pilkahdus

Pidän tästä kuvasta jonka napsin ohimennessä tänään. 

Blogi on siitä kiitollinen ystävä sillä tänne dumppaan kuvia ja ajatuksia joille ei muualla aina ole säilytyspaikkaa. 

Olohuoneemme on kokenut ison muutoksen mutta ei ole vielä lopullinen. 

Lyhyesti veijarista

Kuopus on nyt vuoden ja kolme kuukautta vanha. 

Edelleen tosi hauska ja hassu veijari vaikka osaa hän jo itkupotkuraivaritkin heittää ellei hän saa haluamaansa tavaraa/ asiaa.

Uusin juju on hyppiminen, tai ainakin yritys on täys kymppi.

Nykyään ei kelpaa enää lainkaan nokkamuki vaan jos sellainen vahingossa katetaan nenän eteen lentää se lattialle ja tilalle oika vaatii lasin, niinkuin muillakin on. 

Ystävät viihteellä

heikkolaatuinen kännykuva

Eilen puitiin tämän naisen kanssa kuukauden juorut ja tapahtumat, Ruuhkavuodet on lievä ilmaisu elämäntilanteestamme joten emme olleet nähty koko Syyskuun aikana ( noh olihan Katja ulkomaillakin puolet kuusta) joten eilen ei riittänyt hengata koko iltapäivä lasten kera vaan jatkoimme heidän mentyä nukkumaan ja suuntasimme yöelämään.

Viime kerrasta on taas aivan liian pitkä aika ja todettiin olevamme aivan pihalla mikä on nykyinen IN mesta. Pienessä kaupungissamme tuo yöelämä on hyytynyt parissa vuodessa melkein olemattomiin. 

Aloitimme uusimmasta pubista Bock´s Cornerista mutta siellä ei mahtunut edes liikkumaan heidän juhliessaan Oktoberfestiä joten jatkoimme matkaa ja heitimme kierroksen kaupungin ympäri ja katsastettiin jonotilanteet. Päädyttiin kumminkin Mällikseen josta löysimme pari kaveriakin. 

Siellä Dj on mielenkiintoinen, soittaa Antti tuiskua, Sean Kingstonia, Raptoria, KAJta sekä Macareenaa sekaisin ja aina oli yhtä jännittävää biisinlopussa odottaa mitä seuraavaksi soitettaisiin. 

Ilta on aina käytävä läpi roskaruoan äärellä ja niin teimme viimekin yönä. 

Kotistudio

Mainitsin aiemmin että Buu klubbenin Jontti tulisi tekemään pienen ohjelman Nalanin kanssa. 

Keskiviikkona kotimme muuttui studioksi ja minun nukkuessani makkarissa Nalani ja Jontti sekä kameramies, äänimies ja ohjaaja nauhoittivat ohjelmaa Hemma med Jontti joka esitetään tvssä joskus talvella.

Kuvausjoukon mennessä lounaalle nousin aamupalalle ja räpsin muutaman kuvan.

Sovitusti lähdimme miehen kanssa asioille ja palasimme koulu ja dagislaisten kanssa iltapäivällä yleisöksi kun Nala ja Jontti improvisoi meille teatterin. 

Nathan istui aluksi ja seurasi tarkkaan näytelmää ja nauroi kikatti hassuttelevalle Jontille. Nathankin halusi mukaan hauskuuksiin ja lopussa hän esittikin monsterin roolia joka tuhosi koko prinsessalinnan. 

kuivaharjottelua

Kuvaustiimi muisti minut ala-asteajoiltani jolloin kuvasin heidän kanssaan Sicsac nimistä nuorten ohjelmaa. On niillä vaan hyvä muisti. Kaikki kokemukseni Vaasan Ylen tiimin kanssa ovat aina todella positiivisia ja työntekijät ovat tosi mukavia! 

Lallen maatilalla

Mää huusi lampaat kun astuimme sisään.

Vein lauantai iltana viisi isoa pussillista omenaa ystävien mehustamoon puristettavaksi ja tänään haimme koko poppoon voimin kolmekymmentäkolme litraa pastoroitua oman puun omppumehua.

Jäimme viettämään illan Christinen ja Jonathanin perheen kanssa kierrellen heidän tilojaan ja ihaillen heidän suvun vanhaa kartanoa jota he pikkuhiljaa  kunnostavat.

 

Lampaat sisällä navetassaan laitumen jälkeen.

 

Jokapuolella on mielenkiintoisia yksityiskohtia ja toinen kauniimpia vanhoja puukalusteita.

He ovat rakentaneet siisteimmän saunan jonka olen ikinä nähnyt, todella erilainen ja paikkaan sopivan.

 



 

Perhe viljelee paljon. Allaolevassa kuvassa kasvaa tupakkaa.

 

 

Kasvihuoneessa lapset popsivat tomaatteja.

 



 

Kyssäkaalit ovat niin mielenkiintoisen näköisiä, aika ufoja.

Kuulemma hyviä nyt raakanakin tai sitten uunijuureksena.

 



 

Melkein tallasin avomaankurkkujen päältä ja Christine poimi herkkuja toisen perään viljelmistään. 

Lapset viihtyivät ja Nathan oli litimärkä kun temmelsi vesilätäköissä ja kaatuili sinnetänne mutta onneksi popin luotto välikausivaatetus ( vk housut ja windfleece takki) piti kuivana eikä sisävaatteet ollu kastuneet lainkaan.

