Roald Dahl - Kuka pelkää noitia

Kuka pelkää noitia - Roald Dahl
(The Witches, 1983)

Art House, 1994
Kuvittanut: Quentin Blake

Kirjastosta lainattu

"Sadun noidilla on typerät mustat hatut ja viitat, ja he lentelevät luudanvarsilla."

kirjan ensimmäinen lause

Isoäiti kertoo seitsemän vuotialle tyttären pojalleen tarinoita noidista. Hänen luonaan Norjassa vieraillessaan poika saa kuulla minkälaisia OIKEAT noidat ovat; Oikeat noidat ovatkin tavallisen näköisiä työssä käyviä naisia. He vihaavat lapsia ja käyttävät kaiken aikansa lapsien tuhoamiseen. Hyvänmielen ylläpitämiseksi on noidan hävitettävä ainakin yksi lapsi viikossa - joka muuten tekee viisikymmentäkaksi lasta vuodessa.

Arvostan tätä uudenlaista - ja kaikkea muuta kuin perinteistä - lähestymistapaa noitiin. Heitä ei erotakaan normaaleista ihmisistä, sillä he ovat naamioituneet aivan muiden näköisiksi. Peruukit ja hansikkaat ovat näin ollen yksi noitien tuntomerkeistä. Luulin ennen kirjan lukemista kannessa olevan lapsia, mutta nythän selvisi, että ne ovatkin noitia ilman valeasua. Aika kuvottavia ilmestyksiä suoraan sanottuna (tosin juuri tuossa kannessa aika normaalien näköisiä). Heidän elämäntehtänsä on jostain syystä juuri lapsien hävittäminen maapallolta, eivätkä lapset ovat turvassa noidilta, sillä noitien nenään he haisevat koirankikkaroilta. Ei ihme, että he lapsia vihaavat ;)

Tapahtumapaikaksi oli laitettu Suomi (mitenkä lie oikean kirjan laita?), Iso kiltti jätti -kirjassakin, jos en nyt ihan väärin muista, taidettiin Suomi mainita, mutta varmaan sekin oli suomentajan itsensä ottama vapaus.

Ilman hiiri-juttua olisin voinut jopa pitää (!!!) kirjasta, mutta sen tapahduttua mielenkiintoni lopahti rajusti. En taidakaan olla niin lapsenmielinen kuin luulin.

Tähtiä: ★½

Roald Dahl - Iskä ja Danny maailmanmestari

Iskä ja Danny maailmanmestari - Roald Dahl
(Danny the Champion of the World, 1975)

Art House, 1999
Kuvitus: Quentin Blake

Kirjastosta lainattu

"Ollessani neljän kuukauden ikäinen äitini kuoli yllättäen 
jättäen isäni pitämään minusta huolta aivan yksinään."

kirjan ensimmäinen lause

Danny asuu isänsä kanssa asuntovankkurissa. He viettävät leppoisia päiviä yhdessä, kunnes isän suuri salaisuus paljastuu, joka vaikuttaa heidän elämäänsä. Enää ei niin leppoisia päiviä vietetäkään, vaan Danny pääsee osalliseksi isän salaisuuteen.

Tarviiko enää kolmanteen kertaan sanoa mitään Roald Dahlista ja Quentin Blakesta? Jos joku ei tiedä mielipidettäni asiaan, niin voi katsoa aikaisempia kirja-arvosteluja.

Kirjan moraalista voitaisiin puhua ihan erikseen - Dannyn isä harrastaa salametsästystä, johon poikakin pääsee osalliseksi. He käyvät varastamassa fasaaneja toisen ihmisen mailta ja silti lukijalle välitetään kuva, että he tekivät oikein. Eli jos joku ihminen on omasta mielestä paha, niin on aivan oikeutettua varastaa häneltä? Ja että kaupungin tohtori ja poliisikin olivat mukana tässä juonessa. Aika paksuksi menee mielestäni - mutta siihen en nyt enempää jaksa mennä. Ei tässä mitään moraalisaarnaa olla kirjoitamassa, mutta hiukan pitää kyseenalaistaa mitä lukee.

Hirveästi ei nyt muuta arvosteltavaa jäänytkään.

Tähtiä: ★

Roald Dahl - Kekseliäs Kettu

Kekseliäs Kettu - Roald Dahl
(Fantastic Mr Fox, 1970)

WSOY, 2009
Kuvitus: Quentin Blake

Kirjastosta lainattu

"Laaksossa oli kolme maatilaa."

kirjan ensimmäinen lause

Kettuperhe asustelee kolmen häijyn tilanomistajan mailla; lihavalta Pösöltä isäkettu varastelee perheelleen kanoja, kääpiö Pärskältä ankkoja sekä hanhia ja laiha Papu on tunnettu omenaviinistään. Pösö, Pärskä ja Papu eivät tätä kauaa siedä, vaan he kehittelevät julman suunnitelman kettuperheen kukistamiseksi. Onneksi isäkettu ei mikään tyhmä ole.

