Clive Barker - Veren kirjat osa 1

Veren kirjat osa 1 - Clive Barker

(Book of Blood vol. 1, 1984)

Kustannus Oy Jalava, 1991
Päällys: Jari Rasi

Kirjastosta lainattu

"Kuolleilla on valtatiensä."

kirjan ensimmäinen lause

Barkerin kauhunovellikokoelma Veren kirjat (1-6) oli suuri menestys aikoinaan ja jos Wikipediaan on luottaminen, niin itse Stephen King vauhditti suosiota Yhdysvalloissa. Veren kirjat sai myöskin British Fantacy Awardin vuonna 1985 ja nykyään Barker on maailmankuulu modernin kauhun mestari. Nyt sitä mentiin mukavuusalueen ulkopuolelle niin että rytisi! Ja taisi pari luutakin katketa samalla. Nämä kertomukset olivat niin kaukana omasta mausta ja sietokykyä testattiin jatkuvasti. Muuten en olisi selvinnyt, mutta tarinat olivat lyhyitä. Ja sitäkin hirveempiä. Hyi että.


EI HEIKKOHERMOISILLE!

Kirja sisältää viisi novellia ja johdannon. Johdannossa selviää Veren kirjojen synty: Kuolleet tallentavat tarinansa pojan paljaalle iholle raapien sen verille sormillaan. Koko poika on tyylikkään kursiivin tekstin peitossa. "Poika on Veren kirja". Nämä seuraavat tarinat on sitten ikään kuin luettavissa pojan iholta.

Keskiyön lihajuna on kuvottava kertomus New Yorkin metrossa, jossa salaperäinen teurastaja tappaa yöjunan matkustajia. Uhrit on riisuttu, ajeltu kauttaaltaan, vuodatettu kuiviin ja ripustettu roikkumaan. Toisinaan teurastajalle on tullut kiire ja uhrit löytyvät paljon kuvottavammassa kunnossa. Heittämällä ällöttävin tarina koko kirjassa.

Supatus ja Jack antaa pienen hengähdystauon oksennuksen partaalla olevalle lukijalle. Siinä demoni yrittää saada Jackin kaikin keinoin hulluuden partaalle, noudatten kuitenkin demonien sääntöjä. Tätä voisi melkein kuvailla hauskaksi, eikä tämän lukeminen aiheuttanut läheskään mitään kakomisreaktiota. Tarinan vitsikkään käänteet karkottivat kauhun kokonaan.

Sianveren blues jatkaa kerrassaan luotaantyöntää meininkiä. Koulukotiin tullut uusi työntekijä pääsee tutustumaan nuoria poikia pelon vallassa pitävään ihmisyöjäemakkoon. Siis ihan totta. Sairasta touhua.

Seksiä, kuolemaa ja tähtien loistetta on tarina haudasta nousevista näyttelijöistä, jotka valtaavat teatterin viimeistä kertaa. Ei mitään verilöylyjä. Vain kuoleman mätäisiä suudelmia ja jopa oikeasti tarinantuntuinen.

Kukkuloilla kaupungit alkaa yllättävän pitkäveteisesti kahden homon yhteiselämästä. Automatkalla he päätyvät todistamaan kahden kaupungin välisen taistelun lopputulosta. Enempää ei voi edes selittää. Sen verran mielikuvitukselliseksi juttu meni.


Puistattaa vieläkin. En millään olisi tarinoiden ääreen halunnut palata, mutta täytyi tämä bloggaus saada tehtyä. Siitä johtuu nuo erittäin niukat novellien kuvaukset, todellakaan en niitä lähden sen syvemmin pohtimaan. Pois silmistä, pois mielestä! Ja mitä pikemmin sen parempi.

Novellit eivät olleet muuta kuin täyttä teurastusta heiveröisten tarinan alkujen varjossa. En arvosta. Shokeeraavia ja oksettavia kohtauksia ja yksityiskohtaisia kuvauksia. Kuka tämmöistä oikeesti kirjoittaa. Tai lukee (paitsi minä näköjään). Siis ihan mielellään. Ja tykkää vielä. Puistattavaa. Seuraavat viisi osaa saavat pysyä kirjaston hyllyssä pölyttymässä, enkä niihin koske vaikka ne olisivat maailman viimeiset kirjat. Piste.