 



Lettiselfieni takana häämöttää noin neljäsataa omenapuun taimea jotka C&J talkoovoimin istuttivat keväällä. Tulevaisuudessa mehustamolla on omat omput ja mahdollisesti siideriäkin tarjolla. 

 

Sisälläkin oli tapahtunut paljon muutoksia sitten viimekerran.

Talo on täynnä historiaa ja talon sielu on aistittavissa.

Parasta on että pariskunta tietävät talon ja pihan koko historian alusta nykypäivään.

Muutama sata vuotta historiaa josta mahdollisesti syntyy todella mielenkiintoinen kirja tulevaisuudessa.

 



Talon emäntä tarjosi vielä illanpäätteeksi omenapiirakkaa joka upposi niin että kuului vain ommnomm..

 



 

Hopeatarjottimista tuli mieleen Muumit ja jakso jossa Pikku Myy laskee Muumimamman tarjottimella herättyään talvella.

 



 

Mehujen lisäksi saimme kotiinvietäväksi pussillisen vastapoimittua vihreetä.

Meitä niin hemmoteltiin.

 



Jos sullakin on Vaasan seudulla puu täynnä omppuja, vaikkakin täplikkäitä, niin tuo ihmeessä ne Veikkaalaan Lallen mehustamoon, asiakaspalvelu on ystävällistä ja nopeaa. Litra tuorepuristettua mehua maksaa 0,70 cnt ja 3l "viini"tonikka eli bag in box pastoroitua ( säilyy siis huoneenlämmössä ensi syksyyn ja avattuna jääkaapissa kuukauden tai pari) mehua 6,50e
Suosittelemme !

cornrowt lisukkeilla

 Nepelekin tahtoi koulukuvauksiinsa lisukelettejä, tällä mammalla ei vaan ollut aikaa tai mahdollisuutta väkertää pikkulettejä neljän tunnin ajan joten letitettiin lisukkeilla edestä taakse menevät cornrowt. Kun päästiin niskaan niin lisäsin uuden annoksen kuituja jotta saataisiin pidemmät ja laksummat letit. Tytär oli tyytäväinen ja niin minäkin.

 Harjataan aina kosteutetut hiukset kunnolla ja lisään Inkuton leave in conditioner shea butteria joka hoitaa hiuksia kampauksen alla.
 

 

 

Ah nyt on edessä taas nopeat aamutoimet kun ei kummankaan neidin hiuksia tarvitse harjata !

Pienet on ilonaiheet!

Tuleva Beckham?

Käytiin eilen kaupungilla kiertelemässä kaverin ja tämän lasten kanssa. Tarkotuksena oli käydä moikkaamassa käsipäivät Muumin ja Pikku Myyn kanssa mutta hurjan moni muu oli samalla agendalla joten jätimme sen tapaamisen välistä.

Torilla oli toinen kuuluisuus parkissa, nimittäin Salama Mc Queen. Kaaching, käytiin räpsimässä kuvat maailman tunnetuimman auton kanssa ja jatkoimme matkaa.

Torin toisella laidalla Stadiumilla oli pallonheittokisat johon osallistuimme. Jos sai heitettyä pallon kolme kertaa reikään niin voitti jalkapallon.

Siinä kun jonotimme niin Nathan jäi ihailemaan nuoria aikuisia jotka kikkailivat ja palloittelivat voittopallollaan. He alkoivat jutella Natelle ja kun sanoin että poika varmasti haluaisi mukaan peliin niin he potkivat pallon Nathanille. Sen jälkeen yksivee sooloili pallon kanssa vartin verran. Miehet olivat todellä hämmästyneitä pienen pojan pallotaidoista.

Niin olemme mekin, jossain selkäytimessä on vahvasti tuo pallon hallinta.

Yksi vuotiastamme luultiin puolitoista vuotta vanhemmaksi.

Nathan peruuttaa ja ottaa vauhtia potkiakseen palloa ja juoksee pallon perässä potkien sitä uudestaan. Kun pallo karkasi turhan kauas oli aina joku vastaantulija palauttamassa palloa pikkupojalle hymysuin. Poika otti pallon vastaan ja jatkoi pallottelua.

Nathan hurmasi heidät kaikki.

 

On tosi jännä nähdä kuinka tuo pallo on kaikki kaikessa pojallemme.

Jo kun vasta kontti niin tykkäsi heitellä palloa ja heti kun nousi jaloilleen alkoi hän potkimaan.

11kuisena on kuvia kuinka tämä juoksee ja potkii pikkupalloa ja jo silloin mietimme mitä hänestäkin vielä isona tulee.

Kun pääsimme jonon kärkeen palautimme pallon miehille surusuin mutta pian voitimmekin jo oman pallon joka sylissä poika veti päikkärit vaunuissa.

Itse en niin futiksesta pidä, ja hintava laji se noille junnuille onkin. Mies katsoo isoimmat pelit muttei hänkään onneksi mikään fani ole joten me ei ainakaan olla kannustettu tämän lajin pariin mutta tietenkin tuemme lasta jos hän jalkapalloa haluaa muutaman vuoden päästä harrastaa.

Nyt vielä riittää onneksi oma piha ja diy maalit.

maailma on napaamme suurempi

kerkesin mä tuossa pippaloiden keskellä bongata yhden todella hyvän kirjoituksen, tämä kirjoitus kiteyttää sen että me suomalaiset joilla on tosi hyvä asema ja elämä täällä emme osaa katsoa maailmaa laajemmin vain keksitymme omiin napoihimme. 

