Mihin lapsi tarvitsee avaruuspukua?

Lapsi nukkuu. Nukahti lopulta lyhyeksi jääneen ulkonanukkumisen ja kantorepussa keikkumisen jälkeen viereen. Tuhisee posket punaisina ja niskahiukset tyynyn hiertämässä pörrössä, jalat kippurassa. Nousin hiljaa ylös ja hipsin alakertaan, vaihdoin miehen kanssa paikkaa. Avasin läppärin ja nyt on aika kirjoittaa taas pitkästä aikaa.

Blogihiljaisuus ei sentään tarkoita, etteikö täällä olisi nukuttu päiväunia vajaaseen kahteen kuukauteen. On nukuttu välillä enemmän, välillä vähemmän. Ja järjestetty päiviin monenlaista touhua ja ohjelmaa, niin kuin nyt 9 kk ikäiset tytöt osaavat. Niinpä se aika kummasti katoaa johonkin. Vaikka aina välillä ehtii ompelukoneen ääreen istahtaakin, niin ilmeisesti kaikki maailman aika loppuu siinä vaiheessa, kun pitäisi ryhtyä kirjoittamaan. Sanotaanhan, että äitiys muuttaa naisen aivoja ja saa ne pehmenemään(?), niin tätäkö se sitten tarkoittaa?

Silloin kun sinne ompelukoneelle pääsee ja varsinkin jos siinä saa viittätoista minuuttia kauemmin viivähtää, niin valittavana on mukavia ja ei niin välttämättömiä ompeluprojekteja, niitä sellaisia "tuonminähaluaisintehdä" tai "tuohonhanminullaonkaapissajuurisopivakangas". Sitten on myös niitä lähes välttämättömiä "tuoonsaatavatehtyäjottaarki sujuu"-projekteja. Kuten tämä ruokaessu. Tai avaruuspuku, kuten siskoni kyseistä vaatekappaletta taannoin kommentoi.

Meillä sormiruokaillaan aina kun äiti on keksinyt jotain sopivaa sormiruokailtavaa ja kun ruokailun kanssa ei ole mikään kiire. Lapsi on mahtavan ennakkoluuloton maistelija. Ja muunkinlainen ruokaan tutustuja. Uusien ruokalajien käsituntuma tutkitaan tarkasti, ja niinpä ruokaa monesti löytyy lattialta, tuolilta, vaatteista, hiuksista ja housuista moninkertaisesti se määrä, mikä ehkä mahaan on päätynyt.

Tästä johtuvaa sotkua torppaamaan syntyi ruokaessu. Yksi tällainen meillä olikin jo ennestään, kiitos Prisman, joka pelasti kiireisen ompelijan. Mutta koska se essu tuntuu olevan koko ajan joko pyykissä tai likaisena, varsinkin jos pitäisi johonkin lähteä ja ottaa essu mukaan, niin ompelulistalla oli kopio tuosta markettiversiosta.

Niinpä piirtelin kaavat valmiin essun pohjalta, nappasin kestovaippailua varten hankimani PUL-kankaan parempaan käyttöön, kanttasin varastoista löytyneellä pirteällä pilkkunauhalla ja kyllä nyt kelpaa sotkea:)

Miksi täällä blogissa ei enää tapahdu mitään?

Varpaat kuvasi Sari Ayre Photography

Nämä pienet varpaat ja niiden hurmaava omistaja tupsahtivat elämäämme kuukausi sitten. Äiti ja isä ovat aivan myytyjä. Toivottavasti elämä kantaa pikkuista, minne ikinä jalat häntä sitten kuljettavatkaan.

Näiden ja sen kaiken muun ihmettelyyn on hujahtanut aikaa ihan huomaamatta. Siksipä täällä blogin puolellakin on ollut hävyttömän hiljaista. Lupaan palailla linjoille taas, kun pikkuihmisen rytmistä alkaa löytyä puikkojen, koukkujen ja ompelukoneen mentäviä aukkoja ja rauhallisia kirjoitushetkiä:)

Maailman suurin kynttiläillallinen

Yksi varmoista kevään merkeistä on WWF:n organisoima Earth Hour -kampanja, joka sammuttaa tänään valot klo 20.30-21.30. Tapahtuma järjestetään maailmanlaajuisesti maaliskuun viimeisenä lauantaina. Valot sammuvat tänäänkin tuhansissa kaupungeissa, yrityksissä, organisaatioissa ja kodeissa. Tämän vuoden tapahtuman teemana on maailman suurin kynttiläillallinen. Romanttisen lauantai-illan puitteet ovat siis varsin sopivasti kohdillaan, kun Avalta tulee vielä klo 21 elokuva Titanic:)

Ennen hempeilyä kuitenkin ikkunat odottavat pesijää, veroilmoitus täyttäjää ja rairuoho kylväjää.  Alkuvuoden ompelujumikin toivottavasti alkaa vähitellen helpottaa ja tänne alkaa tipahdella jotain, mitä käsityöblogissa kuuluisikin näkyä.

