Play that funky music, white boy

Tulipa sitten eilen käytyä jäähallilla kuuntelemassa ja jopa katselemassa Slipknotia. Meillä oli sen verran hyvät paikat, että bändin jopa näki ihan hyvin. Oli siellä lämppäreinä tietysti ne Children of Bodom ja Machine Head, kuten eilen jo mainitsinkin. Mutta ennenkö sanon noista yhtikäs mitään, niin on pakko vähän valittaa keikkajärjestelyistä.

Tampereen jäähallihan oli siis eilen loppuunmyyty, mistä nyt tyhmempikin olisi saattanut tajuta jonoja olevan luvassa, mutta ei nyt ihan tuossa mittakaavassa... Saavuimme paikalle hieman ennen kuutta, kun ovet aukesivat kuudelta. Tai ainakin piti aueta. Ei mitään käsitystä mitä siellä ovella tapahtui ensimmäisen puoli tuntia, mutta jono oli siis aivan helvetin pitkä, ulkona kylmää ja märkää, ja ennen puolta seitsemää se koko hemmetin jono ei ollut hievahtanut senttiäkään. Siis en käsitä jäikö ne järkkärit rakastelemaan kaikkia sisääntulijoita siinä ovella vai mikä ihme siinä kesti?! Välillä joku kävi tiedusteluretkellä siellä ovien luona ja tuli takaisin kertoen, että siellä on kaksi hel**tin pientä ovea, joista ne päästää ihmisiä sisään. Meillä oli tietoa, että CoB olisi alkanut soittamaan klo 18.30 (jolloin jono siis ei ollut liikkunut vielä minnekään), mutta nyt Saunan nettisivuilla (josta en muuten löydä yhteystietoja tai mitään palautekanavaa) ainakin lukee, että 19.00. No oli miten oli, niin siinä puoli seiskan aikaan se jono rupesi jopa liikkumaan eteenpäin. Kun istahdin omalle paikalleni, niin kello oli 19.07. Joopa joo. Enpä ole tuollaistakaan ennen nähnyt, että tunti kestää päästä sisälle jonnekin kälyiseen jäähalliin, oli sitten loppuunmyyty tai ei. Nyt on kyllä oikeasti sellainen olo, että joku flunssa saattaa kolkutella nurkan takana. Ai niin joo! Ja kaikista hauskinta ehkä oli se, että kaikki "vaaralliset esineet" kuten ketjut ja niittivyöt olivat keikalla kiellettyjä! Voitte ehkä miettiä minkä näköistä jengiä käy näiden bändien keikoilla ja sitten miettiä sitä metallin määrä siellä narikassa... Myös reppuja ja laukkuja (ei koskenut sentään onneksi ihan normaaleja olkalaukkuja) ei saanut viedä sisälle eikä sinne narikkaan päässyt kuin ulkokautta. Kiva varmasti jonottaa ensin tunti sisälle ja sen jälkeen ovella kerrotaan, että siirrypä tuonne narikkajonoon, josta uudestaan jonottamaan sisälle. Toivottavasti ne rassukat eivät jonon perään ainakaan joutuneet takaisin menemään. Voisi siis sanoa, että aivan helvetin hyvin järjestetty keikka, terkkuja vaan Santalahdelle...

Children of Bodom (hyvin näkyy)

Siinä vaiheessa kun vihdoin päästiin sisälle, niin Children of Bodom oli alkanut jo soittaa. Sinällään se ei kauheasti itkettänyt minua, mutta heidän kannaltaan ehkä paskempi nakki, kun puolet jengistä seisoi vielä pihalla. Laihon Axu (ollaan ihan bestixii) mainitsikin siellä ihmetelleensä, että missä v***ssa kaikki ovat. No, selvisin hengissä CoB:n keikasta ja kyllähän sitä nyt livenä kuuntelee mieluummin kuin vaikkapa levyltä. Hyvinhän ne soittaa (siis itse asiassa tosi hyvin), mutta ei vaan ole minun musiikkiani. Niin joo, se CoB:n keikan lopetus oli kyllä myöskin melko eksoottinen. En ehtinyt edes tajuta mitä tapahtui, kun kaiuttimista alkoi soida jotain ihan muuta musiikkia yhtäkkiä, bändi häippäsi lavalta ja roudarit syöksyivät paikalle. Jäin vaan monttu auki katsomaan, että mitä kettua nyt tapahtui?! Kello oli siinä vaiheessa 19.38, joten jos se keikka alkoi muka vasta klo 19, niin eiväthän ne ehtineet soittaa edes sitä 45 minuuttia, mikä Hesarin kriitikon mukaan oli Helsingin keikalla liian lyhyt aika. Bodomin jälkeen lavalle tuli sitten amerikkalainen Machine Head, jonka musiikki oli... no, ei yhäkään ihan minun juttuni, mutta toisaalta olisi se paskempaakin voinut olla. Kuten vaikka Yö tai Celine Dion. (Hups, tuli vahingossa pieni oksennus suuhun kun ajattelinkin). Machine Headin keikan aikana yleisö siellä kentällä rupesi yhtäkkiä juoksemaan rinkiä (lisäselvitys:siis vähän niin kuin semmoinen pyörre siellä yleisön joukossa) ja se oli kyllä kauempaa katsottuna aika hienon näköistä. Bändin laulajakin oli ihan tohkeissaan siitä. Kuulemma se on joku juttu noissa hevipiireissä, mutta enpä ollut ennen nähnyt moista.

