they're quite aware of what they're going through

Koska viime viikolla jäi videopäiväkirja välistä flunssan takia, tähän väliin ennen seuraavaa jaksoa vähän kuulumisia kirjallisestikin.

Vajaa kaksi kuukautta sitten hain avaimen omaan (vuokrattuun) kotiin. Ja kodilta tämä todellakin on tuntunut aivan alusta asti. Jo oikeastaan ennen kuin kävin katsomassa asuntoa, tämä tuntui paperilla niin hyvältä, että ainoa, mitä vähän jännitin, oli se, että mahtuuko keittiössä värjäämään. Ja hyvin mahtuu. :)

(Alice!-klubin paketit lähtevät vihdoin tällä viikolla; ne ovat viittä vaille valmiita, ja minulla on lähetyksen deadline keskiviikkona.)

Tässä asunnossa on hyvin kummallinen ja hieno valo, ja ilta-aurinko paistaa kauniisti sisälle. Parvekkeelta voi katsella Herwoodin metsien latvoja. Keittiöni ikkunan alla kasvaa kolme pihlajaa. Lähimmälle järvelle ja sitä kiertävälle ihanalle metsäpolulle on alle 700 metriä matkaa. Ja lähes kaikki palvelut löytyvät noin puolentoista kilometrin säteeltä.

Asunto itsessään tuntuu minulle täydelliseltä. Tavarat ovat löytäneet paikkansa, vaikka tänne vielä kaipaakin muutamaa huonekalua.

Ylipäänsä ero - yhdessä tai erikseen muutamien muiden tänä keväänä/kesänä tapahtuneiden isojen asioiden kanssa - on tuntunut avanneen joitain isoja lukkoja pääni sisältä. Hyvässä ja pahassa, enimmäkseen kuitenkin hyvässä.

Neulominen ja kehrääminen ovat jääneet hiukan vähemmälle, kun on ollut paljon kaikenlaista muuta.

On täytynyt kirjoittaa intensiivisemmin kuin muutamaan vuoteen. Tyhjentää päästä kettuja, leikkiä väreillä, suunnitella suuria ja pienempiä teoksia ja maalata ulkona ukkosen kiertäessä ympärillä.

On täytynyt vähän fanittaa; videolla, pään sisällä ja livenä. Saada tärkeä tehtävä ja toimittaa pyykkipoikia oikeaan osoitteeseen. Olla rohkea ja hakea idoliaan tanssimaan valssia, kun maan paras mieskuoro järjestää kesken encoren lavatanssit. Näyttää em. idolille hänen laulustaan inspiroituneesta langasta neulottua sukaa. Kertoa hassuja unia. (Sekoilla vähän: se ehkä sallitaan, sillä tämä on minulle Semmari-vuosi ja olen vähän pihalla juuri nyt. :D)

Ulkoiluttaa pupukenkiä ympäri maata. Nämä jalassa olen päässyt moneen paikkaan, kokemaan paljon. Ja vielä on edessä reissuja, koemuksia, hienoja hetkiä.

On myös täytynyt kiertää Suolijärveä. Pysähtyä kuvaamaan, haistelemaan, kuuntelemaan, tunnelmoimaan. Ottaa ne ensimmäiset juoksuaskeleet, itkeä hiukan ilosta ja juosta lisää.

On pitänyt itkeä, nauraa, tanssia, laulaa, puhua, kuunnella musiikkia, olla hiljaa. Maata sängyssä haaveilemassa ja suunnittelemassa. Tiskata ja imuroida, kantaa ruokaa kaupasta kotiin. Istua parvekeen lattialla maalaamassa, herätä yöllä myrskyn ääniin tai levottomiin uniin. Kirjoittaa unia ylös, nauraa alitajunnan metkuille. Olla onnellinen itsessään.

Kuva: zeska

Tämä on ollut paras kesä, ja vielä jatkuu. Juuri kun kuvittelen, että kesä on näyttänyt kaikki hienoutensa, tulee nurkan takaa vastaan jotain vielä suurempaa ja hienompaa. Muille ehkä pieniä asioita, minulle isoja henkisiäkin askelia.

Ja kaikki ne ihmiset, jotka olen löytänyt ympäriltäni. Kaikki ne sanat, halaukset (niin oikeat kuin virtuaaliset), kannattelut, lahjat, ajatukset. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että minua rakastetaan niin monelta taholta. En varmaan voi kiittää tarpeeksi.