Ensi yönä siirretään myös kelloja - tunnilla kohti kesää. Aamulla herätään sitten toivottavasti ennen kuin ensimmäiset pääsiäisnoidat kolkuttelevat ovella virpomisvitsoineen:)

Arjen ja laihdutuskuurin pelastava kinkkukiusaus

Käsi ylös, kuinka monella arki-iltaisin on sellainen tilanne, että kotona ei ole ruokaa valmiina, mutta pöydän äärellä sitäkin nälkäisempiä ihmisiä? Ja tuntuu, että sen ruoan laittamiseen, kaiken maailman pilkkomiseen ja kypsentämiseen menee aikaa ja samalla nälkä vaan yltyy ja tekee mieli napata keksi (ja kalori) jos toinenkin alkupalaksi?

Täällä tuo on ainakin kokolailla tuttu tilanne. Ja nimenomaan arki-iltaisin, kun kukaan ei ole päivällä ollut laittamassa ruokaa. Aika ajoin onnistun priorisoimaan ja suunnittelemaan asiat niin, että esimerkiksi viikonloppuna ruokaa valmistuu sen verran, että siitä riittää hyvin arki-iltojen pelastajaksi pienellä lämmityksellä. Mutta sitten taas suunnitelmat unohtuvat ja päässä pyörii vain yksi kysymys: mitä tänään syödään ja mistä se tehdään?

Yllä kuvatun tilanteen pelastajaksi tarvitaan erinäisiä luottoreseptejä, joiden kokkaaminen onnistuu nopeasti, helposti ja ilman ohjetta. Ja joihin voi käyttää lähes mitä tahansa kaapista löytyvää. Tässä siis yksi sellainen. Resepti on napattu aikoinaan jostakin Painonvartijoiden materiaalista ja tuunailtu omaan jääkaappiin sopivaksi.

Kevyt kinkkukiusaus
6 annosta

500 g peruna-sipulisekoitusta (pakaste)
1 pss keittojuureksia, kasvissuikaleita tms. (pakaste)
300 g savukinkkusuikaleita (tai jauhleihaa, kebablastuja, kanapalikoita, soijapalleroita tms.)
2 rkl kuivattua persiljaa
2 dl rasvatonta maitoa
100 g sulatejuustoa
rouhittua pippuria
(vähän öljyä vuoan voiteluun)

Kaada puolet peruna-sipulisekoituksesta ja tyhjennä kaveriksi pakastejuurekset uunivuokaan. Ripottele päälle ripaus pippuria.

Lisää sitten kinkku ja persilja. Kinkun paikalle käy lähes mikä tahansa liha/kana/kala/kasviperäinen vaihtoehto. Kaada päälle loput peruna-sipulisekoituksesta ja ripottele vielä hiukan pippuria. Minä käytin tähän kiusaukseen ehkä yhteensä noin 1 teelusikallisen verran myllystä rouhittua pippuria.

Lämmitä maito ja sekoita sulatejuusto nokareina maidon joukkoon niin että se sulaa. Minulla oli käytössä Polarin 9 %:nen sulatejuusto, joka oli kevyin löytämäni laktoositon sulatejuustoversio. Kaada maito-juustoseos vuokaan perunoiden, kasvisten ja kinkkusuikaleiden päälle.

Kypsennä vuokaa 175 asteessa noin tunti. Mitä kauemmin maltat pitää tämän uunissa, sitä pehmeämpi lopputuoksesta tulee. Vuoan pinnan voi loppuvaiheessa peittää foliolla, ettei siitä tule liian tumma. Nauti raikkaan salaatin kera. Tai jos laiskuus iskee tässä vaiheessa, käyvät pelkät tomaatitkin:)

Kuten näkyy, kyseessä on tällä kertaa myös melkoinen pussiruoka. Pakastekasviksia on yllin kyllin tarjolla suikaloituina/paloiteltuina/pilkottuina ja ne on niin helppo vaan kaataa pussista suoraan vuokaan. Tässä olin kinkun kanssa ihan yhtä laiska, sekin tuli pussista.

Ellei edellisistä raaka-ainevalinnoista jo käynyt ilmi, niin helppoutensa lisäksi tämä on myös kevyttä syötävää. Jotenkin näin jouluherkkujen loppumisen jälkeen sitä väkisinkin iskee ajatus kevyemmästä elämästä, on niitä kiloja sitten tullut tai ei.

Tämmöiset ajatuskulut tunnetaan selvästi myös painonhallintaa markkinoivilla tahoilla. Esimerkiksi Keventäjät tarjoaa kahden viikon kokeilujäsenyyttä maksutta. Itselläni ei ole kokemusta kyseisestä palvelusta, mutta melkein tekisi mieleni kokeilla. Tuskin terveellisempi, säännöllisempi ja mietitympi elämä syömisen näkökulmasta on koskaan haitaksi. Onko teillä kokemuksia superdieeteistä, Kiloklubista, Keventäjistä tai muista vastaavista, hoikkaa ihanne-elämää tarjoavista tahoista?

