kuinka hampaita irrotetaan

Toissapäivänä kuulin epämääräisiä ääniä lastenhuoneesta. Isohko pamaus, kiljaisu ja suuriääninen "ei onnistunut"-huokaus. Istuin hiljaa keittiössä ja kuuntelin, josko huoneeseen tarvittaisiin aikuisen läsnäoloa, mutta kuulin vain vaimeaa, normaalia puhetta suljetun oven takaa. Siinä vaiheessa, kun äänet toistuivat kolmannen kerran, katsoin tarpeelliseksi mennä katsomaan, mitä ihmettä tapahtuu, ja saavuin paikalle juuri parahiksi nähdäkseni, kuinka prinsessani juoksee päin seinää. 

"Mitä ihmettä!"

"Nämä hampaat pitää saada irti. Ei lähtenyt vieläkään."

Tytöllä heiluu nähkääs kaksi hammasta, ja ne ilmeisesti alkavat olla niin hilkulla enää kiinni, että niihin sattuu välillä. Mutta onneksi meillä on yksi herrasmieskin perheessä, joka auliisti oli antanut pikkusiskolleen neuvoja hampaiden irrottamiseksi. Juoksu päin seinää oli yksi vinkki, muita olivat muun muassa legojen pureskeleminen, itsensä lyöminen sekä peiton pureminen samalla kun isoveli vetää siitä. Olivapa yrittäneet kammeta hampaita irti lusikallakin sekä juosseet päin toisiaan niin, että olivat törmänneet yhteen. Voin varmaan viimeistään nyt myöntää, että en ehkä ole kasvattanut niin fiksuja lapsia kuin joskus oletin tekeväni (olin ihan tosi hyvä äiti silloin lapsettomana). Vielä illemmalla tytär ilmestyi topatussa Spiderman-asussa etsimään lankaa, jotta hän voisi seitin avulla kiskoa hampaita irti isoveljen kanssa. Piilotin kaikki langat, kumma kyllä.

Tämä spiderman-asuinen prinsessa toivoi viime syksynä uusia villasukkia. Toivomukset sukkien tyylistä vaihtuivat joka ilta, niissä piti olla milloin My Little Pony-hahmoja, milloin Frozenin naisia, Petshoppeja, banaaneja, kissoja tai vastaavia. Yhtenä yliväsyneenä iltana esitettiin myös toive kakkakuvioisista sukista hillittömän kikatuskohtauksen saattelemana. Lopulta, kun otettiin huomioon neulojan taidot sekä kärsivällisyys, päädyttiin yhdessä tekemään polvipituiset sukat hillityllä kirjoneuleella. 

Kuvat on otettu vuoden pimeimpään aikaan, joten ei kannata klikata isommaksi. Tosin ainakin blogin vakituiset seuraajat tietävät sen sanomattakin, ei kannata klikata yhtään mitään isommaksi. Koskaan. Näitä sukkia oli kuitenkin todella mukava neuloa, ja ne ovat olleet älyttömän mieluisat, kun ottaa huomioon, että tyttö heiluu jatkuvasti ääripäästä toiseen mielipiteineen.

• malli: Vauvan sekä taaperon kirjoneulevillasukat (Life with Mari -blogista)
• lanka: Novita 7 Veljestä
• puikot: 3 mm
• ravelry: prinsessasukat

• fiilis: Haluun itellekki tämmöset!

kiukkulista

Facebookissa on nyt viime aikoina tullut vastaan postauksia, joissa listataan, kuinka paljon lapset kiukuttelevat päivän aikana. Koska kyseessähän on just mua varten kehitetty idea, oli pakko tarttua toimeen ja tehdä oma lista ihanasta viisivuotiaastani, tuosta ah-niin-ihanasta päivieni valosta, jonka ansiosta hermoni ovat venyneet sellaisiin ulottuvuuksiin, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Mutta koska listasta tuli niin pitkä, päätin spämmätä sen facebookin sijaan tänne! 

