Jouluaatto yön kunniavartiossa.
Tunnelmaa oli hautausmaalla, kynttilät loistaa.
Joulun kynttilöitä ja kukkia. Ne perinteiset.
TV:stä joulupukin kuumalinja heti aamusta.
Ihanat joulun kukat ja valot sekä kynttilät tietystä, tänä vuonna tummanpunaiset. Tykkään. Joulu on vietetty ja keskiviikkona arki. Muutama työpäivä ja sitten taas juhlaa, tällä kertaa vuoden vaihtuminen 2024 numeroihin. Aika menee kyllä sukkelaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 27. joulukuuta 2023
sunnuntai 24. joulukuuta 2023
24 Aatto
Aatto aloitetaan tietenkin joulupuurolla ja luumukeitolla. Muutama torttukin siinä meni. Kiva kun saa laittaa näitä jouluastioita esille.
lauantai 23. joulukuuta 2023
23 Aatonaatto
Kuusi kultainen koristeltuna on ja kaikki muutkin joulukoristus. Valmiina ollaan tähän juhlaan.
Kävimme jo hautausmaalla laittamassa punaisia tulppaaneja ja punainen jouluinen kynttilä kummipojalle. Joulua tännekin.
Huomenna sitten aatto ja pukki tulee (kenelle tulee, kilteille vaan :))
Kävimme jo hautausmaalla laittamassa punaisia tulppaaneja ja punainen jouluinen kynttilä kummipojalle. Joulua tännekin.
Huomenna sitten aatto ja pukki tulee (kenelle tulee, kilteille vaan :))
torstai 14. joulukuuta 2023
Perienglantilainen
Tänään jouluksi periengalantinen jouluinen hedelmäkakku. Helppo tehdä kun pari päivää likosivat kirsikat, rusinat, sukaatit ja pähkinät rommikylvyssä, Saivat imeä sitä itseään. Sitten vaan kakun joukkoon sekoitettuna tuli mehevä, pehmeä ja ihanalta tuoksuva kakku. Kakku folioon ja viikon päästä ehkä maistellaan kun maut ovat tasaantuneet hyvin.
keskiviikko 13. joulukuuta 2023
Tampereen jouluvalot
Nyt kylvetään erilaisissa valoissa tässä karmeassa kaamoksessa, Raatihuonekin tuikkii violetinvärisenä Joulutorin reunalla, jossa vasta valoja löytyykin.
Metsä meni taloon näköjään, talvinen on metsä.
Valokaistaleet vaihtavat kuvioita koko ajan, tässä sinisiä kiekuroita ja juuri kun otettiin kuva niin vaihtuivatkin enkeleihin. Sen jälkeen tuli kuusia ja karhuja.
Ratikkakin osui kuvaan.
sunnuntai 3. joulukuuta 2023
Jouluvaloja parvekkeella
Jotta naapurikateus ei iske laitettiin samanlailla valot naapurin kanssa, eli parvekelaatikoihin kanervien päälle valot. Meillä on täällä tehtynä ulkona olevat puulaatikot eli istutukset ja valot ovat siis ulkopuolella parvekelasien. Lunta on tullut päälle mutta se vaan tuo lisätunnelmaa kun valo kajastaa lumen alta. Huomasin kun vein roskapussin aamulla niin samanlaisia valoja on jo kolmella parvekkeellä. Kivaa tämä yhtenäisyys. Tykkään ihan simona :)
lauantai 2. joulukuuta 2023
2
Tänään on myös paistettu ensimmäiset joulutortut, nämä aina maistuu kahvin kanssa. Mentiin ihan perinteisellä luumuhillolla tällä kertaa.
Tätä kirjoittaessa nämä on jo syöty:)
torstai 30. marraskuuta 2023
Marraskuu loppuu
Marraskuu on loppumassa ja päästään joulukuuhun. Marraskuussakin tapahtui kaikenlaista ja vietettiin juhlia, syötiin hyvin ja valmisteltiin jo joulua täyttä häkää. Luntakin saatiin kunnolla joten tunnelmat on korkealla. Valoja on kaupungilla ja kotonakin tietty. Ja lisää tulee ensi kuun aikana. Alkaa todellinen joulun odotus.
torstai 29. joulukuuta 2022
Joulun jälkeen
Joulun jälkeen iski jouluflunssa, se selätettiin joulukirjoja lukemalla...
