Kehruita

Päivölässä kehräsin letillisen Pepperpantsin merinokashmirsilkkiä (kyllä, juuri niin pehmeää kuin miltä kuulostaakin). Kaksi säiettä, 95 gr, metrejä en ole jaksanut laskea, mutta sanoinko jo että pehmeää?



Toinen pikkuvyyhti on Yarngrimoiren näytenöttösistä kehrätty - tässä on ihanan räimeät värit:



Kotona kehrääminen ei ole oikein sujunut, ammattikehrääjä kun ei meinaa antaa harrastelijalle työrauhaa.

Kesäterässä

Pakko tunnustaa, tämän kesän helteillä villa ei juuri ole kiinnostanut. Tour de Fleece oli ja meni, mutta osui harmillisesti juuri kesälomareissujen aikaan. Kehräsin yhden vaivaisen vyyhdin, ja senkin sain valmiiksi viikon myöhässä. Noo, kaikkeen ei aika riitä, viime aikoina olen mieluummin polkenut pyörää kuin rukkia. Langasta tuli kyllä aika kivaa, Widdershin Woolworksin böffisilkkiä, reilu 100 gr ja 330 metriä kaksisäikeistä:



Kattiainen on huolestuttavan kiinnostunut langoista, heiluvat puikot saavat vähäisetkin itsehillinnän rippeet katoamaan.



Yhden pipon olen kesän aikana saanut valmiiksi. Malli on Hinagiku hat, josta voin sanoa sen verran, että mallineuleen k3tog, yo, k3tog into the same 3 sts on todella, todella hidasta kudottavaa. Lanka on Plucky Knitterin primo worstedia, jonka väri on jotain aivan muuta kuin kaupan myyntikuvassa. Ihan kiva pipo tuosta tuli kuitenkin. Kuvia on tasan yksi, tuli liian kuuma niin kuvaajalle kuin mallillekin.



Yleisön pyynnöstä loppuun vielä viikon Mörkö, koska internetissä ei kuulemma ole vielä läheskään tarpeeksi kissakuvia:)

Kehruumojon paluu

Olen pitkästä aikaa kehrännyt. Ostin viime kevään retriitistä kaksi lettiä KVG Woolworksin värjäämää shetlanninlampaan villaa, ja kehräsin ensimmäisen säikeen viime syksynä Patakorven linnanneitoviikonloppuna. Toisen säikeen polkaisin rullalle melkein heti perään helmikuussa. Värin nimi on Östersjön, ja kovin merellisiä nuo kauniit siniset ovatkin. Oikein mukavaa kehrättävää, ja langasta tuli juuri semmoista kuin suunnittelinkin. Kaksisäikeistä, ≈ 480 m, 200 gr. Taidan yhdistää tämän johonkin yksiväriseen lankaan, ja kutoa jotain raidallista.



Kauheita villatuholaisia meillä.



Aikoja sitten aloitetusta villatakista loppui semisolidi sinivihreä kesken, joten sitä piti saada lisää. Retriitissä kehräsin Louhittaren luolan böffisilkkiä kaksisäikeiseksi langaksi. Jospa se villatakkikin nyt valmistuisi!





Retriitissä kehruutti kovin, joten ostin letillisen Yarngrimoiren falklandia, koska arvelin, että saisin siitä räimeistä väreistä pitävälle Pienoismallille pipolangan. Ketjukerrattua, ≈ 170 m. Jokainen retriitissä rukkini ohi kulkenut totesi, että lanka ei ollut yhtään minun väristä. Ei tosiaan, mutta pojan mielestä lanka oli tosi hienoa:)

Merinonarua

Yleensä en pidä merinon kehräämisestä, mutta tämä värjäämätön topsi oli niin täydellisen kauniin harmaa, ja oi niin pehmeä, että oli ihan pakko kokeilla. Suunnitelmissa oli ketjukerrattu, sport-vahvuinen pyöreä pipolanka, vaan kuinkas sitten kävikään?



Ei pitäisi katsoa liian jännittäviä ohjelmia* kehrätessään. Tuli narua. Epätasaista, pehmeää narua. Huokaus. Kyllä tuosta varmasti jonkunlaisen pipon saa, täytyy vain muuttaa suunnitelmia.



Liian jännittävä ohjelma oli Game of Thrones. Yleensä heittäydyn tarinan vietäväksi, enkä huomaa klaffivirheitä sun muita, mutta voi pojat että häiritsee kun Jon Snow taivaltaa tuiskussa ja pakkasessa takki auki ja ilman pipoa sormet sinisinä. Luulisi pohjoisen miehen osaavan pukeutua niin ettei tule vilu!