Minua suututtaa he jotka nostattavat sen verran hyvää palkkaa siitä että ovat töissä vain konttori aikaan ja saa näin ollen viettää illat , viikonoput ja pyhät perheensä kanssa. Itse olen kellonympäri töissä ja saan neuvotella joka joulu ja juhannus kenen vuoro on olla töissä missäkin vuorossa. Mietin pääni puhki kuinka meneme ristiin töihin jottei lapset joudu olemaan yksin ja kaikesta tästä joustosta minä saan töissäni kohdata nimittelyä, väkivaltaa, vaarallisia tilanteita ja tartuntavaara on suuri. Omaiset kritisoivat ja vaativat kuun taivaalta samalla kun työnantaja supistaa työvoimaa ja aina vain pienemmällä palkalla tulisi hymysuin joka päivä tulla työpaikalle. Minä olisin heti valmis lakkoon, sellaiseen jossa koko sairaalan henkilökunta marssii ulos kädet ristissä. Meidän työ, joka palvelee jokaikistä ihmistä maassamme ja maailmalla on samalla epäarvostetuin ammatti. Ulosmarssilla todistaisimme ettei Suomi pyöri ilman meitä. Mutta emmehän me voi, sillä joku viaton voisi juuri silloin saada sydänkohtauksen ja kuolla lman meidän hoitoa. Meitä tarvitaan 1440 minuuttia, 24 tuntia päivässä 365 päivää vuodessa. Ainut keino millä protestoida olisi muuttaa Norjaan jossa samasta työstä maksetaan tuplasti. Harkittu on monesti. Eilisellä lakolla menetettiin kuulemma 100 miljoonaa euroa. En voi muuta kun ihmetellä kyseisen artikkelin motiivia ? Syyllistää lakkoilijoita? Iso rahanmenetys juu mutta senkin olisivat säästäneet jos kohtelisivat kansaansa ja arvostaisivat ammattiryhmiä tasapuolisemmin. Olen vain lähihoitaja( klick !!) mutta olen satavarma ettei Suomen lamasta nousta supistamalla meidän jo valmiiksi suppeapalkkaisten tilipusseja. Alla bäckar små, niinkuin ruotsiksi sanotaan. Olisiko vihdoinkin aika ottaa rikkailta?

Lapsilisien saantiin yläraja jolla voisi nostaa vähävaraisten lisiä, jos on varaa laittaa säästöön koko lapsilisä niin sitä ei sitten kyllä tarvitsekaan!

Olisiko aika tiukentaa sossurahojen jakoa? Tiedän että niitä sekä kelan rahoja nostavat myös he jotka eivät tarvitsisi... 

t. katkera mutta rehellisellä työllä rahansa ansainnut lähihoitaja

beibi meillon bileet

Pitkästä aikaa leikin kameralla, tuo uskollinen kanssakulkijani on jostain syystä ollut laukunpohjalla viimeviikot. . . 

On Lauantai aamu ja kello vasta yhdeksän. Kotona minä ja jälkikasvu. 

Ohjelmassa minibailut makkarissa. 

Puolet juhlaväestä vielä pyjamissa.

Nämä bileet on naapuriystävälliset sillä vain osallistujat kuulevat musiikin ja ulkopuoliselle olisikin hassun näköistä kun jengi tanssii ja laulaa epämääräisiä biisejä keskellä hiljaista huonetta. 

Tästä päivästä tulee hyvä. 

Iloista lauantaita myös teille lukijoille!

Perjantai toivoa täynnä

Eilen alkoi koulu taas ja tänään oli heti perän toinen luentopäivä. Intenssiivisiä ovat päivät sillä 9-16 kuuntelemme samaa opettajaa ja käydään läpi samaa aihetta ja kurssia. Motivaatio on edelleen koholla ja on mukavaa vaihtelua arkeen käydä koulussa.

 Kun kävelin kotiin sateessa kerkesin lukemaan Nadian avunhuudon facessa ja jopa vastaamaan lyhyen mutta ai niin tärkeän meiltä löytyy ! ennennkuin sade peitti rudun ja laitoin laitteen sivuun. Kotona keräsin nopeeta Brion Happyt kaikkine osineen ja nostinkin ne jo hetken kuluttua Nadian peräluukkuun. Tämä suurisydäminen nainen vei meille turhat varavaunut väsyneelle äidille joka on kantanut yksivuotiastaan kaksi viikkoa sylissä pakomatkallaan Irakista. Täältä pääset (ruotsiksi) lukemaan Nadian kohtaamisesta pakolaisten kanssa jotka jonottavat päivät pitkät poliisilaitoksellamme. Kohtaamisesta ihmisten kanssa. Minulle on itsestään selvää auttaa muita, olivat he sitten suomalaisia tai muualta maailmasta jos avuntarve on olemassa. 

Twistit kuvauksiin

Neiti viisi vee on nyt valmiina päiväkodin kuvauksiin. Ainut miinus näissä lisukkeilla tehtyihin twisteihin on ettei ne oikein tahdo kauaa pysyä Nalan aika liukkaissa hiuksissa. Ensi viikolla tällä neidillä on myös toiset kuvaukset silloin tvseen, kumpa kampaus pysyisi sen verran hyvänä ettei montaa twistiä tarvitsisi uusia niihin ruutuihin. 

