"Jag tror att livet är ett underbart äventyr. Man ska utforska alla dess klingelikrokar"

(Sitaatti Tove (2020) -elokuvasta)

Taas on yksi vuosi takana ja aloitan pitemmittä puheitta vuosikoosteen kuukausittain lukemillani kirjoilla:

Tammikuu: 3 kirjaa, 915 sivua
Helmikuu: 4 kirjaa, 1141 sivua
Maaliskuu: 4 kirjaa, 1076 sivua
Huhtikuu: 1 kirja, 201 sivua
Toukokuu: 2 kirjaa, 554 sivua
Kesäkuu: 2 kirjaa, 440 sivua
Heinäkuu: 2 kirjaa, 594 sivua
Elokuu: 3 kirjaa, 763 sivua
Syyskuu: 1 kirja, 293 sivua
Lokakuu: 1 kirja, 217 sivua
Marraskuu: 4 kirjaa, 559 sivua
Joulukuu: -

= 27 kirjaa, 6753 sivua

Tänä vuonna luin alkuvuodesta enemmän kirjoja kuin loppuvuodesta. Alkuvuodesta luin kai paljon nopealukuisia nuortenkirjoja, ja loppuvuoden opiskelijavaihto Taiwanissa sekoitti elämänrytmiä ja tarjosi muuta melskettä, tosin marraskuussa luin kirjallisuudenkurssia varten paljon. Luin valitettavasti vähemmän kuin edellisvuonna, jolloin luin 35 kirjaa ja 9582 sivua.

En taaskaan lukenut montaakaan mieskirjailijan teosta. Parhaimmat kirjat viime vuonna olivat e. Lockhartin feministinen nuortenkirja The disreputable history of Frankie Landau-Banks, Holly Bournen nuortenkirja It only happens in the movies, Malinda Lon historiallinen nuortenkirja Last night at the Telegraph Club ja Willa Catherin historiallinen romaani My Ántonia. Nämä tarjosivat ainutlaatuisia lopetuksia, historian havinaa, syvällisiä ajatuksia ja tunnelmaa. Katie Heaneyn omaelämänkerta Would you rather? ja Jean Kwokin kasvuromaani Girl in Translation olivat myös ajatuksia herättäviä. Paras uudelleenluettu oli edelleen Sara Hyltonin Prinsessa Tuian amuletti.

Parhaita elokuvia olivat elämänkertadraama Tyttökuningas, intialainen LGBT+ -elokuva Badhaai Do ja draama The Hours. Nautin uudelleenkatsottuna edelleen Jos rakastat -musikaalista ja Aamiainen Tiffanylla -klassikosta. (En muuten tainnut katsoa montaakaan musikaalia viime vuonna!) Lempisarjoinani pysyivät Love, Victor ja Brooklyn 99, mutta löysin myös feministisen kiinalaisen sarjan Delicious Love!

Vuoteen 2022 mahtui myös paljon vaikuttavaa musiikkia. Vuoden alussa kuuntelin etenkin Carpenterseja, ja samastuin vahvasti heidän kauniisiin I need to be in love ja Goodbye to love -kappaleisiinsa. Laleh säilyi edelleen suosikkinani ja julkaisi jopa yllättäen uuden albumin, josta vaikutuin etenkin hiukan surumielisistä Hallå vänta ja Minnet av ett hav -lauluista. Tykkäsin myös edelleen rauhallisesta melodisesta metallista, ja Stratovariuksen If the story is over pakahdutti sydäntä. Kotipellon & Liimataisen kaihoisan ja vilpittömän kiihkeä Karjalan kunnailla taas saa itkemään. Loppuvuodesta tutustuin paremmin kiinankielisiin hitteihin, ja pidin eniten Sun Yanzin samastuttavasta laulusta 遇見 Yujian (Encounter) ja Hebe Tianin 小幸運 Xiaoxingyun. 

Koko vuosi 2022 tuntui kietoutuvan Taiwanin opiskelijavaihtoni ympärille. Ensin hain (uudestaan) tammikuun alussa, sitten helmikuussa sain vahvistuksen ja päätin todella lähteä. Seuraavina kuukausina jännitys kuitenkin tiheni, ehdittäisiinkö rajat avata ajoissa ulkomaalaisille - ja uskaltaisinko peloistani huolimatta lähteä. Vasta heinäkuun lopussa tuli tieto rajoitusten löysäämisestä, ja kuukautta myöhemmin istuinkin jo lentokoneessa! 

