Onko haalarin ompelu järjellisen ihmisen hommaa?

Lapsen softshell-haalari - kerrankin joku vaate on käyttökauteensa nähden hyvissä ajoin valmiina. Ei kylläkään ollenkaan niin nopeasti ja kivuttomasti valmistuneena, kuin alunperin oli tarkoitus. Ompelupöydällä ja -jonossa oli aikalailla tavaraa, mutta koska lapsi oli kasvanut ulos ohuesta automatkahaalaristaan, ajattelin, että ompelenpa tuon tuosta nopeasti pois alta.

Virhearvio 1: Haalareita ei ommella "tuosta noin vaan". Ei, vaikka kyseessä olisi vuoriton malli. Jos vaatteessa on vino sauma ja vetoketju, jo ne yksistään riittävät tuomaan tarpeeksi sotkemismahdollisuuksia. Resorikaitalehuolittelusta puhumattakaan.

Mutta tästä kaikki alkoi: Eurokankaasta lähti mukavaan hintaan mukaan metri sadepisarakuvioista kangasta. Vetoketju piti metsästää toisaalta, koska EK:ssa ei ollut vaaleanpunaisia tarjolla. Samaten resorin perässä piti tehdä uusi kangaskauppareissu, kun omissa varastoissa ollut vaaleanpunainen ei ollutkaan oikean sävyistä. Kaavakokoelmassa ei tietenkään ollut noin 86-senttiselle ulkohaalarille minkäänmoista kaavaa, joten lähdin muokkaamaan Ottobren 4/2012 vinovetoketjullisesta ja hupullisesta jumpsuitista sopivaa. Lisäsin vaatteeseen koko matkalta leveyttä, pidensin selkää ja loivensin hihojen kaaria. Kasvunvaraa oli tarkoitus tehdä reilusti, joten hihoihin suunnittelin pitkät käännettävät resorit ja lahkeisiin reilusti pituutta.

Virhearvio 2: Mikäli valmista kaavaa ei ole, kaavan muokkaaminen tai pienentäminen/suurentaminen ei käy aivan käden käänteessä, vaikka sitä niin luulisikin.

Kun ensimäinen askel eli kaavat olivat valmiina, oli aika siirtyä leikkauspuuhiin. Yllättäen kuviointi, samaan suuntaan putoavat sadepisarat, aiheuttikin pientä haastetta kankaan riittävyyteen. Kaikki palat kun oli tietysti soviteltava kankaalle samaan suuntaan ja tässä tetriksessä kuluikin tunti jos toinenkin.

Kun lopulta pääsin ompelemaan, oli ensimmäisenä vuorossa huppu ja sen kiinnitys haalariin. Koska haalarissa ei ole vuoria, halusin siistiä hupun saumat jotenkin. Softshell-kangashan ei purkaudu, mutta silti pelkkä suoralla ompeleella ommeltu, näkyviin jäävä sauma tuntui jotenkin liian rujolta. Ompelin koko haalarin ilman saumuria, koska jostain luin vinkin, että suoraommel säilyttää kankaan vedenpitävyyden saumoissa saumuria paremmin.

No, kuten näkyy, niin lopputuloksena hupun saumanvarat on leikattu mahdollisimman kapeiksi eikä niitä ole vakaista aikomuksista huolimatta peitetty mitenkään. Koska se ei vaan onnistunut. Millä ihmeellä kaarevan hupun sauman päälle saa nätisti muka ommeltua jonkun kaitaleen? Jälkiviisaana tietysti voisi sanoa, että huppu olisi kannattanut vuorittaa, jolloin yllä olevilta ongelmilta olisi vältytty. Mutta kenelle tuollainen nyt yön pimeinä ompelutunteina tulisi mieleen..

Virhearvio 3: Jos joudut purkamaan näkyvällä paikalla olevia saumoja, huomioi, että purkamisesta jää kankaaseen jäljet. Eli hupussa oli kahden kaitalekokeilun jälkeen rumia neulanjälkiä piiitkä rivi..

Kun huppu oli kiinni haalarissa, oli aika käydä vetoketjuhalkion kimppuun. Vetoketjuhalkio ja hupun reuna on kantattu resorilla. Eurokankaasta löytynyt sopivansävyinen vaalenapunainen resori oli niin löperöä, että välillä oikein pahaa teki sen ompelu. Ei se kyllä paljon maksanutkaan (3e/m), mutta halpa hinta näkyi sitten ompelun tuskaisuutena. Ja taas kului tunteja..

Lopulta jouduin vielä purkamaan hupun reunan kanttauksen, koska huppua piti pienentää. Näin pääsin toki kätevästi eroon alkuperäisestä saumasta ja kankaaseen aiemmin aiheuttamistani ompelujäljistä, mutta kerran puretun kiemurtelevan resorikaitaleen ompelu ei ollut ollenkaan hauskaa.