Olo on ollut sellainen, että tuntuu, kuin olisi hypännyt lentokoneesta ja aikansa pelättyään ja panikoituaan huomannut osaavansa lentää. Ja lento on vain jatkunut ja jatkunut, vaikka välillä on tapailtu puiden latvoja ja raavittu polvia kallioihin. (Pessimisti minussa kyllä miettii, että koska rysähtää kunnolla.)

Puhumattakaan kaikista niistä toteutuneista toiveista. Mutta niistä ehkä lisää joskus toiste.

all the strangers came today

Tammikuun alun pakkasilla yllätin itseni haaveilemasta kaulurista, siis sellaisesta pitkähköstä pötköstä, jollaisia olin aiemmin karsastanut. Nyt tarvitsin sellaisen työmatkoille ja lenkeille huivin kaveriksi.

Kävin stashia läpi, ja pyörittelin useampaakin pehmoista vyyhtiä käsissäni, kunnes eksyin joulukalenterisukkien jäljiltä juuri lajitellulle jämälankalaatikolleni. Kymmenen pientä pehmoista palleroa huuteli nimeäni. Pistin ne samaan kuvaan ja räpsiessäni mietin, miten toteuttaisin raidoituksen. Sitten hoksasin kirjahyllyssä Heurekasta kotiutuneen parin 12-sivuisia noppia.

Siitä se ajatus sitten lähti! Kynää ja paperia ja vaaka ja suunnilleen hatusta heitetty silmukkamäärä, 3 mm puikot ja mulla oli hyvin addiktoiva noppapeli. :D Kauluri valmistui noin viikossa, kun aina piti neuloa vielä seuraava raita.

Ohje: Oh! You pretty things, Ulla 1/16 (oma) / Ravelryssa

Puikot: 3 mm

Lanka: Keesi Ultrasock x2, Kraft BFL Sock, Lanitium ex Machina Merino Sock Twist, Yarngrimoire BFL Supersock ja Yarngrimoire Supersock x5
Menekki: Yhteensä noin 110 grammaa (jämäkerät olivat painoltaan 7-36 grammaa)

Fiilis: talven paras neule! Kuvissa jo jonkun aikaa käytössäkin ollut

Kiitokset: Setsu, Gufi, Downton Abbey, David Bowie <3

Jossain vaiheessa neulomista kaverit alkoivat kysellä, että kai teen ohjeen. Tällä kertaa olin jopa kirjoittanut jonkinlaiset muistiinpanot, joten toki lupasin ohjeen. Ja Ullan deadline-päivänä reippailimme miehen kanssa (kahdesti! Koska kuvaaja ensin kysyi, että miten haluan hänen rajaavan kuvat, ja sitten ei kuunnellut, mitä vastasin! :D) erään sillan alle muutamia hiihtäjiä väistellen.

Ajattelemani hienot graffititaustat olivatkin saaneet lumien myötä huurrelasitteen, mutta toimivat silti melko kivasti vähän rauhallisempana taustana. Ja ohjekin lähti lopulta ihan ajoissa, vaikka karkasin välillä tanssimaan.

Nimeä mietin koko tammikuun. Suuren maestron kuolema ei voinut olla vaikuttamatta tähän, ja kun jo ties kuinka monetta päivää kauluriohjetta ajatellessani päässä soi Oh! You pretty things -kappale, oli valinta lopulta selvä.

Oh! You pretty things on kunnianosoitus paitsi niille pienille ihkulankakerille, jotka haluaa vielä käyttää johonkin ihanaan projektiin, myös herra Bowielle. <3

P.S.: Oli muuten hauskaa seurata noppien todennäköisyyttä. Minun noppani halusivat arpoa minulle paljon eri vihreitä, kun taas yhtä kolmesta turkoosista jämästä tuli vasta aivan viimeisillä 10-20 sentillä. :D

I still don't know what I was waiting for

Sitten vaihtui vuosi, tammikuu toi mukanaan yhä uusia suru-uutisia, enkä minä ole kunnolla toipunut vielä edes ensimmäisestä.

Samalla lisääntyi työmäärä ainakin hetkellisesti niin palkkatöissä kuin harrastuksissakin, niissäkin, jotka eivät liity käsitöihin. Olen miettinyt joka viikko blogia, mutta joka viikko olen joutunut unohtamaan päivityksen. Ja olisi vaikka mitä blogattavaa!