Valon juhlan suolalyhty

Tänään on loppiainen. Epifania, valon juhla. Ja aika tarkastella suolankasvatuksen tuloksia. Monesta tuvasta kärrätään kuusi pihalle ja keräillään joulu huolella laatikoihin, kääritään silkkipapereihin, ripustetaan varaston kattokoukkuihin ja suljetaan odottamaan vuoden loppua. Meillä ei kuusta ollut sisällä tänä vuonna ollenkaan, mutta kuusen virkaa tehneet havunoksat kyllä lensivät vähäisine, jäljellä olevine neulasineen pihalle. Ulkokuusi saa vielä ilahduttaa valoillaan.

Kuusijumpan sijasta keskityin tänä vuonna tuohon loppiaisen valoisampaan puoleen. Kun sosiaalisessa mediassa ollaan viime aikoina kohistu suolan kasvattamisesta, niin päätinpä minäkin kokeilla. En ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan, että kun lasipurkin pohjalle kaadetaan suolan kaveriksi vähän vettä, alkaa suola kasvaa reunoja ylös muodostaen mennessään kauniin huurteisen pinnan. Kanssasisarten upeat kuvat puhuivat kuitenkin puolestaan, joten pitihän tuota päästä testaamaan.

Miehen kotoa kulkeutui joulun pyhinä meille parikin vanhaa lasipurkkia, joista pienempi pääsi suolatestiin. Törmäsin jos jonkinlaisiin ohjeisiin, mutta ainakin itselläni homma toimi yksinkertaisuudessaan näin: purkin pohjalle kaadetaan reilun sentin kerros karkeaa merisuolaa, joka sitten juuri ja juuri peitetään vedellä. Purkki jätetään oman onnensa nojaan ja kärsivällisesti odotellaan kasvun ihmettä. Tätä suolalyhtyä on kasvateltu viikon verran. Välillä kävin hiukan lisäämässä suolakerroksen päälle vettä ja toisinaan purkissa paloi kynttilä, kun lämmön sanotaan edesauttavan kasvua. Tässäkin tapauksessa.

Isompi, 10 litran keittiötölkki taas sai sisäänsä kirkasta sellofaania ja pienet led-valot. Näin siitä syntyi oikein salonkikelpoinen tunnelmavalaisin. Joka taitaa päätyä eteisen pimeään nurkkaan, jonne ei luonnonvalo ylety, mutta josta juurikin sopivasti löytyy pistorasia.

Joulun loppumisen lisäksi loppiainen tietää allekirjoittaneelle ja luultavasti muutamalle muullekin joululaiskottelun loppua ja paluuta arkeen. Töihin, tuttuihin rutiineihin, aikaisiin aamuheräämisiin ja elämän säännöllisyyteen, Hyvästi siis toistaiseksi hitaat ja pitkät aamukahvit, laiskat päiväkävelyt ja joulun suklaaähkyt. Suklaarasian sijasta käsi saa seuraavaksi luvan kurottua kohti kahvakuulaa ja pistää tämän naisen järjestykseen. Kyllä sitä arkea on kaivattukin! Onneksi aina voi lyhyemmänkin aamukahvihetken ajaksi sytyttää kynttilän lyhtyyn ja odottaa kun tulee se aamu, kun sitä ei enää tarvita.

Miten minusta tuli työmatkapyöräilijä?

Kuvan pyörä ei liity tapaukseen. Kuva: Thinkstockphotos

Olen aina tykännyt liikkua paikasta toiseen pyörällä. Sen sijaan varsinaiset pyörälenkit eivät oikein ole saaneet kannatusta. Liekö syynä ollut se, että yksinään pyöräily pelkästään hyvin vuoksi on jokseenkin tylsää. Ja lenkkikavereita ei joko ole ollut, tai ne ovat polkeneet renkaat viuhuen paljon kovempaa kuin allekirjoittanut ja tuskastuneet samaisen tyypin "maisemapyöräilyvauhtiin". Niinpä kategorisoin itseni aikalailla hyötypyöräilijäksi. Polkimet liikkuvat helposti, kun olen menossa paikasta toiseen ja rehkimisellä on kunnon kohottamisen lisäksi joku muukin tarkoitus.

Kesälomien jälkeen innostuin työmatkapyöräilystä toden teolla. Olin aikaisemminkin taittanut työmatkoja satunnaisesti polkien, mutta edellisen asunnon ja työpaikan välinen reilun 20 kilometrin etäisyys ei houkutellut hyppäämään satulaan kovinkaan usein. Nykyisestä asunnosta matkaa yhteen suuntaan kertyy noin 17 km. Heti tuntui jotenkin paremmalta, kun oltiin 20 kilometrin haamurajan alapuolella.

Niinpä kesäloman jälkeen päätin, että elokuun ajan töihin poljetaan joka päivä, ellei kohdalle satu ihan kamalaa vesisadetta tai myrskyä. Kaikki alkoi hyvin ja intoa riitti, kunnes huomasin, että reilun 10 vuoden ikäinen hybridi ei ehkä ole se kiitollisin menopeli 34 kilometrin päivämatkoihin. Kun kerran näkee polkemisen vaivan, niin miksei sitä voisi rullailla vähän kevyemmin, päästä vähän lujempaa ja kuskata mukanaan vähän vähemmän ylimääräisiä kiloja polkupyörän muodossa. Tarkoitushan oli ennemminkin tiputtaa kiloja polkijalta kuin raahata 16 kilon teräsrunkoista kulkupeliä edestakaisin. Näistä huomioista alkoi vimmattu fillarikeskustelupalstojen lukeminen ja pyöräkaupoissa visiteeraaminen.