Jos kauhua joskus vielä haluan (uskaltaudun) lukemaan, niin jatkan ihan suosiolla Edgar Allan Poen tai Stephen Kingin seurassa. Se on vissi se. Suttuiset/järkyttävät kannet kertoo jo melkein kaiken sisällöstä ja jos tämä ei Halloween -lukuhaasteeseen sovi, niin ei sitten mikään!

Tähtiä: ★

Ruth Rendell - Kolmas kerta

Kolmas kerta - Ruth Rendell

(A Guilty Thing Suprised, 1970)

Book Studio, 1977

Omasta hyllystä

"Kun Quentin Nightingale aamuisin lähti töihin Lontooseen, 
hänen vaimonsa nukkui aina sikeästi."

kirjan ensimmäinen lause

Rikoksen jäljillä -lukuhaaste osa 4

Valinnanvaraa olisi ollut, mutta jostain syystä päädyin tähän kirjaan, jonka nimi ei kovin omaperäiseltä kuulostanut. Suurin syy oli, että halusin tutustua tähän "kuuluisaan" komisario Wexfordiin, mutta olisi ehkä sittenkin pitänyt valita Rukoile, sinä viaton, jota alunperin ajattelin.

Elizabethin ja Quentinin avioliitto ei mihinkään suureen, intohimoiseen rakkauteen perustu ja pakolliset päivälliskeskustelutkin sujuvat hyvin, kunhan aiheena on sää, ja vain ja ainoastaan sää. Syyskuun pimeänä yönä Elizabeth lähtee tavanomaiselle kävelylleen kartanon puistoon, mutta päätyykin kauemmas, sillä hänen ruumiinsa löytyy läheisestä metsästä. Komisario Wexford alkaa tutkimaan tapausta.

Wexford itse on käsittämätön henkilö: hän on poliisi, joka kuitenkin jutteli kaikkien halukkaiden kanssa tutkimusten etenemisestä ja mahdollisista teorioista. Hyvin ammattimaista. Faktat ja epäilyt tiesi varmaan jokainen kyläläinen. Wexford ei vaan tuntunut tajuavan pitää mitään tietoa itsellään. Tutkimuksen johtolangat oli aika olemattomia ja henkilöiden elämä tuntui jollain tapaa loppuneen murhatutkimuksen alettua ja he ikäänkuin elivät kuulusteluja varten. Tai ainakin sain sellaisen kuvan kirjaa lukiessa, vaikka ei heillä mikään järin jännttävä elämä ollut ennen murhaakaan. Ehkä se kaikki kiikasti siitä: mielenkiinnottomia henkilöitä. Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa miten heille käy.

Juoni ei mennyt kohdallani ihan putkeen, sillä totuutta yritettiin niin kovasti peitellä ja vakuutella aivan toista, että arvasin homman nimen jo heti alkuun, jonka takia kiinnostukseni väheni huomattavasti. Loppukaan ei yhtään paremmin sujunut kirjan kannalta; Sen vesitti täysin se, että juttu olisi kuitenkin seuraavana päivänä ratkennut, vaikka komisario Wexford ei olisi sitä tajunnut. Ja se minkä perusteella hän jutun selvitti on hiukan kyseenalainen - ei mene minulle läpi.

Syyllinenkään ei ollut minun silmissä uskottava, ainakaan sen valossa minkälaisen kuvan tästä henkilöstä annettiin. Mikään ei osoittanut, että kyseinen henkilö olisi syyllinen - ei edes jälkeenpäin. Ainoastaan hatara perustelu teon motiiviksi, jota on vaikea niellä. Tulin siihen johtopäätökseen, että olen tottunut Agatha Christien älykkäisiin murhaajiin ja monimutkaisilta tuntuviin suunnitelmiin, että tämä idioottimaisen tyhmä murhaaja oli jo liikaa.