Kaiken säätämisen, purkamisen, sovitusten, muutosten ja pähkäilyn jälkeen en edes uskalla laskea tuohon menneitä työtunteja. Enkä myöskään käydä Tori.fi:ssä katsomassa siistejen käytettyjen softshell-haalarien hintoja.. Kangas ja muut tarvikkeet kustansivat yhteensä noin 20 e, mutta muuta hintaa tuolle ei kannata laskea, jos haluaa pysyä selväjärkisenä ja hyvällä omallatunnolla ommella jotain jatkossakin:)

Olen kyllä kuullut sanonnan, että nykyään vaatteita eivät tee ne joilla ei ole varaa ostaa kaupan rytkyjä, vaan aivan toisin päin. Vaatteiden ompelu on sellaisten harrastus, joilla on siihen varaa. Ja tässä yhteydessä voi todeta, että kyse ei ole pelkästään kankaiden hinnoista.

Jossain vaiheessa kun työhön oli tuhraantunut useampia lapsen päiväuni- ja iltaunitunteja eikä valmista vaan tuntunut millään tulevan, olin valmis hautaamaan koko tekeleen kaapin perukoille ja marssimaan lähimpään haalarikauppaan. Vaan onneksi ei sisu antanut myöten lopettaa, koska muutenhan ne kaikki tunnit olisivat kulunet täysin hukkaan! Kun haalaria sitten ensimmäisen kerran kunnolla sovitettiin tulevalle käyttäjälle, taapersi hän innokkaana sisällä paikasta toiseen eikä vaatetta olisi saanut riisua ollenkaan. Siinä tuli ehkä paras palkinto, joten ehkä tämä ihan kelvollinen on kumminkin:)

Tekevätkö housut 1-vuotiaan?

Hiphei ja hyvää tätä vuotta! Aika rientää vauhdilla ja tuntuu, ettei tänne muka millään kerkiä kirjoittelemaan, vaikka ompelukone suriseekin tasaiseen tahtiin. Tyttö täytti jouluna vuoden ja niin vauvan äiti on muuttunut taaperon äidiksi yhdessä hujauksessa. Sama vanheneminen jyllää tytön vauvakaveripiirissä, joten leikkuupöydällä on ollut vähän isompien lasten vaatteita.

Heitetäänpä eetteriin tällä kertaa sulkakuvioiset svetarihousut, jotka lähtivät lahjaksi eilen yksi vuotta täyttäneelle työkaverin pojalle.

Kaavana on Slim-Fit Leg uusimmasta (1/2017) Ottobresta. Taitavat olla ison pojan housut, koska koot alkoivat 98:sta ja pienensin nuo kokoon 86. Kangas on joskus kesällä Jyväskylän kangaskaupasta tilattu, kun osui silmiin muiden ostosten yhteydessä. Pojan äiti nimittäin tykkää kovasti sulka-aiheesta ja mustasta väristä. Koska poika ei vielä itse osaa haluta tai inhota mitään tietynlaisia vaatteita, voi niistä vallan hyvin tehdä äidin lempparikuosien ja värien mukaisia:)

Kädentaitomessuinspiraatiota ja bodykoukku

Ompeluverstaalta iltaa! Kone on surissut viime aikoina lähinnä iltaisin lapsen mentyä unille. Päivällä kyseisen puuhan vaikeuskertoimet ovat aiempaan elämään verrattuna kasvaneet huomattavasti, kun sekä ompelukoneen polkimet että lattialle levitetyt kankaat ja kaavat ovat lapsen mielestä niin vastustamattomia, että niitä on pakko päästä tutkimaan. Siinä touhussa kaavapaperi saa kyytiä, kaava-arkista irtoilevat kulmat ja nuppineulat ne vasta kiinnostavia ovatkin. Paras siis hipsiä verstaalle vasta iltaisin.

Oma vauva kasvaa silmissä ja monien pikkuvaatteiden perään saakin enää vain haikailla. Kun onhan se nyt niin, että vaikka vajaan vuoden ikäiselläkin body on kätevä vaate, niin kyllä se näyttää paljon söpömmältä 50- kuin 80-senttisenä versiona. Onneksi siskon perheeseen on alkuvuodesta tulossa pikkuinen, niin on hyvä syy ommella pikkuvaatteita.

Joskus olen ihmetellyt joidenkin innostusta bodyjen ompeluun. Kun onhan se nyt älyttömän hankalaa saada reunakantteja nätin näköisiksi ja sopivalle kireydelle ilman peittaria ja kantinkääntäjää. Ja kun niitä pieniä 8 mm rengasneppareitakaan ei vissiin saa Suomesta mistään, niin miksi vaivautua, kun Henkkamaukka myy luomupuuvillaisia bodyjen tuplapaketteja alle 10 eurolla?

