Läpikuultava tunnustus

katse vuoden parin takaa
tuttu tuijotus ja tunnistus
kuin läpikuultava tunnustus:
     olen unohtanut mutta muistan kyllä

Tarvitsen enemmän

Tarvitsen enemmän
Anna minulle kun pyydän
Tunnet minut
     tuhlaan kaiken hetkessä
Pian kaikki on kadonnutta mennyttä
     eikä minulla ei ole enää mitään jäljellä
Anna jo äläkä pidättele, älä pidä minua pinteessä
Tiedät, kuinka paljon tarvitsen
          ettei minua ole ilman

Tarvitsen ihoasi, katsettasi, hyväksyvää nyökkäystäsi,
               ikuisuuttasi, huvittuneita henkäyksiäsi

Anna minulle mitä   pyydän   anelen   tarvitsen

Tahtoessasi saat vastineeksi hätäisesti kasaan kursitun kokonaisuuden
jota naiseksi kutsutaan

Olen luonut itseni paperille

heräsin aikaiseen aamuun
    maalaamaan tuhkaiset tunteet tauluksi
    piirtämään paljaan pahan pois
    ja kirjoittamaan kaunat kauemmaksi

kahden ja puolen harhaisen hetken jälkeen
otan etäisyyttä
    ja tarkastelen tuotosta:

olen luonut itseni paperille
     kasannut täydellisyyttä tavoitellen palapelin
josta kerta toisensa jälkeen
puuttuu se viimeinen
nurkka

mentaalinen muotti on haukannut sielusta palan
ja sylkäissyt sen karvaan jälkimaun säikäyttämänä

olen luonut vaillinaisen itseni paperille
ja tänään se riittää

Verta ja viskiä

verta ja viskiä äänessäsi
kuiskit kosteita
     kohteliaisuuksia
iso mies
itkee ja pieni sydän heltyy

halusit kokeilla elämää
pärjätä ilman
     minua
palasit
verta ja viskiä äänessäsi

Kehosi kinuaa anteeksiantoa

Kova olkapääsi pyytää anteeksi.
Vaeltavat sormesi anovat ymmärystä.
Kaulakuoppasi itkee vuolaana poskeani vasten.
Haistan ilmassa värisevän epätoivon huokauksen.

En kuule merkityksettömiä sanojasi, olen jo kuullut ne kaikki.
Kehosi kertoo kaiken tarvittavan. Kehosi kinuaa anteeksiantoa.

Omani heltyy ja vastaa myöntävästi.