Viime vuoden alusta, jolloin korona oli vielä suurempi puheenaihe, tuntuu olevan ikuisuus... Saksassa rokotettuna pääsi bailaamaan, rokottamattomat eivät päässeet edes yliopistoon, mikä mielestäni ylitti rajan. Muistan tammikuun alussa Suomessa käydessäni, kuinka moni ei uskaltanut tavata koronan pelossa. Taiwanissa taas korona näkyi karanteenimääräyksissä ja maskipakossa, mutta muuten sai elää aivan huolettomasti.

Vuoden alkupuoliskolla mieleni oli aika sumuinen, pelkäsin yksin Aasiaan lähtöä ja kaoottista maailmaa. Onneksi psykoterapia auttoi jälleen kerran (ja olin onnekas saadessani paikan ja vieläpä ilmaiseksi), joten onnistuin kömpimään ylös mieleni sopukoista ja oppimaan ignooraamaan pelottavat ajatukset. Siitä vain täytyy muistuttaa jatkuvasti yhä uudestaan ja uudestaan.

Onneksi muistan keväältä ja kesältä etupäässä kauniita hetkiä. Perheeni kävi pitkästä aikaa Saksassa ja pääsimme taas matkustelemaan yhdessä linnanraunioissa. Kävin lisäksi kahdesti Suomessa tapaamassa tuttuja ja ehdin käydä taas mökilläkin. Järjestin ympäristöjärjestön kanssa tapahtumia, tunsin kuuluvani joukkoon ja itseluottamukseni kasvavan. Puhuin paikallisradiossa itsestäni ja varmaankin vain itselleni, mutta puhuin kuitenkin. Kävin Italiassa kahdesti, ja vaikka asiat eivät aina sujuneetkaan, muistan edelleen tuhansia vuosia vanhan tien, sypressit ja aamukahvit pikkukahviloissa. Helmikuulta mieleeni jäi ilta, jolloin tanssin ystävieni kanssa spontaanisti kadulla katumuusikon tahtiin. Kesällä puolestaan yövyin kerran ystäväni kanssa kukkulalla ensin auringonlaskua, sitten tähtiä ja lopulta auringonnousua katsellen.

On kauhistuttavaa ajatella, etten melkein meinannut lähteä Taiwaniin - niin paljon upeita kokemuksia nämä viisi kuukautta lopulta antoivat. Minua ei jouduttu lennättämään shokissa takaisin, päinvastoin minulla ei ollut kulttuurishokkia ollenkaan (johtuen ehkä Kiinassa ja Saksassa asumisesta, rakkaudesta aasialaiseen ruokaan sekä muutenkin henkisestä valmistautumisesta). Taiwanissa opiskelin kiinan kieltä mutta samalla opin lisää sen kulttuurista ja yhteiskunnasta, tutustuin paikallisiin ja ulkomaalaisiin, tein jopa tutkimusharjoituksen seksuaalivähemmistöjen asemasta. Yksin tai kaverien kanssa tutkin Taipeita, kävin patikoimassa melkein joka viikko, opin rukoilemaan temppeleissä, lauloin karaokessa, maistoin varmaan jokaista taiwanilaista ruokaa yötoreilla ja ruokapaikoissa sekä sain inspiraatiota Taiwanin ympäristönsuojelumenetelmistä. Sain ainakin yhden hyvin läheisen ystävän, jonka hyvästelin jopa kolmesti ja jonka kanssa vaihdoin ajatuksia kulttuureista ja tavoista. Upeimpiin kokemuksiin kuuluivat muun muassa kylpeminen kuumissa lähteissä keskellä vuoristoa, keskellä metsää sijaitsevalle vesiputoukselle vaeltaminen sekä monet muut muistorikkaat hetket. 

Välillä vaihto tuntui vain muistuttavan minua kaikesta missä voisin olla parempi. Ja kuitenkin se antoi minulle itseluottamusta ja rohkeutta, kun tajusin lähteneeni ahdistavista peloistani huolimatta ja selviytyneeni. Vaikka jokin asia tuntuisi jonakin hetkenä maailmanlopulta, siihen ei saa upota vaan uskoa että kaikki järjestyy vielä.