Machine Head (vielä paremmin näkyy)

Niin ja sitten vimppana oli tietysti itse Slipknot, joka säikäytti minut heti alkuun pyrotekniikoillaan. No oikeasti säikähdin suunnilleen joka kerta kun ne pommit räjähti. Olen Slipknotin niiden hiukan melodisempien kappaleiden suurempi ystävä, koska Corey Taylorilla on niin hyvä lauluääni, eikä se oikein pääse oikeuksiinsa niissä pelkissä huutokappaleissa. Slipknot veti hyvän keikan ja Tampereella oli tietysti best audience ever. (Ei, ihan varmasti ei sano noin jokaisessa muussakin keikkapaikassa!) Eipä siitä muuta sanottavaa.

Slipknot (hei tästähän saa jopa selvää)

(Ja ihan vaan tiedoksi sille, joka viimeksi epäili etten käy paljoa ulkona kun kehtasin väittää sen Pepe Deluxén soittaneen liian kovaa, niin nuo kolme bändiä soittivat kaikki aivan yhtä kovaa, mutta yksikään niistä ei soittanut liian kovaa. Huomaatko eron vai haenko rautalankaa?)

Tästä tuli nyt kauhean pitkä "keikka-arvostelu", mikä ei kyllä alunperin ollut tarkoitukseni, koska ei näitä varmaan jaksa kukaan lukea. En vaan osaa ikinä tiivistää mitään. Alla on vielä Slipknotin uusi sinkku, jos joku haluaa kuunnella. Tuo on huomattavasti melodisempaa ja rauhallisempaa kuin heidän musiikkinsa tavallisesti. Minusta tuo kuulostaa ainakin ihan hyvältä. Paitsi ehkä jopa liian rauhallista minun makuuni, heh.





Mikähän siinä muuten on, että rockstarat on usein tosi pieniä kun ne näkee livenä? Sen tiesinkin, että Alexi Laiho on pienikokoinen, mutta Corey Taylorin pienuus yllätti lievästi. Imdb:n mukaan hän on kyllä puoli senttiä minua pidempi, mutta silti jotenkin odotin isompikokoista tyyppiä. Jos minulta kysyttäisiin, ja minultahan kysytään, niin olisin veikannut häntä pienemmäksikin. Mutta ehkä se välimatka sitten vaan hämäsi, tai sitten ne muut bändin jäsenet ovat vaan niin pitkiä.


Ps. Keikalla oli myös kamerat kiellettyjä, joten nuo kuvat on napsittu todella huippuhyvällä kännykkäni kameralla, jossa ei ole minkäänlaista zoomia.


Edittiä 18.53: Luin tuolta pakkotoiston keikka-arvosteluista, että joku, joka oli ollut jonottamassa jo neljän aikaan, oli päässyt sisään vasta sen 18.30 jälkeen:
"kuudelta piti avata ovet,mutta vasta 18.30 jälkeen päästiin sisään.tulihan siinä leppoisat 2,5 tuntia ooteltua,varpaita vähän paleli.sen narikan kanssa oli vissiin jotain sotkua,mutta siitä narikastakin ois voinu ruveta tiedottamaan vaikka vähän aikasemmin kuin varttia vaille kuusi.vittusaatana."
Eli mehän jouduimme odottamaan kohtuullisen vähän aikaa...

Yy, kaa, koo, yy, kaa, koo, pingviinit on täällä joo...

Pikainen apdeitti viime päivien tapahtumista, kun ei tuossa eilen ehtinyt kirjoitella eikä oikein tänäänkään ehdi...

