HURJAPÄÄ

Näin mielesi ja kielesi

maaninen monologisi mieltäylentävistä maisemista
pelästytti kanssaolijat paikalta
minä jäin koska olin täynnä ihmetystä

   sanasi kimposivat otsastani
   en kuullut tavuakaan
   näin vain huurteisen katseesi ja
   lumouduin kostean kielesi
   rytmikkäästä sykkeestä
   ilmaa halkovien huultesi välissä

en nähnyt mainitsemaasi maisemaa mutta
   näin mielesi ja kielesi

Tulvin pimeyden turvin

tulvin ainoastaan

     pimeyden turvin

antaudun varjoaalloille ja
läikyn porvarillisesti yli

annan ahnaan sormeni yltäkylläisyydelle
joka vie (koko)naisen

     elämän

Katso itseäsi silmiin

istu hetkeksi alas ja tuijota seinää
katso itseäsi silmiin ja sammuta valo
unohda se maallinen tuska ja hengellinen hekuma

sentimentaalisuudessaan sulokas hetki
muuttuu minuuteissa elitistin eksistentialistiseksi kriisiksi
joka ajaa ahdingosta suoraan suohon

käännä toinenkin poski ja vajoa tunteeseen
möyhi sitä, tiristä viimeinenkin pisara
     ja päästä irti

herää helpompaan huomiseen

Ääripäästä toiseen

minussa ei ole tarpeeksi ja
     minussa on liikaa
mieli tummuu ja
     valaistuu sekunneissa
murto-osassa maisema
     vaihtuu tyynestä tyrskyksi

hyvä olla paha olla

pelkkiä ääripäitä;
ongelma ja ratkaisu
kirskuvan kylmä ja tihkuvan tulinen
tuskastuttavan tunneköyhä ja intohimon irroittama

paha olla hyvä olla

missä on se välimaasto
joka houkuttelee
     sulavasti samoilemaan
     hetkeä hengittämään
     unohtamaan pakkomielteiset paniikit
          ja arpiset ahdingot


kuljen ääripäästä toiseen

Vastustamaton vastuuttomuus

epävarmuus ajaa äärimmäisyyksiin
mitä suurempi pelko sitä kohtalokkaammat teot
vastustamattomassa vastuuttomuudessaa kiehtoo
     turmio
     tärviö
     taivaallinen tuho
turhamaisuus voittaa taistelut
nautinto vie kielen ja järjen mennessään
vastuu pölyttyy pimeimmän peiton alla
käsi suojelevasti sydämen ympärillä
  odottaen hetken hurmion
  turmion päättyvän ja aamun kallisarvoisen koittavan