Was ist das wichtigste im Leben? Mikä on tärkeintä elämässä?

Ich laufe wie ein Huhn ohne Kopf. Links, Rechts, ab und zu sogar geradeaus aber keine Zeit nachzudenken.
Ich habe hunderttausend Projekte die ich alle gleichzeitig machen möchte - und irgendwann sitze ich allein in meinem kleinen Nähzimmer und fühle mich wie ein losgelassener Luftballoon. Ganz Leer! Ich sitze da, und mache nichts. Ich starre nur auf meine Bücher, nehme dann ein, öffne das und denke plötzlich; "das könnte ich nähnen...wenn ich Zeit hätte."  Oh Gott, ich plane wieder was neues und habe nicht mal das andere fertig.

Ich sitze noch eine Weile und denke.."wenn ich jetzt anfange, habe ich meine Tagesdecke bis Weihnachten fertig, aber dann kann ich die Bluse, die Taschen und die Kissen nicht vor Weihnachten schaffen..."

Warum kann Weihnachten so sein wie ein Schaltjahr, nur jedes viertes Jahr?  Dann hätte ich bischen mehr Zeit. Weihnachten kommt immer so plötzlich und unerwartet?

Dieses Jahr habe ich eigentlich alles anders gemacht. Habe die Weihnachtsgeschenke schon im September angefangen und überlege ob ich die Ostern fertig griege. Dieses Jahr werde ich auch nicht 7 Gang Menü planen sondern nur 6.

Der Erste Gang ist zum Tisch gehen.
Der Zweite Gang ist hinsetzen
Der Dritte Gang ist Messer rechts, Gabel links
Der Vierte Gang ist ratlos auf den leeren Teller starren
Der fünfte Gang ist sich hilflos nach Essen umsehen. Dann kommt die grosse Verkündung:
Der sechste Gang fällt aus: es gibt nichts!!

Frohe Weihnachten und Happy New Ostern!

Oft denke ich was ist das wichtigste im Leben. Es ist nicht, dass man alles perfekt macht, tolle Geschenke kauft und am 24.12 total übermüdet ins Bett fällt, sondern dass zusammensein in der Familie.

Letztes Jahr hat mein Mann seinen lieben Kollegen und Freund durch Krankheit verloren. Das war für ihn ein schreckliches Erlebnes und statt immer zu sagen: "das machen wir irgendwann", verschieb er jetzt nicht alles auf ferne Zukunft.

Ich habe keine Zeit.
Was für eine blöde Satz. Natürlich habe ich Zeit. Ich muss nicht mehr die Welt Schaffen. Ich kann einfach  ein Buch nehmen und lesen. Ich geniesse es. Ich habe Zeit. Ich kann meine Freunde einladen. Tee trinken, erzählen und mir Zeit nehmen. Ich sitze da und beobachte wie meine Enkelin versucht auf dem Sofa zu klettern. Sie hat Zeit. Und ich auch.

Warum können wir nicht  ab und zu einfach loslassen und unserer Umgebung beobachten als wären wir in einer fremden  Welt. Alles das was wir sehen, wäre für uns was ganz neues, Interesantes. Ich sehe die Bilder in meinem Wohnzimmer als hätte ich sie vorher nie gesehen. Manchmal denke ich, dass meine Mutter ihre Welt genau so sieht. Sie hat ihr Kurzzeitgedächtnis durch einen Schlaganfall verloren und erlebt öfters als wäre sie das erste Mal in ihrer Wohnung. Sie sitzt da und hat Zeit zu beobachten. Alte Bilder sind wie neu für Sie. Sie ließt ihre Tagebücher und lebt ihr Leben noch mal neu.

Wenn wir keine Zeit haben das Leben zu leben, haben wir uns selbst schon verloren. Dann können wir ruhig wie Hüner ohne Kopf rumlaufen oder wie das Kaninchen in dem Buch: "Alice im Wunderland", mit der Uhr hin und her laufen und rufen: "keine Zeit, keine Zeit".

Ich möchte Zeit haben und das Leben genissen, auch wenn die Zeit manchmal von mir wegrennt. Ich werde dann bremsen.

KIIRE KIIRE niinkuin Kanilla Liisa Ihmemaassa-kirjassa.