Jossain mielenhäiriössä lähdin minäkin sitten kuitenkin kokeilemaan bodyn ompelua, vaikkakaan se ei kyllä ollut mitään rakkautta ensi silmäyksellä. Reunakaitaleet olivat joko liian kireällä tai kaula-aukot lörpöttivät, nepit kohdistuivat miten sattuu eikä sopivia kaavojakaan tuntunut ensi alkuun löytyvän. Kunnes sitten muutaman ei-niin-onnistuneen testikappaleen jälkeen jokin taisi loksahtaa kohdalleen ja aloin kummallisesti ymmärtää niitä, joiden koneilta putoilee bodyjä yhtenään. Kun eivät ne 10 mm nepparitkaan lopulta aivan mahdottomilta mollukoilta näyttäneet noin pienessä vaatteessa. Tosin, huolellisesta suunnittelusta ja kiinnityspaikkojen harkinnasta huolimatta pääsi käymään niin, että jokunen neppari meni väärinpäin. Onneksi pitkäpinnainen mies oli paikalla ja irrotti väärinpäin menneet kätevästi korupihdeillä ennen kuin ehdin täysin hermostua. Tämän ihanuuden valmistuttua tunsin huono äiti -pistoksen siitä, ettei omalla vauvallani ollut tämmöisiä silloin kun hän mahtui kokoon 56. Joten ompelupöydällä odottaa jo seuraava koossa 80!

Kangas on Paapiilta, sopii kuin nuotti vihkoon siskon perheeseen, jossa lapsen vaunut ja piltit tienataan musiikilla. Kaava uusimmasta Ottobresta 6/16.

Vasemmalta: pöllöpuuvilla ja pallotrikoo Kankainen, mustavalkoiset joustocolleget Metsola, sadepisarajersey Käpynen, vaaleanpunainen, keltainen ja pilkullinen trikoo Paapii ja harmaa tähtineulos Vanja Sea.

Arkiruljanssin keskeltä hyppäsin lauantaina päiväksi Tampereelle Kädentaitomessuille. Viime vuonna messut jäivät väliin ja siksi ehkä olikin nyt niin ihanaa päästä katsomaan ja inspiroitumaan muiden osaamisesta ja ideoista. Tietysti päivän viettäminen samanhenkisessä naisseurassa ilman lasta on jo sinänsä virkistävää vaihtelua normiarkeen. Mutta ennen kaikkea ihanaa oli vaan antaa ideoiden virrata ja inspiraation iskeä katselemalla kaikkia ihanuuksia, joita oli taas useampi messuhalli pullollaan. Kukkaronnipsujakin tuli availtua udeammin kuin kerran tai pari, joten onnistunut reissu lienee ollut siitäkin näkökulmasta. Suurin osa ostoksista oli kankaita, joten polttoainetta ompeluinnostukselle pitäisi riittää hetkeksi.

Olen sen verran kulkenut erilaisillä kädentaitomessuilla, että suurin osa näytteilleasettajista ja heidän tuotteistaan on ainakin jollakin tasolla tuttuja. Niinpä on aina hauskaa, kun löytää jotain ihan uutta. Ja tässä tapauksessa myös ihanuutta. Sanoisin, että messujen paras löytö oli Napikkaan kojulta mukaan tarttunut tunikatakki tytölle. Selkeän yksinkertainen ja kaunis malli, josta muutama nerokas yksityiskohta teki niin houkuttelevan, että tämä lähti mukaan. Siitäkin huolimatta, että kotonakin on kasa kankaita. Mutta koska myynnissä ei ollut aikuisten kokoja, riittää ompeluhommia omallekin koneelle. Taidankin tästä ryhtyä kaavojen tekoon niin voidaan olla samikset:)

Vauvan haalari vanhoista farkuista

Kevätkelit yllättivät eikä vauvan kaapista löytynytkään sopivaa välikausihaalaria. Pulma kuitenkin ratkesi näppärästi, kun isimiehen farkut repesivät korjauskelvottomaan kuntoon. Idea farkkuhaalarista syntyi heti, joten kovaonniset farkut saivat repeämisen lisäksi tuta vielä saksimistakin.