Jos kuitenkin lyhyesti. Neulemojo palasi, mikä on ihan hyvä, koska lanka-zen on kadonnut jonnekin.

Kuin tarkoituksella tilasin alpakkasilkkipitsilankaa - minä, joka inhoan alpakan neulomista - juuri ennen David Bowien kuolinuutista. Otin sammalenväriset kerät melkein heti puikoille, ja niistä alkaa hiljalleen muodostua mekko, joka sai työnimekseen Moss Garden.

Olen myös käynyt yksissä kirjanjulkkareissa ja palannut rikospaikalle (siis Tulenkantajien kirjakauppaan) seuraavana tilipäivänä ostamaan lisää kirjoja (pinon keskimmäiset; Pelon maantiede on ties monennellako uusintakierroksella, ja Oneiron löytyi joulupaketista). Pienen tauon jälkeen olen päässyt lukemisen makuun.

Olen tanssinut paljon, ottanut tanssiaskelia kävellessä, jamitellut kotona hien pintaan ja salilla sykkeet kattoon.

Olen rakastunut kenkiin ja obsessoitunut niistä, ja lopulta tilannut ehkä elämäni kalleimmat (ainakin ei-urheilu)kengät. Olen ostanut myös urheilukenkiä, yhdet kalliit (mutta erinomaisiksi osoittautuneet) ja toiset todella edulliset, jotka odottavat lumien sulamista.

Jämäkerälaatikkoni on vietellyt minut niin pitkälle, että lopulta olen kirjoittanut neuleohjeen. Seuraavassa Ullassa (toivottavasti)!

Väritäydennystilaukseni saapui rapakon takaa ennätysnopeasti, joten tietyst olen värjännyt, leikkinyt väreillä. Toivottavasti ensi viikonloppuna saan hiukan täydennystä Etsy-kauppaan!

Olen tehnyt muutoksia syömisiini. Niitä pieniä säätöjä matkalla kohti loppuelämän parempaa syömistä. Terveydenhoitoalan ammattilainen on kutsunut minua supersankariksi. :)

Edelliseen hiukan liittyen, olen ollut 31/106 päivää ilman herkkuja. Tai no, 30,5/106, mutta en ajatellut sortua tänäänkään. :D

Näistä ja kaikesta muustakin toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin lisää.

päivä kuin perhonen, häivähdys ikuisen

Kun on herännyt keskellä yötä ilman mitään selkeää syytä valvomaan (eli pyörimään lakanoissa) kolmeksi tunniksi, ei ole aivan terävimmillään. Noh, työpäivästä kuitenkin selvisin hienosti, ja huomisen teenkin etätöitä. :D

Onneksi päivä jäi kuitenkin selkeästi plussan puolelle.

Kävin lunastamassa vähän odotettavaa keväälle. ;) Ainakin toinen niistä on etukäteissyntymäpäivälahja itselleni, koska Semmareiden levynjulkaisukiertue päättyy sopivasti syntymäpäivänäni. Ja mikäpä olisikaan parempi paikka syntymäpäivänäni olevaan konserttiin kuin kotikaupunki!

Miittiin oli lahjakas ystävä tuonut tyrkylle ihania Swarovskin sydämistä tehtyjä korviksia. Vähän niin kuin minua varten oli paritkin turkoosinsävyiset sydämet valikoitu, mutta minä rakastuin päätäpahkaa näihin sateenkaarisydämiin ja pakkohan ne oli ostaa pois kuleksimasta. <3

Lisäksi toinen ystävä tuli tohkeissaan miittiin ja kertoi, kuinka oli törmännyt koirien kanssa lenkillä kettuun, jolla ratsasti tonttu, ja joka vielä veti pientä rekeä! Siis kuvitelkaa! Ja kaiken tämän kumman ihanan lisäksi se tonttu oli lähettänyt ystäväni matkassa minulle paketin! Oi iloa! <3 Paketista roikkui pari kaunisäänisiä kulkusia sekä Myyrä-joulukalenteri!

Yritän malttaa pari viikkoa, vaikka aivan ihanassa karhukortissa kerrottiinkin, että lahjan saa avata sitten, kun huvittaa. Päätin kuitenkin odottaa talvipäivänseisaukseen asti.