Kippurasarvisen ohjaimiin ei identiteettini oikein antanut myöden (minäkö muka kilpapyöräilijä??) ja hybridi oli jo nähty. Niinpä valinta kohdistui lopulta lukuisten koeajojen ja renkaiden potkimisten jälkeen ns. fitness-pyörään. Siinä yhdistyvät kevyt runko, kitkatta rullaavat ohuet renkaat ja hyvä ajoasento. Kaikessa virtaviivaisuudessaan pyörän kuitenkin tunnistaa vielä naistenpyöräksi, jonka ohjaimiin hypätäkseen ei tarvitse könytä poikkitangon yli.

Pyöräily kuten niin moni muukin laji on välineurheilua, joten uudella pyörällä kilometrit taittuivat vauhdilla. Onhan se nyt paljon mukavampi viilettää sujuvasti ja ilman ylimääräisiä ohjaustangon ja satulan kitinöitä ja narinoita ja vaihtaa vaihteita keskellä ylämäkeäkin ilman, että koko ajan on pelko ketjujen irtoamisesta.

Pyöräteillä ei yleensä ole minkäänlaista ruuhkaa. Varsinkin tänään, kun Helsingin keskusta on kuulemma JHL:n lakosta johtuvan metrojen ja ratikoiden pysähtymisen takia kaaoksessa, on varsin kivaa hypätä täyteen ahdetun bussin tai ruuhkautuneet tiet täyttävien autojen sijasta pyörän selkään.

Pyöräilijälle ei levitetä punaista mattoa vaan lehtimatto.

Pyöräilijä ei ole myöskään aikataulujen orja. Jos jonakin aamuna reisistä löytyy vähemmän virtaa, et silti myöhästy. Kun työaika on liukuva, ei ole niin minuutilleen tarkkaa mihin aikaan aamusta sitä työpöytänsä taakse istahtaa. Työpäivän jälkeen ei myöskään tarvitse kiiruhtaa salille tai jumppaan, koska päivän liikunta- ja hikiannos on taatusti hankittu polkemalla. Eipä sillä, että tuon polkemisen jälkeen mikään jalkaprässi kamalasti edes houkuttaisi. Ilman jalkaprässiäkin tuosta polkemisesta on kuitenkin ollut lihaksille iloa. Elokuun alussa tietyt ylämäet lähinnä ärsyttivät ja nostivat välillä harmin kyyneleet silmiin pitkän työpäivän jälkeen. Jossain vaiheessa samaiset ylämäet muuttuivat mukaviksi haasteiksi. Ja vihdoin niistä poljettiin yli tuosta noin vain, ilman sen kummempia tunteenpurkauksia.

Maisemien lisäksi työmatkan tuoksut tavoittavat pyöräilijän paremmin kuin bussissa istujan.

Sään armoilla pyöräilijä sen sijaan on ainakin jossain määrin. Erilaiset sadetutkat ovat tulleet hyvinkin tutuksi, kun sadekuurojen uhatessa olen kyttäillyt sopivaa hetkeä sadepilvien välissä, jolloin olisi potentiaalisimmat mahdollisuudet selvitä kuivana kotiin. Aikaa yhdensuuntaiseen työmatkaan on pyörällä kulunut se sama noin 50 minuuttia, joka parhaimmillaan kuluu matkaan bussi+juna+juna -yhdistelmälläkin kaikkine vaihtoineen ja odotuksineen.

Pyöräillessä huomaa konkreettisesti vuodenaikojen ja vuorokaudenaikojen vaihtelun. Syvän vihreä kesämaisema saa vähitellen kellertäviä ruskan sävyjä ja pudonneet lehdet rahisevat ja tuoksuvat kutsuvasti renkaiden alla. Tyynenä aamuna sumu viipyilee jokiuoman päällä kietoen koko maiseman pehmeään syleilyynsä. Iltapäivällä sama maisema kylpee auringossa ja valkoiset hattarapilvet heijastuvat  tyynen veden pinnasta. Maiseman monet ulottuvuudet tuoksuja myöten konkretisoituvat aivan eri tavalla kuin yleensä.

Nyt on mittarissa 1009,2 poljettua työmatkakilometriä. Eli olisin näillä päässyt aikalailla Helsingistä Muonioon:)

Superruokaa suoraan puskista

Tämä superruoka on tullut ihan puskista - kirjaimellisesti. Vietin muutaman päivän vanhempien luona maalaismaisemissa. Ja marjapuskissa. Eikös maalla sovi vähän metsässä ollakin:)

Aamulla oli mukava herätä, kun voi katsella kauas. Keittiön ikkunasta pitkälle yli peltojen, kohti auringonnousua. Tai voi kävellä aamun raikkaudessa pitkin hiukan ruohottunutta peltotietä pienelle järvelle, jossa siihen aikaan aamusta ei ole vielä ketään muuta. Ainoastaan peilityyni järvenpinta, josta pilkistää ulpukanlehtien joukosta muutama valkoinen lumpeenkukka. En taas muistanutkaan, kuinka virkistävää tällainen aamu-uinti on, kun sitä sen verran harvoin pääsee tekemään. Kun tällä aamu-uinnilla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, että kotoa lähdetään talvipakkasessa uimahallille silmät sikkarassa, kauhotaan kilometri, pari altaan päästä päähän ja sitten kovalla kiireellä föönataan tukka ja kiirehditään töihin. Ei, tällä uinnilla ei ollut kilometritavoitteita eikä aikatauluja, luvallista oli vain kesäaamusta nautiskelu!

