Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juice. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juice. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Kohottakaamme malja

Tänä keväänä voivat rokotuksia vastustavat henkilöt kohottaa maljan, sillä nyt on mahdollista kokea koronavirusepidemia ilman s-nasta peräisin olevia rokotuksia. Ihan luomuna.  Iloitkaamme!

Näin ensimmäistä kertaa Friz Langin mykkäelokuvan Metropolis. Esitystä säesti Tampere filharmonia. Elokuva sai ensi-iltansa 20-luvulla ja se on valittu lukuisille maailman parhaiden elokuvien listoille. Esitys oli vaikuttava, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Kun puhe puuttuu, se joudutaan korvaamaan teatraalisilla eleillä, jotka vähän alkuun vieraannuttivat. Elokuva kuuluu Wikipedian mukaan Unescon maailmanperintölistalle.

Juicen syntymästä on kulunut 70 vuotta ja sen kunniaksi KAVI oli koonnut Filkkareille filmimateriaalia artistin uran varrelta.

Juice osallistui vaimoineen itsenäisyyspäivän vastaanotolle 1986 ja herätti pahennusta solmimalla kravatin pannaksi päähänsä. Juice oli ensimmäinen rokkari, joka kutsuttiin pippaloihin. Kun vaimoa haastateltiin, hän oli sitä mieltä, että juhlat olivat tylsät "En tule tänne enää toista kertaa". Nykyään kaikki vieraat toistavat kiitollisuutta saamastaan kutsusta ja itsenäisyyden merkitystä itselleen kuin ne olisivat jonkinlainen pakollinen itsenäisyyspäivämantra.

Oli kiva katsoa nuorta toiveikasta Juicea laulamassa Marilynia. Langanlaiha vaikeasti sairas mies Neil Hardwickin haastattelussa säälitti. Tampere-talossa veisattu Viidestoista yö itketti. Vähän kuin olisi esitetty Juice -tribuuttia vaikka Juice istui vielä lavalla esiintymässä.

Juice toi sanoituksiin sievistelyn tilalle ihan oikean elämän.

Kohottakaamme lopuksi malja kaikille meille kulttuurilaitosten ylläpitäjille, sillä onhan tänään naistenpäivä!