Seuraavana päivänä lähtö Geirangerista eteenpäin. Mukava aamu ja edessä Norjan parhaaksi matkailutieksi äänestetty tie 55. Matka jatkui Lomiin.
Heippa Geiranger.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Geiranger. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Geiranger. Näytä kaikki tekstit
lauantai 2. syyskuuta 2023
perjantai 1. syyskuuta 2023
Vuonoristelyllä
Iltapäivää 1.5 tunnin vuonoristelyllä. Jäätiin kannalle että saadaan hyviä kuvia, käskettiin pukeutua hyvin koska vuonolla on aina kylmä ja olihan siellä. Onneksi oltiin varauduttu.
Valtavia vesiputouksia oli vuorilta ja kuvattavaa siis riitti. Vene pysähtyi aina kun oli hienoja kuvauspaikkoja että saatiin hyviä kuvia. Kyllä oli elämyksien päivä.
Täällä ollaan, terkkuja Norjan vuonolta. Hieno paikka, kannatti tulla. Saatiin enemmän kuin odotettiin.
Valtavia vesiputouksia oli vuorilta ja kuvattavaa siis riitti. Vene pysähtyi aina kun oli hienoja kuvauspaikkoja että saatiin hyviä kuvia. Kyllä oli elämyksien päivä.
Täällä ollaan, terkkuja Norjan vuonolta. Hieno paikka, kannatti tulla. Saatiin enemmän kuin odotettiin.
Seuraava aamu Geirangerissa
Hotel Union Geiranger oli huimassa paikassa, muutkin sanoivat etteivät ole hotellia tällaisella paikalla nähneen ja mitkä näköalat. Todellakin ihan kokemus meillekin.
Ei kannata suin päin koskeen hypätä, oikein varoitettiin. Ei tehnyt mielikään, kaunista oli vain katsella ja kuvata ja paljon. Oli siellä muitakin siis kuvaajia. Ja korkeat portaat kylään, siis alaspäin ja ylös jos tahtoi takaisin hotelliin.
Mahtava pauhu oli koskessa. Silmä kyllä lepäsi katsellessa tätä ja olisi katsellut vaikka kuinka kauan.
Taustalla jälleen uusi ristelijä tullut satamaan, ja katso millaiset vuoret ympärillä ja vuono. Tänään vielä mennään vuonoristeilylle.
torstai 31. elokuuta 2023
Hotel Union, Geiranger
Tulossa hotellille, Hotel Union, Geiranger. Loistoristeilijä rannalla. Outo näky näin pienessä paikassa, mutta vuonossa on syvyyttä ja tilaa kylläkin tällaisille aluksille.
Hotelli hulppean ihana, sängynpääty oli käsin kirjailtu (luulisin). Hienot näkymät ikkunasta suoraan vuorille. Ei olla hotellia näin hulppeassa paikassa nähtykään.
Peikonpolku, Geiranger
Peikkojäätelöäkin on tarjolla, en uskaltanut maistaa :)
Kyllä on hienosti tehty tämä näköalapaikka Peikonpolulle, vesielementti ja vuoret olivat ihan täydelliset.
Lämmin päivä, pärjättiin T-paidoilla vaikka korkealla ollaan, niin meidän hyvä tuuri että saatiin koko matka olla tällaisissa säissä ja maisemissa. Ei satanut viikon aikana ollenkaan.
Tie oli serpentiiniä todellakin, ylhältä näki miten kimurantti se oli, hiljaa mentii kun kurviin mahtui vain yksi auto kerrallaan, saatikka että oltiin bussilla.
Geiranger, here we come
Täällähän on peikkovaaraa, näitä nyt vaan on joka paikassa. Ei ne mua pelota. Näitähän asuu tuolla vuoren rinteillä koloissa ja luolissa.
Maisemat muuttui heti kun olla Norjassa. Vuoria, vuonoja, puroja, koskia. Komeet on maisemat ja kuvattavaa riitti ihan mahdottomasti. Ja tästä eteenpäin ne vain parani.
Kuvat kertoo kaiken, ei ole mitään kirjoitettavaa.
Peikonpolun alkutaipaleella, tästä alkaa todellinen peikkovaara. Aurinkoa ja lämmintä, Suomessa kuulemma sataa kaatamalla. Täällä ei, onneksi.
Vaara alue alkaa tästä ja jatkuu ylhälle 1500 m minne sitten bussi kipusi, oli melkoinen tie ja erittäin erittäin kiemura. Onneks meidän bussikuski Jouko on
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)