Häpeän aika on ohi
Minna Rytisalo pistää naisia sortavat
tuhkimotarinat pilkkeiksi uudessa romaanissaan Jenny Hill. Sen koukuttavan
tarinan myötä keski-ikäisestä, epävarmasta Jenni Mäestä kuoriutuu itsellinen, seksuaalisuuden
vääristyneitä kuvastoja kyseenalaistava Jenny Hill.
”Satu tappaa minut”, ennusti Diana, Walesin prinsessa.
Olipa kerran Mäen Jenni. Näinhän sadut alkavat, mutta Minna Rytisalon Jenny Hill (WSOY) ei ole satu vaan totisinta totta. Jenni Mäki, 48 v, toteuttaa vuosien kypsyttelyä vaatineen päätöksensä hulppeassa merenrantatalossa Espoossa jääpalakoneen ja täyspuisen keittiösaarekkeen äärellä.
Hänen kaksi lastaan ovat lentäneet pesästä, ja menestyvä
aviomies Jussikin lentelee ties missä kukasta kukkaan. Jennillä on työpaikka,
vanhemmat ja sisar. Kaikki näyttää olevan päällisin puolin kunnossa. Kunnes Jussin
naisvieraan kylpyhuoneeseen unohtama hammasharja katkaisee kamelin selän. Jenni
itse oli tuolloin tapaamassa vanhempiaan.
Kun Jenni merenrantatalosta lähtiessään jättää Jussille
lapun ”menin nyt”, allekirjoituksen i:stä valahtaa koukku, joka muuttaa sen j:ksi.
Tämä on ensimmäinen merkki siitä, että Jenny Hill alkaa pyristellä Mäen Jennin
sisältä päivänvaloon.
Yksinäisyys humisee ympärillä, ja puhelin on vaiti, kun
Jenny totuttelee uuteen elämäänsä itsellisenä naisena yksiössään. Onneksi hän
saa tukea toisesta todellisuudesta, ajattomasta ulottuvuudesta. Sieltä Jennyä
tarkkailevat ja neuvojaan jakelevat kuusi ajatarta: Tuhkimo, Lumikki, Ruusunen,
Kerttu, Tähkäpää ja Punahilkka.
Ajattarien tarinat ovat meille tuttuja unina ja satuina, ikiaikaisina
naisia ja tyttöjä alistavina ohjeina ja moraalikoodeina, miten tulee käyttäytyä,
jotta miellyttäisi miehiä. Nyt kukin ajattarista haluaa oikaista vääristellyn
tarinansa ja kertoa, mitä tapahtui todella. Posket punehtuvat heidän
raadollisia kertomuksiaan lukiessa. Ne tihkuvat seksiä ja väkivaltaa.
Ajattaret virittävät samalla taajuudet sopiviksi kirkastaakseen
Jennyn silmät, jotta hän näkisi tarkemmin niin oman menneisyytensä kuin nykyisen
elämänmenon vääristyneen kuvaston. Eihän Jenny ajattarien ääniä tietenkään kuule,
mutta kenties heidän lähettämänsä värähtelyt saavat hänet havahtumaan ja katsomaan
todellisuutta silmästä silmään.
Minna Rytisalo on palkittu ja monesti kehuttu kirjailija. Kuva: Laura Malmivaara / WSOY |
Rytisalo kyntää samaa kyistä peltoa kuin Anu Kaaja hulvattomassa Katie-Kate- romaanissaan. Se imaisi syliinsä niin Englannin kuninkaalliset kuin pornonkin paljastaessaan seksuaalista vallankäyttöä ja sukupuolitettua kontrollia.
Jenny muistaa tanssitalven punaisen jumppa-asun ja
salaisen nautinnon, kun pukua veti
vyötäröllä niin ylös, että sileä kangas kiristyi haaroissa. Hän oli seitsemän
mutta tiesi heti, että näin ei saa tehdä, että tässä on joitain kielletyn
suloista.
Kontrolli iskostetaan tyttöihin jo lapsina. Imemmekö me
sen suoraan äidinmaidosta?