Olin havitellut tytölle vinovetoketjuhaalaria jo jonkin aikaa, joten päätin yhdistää tähän myös sen ulottuvuuden. Facebookin ompeluryhmistä ongittujen tietojen mukaan jossakin melko viimeaikaisessa Ottobren numerossa olisi ollut vinovetoketjullisen ulkohaalarin kaava, mutta en saanut tuota lehteä käsiini kirjastosta. Joten piti ottaa kynä kauniiseen käteen ja piirtää itse. Suuresta käsityölehdestä nappasin ensimmäisen eteen tulleen ja tarpeeksi pienen collegehaalarin kaavan, levensin sopivista kohdista ja muokkasin kaavaa vinovetoketjulliseksi tämän loistavan ohjeen innoittamana. Ohjeesta poiketen vetoketjun vinous yltää kuitenkin haarasauman sijasta lahkeeseen saakka, jotta haalari olisi mahdollisimman helppo pukea lapsen päälle. Huppuon myös lisätty omasta päästä ja haalari on kokonaan vuoritettu. Näin kasvunvara on sekä lahkeissa että hihoissa helppo kääntää taitteelle, kun vuori tulee samalla kauniisti näkyviin.

Olen tässä viime aikoina löytöretkeillyt kangaskauppojen sijasta omassa kangaskaapissani ja tuon tonkimisen tulosta on myös tämän haalarin vuori. Paksu puuvillatrikoo lienee alunperin ostettu isäni pitkiä kalsareita varten. Epämääräisen määrän vuosia se hilloutui ensin äitini kaapissa ja kulkeutui sieltä sitten omaan kaappiini marinoitumaan ennen kuin tekeytyi haalarinvuoriksi. Tai tässä on vasta osa siitä. Kangaspala on lähes hervoton, joten tuosta saa kyllä vielä monta muutakin projektia toteutettua. Kun vaan keksii mitä, koska alushousuiksi tuo tuskin enää päätyy. Yksivärinen kangas kaipasi jotain piristystä, joten painoin siihen perunalla ja valkoisella kangasvärillä tähtiä.

Nyt kelpaa ulkoilla!

Kynät penaaliin, mars!

Kummityttö täytti kahdeksan vuotta. Toivelistalla oli Top Model -suunnitteluvihko ja kyniä. Mikä ihmeen Top Model, tuumasi kummitäti ja otti Googlen kauniiseen käteen. Koska kaikkea aina pitää koittaa tehdä itse, niin eihän sellainen ole syntymäpäivä eikä mikään, jonne ei jotain lahjaa yritetä itse väkästää. Ja koska Top Model -vihon tai kynien tekeminen ei onnistu, niin mikäpä tuohon komboon paremmin sopisikaan kuin penaali. Niitä kun ei koululaisella kai kynien ohella koskaan voi olla liikaa. Kummitytön isosiskot juhlivat samalla 10- ja 12-vuotispäiviään, joten  työn alle pääsi kolme kappaletta kynä-penaaleja eri väreissä.

Ohje on nuoren suunnittelijan kynästä, Suuri Käsityölehti 9/2015. Heti lehden ilmestyttyä ihastuin kyseiseen penaaliin, mutta juuri sillä hetkellä ei ollut mitään tarpeeksi hyvää syytä ruveta sellaista tekemään. Nyt sitten ilmaantui triplasyy, joten ei muuta kuin ompelukone laulamaan.

Tallinnasta on joskus tullut hamstrattua värikkäitä vetskareita eri pituisina, joten omista varastoista löytyneiden vetoketjujen perusteella määräytyivät penaalien värikoodit. Myös kankaat ovat keltaista lukuunottamatta omista kangaslaatikoista. Jostain syystä kirkas tai minkään muunkaan värinen keltainen ei ole ollut ompelulistalla, koska sitä väriä ei löytynyt itseltä sen paremmin kankaana kuin tilkkuinakaan. Mutta onneksi apu oli lähellä kangaskaupan muodossa:)

Penaalien teko oli suht simppeliä. Mustan ja valkoisen kankaan valinnassa kannattaa napata tukevat vaihtoehdot, jotta penaali pysyy kauniisti muodossaan. Värikkäät kankaat olivat minulla vähän ohuempia, joten leikkasin kynän kantaosan kaksinkertaisena ja silitin väliin kaksipuoleisen liimakankaan.

Lapsena yksi parhaista (joulu)lahjoista oli sellainen huopakynäpaketti, jossa rivissä olivat kaikki sateenkaaren värit monina eri sävyinä. Mitä pidempi tussirivistö, sen parempi. Nykyään tulee hiukan vähemmän tarvittua tuollaisia tusseja, joten rivistöt ovat saaneet rauhassa pysyä kaupassa. Paitsi nyt, oli hyvä syy napata ostoskoriin 50 kappaleen paketti kyniä. Sillä pitäähän uuteen penaaliin saada täytettä ja Top Model -suunnittelijalla olla käytössään asianmukaiset työkalut. Joten eiköhän tuolla setillä nyt kelpaa kirjoittaa ja piirtää:)

Vauvan ensimmäinen "The Mekko"

Kastejuhla on syntymän jälkeen lapsen ensimmäinen suuri juhla. Ja syntymästä poiketen sellainen, että silloin tarvitaan vaatteita. Vaikka sankari itse ei vaatteiden ulkonäöstä tuossa vaiheessa vielä perustakaan, niin vanhempien (lue: äidin) osalta tyttölapsen vaatekriisi alkaa tästä: mitä päälle sen jälkeen, kun virallinen osuus on ohi ja kastemekko riisuttu leppoisampaa oleilua varten?

