Range of Ghosts

Elizabeth Bear oli kesällä Finncon-vieraana, ja vaikutti niin sympaattiselta kunniavieraspuheessaan, että minä siinä saman tien varasin mobiilisti kaiken, mitä kirjastossa Bearin tuotannosta varattavissa oli (ja muutin radikaalisti mielipidettäni häneltä aiemmin lukemistani kirjoista, mikä on luultavasti hyvin väärin tehty.)

Range of Ghosts päätyi ensinnä luettavaksi, sillä jollain (toisellakin) roistolla oli siitä varaus. Teos aloittaa sarjan, mikä on tietenkin fantasiagenrelle tyypillistä ja etenkin loppua kohden ilmeistä (tarina ei siis  paketoidu kovin siististi.)

Miljöö on omintakeinen: enimmäkseen liikutaan aroilla, hevosilla, nomadiheimoissa. Vähän myös vuoristokaupungissa. Päähenkilöinä on kaksi perimysjärjestyksestä syrjäytettyä, nuori mies (Temur) ja nuori nainen (Samarkar). Vaikka takakansi muuta antaa ymmärtää, kumpikaan ei janoa kostoa tai valtaistuinta, vaan tilaisuutta elää elämäänsä. Etenkin Samarkar on uhrannut paljon tämän tilaisuuden vuoksi - mutta muitakin voimia on liikkeellä.

Pidin Range of Ghostista kovasti. Bear on taitava ja monipuolinen kirjailija, ja sen ohella, että hän kirjoittaa kovin kiinnostavasti esimerkiksi siitä, mitä äitiyden mahdollisuuden menettäminen voi merkitä, on hän onnistunut luomaan myös aidosti ihmeelliseltä tuntuvan maailman.

Jos nyt jostain narisen niin siitä, ettei Bearin teksti ole vielä koskaan tuntunut aivan täysin omalta. Joudun yleensä tappelemaan sen kanssa hieman; niin nytkin. Lukukokemus oli kuitenkin aiempaa miellyttävämpi ehkä siksi, että päätin hyväksyä sen, ettei tämä nyt mene ihan kuin vettä vain. Ja sitten se ikään kuin meni paljon paremmin. Tietty.

PS. Huomenna mennään kirjamessuille, kirjamessuille, kirjamessuille, huomenna mennään ... no okei, olen hiljaa.

PPS. Mutta siis oikeesti, kirjamessut, miten voi olla. Voi että. Siellä on kirjoja ja tovereita. Voiko parempaa olla? Voi, sillä ohessa on myös viini, ruoka & paha krapula -messut. Siis kirjoja, tovereita ja kuohuviiniä. Jipii!

Messut messuttu

Kirjamessut taitavat tältä vuodelta olla osaltani tässä, vaikka hauskaa piisasikin.

Olimme Siinan kanssa paikalla eilen kahden maissa ja vältimme ammattimaiseen tyyliin kaikenlaisen ohjelman. Ensin kiertelimme messualueella ja teimme täsmähankintoja, millä haluan sanoa, että ostin kaksi Asterixia ja olin itseeni erinomaisen tyytyväinen (kunnes muistin, että tänäkään vuonna minulla ei ole henkilökohtaista kantajaa.)

Sitten piipahdimme hyvän mielen viinimessuilla (hyvän mielen siksi, että meiltä kysyttiin paperit, ai että oli hieno hetki, niille järjestysihmisille on varmaan käsketty kysyä joka viidenneltä, mutta hyvä mieli tuli silti) ja nautimme hieman skumppaa, jonka ansiosta loppumessut olivat vielä hauskemmat. Kirjapuolella löytyi muitakin kanssabloggaajia! Spekulaatiot Hesarin esikoiskirjalistasta pyörivät kiihkeinä. Aiempina vuosina en toki moiselle listalle olisi korviani lotkauttanut, mutta nyt oli tämä Kukkia Birgitalle, joka (kuten tänä aamuna selvisi) ei päässyt mukaan. Tässä nyt viimeistään nähtiin, että maailmassa on virhe.

Ainoa näkemäni varsinainen ohjelmanumero oli tässä:

Siinä siis viehättävä Jenni Linturi on haastateltavana uudesta kirjastaan Malmi, 1917. Voin tässä heti tunnustaa, että ennen näitä kirjamessuja ei mielessäkään olisi käynyt lukea jotain maamme sotiin liittyvää teosta, mutta nyt lienee pakko. Haastattelija ei ylisanoja säästellyt, ja tänään ilmestynyt Hesarinkin juttu oli mitä positiivisin. Kirjailija Linturi antoi itsestään oikein sympaattisen ja fiksun kuvan lavalla. Lopullisesti homman päätti kuitenkin mahtava herrasmies, joka Teoksen pisteellä ilmoitti allekirjoittaneelle (ja muutamalle muulle), että Linturi kyllä voittaa uutuuskirjallaan Finlandian - edellinen oli niin kova. Kuulitte sen ensinnä täältä, tyypit.

Sitten join hieman lisää kuohuviiniä hyvässä seurassa ja tulin kotiin nukkumaan. Loppu.

