Kirkko, Iisakin

Ihastuin joskus talvella Ravelrysta löytyvään Relax-paitaan ja tämän välittömänä seurauksena loin silmukat langasta, jota kaapista jo löytyi.

Lanka, kaksinkertainen Holst Garnin Coast, oli ihan superihanaa ja kivaa neulottavaa, mutta koska olin ostanut sen alunperin joku toinen projekti mielessäni, aloin epäillä puolivälissä takakappaletta, että se ei ollut tarpeeksi riittoisaa.

No, ei kait siinä. Tilataan lisää. Ja koska neulotaan kaksinkertaisella, pistetään projekti hetkeksi jäihin - kun lisälanka tulee, neulotaan seuraavat kappaleet kahdesta eri värierästä mahdollisten eroavaisuuksien tasoittamiseksi.

Paitsi, että langassa kestää. Ja kestää. Ja kestää. Alkusyy on valmistajan kehräämöllä, mutta minä meinaan repiä virkatut pelihousuni. Kun lanka lopulta rantautuu, neulon jo kiukulla jotain aivan muuta - suunnitelmani on palata Relaxin pariin seuraavaksi, mutta lopulta väliin mahtuvat ainakin oranssi paita, reikäpaita, pari täällä esittelemätöntä huivia, yhdet sukat ja rinnakkaistekemiseksi yhdet lapasetkin.

Koska kaksinkertainen Coast on myös inan verran liian paksua hommaan, ehdin kärsiä epätoivosta muutamaankin otteeseen: näyttää siltä, että puserosta on tulossa ylisuuri pusero joka tappaa koko ylisuurten puseroiden trendin heti alkuunsa, olemalla puseroutensa ohella myös käytännöllinen puolijoukkueteltta. (Olin toki reippaasti ottanut myös hieman ison koon, ettei sitten kinnaa, hehe.) Muutakin murhetta on: koska takakappale on neulottu 6 kk etukappaletta aiemmin, käsialalle on tapahtunut jotain ja se piru on neljä senttiä leveämpi, ainakin, en voi mitata liian tarkasti etten ala itkeä.

Kasaan olka- ja sivusaumat ja koen hetkellistä toivoa. Neulon hihat ja koen hetkellistä epätoivoa. Lopulta päättelen kaikki langanpäät, joita puserossa on (ja niitähän riittää: kaksinkertainen lanka, kaksinkertaiset päättelymahdollisuudet) ja koen taas orastavaa toivoa: ehkä tätä kärsisi käyttääkin?

Kärsin käyttää. Ja jos muut kärsivät nähdessään minut tässä, en välitä.

Reikiä, enemmän reikiä

Olen juuri nyt pienessä hiprakassa, enkä voi mennä juoksemaan. Hiprakka on suoraa seurausta siitä, että treffasin kanssamutseja (mutta tulin kuitenkin kiltisti ajoissa kotiin katsomaan yleisurheilua viettämään aikaa rakkaimpieni kanssa.)

No, jos en voi juosta, voin sentään kertoa paidasta, jonka taannoin tein.

Mies osaa kuvatakin sarkastisesti.

Langat* ostin ja ohjeen kerjäsin ihan itse Kerästä (nähtyäni mallin ensin täällä Eilen tein -blogissa) ja pistin tikut ristiin. Niin, mainonnan puolelle meni taas, mutta odottakaas kun saan puikoille viimeiset Keräostokseni, sitten ette muusta kuulekaan. Toivon, ettei kukaan huomauta siitä, ettei edellisessä lauseessa ole mitään järkeä.

Tästä tuli sikäli erikoinen paita, että mösjöö erikseen otti ja kehui sitä. Hän sanoi paitaa ihan kivaksi, mikä tarkoittaa tilanteesta riippuen jotain mahtavan ja hädin tuskin kelvollisen väliseltä akselilta, mutta koska hän nyt aivan kärttämättä esitti mielipiteensä, otaksun, että kallistumme sinne mahtavan puolelle.

Muutenkin on ollut oikein hyvä ja paljon käytössä oleva paita. Kaikin puolin mainio, siitäkin huolimatta, että väriä voi luonnehtia lähinnä ... niin ... ruskeaksi. Mutta se on harmahtava ruskea, vähän samaan tapaan kuin eräässä kirjassa taannoin henkilö pukeutui mustahtavaan kanarialinnunkeltaiseen (blackish canary) suruaikana. Kerrassaan hieno väri, itse asiassa, tämä harmahtava ruskeani.

On tässä paidassa eräs huonokin puoli: jos on minä, tai kaltaiseni, saattaa satunnaisesti eli noin kerran päivässä jäädä vaatteistaan kiinni erilaisiin asioihin, mutta erityisesti lastenrattaisiin. Tällainen reikäpaita ei ole varsinaisesti armollinen moisille tartunnoille; ellei pidä varaansa, paita muistuttaa pian jotain, mistä U. Turhapuro olisi kateellinen. Mutta koska ohje oli ihan iisipiisi, ensi kesäksi voi vaikka tehdä uuden. (Toivoisin kuitenkin harmaata lankaa sinne Kerään, tai ehkä vaaleanpunaista, olen niin tyttömäinen.)

* Lang Yarnsin Lino

Pääasia päässä kohti uusia pettymyksiä

Aloitan negailulla. Lääkiksen pääsykoetulokset tulivat ja olivat odotetun mukaiset - tai no, koepisteiden potti oli realistisia odotuksiani suurempi. En silti voi täysin välttyä tunteelta siitä, että tuhrin hyvän tilaisuuden: alkupisteeni olivat nimittäin niin hyvät, että alimmalla hyväksytyllä koetuloksella olisin mennyt heittämällä sisään. Hieman itseinhon terän kirpaisua taittaa tieto siitä, että alin hyväksytty koetulos oli kuitenkin aika kaukana.

Mörhentelin miehelle, että olisi pitänyt lukea enemmän, monta tuntia joka yö. Mies näytti siltä, että sitten olisin luultavasti lataamossa, ja hän ehkä myös. Saattoipa olla oikeassa.

Piristin itseäni ennakkoon neulomalla päähepeneen. Suhteeni päähepeneisiin on noin keskimäärin sellainen, että pidän niistä kauheasti, enkä koskaan uskalla käyttää niitä. Tätä olen kuitenkin käyttänyt itsepintaisesti töissä jo monena päivänä. Tehostetun itsetietoisena olen näkevinäni, kuinka ihmiset katsovat päähepenettäni kieroon, mutten anna periksi. Naurakaa vain kaikki, minä rrrakstan päähepenettäni enkä mene kaappiin piiloon.

Tässä se on:

Lankana on puolikas jämänyttyrä Lang Yarnsin Linoa Kerästä (tämä mainos ei ole maksettu vaan muuten lahjottu; ruinasin langan ohessa itselleni paitaohjeen. Paitakin on valmis, mutta odottaa vielä muotikuvaajaa, joka ei kyllä selvästi aina ihan tajua, mihin pyrin, mutta ... No, siitä kuitenkin lisää myöhemmin.)