Meillä oli eilen sellaiset hyvin salaisen sisäpiirin Tampereen blogityttöjen hyvin salaiset pikkujoulut. Paikalle pompsahteli itseni (kyllä, minäkin olin siellä) lisäksi Annikki, Mimmu, Minja ja Sirenita. Nyt se on sitten virallista, ja teidänkin on kaikkien hyvä tietää tämä, että me olemme kaikki hirveän ihania, kivoja ja ennen kaikkea hauskoja ihmisiä. Ainakin omasta mielestämme. Sirtsu saa tietysti parhaat arvostelut, koska toi kaikille joululahjat ja juotti meidät kauniiksi. Mutta siis ihan vakavasti sanoen minulla ainakin oli tosi kiva ilta. Yllättäin siinä meni melkein kahdeksan tuntia ihan hujahtaen, kun oli mukavaa. Pelattiin Trivial Pursuitia (kukas sen voittikaan, etten vaan olisi ollut minä...) ja saatettiin jopa mennä sinne paikkaan nimeltä humala. Onneksi käytiin syömässä vielä ennen kotiin lähtöä, niin nyt ei ole ollenkaan huono olokaan, mikä on aika hämmentävää sen alkoholimäärän jälkeen. En kyllä yhtään muista paljonko tuli juotua, en tiedä onko neljä ISOA siideriä (tuopit olivat aivan piripintaan) optimistinen vai realistinen arvio, mutta niiden lisäksi sitten vielä yksi fisu ja kaksi salmaria. Vatsani tuli kyllä yöllä aivan hirveän kipeäksi, mutta kaipa se parani nukkuessa ja kun otin vähän maitohappobakteereita nukkumaan käydessä. Vatsalleni ei yleensä sovi ruotsalainen siideri, ja nyt epäilen ettei sovi englantilainenkaan, mutta oli se hyvää kyllä. Black Rat on muuten se siideri. Hyvää!

Nyt pitäisi tässä sitten selvitä ruokakauppaan ja takaisin. Ulkona sataa, plääh. Sitten sen jälkeen pitäisi miettiä, että mitä sitä söisi ja missä, ennen kuin suuntaan nokkani kohti jäähallia ja sellaisia rumia naamariin pukeutuneita hevisetiä. Slipknot siis. Ja Children of Bodom, josta jotkut teistä ehkä muistavatkin etten tykkää (raportoin, jos selviän siitä kurimuksesta hengissä), ja kolmas bändi on Machine Head, josta ei ole oikein ennakkokäsitystä, mutta toivon että se on edes parempi kuin CoB.

Sellaista tänne tänään. Mitäpä sinulle kuuluu?


Ps. Postauksen kuva täältä.

I don't want to be anything other than what I've been tryin to be lately

Kauheasti teki mieli kirjoittaa tänne jotain, mutta jotenkin sanainen arkkuni on nyt ihan tyhjä. Taisin puristaa kaikki sanani ja luovuuteni tuohon eiliseen postaukseen, joka puristui hiilestä kovassa paineessa timantiksi! Hiukan kyllä kiehtoo ajatuksena tuo ehdotettu oman palkintogaalan pitäminen, mutta enhän minä nyt tohdi sellasta...

Eilen kun menin nukkumaan, niin olin pakotettu (henkisesti) nukkumaan oikealla kyljellä. Yritin varoa tuota tragusta, vaikkei se edes ole nyt kipeä, joten asettelin tyynyn ovelasti pääni alle. Siinä unen ja valveen rajamailla tunsin, että kaulan lihakset eivät nyt lainkaan tykkää tästä asennosta, mutta ehdin nukahtaa ennen kuin tein tilanteelle mitään korjausliikettä. No aamullahan se sitten kostautui. Tänään on niskani ollut aivan jumissa. Pää kääntyy oikealle aivan normaalisti, mutta vasemmalle kääntäessä tekee niiiiin kipeää. Pää ei siis juurikaan käänny. Kokeilin lämmintä vehnätyynyäkin, mutta ei se nyt auttanut tilanteeseen. Ainoastaan auttaa se, että en käännä päätä vasemmalle lainkaan. Toivottavasti se paranisi, tai ei ainakaan pahenisi huomiseksi, kun on luvassa jotain kivaa ja jänskäpänskää!

Niskavaivojeni vuoksi eräs ihminen ehdotti hierojan tai fysioterapeutin (vaikka lipsauttikin ensin kyllä psykoterapeutin → freudilainen lipsahdus?) puoleen kääntymistä. Olenkin käynyt hierojalla viimeksi muistaakseni toissa kesänä. Silloin hierojana oli mies, ihan hyvä tyyppi ja hieroja, mutta hän maiskutti välillä oudosti kesken hieronnan. En tosin tiedä joiko hän jotain vai mikä se maiskutus oli, kun en nähnyt. Hieman tuntui kuitenkin friikiltä se. En haluaisi mennä samalle tyypille nyt kuitenkaan ainakaan. Ehkä pitäisi kokeilla naishierojaa tällä kertaa, vaikka oman kokemushistoriani perusteella naishierojat ovat paljon kovakouraisempia ja teräväsormisempia kuin mieshierojat.

