No juu, ehkä minä jo lipeän työpäiväkirjaperiaatteestani, mutta kevään kirjalista on julkaistu ainakin Keskisuomalaisessa. Koska olen aakkosissa alkupäässä, niin kirjani Tuntemattomat on listan alkupäässä, julkisuus on siis maksimaalista.
Joku jo ehdottikin, että kannattaa vinkata kulttuuritoimituksiin kirjan ilmestymisestä, koska julkisuus lisää kirjamyyntiä. Niinhän se varmaan lisää, mutta miten ihmeessä saisin jonkin kulttuuritoimituksen kiinnostumaan kirjastani. En käsitä, ei se ainakaan vinkkaamalla onnistu.
Viimeksi hiukan runsas vuosi sitten minulla oli onni päästä naistenlehden henkilöhaastatteluun. Sanoin etukäteen, että haluan sitten puhua kirjoittamisesta, kirjoista. Toimittaja sanoi, että toki voidaan niistäkin puhua, mutta tämän juttutyypin painopiste on henkilössä. Suostuin kuitenkin, koska eihän näitä pyyntöjä varsinaisesti satele. Toimittajaa kiinnosti, onko ollut vaikeita sairauksia, joista olisin loisteliaasti selvinnyt. No eipä ole. Onko ollut avioeroja, joiden seurauksena olisin löytänyt todellisen identiteettini maailmanmatkaajana tai sateenkaari-ihmisenä. No eipä ole. Mitä minä sitten olin pitkän elämäni aikana tehnyt sellaista mainittavaa, että kannattaa juttu kirjoittaa? Näitä kirjojahan minä. Ai niin, ne kirjat juu. Mutta kun ei tämä ollut sellainen juttu. Lopullisessa haastattelussa ei ollut sanaakaan kirjoistani. Mutta taisi siellä lopussa olla maininta, että olen ammatiltani kirjailija.
Aktiivibloggausvaiheesta muistan, että kirjablogit tarjosivat jonkin verran kirjajulkisuutta, mutta nyt minä olen sössinyt suhteeni niihinkin. Eräs sanoikin, ettei enää tee mieli arvostella minun kirjojani, kun minulta tulee heti noottia siitä arvostelusta. Pitäisi vain hiljaa ja kiitollisena niellä kaikki, niinhän se on.
Mutta jos joku nyt keksii jonkin hyvän jipon, niin vinkatkaa ihmeessä. Kirjablogisteillekin kirjaa lähetetään, jos joku kuitenkin kiinnostuu. Yritän oppia nöyremmäksi palautteen vastaanottajaksi. Kyllä siperia on opettanut.
Joku jo ehdottikin, että kannattaa vinkata kulttuuritoimituksiin kirjan ilmestymisestä, koska julkisuus lisää kirjamyyntiä. Niinhän se varmaan lisää, mutta miten ihmeessä saisin jonkin kulttuuritoimituksen kiinnostumaan kirjastani. En käsitä, ei se ainakaan vinkkaamalla onnistu.
Viimeksi hiukan runsas vuosi sitten minulla oli onni päästä naistenlehden henkilöhaastatteluun. Sanoin etukäteen, että haluan sitten puhua kirjoittamisesta, kirjoista. Toimittaja sanoi, että toki voidaan niistäkin puhua, mutta tämän juttutyypin painopiste on henkilössä. Suostuin kuitenkin, koska eihän näitä pyyntöjä varsinaisesti satele. Toimittajaa kiinnosti, onko ollut vaikeita sairauksia, joista olisin loisteliaasti selvinnyt. No eipä ole. Onko ollut avioeroja, joiden seurauksena olisin löytänyt todellisen identiteettini maailmanmatkaajana tai sateenkaari-ihmisenä. No eipä ole. Mitä minä sitten olin pitkän elämäni aikana tehnyt sellaista mainittavaa, että kannattaa juttu kirjoittaa? Näitä kirjojahan minä. Ai niin, ne kirjat juu. Mutta kun ei tämä ollut sellainen juttu. Lopullisessa haastattelussa ei ollut sanaakaan kirjoistani. Mutta taisi siellä lopussa olla maininta, että olen ammatiltani kirjailija.
Aktiivibloggausvaiheesta muistan, että kirjablogit tarjosivat jonkin verran kirjajulkisuutta, mutta nyt minä olen sössinyt suhteeni niihinkin. Eräs sanoikin, ettei enää tee mieli arvostella minun kirjojani, kun minulta tulee heti noottia siitä arvostelusta. Pitäisi vain hiljaa ja kiitollisena niellä kaikki, niinhän se on.
Mutta jos joku nyt keksii jonkin hyvän jipon, niin vinkatkaa ihmeessä. Kirjablogisteillekin kirjaa lähetetään, jos joku kuitenkin kiinnostuu. Yritän oppia nöyremmäksi palautteen vastaanottajaksi. Kyllä siperia on opettanut.
Tekstit
Identitettiivarkaus, jos oma elämä ei tyydytä mediaa...
VastaaPoistaPitäisi olla sellainen kokemuspankki, josta saisi ostetua itselleen ikäviä asoita menneiksi vuosiksi niin olisi jotain, joka kiinnostaisi toimittajia.
Tämä on niin outo maailma. Telkkaristakin tulee vaan ohjelmia, joissa julkkikset vierailevat toistensa luona, syövät, juovat, laulavat, mitä vaan.
Hyvä idea.
VastaaPoistaOlenkin ihmetellyt sitä, että vaikka televisiossa on kanavia vaikka muille jakaa, niin katsottavia ohjelmia ei tule juuri koskaan. Outoa.
Tuosta identiteetistä voisi tehdä muuttumisleikin, ei muokattaisi vaan pullukkuutta ja naamaa, pistettäisiin henkilöhistoria uusiksi ja lähetettäisiin maailmalle.
VastaaPoistaJoo, samaa mieltä tv:n tarjonnasta ja sitten jotkut hankkivat vielä maksullisia lisäkanavia nähdäkseen ei mitään tarjottavaa.
Urheilua saisi kyllä tulla enemmän (olen tosissani), monet hyvät seurattavat lajit ovat siirtyneet maksullisille kanaville. Urheilua katsoessa mieli nollaantuu, mikä on aina hyvä juttu.
En käsitä tuota urheilujuttua…
VastaaPoista:D
Poista