Pohdin viime vuonna muun muassa paljon maailman monimutkaisuutta. Mitkä ovat omat arvoni? Mitä kuuluu hyväksyä ja mitä vain yrittää ymmärtää? Haluanko vain harmoniaa vai yrittää muuttaa maailmaa? Kuuluuko aina joustaa? Valitettavasti en ehkä edelleenkään löytänyt selkeää vastausta paitsi että se löytyy jonkinlaisena tasapainona näiden ääripäiden väliltä. Jokaisella on omat rajansa ja niitä voi etsiä miten kauan haluaa.

Pohdin myös kuten jo vuosia epävarmuutta ja omaa identiteettiäni. En pidä esittämisestä tai pysty samaistumaan liialliseen itsevarmuuteen. Toivoisin ihmisten ja instituutioiden tunnustavan rehellisemmin virheensä ja epävarmuutensa, olemaan aidompia ja luotettavampia. Ehkä sitä on naiivia pyytää, mutta en suostu vielä turtumaan maailman epäreiluuteen ja juonitteluun. Madeline Millerin Circessä (jolle kuuluisi myöskin vuoden parhaiden romaanien titteli mutta jonka sain loppuun vasta tammikuussa) esikuvakseni nousikin Telemachus:

"Nor do I mean that he was foolish or guileless. I mean that he was made only of himself, without the dregs that clog the rest of us. He thought and felt and acted, and all these things made a straight line. No wonder his father had been so baffled by him. He would have always been looking for the hidden meaning, the knife in the dark. But Telemachus carried his blade in the open." 

Jos pitäisi mainita jotain viime vuonna hoksattua, niin opin olemaan luottamatta kaikkeen mitä pääkoppani minulle sanoo. Kävelemään kohti paksua seinää tai kovaa tuulenpuuskaa, joka yrittää saada kaikin voimin kääntymään takaisin, sillä usein ne paljastuvatkin vain illuusioksi... Kunpa tämän vain muistaisi tulevaisuudessakin.

Kirjoitin tammikuussa pitkän listan suunnitelmia ja tavoitteita tälle vuodelle, mutta en aio kerrata niitä tässä. Tajusin kuitenkin löytäneeni muutaman karkean langan, joita seurata elämässäni. Haluan kokea paljon, jos mahdollista löytää rakkauden, onnistua pitämään mielen tasapainossa, kehittää itseäni ja pystyä vaikuttamaan ja auttamaan muita.

Hieman konkreettisemmin sanottuna haluaisin tehdä tänä vuonna enemmän ympäristön ja yhdenvertaisen hyvinvoinnin eteen, oppia uusia taitoja kuten puhumaan sujuvammin, kehittää itseäni esimerkiksi olemaan itseluottavaisempi mutta samalla vilpitön, jatkaa kiinan opiskelua ja kokea pieniä seikkailuja.

                            

Mitä te opitte viime vuonna ja mitä toivotte tai odotatte tältä vuodelta?

Paljon unohtumattomia kokemuksia, mielenrauhaa ja uskoa itseenne <3

Joulukuussa odotin jo ensi joulua

Joulukuussa en saanut luettua yhtäkään keskeneräistä kirjaa loppuun, mutta katsoin useamman taiwanilaisen elokuvan. Eternal Summer (盛夏光年, 2006), tytön ja kahden pojan kolmiodraama, oli mielenkiintoisesti kuvattu ja lopetus avoin. Päähenkilöiden nimet olivat käännetty englanniksi, mutta alkuperäiset kiinankieliset nimet viittaavat aurinkoon, Maahan ja komeettaan: Aurinko paistaa ikuisesti, Maa kiertää aurinkoa pystymättä lähestymään sitä ja komeetta tuo yllätysmomentin, mutta kaikki ovat tärkeä osa aurinkokuntaa. Mietin onkohan leffan englanninkielinen nimi otettu Shakespearen sonetista nr. 18...

My best friend's breakfast (我吃了那男孩一整年的早餐 "Söin koko vuoden ajan tuon pojan aamiaisen", 2022) liittyy kirjaimellisesti aamiaisiin, ja olikin onni katsoa sitä Taipeissa ruokaa bongaillen, elokuva oikeastaan tutustutti minut riisipalloihin. Lisäksi elokuvassa isoäiti puhui taiwanin kieltä (hokkienia) ja valitti nuorten huonoa kielitaitoa. Tajusin vasta nyt miespääosan esittäjän olevan tunnettu taiwanilainen laulaja Eric Chou. Naispääosa oli mielenkiintoisesti luonteeltaan ujo mutta ystäviensä kanssa äänekäs ja uskalsi lähestyä ihastustaan. Elokuva painottikin sitä kuinka tärkeää on olla jäämättä vain odottamaan. Toisaalta loppu oli mielestäni hyvin perinteinen.