Mutta hei, nyt seuraa kysymys kaikille naispuoleisille henkilöille, jotka ovat käyneet hierojalla! Tai no, miksei miespuoleisillekin, jos niikseen tulee... Siis rintsikoilla vai ilman? Minulla on aina oikeasti ihan elämää suurempi ongelma kun menen hierojalle, että pitääkö minun ottaa rintsikat pois vai ei? Jos kysyn, niin hieroja sanoo tietysti että ihan sama, mutta kumpi oikeasti on normaali käytäntö? Ilman rintsikoita hieronta on ehkä miellyttävämpää eikä minulla ole mitään ongelmaa niiden riisumisessa, mutta olenko sitten joku kauhea friikki ja itseni paljastelija, jos heittäydyn yläosattomissa siihen pöydälle? Tai jos jätän rintsikat, niin hankaloittaako se hierojan työtä ja pitääkö hän minua tekopyhänä siveyden sipulina? Apua! Kertokaa?!?

No, onneksi ei ole tämän suurempia ongelmia elämässä kuitenkaan...

It's all right... I'm just a little crazy

Hyvät ystävät. Olen Google Readerin käyttäjä. Tarkemmin sanottuna väärinkäyttäjä. Tai en tiedä, ehkä kuitenkin vain ylenkäyttäjä. Olen haalinut lukijaani suuret määrät luettavia blogeja joskus yön pimeinä tunteina. Tällä hetkellä minulla on Google Readerissa 536 lukematonta otsikkoa. Tämä määrä jakaantuu yhteensä 248 tilattuun blogiin, joista osassa ei ole yhtään lukematonta otsikkoa, osa ei päivity ikinä, osa päivittyy nopeampaa kuin ehdin lukea, osaa en jaksa lukea ja osaa haluaisin lukea, mutta vuorokaudessa ei ole riittävästi tunteja.

Edellä mainittu saattaisi syöstä heikkohermoisemman epätoivon syövereihin, mutta onneksi minulla on oikein loistava ja pätevä filing system. Olen nimittäin jakanut blogit useampaan eri kansioon. Alimpana hierarkiassa on ö-mappi, joka sisältää kaikki ne blogit jotka ovat päästäneet kuolinkorahduksensa jo aikaa sitten ja tuoksahtavat jo hieman tunkkaiselle, mutta joiden suhteen elän ehkä vielä pienessä toivossa, joten olen säilönyt ne formaldehydiin enkä malta niistä vielä luopua. Ö-mapin yläpuolella hierarkiassa ovat uudet blogit, joissa olen visiteerannut nopeasti, pitänyt näkemästäni ja ajatellut tutustua niihin myöhemmin vielä tarkemmin. Tämä on valitettavasti se kansio, jonka sisältöön en juuri ikinä ehdi paneutua ja 336 kappaletta lukemattomista otsikoista sijaitseekin siellä. Kuvablogeille on oma kansionsa, koska... no, ne ovat kuvablogeja. Mutta sitten se tärkein ja ratkaisevin kansiojako: Olen jakanut jo kelpuuttamani ja säännöllisen epäsäännöllisesti lukemani blogit kolmeen eri kansioon. Ensimmäisessä kansiossa on kaikista parhaat blogit, jotka täytyy lukea heti ensimmäisenä, jos sattuvat päivittymään. Toisessa kansiossa on toiseksi parhaat blogit ja kolmannessa kansiossa kolmanneksi parhaat (optimisti ei sano, että huonoimmat) blogit. Välillä kyllä risteilen kakkos- ja kolmoskansioiden välillä, eli sijoitus toiseksi parhaiden joukkoon ei 100 %:sesti takaa sitä, että tulisi luetuksi ennen kaikkia niitä, jotka ovat kolmanneksi parhaiden joukossa. Systeemi saattaa olla siis hiukan ontuva ja toimia hyvin paljon mutu-tuntumalla.