Tonttu siinä taitaa kirjata karhun joululahjatoiveita ylös. Luulen, että karhukin toivoisi joululahjaksi kunnolliset unet ja sitä ennen vähän hyvää ruokaa.

Vilkaisin aamulla joulukalenterin tämän päivän ohjeet ja nappasin mukaani tulenloimotuksesta muistuttavaa punaoranssia Lanitiumia. Minulla on vähän huonosti punaista, enkä halunnut toista samanväristä raitaa näin lähekkäin. Ja onhan tuo Lanitium jotenkin liekehtivämpää kuin tuollainen aika peruspunainen, jota oli neljännen päivän raita. :)

Lisäksi olen tänään sekä ostanut, hakenut postista että suunnitellut vähän joululahjoja. Hihih. ^__^

toiset mulle nauraa, mutta naurakoot

Hyvää Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää!

Itse aloitin päiväni kuuntelemalla Sibeliusta joulukalenterisukkien raitavärin päättääkseni. Sydämeni sykähteli eniten D-duurissa soitetulle sinfonialle, joten päivän raidaksi valikoitui lämpimän keltainen Pick-a-Sock.

Juuri nyt vaikuttaa siltä, että toiseen sukkaan tulee paljon kirkkaampia ja lämpimämpiä värejä kuin toiseen. Jännää nähdä, millaiset näistä muodostuu!

Alkuillan musiikki olikin sitten Jotain Ihan Muuta. BodyJamin voisi suomentaa hienosti niin, että kroppa on kyllä sen jälkeen usein ihan hyytelöä. :D Ei siis mitään kevyttä jammailua, vaan ehkä rankinta tanssiliikuntaa, jota olen kokeillut.

Tanssipopoikseni olen hyväksi havainnut Reebokin Dance UrTempo Mid -kengät, nämä ovatkin sopivasti jotain LesMills-mallistoa, mitä en toki ostaessani hoksannut edes. :D Hyvät salikengät ovat, nimenomaan tanssia varten. Ja kylläpä ne tänäänkin polkivat salin lattiaa yli 5000 askeleen verran.

Juomapullon kyljessä killuva otus on Adipose, ja siihen (ja myös tanssiliikuntaan) liittyvästä projektistani kerron lisää tuonnempana.

Tunti sisälsi myös talven ensimmäiset (muttei kuulemma viimeiset) valojamit! Saimme siis BodyJam -ohjaajalta tunnin ajaksi sormiledit, ja kyllä oli makeaa tanssia tunnelmavalossa ja osittain ihan pimeässä ledit käsissä! <3

BodyJam ei ole ehkä koreografioiltaan aivan ykkössijalla, mitä tulee lempitunteihini tanssillisista jumpista. Mutta jotain taikaa siinä on, sillä juuri näiden tuntien jälkeen olen aina kunnon endorfiinipöllyissä. :)

Lopuksi: olen nyt yli viikon jaksanut päivittää joka päivä jotain, edes sitten sukkien edistymistä raita kerrallaan. Tämä on yksi loppuvuoden hullutuksistani, eräänlainen joulukalenteri teille lukijoille. En vain ole viitsinyt sitä alkuun mainostaa, koska helposti jää sitten päivittämättä, jos hirveästi hehkutan. ;) Katsotaan, pysyykö päivitystahti! Ja muutakin on kyllä luvassa kuin kalenterisukkaa. :D

me olemme kaikki vain ihmisiä

Päivän raita oli lähes automaattisesti sateenkaari. SETAn logossa on oikeasti kuusi väriä, mutta jätin punaisen pois, sillä sitä oli jo edellisessä raidassa.

(Kiinnostuneille raitojen langat alhaalta ylös: Lanitiumin perussukkaa, jonka väriä en muista; Yarngrimoiren Pick-a-Sockia lämpimänkeltaisena; BFL Supersockia; Keesin Ultrasockia värissä Open Waters; Väinämöistä kirjavan violettina Eikuna.)