Ohje on ilmainen, mutta vaati rekisteröitymishässäkän, joka sai ihmisen toivomaan, että voisi vain maksaa ohjeesta koska se olisi helpompaa. Ja nyt sitten kun googlasin, ohje löytyi tuosta vain ilman rekisteröitymistä, olen masentunut.

Tovin harkitsin jo neulovani näitä useamman ja pistäväni pystyyn arvonnan, mutta sitten tuo yllämainittu tehostettu itsetietoinen nolostelu tuli kuvaan mukaan. Heh.

Tungen tänne loppuun vielä tiedotteen siitä, että jos nyt kenkään on kiinnostunut ihailemaan tieteiskirjallisuuden harrastajia, tulevana viikonloppuna siihen on Kaapelitehtaalla hieno mahdollisuus: tänään alkoi Finncon. Siellä voi myös bongata allekirjoittaneen kätevästi erään paneelikeskustelun lavalta (kun lupauduin keväällä avustamaan jollain tavalla, kuvittelin olevani esillä lähinnä narikassa. Niin se elämä kuljettaa.)

Pääsykoepaita

Keväällä kipaisin ihan nopeasti vain Hämeenlinnassa Wetterhoffilla. Siellä oli muutama vyyhti häkellyttävän oranssia pellavalankaa.

Viisi minuuttia myöhemmin kipitin kaupasta ulos muutama vyyhti kädessäni. Seuraavalla viikolla lähetin äidin ostamaan vähän lisää.

Pellavalangasta tuli simppeli paita, jossa esimerkiksi kaula-aukkoa ei ole muotoiltu mitenkään. Neulonnan apuna oli ohje, mutta koska se oli suunniteltu aivan erilaiselle langalle, päädyin sekä tekemään koetilkun että laskemaan vaadittuja silmukkamääriä.

Oranssin häkellyttävyys ei tule tässä aivan oikeuksiinsa. Livenä väri on vielä paljon hengästyttävämpi.

Ja sitten vain heiluttamaan puikkoja.

Paita oli elämää helpompi - taitoa enemmän oli kysyntää kärsivällisyydelle ja istumalihaksille. Siksi työ oli erinomaisen sopiva pääsykoelukemiston kumppaniksi. (Valitettavasti pääsykokeisiin piti myös laskea, ja laskeminen ja neulominen eivät oikein sovi yhteen, se on myönnettävä. Ettenkö olisi yrittänyt.)

Ainoa tylsyys oli, että neulos hieman kiertää. Tätä olisi ehkä saanut korjattua pingottamalla työ asianmukaisesti, mutten mitenkään jaksanut. Tätä mummo ehkä tarkoittaa lauseellaan "älä pilaa pienellä" - tuo ärsyttävä ja opettavainen lausahdus, josta tietää jo oikaistessaan, että mummo on taas oikeassa. Ja onneksi kierteiset saumat eivät tuossa väljyydessä juuri edes näy.

Paita valmistui pääsykokeiden jälkeen vasta, ja se on edelleen aivan häkellyttävän oranssi, mutta minä rrrrakstan sitä.

Huomatkaa, että 1) en todellakaan osaa poseerata ja 2) valitsin kuvan, jossa näytän idiootilta ihan vain, ettei kellekään tulisi liian paha mieli siitä, että vain minulla on häkellyttävän oranssi parhauspaita.

Sukkahommia

Alkuvuodesta oli sellainen ikävä tilanne akuutti katastrofi, että kaikki villasukkani olivat mystisesti kadonneet, paitsi yhdet, joissa oli carcharodon megalodonin mentävä aukko molemmissa kantapäissä. Lainasin miehen sukkia, jotka olivat liian isot, ja joiden laina-aika oli yksi (1) vuorokausi (vaikkei hän niitä itse käyttänytkään). Lisäaikaa piti kerjäämällä kerjätä.

Nohevana tyttönä neuloin uudet sukat Modan ohjeella. Tällaiset:

Sukkamalli oli minusta sinänsä ihan nätti, mutta jotain meni pieleen. Ehkäpä olisi sittenkin pitänyt valita langaksi Regia Angora Merino saman valmistajan täsmälleen samanvahvuisen ja omasta vaatehuoneesta löytyneen Regia Silkin sijaan, mutta sukista tuli oikein hyvät saapassukat. Jos saapassukalla tarkoitetaan sukkaa, joka laitetaan saappaan päälle.

(Eivät näytä isoilta, vai? Niinpä. Kuvaustilannetta varten kiristin sukkaa kiskomalla kantapään pohkeen puoliväliin.)

Närkästyneenä aloin paukuttaa uusia Baudelaireja* yliromantillisesti värjätystä Madelinetoshista. En muista tarkalleen, mikä lanka tuolta kulttimerkkien kulttimerkiltä** oli kyseessä, mutta mukava sitä oli neuloa siitäkin huolimatta, että mallin valinnassa alitin riman melkoisella limbolla.

Nämä valmistuivat kuukausi sitten ja tulivat päätellyiksi viikko sitten, sillä äiti pelasti tyttärensä lahjoittamalla käsittämättömän monimutkaiset Cookie A:n designilla neulotut sukat. Täydelliset, mutta valitettavan kuvattomat - olen käyttänyt näitä joka ilta ja yö viimeiset kolmisen viikkoa, eikä valokuva enää tee niille aivan oikeutta.

Olen vastahakoisesti valmis myöntämään, että äidit neulovat parhaat sukat.

...hetkinen! Minäkin olen äiti!

Seuraavat parhaat sukat aion neuloa Liisan lähettämästä langasta:

Liisa väitti laittavansa lankaa tulemaan sisarellisena hyvityksenä siitä, että olen hänen veljensä kanssa samassa projektissa. En tässä hötäkässä katsonut aiheelliseksi tarkentaa, että minusta hänen veljensä on erinomaisen hyvä tyyppi.

Nyt voimme yhdessä hetken huokailla sille, että Liisa on töissä lankavärjäämössä. Sweet Georgia Yarns kuulostaa sekin vähän romantilliselta, muttei selvästi ole ollenkaan sitä. Ihastuin ärjyyn pinkkiin graafiseen ilmeeseen ja mottoon "Unapologetic color".

* Ensimmäiset jäivät erään lontoolaishotellin sängyn jalkopäähän.
** Näin ainakin olen mennyt tilannetta tulkitsemaan.

Euforia, tätä se tarkoittaa

Olen elänyt viime päivät sellaisessa hieman tärisevässä, leijailevassa mielentilassa, joka voi käytännössä tarkoittaa vain yhtä asiaa: lankalähetykset ovat tulleet perille.

Ensimmäisenä talon saavutti Holst Garnin Coast, Titityystä. Taivaallista! Yleisesti ottaen en voi sietää puuvillaa, mutta sekoitteena olen sitä tähän asti suvainnut. Coast vei suvaitsemisen astetta pidemmälle - olen rakastunut.

