Carte blanche

Iiti Yli-Harja (olin jo lisäämässä hänen ikäänsä tähän, mutta sitten muistin, etten pidä taiteilijan iän korostamisesta) on muusikko ja elokuvaohjaaja. Yli-Harja voitti viime vuonna Filkkareilla Risto Jarva -palkinnon ja hän on pokannut Jussin animaatiolla Kaikki äitini puhelut. Ohjaajan retrospektiivi esitettiin tämän vuoden festivaaleilla ja hän sai koota carte blanche -näytöksen (googlasin "mitä carte blanche tarkoittaa suomeksi" ja sain vastauksiksi "avoin valtakirja" ja "vapaat kädet"). 

Havaitsin näytöksen yleisössä korkean miesnutturatiheyden. Pukeutumisen pääväri oli musta. Jännää muuten, että miehetkin ovat kiinnostuneita lyhytelokuvista, yleensähän kulttuuritapahtumat täyttyvät kausikorttimummoista.

Elokuvat: 

Bouquets (ohjaaja Rose Lowder). Kahden minuutin elokuvassa nähtiin täriseviä kukkakimppuja. 

Polte (ohjaaja Sam van Ingen). Teuvo Tulion tuhoutuneen elokuvan pahoin vaurioituneet viime minuutit, joissa näyttelijöiden naamat sulivat psykedeelisiksi kuvioiksi. Näytti hienolta, tältä ehkä tuntuisi jos söisi huumesieniä. En ole kokeillut. 

Lucia (ohjaajat Niles Atallah, Cristobal Leon ja Joaquin Cocina). Huoneen seinille ilmestyy toistuvasti hiilellä piirretty ex-rakastettu. 

Emily & Ariel show (ohjaajat Emily Ann Hoffman ja Ariel Noltimier Strauss). Nukkeanimaatiossa nuoret naiset valmistautuvat iltaan. 

Liitäjät (ohjaaja Anssi Kasitonni). Liito-oravalapsi opettelee lentämistä. Huumoria ja tekemisen iloa. 

Backflip (ohjaaja Nikita Diakur). Ohjaaja muokkaa itselleen avattaren ja opettaa  sille tekoälyllä  voltin taaksepäin kerien. Hulvatonta katsoa hypyn edistymistä, sille nauraa vähän kuin mykkäelokuville. Huonekalut kaatuvat ja raajat vääntyvät vinksin vonksin. 

Creature Comforts (ohjaaja Nick Park). Animaatiossa haastatellaan eläintarhan eläimiä.

My Silence (Ohjaaja Mika Taanila). Ohjaaja kertoi menneensä videokauppaan ja ostaneensa Louis Mallen elokuvan Ilta Andrén kanssa ja leikanneensa dialogikohdat pois. Elokuvassahan ei tapahdu oikeastaan mitään, kaksi miestä syö ravintolassa ja keskustelee, joten materiaalia jäi vartin verran. Tämä on aiemmin esitetty videoteoksena jossain näyttelyssä. Joku yleisöstä kysyi, onko alkuperäisteoksen käsittelyyn pyydetty lupa. Ei kuulemma ole. 

Topic I ei II, part II (ohjaaja Pascal Baes). Kerrassaan kiehtova ja kaunis, jotenkin tanssillinen lyhäri, ei dialogia ollenkaan. Henkilöt liukuvat vaivatta vanhan kaupungin katuja pitkin.

Hi Stranger (ohjaaja Kirsten Lepore). Söpö alaston animaatiohahmo tuijottaa katsojan sieluun. 

Kännykkäkuva: Heidi Mäkinen 2024

 

Pakko

Tänäänkin on "Pakko mennä ulos" -päivä. Kun on lapsena sitä jankutettu, pakko on juuttunut aivoihin, eikä kenenkään tarvitse enää komentaa.  Pennut ulos, aurinko paistaa. Vihasin lapsena nimitystä pentu. Sitäkin nimittäin välillä käytettiin. Nyt mietin koiranpentuja, jotka ovat suloisia.

Kävin eilen katsomassa valikoiman Filkkareissa palkituista elokuvista. Pidin erityisesti Anssi Kasitonnin lyhäristä La Saboteur ja Dania Bdeirin Warshasta. Anssi Kasitonnin elokuva oli jotenkin ihanan lapsekas ja innostunut. Humoristinen, kekseliäs ja vähän kaurismäkeläinen. Warshassa taas pohdittiin sukupuolta. Upea, vapautunut ja suvaitsevainen lyhäri, kaunis. Näitä ehkä nähdään myöhemmin Areenassa, ainakin toivon niin. 