Kirjamessuista

Kävin kirjamessuilla, jotka olivat jotakuinkin sellaiset kuin muistinkin. Kantoliinassa oleva vauva teki tungoksesta ahdistavamman, enkä suoraan sanottuna olisi uskonut, että perjantaiaamupäivänä löytyy niin monta muuta ihmistä, joiden ei muka tarvitse olla töissä, mutta olipa kerrankin hyvä syy ostaa lastenkirjoja. Periaatteessa koen kaikenlaiset messut nykyään hieman järjettömiksi - maksan siis siitä, että pääsen ostamaan, kätevää? Lisäksi oma genreni on yleensä aika huonosti edustettuna, ja saan ahdistuskohtauksen kaikesta paljoudesta, mutta onneksi mahtava seura sai messuapatiani hieman helpottamaan. (Kirjamessuilla tapasin siis isäpuoleni, kummitätini Maijan että Booksyn, joka on livenä vielä mahtavampi kuin blogissaan. Muille kirjabloggaajille en surukseni päässyt sanomaan käsipäivää, koska ne/te roistot tapasivat ymmärtääkseni vasta lauantaina.)

Itselleni ostin Teoksen osastolta omaksi - paras ständi - Anu Silfverbergin Luonto pakastimessa -kirjan, josta kovasti pidin. Olen hieman irrottautunut ajatuksesta, jossa tosi hyvät kirjat pitää aina saada omaan hyllyyn, mutta Luontoon se ei päde. Olisin myös todella katkera siitä, etten päässyt kuuntelemaan kirjoittajaa, joka oli parillakin ständillä pari tuntia poistumiseni jälkeen, ellen salaa olisi ihan varma siitä, että olisin vain ojentanut hänelle signeerattavaksi kirjan saatesanoilla "qwxvtsh" ja sitten piiloutunut ujona pöydän alle. Teoksen Baabel-käännössarja on muuten ehkä maailmankaikkeuden kauneimmilla kansilla varustettu setti kirjoja, ja jäänkin toivorikkaana odottelemaan, että jouluna paketista paljastuu sarjaan kuuluva A. S. Byattin Lasten kirja. Jos ei paljastu, toimin kuten valtakunnan kaikki papat, jotka joulun jälkeen pettyneinä ilmestyvät kirjastoon varaamaan uusimman Päätalon.

Tästä suttuisesta kuvasta ei ehkä käy ilmi kirjan kannen kauneus, mutta toisaalta tästä ei myöskään turhan hyvin näy lookin pilannut hintalappu

Lapsen kirjojen kohdalla ehkä menetin hieman kontrollin: ostin muutaman Elsa Beskown kuvakirjan, Astrid Lindgrenin Mio, poikani Mion ("Joskus se on kuitenkin ostettava", sanoi kummitätini avuliaasti - niinpä tietysti) ja kuvakirjan Olivia-possun seikkailuista.

Seuraavaksi pidän omat lastenkirjamessut vanhempieni vintillä, äitini on nimittäin säästänyt huomaavaisesti jotakuinkin kaikki lapsuuteni kirjat. Jos joukosta ei löydy Aulikki Oksasen Ykä ja kuu -kuvakirjaa, nähdään lapsekas kiukkukohtaus - eikä varmasti tyttäreni toimesta.

Epätavallinen lukija

Olen tällä viikolla pitkästä aikaa käynyt kirjastossa ihan vaan tutkimassa hyllyjä. Yleensä nimittäin varaan netin kautta kaiken, mitä haluan lukea, ja se toimitetaan keskustan Kirjasto 10:n varaushyllyyn. Tässä on puolensa, mutta sattuman vaikutuksen saavat hoitaa muut, kuten esimerkiksi kirjablogit: Marjista on kiittäminen siitä, että hoksasin varata Alan Bennettin kirjan Epätavallinen lukija.

Epätavallinen lukija on eräänlainen yhteiskunnallinen satiiri, joka tarkastelee sitä, mitä tapahtuu kun Englannin kuningatar törmää palatsin pihalla kirjastoautoon ja hovinsa kauhistukseksi innostuu kaunokirjallisuudesta. Kirja on aika mainio; ensinnäkin on ihanaa lukea lukemisesta, koska silloin tietää lukevansa poikkeuksellisen älykkäistä ihmisistä. Toisaalta kirja on myös kohtuullisen hauska, vaikka etenkin valtionpäämiehistä ja -naisista siinä annetaan aika ankea kuva. Siitä olen samaa mieltä Marjiksen kanssa, että kirjan parasta antia oli nimenomaan lukemisen pohdiskelu - en ole kovin hyvä satiirien kanssa, mutta otaksun, että viiltävämpiäkin löytyy.

Hieman tosin masennuin siitä, ettei kuningatar pitänyt fantasiakirjallisuudesta.

Asiasta toiseen, ylihuomenna menen kirjamessuille useamman vuoden tauon jälkeen! Opiskeluaikana ravasin messuilla joka vuosi, mutta työelämään siirryttyäni ahdistuin viikonloppujen messutungoksesta niin, että murjotin messujen ajan kirjan takana kotona. En ole vielä varma, tulenko paikalle kantoliinan vai vaunujen kera, mutta sovitaan jo etukäteen, että jos joku hurjapää ajaa varpaidenne yli musta-oransseilla kärryillä, se en ollut minä.