Vaikka patriarkaalisuus elää ja voi hyvin edelleen, siitä
voi päästä eroon, sillä eihän se ole luonnonvoima. Tätä mieltä on ainakin
edesmennyt suomalainen, maailmalla mainetta niittänyt sukupuolentutkija ja
kirjailija Mari Ruti feministisessä teoksessaan
Penis Envy and Other Bad Feelings. Patriarkaalisuuden
murtaminen ei ole helppoa, mutta kyllä se onnistuu ”jahka vain lakkaamme
tanssimasta falloksen toteemipylvään ympärillä”.
Marja Leskelän maalaus give me a break sarjasta Myötähäpeä. |
Ajattarien tarinat ja analyysit niveltyvät saumattomasti Jennyn arkisiin ponnisteluihin hänen uuden elämänsä sarastaessa. Kollaasin palasista syntyy monitasoinen, ajattelemaan houkutteleva teos. Rytisalon kieli soljuu yhtä vaivattomasti ja luontevasti kuin hänen kehutussa esikoisromaanissaan Lempi. Sen sivuilla rakkaus kyti ja roihusi, nyt se loistaa poissaolollaan.
Jenny Hillissä Rytisalo ei jää
iholle vaan kaivautuu syvälle syövereihimme, huokosiin ja soluissa velloviin
vesiin. Hän paljastaa, millainen fyysinen elävä organismi ailahtelevan mielemme
ja harhailevien ajatustemme koti on. Tämän hän tekee armottomasti, hellästi,
ymmärtäen.
Jättäydyttyään yksin Jenny tuntee olevansa hukassa.
Terapeuttinsa kehotuksesta hän alkaa kirjoittaa kirjeitä valitsemalleen
henkilölle ja kertoa niissä ajatuksistaan ja tunteistaan. Kenties näin avautuisi
polku hänen sisimpäänsä, ja hän löytäisi aidon itsensä annettujen roolimallien seasta.
Kuvitteelliseksi kirjekumppanikseen hän valitsee puoliksi
ihailemansa itsevarman Brigitte Macronin.
Hän hylkäsi lapsensa ja puolisonsa kaapatessaan rakastajakseen itseään 24
vuotta nuoremman tyttärensä luokkatoverin Emmanuelin.
Valta on sillä,
joka ei häpeä. Se ero meillä on, Jenny tunnustaa Palais de l’Élysèehen osoitetussa
kirjeessään. Ja parahtaa: Eikö sinua
hävetä? Ajattaret tuonpuoleisissa ulottuvuuksissaan rypistelevät kulmiaan:
Jennyn asenteessa on vielä parantamisen varaa!
Anna Klaus: Melancholia I |
Eikö hän ole lukenut varhaisen hollantilaisen feministin Anja Meulenbeltin omaelämäkertaa Häpeän aika on ohi (Tammi, 1981)? Nyt epäilen, että ajattaret väreilivät mieleni taajuuksilla silloin, kun itse törmäsin Meulenbeltin kirjaan ja innostuin sen teemoista 1980-luvulla
Kompasteluistaan huolimatta Jenny kuitenkin etenee ajattarien
viitoittamalla polulla. Hän oivaltaa, että
sanat ovat tärkeitä, ne luovat
maailmoja ja merkityksiä. Sen vuoksi hyvät, ajatuksia herättelevät kirjat
kuten Jenny Hill ovat välttämättömiä.
Ne luovat mieleemme rajattomia maailmoja ja mahdollisuuksia, joiden rinnalla
tekoälyn virtuaalitodellisuudet kalpenevat.
(Voisin kuvitella tekoälyn puolustautuvan: ”Enhän minä
tietenkään samaan pysty kuin ihminen, sillä minulla ei ole mielikuvitusta eikä
mieltä, sielusta puhumattakaan. Minä vain matkin ja kopioin.”)
Ajattarien lopputarkastuksesta Jenny selviää mennen
tullen. Vielä tallaamattomat polut avautuvat hänen edessään kutsuvina, mahdollisuuksia
täynnä. Ajattaret nyökkäilevät hyväksyvästi ja sulkevat taajuudet Jennyn
mieleen. Ei hän heidän neuvojaan enää tarvitse.
Jenny Hill on
oivaltanut, että satujen pelastavia prinssejä ei ole. Pelastus on sinussa
itsessäsi.
Minna
Rytisalo: Jenny Hill. WSOY, 2023.
294 s.
Marja
Leskelän maalauksia ryhmänäyttelyssä Rajoilla
Galleria Tilassa 30.7. saakka
Tietoja Anna Klausista: www.annaklausart.fi