Näytetään tekstit, joissa on tunniste satoa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste satoa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Kasvua ja Satoa

 Paljon on raakileita tomaateissa, eli jotain näistäkin tulee.

 Valkoherukoita myös... tulossa ja kypsymässä.

 Vähän myöhäiseksi jäi mun kranssien  siementen istutus, mutta tuleehan sieltä jotain kuitenkin. Ainakin loppukesästä tulee kukkia niihin toivon mukaan. 


 Valkoista kukkaa, pelargonioita, petunioita ja murattia kaverina sopiva kombo.

Välillä kerkiää keinussakin istahtaa ja kuunnella äänikirjaa. Se on parasta näin kesällä, saa silmäkin levähtää samalla.

lauantai 24. elokuuta 2019

Omenamehua

 Sain kassillisen omenoita ja laitoin ne mehumaijaa, keittelin omppumehua ja pakkaseen talvea varten. Tein niin viime vuonnakin. Hyvää tuli, näistä tulikin ihan oranssia mehua kun omenat olivat ihan punaisia.
Illalla keittelin vielä kaksi mehumaijallista pakkasesta marjoja, joita kesällä poimittiin puskista, mehua on nyt kyllä niin että joka janoselle riittää, mustaa ja punaista ja oranssiakin:)

 Liiterin nurkalla lautojen välistä kurkkii yksinäinen orvokki.

 Äitienpäivälahjakin alkaa tuottamaan satoa, karhunvatukka, ensimmäiset marjat siis. Hyvältä näyttää, saadaan ainakin tänä vuonna maistiaisia. Hyvin lähtivät kasvamaan nämä taimet. Oli kiva lahja! Odotellaan kuitenkin näiden kypysymistä, pitäisivät muuttua tummiksi.

perjantai 23. elokuuta 2019

Satoisaa on

 Päärynäpuu notkuu jälleen, osa on muumioita...
... en tykkää yhtää, pitää nuo kuitenkin johonkin saada, siis pois kun syödäkään ei voi.
Se on ihan kiva tuo päärynäpuu keväällä kun kukkii mutta en välittäis sen hedelmistä kun eivät ole hyviä.
 Entinen tulipata (nuotiopaikka) sai kukkapurkin viran keväällä, täytin mullalla ja heitin pari pussia kehäkukkaa mukaan. Nyt se hehkuu keltaisena ihan kuten tulipatanakin:)


tiistai 20. elokuuta 2019

Tomaattisatoa

 Tomaatteja taas tulee ja ne on makoisia ja tuoksuvia,
ihanaa omaa puhdasta luomua, kelpaa...


sunnuntai 11. elokuuta 2019

Mehumaijalle töitä

 Maija taas haettu varaston kätköistä "töihin",
pari kattilallista punaisia ja mustia  viinimarjoja mehuiksi laitettu.
Lisää on vielä paljon tulossa.
"Vitamiinit talveksi talteen"

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Timo peruna

 Kävin kuopsuttamassa kasvilavaa, ja siellähän Timo on alkanut kasvaa urakalla, piti sitten kuopsuttaa kattilallinen pottuja - uusia perunoita:)
Kyytipojaksi silliä, voita, ruohosipulisilppua ja keitettyjä kananmunia.
Kyllä oli HYVÄÄ!!


torstai 20. kesäkuuta 2019

Valmistautumista Jussin viettoon

 Mansikka kukki jo  ja vuorossa jo raakileet, paljon niitä onkin tulossa. Punaista tässä vaiheessa vasta kynnet:)
 Karhunvatukat ovat hyvin asettuneet paikalleen, kukkivat ja raakileita sielläkin tulossa. Odotan innolla niiden maistiaisia, pitäisi olla melkein mustia nämä herkut, pitää vain odottaa vielä.
 Ruusutkin kukkii pihlajan varjossa mutta näyttää olevan ihan nappi paikka, koska joka vuosi vaan tulee isommaksi.

 Punainen koristeomena hohtaa vihreiden vieressä.
 Kuistilla kaikki hyvin,  istuimet ja pöydät pyyhitty, matto laitettu lattiaan ja kukat tanassa, jussi voi tulla!

