Se on Kuopion reissu heitetty, eikä ollenkaan mukava keikka. Entisen poikaystävän setä on tosi huonossa hapessa.
Kyllä sitä tuntee itsensä melkein voimattomaksi tässä kohtaa, kun on näin suurten asioiden edessä. Tosin setä on 90v, mutta sittenkin. Vaimokin on saman ikäinen ja huonokuntoinen. Yksin ei saa sairauden takia lähteä kotoa mihinkään.
Siis ihan kauheeta oli katsoa sitä, kun mentiin sinne sairaalaan ja vaimolle selvis, miten huonossa kunnossa mies tosiaan on. Lohduta siinä sitten, kun ei sanoja todellakaan ole, eikä edes toivoa. Toisaaltaan vaimo on hyvinkin realistinen. Tietää, että toivoa ei ole. Toivoo, että mies tulis kotiin ja tietää, että ei tule, eikä itse kykenis, jaksais hoitaa. Hyvä kun pärjää itse. Toivoo, että mies pääsis pois ilman tuskaa. No sen voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että se ainakin näyttää toden näköiselle.
Kaiken kukkuraksi se, kun toinen on, niin yksin. He ovet lapseton pariskunta. Ikää noinkin paljon, että ystävät ovat jo pois menneet, tai ainakin huonokintoisia.
Joulukin tulossa ja kaikkea. Meille ei suostunut tulemaan.
Et tällaista täl kertaa.
Kaikesta huolimatta. Onnelliist voimiist!
PS. Se perälauta tuli tänään vastaan. Huomena taas Kuopioon.