Kansantajuisissa psykologisissa jutuissa puhutaan siitä, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Olen huomannut uuden tunteen liittyen Ukrainan sotaan. Vahingonilo. Vahingonilo siitä, että Venäjä ei olekaan edennyt siten kuin varmaan odotettiin. Helposti unohtuu, että heidänkin sotilaitaan kuolee. Sotilailla on perhe, ystäviä ja mahdollisesti rakastettu. Eivät kaikki ole sinne hingunneet.

Palkintojen jakoa

Filmifestivaaleista ei saa kunnon otetta, jollei niihin osallistu siinä määrin, ettei ehdi nukkua ja syödä. Kokemukseni Tampere film festival -tapahtumasta jäi tänä vuonna laimeaksi. Kaipasin myös ystäviä, joiden seurassa olen aiemmin festivaaleilla käynyt. 

Näin Tampere-aiheisia filmejä Arkistojen aarteita -näytöksessä, yhden ulkomaalaisten lyhytelokuvien kilpailusarjan sekä osallistuin palkintoseremonioihin Finnkinon Atlas 1-salissa. 

Eilinen palkinnonjakotilaisuus meni osaltani hieman pieleen, sillä lähdin teatterista ennen esitettäviä elokuvia. Vieressäni istui nainen, joka kärsi armottomasta flunssasta, yski, aivasteli, joi vettä ja söi yskänlääketabletteja. En minä pelkästään hänen vuokseen lähtenyt, vaan alkoi jo väsyttää ja toisella puolellani istunut nainen teki lähtöä, joten poistuin hänen imussaan. 

Palkintojen jakaminen on sinänsä liikuttavaa katsottavaa, mutta pitääkö niitä kunniakirjoja, ekologisia, opiskelija yms. pieniä palkintoja olla niin paljon? Välillä koko tuotantoryhmä tulee lavalle ja jokainen haluaa sanoa jotakin sekä suomeksi että kehnolla englannilla. Entä kun sama elokuva palkitaan toistamiseen ja koko revohka raahautuu lavalle toistamaan kiitoksensa kahdella kielellä. Toiset itkevät ja jotkut puhuvat sekavia valvottuaan pari festivaaliyötä ja juhlittuaan palkintoa jo etukäteen. Muutama puhkesi onnen kyyneliin. Toiset puhuivat Zoomin kautta. Mitä siitä nyt sanoisi, onhan näitä nähty. Voittajien lisäksi lavalla pyörivät erilaiset palkintoraadit, suomeksi ja englanniksi tietysti.

Elokuva on ryhmätyötä. Olen jotenkin kateellinen noille tyypeille, joilla tuntui olevan hyvä meininki. Heistä oli tullut ystäviä ainakin yhden elokuvan ajaksi. 

Istuin salissa kaksi tuntia näkemättä yhtään elokuvaa. Ne olisivat tulleet myöhemmin. Menen tänään vielä katsomaan kokoelman palkittuja filmejä. 

En jaksa luetella palkintoelokuvia. Katsokaa Filkkarien sivuilta. Yleisöpalkintoa ei vielä edes julkaistu, sillä äänestysaika loppui vasta puolilta öin.

Kohottakaamme malja

Tänä keväänä voivat rokotuksia vastustavat henkilöt kohottaa maljan, sillä nyt on mahdollista kokea koronavirusepidemia ilman s-nasta peräisin olevia rokotuksia. Ihan luomuna.  Iloitkaamme!

Näin ensimmäistä kertaa Friz Langin mykkäelokuvan Metropolis. Esitystä säesti Tampere filharmonia. Elokuva sai ensi-iltansa 20-luvulla ja se on valittu lukuisille maailman parhaiden elokuvien listoille. Esitys oli vaikuttava, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Kun puhe puuttuu, se joudutaan korvaamaan teatraalisilla eleillä, jotka vähän alkuun vieraannuttivat. Elokuva kuuluu Wikipedian mukaan Unescon maailmanperintölistalle.

Juicen syntymästä on kulunut 70 vuotta ja sen kunniaksi KAVI oli koonnut Filkkareille filmimateriaalia artistin uran varrelta.

Juice osallistui vaimoineen itsenäisyyspäivän vastaanotolle 1986 ja herätti pahennusta solmimalla kravatin pannaksi päähänsä. Juice oli ensimmäinen rokkari, joka kutsuttiin pippaloihin. Kun vaimoa haastateltiin, hän oli sitä mieltä, että juhlat olivat tylsät "En tule tänne enää toista kertaa". Nykyään kaikki vieraat toistavat kiitollisuutta saamastaan kutsusta ja itsenäisyyden merkitystä itselleen kuin ne olisivat jonkinlainen pakollinen itsenäisyyspäivämantra.