Tästä piti tulla Folded, mutta kun tarpeeksi vatuloin, eteen käveli jotain vielä parempaa. Win-win. Väännän lovemost-langasta lovemost-mallin mukaista paitaa onnesta soikeana - luulen, että kokaiinin käyttäjät voivat päästä lähelle euforiaani, mutta vain lähelle.

Äiti, ihmisistä parhain, toimitti myös lankaa. Epätyypillisen värikkäät langat ovat kuin karkkeja, tai sovitaan marjoja, kansanterveyden nimissä - oranssit sävyt Gjestalin Maijaa, visioin raidallisia villasukkia, ja vaaleanpunaiset Wetterhoffin Akselia, rohdinpellavaa. Rohdinpellavalangan voisi kuvitella olevan ikävää neulottavaa, vaan mitä vielä. Tein siitä viime kesänä topin, sekin on aivan lovemost. Näistä tulee huiveja. Aion kyllä tehdä Akselista vielä paidankin. Suuret on suunnitelmat.

Toistakin pellavalankaa piti saada. Shibuilla oli pari mahtavaa mallia, joihin oli toki pakko tilata se oikea lanka. Lovemost, lovemost. Shibui Linen on ihan hämmentävästi kehrätty, en ymmärrä ollenkaan miten tämä on tehty, mutta rrrrrakkauteeni se ei vaikuta. Huomaatte, että värit ovat itselleni tyypillisen irrottelevaiset harmaa ja harmaa.

Shibuit piti tilata Jenkeistä ja tulliselvittää. Kiristelin hampaitani hieman (mutta vain hieman) kun valmistusmaaksi oli merkitty Italia - lankaa pitäisi siis teoriassa saada jostain EU:n sisältäkin. Ilmiantakaa heti jos tiedätte, jotta voin tilata tätä lisää mutta halvemmalla. Tai nopeammin. Sekin on arvo.

Oi tätä rakkauden määrää! Onni on kasakaupalla ihanaa lankaa!

PS. Nyt joku voisi kuvitella, että tällä kaikella on jotain tekemistä sen kanssa, että munasolun luovutukseen liittyvät hormonipitoiset hoidot saavat mielialani heittelemään. Näin ei ole. Hoidot toki saavat normaaliolosuhteissa mitä tasaisimman mielialani heittelemään, mutta lankaeuforia olisi omituista vain, jos sitä tällaisessa tilanteessa ei esiintyisi.

Vaivaton neuletyö, vaivalloinen poseeraus

Päätin aamulla* napata teillekin kuvan vaatteesta, johon työkaverini tulevat tyystin kyllästymään maaliskuun loppuun mennessä, jolloin olen pitänyt sitä töissä vähintään neljänä päivänä joka viikko. Harmi heille.

Vaate on Hannah Fettigin mallin mukaan kudottu Effortless-villatakki, ja lämmin.

Alunperin ostin langat oikeastaan aivan toiseen villatakkiin, Rocky Coastiin, mutta se lakkasi puhuttelemasta minua noin kerroksella kuusi. Luulen, että alunperin ihastuinkin ehkä enemmän kuvaan, joka takista oli otettu. Purin siis tekeleeni, kerin langan (Debbie Blissin Bluefaced Leicester Aran, Kerän pop-up -shopista) takaisin kerälle ja surffasin Ravelrya kuin hullu.

Olenko tyytyväinen? Kyllä ja en. Lanka on kivaa eikä ollenkaan kutittavaista, mutta ehkä kuitenkin vähän väärä tällaiseen epäryhdikkääseen liehuketakkiin. (Siihen Rocky Coastiin se olisi sopinut, mutta tällaista on elämä.) Koska lanka on niin paksua, villatakkia ei voi laittaa kiinni (vaikka vähän olin sellaisesta reteästä hakaneulakiinnityksestä haaveillutkin), tai näyttää siltä, että ruoka-aikojen lisäksi on ollut himassa myös ovulaation aikaan.

Mutta kun villiksen jättää auki, homma toimii hyvin. Ja toisaalta, kuka sitä huomaa, jos työpöydän takana itsekseen villatakkiin kietoutuu? Ja kun tämä kuitenkin on niin lämmin. Jos eivät aina ihana malli ja ihana lanka kohtaakaan, siinähän sitä oppii. Ja samalla saa neuletakin, jossa ei palele työpaikalla. Ihan niin paljoa.

Tämän tekeminen oli muuten aika vaivatonta. Iso osa neuleesta tuli paukutettua automatkalla Helsingistä Kajaaniin. Onneksi neulominen onnistuu pimeässäkin, toisin kuin lukeminen.

* En juurikaan myöhästynyt töistä poseeraussession vuoksi. Silti: karmeeta puuhaa. Kyllä pitäisi kamerat kieltää. Haluan nähdä itsestäni idealisoidun version, päässäni.

Perintöyskä ja joululahja

Asioita, joita voi periä: yskä. Mummoni yskii komeasti ja pitkään, eikä äitini jää kakkoseksi. Ja minä tietysti vähintään samalla tavalla.

Olen päässyt tämänkertaisessa flunssayskässäni vaiheeseen, jossa olen itsediagnosoinut itselleni tuberkuloosin, keuhkokuumeen ja paiseruton. Ajattelen synkeänä huomenna päivystyksessä takuulla kuluvia tunteja ja pohdin jo etukäteen, miten kalvakan romanttiselta sitä sitten sairaalavuoteessa näyttääkään* (luin pienenä liikaa tyttökirjoja.) Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, olen huomenna jo melko terve enkä lainkaan kalvakan romanttinen (ja siinä meni sekin vähäinen yskästä aiheutuva ilo.)

(Äiti, jos luet tämän: en oikeasti usko, että minulla on tuberkuloosi, keuhkokuume tai paiserutto.)

Hämätäksemme itsesäälivaistoani palatkaamme aikaan ennen joulua, jolloin ranteet sauhuten tein mutsille joululahjaksi Brooklyn Tweedin Leaves of Grass -shaalia. Tällainen siitä tuli, ja nyt saatte luvan kehua vaikka kuva on (kiitos valaistusolosuhteiden ja olemattomien kuvaustaitojen) kaamea:

Aikomukseni oli tehdä shaali jo viime jouluksi. Lanka (Brooklyn Tweedin Loft), jonka tilasin Atlantin takaa, ei nyt vain saapunut ajoissa perille. Kuljetuksessa hujahti odottamaton puolitoista kuukautta.

Ei se mitään, tänä vuonna sylivauva oli jo sylitaapero ja lanka oli valmiina kaapissa. Yksi ylimääräinen vyyhtikin! Rennosti eteenpäin - senaatintorin kokoiset langankierrot ovat nopeita ja näyttäviä. 