Kastemekkona meillä oli, ellei nyt aivan vielä perintökalleus niin sellaiseksi hyvää vauhtia muodostuva, anopin tekemä mekko. Kyseisessä mekossa on ennen tyttöämme kastettu toistakymmentä vauvaa ja mielestäni on mukava ajatella, että näin oma lapsi on ensimmäisistä omista juhlistaan alkaen mukana luomassa suvun tarinaa. Uuden elämän suuressa juhlassa on läsnä olevien ihmisten lisäksi mukana jotain, jolla on olemassa historia, joka on jotain muuta kuin kaupan hyllyltä repäisty tusinatuote.

Kastemekon suhteen ei siis pitänyt kaivaa ompelukonetta esiin, mutta itse kasteen jälkeen tarvittavan mekon suhteen kylläkin. Mahtaako sillä mekolla olla jotain erityistä nimeä?

Olemme saaneet tytölle paljon vaatteita käytettyinä, mutta päätin jo hyvissä ajoin, että tähän tilaisuuteen tytölle tehdään ihan ikioma uusi mekko. Mekko, joka kenties on päällä vain tuon yhden kerran. Koska seuraavissa tällaista mekkoa vaativissa juhlissa se on todennäköisesti jo liian pieni.. Eli sitten on hyvä syy ommella taas uusi ihanuus:)

Kankaaksi löytyi kaappien kätköistä vuosia sitten Eurokankaan palalaarista ilman mitään erityistä tarkoitusta varten hankittu brodyyrikangas, joka nyt pääsi arvoiseensa käyttöön.

Talvivauva ei oikein voi juhlia ilman pitkiä hihoja ja ensin yritinkin löytää sopivan pitkähihaisen mekon kaavan. Kun sellaista ei tuntunut löytyvän, ratkesi hihaongelma kastemekon alla olevan juhlavamman pitkähihaisen bodyn avulla. Tämä sopivasti röyhelöinen, mutta kuitenkin simppeli mekko oli tarttunut silmään käsityölehdestä jo kyseisen lehden ilmestyttyä ja nyt oli oivallinen tilaisuus testata tuota mallia. Kaavat tähän mini-ihanuuteen Suuri Käsityö -lehdestä 10/2015.

Vauvan tilkkupeitto

Jee, olen opettanut vauvan ompeluassistentiksi ja tykkäämään koneiden hurinasta, joten syöttämisen, kakkavaippashown ja nukuttamisen lisäksi alkaa täällä pikkuhiljaa tapahtua ompelurintamallakin jotain:) Ja se jotain on nyt kierrätyskankaista inspiraation ja suurimman osan materiaaleistaankin saanut vauvan leikkimatoksi ajateltu tilkkupeitto.

Kesällä siivosimme miehen kanssa varastoa ja päätimme luopua joistakin sinne yhteenmuuton seurauksena hilloutuneista miehen vanhoista lakanoista. Ai miten niin varastoon on päätynyt juuri miehen lakanoita:D?

Koska lähes mitään ei voi heittää kuitankaan pois, siirtyivät lakanat varastosta tilaa viemään ompeluhuoneeseen ja siellä projektikankaiden kasaan. Silloin jo ajattelin, että ne voisivat jatkaa elämäänsä vauvan tilkkupeitossa, mutta taas kerran ehti kulua kuukausi jos toinenkin, ennen kuin tuo peitto ehti paininjalan alle.

Tähän peittoon on säilötty kankaita kahdesta tyynyliinasta, yhdestä pussilakanasta, vanhoista farkuista sekä kangasvaraston kätköistä löytyneistä tilkuista. Leikkelin 14 x 14 cm tilkkuja summassa kaikanlaisista kankaista, jotka mielestäni sopivat yhteen noiden lakanoiden värimaailman kanssa. Tarkkaa suunnitelmaa kuvioista tai sommittelusta ei ollut, joten työn ehkä hauskin vaihe olikin, kun sai levittää tilkut lattialle ja ryhtyä taiteilemaan:)

Taustakangas on Finlaysonin lakanakangasta jostakin 90-luvulta. Kuosi on isoruudullista, joten se sopii vallan mainiosti tilkkuhenkisenä tähän työhön. Täytteenä on jokin käytöstä poistunut kevytpeitto. Loppujen lopuksi tähän kului paljon enemmän aikaa kaikkine tikkauksineen ja säätämisineen kuin olin aluksi ajatellut. Mutta nyt nämä lakanat elävät varmasti pidempään kuin lakanakäytössä olevat, kun tämä ei toivottavasti aivan heti kulu puhki.