-+

hempeetä

Kaikkihan sen tietävät että nukkuvat lapset ovat todella suloisia. Monesti kun vien syliini ( tai olkkarin lattialle) nuupahtaneen poikasen sänkyynsä jään ihailemaan jo untenmailla seilailevia tyttäriäni. Jotain niin taianomaista heissä on. Nuuskin heitä ja pussaan poskelle. Eivät he huomaa mutta tiedostavat ehkä läheisyyden ja rakkauden alitajuntaisesti. Vaikka päivä olisi ollut stressaava ja vaikka pää jyskyttäisi niin olo aina paranee ja rauhottuu kun nuuskii nukkuvaa lasta. 

Tänä iltana Nalani hyväksyi huomiset vaatteet dagiskuvaukseen ja ihaili uunituoreita twistejään peilistä vielä viimeisen kerran ennenkuin nosti hiukset ja asettii pienen pään tyynylleen. 

Molemmat tytöt aina kehuvat kuinka hyvin laitan heidän hiuksiaan ja se on paras palaute. 

Miehen ollessa töissä Neppe viihdytti ja pallotteli Nathanin kanssa jottei tämä häiriköisi letitystyötä. 

Ensi viikolla on Nepelen koulukuvaukset ja olen luvannut uusia hänellekin letit. Neppekin toivoi lisukkeita niinkuin Nala sai hetken mielijohteesta tänään. 

roolipeliä

Tytöt viettivät iltapäivän naapurilla ja söivät iltapalankin siellä, heidän äiti kun paistoi lättyjä.
Kotona jäikin ylimääräinen vartti iltapuuhiin ja itseäni kun väsytti niin heittäydyin varavuoteelle jonka likat oli vetäny sänkynsä alta. Päätin heittää pienen shown ja antaa Nalan maistaa omaa lääkettään ja marisin että tämä peittelisi minut. Käytin samoja äänensävyjä ja sanoja mitä neiti itse väsyneenä kiukkuisena ja tämähän vasta naurattikin. Nalani otti minun roolini ja peitteli "kiukuttelevan" lapsensa täydellisen suoran peiton alle. Mistä lie neiti keksinyt että peiton tulee olla täysin suorassa kulmat pitkällä. Potkin pari kertaa peiton pois ja vaadin uuden peittelyn, otin Nathanin peittoni alle majaan ja keskeytin kun Nala äiti luki iltasatua.
Pitkän aikaa jaksoimmekin roolileikkiä kunnes Neppe kyllästyi ja halusi jo kuulla oikean itasadun.
Nalani pyysikin että jatkaisimme aamulla ja hän saisi herättää mut ja että tinttalisin housuvalinnoista aamulla. Saas nähdä, huumorini ei ole ihan tuolla tasolla aamutuimaan...

Nykyään luemme iltasaduksi paksuja kirjoja joissa ei ole kuvia. Toissapäivänä saatiin yksi tosi jännä See you Little Sister kirja loppuun ja nyt luetaan "uutta" sytrarna P kirjaa joka löydettiin 0,50 eurolla kirpulta toissapäivänä.
 Nathan ei kirjoista välitä lainkaan. Jos avaan kirjan hän sulkee sen ja sama toistuu niin kauan kun jaksan sitä leikkiä. Kumminkin poikakin pyörii siinä kun luetaan ja kuulee ainakin että jotain luetaan.

minimoi ja auta

Entinen kolleegani ja bloggari Johanna Koo  haastoi lukijat ja koko somen syyskuiseen minimoi peliinsä ( klick) jossa siis on tarkoitus käydä hissukseen läpi asuntonsa laatikkoja yms ja poistaa kaikki turha. Pelissä on kaksi eri pelitapaa, joko poistat kun ehdit ja niin paljon kerralla kun jaksat tai sitten poistat niin monta tavaraa kun on päivämäärässä eli tänään viidentenätoista päivänä syyskuuta poistaisit viisitoista tavaraa. 

Entinen kirppishirmu Johanna on löytänyt minimalistisen elämäntavan ja bloggaakin usein aiheesta. 

En ole osallistunut peliin mitenkään vakavissani mutta eräänä päivänä kun siivosin lastenhuonetta päätin katsoa tavarat läpi jälleen kerran. 

Samoihin aikoihin uutisoitiin SPRn ja muiden hyväntekeväisyystahojem keräilyistä maahamme muuttaville pakolaisille joita nyt on poikkeuksellisen monta. 

Innostuin käymään sitten myös keittiönkaapit, lakanat ja talvivaatteet läpi. 

Ensimmäinen keräys täyttyi jo ennenkuin oli avannut ovensakaan joten en päässyt viemään tavaroita viime viikolla mutta onnekseni tavaraa otettiin tänään vastaan naapurilylässä jonne meidänkin ylimääräiset tavarat mahtui mukaan. 

 

Touranin todella iso takaluukku oli täynnä kasseja ja yhtä täynnä oli nuoriskan parkkipaikkakin kun saavuin paikalle kymmenen minuuttia ennen keräilyn alkua. 

Kannoin järjestetyt kassini sisään oikeille paikoille ja mietin itsekseni miten hurjan paljon ylimääräistä meillä onkaan, niin moni luovutti isoja kassillisia tavaraa. Helpotus itsellenikin tietenkin kun pääsin tavarasta eroon mutta samalla niin hienoa tunne kun pystyy auttamaan. 