Marjapensaiden omistamisessa ehkäpä parasta on se, että voi milloin tahansa käydä herkuttelemassa kypsyvällä sadolla suoraan puskista. Mikä siinä onkin, että marjat maistuvat paremmilta vihreiden lehtien seasta kaivettuina kuin torilta ostetusta rasiasta naposteltuina? Enkä vissiin ole ainut tätä mieltä oleva, koska sama asia on huomattu täälläkin. Olen harrastanut tuota puska-ateriointia lapsesta saakka niin marjapuskien kuin omppupuidenkin osalta. Nyt oman pihan kyseiset herkkujentuottajat ovat vasta niin pieniä, ettei niistä paljon riitä vielä naposteltavaa säilömisestä puhumattakaan. Joten mihinpä muualle kuin marjapuskiin oli suunta ensimmäisenä, kun vanhempien luona olin:)

Mustikkametsässä oli ajoittain hyvinkin tiukka kisa menossa kärpästen ja oman kestävyyden välillä. Kuinka niitä voikin mahtua niin paljon juuri sinne, missä itse milloinkin oli poimimassa? Omat marjamaat ovat lapsuuden maisemissa, sinne sitä tulee aina mentyä niitä poimimaan. Ihan niinkuin sitä ei oppisi hyviä marjapaikkoja edes löytämään uusista asuinympäristöistä. Vaan kun aina pitää päästä niiden tuttujen puiden ja mättäiden ääreen. Sieltä metsistä poimitaan marjat, siellä ne myös puhdistetaan ja sokeroidaan pakastusrasioihin ja -pusseihin. Valmiit pussit ja rasiat sitten kuskataan kotipakastimeen. Joka vuosi puhdistuspuuhan alkaessa äidin kaapista kaivetaan se sama iso tarjoilulautanen, johon levitetyistä marjoista nypitään lehdet ja muut roskat. Ja aina puhtaat marjat kaadetaan isoon yleiskoneen vatiin, josta ne sitten päätyvät pakasterasioihin. Jotenkin sitä aina automaattisesti hakee ne samat astiat, ihan kuin ei marjojen perjaus muilla onnistisi ollenkaan.

Vaan tällä kertaa osa marjoista matkustikin tänne kotiin ämpärissä. Joten pääsin aloittamaan ihan oman tradition marjanpuhdistusastioiden suhteen. Nyt ei ollutkaan kaapissa sitä tuttua yleiskoneen vatia, vaan piti etsiä muu iso kulho. Jospa ensi vuonna muistaisi, mitkä astiat olivat käytössä, niin voisi ottaa samat ja oma perkausperinne pääsisi vauhtiin:)

Ihan kaikki marjat eivät sentään päätyneet pakkaseen. Iltapalaksi keittelin vaahtopuuroa punaisista viinimarjoista. Ohje ompi esimerkiksi täällä, jos puurohammas alkaa kolottaa.

Poissaollessa puutarhassa liljat olivat auenneet ja koko puutarhan täytti vieno tuoksu. Tyyni ilta, hehkuvat liljat ja lämmintä vielä iltakymmenen jälkeen yli 20 astetta. Voiko tästä enää kesä paremmaksi muuttua?

Riippumattopäivä

Tänään vietetään kansainvälistä riippumattopäivää (hammock day). Ja onpa kerrassaan oivallinen ilma sellaisen viettoon:) Varsinkin kun ei tarvitse tähän kohtaan edes todeta, että viettäisin, mutta kun se riippumatto puuttuu.

Meille nimittäin tilattiin kesäloman alkajaisiksi tämmöinen. Maton saapumista odoteltiin malttamattomana ja kun paketti saapui postiin, ei se siellä kauaa ehtinyt vanheta. Matto ja varsin näppärät kiinnityspalikat tilattiin täältä. Mattovalmistajan La Siestan sivuilla on myös video, josta selviää hyvin tuon kiinnityksen toimintaperiaate. Maton hankinta oli alunperin miehen idea. Ja hyvä idea olikin! En ollut tainnut koskaan aikaisemmin kunnolla makoilla riippumatossa ja nyt olen yrittänyt jopa yhtenä yönä nukkua siinä.

Voiko lokoisampaa paikkaa tällaisena aurinkoisena hellepäivänä olla? Mattoon pitäisikin vissiin tehdä jonotusnumerot:D Hyvä kirja käteen ja kylmä kuplavesilasi käden ulottuville, niin johan sitä pääsee kiireinen lomastressaajakin rentoihin tunnelmiin.