Oli kiva katsoa nuorta toiveikasta Juicea laulamassa Marilynia. Langanlaiha vaikeasti sairas mies Neil Hardwickin haastattelussa säälitti. Tampere-talossa veisattu Viidestoista yö itketti. Vähän kuin olisi esitetty Juice -tribuuttia vaikka Juice istui vielä lavalla esiintymässä.

Juice toi sanoituksiin sievistelyn tilalle ihan oikean elämän.

Kohottakaamme lopuksi malja kaikille meille kulttuurilaitosten ylläpitäjille, sillä onhan tänään naistenpäivä!

Arkistojen aarteita

Arkistojen aarteissa näimme filmejä luonnonsuojelusta. Vanhin niistä oli vuodelta 1970, jolloin perustettiin Suomen luonnonsuojeluliitto. Onnea viisikymmen vuotiaalle! Elokuvat olivat kovin opettavaisia.

Elokuvissa tuotiin esille vesistöjen rehevöityminen ja likaantuminen, koskien patoaminen voimalaitoksilla sekä ilman saastuminen. Ilmaston lämpenemisestä, pienhiukkasista tai hiilidioksidista ei ilmeisesti vielä silloin oltu kovin huolestuneita.

Nettijulkaisussa nimeltään Kulttuuritoimitus (linkki) julkaistiin varsin suopea kritiikki romaanistani Ei saa elvyttää. Pelotti mitä runoilija siitä raapustaa, mutta hän oli lempeällä päällä (hän taitaa oikeasti olla lempeä ihminen).

Filkkarit

En muistanutkaan, että Filkkarien avajaisissa pidetään puheita (myös elokuvia katsottiin). Meitä kiellettiin kättelemästä toisiamme ja jatkossa tätä vanhaa tapaa pidetään todennäköisesti moukkamaisena. Miten itsenäisyyspäivän juhlia voidaan enää järjestää?

Kärsin flunssahäpeästä, häpeän myös vasomotorista nuhaani, häpeän pienen pientä köhimistä. Oikein pelottaa, että tulee yskittyä julkisesti. Vaikka kuinka tekee sen oikeaoppisesti, niin tuntee itsensä roistoksi, joka ruiskii vastuuttomasti viruksia ympärilleen.

Oikeastaan minun piti vaan ilmoittaa, etten luultavimmin ehdi lähipäivinä päivittää blogiani, sillä minulla on Filkkarivieraita. Siivosin vieraita odotellessani komeron, jonne kukaan ei taatusti kurkista (kaikkihan tarkastavat vessan kaapin). Löysin talvisaappaat, jotka luulin kadottaneeni.

Tampereen Akateemisesta löytyi "Ei saa elvyttää"!

Elokuvaviikko

Maaliskuussa Yle näyttää ainoastaan naisten ohjaamia elokuvia. Mihinkään merkittävään epätasapainoon tämä ei johda, sillä kaikkina muina kuukausina näemme lähinnä miesten tekemiä elokuvateoksia. Martin Scorsese tai Quentin Tarantino eivät ajaudu kuilun partaalle.

Katsoin Ylen Areenasta dokumentin Margaret Atwoodista. Kahdeksankymppinen kirjailija vaikuttaa terävältä, huumorintajuiselta ja ketteräliikkeiseltä. Nainen vastailee rennosti haastattelijoiden kysymyksiin ja yleisöt eri puolilla maailmaa melkein hurraavat. Atwoodista saa melko idealisoidun kuvan. Kirjailijan mies sairastaa dementiaa, mutta sekin on vain lämpöistä ja suloista. Oikeasti kaikki on monesti nuhruista, riitaisaa ja uuvuttavaa.

Suosikkikomediassani Fleabagissa siskokset riitelevät ja toinen sisko huutaa toiselle "I am your sister, not your friend!" Eivät lähisukulaiset ole ystäviä, äidit ja tyttäret eivät varsinkaan voi olla ystäviä. Perhesuhteet ovat tärkeitä, ehkä kaikkein merkittävimpiä, mutta eivät ystävyyssuhteita.

Filkkarit alkavat tällä viikolla. Keskiviikkona aion katsoa avajaisnäytöksen. Torstaina käyn ystäväpariskunnan kanssa kurkkaamassa arkistojen aarteita, perjantaina katson parin muun ystävän seurassa animaatioita ja Juice 70 vuotta näytöksen, lauantaina on tarkoitus nähdä poikani kanssa mykkäelokuva Metropolis orkesterisäestyksellä ja sunnuntaina paljastuvat palkitut elokuvat. Tällä viikolla siis pääasiassa tankkaan tarinoita.