Ajattelen että jos pakolaisilla joilla ei ole mukanaan muuta kun pussillinen, jos edes sitäkään, omaisuutta saavat meidän turhat tavarat ja pääsee niillä alkuun niin se varmaan jo helpottaa niiden alkumetrejä täällä maassamme. 

Somessa ei paljon muusta kirjoitellakaan ja mielipiteitä jaetaan joka suuntaan. Pakolaistulva on niin suuri ettei sitä kykene käsittämään. Paljon spekuloidaan salaliitoista ja varmasti osaksi onkin totta että rikollisjärjestötkin pääsevät pakolaisvyöryn mukana eurooppaan mutta miljoonista ihmisitä kaikki eivät ole pahoja, eikä miljoonasta kaikki ole hyviäkään,ei myöskään meistä Suomalaisista. 

En voi kuvitellakaan mitä he ovat läpikäyneet tänne saavuttuaan mutta tiedän että heidän mielenterveys on kärsinyt suuren pamahduksen. 

Pelottaa minuakin ajatella mitä tästä seuraa kun tilanne ei ole kenelläkään hanskassa ja kun niin erilaiset kulttuurit kohtaavat ja säätkin kylmenevät. 

Pakolaisistakaan kaikki eivät ole samalla puolella ja tappeluita yms tulee varmasti näkymään. 

Myös parin vuoden lupa odotus raastaa hermoja ja päivästä toiseen hengailu tekemättä mitään voi aiheuttaa paljon pahaa ihmisen mielelle, varsinkin jos taakkaa on jo ennestäänkin. 

Pyrin pitämään politiikan erossa blogistani enkä oikeesti edes jaksaisi kommenttivyöryä puolesta tai vastaan, sillä sitä facebookkini on jo sitä täynnä ja niin alan olemaan minäkin.

Teen sen minkä koen oikeaksi mutta en jaksa ottaa kantaa tai puuttua joka keskusteluun. 

Uutisartikkeleiden kommentteja ei uskalla edes avata vaan painan vaan sitä tylyä mutta suorasanaista tykkää nappia jos artikkeli kolahtaa. 

elämää ja sadonkorjuuta

On ollu hiljaista sekä blogikirjoituksissa sekä kommenttikentässä. . . Innostus blogia kohtaan on ollut heikoilla vaikka päivittäin olenkin ajatellut tätä projektiani. 

En ota stressiä postaustahdista sillä loppupeleissä tämä on minun blogini ja minun tekstini lapsilleni. Lukijat ovat tervetulleita ja kommentit tietenkin myös, on aina mukava saada yhteys lukijoihin vaikka olisikin vain lyhyt kommentti. 

Facebookin like nappula on korvannut monet kommentit ja jopa sevendays  blogit ovat lisänneet tykkää nappulan.

Viime päiviin on kuulunut ulkoilua ja sadonkorjuuta. Vatsatautikin on kaatanut suurimman osan perheestäni sängynpohjalle, onneksi aiheuttaen vain yhdet lakanapyykit tähän asti. 

Nathan rakasti pomppia tuossa pomppukuopassa ja kannettiin se huutaen pois. 

 Metsässä puolukat on kypsyneet ja kiireen keskellä ulkoistin poimimiset ja ostin 10l vitamiinipommeja kotiinkuljetettuina. 

Pakastin muutaman litran, hillotin neljä purkkia, keitin vispipuuroa ja tein Vaasan Jaakon juomaa lopuista.

Vaasan Jaakon juoma

4 l murskattuja puolukoita

1 l vettä 

25 g viinihappoa

Anna seistä viileässä pari päivää.

Siivilöi mehu ja lisää osissa 5dl sokeria ( resepteissä on enemmän) 

sekoittele jotta sokeri sekoituu mehuun.

Pullota. 

Kuohkea vispipuuro

Keitä 1 l vettä ja 4dl puolukoita

Siivilöi (vapaaehtoista) puolukankuoret pois.

Lisää 1,5 dl mannaryynejä ja keitä puuroksi.

Lisää sokeria oman maun mukaan.

Anna jäähtyä

Vispaa puuroa kuohkeaksi sähkövatkaimella.

Syysillat

Tykkään kaikista vuodenajoista ja parasta on vuodenaikojen vaihdekohdat. 

Nyt tuntuu niin hyvältä hengittää raikasta ulkoilmaa ja korjata satoa.

Iltaisin about iltapalan aikaan sytyttelen lyhtyjäni. Laskin että mulla on kaksikymmentä lyhtyä joista neljä on terassilla. 

Ne ovat niin kauniita ja rentouttavat hyvin stressaantunutta mieltä ja luovathan ne aivan maagisen tunnelman. 

Alla muutama lempparilyhty.

Meillä on palohälyttimet kunnossa enkä ikin ä polta kynttilöitä valvomatta. 

omenavarkaissa

Meidän oma puu tuottaa talvilajiketta joten saamme vielä parisen viikkoa odottaa omenasadonkorjuuta. Päivittäin saa kumminkin poimia maahanpudonneita ja huonoksi menneitä kompostiin.

Tätini asuu lähistöllä ja hänen omenat ovat jo kypsyneet joten eilen poljimmekin tyttöjen kanssa sinne poimimaan sangollisen mehukkaita omppuja. 