Tämä systeemini nyt kiinnostaa varmasti kaikkia ihan hirveästi, ei ollut tarkoitus jäädä jaarittelemaan tästä näin pitkästi. Tarkoitukseni oli vain kertoa siitä, että joskus joku blogi voi saada ylennyksen tässä tarkkaan harkitussa hierarkiassani. (Joskus voi tietysti saada myös alennuksen, mutta se on harvinaisempaa). Joku onnekas voi jopa päästä ylenemään tuohon kaikista ylimpään kansioon once in a blue moon ja näin ollen kaikista parhaiden blogien joukkoon. Tuolloin hykertelen hiljaa ja kuvittelen mielessäni tilanteen, kuinka kerron tästä ylennyksestä kyseisen blogin kirjoittajalle ja kuinka kiitollisna sekä riemumielin hän tämän uutisen ottaa vastaan. Joskus kyseisen bloggaajan silmäkulmassa saattaa kimmeltää jopa pieni liikutuksen kyynel...






Vihdosta viimein joku oli saanut tuonkin videon laitettua Youtubeen. Se sopii tämän postauksen perään jotenkin niin hyvin kuin nenä päähän...

Mitä että?

Siis... Mitä ihmettä ovat luulut? Jos tuo lukisi vain kerran tuossa otsikossa, niin veikkaisin kirjoitusvirhettä, mutta kun sama sana toistuu heti tuossa tekstin alussakin. Googlasin sanalla luulut, mutta hakutuloksina tuli ainoastaan tuo samainen Ilta-Sanomien artikkeli sekä kirjoitusvaurioisten ihmisten kirjoituksia. Onko minulla nyt vain aukko sivistyksessä vai onko toimittaja kehittänyt uuden sanan suomenkieleen?

Koko juttu täällä.

Lällällää

Join kello viiden teetä syanidilla ja haastauduin mukaan tämmöiseen juttuhommaan:


Kommentoi tähän postaukseen ja minä annan sinulle kirjaimen. Kirjoita blogiisi 10 sanaa, jotka alkavat kyseisellä kirjaimella ja lisää mukaan selostus, mitä kyseinen sana sinulle merkitsee ja miksi.

Minä sain itselleni siis Elegialta kirjaimen L. Miten olikin kauhean vaikea keksiä ällällä alkavia sanoja...


1. Lentäminen. Linnut, lepakot ja lentokone. Nuo kaikki on L:llä alkavia ja lentävät. Tykkään lentävistä hahmoista (linnut ja lepakot) ja tykkään myös itse lentää (lentokone). Kerran kyllä pelästyin yhtä kaupunkilepakkoa ihan julmetusti, kun se todennäköisesti erehtyi luulemaan minua joksikin hyönteiseksi ja suoritti tarkistuslennon aivan poskeni vierestä. Hyvä, etten pudonnut parvekkeelta. Lentokoneella lentämisessä tykkään tarkemmin sanottuna vain siitä noususta, ja myös jos lentokoneen ikkunasta voi katsella kauniita maisemia. Itse lentomatka on yleensä tosi pitkästyttävä ja laskeutumista vihaan, koska korviini sattuu lähes poikkeuksetta aivan liikaa.

2. Lätyt. Ohukaiset. Räiskäleet. Letut. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, itse suosin lättyjä. En olekaan tainnut saada lättyjä sitten kesän, mutta nyt alkoi tehdä ihan hulluna mieli. Ja mansikkahilloa niiden kanssa.

3. Laulaminen. En ole välttämättä syntynyt kultakurkku suussa, eiku... No en siis ole mikään maailman paras laulaja, enkä edes toiseksi paras, mutta tykkään laulamisesta kovin paljon. En kylläkään julkisesti juuri edellä mainitusta syystä. Kotioloissa lauleskelen kyllä paljon, erityisesti tiskatessa.

4. Lahjat. Minusta on kiva saada lahjoja, mutta oikeastaan vielä kivempaa on lahjojen antaminen. Saatan ostella ihmisille ilman erityistä syytä lahjoja, jos näen kaupassa jonkun aivan kyseisen tyypin näköisen jutun. Ihmisiä on kiva ilahduttaa. Niitän mainetta hyvien lahjojen ostelijana. Valitettavasti läheiseni eivät jaa tätä kykyä kanssani, joten juuri siitä syystä lahjojen vastaanottaminen ei ole yhtä kivaa kuin antaminen. (No vitsi vitsi, ihan hyviä ne lahjat ovat olleet)...

5. Liitulaku. Erinomaisen oiva karamelli, jota nykyisin ei saa enää kuin irtomyynnistä tai jostain sekalaisista pusseista. Tahdon takaisin Liitulaku-karkkipussin! Huomionarvoista on se, että ainoastaan Leafin Liitulaku on se oikea ja alkuperäinen.