Eli asiat, jotka kiukuttivat päivän aikana:

05.35 Tytär herää omia aikojaan liian aikaisin ja suuttuu, kun tajuaa heränneensä, vaikka kukaan ei herättänyt. 

05:40 Ei halua nousta sängystä.

05:50 Ei halua syödä aamupalaa

06:00 Ei halua pestä hampaita.

06:01 Yrittää neuvotella kompromissia, jossa pesee vain sen yhden ainoan rautahampaansa, koska "maitohampaat tippuu pois joten on ihan sama, onko niissä reikiä". Äiti ei suostu, joten suuttuu.

06:10 Ei halua pukea sisävaatteita.

06:15 Ei halua pukea villavaatteita

06:30 Äiti vetää pulkkaa liian hitaasti.

06:31 Äiti vetää pulkkaa liian nopeasti.

06:32 Äiti ei vedä pulkkaa ollenkaan vaan tyttö joutuu kävelemään.

06:45 - 15:30 Tyttö on päiväkodissa kuin enkeli, eikä suutu yhtään mistään.

15:30 Tyttö ei halua lähtä päiväkodista kotiin.

15:31 Ei halua pukea villavaatteita.

15:35 Kuulee, että kotona on ruuaksi pinaattikeittoa. Hermostuu ja on vihainen tästä seuraavan tunnin.

15:40 Äiti vetää pulkkaa liian hitaasti.

15:45 Äiti ei suostu vetämään pulkassa kymmentä kiloa lunta.

15:55 Tyttö ei voi hakea postia, koska isoveli on ehtinyt hakea sen.

16:00 Ei "osaa" riisua vaatteita.

16:40 Ruoka-aika. Ei halua tulla syömään.

16:41 Lusikka ja lasi ovat vääränlaisia.

16:42 Ei halua juoda maitoa, vaan haluaa juoda vettä, ei vaan sittenkin maitoa, eikä äiti ymmärrä.

16:48 Äiti pakottaa viemään astiat tiskipöydälle.

16:49 Ei ole karkkia jälkiruuaksi.

17:05 Äitillä on vääränlainen kahvikuppi.

17:10 Isoveli "kiusaa".

17:20 Isoveli on tyhmä.

17:25 Isoveli ei leiki.

17:50 Äiti avaa banaanin väärästä päästä.

18:15 Tyttö leikkii olohuoneessa barbeilla. Isoveli alkaa leikkimään lastenhuoneessa legoilla, jolloin tyttö hoksaa, että hän haluaakin mennä leikkimään barbeilla lastenhuoneeseen. Tytölle kerrotaan, että sinne ei nyt mahdu, joten supersuuttuminen.

18:16-18:45 Äiti on tyhmä, isoveli on tyhmä ja maailma on epäreilu ja väärä.

19:45 Äiti ei anna katsoa elokuvaa.

19:55 Ei halua iltapalalle.

20:05 Ei jaksa syödä kaikkea iltapalaa.

20:10 Ei halua pestä hampaita.

20:15 Ei halua mennä nukkumaan.

20:20 On sängyssä, mutta "ei väsytä yhtään".

Klo 20:23 Tyttö nukkuu.

Koska tuntuui tosi inhottavalta keskittyä vain tyttären negatiiviseen luonteenpiirteeseen, listasin myös osan niistä hetkistä, jolloin hän oli iloinen. Ja siis osan vain, koska niitä hetkiä oli _paljon_.

05:55 Aamupalaksi lempparivanukasta ja omenaa.

06:12 Lempimekko.

06:25 Talvipuvussa on ehjät renksut, jotka voi laittaa kenkien alle.

06:40 Yrittää ajaa pulkalla äidin päälle loivassa alamäessä. Hillitön naurukohtaus.

06:45 Päiväkotiiiiiiiiiin!

15:25 Kertoo, kuinka hauska päiväkotipäivä on ollut.

15:34 Talvipuvussa on ehjät renksut, jotka voi laittaa kenkien alle. Kyllä, tämä aiheuttaa iloa jokaisessa pukemistilanteessa.

15:50 Tekee lumienkeleitä.