Iltapäivällä ystävä tuli tyttärensä kanssa meille viettämään rentoa lauantaita Ja pyöräytimme huippuhyvän omenapaistoksen (resepti alla) fetaparsakaalipiirakan jälkkäriksi. 

Omenaleivonnaiset onkin selvä syksyn merkki. 

Ystävämme viipyivätkin yöhön saakka ja lapset oli täynnä energiaa viimemetreille saakka. 

Kun lopulta saivat pyjamat ylleen ja pistivät päät tyynyyn ei kulunut kauaa kunnes kaikki jo nukkuivat. Nalanin viimeiset sanat ennen kuin lamppu sammui oli idag har varit en så rolig dag !

Arjen irtiotot on muuttuneet aikalailla nuoruudesta mutta mä niin rakastan istua iltaa kotosalla jossa voi pukeutua juuri niin mukavasti ja epämuodikkaasti kun haluaa. 

Ystäväni kutoi villasukkia ja minä revin tapetteja siinä maailmaa parannellessa. Saimme siis harvinaisen paljon aikaamme. 

Tänään keitin lopuista ompuista ekat hillot sekä Natelle oman kattilallisen ilman sokeria. 

Lisään aina omena sekä mansikkahillooni kanelia se tuo niin hyvän maun.

Voin jälleen mainostaa tuttujemme Lallen mehustamoa tässä pohjanmaalla Veikkaalassa. 

Kirjotin heistä viime vuonna kun mehustivat meille kymmeniä litroja. 

Omenapaistos

5 isoa omenaa pilkottuna pieneksi

2tl kanelia

100g sulatettua voita

1dl fariinisokeria

3dl kaurahiutaleita

0,5 dl vehnäjauhoja

Laita omenapalat vuoan pohjalle ja sekoita muut aineet yhteen ja peitä omenanpalat. 

paista 200 asteisessa uunissa n 30 minuuttia.

20 asiaa minusta

Suomenruotsalaisissa blogeissa kiertää 20 asiaa minusta lista ja vaikken minä yleensä listoista niin välitä niin ajattelin kokeilla keksiä kaksikymmentä asiaa itsestäni joita ette ehkä vielä tiedä.

 

1. Pidän enemmän vanhoista sisäänajetuista kengistä kuin uusista. Tykkään kun kengät näyttää käytetyiltä enkä tykkää upouusista superpuhtaista kengistä. Tansaniassa näin ensimmäisen kerran tyypin joka oikeesti aamuisin pesi kenkänsä hammasharjalla! Itse kun käytän aina Batasta ostetut sandaalini niin loppuun että joku ostaa minulle jo uudet ja silloinkin käyttäisin mielummin niitä värinsä menettäneitä ja kauniisti kuluneita tohveleitani.

Mies on sitten taas hammasharjalla pesevää tyyppiä.

 

2. En käytä sukkia oikeestaan koskaan. Noh treenikengissä käytän nilkkasukkia. Omistan tasan yhdet sukat. Villasukat ovat kauniita ja olisi niin kiva jos pystyisin niitä käyttämään mutta minulle tulee liian kuuma jos jaloissani on sukat.

 

3. En ole koskaan käyttänyt puuteria. Oikeestaan en oo käyttäny muuta kuin ripsaria.

 

4. Pienenä ajettiin aina mökille veneellä jolloin istuin veneen etuosassa polvillani, katse merelle ja hiukset lepattaen tuulessa ja lauloin hyvällä mielikuvituksella hyvältä kuulostavia lauluja prinssille joka kuulisi kauniin ääneni vettä pitkin.

Mökillä leikin usein kivillä laiturilla ja lauloin jatkuvasti omia laulujani sellaisesta joka mielessä silloin just pyöri. 

 

5. Sävytin hiukseni punaisiksi viidennellä idolini Geri Halliwellin ( spice girls) inspiroimana. Siitä se sävytys-shampoo ja myöhemmin värjäyskierre alkoikin. Punaisen jälkeen tuli blondi ja blondin jälkeen sateenkaaren kaikki muut värit. Enää ei menty idolin mukaan vaan oman mielen tai ystävän äidin jemmoista löytyvien väripurkkejen mukaan. Kahdeksan vuotta sitten lopetin hiusteni värjäämisen enkä ole katunut sitä. Nykyään hiuspohja voi hyvin, pahimpina värjäyskausina se voi todella todella huonosti.

 

6. En ole juonut alkoholia kulausta enempää kahteentoista (!) vuoteen.(okei okei kahdeksan vuotta sitten join yhdet kännit enkä edes muista miksi) Hyvällä matikkapäällä joku laskee että juomiseni siis tapahtui ennen virallista juomaikää... Tosin ei se kauaa kestänyt tajuta ettei se oo mun juttu. Ei sillä että olisin kanttu vei ja nolannut itseni kännissä vaan kertakaikkiaan se vaan maistuu niin paskalle eikä se tee musta yhtään iloisempaa joten jätin sen ja jatkoin juhlimista selvinpäin limsaa juoden.

 

7. Taktisena nuorena hioin vanhempieni kanssa diilin; he maksaisivat ajokorttini (olisivat ehkä maksaneet muutenkin?) jos en polttaisi tupakkaa ennen 18v syntymäpäivääni. Aina tupakkaa vihanneena voitin helposti ja sain ajokorttini.