Blue Gate Crossing (藍色大門， 2002) on yksi ensimmäisistä taiwanilaisia LGBT+ -nuortenelokuvia. Tässäkin oli monimutkainen kolmiodraama puolestaan kahden tytön ja yhden pojan välillä. (Alan ymmärtää miten taiwanilainen ystäväni kuvaili tällaisten kolmiodraamojen kuvausten olevan hyvin tyypillisiä!) Elokuva päättyi kivan realistisesti ja harmonisesti kaikesta huolimatta.

Boo Bitch -minisarjasta jäi monta mielipidettä. Juoni ja sen käänteet olivat nokkelia, tosin ystäväni arvasi ne jo etukäteen, ja päähenkilön itsekeskeinen käytös ärsytti. Tuntui ettei hänen ystävänsä missään vaiheessa saanut arvostusta osakseen.

Tantanmen-ramen

魚香茄子 yuxiangqiezi
kalantuoksuinen munakoiso

Soup dumplings 小籠包 xiaolongbao

Joulukuussa lukukausi lähestyi päätöstään, ja lopputöihin sekä tutkimusharjoitukseen meni enemmän aikaa. Minun täytyi myös muuttaa pois asuntolasta heti joulun jälkeen. Viimeisiin viikkoihin kuului pari joulujuhlaa oppitunneilla, joista toinen oli varsin railakas (opettaja antoi opiskelijoiden juoda itsensä känniin yms...). Viimeinen viikko tuntui nostalgiselta, ja olisin oikeastaan halunnut vielä opiskella pitempään, sillä yliopistolla tapasi ihmisiä ja rytmi pysyi paremmin yllä.

蛋餅 danbing, tyypillinen aamiaislettu

Lämmin päivä kampuksella

Joulukuuhun kuului teen maistelua, hotpotia, Taipei 101:n ostoskeskuksen tutkimusta, itsenäisyyspäivän viettoa Ikeassa, ja saksalaiset joulumarkkinat miltei helteisenä päivänä. Heti sen jälkeen sää tosin viileni, ja Eurooppaan oli vaikea selittää kuinka jäätävältä 10-15 astetta tuntuu kosteuden vuoksi ja miten hytisin kahden peitonkin alla ilman sisälämmitystä. Onneksi en kuitenkaan joutunut nukkumaan kirjastossa kuten pelkäsin. :D Joulunalusviikko tuntui myös haikealta, että tämä oli ensimmäinen jouluni ilman perhettä eikä joulu täällä sitäpaitsi näykään muuten kuin joulukoristeissa, krääsässä ja yliopiston "joulujuhlissa". Onneksi jouluna ei kuitenkaan tarvinnut olla yksin ja odotan sitä suuremmalla syyllä ensi vuotta.

Opiskelijahintainen hotpot

Joulumarkkinat

Vuoden viimeisen viikon vietin matkustelemalla Taiwanin meren äärellä. Hyvän ystäväni kanssa seikkailimme muutamilla autioilla pikkupaikkakunnilla, vaeltamassa "elefanttiheinän" (silver grass) joukossa, japanilaisen tukikohdan raunioissa ja Taiwanin yhdellä suurimmista night marketeista Keelungissa. Oli hyvin tunnelmallista syödä iltapalaa hostellin terassilla myöhään illalla ohikiitävien junien viheltäessä.

Toisen ystävän kanssa kävimme Tarokon kansallispuistossa suuressa kanjonissa. Olin yllättynyt kuinka pitkälle rotkoon ja näköalapaikoille pääsi autolla ja bussilla - taiwanilaiset pitävät vaivattomasta matkustamisesta. Rotkon maisemat ja marmorikivet olivat henkeäsalpaavia, vuorilla ajelehti sumupilviä ja metsän värit muistuttivat alkusyksyä Euroopassa. Itse joki oli kyllä hyvin kuiva. Kävelimme myös ikuiselta tuntuvan ajan pilkkopimeän tunnelin läpi. Hualien oli puolestaan Taipeita hiljaisempi ja kadut leveät kuin mielikuvissani Amerikassa. Emme löytäneet hiekkarantaa, mutta mieleeni jäi siniharmaat pikkukivet ja turkoosi meri.