Ja kyllä, varastossa on vielä possunpunainen lakana odottamassa uutta elämää. Kaikki käytöstä poistetut eivät sentään olleet miehen lakanoita:)

Raskausajan juhlamekko

Vielä on kesää jäljellä! Ainakin huomiseksi ja yhden kesämekon verran. Palataanpa siis vielä hetkeksi siskon heinäkuisiin häätunnelmiin toisen kaason mekon myötä. Tämän suunnittelussa oli haasteena pieni raskausmaha ja kun ei löytynyt sopivaa valmista kaavaa, niin palapeliksihän se sitten meni.

Inspiraationa ja alkuna suunnittelulle toimi tämä mekko. Yksinkertaisuudessaan todella kaunis. Kangas on tuossa alkuperäisessä mekossa joustavaa ja minulla oli käytössäni joustamatonta satiinia, joten jotain kompromisseja piti tehdä. Eikä vähiten siksi, että omat kaavoitustaidotkin asettivat tiettyjä rajoituksia:) Lähdin liikenteeseen vuoritetusta vesiputouspääntiestä, johon ohje löytyi lehdestä SK 5-6/2014. Hihat taas on napattu Jukka Rintalan kotelomekosta, jonka toteutin itselleni mustana viime kesäisiin hautajaisiin. Mekon ja hihojen kaava on lehdessä SK 1/2014. Helma on puhtaasti omaa suunnittelua.

Mekon värimaailma noudattelee samaa sävyä, kuin toisen kaason mekko. Päävärinä on vaaleanharmaa satiini ja yksityiskohtia korostetaan tummemman harmaalla sifongilla. Hyvin harvat ovat ne ompelukset, joita varten teen koekappaleita tai lakanakangasmalleja. Tämän suhteen piti kyllä tehdä poikkeus, koska tuon vuoritetun vesiputouspääntien onnistuminen jännitti sen verran. Lopputuloksesta tuli kuitenkin yllättävän hyvä, ainakin omasta mielestäni.

Mekko näyttäisi toimivan nätisti myös ilman minkäänlaista masuasukkia, joten toivottavasti tämä pääsee parketille vielä jossain muissakin juhlissa.

Nuuskamuikkunen kurkkii taskusta

Nuuskamuikkunen hyppäsi vauvan samettioloasun taskuun ja matkusti juhlistamaan nimiäisiä menneenä viikonloppuna. Pehmeät housut on tehty Noshin kaavalla (SK 5-6/2015) ja hupparin pohjana on kaava lehdestä SK 2/2012.

Sukuun ja ystäville on menneinä vuosina syntynyt useampiakin lapsukaisia, joiden nimijuhlissa minulla on ollut kunnia olla läsnä. Lahjojen keksiminen vaan on aina olevinaan yhtä hankalaa. Olenkin viime aikoina päätynyt yhä useammin sellaiseen kombinaatioon, johon kuuluvat Muumi-muki ja -lautanen sekä jotain pehmeää lapsen ja maailman väliin. Se pehmeä ei kuitenkaan ole Finlaysonin täkki tai lakana, vaan oman ompelukoneen tai virkkuukoukun/puikkojen tuotos.

Niinpä viikonloppuna nimen saanut poika, joka ensi kosketusten perusteella vaikutti syvälliseltä ajattelijalta, sai pakettiinsa Nuuskamuikkusen. Pitkään pähkäilin teemaan sopivaa, suht nopeasti toteutettavaa vaatetta, koska jotenkin aika taas hurahti niin, ettei hommaa tullut aloitettua heti kun lapsi syntyi. Kaavalehtiä ja omia visioita selailemalla vahvistui kuva sammeleenvihreästä samettisen pehmeästä ja hiippalakkisesta asukokonaisuudesta.

