Deborah Harkness - Lumottu

Törmäsin tähän kirjaan sattumalta kirjastossa ja kun takakannesta sai verran mielenkiintoisen kuvan, niin pitihän tämäkin lainata. Pitkästä aikaa tuli luettua ihan kunnon paksu kirja. Ja myönnän, että yhtenä yönä venähti nukkumaanmeno, kun oli pakko vaan lukea. 

Kirjan päähenkilö on nuori Diana Bishop, joka on arvostettu historiantutkija sekä tunnetun noitasuvun jälkeläinen. Diana ei suostu käyttämään voimiansa ja kieltäytyy olemasta noita. Hän tutkii alkemiaa puhtaasti tieteen keinoin, mutta löytäessään salaperäisen käsikirjoituksen, joutuu hän turvautumaan magiaan. Vahvoin loitsuin suojattu käsikirjoitus vetää puoleensa muitakin olentoja: noitia, demoneita ja vampyyrejä. Asiasta kiinnostuu myös perinnöllisyystieteilijä Matthew Clairmont, joka on 1500-vuotias vampyyri. Yhdessä Diana ja Matthew joutuvat pakenemaan vainoajiaan Ranskaan ja Yhdysvaltoihin saakka.

Alusta saakka on selvää millainen Matthew'n ja Dianan suhteesta kehittyy, mutta kirja ei ole kuitenkaan suoraan Twilight-kopio. Voisi sanoa, että Lumottu on vähän aikuisempaan makuun, kun mukaan on otettu mielenkiintoisia alkemian ja perinnöllisyyden juttuja. Silti henkilöissä on ärsyttävästi samoja piirteitä kuin Houkutuksessa. Etenkin Matthew muistuttaa liiaksi Edwardia. Mutta jos yhtäläisyyksiin ei takerru, niin kirjasta pystyy nauttimaan.

Kirjan alkupuoli vaikutti lupaavalta ja tarina eteni hyvin. Loppua kohden se tuntui kuitenkin menevän sekavammaksi ja pääasia näytti vähän unohtuvan. Loppu tuntui keskittyvän enemmän Matthew'n ja Dianan suhteesta aiheutuviin ongelmiin kuin käsikirjoitukseen. Kirja loppui kuitenkin sellaiseen kohtaan, että jatkoa olisi odotettavissa. Googlettelun jälkeen löysinkin tiedon, että sarjaan on toinen osa jo englanniksi. Yleisesti ottaen ihan hyvä kirja, joka hyytyi vähän loppua kohti.

Lukunäyte, s. 51

      Kirosin ja oli vähällä pudottaa toisen airon. Oxfordin kaupungin laituri oli lähellä. Oli houkutteleva ajatus, että voisin tehdä laittoman liikkeen ja soutaa joen poikki päästäkseni kumauttamaan vampyyrin komeaa päätä jollakin käteen osuvalla soutukapineella. Suunnitelmaa työstäessäni huomasin, että laiturilla seisoi hoikka nainen jolla oli maalin tahrimat haalarit. Hän poltti tupakkaa ja puhui matkapuhelimeen.

     Näkyä ei ollut helppo yhdistää Oxfordin kaupungin venevajaan.
     Nainen nosti päätään, ja hänen katseensa pisteli ihoani. Demoni. Hänen huulilleen nousi susimainen hymy, ja hän sanoi jotakin puhelimeen.

Deborah Harkness - Lumottu (alkup. A Discovery of Witches, 2011), 644 sivua, suomentanut Helene Bützow, WSOY 2012

Kate Furnivall - Pietarin jalokivi

Venäjä, vuosi on 1910. Nuori Valentina Ivanova on Pietarin aateliston lemmikki, joka hurmaa kaikki klassisella venäläisellä kauneudellaan ja pianonsoittotaidoillaan. Mutta kun hän valitsee rakkaudekseen eliitin ulkopuolisen, syntyy skandaali. Valentinan perhe painostaa hänet jättämään hänen intohimoisen tanskalaisinsinöörinsä ja kihlautumaan venäläisen kreivin kanssa, rakkautta vailla.

Nuori nainen taistelee itsenäisyytensä puolesta, mutta joutuu myös suojelemaan sisartaan levottomuuksien ja muutosten tuulten pyyhkiessä yli Pietarin. Tsaarin valta horjuu, ja bolshevikit valmistautuvat taistoon. Valentinan täytyy tehdä valintoja, jotka muuttavat paitsi hänen, myös hänen läheistensä elämät.

Kate Furnivallin kirja Pietarin jalokivi oli pakahduttava ja suorastaan sydäntä raastava kertomus rakkaudesta. Historian tapahtumiin taidokkaasti sidotun tarinan päähenkilö, Valentina, on rohkea ja itsenäinen 'sankaritar'. Päähenkilöiden elämä vaarallisessa ja pelottavassakin ympäristössä vei lukijan mukanaan.

Muutaman ensimmäisen kappaleen jälkeen olin vielä hieman epäluuloinen kirjan suhteen. Alusta sai sen kuvan, että Furnivall ei ole tuonut mitään uutta tämäntyyppiseen tarinaan. No kannatti kuitenkin lukea loppuun asti. Alun jälkeen tapahtumat veivät mukanaan, ja Valentinan ja Jensin välinen rakkaus sai ainakin minun sydämeni pakahtumaan hetkittäin. Niin voimakasta se oli. Tarina oli myös erittäin aito ja istui hyvin vallankumokselliselle Venäjälle.

Pietarin jalokivi oli sen verran hyvä lukukokemus, että googletin Furnivallin muita teoksia. Minulle selvisi, että tämä kyseinen kirja on prequel Furnivallin kirjoille The Russian Concubine ja The Concubine's Secret, joita ei ole ainakaan toistaiseksi suomennettu. Näissä kahdessa kirjassa on eri päähenkilö, jonka elämää hieman pohjustetaan Pietarin jalokivessä. Furnivallin muut kirjat menevät ehdottomasti lukulistalle.

Lukunäyte, s. 95

    Jens ei puhunut. Se sopi Valentinalle hyvin. Hän sulki silmänsä ja kuunteli hevosten ääntä. Jens oli viemässä häntä kauemmaksi kaupungista, jotta he voisivat katsella tähtiä. Hänen kylmille huulilleen nousi hymy. Kukaan ei koskaan ennen ollut näyttänyt hänelle tähtiä.

Kate Furnivall - Pietarin Jalokivi (alkup. The Jewel of St Petersburg, 2010), 448 sivua, suomentanut Riie Heikkilä, Helsinki-kirjat 2012