maanantai 18. helmikuuta 2013

Roskarukalla

Vietettiin viikonloppua Pyhäjoella, koska kummitätini saapui sinne myös lomailemaan Helsingistä. Sunnuntaina käytiinkin koko porukalla laskemassa mäkeä Roskarukalla, eli Pyhäjoella sijaitsevalla mäenlaskupaikalla. Nimi juontaa juurensa siitä, että paikalla on joskus sijainnut mun lapsuudessa kaatopaikka, joka on sittemmin peitetty ja tehty mäenlaskupaikaksi. Tänä vuonna ahkerat talkoolaiset raivasivat mäen sen vallanneista risuista ja paikallisten yrittäjien lahjoittamina mäenlaskupaikalle on saatu myös valot. Kukkulan päällä on myös laavu sekä ilmaisia puita, jotta siellä pystyy käydä myös makkaranpaistossa. Ja meillähän tietenkin oli myös eväät mukana...



Itse asiassa ehdittiin käydä tuolla laskemassa mäkeä kahdestikin viikonlopun aikana kun lauantaina käytiin siellä aamupäivällä ihan oman perheen voimin :)








Miehellä oli astetta vauhdikkaampi meno... :)


Otettiin yhteiskuva, jossa siis minä, äiti ja mun täti ja tietenkin Veeti. Blogeissa näkee aina vain niitä onnistuneimpia otoksia, mutta tässä alla todellisuus tuosta valokuvaustilanteesta... :) Tässä eka siis se parempi kuva ja alla todellisuus.


 Veeti huitoi makkarakepin kanssa niin, että kaikki sai varoa silmiään ja kuva on sen mukainen!




Miten ruisleipäkin voi maistua pihalla niin hyvälle?!? Pakattiin ne vielä voipaperiin, että saatiin kunnon entisaikainen retkieväsfiilis :)


Tuossa Roskarukan kupeessa on myös toinen Pyhäjokinen nähtävyys, missä en ole ennen vieraillutkaan. Nimittäin Karin Karaoke autokorjaamo. Nimensä mukaisesti tuolla autokorjaamossa on karaokevehkeet ja siellä saa käydä laulelemassa vaikka samalla kun vie auton huoltoon. Kuikuiltiin tuossa pihalla niin itse omistaja kävi pyytämässä meidät sisälle tutustumaan. Kukaan meistä ei ollut käynyt tuolla ennen. Karaokelaitteiden lisäksi hallista löytyy (tietenkin se autokorjaamo) myös kuntosalilaitteita ja kahvia. Ilmeisesti tuolla järjestetään myös lauluiltoja ja onpa tuo kyseinen paikka saanut tunnettavuuta myös televisiossa ja lukuisissa lehdissä. Myös saksalainen autoohjelma oli kuvannut tuolta pätkän. Aika vänkä liikeidea :)


 Sellainen viikonloppu täällä. Tänään on jatkettu kotona oloa Veetin kanssa ja mummu ja isotätikin kävivät vielä Veetiä moikkaamassa ennen etelään lähtöä. Tai siis mummuhan meni vain takaisin kotiin, ei etelään ;)


2 kommenttia:

  1. Ai Pyhäjoellakin on Roskaruka, Kokkolassakin nimittäin on! :D Ja onpa hauska idea tuo Karaokekorjaamo... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on, nimi on ollut tuolla paikalla varmaan jo kohta parikymmentä vuotta :) Ja mustakin tuo karaokekorjaamo on huippuidea! Varsinkin niille, jotka tykkää käydä laulamassa, mutta eivät halua mennä baareihin :)

      Poista