Kolmannen kerran viimeiset lauseet jättivät kaiken lisäksi karvaan maun suuhun, sillä kirjailija oli selvästi pyrkinyt todella dramaattiseen loppuun, mutta verrattuna kirjan muuhun olemattomaan jännitykseen, se meni yli. Teki mieli nauraa sen sijaan, että olisin kauhistunut, mikä taisi olla niiden lauseiden haluttu tarkoitus. Sorry. Vaikka takakannessa yritettiinkiin vakuutella, että Englannin johtava rikoskirjailija, niin tuomioni on, että todella heikko genrensä edustaja. Taitaa siis jäädä lukematta lukupinossa odottava Rendellin Rukoile, sinä viaton - ainakin tämän haasteen osalta.

Huhhuh, mitä tylytystä.
Positiivisena asiana voisin loppuun sanoa......hmmm........kirjan pituus! 188 sivua :D

Tähtiä: ★

Roald Dahl - Iskä ja Danny maailmanmestari

Iskä ja Danny maailmanmestari - Roald Dahl
(Danny the Champion of the World, 1975)

Art House, 1999
Kuvitus: Quentin Blake

Kirjastosta lainattu

"Ollessani neljän kuukauden ikäinen äitini kuoli yllättäen 
jättäen isäni pitämään minusta huolta aivan yksinään."

kirjan ensimmäinen lause

Danny asuu isänsä kanssa asuntovankkurissa. He viettävät leppoisia päiviä yhdessä, kunnes isän suuri salaisuus paljastuu, joka vaikuttaa heidän elämäänsä. Enää ei niin leppoisia päiviä vietetäkään, vaan Danny pääsee osalliseksi isän salaisuuteen.

Tarviiko enää kolmanteen kertaan sanoa mitään Roald Dahlista ja Quentin Blakesta? Jos joku ei tiedä mielipidettäni asiaan, niin voi katsoa aikaisempia kirja-arvosteluja.

Kirjan moraalista voitaisiin puhua ihan erikseen - Dannyn isä harrastaa salametsästystä, johon poikakin pääsee osalliseksi. He käyvät varastamassa fasaaneja toisen ihmisen mailta ja silti lukijalle välitetään kuva, että he tekivät oikein. Eli jos joku ihminen on omasta mielestä paha, niin on aivan oikeutettua varastaa häneltä? Ja että kaupungin tohtori ja poliisikin olivat mukana tässä juonessa. Aika paksuksi menee mielestäni - mutta siihen en nyt enempää jaksa mennä. Ei tässä mitään moraalisaarnaa olla kirjoitamassa, mutta hiukan pitää kyseenalaistaa mitä lukee.

Hirveästi ei nyt muuta arvosteltavaa jäänytkään.

Tähtiä: ★

Kristina Carlson - Herra Darwinin puutarhuri

Herra Darwinin puutarhuri - Kristina Carlson

Otava, 2009
Etukannen kuva: Anna Atkins 1854

Kirjastosta lainattu

"Edwin jolkottaa tietä pitkin ja kaivaa nenäänsä
Naakat kellotapulissa raakkuvat
harmaa aamu!"

kirjan ensimmäinen lause

Englantilainen kylä 1870-luvun lopulla. Mukana itse Darwinin naapurusto. Eikö kuulostakin houkuttelevalta? Tosiasiassa Darwin on hyvin pienessä roolissa, hänet pääasiassa mainitaan vain kyläläisten puheissa, nothing more. Pelkkä paikallinen kuuluisuus, joka järjestää kutsuja. Mikä tietysti on sääli, sillä oletin hänellä olevan suurempi rooli kaikkine maailmaa mullistavine evoluutio-oppeineen. Päähenkilön tittelin on saanut harteilleen kirjan nimen mukaisesti Darwinin puutarhuri Thomas Davies, leskimies, kahden lapsen isä. Mutta en häntäkään päähenkilöksi luokittelisi. Enemmän kirjassa kerrotaan kyläläisten jutustelusta, ajatuksista ja tekemisistä.