6. Lukeminen. Tykkään lukemisesta ja tykkään sellaisista kirjoista, jotka tempaavat mukaansa niin, ettei niitä malttaisi laskea kädestään viiden aikaan aamulla yöllä, kun silmät eivät enää pysy millään auki ja tietää, että aamulla pitäisi päästä ajoissa ylös sängystä. Jos kirja ei tempaa mukaansa, niin sitten en meinaa saada sitä millään luettua loppuun. Mikä on todistettukin, koska minulla on isot pinot kesken jääneitä kirjoja. Ehkä vielä joskus saan ne kaikki luettua loppuun...

7. Lapset. En ole ikinä ollut mitenkään kovin lapsirakas ihminen. Toisaalta voiko ikinä tykätä kaikista lapsista? Enhän tykkää kaikista aikuisistakaan. En ole ikinä oikein ymmärtänyt ja jaksanut innostua, kun joku työkaveri roudaa kuolaavan palleronsa työpaikalle ja sitten kaikki naiset seisovat liioitellun pitkän ajan ringissä sen ympärillä ihastelemassa miten juuri tämä lapsi on aivan erityisen suloinen. Älkää käsittäkö väärin, tykkään kyllä lapsista yksilötasolla, kuten vaikkapa ystävieni lapsista. En ole ikinä myöskään haaveillut omista lapsista. Eihän se mikään pois suljettu vaihtoehto ole, mutta todennäköisesti seuraavan kerran kun saan seksiä, olen jo aivan liian vanha lisääntymään.

8. Lapaset. (Huom. eri asia kuin edellinen kohta, vaikkakin vain yhden kirjaimen erolla). Pienenä sanoin niitä lapasiksi, nykyään puhun tumpuista. Talven yksi harvoista hyvistä puolista on erilaiset lapaset, pipot ja kaulahuivit. Tykkään pitää ja ostella erilaisia iloisen näköisiä ja värisiä tumppuja. Olen myös neulonut parit tumput itse, mutta kaupasta saa kyllä hienompia.

9. Luonto. No se nyt on varmasti tärkeä joka iikalle. Tykkään asustaa luonnon läheisyydessä, mutta tykkään myös asua lähellä keskustaa kaupungissa. Lapsuuden elinympäristöni olikin melko optimaalinen yhdistelmä näitä molempia. Ehkä niiltä ajoilta onkin lähtöisin samanaikainen rakkauteni asfalttiviidakkoon ja luontoon. Tampereella ei ikinä tarvitse montaa sataa metriä kävellä, kun pääsee järven rannalle tai metsään. Mikä on mukavaa.

10. Lanka. Olen pakkomielteinen villalankojen ostelija. Aina kun 7 Veljestä -lankoihin tulee uusia värejä, niin minun on pakko ostaa niitä vähintään yksi kerä per väri. Minulla on aivan mielettömästi villalankakeriä kotona, joko täysiä tai jämiä. Yhteen aikaan tein paljon villasukkia ja lankoja meni melkein samaa tahtia kuin tulikin. Tällä hetkellä neulomiseni on hiukan tauolla. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ostaisin lankoja jotenkin vähemmän kuin ennen. Ehei...

Bonussektori: L-Koodi. Yksi lemppariohjelmistani telkkarissa, vaikka en kuulukaan kyseiseen vähemmistöön. Harmillisesti kyseinen sarja on tauolla, kuten ei televisiosta oikein mitään muitakaan katsottavia sarjoja tule nykyään.


Kommentoi oitis, jos haluat että annan sinulle oman kirjaimen. Kirjaimia riittää kaikille!

"Ens kerral mää oon äiti"

Tuo pikkupoika tuossa alla olevassa mainoksessa on kerrassaan niin suloinen, että sydämeni suorastaan sulaa joka kerta kyseisen mainoksen tullessa telkkarista. ♥♥♥





Now with subtitles.

Hommat hanskassa ja hanskat hukassa

Edittiä paaaaljon myöhemmin: Lisäsin kuvan postaukseen. Minulla oli jo valmiiksi tuo kuva varattuna tähän postaukseen, kun se oli niin tähän korva-aiheeseen sopiva, mutta enkös sitten unohtanut laittaa sen! Voi harmitus! (Kuva: Vincent van Gogh, kuten kaikki varmasti tietävät...)


No nyt on korvarenkularinkula taas paikoillaan. Laittoivat saman renkaan takaisin, mutta lupasivat, että tällä kertaa sen pitäisi jopa pysyä. Hemmo laittoi sen kuulemma kireämmälle. Niin, tällä kertaa siis sain miehen käsittelyn, viimeksi olin naisen käsittelyssä. Luotan/uskon/toivon siihen, että hänen tatuoiduissa miehisissä käsivarsissaan oli enemmän voimaa, eikä tuo pallo enää plopsahda pois paikoiltaan. Tuolla Igorissa on muuten hassuja nuo tyypit, kun ovat niin lävistettyjä ja tatuoituja ja sellaisia "karun" näköisiä, mutta sitten ovatkin todella rauhallisia ja ehkä jopa hieman pelästyneen oloisia, jos joku sinne kellariin joskus eksyy. Peikkoja luolassaan.