16:15 Leikkii isoveljen kanssa.

16:30 Äitillä on kauniit vaatteet ja äiti on paras äiti ikinä.

16:44 Keitto on prinsessalautasella.

16:50 Saa hammaspastillin sijaan purkkan.

18:50 Katsoo suosikkiohjelmaansa, Samua ja Sallaa.

19:05 Luetaan Tatua ja Patua.

19:30 Värittää värityskirjaa eikä yhtään mene rajojen yli.

19:46 Katsoo Youtubesta Indise Outin trailerin.

20:18 On ihanaa mennä nukkumaan.

Mitä siis tästä opimme? Ainakin sen, että tyttö ei ole puoleksikaan niin äkäinen ja stressaava kuin olen kuvitellut. Hän on tempperamenttinen tuuliviiri, mutta harvoin paha tuuli kestää muutamaa minuuttia kauempaa. Toisekseen kyseessä on myös erittäin iloinen tyttö! Pitäisi ottaa mallia ja muistaa olla joka päivä yhtä iloinen yhtä pienistä asioista. Lisäksi minäkin haluan yrittää ajaa jonkun päälle pulkalla, koska se kuulosti ihan hemmetin hauskalta.

aamut

Kaivelin keskeneräisten korista jokin aika sitten Pointellet, tai, no, yhden puolikkaan Pointellen. Koska malli näytti nätiltä ja lankakin oli kohtuullisen kivan värinen, en purkanut, vaan päätin yrittää edes joskus elämässäni saada jotain oikeasti valmiiksi. Hieman epäilytti, koska varsi näytti siltä, että kaaviota on tuijotettava koko ajan, ja keskittymiskykyni oli kesäloman jäljiltä samaa luokkaa vauhkoontuneen oravan kanssa, mutta hyvinhän tässä selvittiin. Sain aikaiseksi oikein pirteät sukat arkiaamuja piristämään. Tai, no, "piristämään", tosiasiassahan siihen, että alkaisin oikeasti nauttia arkiaamuista, vaadittaisiin sukkia (tai edes kahvia) huomattavasti vahvempia aineita.

En kyllä oikeasti tajua, miten kaksi lasta, jotka nyt kuitenkin ovat samoista geeneistä, voivat olla niin käsittämättömän erilaisia aamuihmisiä. Vanhempi lapsi herää kukonlaulun aikaan reippaampana kuin kukaan koskaan ikinä missään ja vetää samantien jonkun sortin aamuaerobisen jumpan lastenohjelmia katsoessa. Nuorempi lapsi taas herää (ehkä) puolen tunnin herätysoperaation jälkeen (olen harkinnut vakavasti puhallussoittimen hankkimista). Ja hän ei todellakaan jumppaa - hän makaa kippuralla peiton sisällä ja vinkuu kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Siis näin:

"Hyvää huomenta kulta!"
"EI OLE HYVÄ HUOMEN."

"Otatko leipää aamupalaksi?"
"NE MURUSTAA JA MURU MENEE NAPAAN JA SITTEN NAVASTA SÄNKYYN ENKÄ VOI NUKKUA."

Ja auta armias, kun tulee aika laittaa vaatteet päälle. Viisivuotias on yllättävän tietoinen siitä, mitä ja miten pitää pukea. Minua on läksytetty tiukoin sanankääntein, koska erehdyin kutsumaan tunikaa mekoksi. Olen myös ihan onneton äiti, koska en ole ostanut tarpeeksi vaatteita, joissa on paljetteja. Yhtenä päivänä neiti sai megaluokan raivarin, koska ainoat puhtaana olevat sukkahousut olivat harmaat. "KUKA MUKA KÄYTTÄÄ HARMAITA VAATTEITA? KAMALA VÄRI! VANHUSTEN VÄRI!" kiljui viisivuotias harmaapaitaiselle äidilleen. Thanks. Esikoinen on tämän aamushown aikana ehtinyt yleensä syödä, pukea, hoitaa aamupesut, koota 200-osaisen palapelin, lukea aapisen kannesta kanteen ja lähteä kouluun.

