13. tammikuuta 2025

Rivitaloremontti takan ja piipun asentaminen




Meidän rivitalokodissa ei ennen remonttia ollut takkaa eikä piippua. Unelmissa oli elävä tuli, joka samalla lämmittäisi sähkön apuna huoneita. Ainoa luonteva asennuspaikka oli kalusteiden päätyseinässä keittiön ja eteistilan välissä. Remontin alkaessa seinä purettiin ja kaappeja vähennettiin niin keittiössä, kuin eteisen puolellakin. 

Takan paikan määräsi piippu, joka piti saada paloturvallisesti asennettua kattotuolien väliin. Takka haluttiin sijainniltaan myös keskeiselle paikalle niin, että sen tuli näkyy sohvan syliin ja ruokailuryhmään. Ennen hanketta kysyttiin taloyhtiön kanta tulisijan asennukselle. Onneksi se oli kovinkin myötämielinen. Seuraavassa vaiheessa piirrätettiin takka pohjakuvaan rakennuslupahakemusta varten. Piirtäjä oli myös hankkeen valvoja.

Rakennuslupahakemus ja sen liitteet toimitettiin kaupungin rakennusvalvontaan. Liitteissä oli kuvat, takan ja piipun tyyppihyväksynnät sekä taloyhtiön suostumus. 

Meidän takka on Linnatulen Piccolo-takka.  Takan sävy on messinki, kuori on mahdollista vaihtaa eri sävyyn, jos joskus sille tuntuu. Witka Wood Piccolo:ssa yhdistyvät varaavan - ja kiertoilmatakan ominaisuudet. Tasainen lämpö on ollut paras yllätys.

Piippu tuli meille myös Linnatulen kautta. Asennus tehtiin oman perheen miesten voimin, onni on oma takka-asentaja. Ilman sitä olisi tehtävään palkattu ammattilainen.




Takassa parasta on iso lasiluukku. Puiden palaminen tapahtuu puhtaasti, liekki on tasainen. Lämpö messinkinen lämmönlähde luovuttaa ympärilleen tasaisesti. Meidän rivitalokodin 70 neliötä saa nauttia tulisijan lämmöstä jokaisena talvipäivänä.


Takan ja piipun asennukseen meni päivä. Piippu on kätevästi osissa, joten asennus on helppoa.



Varaavat kivet asennetaan kuoren sisälle.


Tulitunnelmin
Ilona





 

19. marraskuuta 2024

Rivitalokodin pesuhuoneremontti ennen ja jälkeen















Remonttipölyn laskeuduttua 😉
Rivitalokodin kylpyhuoneremppa on valmistunut vuonna 1985 rakennettuun - 70 neliön kotiin. Päätös remontista ei ollut helppo, mutta pikkuruinen vessa haastoi toimimattomuudellaan. Remontissa päätettiin purkaa seinä, jonka toisella puolella oli kylpyhuone. Päätöksellä saatiin kaksi ei toimivaa tilaa toimivaksi. Edellisestä remontista oli vierähtänyt muutama vuosikymmen, joten vesieristeidenkin kunto arvelutti.

Vetovastuun laatoitustyöstä otti 
Harmoniaremonttien Juho. Kuulin suosituksia Juhon työn jäljestä ja toteutuksia monta etsiessäni osaajaa meidän laatoitusurakkaan. Haasteen mukanaan toi seinien laattakoko, joka on 60*120cm. Aivan tavallisilla työkaluilla ei laattojen asennus onnistuisi. Meidän laatoitustyö kesti alle viikon. Viimeistelyn jälki oli meidän mielestä täysi kymppi. 

Muutoksen avulla pikkuruinen vessa yhdistyi kylpyhuoneeseen, tilantunne kasvoi uskomattoman paljon. Luulen, että jos seinä olisi jäänyt paikoilleen  - miettisimme aina remonttiin ryhtymistä. 

Kylppäriremonttia varten haettiin lupa ensin taloyhtiöltä. Kosteudet täältä oli mitattu ostovaiheessa. Haasteita matkaan toi vessanpöntön paikan muutos, viemäriputki siirtyi matkalla. Vesiputkien katossa kulkeminen toi omaa draamaa remonttiin, mutta siitäkin selvittiin. Ainoa asia, joka muuttui suunnitelmassa oli suihkun ja hanan sävy messingistä kromiin. Tämä siitä syystä, että ne pinnassa kulkevat putket ovat kromin sävyiset 😉.

Oman unelmakylppärin laatat löytyi kotikaupungista, melkein näyttää - kuin ne olisivat aina olleet tässä  Kukkumäen kodin kylppärissä.

Meidän kylppärin valinnat
Laatat, suiku, allashana, seinäistuin  Laattaleevi
Valaisimet Cariitti
Laatoitustyö Harmoniaremontti

Ilona



 

17. syyskuuta 2024

Uusi koti, uusi keittiö














Uuden kodin keittiö - tälle se näyttää. Ennen kuvat viimeisenä 😉

Tervetuloa meidän uuden kodin remonttimatkalle, koti on rivitalossa Jyväskylässä. Neliöitä asunnossa on 71 neliötä, eli kaikki tänne tuleva yritetään pitää mahdollisimman käytännöllisenä.

Muutaman viikon olen mielestäni melkein asunut Vanilla Keittiöiden myymälässä Äänekoskella. Haaveilemassa täällä käynyt kyllä aikaisemmin useinkin. Nyt uuden kodin myötä oli mahdollista saada juuri se keittiö, joka oli ennen unelma.

Mitoiltaan rivitalon keittiö ei ole suuri, joten annoin Katjalle mitat suunnittelua varten ja ensimmäisten luonnosten jälkeen kaikki oli paikoillaan. Haasteena suunnittelijalle oli pitkulainen, kapea keittiön muoto. Loppuen lopuksi päädyttiin oikeanpuoleista seinän pätkää siirtämään. Se tarkoitti kalusteiden tehokkuuden maksimoimista.

 Ja arvatkaa mitä, meille tulee aamiaiskaappi, voikohan sinne itse piiloutua hykertelemään ilosta 😉 

Kaappien malli on Josadoor Apila. Vanilla keittiöllä oli mahdollista sävyttää se Tikkurilan Amuletti sävyyn - valinta oli vaikea, mutta mitä tykkäätte? Tasoksi valitsin Kivilähteen Crystal Ice tason, johon tulee kullanhohtoinen allas. Arkipäivän glamour on nyt varmaa, vaikka miten harmaita aamut olisikaan.

Ihan pian keittiökalusteet ovat matkalla Kukkumäkeen, asentajana on oma rakennusmies. Miten jännittääkään jo valmis keittiö, ensimmäiset aamukahvit - iltatee, joka pulputtelee iloisesti aamiaiskaapin teepannussa.

Nämä vaikuttivat meidän keittiövalintaan 
-legraboksit, joka antavat enemmän tilaa laatikkoon ja liikkuvat sujuvasti
-oven sävyn sai valita - Tikkurilan Amuletti oli se kaunein
-suunnittelu tapahtui muutamassa päivässä, muutokset onnistui
-kaappien rungot tulevat kotiin toimitettuna ja kokonaisena
-toimitus ympäri Suomen eli myös meille Kukkumäkeen😉
-suunnittelija oli yhtä innoissani, kuin minä

Remonttiterveisin, Ilona