Mietin kyllä myös Amnestynkeltaista raitaa, sillä eilisellä keikalla Palefacella oli ennen väliaikaa päällään Amnestyn paita. Oli muuten väkevä setti, vähän erityyppinen kuin viimeksi (tämähän olikin jopa toinen Palefacen keikka, jolla kävin), ja jäipä hyvät fiilikset. :)

Keikan jälkeen vaihdoinkin Karrin kanssa muutaman sanasen (vaikka aika paljon kyllä jännitti, koska iih, fanitan aika paljon), ja ostin vihdoin jo Yo-talolla keväällä kuolaamani kallopaidan, johon sain toki nimmarin. <3

Joo-o, ostin sitten valkoisen paidan. :D Ne, jotka minut vähänkään tuntevat, tietävät, etten hirveästi valkoisia t-paitoja käytä. Mutta tämä on vain niin täydellinen tuon kallopainatuksen kanssa. :)

Kuvahan on Jiri Gellerin Sugared IV ja sama kuva löytyy myös (jo aikoja sitten hankkimastani) Mull' on lupa -vinyylisinkusta:

Etukannen kuva saman taiteilijan Kill Your Darlings.

sanojen tehtävä välillämme on piirtää vaikean maaston karttaa

Eilen CMX Klubilla. Harvoin kuultuja lauluja. Setti oli ainakin minulle yllätyksellinen ja silti - tai juuri siksi - täydellinen.

Minulla on (ollut) paha tapa sitoa tiettyjä lauluja tiettyihin tilanteisiin. Eilen listalla oli yksi sellainen laulu (levyltä, joka kokonaisuudessaan liittyy minulla erääseen monella tapaa hankalaan elämänvaiheeseen), joten täysin kyynelittä ei tätäkään keikkaa elänyt. Silti jollain kipeällä tavalla nautin siitäkin hetkestä, kuten oikeastaan koko keikasta. <3

(Tämän enempää en avaa settilistaa, sillä kiertue jatkuu vielä tänään ja huomenna.)

Tämänkin päivän väriteemana toimii punainen (yhdessä mustan kanssa). Ravelryyn olen liittynyt jämälankavillasukkajoulukalenterin mukaan punaisena aikana. Lanka on Yarngrimoiren Minisock, tämä vyyhti taisi jäädä itselle aikoinaan hiukan alipainoisena/solmuisena.

Ja illalla kutsuu loppuunmyyty TTT-Klubi ja Paleface. <3

jos kohdallain päivä on viimeinen

On tähän syksyyn mahtunut vähän suruakin.

Kuten olen varmasti monta kertaa täälläkin kertonut, olen nyt pari vuotta aika aktiivisesti fanittanut Seminaarinmäen Mieslaulajia eli Semmareita. Olen kulkenut ihanan faniporukan kanssa ympäri Suomea keikoilla sen verran, kun talous on antanut periksi. Semmareista ja faniporukasta on tullut minulle eräänlainen "perhe" tai ainakin ihana porukka, jonka kanssa kokea kaikenlaista pääosin hauskaa ja kivaa.

Pyhäinmiestenpäivän alla saimme kuulla kuitenkin suru-uutisen: Sakari Antila, Semmareiden jäsen, yksi "veljistä", nukkui pois vaikean sairauden uuvuttamana.

Vaikken toki Sakaria tuntenut muuten kuin "yhtenä Semmareista", niin uutinen tietysti järkytti. Neljä viikkoa kului varsin epäuskoisissa tunnelmissa kaikkine faniporukan kanssa kerättyinen adresseineen ja kuolinilmoituksineen. Itselleni Sakarin kuolema konkretisoitui oikeastaan vasta viime viikonloppuna, kun Semmarit nousivat Lahden Finlandia-Klubin lavalle kunnioittamaan ystävänsä poismenoa. 

Keikka omistettiin Sakarille, ja sen avasi upea Ylämailla, jonka Semmarit olivat laulaneet Sakarin kuolinvuoteella. Biisin ajan kuoron rivistössä oli tyhjä paikka Sakarin kohdalla.

Keikka oli valtavan hieno kokonaisuudessaan, mutta myös erittäin rankka. Kirjaimellisesti itkua ja naurua, surua ja iloa erittäin kaksijakoisesti läpi illan. Sakaria kunnioitettiin ja kiitettiin monella tapaa. Tunnelma oli erittäin koskettava, yleisö eli vahvasti mukana, vielä vahvemmin kuin yleensä Semmareiden keikoilla.

Show must go on, ensi keväänä Semmareiden keikkabussi Moby Dick lähtee kiertämään Suomea levynjulkkareiden merkeissä. Sakaria ei voi korvata kukaan, mutta olen todella onnellinen siitä, että Semmareiden tarina jatkuu silti.