Kävimme myös syömässä Taiwanin alkuperäiskansojen ravintolassa, jossa varsinkin suolalla ja magao-pippurilla maustettu kala oli todella hyvää!

Viimeisen päivän vietin hotpotilla ja sen jälkeen neljä tuntia Taipei 101:lla vartomassa ilotulituksia. Jostain syystä taiwanilaisten sijaan paikka oli tupaten täynnä ulkomaalaisia, varsinkin kaakkoisaasialaisia. Itse raketit olivat kyllä kauniita, mutta mukavampaa oli olla piknikillä ystävien kanssa - toisin kuin joulun kanssa olin iloinen viettäessäni kerrankin uutta vuotta ilman perhettä :D Keskiyön jälkeen leveillä kaduilla valui ihmismassaa ja metroasemalle oli kymmenien metrien jono, niin että järjestyksenvalvojat viihdyttivät odottajia laulamalla!

KK: Mitä odotitte eniten vuoden alulta?

Lokakuussa löysin paikkoja, jonne maailman häly ei yltänyt

Lokakuussa luin yhden kirjan ja 217 sivua: 

 1. Lensey Namioka: Mismatch (217 sivua)

Mismatch oli muuten aika perus nuortenkirja rakkauden ja oman identiteetinsä löytämisestä, mutta kivan ainutlaatuista oli keskittyminen rasismin eri nyansseihin Aasian maiden välillä. Vaikka sodan kauheuksista on kulunut vuosikymmeniä, huonot muistot ja stereotypiat hallitsevat edelleen amerikankiinalaisten ja -japanilaisten perheiden mieltä. Oli vitsikästä, kuinka vuoden 2006 kirjassa amerikkalaiset ihmettelivät kännyköitä näprääviä japanilaisia. Kirja kertoi myös omien juurien etsimisestä ja japanilaisten samanaikaisesta suhtautumisesta japanilaistaustaisiin amerikkalaisiin, japanilaiskorealaisten syrjinnästä ja ulkomaalaisten kestittämisestä. Opin kyllä lisää japanilaisesta elämäntavasta, mutta kirja oli tarkoitettu vähän nuoremmille, jotka eivät tiedä aiheesta paljoa. Esimerkiksi päähenkilöiden kohtaamia ennakkoluuloja Amerikassakin käsiteltiin, mutta niitä ei luokiteltu feministisen piilorasismin tapaan.

"Haruko suddenly broke in. "I think the reason we don't talk about our cultural heritage is because we're surrounded by it! But you keep thinking about your Asian cultural heritage because you're a Japanese American, surrounded by real Americans."

   Andy had to bite his lips to keep from saying something nasty. Real Americans? How many more times am I going to have to hear that? Haruko had obviously been hoping to get a white kid from Lakeview, instead of a Japanese American like himself. To her, he was only a second-rate American, and she felt cheated. "Haruko, Americans - real Americans, come in all sizes and colors!" he snapped." -s.184

Italialainen teinielokuva Tähtihetkiä kertoi ihan hyvin ahdistuneisuushäiriöstä, mutta päähenkilön tapa puhutella katsojaa suoraan kameraan katsomalla alkoi muutaman kerran jälkeen ärsyttää.

Taipei 101

                            

Tamsui-joen suu meren äärellä

                             

Yangmingshan

Yliopistolla

                          

Vaihtoni Taipeissa sujui lokakuussa edelleen hyvin. Joka päivä tapahtuu niin paljon uutta ja erikoista, että sitä on mahdoton selittää saati sitten tiivistää. Eurooppa ja elämä siellä tuntuvat kaukaiselta vaikka kuinka viestailisi ystävien kanssa ja lukisi lehtiä.

Lokakuussa helteiset päivät muuttuivat ykskaks sateisiksi, ja eräänä päivänä satoi tuntikausia kirjaimellisesti saavista kaataen, että kenkäni eivät millään meinanneet kuivua ja menivät heti pesuun. 

