Jälleen kerran tässä on yksi Tänään palautetut -hyllyn löytö. Minua puhutteli Kasarikirjan johdanto, jossa mainittiin Ritariässä, Pulttibois, Napakymppi, jättitupsupipot, olkatoppaukset ja varsinkin tilliliha. Tilliliha oli kouluruokailun kaikkien aikojen pahin inhokkini. Kammosin ruoan tähden pitkään pelkkää tilliä, mutta onneksi nykyisin mauste kelpaa taas. Tietääkseni tillilihaa ei tarjota enää kouluissa - onnelliset te jälkipolvet! Minut siis vakuutti Kasarikirjan lause: "Koulussa syötiin kanaviillokkia, verilettuja ja pahimmassa tapauksessa tillilihaa", joten tässä ollaan.
Kasarikirja vie lukijan aikamatkalle 1980-luvulle. Kirjan kasari on korostuneesti lasten (ja nuorten) kulttuuria. Olen itse syntynyt 70-luvun alkupuoliskolla, joten 80-luku oli minun lapsuuden ja teinivuosien aikaa. Kirja sopi silti hyvin muistoihini, joskin jotkut kirjassa esiin nostetut lelut tulivat markkinoille vasta vuosikymmenen loppupuolella, jolloin olin omasta mielestäni jo iso ihminen. Esimerkiksi My Little Pony -muovihepat eivät ole kuuluneet enää minun lapsuuteni leikkikaluihin.
Kasarikirja marssittaa lukijan eteen monenlaisia muistoja. Se tarjoaa myös muiden muistoja, sillä kirjaa varten on moni 80-luvun lapsi (synt. 1975 - 1984) kertonut tarinoita omasta elämästään. Vuosikymmentä tarkastellaan lelujen, leikkien, perhe-elämän, koulun, ajanvietteen (sisältäen kirjat ja lehdet) ja yleisen ajan hengen näkökulmasta.
En tiedä, ovatko kaikki ajanjaksot loppujen lopuksi samanlaisia, mutta minulle 80-luku on ollut hyvä aika kasvaa lapsesta nuoreksi. 80-luvulla ei ollut talouskriisejä, vaan lama tuli vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Lapsuuteni loppui viimeistään kuitenkin Tshernobylin voimalaonnettomuuteen ja AIDSin tuloon. Elämästä tuli yhtäkkiä vakavaa. Toisaalta melkein koko 80-luvun kestänyt Iranin ja Irakin välinen sota päättyi vihdoin 1988 ja Berliinin muuri murtui 1989.
Kirjoittajalle tällainen matka menneisyyteen tarjoaa myös paljon kirjoitusten aiheita. Muistot pulppuavat, ja monista tapahtumista voisi tehdä sanataiteen keinoin rinnakkaiskertomuksen tai rikastuttaa muistoilla omia juttujaan. Nuortenkirjallisuuden kirjoittajalle tällainen sukellus olisi varmasti myös reitti takaisin niihin tunnelmiin ja tunteisiin, joita omassa nuoruudessaan on vahvasti elänyt. Kaiken kaikkiaan Kasarikirja oli minulle mukava ja tervetullut matka menneisyyteen.
Tää on ihana! Vaikka olenkin ollut 80-luvulla niin pieni ettei mulla ole siitä omia muistikuvia, sopii monet kirjassa kuvaillut jutut omiin muistikuviini 90-luvun alusta.
VastaaPoistaTämä kuulostaa ihanalta kirjalta ja varmasti tulee hankittua kirjastosta, vuonna 80-olen syntynyt joten tässä on varmasti paljon tuttuja juttuja :-)Kiitos hyvästä vinkistä!
VastaaPoistaOlikos 80-luvulla jotain leluja, joilla me oikeasti olisimme leikkineet? Rubikin kuutio kai ainakin. Ja telkkarista mustavalkoinen Rosvo Rudolf (tai sitten meillä vaan ei ollu väritelkkaria).
VastaaPoistaAijai kultainen kahdeksankymmenluku.
Susa, kiva kuulla, että sinäkin olet tykännyt Kasarikirjasta, ja mukavaa, että Kyllä tämä tästä löysi täältä jotakin kiinnostavaa.
VastaaPoistaTallipäiväkirja, mietin Kasarikirjaa lukiessani, miten kamalasti lelut ovat muuttuneet ja muutos on nimenomaan tapahtunut pitkälti 80-luvun aikana.
Kasarikirjasta nousi muuten paljon mielenkiintoisia tutkimuskysymyksiä mieleen. Niin kuin tämä lelujen brändäys. Nykyisin kaikki lelut ovat Little Peoplea, Bioniclea, My Littlest PetShopia, Bakugania, Carsia, Disneytä ja vaikka mitä muuta tuhatta merkkiä. Merkeissä on paitsi päätuote lisäksi kaikki härpäkkeet. Ennen oli (ja nämä niitä, millä minä leikin) Barbiet (siis ne nuket, ei lisukkeita) ja Legot. Legotkin olivat vain palikoita, joista pystyi itse rakentamaan mielikuvituksensa mukaan mitä vain. Nyt yhdestä paketista tulee ritarilinna, toisesta poliisiasema. On niitä irtopalikoitakin, mutta kaikista leluhyllyistä niitä ei edes löydy.
Muut (70- ja) 80-luvun leluni kaiketi olivat enempi tai vähempi itse keksittyjä tai mitä tahansa "merkkiä" kaupasta. Nukke ilman brändiä tai auto, jonka pohjassa luki Audi 100LS 1971. Ai niin, olihan se Matchbox jo silloin.
Sitten tuli My Little Pony ja muut merkit, Barbien talot, autot, kampaamot. Merkit tulivat myös vaatteisiin.
Kasarikirjassa olikin maininta, että 80-luvun lapsia on kutsuttu mielikuvituksettomaksi sukupolveksi. En allekirjoittaisi tätä luonnehdintaa, mutta kyllä siinä jotakin menetetään, jos leikki annetaan valmiina. Leikkitutkija Aili Helenius kollegoineen on myös kritisoinut sitä, miten lasten leikki on valmiiksi käsikirjoitettua, kun leikkikalut ovat valmiita hahmoja, joilla on valmis tarina (hyvä esim. Toy Story).
Tulipa tästä pitkä kommentti, ja vieläkin voisi jatkaa :-).