Aikaakin on. Kunnes yhtäkkiä puikolla on 580 silmukkaa ja jokaisen kerroksen tekemiseen kuluu 15-20 minuuttia. Ei se mitään, koira selvinnee vähemmälläkin liikunnalla, kun emäntä neuloo.

Enää puuttui reunus, jonka 72 mallikerrasta olin tehnyt 38 kun aloin epäillä langan riittävyyttä. Lisälangan hankkiminen ei tietenkään ollut vaihtoehto, joten eräänä eeppisenä viikonloppuiltana kello 00:14 kahden punaviinilasillisen jälkeen laskin reunukselle uuden mallikertamäärän ja rupesin purkamaan. Voin lämpimästi suositella, siinäpä vasta hauska ja rentouttava iltapuhde.

Pari päivää ennen joulua selvisi, että lanka olisi ehkä sittenkin riittänyt alkuperäiseen mallikertamäärään, mutta syystä tai toisesta en ollut halukas ottamaan purku- ja neulomisrupeamaa enää uusiksi.

* Paitsi luultavasti paiseruttopotilaana, jolloin "kalvakka romanttisuus" lienee mielikuvista viimeisiä.

Perjantai jälleen

Pingotus ja päättely. Kaksi vaihetta, jotka uhkaavat kaataa vaikka kuinkakin lupaavasti alkaneen neuleprojektin.

Esimerkiksi tämä Friday Again -ohjeella neulottu paita odotti pingotusta ja päättelyä suunnilleen yhtä kauan kuin oli puikoilla, mutta nyt se on valmis:

Kuvan väri ei vastaa aivan paidan väriä, koska joulukuun valo leikin puhelimen valokuvaefektisoftalla.

Niin, tietenkin minunkin piti saada valkoinen paita, kun tyttärelläkin kerran oli. Tämä oli muutamaa kertaluokkaa yksinkertaisempi homma kuin lapsen paita: tuo edessä, sivuilla ja hihoissa oleva feikkisauma (joka ei näy kovin hyvin) oli helppo kuin mikä ja tosi kiva, voisi käyttää esim. lapasiinkin.* Ainoa haasteellinen osuus oli alussa: lyhennetyt rivit, joilla kaula-aukko muotoiltiin, olivat allekirjoittaneelle uutta, mutta sujuivat ihan mainiosti kun stressaamisen sijaan seurasi ohjetta.

Erityistä plussaa tietenkin siitä, että koko homma neulottiin yhtenä kappaleena ylhäältä alas, eikä koko paidassa tarvinnut ommella ainoatakaan ihan oikeaa saumaa.

Lanka oli BC Garnin Sarah Tweed, jonka pelkäsin aluksi olevan liian rustiikkista - reippaana tyttönä tilasin langan tietenkin netistä näkemättä sitä etukäteen. Tovin neulottuani päätin langan olevan pikemminkin sopivasti grunge kuin tippaakaan rustiikkinen, mikä oli hyvä päätös, sillä maalaisromanttinen on minun näkökulmastani jotain, mitä tapahtuu muille ihmisille.**

Koska paita on päätökseni mukaisesti sopivasti grunge, aion henkeni uhallakin yhdistää sen ensi viikolla maihareihin, noihin kengistä liukkaimpiin. (Säästän teidät tällä kertaa kuvalta, josta käy ilmi polvessani olevan mustelman laajuus ja väri, mutta ensi kerran osalta en lupaa mitään.

PS. Ne, jotka haluavat tehdä samanlaisen eri ässän huivin kuin minä, voivat hakea pintaneuleen ohjeen Kerän blogista. Havaintoja: 1) "1 o kiertäen" tarkoittaa sitä, että silmukka neulotaan oikein takareunasta. 2) Olennaista on, että silmukkamäärä EI ole neljällä jaollinen: käytin itse ohuempaa lankaa kuin ohjeessa kehoitettiin ja silmukoita oli 58. 3) Tein myös huivista pidemmän, joten se ei ole ihan puhdas tuubi vaan pikemminkin sellainen kaksi kertaa kaulan ympärille kiepautettava kasihuivi, jonka vastedes tunnemme nimellä möbiushuivi, koska se kuulostaa epämääräisen matemaattiselta. Ehkä jopa topologiselta.

* Miksi muistan tämän vasta nyt, kun toinen lapanen on jo neulottu? Argh.
** Mahdollisesti heidän onnekseen. 

Sopii puhjeta spontaaniin ylistykseen

Sain lapsen puseron viimein valmiiksi.

Aloitin sen kahdesti: ensin kokeilin jotain lankaa, jonka olin jo ostanut. Lankakaupan myyjätär oli ymmärtäväinen ja kannustavakin vielä: lapsen puserohan syntyy nopeasti, parissa viikossa, sitten voi heittäytyä itsekeskeisempien projektien kimppuun.

(Suuri idolini, Bianca Castafiore, laulaa tässä kohtaa Koruaarian kolme ensimmäistä sanaa.)

No, nyt kun olemme kaikki toipuneet spontaaneista ah ma nauran -puuskista, voimme edetä siihen, mitä tapahtui sillä jo ostetulla langalla: paidankutaleen helman leveys oli noin 150% viitearvoista. (Bianca odottaa encorea.) Marssin nöyrästi ostamaan ohjeenmukaista narua; tämä on se aiemman marmatukseni kohde, Rowan Wool Cotton 4 ply, joka sinänsä on kyllä oikein mukava lanka neuloa. Ei ollenkaan ällöttävä ja puuvillainen.

Ja nyt, sen suuremmitta puheitta, lapsen parin viikon projektipaita, aloitettu elokuussa:

Suoraan sanottuna olen aika ylpeä. Melkoista väkertämistähän tuo oli (palmikot ovat hi-tai-ta), mutta nyt se on käyttökelpoinen. Ei tosin aivan tällä sekunnilla käyttökelpoinen, sillä meilläkin on tämän viikon suurhitti, endurorokko*, eikä villapaita ole kuumevaate. Mutta jos esimerkiksi muistan etukäteen päiväkodin valokuvauksen, eivätkä eräät ole tuolloin sairaslomalla.

Ohje oli alkusyksyn Modasta, ja jos joku tuota innostuu vääntämään, haluan huomauttaa seuraavaa: huppu voi aloitettaessa vaikuttaa Senaatintorin kokoiselta, mutta lasten päät ovat aika isoja.

* Paljon parempi nimi olisi tämä endurorokko.

Pastaa itsesäälipäivälle

Tämä neulontajuttu on nyt jotenkin kovin epäonnista. Lapsen pusero on valmistumaisillaan: hupusta puuttuu vielä suikale. Mutta lanka on tietenkin loppu.

Koska olen noheva mimmi, nappasin lankaa tänään kerän mukaani kun kävin kaupungilla. Koska en kuitenkaan ole lainkaan niin noheva kuin kuvittelen, lanka oli väärää: ei tullut mieleenkään, että Rowan on tuonut markkinoille a. Wool Cotton ja b. Wool Cotton 4 ply -langat erikseen. Kotona selvisi, että oli Wool Cottonia vaikka piti olla WC 4 ply:ta.