... kotimaisia elokuvia katsellen (Soita minulle Helena)
Joulun koristeista ja valoista nautitaan vielä, ostin 2 euron amarylliksen, joulun jälkeen paljon halvempia ja niistä saa nauttia pitkään ensin purkissa ja sitten myöhemmin leikkokukkana.
... kotimaisia elokuvia katsellen (Soita minulle Helena)
Joulun koristeista ja valoista nautitaan vielä, ostin 2 euron amarylliksen, joulun jälkeen paljon halvempia ja niistä saa nauttia pitkään ensin purkissa ja sitten myöhemmin leikkokukkana.
tiistai 27. joulukuuta 2022
Tapaninpäivä ajelulla
Käytiin Tapaninpäivä ajelulla Valkeakoskella ja kierrettiin järven ympäri lenkki Apiansiltojen kautta. Kauniit oli maisemat ja aurinkoinen keli. Kyllä kinkut suli tällä matkalla.
lauantai 24. joulukuuta 2022
Joulupöytään
Joulupöydän valmistelua ja jouluastioiden esille laittamista joulun kunniaksi. Niin ja kuusi on koristeltu ja kaikki ihanat koristeet jälleen esillä.
Kynttilöitä palaa ja tunnelmaa tulee. Kohta syödään.
perjantai 23. joulukuuta 2022
Valometsä
Kangasalan keskustassa on kauniit joulukoristeet, varsinkin isojen mäntyjen valtaisat valopallot ovat ihania. Kangasala-talon edessä on vuotuinen valometsä monine kuusineen ja valokuvakehyksineen. Tykkään kun panostetaan tähän pimeään vuodenaikaan.
23. luukku
23. luukku, lyhtyjen päällä lunta, vielä puuttuu kynttilä, illalla sitten sytytetään ja palavat koko joulun. Kohta on joulu! Vielä yksi yö. Tänään vielä viime hetken valmisteluita kuten rosollin tekeminen ja käydään hautausmaalla viemässä kynttilöitä ja joulukukkia.
torstai 22. joulukuuta 2022
22. luukku
Oispa vielä tuo lumi, tuppaa sulamaan kun on pari päivää vain satanut vettä, sääli. Mutta onhan tässä vielä päiviä jouluun, odotellaan.
torstai 15. joulukuuta 2022
keskiviikko 14. joulukuuta 2022
14. luukku
Tallinnan talon katunäkymä liesituulettimen päällä. Nuo ovat tuossa aina mutta jouluksi tulee valaistus ja vähän väkeä lisää katukuvaan.
Talot on tuliaisia Tallinnan matkoiltani.
Talot on tuliaisia Tallinnan matkoiltani.
tiistai 13. joulukuuta 2022
13. luukku
Joulupuuroa joululautaselta, enempää ei mahtunut lautaselle, kuten näkyy. Lisukkeena luumukeittoa ja tietysti kanelia päälle.
maanantai 12. joulukuuta 2022
12. luukku
Valoköynnös kaapin päällä, viherkasvin seuranta. Muutama paperitähtikin kaapissa, kaikki samaa vihreää sävyä kaikki.
sunnuntai 11. joulukuuta 2022
11. luukku
Kasvihuone valaistuksessa. Sisällä on kranssi patterivaloilla kasvihuoneen seinällä, maaginen valo tulee sitten koko huoneeseen ja valaisee pimeää takapihaa mukavasti.
lauantai 10. joulukuuta 2022
10. luukku
Ollan jo toisella luvulla eli päivä no 10. Meidän grillikotamme juhlavaloissaan, niin kivan valoisa. Nämä pikkutuikkuiset ovat joka vuosi meillä. En ota enää kesäksi poiskaan,
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)