Kirja vaatii lukijalta jonkin verran, joten aivan helppoa ja mutkatonta lukeminen ei ollut. Kerronta oli kaikkea muuta kuin perinteistä, joka noin periaatteessa on ihan hyvä ja virkistäväkin asia. Jos se vaan ei olisi tuntunut niin oudolta vielä niiden yli 160 sivun jälkeen. Lauseet pomppivat miten sattui, kieliopista viis veisattiin ja oma ajatus katkesi siinä samassa. Ärsytti. Henkilötkin jäivät vain senäruusuiksi koreilemaan ja kaikki oli ikään kuin yhdentekevää, joten mitään henkilöanalyysia minun on turha lähteä kirjoittamaan. Tavallaan oli hienoa, että poikkinaiset, pisteettömät lauseet antoivat ikään kuin kuvan, että monien kyläläisten puheet tai ajatukset kuuluivat toistensa lomasta ja itse kuuli aina pätkän sieltä sun täältä.

Niin ristiriitaista, että kirjan nimi on (vieläkin) niin hieno ja erittäin lupaavan kuuloinen, mutta sisältö ei vastannut ollenkaan odotuksiani. Mitään ei juurikaan tapahtunut, vaan kirja kertoo pienestä hetkestä kyläläisten elämässä. Mikä minut sitten sai jatkamaan loppuun asti? Lyhyt sivumäärä vaikutti osaltaan ja sitten tämä kuuluisa itsepäisyys, että kirjaahan ei kesken lopeteta! Sitä vain yltiöpositiivisesti toivoo ja odottaa, että kirja muuttuu paremmaksi. Sellaista kun on monta kertaa ennenkin käynyt. Ei vaan tällä kertaa.

Nyt riittää nämä ei-niin-hyvät kirjat, haluan lukea jonkun todella hyvän kirjan pitkästä aikaa!

Ps. Kirjalla on hienot kannet!

Tähtiä: ★

Heinrich Böll - Katharina Blumin menetetty maine

Katharina Blumin menetetty maine - Heinrich Böll

(Die Verlorene Ehre der Katharina Blum, 1974)

Delfiinikirjat, 1983
Kannen piirros: Kosti Antikainen

Kirjastosta lainattu

"Seuraava selostus perustuu kolmeen pää- ja muutamiin sivulähteisiin, jotka tässä aluksi mainitaan, mutta joita ei sen jälkeen nimetä."

kirjan ensimmäinen lause

Lähtiessäni lukemaan näitä Nobel-kirjailijoita, tiesin varsin hyvin, että joukkoon mahtuisi hyvinkin puuduttaviakin teoksia ja siksi olenkin erittäin huolella yrittänyt valita luettavat kirjat, mutta kukaan ei varottanut minua tästä...

Katharina Blum on kuin kuka tahansa tavallinen nainen, mutta sitten hän tapaa henkilön, jonka vuoksi joutuu tekemisiin poliisin kanssa sekä sensaatiolehtien kynsiin. Kirjassa käydään läpi aineistoa poliisikuulusteluista ja oikeudenkäynnistä. Katharinaa syytetään ampuneen sensaatiolehden reportterin. Juonesta on paha sanoa mitään muuta, sillä tuossa se on! Muuta on turha yrittää saada irti.

Tuomio: Yhtä kuiva koko kirja kuin ensimmäinen lausekin. Sinuna miettisin kaksi kertaa ennen kuin tähän kirjaan tartut, eikä saa hämääntyä kirjan ohuudesta. Kirja oli kirjoitettu niin kuivasti ja epäkiinnostavasti. Oli Götteniä, Blumia, Pletzeriä, Beizmenneä, ja vaikka ketä, mutta se keitä he olivat ja mikä heidän roolinsa oli, jäi arvoitukseksi. He olivat tulivat ja menivät, enkä pahemmin kiinnittänyt heihin huomiota. Ehkä he olivat jotain todistajia oikeusjutussa, ehkä eivät - ei sitä nyt kiinnitä huomiota kaiken maailman kaduntallaajiin.

Myönnän kyllä, että kirja tuli luettua jokseenkin puolihuolimattomasti. Alunkin jouduin lukemaan miljoona kertaa ja silti en vain tajunnut. Voi tätä ärsytystä! Tuskin ikinä enää tulen tarttumaan kyseisen kirjailijan tuotoksiin.

En yhtään ihmettele, että löysin kirjasta vain yhden blogiarvostelun - ja siinäkin kirja tuomittiin vaivaannuttavaksi rauniokirjaksi.

Tähtiä: ★