Augusten Burroughs - Juoksee saksien kanssa

En halua hänen lähtevän.
Napanuorani on yhä kiinni ja hän vetää siitä.
Olen paniikissa.

Huomio ei voi olla kiinnittymättä kirjan kanteen, jossa on lapsi pahvilaatikko päässä ja kirjan nimi on erikoisia mielikuvia herättävä Juoksee saksien kanssa. Tämä Augusten Burroughsin teos on hänen omaan nuoruutensa perustuva, jonka totuuspohjasta kaikki eivät ole samaa mieltä - varsinkaan kasvattiperhe joka on vedetty kirjaan mukaan ei kovin mairittelevassa valossa.

Takakannesta: Tositarina pojasta, jonka runoilija-äiti antaa hammästyttävästi joulupukkia muistuttavan psykiatrin kasvatettavaksi. Augusten Burroughs huomasin 12-vuotiaana asuvansa keskellä viktoriaanista kurjuutta tohtorin eriskummallisen perheen parissa ja ystävystyi takapihalla asuvan pedofiilin kanssa. Tämä on tarina lainsuojattomasti lapsuudesta, jossa säännöistä ei ole kuultukaan ja missä joulukuusi pysyy pystyssä vuodet ympäriinsä, missä Valiumia napsitaan kuin karkkia ja ikävystymisen yllättäessä sähköshokkitearapiakoneesta on apua. Hauska ja kauhistuttava tarina tavallisen pojan selviytymisestä mitä epätavallisimmissa olosuhteissa.

Kirja kauhistuttaa ja järkyttää. Augusten uudeen perheen psykiatri-isä ei aseta rajoja, eikä ketään kiinnosta ottaako lävistyksen, maalaako huoneen vai tekeekö rei'iän keittiön kattoon keskellä yötä. Psykiatrilla on hyvin vapaa kasvatusfilosofia, joka perustuu siihen, että ihminen tekee mitä itse haluaa iästä riippumatta. "Finchit opettivat minulle, että ihminen voi tehdä omat sääntönsä. Että sinun elämäsi oli sinun omasi, eikä kenenkään aikuisen saisi antaa muokata sitä sinun puolestasi." Kaikki ovat varmasti lapsena tai nuorena haaveilleet elämästä ilman rajoja ja rajoittavia aikuisia, mutta totuus sen kaltaisesta elämästä on raju. Rajattomuus luo epävarmuutta ja turvattomuutta.

"Minulla ei ollut mitään yhteistä näiden lasten kanssa. Heillä oli äidit, jotka jyrsivät tulitikunohuita porkkanapaloja. Minulla oli äiti, joka söi tulitikkuja. He menivät sänkyyn kymmeneltä. Minulle alkoi selvitä, että elämä voi jatkua hyvinkin vielä kolmen jälkeen aamulla."

Juoksee saksien kanssa onnistuu myös samaan aikaan naurattamaan kirjailijan kirjoittaessa mustaa huumoria ja hervottomia sattumuksia. Kirjassa ei ole yhtään "normaalia" ihmistä, vaan kaikki on enemmän tai vielä enemmän mieleltään ongelmallisia. Luin kirjan fiktiivisenä teoksena, sillä sellaisia ylilyöntejä on vaikea pitää oikeina, eikä edes halua, sillä olihan se Finchin perheen touhu todella häiriintynyttä. Kaunokirjallisena teoksena sillä voi naureskella, mutta todellisina tapahtumina tuo olisi hyvin surullinen ja rankka teos.

★★★½
Augusten Burroughs - Juoksee saksien kanssa

(Running with Scissors, 2002)

Sammakko, 2009

Omasta hyllystä

Manu Larcenet - Blast #3 ja #4

Blastin ensimmäinen albumi valloitti minut oudolla, mutta vetävällä tarinalla - visuaalisuudesta puhumattakaan. Tarinan ja Polzan puuskuttaessa eteenpäin alkaa pieni epäilys nousta pintaan. Meno menee aina vain kuvottavammaksi, varsinkin nämä kaksi viimeistä albumia ovat aika luotaantyöntäviä verisine kohtauksineen. Blastin maailman on alusta alkaen ollut synkkä ja ahdistavakin ja näin monta albumia luettuani huomaan sen olevan liikaa. Olen silti edelleen Manu Larcenetin piirrostyylin fani ja värilliset blast-ruudut ovat kuin kirjava ilotulitus muuten sysipimeänä iltana.

Päätä pahkaa (#3)
Nuoren naisen kuoleman vuoksi pidätetty Polza Mancini muistelee sarjan kolmannessa osassa järisyttäviä blast-kokemuksiaan: maagisia hetkiä, jotka kuljettivat hänet huikeisiin ulottuvuuksiin - sekä mielisairaalassa viettämäänsä aikaa, pelkojaan ja painajaisiaan. Poliisit yrittävät ratkoa palapeliä tapahtumista, joiden motiivi pysyy hämärän peitossa. Takakansi

"Mies katkaisee jyrkästi välinsä yhteiskuntaan, palaa elämään enemmän tai vähemmän luonnontilaista elämää, jättää taakseen kaiken moraalin ja noudattaa viettejään mahdottomiin saakka." Toivottavasti buddhalaiset ovat väärässä


Toivottavasti buddhalaiset ovat väärässä (#4)
Polza Mancinin traaginen vaellus järjestäytyneen yhteiskunnan katvealueilla on kuljettanut hänet toipilaaksi Roland Oudinot’n ja hänen tyttärensä Carolen talolle. Polza haluaisi jo jatkaa matkaansa, mutta ei voi eikä uskalla. Kunnes pitkä, raskas talvi kääntyy kevääseen ja tapahtuu peruuttamattomia asioita. Takakansi

”Tahdon että se käy läpi saman minkä läpi minä olen käynyt...” 

Tähän albumiin päättyy 800-sivuinen trilleri ja graafinen tutkielma ihmismielen syövereistä. Sarjakuvasaaga saatiin siis päätökseen ja olo on kuin pahoinpidellyllä. Blast on hätkähdyttävä, säväyttävä ja häiriintynyt. Tarina etenee enemmän kuvien kuin tekstin avulla. Tähtiä olisin antanut vähemmän, jos arvosteltava olisi ollut pelkästään tarina, mutta koska sarjakuvissa ovat tietenkin kuvat oleellisessä osassa, niin ne pelastivat nämä albumit. Onhan nämä jonkinlaisia taideteoksia itsessään.

Nyt kun on Blast-sarja luettu, niin täytyy siirtyä Larcenetin muun tuotannon pariin.

Blast-sarja
Manu Larcenet: Blast - Röykkiö ihraa (#1)
Manu Larcenet: Blast - Pyhän diilerin ilmestys (#2)

_______

Manu Larcenet - Blast: Päätä pahkaa (#3)

(La tete la premiére, 2012)

WSOY, 2013

Kirjastosta
Tähtiä: ★★★½

Manu Larcenet - Toivottavasti buddhalaiset ovat väärässä (#4)

(Pourvu que les bouddhistes se trompent, 2014)

WSOY, 2015

Kirjastosta
Tähtiä: ★★★½