Paitsi että toteutus meinasi tyssätä aivan alkuunsa, kun Eurokankaasta ei löytynyt sopivaa vihreää sitten niin missään kangaslajissa. Lopulta päädyin vaaleanruskeaan joustosamettiin, sammaleenvihreisiin resoreihin ja hupun vuori on vanhasta kirpparilta löytyneestä vihreästä verhosta. Aika nuuskamuikkusmainen tästä tuli näinkin:)

Noshin housukaava vaikutti hyvältä ja oli nopeatekoinen. Jos joku innostuu noita tekemään, niin lehden kaavaan on kuitenkin pujahtanut pieni virhe. Korjausohjeet voi ladata täältä. Hupparin kanssa olikin vähän enemmän askartelemista. Varsinkin tuon Nuuskamuikkusen aplikointi vaati sekä aikaa että hermoja. Hermoja kyllä onneksi huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmat aplikointikokeilut joustavalle kankaalle. Siitä kiitos yläsyöttäjän, jonka sain vihdoin hankittua ompelukoneeseen:)

Hääpuvun tuunaus ja huntu

Tämän kesän yksi ihanimmista ja aikasyöpöimmistä asioista ovat olleet häät. Eivät kumminkaan omat, vaan siskon. Näissä häissä ompelukoneella oli paljon hommia. Ja myös ompelukoneen käyttäjällä. Kaason puku olikin esittelyssä jo aikaisemmin. Ja tässä tulee morsiuspuku.

Tai oikeastaan puvun tuunaus. Alun perin puvun oli joku pienillä sormilla ommellut Kiinassa ja se ostettiin Suomesta käytettynä. Istuva korsettiyläosa ja mahtava laahus miellyttivät silmää. Mutta pituudelle, vyölle ja paljaille olkapäille piti tehdä jotain.

Kuva alkuperäisestä puvusta.

Alkuperäinen kullanvärinen vyö sai lähdön ja pähkäilyn jälkeen tultiin siihen tulokseen, että puku on kauniimpi ilman vyötä. Etuhelma oli korkokenkien kanssakin hiukan liian pitkä ja kompastumisvaara olemassa, joten se piti lyhentää. Helman lyhentäminen kuulostaa helpolta, mutta tässä tapauksessa se edellytti melkoista purku-urakkaa. Päälihelman suorareunaisen pitsin päälle nimittäin oli ohuella siimalangalla ommeltu kaistale piparkaukkureunaista pitsiä, mikä piti purkaa ensin pois ennen kuin alla olevaa varsinaista helmakangasta pääsi saksimaan. Purettaessa tyllipitsi tietenkin tahtoi venyä, eikä muutamalta reiältäkään vältytty. Tosin ne eivät haitanneet, koska tulivat lyhennyksen edetessä joko leikatuiksi pois tai jääneeksi takaisin ommellun reunapitsin alle. Mutta tuon purku-urakan jälkeen ymmärrän kyllä varsin hyvin, että jotkut vastaavalla tavalla tehdyt puvut on lyhennetty niin, että helma on kylmästi katkaistu alareunan koristepitsin yläpuolelta ja siihen on tehty sauma, jolloin vältytään työläältä ja aikaavievältä (ja kalliilta) purkuhommalta.

Eniten miettimistä aiheuttivat kuitenkin ehkä olkaimet/hihat. Tai pikemminkin niiden puute. Korsettiyläosa oli kaunis, mutta siskon mielestä hiukan liian paljas ja niinpä olkapäiden peitoksi mietittiin erilaisia, huivia kiinteämpiä vaihtoehtoja. Lopulta päädyttiin tekemään kevyet olkainten ja pienten hihojen välimuodot moninkertaisesta huntutyllistä. Päälle ommeltiin käsin hameen miehustapitsin päälle ommeltuja pitsikuvioita muistuttavia ruusuja, jotka leikattiin erillisestä, Eurokankaasta löytyneestä pitsikankaasta. Ruusut koristeltiin vielä helmillä, jolloin yläosa saatiin ulkonäöllisesti sidottua muun mekon tyyliin sopiviksi. Näissä kuvissa koristekukkaset ovat olkaimissa kiinni vasta nuppineuloilla.

Huntumalleja ja -toteutustapoja käytiin vakoilemassa muutamassa morsiusliikkeessä. Tulimme siihen tulokseen, että 100 euroa täyspitkästä, koristelemattomasta tyllihunnusta on ihan liikaa ja marssimme Eurokankaaseen ostamaan kolme metriä huntutylliä, hintaan 3 e/m. Mitään ihmeempää kaavaa tuohon huntuun ei ole, vaan suorakaiteen muotoinen kappale on pyöristetty sekä ala- että yläpäästä niin, että kokonaisuus muistuttaa hiukan munaa ollen yläosasta kapeampi. Yläreuna on tämän jälkeen tasattu ja siihen on ommeltu rypytyslanka. Sitten koko komeus kiinnitettiin hiuskampaan, jonka avulla huntu oli kätevä kiinnittää nutturan yläpuolelle. Ja napata tarvittaessa hyvin helposti myös pois. Ja hyvin toimi!

Makupaloja varsinaisista hääkuvista ja sekä puvusta että hunnusta tositoimissa voi kurkata häiden virallisen valokuvaajan FB-sivulta täältä.