Kehräämisestä ja karanneista mopoista

Tour de Fleece alkoi viime viikonloppuna, ja vaikka aiempina vuosina olen osallistunut innolla, nyt olen saanut kehrätyksi vaivaisen puolikkaan letin polwarthia. Kuidussa ei ole mitään vikaa, eikä kehräämisessä, eikä itse tapahtumassakaan. Kivoja kaikki, mutta kun ei vaan yhtään innosta.

Mutta arvatkaapa mikä innostaa? Tämä kasa:



Siinä on kuusi keskeneräistä villatakkia tai -paitaa. Itsekehrätystä raitapaita (tai villatakki, saa nähdä mihin ratkaisuun päädyn - ja lankaakin pitäisi kehrätä lisää), harmaa kirjoneulevillatakki (en ole vielä päässyt kirjoneuleosuuteen, mutta tästä tulee ihana), raitavillapaita tämän raitavillatakin mukaan, Driftwood, Owls-villatakin hihanalut sekä ihan vasta aloitettu melkein-Sauble. Jos joku sattuu näkemään karanneen moponi, niin sanokaa terveisiä ettei kotiin ole tulemista ennenkuin nämä ovat valmiita.


It's Tour de Fleece time, but this year the spinning bug hasn't bitten me. I just don't feel like spinning. It's not because of the roving, or the wheel, or the event - it's because of that pile of knitting pictured above.

Six cardigans or sweaters in progress. One out of my handspun, grey one with blue stripes, grey one with some colourwork, Driftwood, Owls and a sort of Sauble. Why yes, I did get a bit carried away.

Maailman rumin lanka

Ravelryssä suomalaisten kehrääjien ryhmässä tämän kevään kehruuhaasteena on kehrätä jotain oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Jollekin haaste voi olla uuden kuidun tai tekniikan kokeileminen, tai vaikka tavallista ohuemman tai paksumman langan kehrääminen. Itselläni on tapana kehruu- ja neuleasioissa mennä väri edellä, joten päätin kehrätä jotain itselleni vieraan väristä villaa (avainsanoina pellenoksennus ja sateenkaari). Ehdinkin jo tilaamaan Etsystä monivärisen shettisletin, jota en muutoin kuuna päivänä olisi klikannut ostoskoriin. Aikamoinen värikimara, katsokaa vaikka:



Ritvis oli kuitenkin sitä mieltä, että sateenkaareni on ihan nynny, ja lykkäsi käteeni kaksi lettiä silkkivillaa kehrättäväksi. Nämä vetivät kyllä aika hiljaiseksi:



Kirkkaat, pimeässä hohtavat värit eivät ole minun juttuni sitten yhtään. Suhtaudun yleensäkin väreihin tunteellisesti ja kiihkeästi, joten tämän kuidun kehrääminen oli kovin, kovin hankalaa. Vaikka villa oli hyvälaatuista ja sinällään mukavaa kehrättävää, epämieluisat värit häiritsivät niin, että säikeestä tuli epätasaista ja möykkyistä. Yhtenä iltana jopa sammutin valot ja kehräsin television sinisessä loisteessa, jotta en näkisi mielestäni erityisen vastenmielistä punaviolettia. Tämmöistä lankaa sain aikaiseksi:





Voi yök. Kiitos ja anteeksi, Ritvis!

Ymmärrän toki, että jonkun mielestä nuo värit ovat kauniita ja mieluisia, ja mikäs siinä, makuja on monia. Minulle taas nämä värit olivat valtava loikka kauas omalta mukavuusalueeltani. Rakastan värejä, ja tiedän että nillitykseni kuulostaa lapselliselta, mutta... tiedättekös, en mahda sille mitään. Olen värinatsi, enkä muuta voi. Huomaan, että väreistä olisi enemmänkin sanottavaa, mutta se taitaa olla uuden postauksen paikka.

Kovan onnen teelehtiä

Tammikuun ensimmäisinä päivinä päättelin silmukat villatakista, jonka valmistuminen on ollut pitkä ja kivikkoinen tie. Takki on ensimmäinen itse kehräämästäni langasta kudottu. Villa (BFL-silkki) oli hiukan huopunutta, ja vaikka pyöritin sen karstamyllyn läpi (kahdesti!), ei sen kehrääminen ollut mukavaa. Silkin kiilto ja pehmeyskin oli hävinnyt huopumisen myötä. Olin villan hankkiessani ihan vihreä kehrääjänä, enkä yksinkertaisesti tajunnut, että villa oli huopunutta - tänä päivänä olisin tyynesti jättänyt kehräämättä mokoman tahman. Sinnillä kehräsin kuitenkin puolisen kiloa langaksi. Lanka odotti vuoroaan varastossa pitkään, koska en erityisemmin pitänyt siitä (koska sen kehrääminen oli niin tyhmää, arvasitte varmaan). Viime syksynä, etsiessäni jotain muuta lankavarastostani, törmäsin näihin kovan onnen lankoihin, ja päätin antaa niille mahdollisuuden. Malliksi valikoitui Tea leaves cardigan.



