Vuonna 2013:
Ompelin itselleni juhlapuvun.
Tein artesaanityön ja valmistuin vaatetusalan artesaaniksi.
Osallistuin Tour de Fleeceen.
Toinen isoäitini täytti 80 vuotta ja neuloin mummulle lahjaksi pitsihuivin.
Osallistuin Lihattomaan Lokakuuhun (joka muutamaa poikkeusta lukuunottamatta onnistui oikein hyvin), ja totesin, ettei minusta ole ihan kasvissyöjäksi.
Kävin Laukaan Saraakalliolla katselemassa ikivanhoja kalliomaalauksia.
Reissukauppailin ja -kehräsin useampaankin otteeseen. Tässä ollaan matkalla syksyiseen kehruutapaamiseen ihan Tampereella.
Neuloin sukkia. Ja vähän muutakin.
Toki myös värjäsin esim. villaa, lankaa, varpaitani ja sormiani.
Vietin yön Villavyyhdissä muiden neulojien kanssa. Paluumatka Tampereelle autolla kesti puoli seitsemästä puoli yhteentoista, sillä kuskikin oli vähän väsynyt ja keli erittäin mielenkiintoinen.
Sain mieheltä syntymäpäivälahjaksi kerijälaitteen, ja sillä on sitten kakuteltu urakallakin.
Maistelin ensimmäistä kertaa Blossaa ja samalla tulin myyneeksi jokusen lankavyyhdin ja villaletin Kuitupitoisissa kokoontumisajoissa.
...ja sillä välin mies hajotti vahingossa tietokoneeni näytön (ja kävi ostamassa kiltisti uuden koneen). Tulipa ensimmäistä kertaa käytettyä hyväksi kotivakuutusta ja saatua hiukan korvausta sieltäkin.
Hajotin vanhan kehruutuolini (joka oli jostain ehkä 60-luvulta) ja ostin tilalle uuden. Musta ei ehkä ollut paras mahdollinen valinta, sillä Pessi päätti, että uusi kehruutuoli on Täydellinen Valtaistuin Maailman Parhaalle Kissalle.
Neuloin villasukat eräälle papalle erääseen helsinkiläiseen vanhainkotiin.
Kävin toista kertaa Tikki, takki, silmä, pisto -käsityötarvikemarkkinoilla ja sorruin vähän. Ihan vähän vaan. Kummasti meni kyllä koko budjetti.
Matkustin Helsinkiin asti löytämään vihdoinkin tarpeeksi värikkäät retroverhot olohuoneeseen. Verhot löytyivät - Kampin Anttilan poistopisteestä. :D Pessi yritti taas omia ne.
Osallistuin Kaheleissa Yule-vaihtoon ja sain aivan mahtavan paketin. <3
Opettelin tekemään itse sushia. Nam.
Lisäksi kävin toki kädentaitomessuilla (vaikka tänä vuonna en enää saanutkaan ilmaislippua, nyyh), hain töitä niitä saamatta, hankin toisen rukin, otin toisen ja kolmannen tatuointini, ihastuin yhä enemmän Doctor Who:hun ja tartuin enemmän hetkiin kuin edellisinä vuosina. Kävin yhdellä CMX:n keikalla, löysin uudelleen Seminaarinmäen Mieslaulajat ja kävin kahdella Semmareiden keikalla, ostin musiikkia, kirjoja, vaatteita ja kankaita. Haaveilin mm. isommasta asunnosta, töistä, omasta yrityksestä tai edes työhuoneesta, David Tenn...noh, eiköhän tässä ollut jo. :D