Voisin tietenkin aloittaa jonkun niistä paidoista ja/tai villatakeista, joihin olen hamstrannut lankaa, mutta kierin ehkä mieluummin itsesäälissä. Sitäpaitsi rannettakin särkee. Jos se prakaa, kaikki on menetetty. Nyt tarvittaneen tiukkoja toimenpiteitä tilanteen pelastamiseksi (tällä en tarkoita, että aikoisin toimia järkevästi esimerkiksi pitämällä neulontataukoa. Tarkoitan, että aion syödä särkylääkettä ja harjoittaa huomiottajättämisen jaloa taitoa.)

Ruoanlaitto sentään sujui. Olin pitänyt puhelimen selaimessa viikkotolkulla Chicling-blogin korianteri-inkivääripestopastan ohjetta, ja se oli just niin hyvää kuin ajattelinkin - mutta ihan eri tavalla. Pelkäsin, että isoin koskaan ruokaan laittamani pala inkivääriä ja kolme puskaa korianteria olisivat jotenkin tosi överiä, mutta eivät ne olleet sitä ollenkaan. Mönjä oli uskottavasti pestoa, ja blenderimmekin ehkä joskus toipuu.

Korianteri-inkivääripestopasta

• iso pala inkivääriä
• 3-4 korianteripuskaa (kaupasta saatavia, kyllä te tiedätte)
• 50 g parmesania
• jonkun verran paahdettuja pinjansiemeniä
• 1-2 valkosipulinkynttä
• chiliä (jäi jostain syystä pois)
• öljyä
• sitruunamehua
• suolaa ja pippuria

Silppua silppuamista vaativa ja heitä listan alkupää blenderiin. Minä lisäsin epäilemättä vääräoppisesti öljyn tässä vaiheessa, ettei blenderi vallan tikahdu (kovasti se kyllä yritti). Mausta. Maista. (Riittää sen maistelun kanssa.)

Tarjoilu tapahtui niin, että keitin pastaa ja ohjeen mukaisesti laitoin noin ruokalusikallisen pestoa messiin. Sitten laitoin ns. kerta kiellon päälle -lusikallisen.

Pasta oli törkeän hyvää, mutta itse pesto ... no, sen hyvyys on varmaan jo laittoman puolella. Tätä viitsii tarjota mösjööllekin, kunhan palaa ruskaretkeltä (!!!) - yleensä tyyppi ei ole niin fiiliksissä kovin aasialaisista mauista, mutta tämän suhteen en ennakoi ongelmia.

(Tietenkin tähänkin piti lähteä erikseen hakemaan parmesania kaupasta, kun olin unohtanut edelliset päiväksi pöydälle.)

Oli perustettu ompeluseura

Ahem. Otsake viittaa juomalauluun. Sellaista se: kerran teekkari, aina teekkari, vaikka menisikin perustamaan ompeluseuran eikä metsästysseuraa.

Niin tai näin, kun tarpeeksi kauan marisin elämän tyhjyyttä yleisesti ja ompeluseurakutsujen poissaoloa erityisesti, ehdotti ystävä, että perustetaan sellainen ompeluseura, joka kokoontuu kerran kuussa maanantaisin. Näin siis toimittiin, ja nyt on elämä rikasta (ei sarkasmia).

Olemme kokoontuneet nyt neljästi, joten "perinteikäs" alkaa olla jo hanskassa ja tammikuussa olemme luultavasti ansainneet tittelin "kunnianarvoisa". Seuran elinikäinen diktaattori* määrittää kustakin kuukaudesta jonkun maanantain ja lisäksi tapaamispaikan jostakin saavutettavissa olevasta kahvilasta, jossa arvioidaan olevan maanantaisin tilaa (note to self: Gaudeamus Kirja ja kahvi ei ole se kahvila, jossa on maanantaisin tilaa) ja sitten molempia muutetaan pikaisen demokraattisen prosessin** jälkeen.

Homma on toiminut yllättävän menestyksekkäästi ja paikalle on saatu lukuisia innokkaita jäseniä. Kukaan ei ole vielä varsinaisesti ommellut, mutta neulontaa ja virkkausta on harjoitettu. Eräs toveri ilmoitti lähinnä seuraavansa ompelua, mikä on sekin ompeluseuratoiminnalle hyvä ja jalo päämäärä. Ensi alkuun juuri kukaan ei tuntenut muita kuin seuran elinikäisen diktaattorin (joka puolestaan tunsi kaikki), mutta pikku hiljaa mukaan on tullut ihan uusiakin tyyppejä ja se on ihan mahtavaa. Okei, yksi uusi tyyppi toistaiseksi, mutta olen kuullut, että muillakin on hyviä aikeita.

Neljän kerran perusteella voin sanoa, että ompeluseuratoiminta on ihan parasta! Toivon ihan koko sydämestäni, että tästä tulee pitkäikäinen juttu (eihän se välttämättä toteudu, mutta pyrkimys on kova. Neulonta tekee sielulle hyvää ja ystävät myös.)

Perheemme lanka-asioiden asiainhoitajana haluaisin muuten muistuttaa siitä Kerän pop-up -kaupasta Kiseleffin talossa. Oikeesti ihmiset, älkää menkö Hulluille päiville, menkää Kerään. Tulette paremmalle tuulelle.

Lavastettu tilanne: tässä maailman täydellisimmässä lankakorissa ei voi säilyttää lankaa tai puikkoja, sillä perheen kymmenkiloiset haluavat syödä lankaa tai puikkoja.

Minä kävin Kerässä tänään ja löysin langat yhteen neuleeseen, jonka ohjetta olen odotellut jokusen tovin kirjastosta saapuvaksi. Nyt ohje on vihdoin täällä, ja lanka, jonka hommasin (Debbie Blissin uutuusvillalanka Bluefaced Leicester Aran***), on ihan täy-del-lis-tä.

Olen myös neulonut enkä vain ostellut lankaa, mutta tällä hetkellä tyttären puseroprojekti vie kaikki voimat. Olen onnistunut katkomaan kahdet bambupuikot sen kanssa. Huoh.

* Minä. Self-appointed.
** Ensimmäinen vastalause.
*** Lampailla on kuulemma sininen naama, mutta tulkintani mukaan ei hapenpuutteen vuoksi.

Lokakuun ensimmäinen, redux

Äsken keskusteltiin.

"Internet on rikki."

"Mä buuttaan ton reitittimen ihan kohta."

"...sä kuitenkin vaan katkaisit sen, että mä alkaisin tehdä sun lapasiin peukaloita."

"Ens viikoksi on luvattu kylmää säätä."

Hetken hiljaisuus.

"Pitäis kyllä ostaa uus reititin."

"Hoidaksä sen?"

"Totta kai. En kai mä sitä nyt sulle jätä. Sä oot tyttö!"*

"Tyttö, joka tekee sun lapasiin peukaloita."