No, ei mennyt ihan putkeen vieläkään. Takista oli tulossa ensin aivan liian iso, sitten liian iso ja vasta kolmannella yrittämällä jokseenkin sopivan kokoinen. Malli on ihan kiva, mutta en ottanut huomioon, että pääntie on aika avara ja tuppaa valumaan olkapäiltä. Tämän pikku seikan huomasin tietenkin vasta takin valmistuttua, ja taas joutui takkiparka muutamaksi viikoksi jäähylle. Yhtenä iltana sitten poimin silmukat kauluksen reunasta, ja kudoin pääntien entistä pienemmäksi. Vähän hassultahan tuo kaulus näyttää, mutta tuskinpa siihen kukaan kiinnittää erityistä huomiota, jos en itse sitä erikseen sormella osoita.



Olin jo sitä mieltä, että takki on aivan epäonnistunut ja joutaa kissalle patjaksi, mutta kummallista kyllä, nyt kun olen sitä muutaman päivän käyttänyt, niin on se kyllä oikeastaan aika kiva. Joten ihan hiljaa hihkun: Katsokaa, uusi villatakki! Itse kehräsin langatkin!

Muistovillat

Ravelryn suomalaisten kehrääjien ryhmässä kehrättiin teemalla "Muistelen". Välttelin aihetta kauan, mutta viimein tartuin villoihin. Muistelin kesällä äkillisesti edesmennyttä Villasukka-Heliä, haikeana, surullisena ja kiitollisena ystävyydestä. Muistelin keskustelujamme kirjoista, kielistä ja kieliopista sekä täydellisen vihreän langan metsästyksestä. Olin ajatellut kehrätä Helin muistoksi kauniin vihreän villaletin, jota yhdessä ihastelimme, mutta sitten kävikin niin, että sain kaksi lettiä corriedalea Helin omasta varastosta. Vaikeaa oli niitä kehrätä, vajosin mietteisiini ja tuon tuosta villa meinasi karata käsistä, säie hiutui melkein olemattomiin tai välillä kasvoi turhankin paksuksi. Ihan kaunista lankaa näistä lopulta tuli, mutta en kestänyt katsella vyyhtejä purskahtamatta itkuun. Siksi lähetin ne eteenpäin ihmisille, joilla tiedän olevan Heliä ikävä.

Villa ei lopu

Jokunen aika sitten kehräsin Edgewood Gardenilta tilaamani BFL-letin kolmisäikeiseksi mukavan pehmeäksi langaksi (230 m, 119 gr). Alunperin ajattelin kutoa langan lapasiksi, mutta nyt epäröin – lanka on melko tarkkaan samanväristä kuin silmäni, joten siitä tulisi varmasti kiva pipo. Mutta tarvitseeko ihminen kolmatta sinistä Rikke-pipoa? Taitaa tarvita.



Tuo villa tuli ihan uskomattoman tiukkana lettinä, ja pelkäsin jo sen olevan huopunutta, mutta kun letin avasi, villa pelmahti kuohkeaksi. Tykkäsin, tilaan varmasti toistekin.



Tour de Fleece (rukkia polkevien versio Tour de Francesta) alkaa tänään, ja olen varautunut kasalla Louhittaren luolan Tuulian värjäämää suomenlammas-silkkiä. Allons-y!

Norjalaisen valaan laulu

Kehräsin Louhittaren luolan Tuulian värjäämää norjalaista villaa, jonka sain aikoinaan kaikkien aikojen vaihtopaketista (kiitos vielä, J!). 200 gr, 405 m.



Lämmittää myös päätä viileämpinä päivinä.

Veden sävyjä

Kehräsin lankaa, Corgi Hill Farmin BFL/silkkiä, 265 m/140 gr. Ihana kuitu, ihana väri, ihana kehrättävä. Taisin postipakettia avatessani kuiskia "my preciousssss".



Ajattelin että lanka olisi hyvä kaveri kahdelle aiemmin kehräämälleni Pigeonroof Studion BFL/silkille. Väreistä tulee mieleen meren sävyt aurinkoisena päivänä.



Olen kovin innoissani tuosta väriyhdistelmästä, toivottavasti se toimii valmiissa neuleessa toivomallani tavalla.



Mallitilkku ainakin näyttää lupaavalta!