Aina tuntuu siltä, että Joulu tulee yllättäen ja ennalta-arvaamatta. On tuhat asiaa, jotka pitäisi saada valmiiksi ja sitten sitä istuu ihmeissään, kun aika ei riitä mihinkään. Ei siihen mitä oli suunnitellut tekevänsä, ei ystävien tapaamiseen, ei kirjojen lukemiseen (kirjastosta kannetut kirjat odottavat olohuoneen pöydällä kasvavassa pinossa aikaa...) eikä edes päiväkirjan kirjoittamiseen.

Mihin AIKA katoaa? Johtuuko se huonosta organisoimiskyvystäni vai siitä, että haalin itselleni liian monta projektia yhtäaikaa tehtäväksi. Joskus tulee sellainen sisäinen pakottava tunne, että on ehdittävä tehdä kaikki mahdollinen, kun tämä elämä karkaa käsistä. Pitäisi ehtiä ommella Iidalle sukupuupeitto, pitäisi ehtiä ommella Mikaelille ja Nicille 5 vuotta häälahjaksi luvattu sängynpeitto, jonka osat odottavat puolivalmiina työhuoneen korissa. Odottavat varmasti vielä 25-vuotis hääpäivänäkin. Peiton malli oli kammottavan vaikea. Ehkä saan sen joskus yksinkertaistetummaksi ja valmiiksi.

Mihin ovat kadonneet ne mukavat iltahetket, jolloin istuimme Guidon kanssa kahden takkatulen ääressä ja joimme lasillisen viiniä ja vain olimme?

Tiedän, että kiire johtuu minusta. Varsinkin tämä joulun äkilllinen ilmestyminen kuvaan saa minut paniikkiin. Ei siksi, etten rakastaisi joulua. Se on minusta paras vuodenaika. Odotan joulua. Nautin kaikesta siihen liittyvästä. MUTTA paniikki joululahjojen valmistumisesta TÄKSI jouluksi nousee kuin kuumemittarin elohopea; hitaasti mutta varmasti. Ja sitten yhtäkkiä: POKS; istun työhuoneessani ja mietin, että tästä pitää tulla loppu. Joka vuosi tämä sama juttu; kiire ja paniikki aivan kuin joulu karkaisi käsistä. Joulu tulee joka vuosi, yhtä varmasti kuin omat lupaukseni siitä, että "TÄNÄ VUONNA otan kaiken rauhallisesti".

Ja lopputulos on kuitenkin se, että jouluaattona istun joulupöydässä Guidon vanhempien luona isoäidin (101 vuotta), Guidon vanhempien, Guidon ja kenties jopa jonkun lapseni tai vaikkapa lapsenlapseni kanssa ja NAUTIN ihanasta rauhallisesta tunnelmasta, joka kietoo meidät sisäänsä. Ei kiirettä, ei hälinää, ei tunnetta siitä, että jotain olisi unohtunut. Joka joulu teemme lihafonduen, eikä kenelläkään ole takana hullunmyllypäivää keittiössä, kukaan ei kaadu puolikuolleena sänkyyn aterian jälkeen (paitsi minä lahjojen jakamisen jälkeen...)
Juomme lasilliset hyvää sherryä, Marlies on hakenut parhaimmat viinit pöytään, isoäiti toteaa taas kerran: "tämä on varmasti minun viimeinen jouluni". Sitä hän on hokenut jo siitä lähtien, kun täytti 90 vuotta! Ja me nauramme ja sanomme: "Oma, du lebst noch länger als wir" (Isoäiti, elät vielä meidän jälkeemmekin).

Syömme, juttelemme, kinastelemme, nauramme, nautimme yhdessäolosta ja tiedämme, että elämä on kohdellut meitä hyvin, kun olemme löytänet toisemme.

On tärkeää valmistautua jouluun. On tärkeää antaa aikaa itselleen. On tärkeää ajatella toisia. On tärkeää huomata, että me tarvitsemme toisiamme ja toistemme läheisyyttä. Ja on tärkeää huomata, että ajan voi joskus pysäyttää eikä yrittää juosta sen edellä tai perässä kuten Kani Liisa Ihmemaassa.