"Kiva tyttö!"

Isot ja pienet lapaset

Viikonloppu on ollut aika paras. Lokakuun ensimmäinen ei taaskaan pettänyt (eikä taaskaan tarvitse lukea matikkaa. Aion iloita tästä 80-vuotiaaksi.) Sää on ihanan kirpakka, aurinkoinen ja juuri sopivasti viileä, ja ainakin Herttoniemi on lähes parhaimmillaan.

Kävi myös ilmi seuraavia asioita**:

1. Lapsi pitää hummuksesta. Hyvä lapsi! Kunhan jätät äidillekin.
2. Suuhygienistillä käynti on paljon kivempaa, jos siellä käy kahden vuoden välein (eikä kymmenen, kuten joidenkin tiedetään tehneen.) Vertailut espanjalaiseen inkvisitioon voi lähestulkoon unohtaa.
3. Vuosaaren Piilokirppis ei huou Lanttilan ale -fiilistä lainkaan samalla tavalla kuin Kumpulan Vekarakirppis - pienempi, rauhallisempi, tykkäsin. Tosin talvihaalarit sun muut tappelisin edelleen Vekarakirppikseltä valikoimasyistä.
4. Ostin lankaa.
5. Minussa asuu ihminen, joka hamstraa lankakaupan alekorista kaikki kerät sitä järkyttävän hienoa harmaata merinovillaa. (Miten voi olla noin upea sävy? Miten se voi olla alessa? Miten monta kerää sitä on?)

Flunssan ja keuhkoputkentulehduksen aiheuttaman pakkotauon jälkeen (joku rotta*** on käyttänyt kaikki meidän inhalaattorit ja unohtanut ostaa uusia) kävin juoksemassa. Oli ihan hirveää. Tiistaina uusiksi.

Pitkällisten neuvotteluiden jälkeen on päästy sopuun myös syksyn menoista. Minä pääsen a) työpaikan ja b) erhevalmennuskerhon pikkujouluihin (olettaen, etteivät ole päällekkäin), c) kirjabloggaajia tapaamaan ja d) kirjamessuille. Mies pääsee e) poikien ruskaretkelle, f) työkaverin läksiäisiin, g) digimessuille ja h) digimessujen jälkeisille "yksille". Mun matriisilaskennan ymmärryksellä tuo vaikuttaa kohtuulliselta. Kiristin vielä itselleni yhden krapula-aamunkin lupaamalla selvitä junamatkailusta koiran ja tytön kanssa yksin, ettei koiraa tarvitse laskea yhdeksi ruokailijaksi ruskaretkellä.

Nyt tuntuu siltä, että joka viikonloppu voisi olla lokakuun ensimmäinen viikonloppu.

* Perheensisäinen tytöttely on meillä ihan a-ok.
** Kaikki paitsi kohta #4 tulivat yllätyksenä.
*** Minä.

Lankakauppavierailuja, osa 2: Kerä

Tampereella sijaitseva Kerä on vinkeä pulju. Olen erikseen hankkiutunut sinne kahdesti, mikä on melko paljon ottaen huomioon sen, etten Tampereella ole ihan kauheasti hengannut sitten seitkytluvun lopun, jolloin kävin siellä syntymässä. (Tai no olenpas, hengasin joskus sellaisella nettifoorumilla, ja sen tiimoilta tuli sitten reissattua tukka putkella ympäri maata ihmisiä tapaamassa. Mutta se oli sitä villiä nuoruutta se. Kun kaikki oli paremmin paitsi neulontataidot ja niin edelleen.)

Ensinnä on pakko nostaa hattua, tai ehkäpä itse neulottua pipoa: entisessä duunissa päädyin jotenkin ihmettelemään sosiaalisen median hyväksikäyttöä markkinointikuvioissa. Se on kuulkaat ihan hanurista, etenkin jos sitä tekee kumisaapastehtaassa, jossa kaikilla on Mielipide ja kuusisataa kiloa kyynisyyttä. Mutta Kerän omistajattaret, he hoitavat homman tyylikkäästi, koukuttavasti ja saavat koko jutun vaikuttamaan siltä, ettei lankakaupan pitäminen ja asiakkaiden kanssa viestintä mitään työtä ole vaan silkkaa tanssia ruusuilla. Joista äiti on poistanut piikit.

Loppujen lopuksi olin ihan koukussa (haha, see what I did there? Koukussa! Get it? Ai olen kertonut tämän vitsin jo aiemmin?) jo ennen kuin Tampereelle kesällä äidin kanssa huristelimme; vieläkin tuntuu välillä siltä, että asun väärässä kaupungissa. Toisen visiitin tein pari viikkoa sitten mökkireissun osana, ja oli kuulkaa ihan superluksusta istua yksinään junassa kaksi tuntia ja lukea ja neuloa.

No, sitten se kauppa. Se on ihana: tosi kaunis, sopivasti mutta ei liian täynnä lankaa - ja pieni. Pieni on kuitenkin kaunista, etenkin alamittaisissa ihmisissä mutta myös lankakaupoissa. Olen edelleen sitä mieltä, että jos kauppiaalla on hyvä maku, puolestani suoritettu esikarsinta on varsin tervetullutta. Se kyllä Kerässä toteutuu jos mikä. Valikoima harmaan sävyjä on ilahduttava (valitettavasti kaikkea kuolaamaani lankaa ei sitten riittänyt ihan villapaidaksi asti, mutta kaikkea ei voi saada ja näköjään vielä yhdet paitalangat kuuluvat tähän kategoriaan.) (Toinen asia, joka Kerässä toteutuu, on raivostuttava määrä erilaisia kursseja ja tapahtumia, joille en voi osallistua.)

Tästä tuli nyt hieman mainospostaus (joskaan ei maksettu), mutta Kerä piipahtaa ensi viikolla pääkaupunkiseudulla Kiseleffin talossa, joten ainakin lankavarastoihin pääsee tutustumaan, vaikkei haluaisikaan reissata Tampereelle. Mää ainaskin meen, mulla on sinne lahjakorttikin.

Pahoittelen muuten kuvamateriaalin puutetta: en kehdannut kaivaa blogiuskottavaa kännykkäkameraani esiin. Olisivat vain (sinänsä aivan oikein) ajatelleet, että siinä taas joku bloggarinkutale. Olisin voinut ottaa toki kuvan myös niistä sievistä paketeista, joihin langat kääräistiin, mutta riivin nekin tietenkin auki tuotapikaa esitelläkseni ostoksia kaikille ja ruokakaupan kassalle; sitten lapsi söi käärepaperit.

