Katja Kettu: Kätilö. WSOY. 2011. 348 sivua.
Katja Ketun Kätilöä on kutsuttu rakkausromaaniksi. Kieltämättä kirja on sitäkin, sillä onhan se suomalaisen kätilön, Villi- tai Vikasilmän ja SS-upseerin ja sotakuvaajan, Johann (Johannes) Angelhurstin välinen Lappiin paikantuva traaginen rakkauskertomus. Kuitenkin Kätilö on paljon, paljon muutakin. Ennen kaikkea se on väkevä romaani sodasta ja siitä, miten sota vaikuttaa ihmisiin. Kirjassa näytetään muun muassa, mistä sodan raakuudet oikein kumpuavat ja mikä on yksittäisten ihmisten osuus niihin.
Kätilön rakenne on onnistunut. Kirjan aloittaa kätilön ja Johanneksen tyttärentyttären Helena Angelhurstin esipuhe. Helena myös päättää kirjan. Muina kertojina toimivat Kuollut Mies, jonka salaperäisiin merkintöihin ja kirjeisiin tutustutaan aina kunkin kirjan osan alussa (yhteensä kirjassa on kuusi osaa). Vähin erin selviää, että tämä henkilö on kätilön isä. Muutoin kirjassa vuorottelevat kätilön ja Johanneksen kertojan äänet. Eri kertojien käyttö toimii tässä kirjassa hyvin. Tapahtumat ristivalottuvat ja kuva sodan jalkoihin joutuneiden ihmisten elämästä on monipuolinen ja rikas.
Kirjan ehdottomia ansioita ovat onnistuneen rakenteen lisäksi elävä, aistivoimainen ja vahva kerronta ja kieli. Ketun kieli on välillä niin väkevää, raadollista, lihallista ja jopa eläimellistä, että lukeminen aiheutti ahdistusta ja jopa inhoa. Siitäkin huolimatta koen, että vahva ilmaisu sopii tähän kirjaan eikä vähempi olisi riittänyt. Vaikka mieleni olikin tätä kirjaa lukiessa välillä aikamoisessa kaaoksessa, niin en voinut olla pitämättä kirjasta.
Kätilö kertoo todella vahvoin vedoin, tunteisiin vetoavasti ja raadollisesti sodan vaietusta historiasta. Nostan hattua Katja Ketulle siitä, että hän käsittelee rohkeasti ja ihan uudesta näkökulmasta historiamme kipupisteitä, Lapin sotaa, vankileirejä ja suomalaisten naisten sodanaikaisia suhteita saksalaisiin sotilaisiin.
Sen lisäksi, että Kätilön kirjalliset ansiot ovat kiistattomat, on kirja hyvin tärkeä puheenvuoro keskusteluun maamme (sota)historiasta. Kätilö on rohkaiseva esimerkki siitä, että on mahdollista käsitellä rohkeasti ja ennakkoluulottomasti sota-aikaa ja rakentaa tuosta ajasta aiempaa monipuolisempaa kuvaa.
Kätilö on upea ja hyvin etenevä kirja, joka oli pakko lukea nopeasti. Kirjan jälkimaku oli/on vahva ja omia vaikutelmia piti mietiskellä useamman päivän ajan. Tuntuu, etteivät sanat välttämättä edes riitä tai tee oikeutta tämän kirjan hienoudelle. Luulen, että tämä on niitä kirjoja, joiden arvo nousee entisestään, kun saa etäisyyttä lukuhetkeen.
Kannattaa käydä lukemassa myös nämä arviot, joissa kirjaa hienosti kuvataan (jos joitakin arvioita puuttuu, niin vinkatkaa):
Minna Joana
Paula
Erja
Jaana
Sonja
Tähdet: ★ ★ ★ ★½