Kertaalleen asian olen jo ilmaissut ja vielä monta kertaa tulen sen sanomaan, mutta Roald Dahlin tarinat eivät kohdallani pintaa syvemmälle uppoa, eivätkä edes kutkuttele nauruhermoja. Vakavamielisyydestä minua ei voida syyttää, koska aivan kaikenlainen huumori ei kolahda. Pahikset olivat selvästi pahiksia (ja hyvin raakoja sellasia, esimerkkinä ketun hännän menettäminen), mutta itse isäkettu ei ollutkaan niin mustavalkoinen hahmo. Hyvis vai pahis. Mene ja tiedä. Varastelu ei ainakaan kuulu yleensä hyvisten ansioluetteloon, mutta toisaalta hän teki kaikkensa perheensä puolesta, etteivät he kuolisi nälkään ja kutsuipa vielä liudan ystäviä pieniin maanalaisiin kekkereihin.

Kirjan kuvitusta: Quentin Blake

Quentin Blakenkin kuvitusta olen mollannut, mutta nyt nämä karkeat, luonnosmaiset karikatyyrit istuvat tarinaan kuin nenä päähän. Ehkä juuri sen takia, että koko kertomus on yhtä outo. Suttuiset kuvat ja mustaahuumoria pullollaan oleva lastenkirja on melkein onnistunut tekele. Mutta vain melkein.

Tähtiä: ★★

 

Roald Dahl - Jali ja suklaatehdas

Jali ja suklaatehdas - Roald Dahl
(Charlie and the Chocolate Factory, 1964)

Otava, 2005

Kirjastosta

"Tässä ovat Jalin isän vanhemmat, isoisä Justus ja isoäiti Justiina."

kirjan ensimmäinen lause

Pienen kaupungin suklaatehtaassa työskenteli tuhansia ihmisiä herra Vonkan alaisena, kunnes kaikki työntekijät saivat potkut. Tämän Vonka joutui tehdä toisten tehtaiden vakoojien vuoksi, jotka varastivat hänen suuremmoiset ideansa ja toteuttivat ne omissa tehtaissaan. Vonkan tehdas suljettiin rautaisilla ketjuilla ja paikasta tuli hylätty. Mutta kuukausien kuluttua savua alkoi kuitenkin tupruta tehtaan svupiipuista ja ihmiset ryntäsivät innoissaan paikalle luullen saavansa työpaikkansa takaisin. Portit pysyivät tiukasti kiinni, mutta koneisto oli jälleen käynnissä ja tehdas oli täynnä työntekijöitä, mutta kukaan ei tiennyt keitä he olivat. Vili Vonkan tehdas aikoi kuitenkin avata portit salaperäiseen suklaatehtaaseen viidelle onnekkaalle lapselle, jotka löytäisivät vain ensin kultaisen pääsylipun jostain ympäri maata levitetyistä suklaalevyistä.

Pitäkää kai tässä heti alkuu sanoa, että Roald Dahl ei kuulu lempikirjailijoihini lähellekään, mutta tuolla BBC:n 200 kirjan listalla näyttää olevan montakin kyseisen kirjailijan kirjaa, niin luetaanhan niitä nyt sitten oikein urakalla.

Alusta asti kaikki juonenkäänteet olivat jo tuttuja - kiitos elokuvan... Mutta silti voin sanoa tämän olevan tähän mennessä parhaita Dahlin kirjoja. Ei mitään liian kummallisia tai outoja juttuja. Juurikaan en silti muistanut mitään Umppa-Lumppien ulkonäöstä, joten oli hauskaa saada kuvitella edes jotain itse. Kirjan kun elokuvakansilla tosiaan luin, niin siitähän lasten ulkonäön heti näki. En juuri koskaan kirjaa halua elokuvakansilla lukea, mutta tässä tapauksessa halusin ehdottomasti, sillä en voi jostain syystä sietää Quentin Blaken kuvituksia, mikä sinällään on hassu juttu, kun yleensä kaikki kuvitus on plussaa, mutta ei sitä kaikesta voi pitää. Ja siitä syystä elokuvakansilla, kun kirjan nimi on Jali ja suklaatehdas eikä Sulo ja suklaatehdas (kammottava nimi!).

Suklaatehtaaseen päässeet lapset olivat aikamoisia kärjistyksiä, joka yleensä lastenkirjoissa toimiikin; oli televion orja, ahmatti, tahtonsa läpisaamiseen tottunut nirppanokka, purkkaa jatkuvasti pureskeleva tyttö sekä Jali - nälkäänäkevä kiltti poika. Itse Vili Vonka jäi etäiseksi hahmoksi, joka johtunee vain ja ainoastaan Johnny Deppin huikean persoonallisesta roolisuorituksesta elokuvassa. Eihän sellaista persoonaa voisikaan sanoiksi vangita.

Kirjassa on kaunis sanoma ja pitkin tarinaa "paha" saa palkkansa mitä hullunkurisimmilla tavoilla - ja aivan oikeutetusti. :)

Tähtiä: ★★★

Kirjailijan hauskat kotisivut:
 http://roalddahl.com