Mutta jotta elämä ei pääsisi käymään liian helpoksi, niin onnistuin ilmeisesti eilen illalla jotenkin projisoimaan tuon lävistysahdistuksen tuohon korvaan ja se rupesi soimaan. Ensin tuli sellainen olo kuin korva olisi lukossa ja sitten nukkumaan mennessäni huomasin sen hirmuisen ulisemisen ja vingunnan. Yöunet eivät menneet ihan putkeen sen soimisen takia. Aamulla se oli ehkä hiukan hiljentynyt, mutta vinkui yhä kuitenkin. Ulkona ja kaupungilla käppäillessä korva tuntui ihan normaalilta, mutta kodin hiljaisuuteen palattuani huomasin, että kyllä se yhäkin soi. Ehkä hiukan hiljempaa kuin yöllä, mutta soi soiseli soi. Olen vähän kahden vaiheilla menisinkö huomenna näyttämään tuota korvaa yths:lle. Minulla on ollut kerran aikaisemmin vastaava tilanne, tosin se taisi olla eri korva. Lääkäri kurkkasi korvaan ja sanoi, ettei siellä mitään ole ja kaipa se parissa päivässä loppuu. Niin kuin loppuikin. Voi tietty olla, että tuota korvaa suihkutellessa on tärykalvolle joutunut vaikkua tai jotain. Ei voi tietää. Toivottavasti se menisi itsellään ohi, niin ei tarvisi lähteä lääkäriin. Ei nyt juuri huvittaisi päästää enää ketään ronkkimaan tuota korvaa, että tuo lävistys saisi nyt hetken levätä.

Ostin Anttilasta kaksi leffaa, kun olivat 20 €/2 kpl. Toinen on Michael Mooren Sicko ja toinen The Darjeeling Limited, jonka trailerin joskus näin leffassa ja se vaikutti ihan hauskalta. Siinä on kolme isonenäistä miesnäyttelijää, Adrien Brody, Owen Wilson ja Jason Schwartzman, jotka näyttelevät veljeksiä. Melko varmasti valittu nenien perusteella tuohon leffaan. Noista muista en tiedä, mutta toivottavasti Adrien Brody ei ainakaan ole lähtenyt mukaan ihan paskaan leffaan. Kerta on Oscar-voittajakin sentään.

Loppuisi nyt tuo vinkuminen...

Voihan vaarin housut!

Eilen illalla ei kaikki mennyt ihan putkeen...

Palasin kotiin siinä iltasella ja kuten monesti ihmiselle tulee tarve, niin minäkin päätin käydä vessassa. Napsaisin vessaan valot päälle katkaisijasta siitä oven vierestä ja samalla hetkellä kuului poks ja pam. Melkein koko kämppä meni pimeäksi lukuunottamatta keittiötä ja läppärin näyttöä. Nettikin meni tietysti poikki ja kuten karman lakiin kuuluu, oli digiboksikin tallentamassa jotain juuri sillä hetkellä. Tasasin hengitystäni siinä säikähdyksen jälkeen hetken jos toisenkin ja mietin, että mitäs nyt. Onneksi sulakkeita löytyi keittiön laatikosta. Seuraava ongelma olikin, että miten ihmeessä siellä säkkipimeässä näkee mikä niistä sulakkeista on palanut. Etsiskelin kirosanojen saattelemana taskulamppua, joka oli juuri sillä hetkellä päättänyt vaihtaa paikkaa ja piiloutua. Onneksi se sitten lopulta kuitenkin löytyi, sain paikallistettua poksahtaneen sulakkeen ja vaihdettua sen uuteen. Elämä saattoi jatkua taas rauhallisena. Tai niinhän minä luulin...