 

8. Olen aina halunnut äidiksi. Pienenä tyttönä hoidin naapureiden pikkulapsia ja vauvoja ilomielin. Halusin aina nuoreksi äidiksi ja ennen kun tapasin mieheni pahin pelkoni oli jäädä lapsettomaksi tai  tulla äidiksi vasta myöhemmin. Olin 21 kun sain esikoisemme ja 27 kun sain kuopuksemme ja se tuntuu ok:lta.

 

9. Olin jo varma että elämäni tulisi pyörimään Suomi-Italia akselia kunnes tapasin itä afrikkalaiset.

Edelleen kun kuulen italian kieltä niin korvani höröttävät ja yritän kaivaa ne muutamat lauseet ja sanat jotka opettelin italienkurssilla kauan sitten.

Italia ja sen kieli on kaunis ja sinne veisin perheeni mielelläni reissulle.

 

10. En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä jotka syövät levystä vain yhden palan suklaata.

 

11. Juttelen äitini kanssa päivittäin puhelimessa tai livenä.

 

12. Poden huonoa omatuntoa siitä ettei aikani riitä kaikkeen tai kaikille. Nämä vuodet pienten lasten kanssa ovat todellakin ruuhkavuosia.

 

13. Ala asteella halusin kampaajaksi mutta jo kasilla tiesin että suunta on hoitoala ja mielenterveystyö. Kun jäin Nepen kans äippälomalle ajattelin kokeilla jotain muuta ja kuvittelin keksiväni jotain erilaista jota olisi kiva tehdä mutta tässä seitsemän vuotta myöhemmin en ole vieläkään keksinyt mitään kiinnostavampaa, tai no kiinnostavuudesta ei ole kyse vaan lähinnä kutsumuksesta. Tämä vaan on mun juttu, muista huolehtiminen ja hoitaminen.

 

14. Pakolaiskeskusteluiden, joita nyt kiivasti käydään, myötä olen tosin miettinyt että olisi todella kiva tehdä töitä maahanmuuttajien kanssa ja kotouttaa heitä tänne. Osoittaa että ovat tervetulleita. Tässä tilanteessani (vakivirka ja opiskelut kesken) en silti ole vielä valmis vaihtamaan, ja ehkä siihen tarvitsisi ennemmin socionomin kun lähärin paperit. Ensi- ja turvakoti on toinen joka kiinnostaisi ja sinne olin jo todella lähellä vaihtaakin ennenkun palasin nykyiseen työhöni.

 

15. Monesti häpeän valkoisuuttani, varsinkin ulkomailla. Elämä valkoisena on niin etuoikeutettua ja helppoa. Kannoin aina perheen lapsia selässäni ekalla kenian reissullani ja kun ihmiset ihmettelivät kuka olen systeri vastasi aina että olen heidän uusi housegirl ja minä seisoin ylepänä vierellä. Tuntui todella hyvälle rikkoa normia vaikka todellisuudessahan en ollut heidän palvelijansa mutta autoinhan minä lastenhoidossa ja kodin askareissa.

 

16. En muista olleeni yhtä herkkä ennen äidiksi tuloa mutta nykyään itken melkein joka tv ohjemaa tai elokuvaa ketsellessani, jopa piirrettyjen esim. Frozen. Miestä tämä hymyilyttää.

 

17. Minulle arjenromantiikka on paljon arvokkaampaa kuin ystävänpäivänä tuodut suklaarasiat ja kukat. Mies yllättää aina välillä ja tekee lempiruokaani tai ostaa suklaahirmulle suklaata, joskus se jopa tuo kukkia ihan normi tiistaina ja itsekin pyrin muistamaan häntä pienillä eleillä arjessa.

 

18. Minulle ei ole väliä onko (koulu) tehtävän deadlineen kuukausi tai kaksi päivää, teen sen aina viimetinkaan. Jotenkin vaikeat tehtävät tulee helpommin tehtyä pienen paineen alla.

 

19. Kuuntelen luennoilla tarkkaan ja muistan kuulemani jutut paaaljon paremmin kun lukemani asiat. Siksi harvemmin luen mitään vaan luotan korviini ja kyselen. Esimerkiksi ylioppilaskirjoituksiin en lukenut sivuakaan. Kielet (suomi, äikkä eli ruotsi ja englanti) sujui niin hyvin etten nähnyt tarvetta harjoitella. Realinkin kirjoitin heittämällä. Läpi meni muttei se realin lopputulos mikään ylpeydenaihe ole, teinkin sen vain saadakseni yo paperit jotka äitini  minulle toivoi. Viisasta kumminkin hommata ne silloin kun oli ajankohtaista eikä aikuisiällä katua ettei kirjoittanut. Voi kai sen tuloksen parantaa jos tarve vaatii... Tykkään käydä koulutuksissa ja opin siellä paljon.

 

20. Jos näen epäoikeudenmuikaisuutta niin puutun asiaan, jos jotain kiusataan niin puutun ( kyllä olen monesti), kiellän ja käskytän muidenkin lapsia hiekkalaatikolla ja uskon vakaasti sanontaan  it takes a willage, tuen kotimaista ja pienyrityksiä.

 

Listan / haasteen saa kuka tahansa vastaanottaa ja tehdä omassa blogissaan :)

Päiväkotilainen

Eilen oli syyskuun ensimmäinen päivä ja myös Nathanin ensimmäinen päiväkotipäivä.