Mutta tänään on luvassa jotain ihan muuta kuin hääjuttuja. Tie vie Asuntomessuille Vantaalle, joten seuraavaksi luvassa sisustusjuttuja!

Juhannusruusuja

Juhannuksena perinteisesti mekon helmat heilahtavat ja kokko kutsuu. Saapa nähdä sitten kasteleeko tänään sade kokon ja helmat ihan läpikotaisin, vai pysytäänkö poudan puolella. Juhannukseen kuuluu tottakai uusi mekko, joka tosin tällä kertaa ei ole ihan oma. Eikä edes lähdössä kokolle tai tansseihin.  Mutta ainakin se on harmaa kuten päivän sää:)

Tämän kyseisen yksilön ensiesiintyminen on muutaman viikon päästä siskon häissä. Kaason yllä. Juhlissa on kaksi kaasoa, ja tässä ensimmäinen valmistunut mekko.

Tyylitoiveena oli jotain hiukan vanhanaikaista, kevyttä, ei liian kruusattua ja helmenharmaata. Sopiva malli löytyi Suuren Käsityölehden vuosikerta-arkistosta. Retroilu ompelurintamalla siis jatkuu, sillä Evita-tyylisen iltapuvun ohje on lehdestä 5/1997. Hyvin toimii vielä 18 vuoden jälkeenkin:) Kankaat on hankittu Tallinnasta Abakhan Fabricsilta.

Pihassa juhannusruusu ei vielä kuki, mutta onneksi kukkii ruusuja sentään jossain muussa muodossa. Leppoisaa jussia itse kullekin!

Pienen pieni juhlamekko

Tänään juhlamekkoihin sonnustautuvat niin isot kuin pienetkin. Tyttöjen hiukset kiharretaan, lakerikengät kiillotetaan ja mekkotyllit oiotaan. Poikien vilkkuvat sääret puetaan pitkiin housuihin ja kenties kaivetaan esille jopa kravatti. Ihanan aurinkoinen koulunpäätös- ja valmistujaispäivä houkuttelee meistä esiin pukeutujia ja ne tuulipuvut saavat kerrankin jäädä kotiin.

Tämän mekon kantaja ei ihan vielä pääse laulamaan Suvivirttä. Mutta kauniita mekkojahan ei koskaan tytöllä voi olla liikaa ja niiden käyttöön löytyy aina hyvä syy, oli sitten minkä ikäinen tahansa:) Tyttö syntyi pikkusiskoksi reilu pari vuotta vanhemmalle siskolleen, joten sopivan tyttömäisiä vaatteita löytyi talosta jo valmiiksi yllin kyllin. Tyttöjen äiti kertoi säästäneensä vanhemman tytön vaatteista joitakin tytön omaan muistojen laatikkoon, niin että ne eivät päätyneet lapsiperheen tavalliseen vaatekiertoon. Mutta entä nuoremman siskon vaatemuistot, suodattuisivatko ne aina isosiskon vaatteiden kautta vai olisiko hänenkin laatikossaan jotain ihan omaa?

Nämä sanat jäivät mieleen ja niinpä naapurin neidillä on nyt ihan ihka oma mekko, juuri varta vasten hänelle tehty. Kaavat ja ohjeet ovat yli 20 vuoden takaa, mutta ah aina niin ihanat. Preeriamekon malli on Suuresta Käsityölehdestä, helmikuun numerosta vuodelta 1991! Punaruudullinen kangas on kirpparilta löytyneestä, kankaan takia ostetusta isosta naisten takkimekosta. Tässä pääsi taas kerran mukavasti leikkimaan myös ompelukoneen koristikkauksilla.

Muistan, kuinka 9.-luokan valinnaisissa käsitöissä yhtenä tehtävänä oli vapaavalintainen vauvanvaate, jossa piti muistaakseni olla vähintään vetoketju. Tämä kyseinen preeriamekon kaava oli monen tytön suosikki ja sitä valmistui useissa eri väreissä. Kuinka monella tekijällä tuo mekko mahtaa edelleen olla tallessa tai päätynyt käyttöön? Minun oma sinikukkainen mekkoni on tallessa vanhempien luona, mutta käyttämättä.

Tämä kappale sen sijaan on tehty käyttöön. Toivottavasti kesä tuo mukanaan oivallisia mekkokelejä:) Mekon omistajan valmistujaisiin kuluu vielä tovi jos toinenkin ja siihen mennessä mekkojen tyyli ehtii muuttua moneen kertaan.

Tämän myötä kaikille tänään valkolakin, todistuksen, ruusun tai ammattiin valmistavan paperin kouraansa saaville isosti onnea ja myötäisiä tuulia elämässä eteenpäin!