Jos riippumattoa ei ole käden ulottuvilla, niin aina voi mennä haukkaamaan lähigrillille tai kioskille hot dogin tai haastaa kaverin muistelemaan piin desimaaleja. Tänään kun vietetään myös kansainvälistä Hot Dog -päivää sekä Piin likiarvon päivää:)

Scarlett O'Hara kävi Fiskarsissa

Takana ihana, leppeän laiska lomapäivä Fiskarsin ruukkialueella. Alue ja varsinkin siellä sijaitseva, ja uskoakseni hyvin monien perhevalokuvakokoelmista löytyvä "Pikku-Pässi" -veturi ovat tuttuja jo lapsuuden perhereissuilta. Aina tuonne on kuitenkin mukava palata uudestaan. Muutaman vuoden välein. Kävelemään jokirantaan, inspiroitumaan alueen käsityöläisten taidonnäytteistä, nauttimaan herkulliset leivoskahvit ja tietysti tarkistamaan, onko se veturi vielä paikoillaan.

Fiskars ei pettänyt taaskaan, vaan tarjolla oli monenlaisia herkkuja. Päivä lähti mukavasti käyntiin Petris Chocolate Roomin porkkanainkiväärikeitolla ja suussasulavalla kakulla. Minä maistelin mustikkavalkosuklaakakkua, miehen lautaselle päätyi triplasuklaahoukutus. Peukut molemmille!

Fiskarsin kesä tarjoilee tänä vuonna myös paikallisen käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunnan Onoman pop-up myymälän sekä kesänäyttelyn RAJAPINNAT. Kesänäyttely esittelee mitä tapahtuu, kun luovat itsenäiset yhteisöt kohtaavat ja pohtivat käsityön, taiteen, muotoilun ja kaupallisuuden rajapintoja. Meiltä tuo näyttely jäi katsomatta, kun sisäänpääsymaksu ei houkutellut päivän edestakaisin kävelleitä jalkoja enää kävelemään lisää. Tulevana viikonloppuna ruukin alueella pidetään myös antiikkipäivät.

Fiskarsin ruukki täyttää tänä vuonna 365 vuotta. Kyseisiä juhlavuoden esitteitä oli jaossa jokaisessa putiikissa. Esillepanot vaihtelivat ja olivat välillä hyvinkin kekseliäitä:)

Koska ruukilla kerran on juhlat, pitäähän sinne tietysti pukeutua juhlavuoden vaatimalla tavalla. Aurinkoinen keli ja kukkamekko löysivätkin toisensa välittömästi. Mausteeksi kiilakorkokengät ja punaista huulipunaa niin jo vain kelpasi juhlia.

Ja mitä tekemistä tällä jutulla on Scarlett O'Haran kanssa? No eikös hänkin taikonut itselleen juhlamekon ja tanssihelmat vanhasta verhosta:D

Kesähelmojen resepti: Isokukallinen verho muutamalla eurolla SPR:n Kontista. Mekon yläosan kaava jonkun vanhan mekon kaavasta ja helma ommeltu neljästä kiilasta, jotka leikkasin ilman kaavoja niin leveiksi kuin kankaasta sai. 

Kesälomalaisen sitruunasorbetti

Se olis loma nyt! Se ainut aika vuodesta, kun saa kellokortilla kotiin lähtiessä leimata LOMA ulos:) Kyllä tuntui terapeuttiselta, suorastaan auvoiselta. Vuosi on odotettu tätä hetkeä, ja nyt se on täällä. Taas.

Sen kunniaksi junailin itseni Espoon keskukseen By Pia's designin tunnelmalliseen puotiin ja nappasin kainaloon kesälomamekon. Ihana puoti kaiken kaikkiaan, en ollenkaan tajua, etten ole aikaisemmin tuonne eksynyt. Pellavaunelma istui täydellisesti ja tästä tulee varmasti yksi tämän kesän lempimekoista. Koska kesä on aina kesä, sanovat säätiedotus ja lämpömittari mitä tahansa.

Loman kunniaksi nautiskeltiin myös kirpeän ihanasta sitruunasorbetista. Alkuperäinen ohje löytyy Pizza paradiso - Paista parhaat artesaanipizzat -kirjasta. Superhelppo ohje, jonka kanssa sorbettinälkää tosin pitää osata hiukan ennakoida, koska herkun valmistumiseen menee muutama hetki. Olkaa hyvä:)


Sitruunasorbetti
noin 8 annosta


7,5 dl  vettä
500 g  sokeria
8         sitruunan mehu
1         luomusitruunan raastettu kuori

Kiehauta vesi ja sokeri kattilassa samalla sekoittaen. Ota kattila liedeltä, kun sokeri on liuennut ja liemi on kirkasta. Lisää sitruunoiden mehu ja raastettu kuori ja sekoita. Jos on tiedossa, että sorbettia ei syödä samana päivänä, voit lisätä liemeen myös 1 rkl glukoosisiirappia. Tosin toimii vallan hyvin ilmankin, eikä ainakaan minulla ole herkku jäätynyt kivikovaksi, vaikka tästä on riittänyt syötävää useammaksi päiväksi.  Jäähdytä liemi ja laita sen jälkeen jääkaappiin, jossa se saa seistä vähintään tunnin.

