Kun odotin Neppeä reilu viisi vuotta sitten koin elämäni heikoimmat hetket. Atooppinen ihoni kukoisti ja hilseili pahemmin kuin koskaan ennemmin ja jouduin tämän takia olemaan paljon poissa töistä. Olin silloin valtion oikeuspsykiatrisella naisten vastaanotto osastolla jossa kaikki ovet lukittuina. Käteni olivat niin rikki etten kyennyt vääntämään avainta kädessäni enkä päässyt autolla liikenteeseen kun a. en saanut ovia auki ja b. en olisi voinut kääntää päätäni kuivan ja kipeän niskan takia. Nepen odotus ajasta muistankin lähinnä sen että nukuin aivan törkeen paljon ja vietin kuusikin tuntia päivästäni kylpyammeessa jonne olin kaatanut puoli kiloa merisuolaa ja puoli pulloa ceridal kylpyöljyä. Tosin atopiakin helpotti loppuraskaudesta ja pystyin myös nauttimaan odotuksesta.
Loppuraskauden jälkeen iho oireeni hävisivätkin. Nalaa odottaessa vajaa vuotta myöhemmin pelkäsin pahinta mutta iho pysyi normaalina. Muutenkin Nalan raskausaika oli kevyempi kaikin puolin vointi oli parempi. Olikohan vaan niin paljon touhua vajaa vuoden vanhan esikoisen kanssa ettei kerinnyt voimaan pahoin tai tuntemaan väsymystä!?
Viime syksyn vietin runsaasti aikaa pää pöntössä tai peiton alla maaten. Lokakuussa plussattiin kolmonen ! Syksy on muistissani harmaa ja pitkä ( olihan se sitä muutenkin) kausi jolloin en kyennyt hoitamaan kun pakolliset asiat. Töissä onneksi jaksoin ja työparini joiden kanssa enimmäkseen valvon tiesivät tilastani ja sain paljon tukea heiltä. Jonskulla oli paljon töitä ja jouduin hoitamaan arjen lasten kanssa. Onneksi he ovat jo isoja reippaita tyttöjä joita pystyin sohvalta ohjaamaan. Etteivät he luulisi minun muuttuvan pysyvästi zombieksi niin kerroimme heille viikolla, oiskohan ollut yhdeksän. Vaikka tiesimme että heille kun uutisen kerromme he eivät sitä pystyisi salaamaan niin halusimme että he tietäisivät. Puhuimme paljon vauvoista ja puhumme edelleenkin. Molemmat ovat innoissaan kun he saavat sisaruksen. Nalani pussaa mahaa joka päivä monta kertaa ja on aina tärkeetä huomioida vauvamme kaikkialla. Kun syömme niin hän huomauttaa aina että " nyt vauvakin syö kaalipataa" On hellyyttävä nähdä ja kokea vauvan odotus lasten silmin. Neppe kun tosiaan oli puolitoista vuotias kun Nala syntyi. Eihän hän silloin tajunnut asiaa. Nyt molemmat ymmärtävät ja ovat kiinnostuneita. Olemme kertoneet kuinka vauvat tulevat äidin mahaan ja mistä vauva sitten syntyy. Miten vauva syö napanuoran kautta, katseltu omia napojamme ja ihmetely niitä. Olemme kaivaneet säästämämme vauva jutut läpi ja todenneet että meillä on aikalailla tarvittavat.
Maanantaina olimme Jonskun kanssa rakenneultrassa ( vko 21) ja olisin niin halunnut tytöt mukaan katsomaan vauvan liikehdintää ruudulta mutta lapsilta on sinne pääsy kielletty. Varmaan siksi jos jotain ikävää selviäisikin. Tosin me kun kerroimme niin aikaisin lapsille vauvasta niin kerroimme myös että maailma on kummallinen paikka ja että mikään ei ole varmaa ennenkun on varmaa jos silloinkaan. Vauvat kuolee joskus äitin mahaan jos kaikki ei ole hyvin yms. Tämäkin tieto oli luonnollinen fakta lapsillemme kun sen heille luonnollisesti kerroimme. Onneksi pojallamme on masussa kaikki hyvin ja omakin vointini on jo normaali vaikkakin pyöreä.
Kolmannen kanssa maha oli näkyvissä paljon aikaisemmin kuin muilla ja paisui aina syödessä.
Tällä odotuskerralla minulla onkin monta ystävää maha pystyssä ja mammalomalla sitten samaan aikaan joka on ihan uutta minulle sillä olen aina odottanut "yksin".
Alkuvuodestahan minä sain toimen, viran työpaikalleni joten tämä on nyt ensimmäinen mammalomani kun tiedän minne palaan. Eilen osastonhoitajamme kysyikin koska jään mammalomalle jotta he voivat laittaa sijaisuus haun vireille. Miettikää ny sijainen MULLE! Mähän oon aina ite ollu se ns sijainen! Ehkä musta tulee ihan oikea aikuinen kun ensi viikolla täytän kaksikymmentäseitsemän vuotta!