"Jos kohdallain päivä on viimeinen
lailla leijonan vaan tahdon elää sen
kaunis on aamu ja aurinkoon
katse viimeinen kai

tiedä huomenna en
nousemmeko taas
vai varjoihin jään
veljieni viereenkö jään"

Seminaarinmäen Mieslaulajat: Ylämailla
San: Pohjola

nautitaan hyvässä seurassa

Olenkin jo aiemmin maininnut rakkaudestani Seminaarinmäen Mieslaulajiin, ja viime vuoden loppu olikin yhtä Semmari-huumaa. :)

Semmarit täytti 25 vuotta viime vuonna, ja sen kunniaksi kiertelivät ympäri Suomea. Itse kävin kokemassa neljä konserttia (sekä aiemmin syksyllä, kun tavallaan potkaisivat 25-vuotiskiertueen käyntiin vähän ennakkoon Jyväskylän Lutakossa), ja tunnustan tässä nyt heti, että oli muuten ensimmäinen kerta, kun olen yhden yhtyeen/artistin (saati kuoron) saman kiertueen keikkoja käynyt katsomassa enemmän kuin kaksi. Mutta kyllä se kannatti! Syksyn kiertueen päätöskeikalta Lahdesta jäi kyllä haikeat fiilikset, mutta ylipäänsä Semmareiden keikoista saa aina hirvittävästi positiivista energiaa, eivätkä juhlakiertueen konsertit olleet poikkeuksia. Sillä energialla on tämäkin kaamosaika pian tarvottu. :) Ja mikä mahtavinta: Juhlakunnossa-kiertue jatkuu vielä tänä keväänä! <3

Yksi iso syy - sen lisäksi, että kappaleet ja lavashow:t herroilla ovat upeita ja mukaansatempaavia - tähän kiertelyyn omalta osaltani on ollut se, että olen kuin vahingossa tutustunut ihanaan faniporukkaan. Tämän ansiosta keikoille on järjestynyt kyytejä ja muutenkin porukassa keikkailu on ollut mukavaa. Rokkikeikoille tykkään edelleen lähteä yksin (joskin monesti törmään keikoilla ainakin pariin ystävään), mutta Semmarit toimivat erittäin hyvin nautittuna hyvässä seurassa. :)

Kuoro julkaisi kiertueella Laulukirjan, joka sisältää useita kuoron kappaleita nuotteineen ja sanoineen. Olihan se pakko saada! Sopivasti Tampereen konsertissa oli mieskin mukana ja hän osti kirjan minulle pikkujoululahjaksi. ;) Olen ollut arka pyytelemään muusikoilta nimmareita, mutta uskaltauduin nyt hankkimaan kaikkien kuorolaisten nimikirjoitukset kirjan kansilehdelle.

Mutta ei minun juhlintani rajoittunut pelkästään keikoilla juoksemiseen. Yarngrimoirella pistettiin pystyyn valtaisa klubi Semmareiden 25-vuotisen taipaleen kunniaksi. Ilman faniyhteyksiä en olisi tätäkään saanut aikaiseksi: klubin idean esitti ystäväni, joka myös auttoi minua ideoimalla biisejä, lisukkeita, värejä ja kaikkea mahdollista. Kiitos siis Anulle kaikesta vaivannäöstä!

Klubeista oli valittavana joko langallinen tai kuidullinen, kuviin olen ottanut molemmat versiot, vaikka vastaanottajille toki lähti vain jompikumpi.

Ensimmäinen paketti lähti matkaan lokakuussa. Wunderbaum on ollut pitkään lempilevyni Semmareilta, ja sain siihen liittyen itse mahtavan väri-inspiraation, sälän suhteen taas idea tuli Anulta. Väri on nimeltään Ich bin eine Wunderbaum, joka on sekä lainaus levyltä löytyvästä Mein klein Mutter -biisistä, että viittaus itse levyyn, jota on tehty kolmessa värissä: punaisena, keltaisena ja vihreänä. Ja no, eihän sellaista pakettia ilman aitoa Wunderbaumia voi lähettää. Lanka oli Supersockia, kuitu merino-bambu-nylon-sekoitusta.