Petrie eli kuinka neulomisen lisäksi on myös päätelty

Neuleinnostukseni on ollut viimeiset vuodet pysyväisluontoista (tosi kätevää, kun talossa majailee myös joku vauva): edes tyypillinen kesän hiljainen kvartaali (huhti-kesäkuu) ei ole turhaan keskeyttänyt puikkojen kilinää. Juuri mikään valmistunut tuotos ei kuitenkaan ole päätynyt blogiin asti, sillä:

1. Valokuvaaja-apuri elää sarkasmilla ja
2. Päättelemätön työ ei ole valmis

No, niin tai näin, kesän aikana olen tehnyt kaksi toppia, yhden villatakin, parit junasukat erinäisille lapsille ja yhdet lapaset myöskin erinäisille lapsille. Yhdet tyttären lapaset ja se jo keväällä kesken ollut ... juttu ... odottavat yhä päättely- ja ompelukierroksia, joihin ryhdyn heti kun viitsin eli epäilemättä viimeistään marraskuussa. Tällä vuosikymmenellä.

Eilen saatoin valmiiksi toisen kesätopeista, Knittyn ohjeella tehdyn Petrien. Olin ommellut ensimmäisen sivusauman kasaan luullakseni elokuussa ja ilmoittanut sitten tiukasti puolisolle, että "tämä neuletyö on nyt tässä meidän kirjahyllyssä koska ompelen sen toisen puolen huomenna."

Petrieen sain inspiraation Kerän blogista tai Facebook-sivuilta ja langat Kerän kaupan puolelta. Debbie Blissin Amalfia en kyllä suosittele kellekään, yhdessä kerässä oli kuusi tai seitsemän langan katkoskohtaa, mikä suomeksi tarkoittaa kahtatoista tai neljäätoista pääteltävää lankaa lisää. Lanka on myös ehkä himpun verran paksumpaa kuin oikeasti tykkäisin...

Tässä bloggaaja on lähdössä töihin syyssäihin soveltuvassa hihattomassa topissaan. Kun äiti keskittyi olennaisuuksiin, kiskoi lapsi kenkiä kaapista. Olennaista sekin.

...mutta topista tuli silti tosi tosi kiva - siitäkin huolimatta, että se on pinkki hetkenä, jona olen taas kohdannut sisäisen goottini. Ohje oli myös oikein hauska; tarpeeksi simppeli, jotta neulominen onnistui useamman viinilasillisenkin jälkeen kirjabloggaritapaamisella, mutta kiinnostava. Ja tuo lanka nyt vaan oli tuollaista, ei ole viinin syytä jos olette joitakin epätasaisuuksia näkevinänne. Tai neulojan. Niin.

Keräkin on muuten ihan tosi tosi kiva; siitä joskus lisää. Suunnitelmissa on suunnata nokka kohti Tamperetta pikimmiten (yritän olla ajattelematta suunnitelman järjettömyyttä junalippujen nykyhinnoilla laalaalaa.)

Lankakauppavierailuja, osa 1: Snurre

Seuraa ei-maksettua mainontaa. Kävin tutustumassa itselleni uuteen, paikalliseen lankakauppaan, Snurreen (eikä nyt mennä siihen, että mesta on pyörinyt tietämättäni lähes vuoden). Tykkäsin; sisustus oli raikas ja joka puolella oli lankoja - se tuntui toki kovin kodikkaalta. Paitsi, että meillä kotona ei saa olla joka puolella lankoja, koska mies ei pidä sitä sisustuselementtinä ja lapsi ja koira yrittävät syödä tai sotkea kerät.

Snurresta saa paljon erilaisia kuteita, jollaiseen itsekin sorruin - tavoitteenani on virkata kori lapsen huoneeseen. Tavoitteeseen sopiva väri on tietenkin tumman harmaa. Alan säästää lapsen terapiakuluihin oitis. Ostin myös BC Garnin unelmanpehmeää (baby)alpakkaa; vakaa aikomukseni on neuloa siitä lapaset itselleni ja muksulle, kunhan nyt muilta projekteiltani ehdin.

Vaikka Snurren neulelankavalikoima ei ollut massiivinen, langat oli selvästi valikoitu hyvää makua käyttäen - minusta sellainen on mukavaa. Pieni, mutta juuri oikea valikoima on ehkä parempikin kuin metrikaupalla tavaraa, josta enin osa ei miellytä.

Menen välillä vähän sekaisin yksityiskohdista, jollaiseksi laskettakoon se, että omistaja piirsi kaupan logon varmaotteisesti pussiin, johon ostokseni pakkasi. Ajattelin, että tuosta paperipussista en luovu ikinä, mikä briljantti idea.

Nyt olen jo toipunut.

Olen myös neulonut; suurin osa aikaansaannoksista on kuitenkin vaatteita, enkä tiedä, miten ne parhaiten kuvaisi. Kysyin varovaisesti mieheltä, josko hän viitsisi joskus, ja hän toki rakastavana puolisona innostui: "Totta KAI mä voin susta kuvia ottaa, voidaan vaikka mennä jonnekin luonnon helmaan! Tai arkkitehtonisesti kiinnostavalle paikalle!" Ja, no, kyllähän se varmaan ne kuvat ottaisikin, mutten kestä kuunnella sitä käkätystä.

Mitkä noi on?

Talouden miespuolinen väestö halusi (virnistellen) tietää, että mitkä ne sellaset sukat on, joissa ei ole varvas- tai kantapääosioita. Joogasukat, ilmoitin tosi loukkaantuneena.

Okei. Joo. Joskus talvella ostin törkyhintaisen Suuri Käsityö -lehden kun siinä oli tällaiset joogasukat, jotka koin jotenkin inspiroiviksi. Langaksi valikoitui joku muistaakseni Regian sukkalanka, joka oli ohutta (hyvä) ja valkoista (hyvä) ja ikävää neuloa (ei hyvä). (FYI: Jos jälki ei ole tasaista, vika ei ole minussa vaan langassa.)

No, ne sukat sitten valmistuivat. Selvää on tietysti, etten käytä niitä kotona edes joogatessani* (siinähän tulee hiki), mutta muutenkin ne ovat ihan pöljät. Jos sukassa ei ole sitä kärkiosaa, saati kantapäätä, ne jalassa on turha kuvitella hiipivänsä pois juuri nukahtaneen vauvan luota. Eivät ne muutenkaan olleet niin käytännölliset kuin ajattelin: varpaita paleli. Lopullisesti kiusaantuminen iski kun yritin ottaa niistä kuvaa aikaansaannoksiani esitelläkseni - ura jalkamallina ei ole edessä edes raskausturvotuksen jo aikaa sitten hylkäämillä jaloilla.

Lopputulema projektista: minulla ei ole enää hajuakaan siitä, missä sukat ovat. Lapsi raateli Suuri Käsityö -lehden varmistaen, ettei investoinnille tule muutakaan käyttöä. Viimeisenä silauksena oli se hetki, kun naputtelin Ravelryyn hakusanan "yoga" ja eteen tuli sivukaupalla vastaavia sukkamalleja, ilmaiseksi tietysti, ja tunsin oloni erinomaisen älykkääksi.

* Olen tänä keväänä joogannut kotona. Kolme kertaa. Se on jo harrastus.