Oma viihteenlajinsa on kuopuksen vieminen päiväkotiin. Olen ajokortiton, eli me kävelemme. Matka ei ole pitkä, ehkä kilometri, mutta ajallisesti se tuntuu loputtomalta. Varsinkin, jos on kiire. Tempperamenttinen tyttö muuttu ulkoilmassa hitaaksi haaveilijaksi, joka jaksaa kiinnittää huomiota jokaikiseen asiaan. "Katso äiti! Myrkkysieni! Katso! Käpy! Äiti, tuolla on havuneula! Äiti-äiti, kato, hiekkaa! ÄITI KATO TÄTÄ OKSAA!" Olispa hirveän kiva tarinoida tässä nyt siitä, että me ihan oikeasti pysähtelemme ihmettelemään luonnon monipuolisuutta ja näemme sen kuuluisan hetken kauneuden, mutta siinä vaiheessa kun tyttö jää esittämään nykytanssiperformanssia kärpässienelle tai hakkaamaan sateenvarjolla jokaista näkemäänsä puuta samalla kun kello tikittää tuskallista vauhtia eteenpäin, niin voin kuulkaa kertoa, että siitä hetkestä on positiiviset laatusanat kaukana.

Huoh. Onneksi on iltapäivät. Silloin kerkeää ihmetellä ja laulaa lauluja havupuille. Eikä tarvitse pukeakaan enää uudestaan. Äitikin kerkeää neuloa, kunhan ei vaan käytä harmaata lankaa.

Malli: Pointelle (rav) kirjasta Knit. Sock. Love (Cookie a.)

Lanka: Rico Design Superba Chinée

Puikot: 2 mm

Ravelry: Pointelle

Fiilis: Uuuuuh! Voisin jättää nämä succablocceihin ja ripustaa koristeeksi johonkin, voisin vaan tuijotella tuota mallineuletta. Joulukuusiaikaa odotellessa!

Lempparisukan paluu

Joku muistaa nämä sukat. Muistaa varmasti. Minä ainakin muistan. Muistan, koska nämä oli ihan mun suosikkisukat varmaan kahden vuoden ajan. Sitten hukkasin toisen parin. Etsin joka paikasta, siis ihan joka paikasta, sängyn alta, jääkaapin takaa, pesukoneen huuhteluainesäiliöstä (ei voi tietää) ja lastenhuoneesta. Ei löytynyt.

No, en antanut periksi. Minulle tyypillisesti jätin asian korkeamman voiman haltuun ja ajattelin, että kyllä se jostain vastaan tulee, niin kuin tässä huushollissa on yleensä tapana. Esimerkiksi kolme vuotta sitte kadonneet vauvojen helistimet löytyivät kevätsiivouksen yhteydessä ja vuoden 2012 verokotti löytyi vaatekaapista nätisti paitojen väliin taiteltuna. Ja joka kerran olen yhtä hämmästynyt, kun tässä talossa löytyy jotain sieltä paikasta, mistä sen kuuluukin löytyä. Joten siksi "no worries" -asenne. Mutta parin kuukauden päästä luokseni tuli eskarilainen, jonka reissuvihkossa luki, että kouluun tarvitsisi viedä yksi villasukka. Lemppariraitasukkani oli sillä hetkellä ainoa ilman pariaan, joten vastahakoisesti luovuin siitä siliteltyäni sitä tovin ja tirautettuani muutaman kyyneleen.

Tänään tuhlaajapoikani palasi kotiin. Ja missä muodossa! On ollut sukka hyvällä ruoalla, ei voi muuta sanoa. (Kuvat laatua sinnepäin hämärässä.)

 

Tuo on niin suloinen, että kyynikonkin sydän repeää ulos rinnasta ja hyppää ratsastamaan tuolla. En niiiiiiin kestä. Seuraavan kerran, kun lapset lähtevät isälleen, pysyn koko viikonlopun kotona ja leikin heppatallia. Ei kun dinosaurus...tallia? Jurassic Parkia?