Myöhemmin illalla, siinä ennen kuin menin nukkumaan, olin aikeissa putsata tuon tuoreen lävistyksen korvassani. Otin kiinni siitä renkaan pallosta ja rupesin kääntämään sitä (todellakin hellävaroen), niin kuului naps ja se helvetin pallo jäi käteeni. Siinä vaiheessa olin jo ihan että ei jumalauta voi olla todellista! Yritin jonkin aikaa tunkea sitä palloa takaisin siihen, mutta se nyt ei onnistunut eikä korva varmasti tykännyt yhtään kyseisestä toiminnasta. Menin tutkailemaan tilannetta peilistä ja koska peilistä kaikki näyttää päinvastaiselta, niin käänsin mokomaa rengasta väärään suuntaan ja se putosi korvasta. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita niiden kirosanojen määrää tai laatua? Sain renkaan kuitenkin takaisin, hyvin helpostikin, mutta ongelma oli kuitenkin yhä se aukinainen rengas vailla palloa. Yritin puristaa sitä rakoa sormin pienemmäksi, mutta eihän se hievahtanutkaan. Lopulta en keksinyt muuta kuin minun oli pakko vaihtaa siihen korvaan yksi tavallinen pallopäinen korvarenkaani (jonka tietysti ensin desinfioin huolella). Tämä korvarengas on huomattavan paljon ohuempi ja isompi kuin tuo lävistysrengas, mutta on se kai parempi vaihtoehto kuin aukinainen rengas, joka voi pudota korvasta tämän tästä. Ja tietysti tämä tapahtui lauantai-iltana, jolloin on maksimaalisen pitkä odotusaika ennen kuin pääsen käymään ko. lävistysliikkeessä ja huutamaan heille, että pelasta auta oi!

Jotenkin tuntuu nyt kuitenkin, että tämä ei missään tapauksessa voi olla hyvä asia. Pelottaa mitä se korva tykkäsi siitä renkkauksesta ja mitä se tykkää tästä toisesta renkaasta. Putsasin lävistystä kyllä huolellisesti tämän insidentin jälkeen. Vituttaakin hiukan, täytyy myöntää. Tutkailin netistä asiaa ja siellä moni sanoi, että jos rengas on ok, niin pallon ei mitenkään pitäisi pudota siitä. Itse asiassa ainut vastaavanlainen tapaus jonka löysin, koski nimenomaan tätä samaa tamperelaista lävistysliikettä jossa minäkin lävistykseni otin... En nyt kuitenkaan aio tuomita heitä tämän perusteella heti. Toivottavasti saan maanantaina uuden renkaan (veloituksetta) tuohon reikään eikä tästä ole mitään kovin ikäviä seurauksia. Tuo kun on ollut tähän asti niin kovin terve eikä siihen ole sattunutkaan paljon ollenkaan.

Yöllä näin sitten unta vain ja ainoastaan tuosta lävistyksestä. Sen sijaan, että olisin saanut uutta rengasta korvaan, minulle yritettiin tehdä jos jonkinlaista kulma- ja polvilävistystä. Lopulta sain kuitenkin jonkinlaista uutta rengasta tuohon korvaan. Jouduin olemaan paikoillani enkä päässyt pakenemaan minnekään, kun yllättäin kävikin ilmi, että kyseisen lävistysliikkeen henkilökunta oli Club for Five -yhtyeestä ja he alkoivat väkisin esittää minulle inhoamaani a cappella -musiikkia ärsyttävän tanssishown siivittämänä. Tässä kohtaa onneksi heräsin.

Nyt sitten vaan odotan, että tulisi maanantaiaamu, että voisin mennä tuon rikkoutuneen renkaan kanssa käymään Igorissa ja pääsisin selittämään, että minä en ihan oikeasti tehnyt muuta kuin koskin siihen! Paska...

Kameli ei ole lehmä

Korkeasaaressa sattui hiljan hyvin surullinen tapaus. Siellä oli tyttökameli ja sillä tyttökamelilla oli poikakaverikameli. Ne harrastivat sitä, mitä tyttö- ja poikakaverit monasti tekevät keskenään, ja saivat vauvakamelin. Poikakameli hämmentyi uudesta tilanteesta ja alkoi pureskella vauvakamelia, kuten tuoreet isät usein. Tästä syystä tyttökameli ja poikakameli jouduttiin erottamaan toisistaan. He kuitenkin ikävöivät toisiaan kovasti ja jotta perhe oltaisiin voitu taas yhdistää, piti poikakamelin kastroiman. Kastrointi kuitenkin sai surkean lopun, kun poikakameli kuoli nukutuksessa. Miten draaginen (sic) rakkaustarina, eikö?!

Tuosta Hesarin artikkelista opimme kuitenkin jotain hyvin tärkeätä: "Kameli ei ole lehmä."

(Kuvan kameli ei liity tapaukseen).


Ps. Lisäsin tuohon sivupalkkiin tuommoisen bloggerin uuden hienon hässäkän, jossa voi merkata itsensä tämän blogin VIP-lukijaksi. Se vaatii kyllä bloggerin tai googlen tunnukset, uskoakseni.