Ollaan oltu tutustumassa tässä elokuun aikana muutaman kerran mutta emme niin usein kun olin kuvitellut. aloitin yövuorot eilen joten minulla oli hyvin aikaa viedä Natte ja Nala päiväkotiin joka tuntui todella hyvältä kun ei tarvinnut kiirehtiä. Toissaalta olen aina tehnyt yötyötä heidän ollessaan hoidossa joten mulla ei ole koskaan kiire heitä viedessä.

 

Ruokaa rakastava poikamme jäi ilomielin puurolla katettuun pöydän äärelle lusikoimaan puuroa suuhunsa kun täyttelin papereita ja juttelin henkilökunnan kanssa. Oih päiväkodillamme on niin mahtava henkilökunta, aina ollut, että tuntuu todella hyvältä jättää rakkaani heidän hoiviin.

Nathan kerkesi jo syödä puuronsa ja voileivänkin kun siinä rupattelin ja pääsi Stiina-tädin syliin vilkuttamaan minulle paipait.

Vähän poika kitisi mutta oven suljettuani en kuullut enää mitään.

Kävin yläkerrassa katsomassaettä Nalani oli ok ja sanottiin hänenkin kanssa heipat. Nala on niin tottunut ystäviin ja koko dagikseen että hänen paluunsa pitkän kesäloman jälkeen ei ollut kummoinen.

Kotona tankkasin unta ja nautin hiljaisesta talosta, koko kesän kun on yrittänyt nukkua muun perheen ollessa hereillä.

Poljin päiväkodille puoli neljän maissa ja vastassa oli hellyyttävä näky kun tyttölauma hoiti ja leikki Naten kanssa.

 

Molemmat lapset tulivat halaamaan ja Nathan tankkasi syliäni hetken kunnes halusi jatkaa autolla ajamista, brr brr hän sanoi ja osoitti nurmelle parkkeerattua potkuautoa.

Päivä oli kuulemma sujunut moitteitta ja ihan kuin kuopukseni olisi aina siellä ollutkin.

Iloinen poikanen kyydissä ja ylpeä isosisko vierellämme poljimme kotipihaamme jonne esikoinenkin oli kavereidensa kanssa tullut leikkimään.

 

Tänäaamuna daddy vei dagislaiset ja yhtä hyvin oli tänäänkin mennyt ja samanlaisen päiväraportin sain kun haettiin lapset iltapäivällä.

Niin se vaan on että lapsi kasvaa ainakin puoli metria kun astuu päiväkotimaailmaan.

Nalani oli muuten just samanikäinen kun Natte kun aloitti samassa ryhmässä samojen hoitajien kanssa. 

Näpertäjän kylppäri"remppa"

Pikkuhiljaa hyvä tulee on sanosta pidän sillä se pitää monesti paikkansa, niin myös tässä kodintekemisessä. Tässä postauksessa en lähde analysoimaan sen syvemmin mitä tarkoittaa koti mutta lyhyesti sanottuna koti on paikka jossa viihdyn ja tunnen itseni turvalliseksi.

Se että maailmassa moni on kotia vailla ja jopa kotimaastaan paossa tekee tästä postauksesta todella turhamaisen, onhan minulla koti ja kotimaa.

Projekti kerrallaan muuttuu kotimme kotoisammaksi, viimeisin projekti loi kylpyhuoneeseen tunnelmaa.

Hain Prismasta riisipaperin näköistä dc-fixiä ja levitin sen pöydälle.

Googletin haluamani kuvion tabletinruudulle, suurensin sen haluamaani kokoon ja laitoin paperin päälle ja piirsin ääriviivat.

Leikkasin mallikappaleen ja aloin piirtämään muutaman sadan kuvion dc fixin nurjapuolelle.

mahdollisimman vähän hukkatilaa...

 Niinkuin aina kun innostun niin ryhdyin tositoimiin ennen "ennen"kuvien ottoa mutta alla on sentään vasta yksi seinä fixattuna. Suihkukaappimme seinät ja ovet ovat läpinäkyviä eikä se nyt oikeesti haittaa mutta olen kauan haaveillut että laitan näköesteen, ihan siksikin ettei nuo hoitoainepullot ja saippuat ole silmissä joka kerta kun käyn puuteroimassa nenääni.

 

vasemmalla fixattu marrakech seinä ja vieressä läpinäkyvä ovi.

 Indiskan kesä alennuksista ostin tuon saippuatelineen ja pumppupullon sekä kaikkiin huoneen oviin uudet kauniit porsliininupit. Lapsille on helpompi tuo pumppu ja itse tykkään noista kauniista ja tuoksuvista saippuoista joita esim ruokatorilta olen ostanut.

 

enjon kylppärihanskalla ja kuivausliinalla sai äkkiä siistittyä pesualtaan ennen kuvien ottoa. huxflux ja hanakin kiiltää !

 

Monen tunnin piirtelyn, leikkaamisen ja liimaamisen jälkeen olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Pieni ja halpa projekti joka nostatti ennen niin tylsän kylppärin fiilikset kattoon. Kauan mietin kaakeileihin jotain kuvioita mutta luulenpas että tämä riittänee, huone kun on pieni tilaihme.

Muuta en ole kylppääriin tehnytkään muuton jälkeen. Eikun olenpas, olen vaihtanut pyyhetelineet ja koukut sillä vanhat olivat a) rumat ja b) huonot sillä pyyhkeet yms tippuivat niin usein.