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Pihan kuulumisia

 Ötökkähotellissa on osa huoneista jo varattuna, juhannusta?
 Suviruusukin aloitti kukinnan sopivasti suvijuhliin.
 Tomaatti kasvaa ja kukkii, raakileitakin on jo paljon.
 Salaattia tulee...
 ... ja kurkkua myöskin tulollaan, tuokin kasvaa ihan joka päivä, aina kun menee kasvariin niin on pari senttiä tullut ja uudet lehtiparit.

torstai 6. kesäkuuta 2019

Huh Hellettä

 Pari päivää ollaan kärvistelty helteessä, +28-30 mittarissa, sais riittää. Töissäkin puhuttiin kahvipöydässä että miks ei ole enää normi kesiä +20-22 riittäis meille hyvin, ettei tarvi ihan alasti kulkea, että sais pitää kesävaatteita päällä. Eikä tarvis istua ilmastoiduissa asunnoissa sisällä ja mennä vasta yöllä ulos kun vähän viilenee.
Kasvihuoneelle saa kantaa vettä alvariinsa, vaikka kyllä letkukin sinne ylettäis mutta hyötyliikunta on poikaa.
 Kukatkin on ihmeissään, etupihalla on kuuma kuin saunassa, pelargoniatkin ihan räkänä, ei hyvä. Kylmää vettä niskaa niin nekin piristyvät, illalla pitää kastella toiseen kertaan vielä että selviävät huomispäivästä.
 Risuaita alkaa jäädä humalan kouriin.
 Tomaatti kukkii ja kasvaa hyvin kuten koko kasvihuoneen muutkin kasvit, persiljakin tuli pintaan ja kurkku jo isona taimena, vaikka heitin siemenet niinehyvin sinne. Avomaakurkkua tulossa. Salaattia saa alkaa syömään ja uutta kylvämään.
 Itämaista salattia pukkaa kunnolla, kivan kirjavaa ja lehtien muodot vaihtelevat.

torstai 30. toukokuuta 2019

HelaTorstai

 Timo on noussut komeasti lämpöisessä laarissa.
 Kasvihuoneella kurkku on tullut pintaan ja
itämainen salaatti myös.
 Vapaapäivän kunniaksi piti aloittaa jokakesäinen ikkunanpesu urakka.
Keittiö, makuuhuone ja kodinhoitohuone hoidettu, riittää pestävää, kun on kuusi pintaa mitä pestä, mutta tämä on loppujen lopuksi kivaa puuhaa, suurin homma on tavaroiden siirtely.
Vielä odottaa työhuone ja olohuoneen ikkunat. Niissä onkin vähän enemmän pintaa ja huonekalujenkin siirtelyä ynnä muuta, mutta viikonloppuna jatketaan jos kelit suo.

torstai 23. toukokuuta 2019

Vapaapäivää

 Ulkona oli niin viileää ettei shortseissa pärjännyt niin piti sittenvetää pitkät villasukat jalkaan, mutta shortsit silti päällä. Kyllä tällä pärjäs hyviin pihahommissa.
Viime viikonloput +27 on vaihtunut vaivaiseen +10, kyllä tässä vähän härmäläinen ihmettelee. Ei kerkiä vaatekaapille niin pian kun kelit vaihtuu lennossa.
 Eilen sain hankittua kasvituet karhunvatukoiden taakse ja samalla kuorikate pintaan, heti tuli siistiä. Siinä seinän vieressä niiden on nyt hyvä kasvaa.
 Kasvihuoneessakin itämäinen salaattimix on tullut pintaa. Kurkkukin jo kurkkii hieman.
Täällä onkin huikeen lämmintä ja kosteaa ja hajuakin on (kanankakka) että kasvuun on mitä parhaat olosuhteet.
 Päärynäpuu on aivan valkoisenaan kukista, niin hienon näköinen se on.

 Koristeomenapuutkin on täynnä punaisia kukan alkuja, kohta sekin alkaa kukkia, siinä on vaaleapunaiset kukat ja muutenkin lehdet ovat viinipunaiset. Tykkään tästä kovin, tämä puu onkin parissa vuodessa kasvanut hurjasti ja tullut paksuutta varteen.  Oikea väriläiskä pihassa kaiken vihreän keskellä.

perjantai 5. lokakuuta 2018

Omenaa ja pleksiä

 Soseet ja mehut "jäähyllä"
Odottavat pakkaseen siirtymistä.

 Ostin jo viime syksynä nämä pleksit, nämä on tarkoitettu kasvilavan kansiksi, siis näitä myytiin valmiina Plantagenissa, niissä oli saranat ja koukut. Ne otettiin pois ja näistä tuli oivat ikkunat terassille, ns. kadun puolelle.
Maalaaminen jää keväälle kun ilman on jo niin kylmiä, harmaalla ajattelin maalata nuo näkyvät puuosat. Iskältä saatiin timpuriapua näihin. Nyt ei ihan heti sisälle näy näistä ja sadekin pysyy poissa terassilta.

 Lehtikasoja taas ilmaantuu sinne ja tänne.

 Kanukkakin alkoi jälleen kukkia...