Jos omistat jäätelökoneen, kaada sorbettiliemi koneeseen ja anna mennä koneen ohjeiden mukaan. Jos et omista, kuten minä, varaudu vatkaukseen. Kaada liemi muovikulhoon ja laita pakastimeen. Käy vatkaamassa sähkövatkaimella 20 minuutin välein kolmen tunnin ajan.Varaa aikaa lopulliseen jäätymiseen yhteensä vähintään viisi tuntia, jotta sorbetti on varmasti jäätynyt vieraiden saapuessa.

Ota sorbetista ja vaniljajäätelöstä jäätelökauhalla palloja, nappaa mukaan hiukan suklaakastiketta, lisää ripaus keksimuruja ja viimeistele sitruunamelissalla. Kirpeän makean sitruunan, pehmeän vaniljan ja täyteläisen suklaan liitto rapeiden keksimurujen kanssa hipoo täydellisyyttä. Tämän myötä aurinko paistaa aina, ikkunan ulkopuolella olevista lämpöasteista huolimatta!

Haasteellinen viikonloppu

Olen ollut laiska. Sain nimittäin ajat sitten Ihanasta talosta maalta haasteen, johon vastaaminen on jostain käsittämättömästä syystä venynyt ihan liian kauan. Kun se aika vaan menee..

Joten eikun vastauksia:

1. Suosikkiväri sisustuksessa
Sanovat, etteivät valkoinen ja musta oikeastaan ole värejä, mutta sisustuksessa kyllä ovat. Tunnustaudun niihin, joilla on valkoiset seinät ja kaapeissa kasoittain erivärisiä tyynyjä ja peittoja, joilla tuodaan ne varsinaiset värit sisustukseen. Jos mustaa ja valkoista ei kumminkaan jostain syystä lasketa, niin heitetään kehiin punainen, koska meillä on punainen sohva:) Sen vaihtaminen on hiukan kallimpaa ja työläämpää kuin mainittujen torkkupeittojen ja koristetyynyjen, joten eiköhän rakkaussuhde punaiseen ole aika kestävällä pohjalla. Harmaa ja värjäämättömän pellavan sävyt pehmentävät kokonaisuutta sopivasti, joten ainakin kaikkia noita värejä meiltä löytyy. 

2. Designesine/-huonekalu, joka ei ikinä tule meille
Meillä ei juurikaan harrasteta semmoisia designesineitä tai -huonekaluja, joiksi designesineet stereotyyppisesti ja sarkastisestikin ehkä ymmärretään. Eli ei  muovia eikä rosteria, ei myöskään epämukavannäköisiä tai huippukalliita kalusteita tai esineitä, joilla ei varsinaisesti tee yhtään mitään. Juurikin siksi, että ne ovat epämukavia ja kalliita ja turhia. Kuten vaikka Eero Aarnion Puppy.

Sen sijaan meiltä löytyy ja yritämme valinnoissa mahdollisuuksien mukaan suosia kotimaista, kestävää ja klassista designia kuten Iittalan astioita, Hackmannin kattiloita, Fiskarsin saksia ja veitsiä sekä Pohjanmaan huonekaluja. Tosin täällä ei asuisi tuunari (ei siis duunari vaan tuunari!), ellei  "virallisen designin" rinnalla kulkisi aina oma design joko alusta asti toteutettuna tai olemassaolevia esineitä muokkaamalla:) Näistä saadaan juurikin sopivan kotoinen ja omaa silmää miellyttävä yhdistelmä.

3. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssä
 Höm, kattelen telkkua NIIN vähän, että tässä kategoriassa ei paljon ehdokkaita ole. Yksi hyvä sarja, joka tosin tällä hetkellä on tauolla, on Subin neljän nörttikaveruksen elämää seuraileva Rillit huurussa. Ja siellä suosikki on Leonard, joka tuosta fyysikkopoppoosta on ainut vähänkään normaali mies, joka yrittää kaikin keinoin kammeta kavereitaankin samoille raiteille. Tässä touhussa ei aina kommelluksiltakaan säästytä, joten terävänäköisten stereotyyppien varaan rakennettu sarja toimii oivallisena aivotoiminnan nollaajana arki-iltaisin.

4. Suosikki leivonnassa
Parasta ovat ehkä uunituoreet korvapuustit kylmän maitolasillisen kavereina. Omenapiirakka ja vaniljakastike sekä suklaakakku ja jätski ovat myös lähes lyömättömiä yhdistelmiä. Ehkä tähän voisi yksiselitteisesti todeta, että suosikkeja tuoreet leivnonnaiset, koska silloin pääsee makujen lisäksi nauttimaan myös vastapaistetun leivonnaisen tuoksusta.

