Minä täällä taas

Moikka taas! Mun täyty tulla tänne pomoksi, kun täällä oli tuo kukkapenkki savotta menossa. Eikös se olekin, niin että joka työmaalla pitää pomo olla? Tuskin tuosta mitään ois tullutkaan ilman mua. Kauheesti tuo Amalia vaan komens mua pois penkistä, vaikka mä niin kovasti oisin auttanut ja pannut vähän lannotetta sekaan. Väitti että mä sotken sen istutukset.

Onneksi Amalia istahti hetkeksi, kun mulla oli ihan mieletön halipula. Kävin ihan sen kinttuun kiinni, että varmasti ylettyy kunnolla silittämään.

Sitä on taas alettava työn touhuun, vaikka oisin mä kyllä vielä voinut hetken kuunnella sitä silitystä.

Tääl oli ihan mieletön sumu koko aamupäivän ja Amalia sano, et hyvä niin. Kukaan ei nää, vaikka se käykin aamulla ilman uikkareita uimassa. Paits tietysti minä, kun mä käyn vartioimassa, että se ei huku.

Moi taas!

Leevi taas täällä. On ne mun ihmiset nyt kotona, mut päätin tulla morottaamaan tuota Amaliaa. Onneks täs talossa on hyvä palvelu. Melkein vois laittaa oveen kyltin " Kissan palvelijat asuu täällä"

Tuliaisia Entinen poikaystävä anto katkarapuja! YÖK en syö sanoin sille! Anto se sitten lihaa, mikä olikin huomattavasti parempaa. Sato ja mua ei huvittanut mennä takasin ulos, niin päätin oikaista tähän Amalian vieree sohvalle. Kauhee petaaminen, ennen kun sain paikan mieleisekseni, mut kyl se onnistu.
Sit tänne änkes vieraita ja mua alko vähän ujostuttaa, niin pakko oli lähteä pois. Lähtiäisiksi entinen poikaystävä anto mun nuolla jäätelöpaketin paperin ja oli se vaan hyvää. Hyvä, että tulin.

Se on taas moro!

Oon Leevi

Moi mun nimi on Leevi. Mä en oo tuon Amalia kissa vaan oon naapuriin muuttanut hiljakkoin. Oon hiukka arka, mut toi Amalia sai houkuteltua mut kaverikseen juuston palalla, kun mun omat ihmiset jätti mut vähän hunningolle. Mul oli ihan mieletön nälkä, pakkohan mun oli tulla syömään. Oli toi Amalia vähän vihainen mun ihmisille, kun ne ei ollut oikein järkänneet  mun hoitoa, niiden poissa olon ajaksi. Kyl mulla kävi yks nuorimies, mut ei Amalian mielestä tarpeeki usein. Täytyy kyl myöntää, että nälkä pääs välillä yllättää.

Täs kuvas mä oon Marikan kans. Nyt kun oon tutustunut, niin ei enää oo mitää esteitä. Onneks tolla Amalialla on mulle ruokaa tarjolla, vaikka nyt mun omat ihmiset on kotona.

En mä oo kauheen perso sen ruuan perään, mut kohteliasuudesta otan vähän. Eihän sitä passaa loukat tuota Amaliaa, kun ei koskaan tiedä, jos vaikka tarviinkin sitä joskus.