Kotiäidin viikonloppuvapaa

Retriitissä oli mukavaa. Aikaa istua, kehrätä, kutoa, kälättää ja räkättää ystävien kanssa. Taisin olla pikkuisen väsynyt, sillä lauantaina en tullut ottaneeksi yhden yhtä kuvaa, ja muutenkin istua kökötin melko tiiviisti rukin takana. Arvatkaa kenen pienet ikenet pukkaavat poskihampaita? Väsymyksen piikkiin laitan myös sen, että kaikista ihanista houkutuksista huolimatta en ostanut yhtään lankaa.*



Sunnuntaina oli kaunis aurinkoinen päivä, ja reipastuin sen verran, että sain kuvattua aiemmin viikolla valmistuneen huivin. Huivi on yllätyslahja eräälle sukulaiselle, joka on tässä kevään aikana ollut suureksi avuksi perheelleni. Huivin malli on The Age of Brass and Steam Kerchief, jota muokkasin sen verran, että tein yhden ylimääräisen mallikerran ja leveämmän reunuksen. Lanka on yksi suosikeistani, Manos Silk blend -merinosilkki. Lanka oli edellisessä elämässään sivuttain kudottu ainaoikein-huivi, joka oli niin väärän kokoinen ja vähän väärän värinenkin, että jäi kokonaan käyttämättä – lanka ei onneksi näyttänyt olevan purkamisesta moksiskaan. Toivottavasti saaja pitää lahjastaan.



Retriitissä innostuin kehräämään Louhittaren Luolan merinoangoraa. Jännä kuituyhdistelmä siinä mielessä, että vaikka kuitu ei ollut yhtään huopunutta eikä painunutta, se vaati todella paljon venyttelyä ja valmistelua ennen kehräämistä. Pienet angorakuidut siellä varmaan pitivät vieruskaverista tiukasti kiinni. Jos venytti liian kovaa, koko soiro lehahti yhdeksi kuitupilveksi ja karvasi lähiympäristön varsin tehokkaasti. Itse kehrääminen oli kuitenkin helppoa ja rentouttavaa.



Kerratessa rulla tuli aika täyteen, mutta ehkä vielä vähän enemmänkin olisi mahtunut. Langasta tuli pilvenhattaran pehmeää ja kuohkeaa, ja se päätyy jossain vaiheessa kauluriksi tai huiviksi, kunhan keksin kivan mallin. Kriittiset mitat ovat 260 grammaa ja 450 metriä.



Kilkelaukku toimi oikein hyvin:)


*Tai sitten samaan aikaan kurssiaan pitäneitten kristalliotsaisten turbaanipäiden yöllisillä menoilla oli eheyttävä ja voimaannuttava vaikutus viattomiin sivullisiinkin. Vähän kyllä epäilen.

Musteinen Rikke

Töppöjalkakoirain värjäämää böffisilkkiä sävyssä Tropical Ink 2:



...kehrättynä kaksisäikeiseksi paksuksi langaksi:



...kudottuna Rikke-myssyksi:



Aika kiva.

Tykkäämistä

Kudoin tavislapaset vastapainoksi kaikille tyhmille kirjoneulelapasille. Tykkään näistä kamalasti! Lankana on vähän aikaa sitten kehräämäni BFL, josta tykkäsin kovin. Lanka oli ihanaa kutoa, ja raidatkin menivät jos eivät nyt ihan tasan, niin nätisti kumminkin. Kokeilin myös minulle uutta tapaa tehdä peukalokiila (ohjeen intialaiseen peukalokiilaan löysin täältä), tykkäsin siitäkin kovasti.



Kudoin lapasia vaalien tulosta jännäten, mistä johtuen oikean käden lapasessa on ehkä hiukkasen tiukemmin kudottu kohta. Tykkäsin vaalien lopputuloksesta. Tykkään tosi paljon myös tuosta sinihaalarisesta kaverista.



Sydämen tekeminen sormilla oli yllättävän vaikeaa, katsokaa vaikka:







Kuvista kiitos ystävälle, josta tykkään myös.

Yksi ainoa...

...itse tehty joululahja valmistui tänä vuonna: ranteenlämmittimet siskonpojalle. Ei sen erityisempää mallia, joustinta vaan ja yhdelle puikolle peukalolevennykset. Lankana taannoin vaihtopaketista saatu Schachenmayr Nomotta Ecologico Camel, kameli-merinosekoitus, oikein mukavan ja lämpimän tuntuinen lanka. Mikä parasta, lahja tuntui olevan teinille mieluinen, pääsivät nimittäin heti käyttöön!



Juuri ennen vuodenvaihdetta valmistui myös Woolgatheringsin BFL:stä kehräämäni lanka: ≈110 gr, 248 m, navajokerrattu. Ei ihan minulle tyypillisintä värimaailmaa, mutta oli niin pimeää että kaipasin hiukan väripiristystä.



Minulla ei ole tapana tehdä uudenvuodenlupauksia, mutta joitain tavoitteita ajattelin tälle vuodelle asettaa. Niistä lisää myöhemmin – nyt oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!