aamut

Kaivelin keskeneräisten korista jokin aika sitten Pointellet, tai, no, yhden puolikkaan Pointellen. Koska malli näytti nätiltä ja lankakin oli kohtuullisen kivan värinen, en purkanut, vaan päätin yrittää edes joskus elämässäni saada jotain oikeasti valmiiksi. Hieman epäilytti, koska varsi näytti siltä, että kaaviota on tuijotettava koko ajan, ja keskittymiskykyni oli kesäloman jäljiltä samaa luokkaa vauhkoontuneen oravan kanssa, mutta hyvinhän tässä selvittiin. Sain aikaiseksi oikein pirteät sukat arkiaamuja piristämään. Tai, no, "piristämään", tosiasiassahan siihen, että alkaisin oikeasti nauttia arkiaamuista, vaadittaisiin sukkia (tai edes kahvia) huomattavasti vahvempia aineita.

En kyllä oikeasti tajua, miten kaksi lasta, jotka nyt kuitenkin ovat samoista geeneistä, voivat olla niin käsittämättömän erilaisia aamuihmisiä. Vanhempi lapsi herää kukonlaulun aikaan reippaampana kuin kukaan koskaan ikinä missään ja vetää samantien jonkun sortin aamuaerobisen jumpan lastenohjelmia katsoessa. Nuorempi lapsi taas herää (ehkä) puolen tunnin herätysoperaation jälkeen (olen harkinnut vakavasti puhallussoittimen hankkimista). Ja hän ei todellakaan jumppaa - hän makaa kippuralla peiton sisällä ja vinkuu kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Siis näin:

"Hyvää huomenta kulta!"
"EI OLE HYVÄ HUOMEN."

"Otatko leipää aamupalaksi?"
"NE MURUSTAA JA MURU MENEE NAPAAN JA SITTEN NAVASTA SÄNKYYN ENKÄ VOI NUKKUA."

Ja auta armias, kun tulee aika laittaa vaatteet päälle. Viisivuotias on yllättävän tietoinen siitä, mitä ja miten pitää pukea. Minua on läksytetty tiukoin sanankääntein, koska erehdyin kutsumaan tunikaa mekoksi. Olen myös ihan onneton äiti, koska en ole ostanut tarpeeksi vaatteita, joissa on paljetteja. Yhtenä päivänä neiti sai megaluokan raivarin, koska ainoat puhtaana olevat sukkahousut olivat harmaat. "KUKA MUKA KÄYTTÄÄ HARMAITA VAATTEITA? KAMALA VÄRI! VANHUSTEN VÄRI!" kiljui viisivuotias harmaapaitaiselle äidilleen. Thanks. Esikoinen on tämän aamushown aikana ehtinyt yleensä syödä, pukea, hoitaa aamupesut, koota 200-osaisen palapelin, lukea aapisen kannesta kanteen ja lähteä kouluun.

Oma viihteenlajinsa on kuopuksen vieminen päiväkotiin. Olen ajokortiton, eli me kävelemme. Matka ei ole pitkä, ehkä kilometri, mutta ajallisesti se tuntuu loputtomalta. Varsinkin, jos on kiire. Tempperamenttinen tyttö muuttu ulkoilmassa hitaaksi haaveilijaksi, joka jaksaa kiinnittää huomiota jokaikiseen asiaan. "Katso äiti! Myrkkysieni! Katso! Käpy! Äiti, tuolla on havuneula! Äiti-äiti, kato, hiekkaa! ÄITI KATO TÄTÄ OKSAA!" Olispa hirveän kiva tarinoida tässä nyt siitä, että me ihan oikeasti pysähtelemme ihmettelemään luonnon monipuolisuutta ja näemme sen kuuluisan hetken kauneuden, mutta siinä vaiheessa kun tyttö jää esittämään nykytanssiperformanssia kärpässienelle tai hakkaamaan sateenvarjolla jokaista näkemäänsä puuta samalla kun kello tikittää tuskallista vauhtia eteenpäin, niin voin kuulkaa kertoa, että siitä hetkestä on positiiviset laatusanat kaukana.

Huoh. Onneksi on iltapäivät. Silloin kerkeää ihmetellä ja laulaa lauluja havupuille. Eikä tarvitse pukeakaan enää uudestaan. Äitikin kerkeää neuloa, kunhan ei vaan käytä harmaata lankaa.

Malli: Pointelle (rav) kirjasta Knit. Sock. Love (Cookie a.)

Lanka: Rico Design Superba Chinée

Puikot: 2 mm

Ravelry: Pointelle

Fiilis: Uuuuuh! Voisin jättää nämä succablocceihin ja ripustaa koristeeksi johonkin, voisin vaan tuijotella tuota mallineuletta. Joulukuusiaikaa odotellessa!