Neulejupina

Jos olette miettineet (tiedän, että olette) miksen enää neulo, älkää huoliko. Neulon kyllä. Neulon ikuisuusprojektia, joka paksusta langastaan huolimatta ei tunnu valmistuvan ikinä. Mutta kyllä se varmasti valmistuu - sopivasti toukokuuksi, jolloin sen epäilemättä voikin siirtää suoraan kaappiin.

Koska en haluaisi jättää taas-yhtä-neuletyötä kesken (lähes yhtä dorkaa kuin se, että ostaa liikaa ruokaa ja heittää sitä roskikseen) (mutta ei ihan yhtä dorkaa, koska voihan olla, että vielä joskus ne kaikki keskeneräiset neuletyöt tulevat valmiiksi) (HAHAHA, ilmekään ei värähtänyt kun tuon kirjoitin) olen inspiroinut itseäni tutkimalla, mitä teen sitten kun tämä ... no, bolerohko, jonka ohjeen tempaisin Modasta (muutettuani ensin kaiken paitsi mitat), on valmis. (Vihaan sanaa "bolero" enkä voi käyttää mitään vaatteita, joita olen erehtynyt kutsumaan boleroksi, mutta ohjeen nimestä huolimatta tämä vaikutti näppärältä. Olin varmaan jotenkin hormonipäissäni.)

Bolero, interrupted

Vaan ei ole inspiroituminen helppoa, lähinnä siksi, että suurin osa neuleohjeista - etenkin vaatepuolella - on kiusallisesti tehty niin paksusta langasta, että sitä pitäisi oikeastaan sanoa köydeksi. Miksi, oi miksi? Miksei netti pullistele ohjeita, jotka on tehty ohuesta langasta? Eihän niitä paksuista langoista väännettyjä neuleita voi käyttää kuin ulkovaatteena Etelänavalla, ja suuri osa meistä kai hengaa tosi harvoin Etelänavalla. Toimistoilmastointikaan ei yleensä anna aihetta ihan näin äärimmäisiin tekoihin. Lisäksi paksuilla neuleilla saa turhan tehokkaasti uskoteltua koko maailmalle (jota ei kyllä luultavasti kiinnosta) että raskauskilot ovat katoamisen sijaan tuplaantuneet imetyksen aikana.

Sitten on joitakin malleja, joihin käsketään käyttää puuvillalankaa, ja se on lähestulkoon vielä pahempi. En voi oikein sietää puuvillalankaa: se on kovaa ja ikävää. Korvikkeita ei juuri ole, ellei ole kovasti rikas olo, jolloin voi siirtyä suoraan silkkilankaan - mutta silkkilangat tuppaavat olemaan melkoisen ohuita, ja niille, kuten juuri tuli havaittua, ei löydy ohjeita. Neuletiheyden kanssahan ei aleta pelleillä, millä tarkoitan sitä, että jos ohjeen langan korvaa jollakin muulla, on ihan hifistelyä ruveta tekemään ohjeeseen mitään muutoksia muuttuneen neuletiheyden vuoksi - ja kerrankos sitä nyt kalliit langat tuhlaa neuleeseen, josta ei oikein tullut ... tuota ... mitään.

Niin että jos joku tietää mainion mestan, mistä löytää kivoja mutta ohuella langalla väännettyjä juttuja, saa ilmiantaa. Siinä välissä minä ilmiannan oman Pinterest-tilini, jonne olen pinnannut jo ainaskin neljä inspiroivaa neuleasiaa. Moderni teknologia ja minä, kamuja jo vuodesta 1876.

Grove

Häkellyin siksi paljon Project Maman haasteesta ja tunnustuksesta, että istun hetken ujona pöydän alla ja kerron sieltä lehtolapasista (haha, see what I did there?) - palaan siihen haasteeseen huomenna, jolloin ehkä taas ajatus kulkee.

Niin ne lapaiset. Tilasin taannoin lankaa Brooklyn Tweediltä. Toimituksessa kesti iän kaiken, ja lanka (vaikka sinänsä ihanaa) oli saapuessaan eri väriä kuin tilauslomakkeella oli spesifioitu, joten hermoromahduksen ainekset olivat kasassa. Älköön kukaan Brooklyn Tweediltä langan tilaamista harkitseva nyt kuitenkaan masentuko tai tämän vuoksi epäröikö, sillä asiakaspalvelu oli mahdollisesti parasta ja ystävällisintä missään verkkokaupassa, tai missään ikinä, kohtaamaani. Langan vaihto olisi toki onnistunut, mutta päädyin sitten pitämään virhelangankin, koska se oli eri kauniin väristä ja tiesin heti, mihin sitä voisi käyttää.

Olen kohtuullisen itsekäs neuloja; lupailen vaikka mitä sinne ja tänne ja sitten kuitenkin teen itselleni juttuja, koska ... teen juttuja, joista pidän tosi paljon. Ja hittojako niitä sitten muille antamaan. Laittavat kaappiin vielä, mahdollisesti viikattuna, ja se on ihan eri juttu kuin se, että ruttaa itse omat neuleensa kaapin pohjalle. Kun oikea lanka kuitenkin käytännössä käveli syliin, ja mallikin, Brooklyn Tweedin Grove, oli välittömästi selvillä, tein mutsille lapaset. (Sitten laitoin lapaset postiin, ja niiden ollessa matkalla pidin äidille puhelimessa luennon siitä, miten missään nimessä ei kannata neuloa muille kuin itselleen. Ilmeisesti vanttuut tulivat täytenä yllätyksenä.)

Tällaiset niistä tuli:

Niissä on virheitä, mutta en kerro missä. Se on minun ja neulonnan jumalien välinen asia. Sitäpaitsi ne ovat yhdenmukaisia virheitä - leipälajini.

Sukkatehdas

Girasolen jälkeen halusin tehdä jotain epähaastavaa, joten tein tyttärelle sukat. Päätin tehdä junasukat, koska niitä ja niiden jalassa pysymistä kehuttiin kilpaa joka paikassa niin, että näin jo unia siitä, miten noita ihmesukkia pitää irrottaa vauvan jaloista sorkkaraudan ja saksien avulla.

Hyvä on, en nähnyt.

Lanka oli Sublimen baby cashmere merino silk dk - vähän paksumpaa kuin ohje vaati, ja sukista tuli isommat, mutta menevätpähän sitten pidempään. Langassa on jumalaisen kaunis, hivenen oranssiin taittava punaisen sävy, jota te ette kuvasta näe, koska kuvaa ei otettu päivänvalossa, mutta sellaista se elämä on.

Koska lähipiiri tuo maailmaan lapsia kiihtyvällä tahdilla, paukutin toisetkin; eri langasta tosin, joten lopputulos on vauvansukkamaisempi. Luultavasti päädyn tekemään vielä vähintään yhdet. Erityisen kivaa pienten sukkien tekemisessä on muuten se, että ellei lanka lopu kesken, pääteltävää tulee minimaalisen vähän.