5. Viisi blogisuosikkia
Lueskelen enemmän tai vähemmän melko monia blogeja, mutta on joitakin, joihin palataan aina uudetaan. Ne kaivetaan esille aina silloin kun kaipaan jotain piristävää, inspiroivaa, lohduttavaa, ajatukset rauhoittavaa, tyylillisesti kiinnostavaa tai muuten vaan hyvää mieltä tuovaa luettavaa ja ne ovat haasteen antajan blogin lisäksi ainakin seuraavat:
Ellis
Susannan työhuone
Aamukahvilla
Säkellystä ja säätöä
Hannan Namit

Haaste napattavissa matkaan vapaasti!

Makeaa vappua!

Aah, vapaapäivä! Ja niitä on vielä tulossa neljä lisääkin ennen kuin seuraavan kerran istun sorvin ääressä töissä. Tämä kuva kertoo yhdellä silmäyksellä tämän päivän päällimmäiset ja tärkeimmät puuhat: aamukahvia kaikessa rauhassa Hesarin ja päivän uutisten ääressä. Sen jälkeen kaivettiin esiin eilen illalla jääkaappiin nousemaan jätetty sämpylätaikina. Kuvan takaosassa pilkottaa korillinen spelttisämpylöitä illan pulled pork -sandwichien raaka-aineeksi. Possu muhi yön uunissa, joten voi sitä muulloinkin kuin jouluna herätä ihanaan kinkuntuoksuun:)

Ja sokerina pohjalla - ja vähän suupielessäkin -  vadillinen munkkeja, joista pakolliset maistiaiset katosivat jo laadunvalvojan masuun. Ilmapalloja ja serpentiinejä ei kuvissa vielä näy, joten seuraavaksi hakemaan hiukan koristuksia iltaa varten. Hauskaa vappua ihmiset!

Onko Suomen käsityön museo huomenna vielä olemassa?

Jyväskylässä ja tarkemmin sanottuna kaupungin kulttuuri- ja liikuntalautakunnan kokouksessa käydään tänään toivottavasti tiukkaa keskustelua Suomen käsityön museon tulevaisuudesta. Mokomat kun aikovat lakkauttaa koko paikan!

Jos olisin löytänyt jonkinlaisen adressin, mihin olisi voinut vetää nimensä museon puolesta, olisin tehnyt sen ilomielin. Paremman puutteessa heitän museon suuntaan pelastusrenkaan. Toki joku helsinkiläinen Guggenheim kuulostaa houkuttelevammalta, modernimmalta ja turisteja vetävämmältä paikalta kuin keskisuomalainen yhden alan erikoismuseo. Silti ainakaan minun järkeeni ei oikein mahdu, miten käsityön museon lakkauttamisesta kasaan riivityt eurot tuottaisivat Guggenheimin tai muun vastaavan laitoksen seininä enemmän, kuin nyt.

Suomen museoliiton teettämän ja Vaasan yliopiston tekemän Museoiden taloudellinen vaikuttavuus -tutkimuksen mukaan jokainen museo kasvattaa alueensa taloutta noin 30-50 eurolla. Käsityön museon alueelleen tuoma rahavirta olisi näin 36 000 vuosittaisen kävijän mukaan laskettuna 1 080 000 - 1 800 000 euroa. Kun museo aiheutti kaupungille 140 000 euron kulut (0,02 % kaupungin kokonaismenoista), niin luulisi kaupunki ennemminkin haluavan pitää kiinni helmestään kuin lakkauttaa sen. Kummallista matematiikkaa, sanoo humanisti.

Toivottavasti Suomen käsityön museo pysyy paikallaan ja tarjoaa tulevaisuudessakin aikamatkan eräiden jo katoamassa olevien kädentaitojen ja niihin liittyvien välineiden maailmaan.

Aurinkokukkia pääsiäiseksi!

Hengissä ollaan, vaikka blogihiljaisuus muuta on viime aikoina antanut ymmärtääkin. On pitänyt kirjoitella Tallinnassa esillä olleesta Titanic-näyttelystä, vinkata sisustusbloggareiden kirppiksestä ja haistella kevättuulten mukana kaikenlaista muutakin kivaa. Mutta aika on näköjään hukkunut jonnekin. Kuten siinä muinaisessa Saunalahden mainoksessa pikkupoika kysyy isältään, että minne aika katoaa..

Olkoon emäntä kuinka väsyksissä ja nuutunut tahansa, niin pihalla kukkamaasta puskee niin viime vuonna siihen iskettyjä sinivuokkoja kuin syksyllä istutettuja tulppaaneitakin. Joten jotain elämää tässäkin tuvassa sentään on:)

Täällä aika on mennyt töiden tarjoamaan loputtoman mustaan aukkoon. Messuosaston rakentamista, messupäivystystä, opettajatapahtumia, uuden näyttelyn avaamista, koululaisten kevätretkiasioiden setvimistä.. Jos ei noilla asioilla päästä kevätfiiliksiin, niin viimeistään Plantagenin pääsiäiskukkaosastolla tuli herätys. En muistanut kylvää ajoissa edes pääsiäisruohoa, joten nämä narsissit saavat toimia nyt vihreän ruohon korvikkeena. Aika hyvin onnistuvatkin:)

Aurinkoista ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa itse kullekin! Täältä lähtee autonnokka ihan juuri kohti lapsuuden maisemia.