Perinteinen vihreä wuntsikka valikoitui pakettiin oikeastaan siksi, että laventelintuoksuista ei oikein paketin budjetin rajoissa löytynyt kovin helposti, ja toisekseen siksi, että sen tuoksusta tuli mieleen seetripuu.

Marraskuu oli kiertuekuukausi, joten marraskuun klubipaketti oli tuplasti mahtavampi, ja sain kuin sainkin sen matkaan ennen kiertueen alkamista. Tämän paketin kokoamisessa oli nimittäin aivan hirvittävästi vastoinkäymisiä, joista voi lukea enemmän Yarngrimoiren Ravelry-ryhmästä. Pienellä avustuksella ja kompromisseilla sain kuitenkin paketit matkaan.

Alkuvoimaa oli kappale, joka sai minut viimeistään täysin Semmari-faniksi, ja se on edelleen yksi voimabiiseistäni. Alkuvoimaa saivat klubilaiset Ulurun eli Ayer's Rockin väreistä, jotka hohtavat kuidussa merino-silkki-sparklena ja lanka oli Sparkly Sockia eli kultaglittersukkalankaa. Lisäksi muistuttelin vinyylitarran avulla varomaan kenguruita siellä "down under". ;)

Moby Dick taasen löytyy kuoron tuoreimmalta suomenkieliseltä levyltä, eikä tällaista klubia nyt voi ilman Mobya, kuoron legendaarista bussia, lähettää! Värit kumartavat nimen kirjallisen inspiraation ja kappaleen merimieshenkisyyden puoleen (kuituklubilaiset saivat samaa kuitua kuin Alkuvoimaakin, lankaklubilaiset Silky Merino Lacea). Ja kaikille rommia pullollinen! Lisäksi erään fanin luvalla lähetin klubilaisille koottavaksi hänen suunnittelemansa mini-Mobyn, joka on siis tuollainen 3D-paperiasia.

Juhlakuukauden kunniaksi paketeissa oli vielä hiukan ylimääräistä lisuketta. Pierutyyny, koska "onhan mulla ongelma, nimittäin pieruongelma" (Semmareiden ensimmäinen oma kappale oli Pieruongelma). 25-kortti kätki sisälleen klubikirjeen. Ja väkersin kaikille klubilaisille rusetit blingillä - ja sitten herrat olivatkin vaihtaneet valkoiset kauluspaidat mustiin ja mirrit kravatteihin! :D

Oikeastaan jo ennen ensimmäistä kiertuekeikkaani päätin, että joulukuun paketin inspiraatio voisi melko varmasti tulla kiertueen uusista biiseistä. Olihan siellä sitten uutta musiikkia kerrakseen. <3 Meinasi tulla valinnanvaikeus, mutta mustaa ja vetistä joulukuuta piristämään päätin ottaa hyväntuulisimman kappaleista.

Parasta ennen on mielettömän hieno osoitus kuoron kyvystä luovaan, positiiviseen hulluuteen. :D Värit tottakai imelähköt ja räikeät. Lankaklubilaiset saivat Merino Mitteniä (uudessa superwash-pohjassa) ja kuituklubilaiset superwash-merinoa. Lisukkeina tietysti tikkarit (joita oli paketeissa oikeasti kaksi, unohdin sen hetkeksi kuvatessani pakettia) (ja varatikkari on hyvä olla, kuten nähtiin parillakin kiertueen keikalla), ja peltirasiat, joihin törmäsin ihan sattumalta, ja joista tuli heti Semmarit mieleen.

Joulun taikaa -kortit sain Anulta, ja niitä oli passelisti jokaiselle klubilaiselle. Piti itse asiassa lähettää nämä muiden joulukorttien mukana, mutta huomasinpa, että eivät olekaan aivan standardikokoa, joten lykkäsin kortit paketteihin mukaan.

Täytyy myöntää, että piti itsellekin kasettirasia hamstrata. Kuvissa näkyy puna-vaaleanpunainen, mutta puolet klubilaisista saivat vihreä-petroolin, jollaisen nappasin itsellenikin. :)

Niin mukavaa kuin tätä klubia olikin suunnitella ja lähetellä, olin erittäin helpottunut, kun sain viimeisetkin paketit maailmalle. :D Tällainen lisukkeellinen klubi on aina hiukan stressaavampi ja työläämpi kuin pelkästään lankaa tai kuitua sisältävä klubi.