Aikani kului opiskellessa ja Taipeissa seikkaillessa. Söin nuudelikeittoja, kävin museoissa ja ajoin köysihissillä usvaisten kukkuloiden yli Maokongille juomaan perinteistä teetä. Kävin Tamsuilla meren äärellä katsomassa siirtomaa-ajan rakennuksia ja auringonlaskua. Kävin vaeltamassa Tiger Mountainilla (Hushan), Jiantanshanilla ja Yangmingshanilla, jonka ruohoniityt muistuttivat minua preeriasta ja tuuli meinasi kaataa kumoon. Jiantanshanilla ihmettelin vuoren kätköissä sijaitsevaa temppeliä, jossa vanhukset lauloivat karaokea, sekä moikkailevia ohikulkijoita. Kävin valtavassa ja meluisassa Pridessa sekä Daxi Old Streetillä rukoilemassa temppelissä, täälläpäin niin tehdään omasta uskosta riippumatta. Uuden hyvän ystäväni kanssa kävin hälisevällä yötorilla maistelemassa pikkupurtavaa ja kuplateetä.

Alkuperäiskansojen ruokaa: riisiä
 bambun sisällä (zhutongfan, 竹筒飯)

螺螄粉 luosifen,
guangdongilainen nuudelikeitto,
jonka liemi on keitetty jokietanoilla
(tosi hyvää!)

Löysin tuttuja kiinalaisia lettuja, jianbing 煎餅!

小籠包 xiaolongbao, soup dumplings

擔擔麵 dandanmian,
sichuanilaisia nuudeleita

地瓜求 diguaqiu, bataattipalloja

Retikkamochi

Kahvi ja maito ovat täällä kalliita,
 ja kanelirullia saa joka kahvilasta

Yritin pohtia miten kuvailla Taipeita, mutta jättisuuren kaupungin ja sen eri alueiden määrittely on hankalaa. Varsinkin kun vieressä sijaitsee vielä suurempi New Taipei, eikä usein ole edes varma missä näiden kahden raja kulkee. Taipeihin mahtuu meluisia katuja, hiljaisia naapurustoja ja luonnonhelman rauhaa. Vilkkailla kaduilla tulee vastaan toinen toisensa perään kauppoja, pankkeja, leipomoja, korjaamoja, ruokapaikkoja, kioskeja ja kojuja joka lähtöön, mainokset loistavat kaikissa väreissä ja mopot sekä bussit päristävät ohi. Myytävää on kuplateestä, aamupalasta, spagetista ja ramenista aina halpisvaatteisiin, sateenvarjoihin ja kiinalaisiin lääkkeisiin.

Naapurustoja sävyttävät metalli, vanha betoni sekä lukemattomat parvekekasvit ja puut. Välillä silmiin osuu nurkkauksissa pienten korttelitemppelien alttarit. Katujen väripaletti liukuu raudanharmaasta vihertävään tunnelmaan, ja päiväsaikaan ne ovat lähes autioita lukuunottamatta pikkuruisia kulmapuistoja. Pimeän aikaan kiveyksillä saattaa vilistää torakoita, päivisin niitä lojuu kuolleina kaupunginosasta riippuen.

Taipein puistoissa, joen rannalla ja kukkuloiden vaellusreiteillä kaupungin häly puolestaan häviää lintujen kirkumisen alle. Valtavat vehreät puut muodostavat sankan viidakon, jota halkovat kunnostetut tiet ja askelmat. Vasta yltäältä katsottuna kaukana alhaalla siintävästä kaupungista saa selvemmän mutta etäisen kuvan.

Red House keskustassa Ximenin alueella

Kuja

Vanha katu

Jiantanshanilla

           

Shilinin kaupunginosa Jiantanshanilta

                                                

Lokakuuhun mahtui kauniita maisemia muutamista aurinkoisista päivistä, jotka muistuttivat mökistä, usvan verhoamiin vuoriin ja savuisen näköiseen kaupunkiin. Kuukauden mieleenpainuvin hetki oli uida kuumissa lähteissä Wulaissa. Netin mukaan uintipaikka olisi suljettu, mutta niin se kyllä vain oli täynnä paikallisia, ja rannalle oli jopa kyhätty teltta vaatteiden vaihtoa varten. Ympärillä kohosivat vehreät kukkulat, vesi oli puhdasta ja kirkasta, ja pikkukalat kutittivat jaloissa. Illan hämärtyessä joki viileni ja sai ahtautumaan vierivierekkäin kaikkein kuumimpaan altaaseen. Tuntui kuin olisin viimein löytänyt kolkan, josta maailmanmelu on kaukana ja jossa aika on miltei pysähtynyt. Tiesin vihdoin tehneeni oikean päätöksen lähtiessäni Taiwaniin.

KK: Mikä paikka rauhoitti teitä syksyllä?