Näytetään tekstit, joissa on tunniste nahka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nahka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Keskiaikajalkinekurssin satoa ja Valkoisen Käden tulevaisuudennäkymiä

Keskiaikajalkinekurssi Kankaanpään Opistolla oli verraton menestys. Ensimmäinen omakätinen (pun intended) kurssini, jonka onnistumisesta leijonanosa kunniaa jaettakoon puolisolleni ja käsityöopettajalle Helena Vuoriolle. Kurssi ei olisi ollut kuitenkaan mitään ilman innokkaita, oppimishaluisia ja positiivisia opiskelijoita.

Maanantaista perjantaille kestävälle kurssille osallistui 15 henkeä, kaikki verrattain erilaisista taustoista. Mukaan mahtui niin entistä kuin tulevaa suutaria, entistä kenkätehtaan mallimestarin apulaista, OKL:n tekstiilityön lehtoria, vasta-alkajaa ja lähinnä tekstiilitöitä aiemmin tehneitä. Kaikkia kuitenkin yhdisti suunnaton innokkuus, hyvä, positiivinen asenne ja kunnioitus käsityöläisyyttä kohtaan.
 
Sovitekenkä kernieläimen nahasta
Helena neuvoo kaavoitusta
Omien mallien suunnittelu oli jännittävää!
 Kurssi alkoi pienillä kalvosulkeisilla, eli powerpoint-esityksellä. Käsittelimme yleisluontoisesti jalkinetermistöä, eroja nykyjalkineen ja keskiaikaisen välillä, jalkinemalleja, materiaaleja, suomalaisia löytöjä, työkaluja, ompelua, erilaisia saumarakenteita, mallisuunnittelua, kaavoitusta, koekengän valmistusta jne. Eli nopea kaato informaatiota, jotta päästään hommiin mahdollisimman pian.

Harjoittelimme ensin vähän suutarinompeleen tekoa, jotta työkalut, materiaali ja menetelmät tulisivat tutuiksi. Kun kaikki olivat saaneet kokeilla käsinompelua, aloitettiin mallin suunnittelu. Kurssilaiset tekivät joko omia malleja tai käyttivät valmiita kaavoja. Käyttämämme menetelmät omaksuttiin nopeasti ja helposti.
Nahan leikkausta, huom: oikeat leikkaussuunnat ja hukkapalojen minimointi!
Tiistaina, kun koekengät valmistuivat, pääsimme tekemään kaavamuutoksia ja leikkaamaan nahkaa. Käytimme erivahvuisia kasvisparkkeja, 1,4mm - 2,2mm päällisiin ja 3,5mm parkkia pohjiin. Osa teki kenkänsä kääntökenkinä, osa ulostaittuvalla ulkosaumalla (pohjan osalta).

Menemättä nyt juuri enempää kurssin sisältöön, voisin kertoa vähän fiiliksistä, joita jäi käteen. Ensinnäkin olin vallan imarreltu, kun Helenan entinen opettaja Savonlinnan OKL:sta kehui minua luonnonlahjakkuudeksi opettajana. Olen aiemmin lähinnä opettanut armeija-aikaan alaisilleni sissisodankäyntiin liittyviä juttuja, poliisikoulussa iltapuhteena vähän painia vertaisilleni, mutta käsityöopetus on ollut kyllä todella vähissä ennen tätä. Tosiasia kuitenkin on, että nautin siitä kovasti. Olen hemmetin innoissani hienojen asioiden luomisesta ja saan siitä itse todella paljon. Se, että voin auttaa muita innostumaan näistä asioista ja kehittymään käsityöläisinä, on hienoa. Ja vaikka keskiaikajalkineet ovat sinänsä yksinkertaiset ja mutkattomat verrattuna nykyaikaisiin high-tech-jalkineisiin, niin prosentuaalisesti pieni on se ryhmä maailmassa, jotka tarvittaessa valmistavat istuvat, toimivat ja hyvännäköiset jalkineet. Meidän kurssilaiset kuuluu siihen ryhmään ja olen heistä todella ylpeä!

Kurssin idea ei ollut tehdä rekonstruktioita historiallisista malleista, vaan soveltaa niiden suunnittelu- ja valmistus periaatteita. Eli jos joku kysyisi, että ovatko kaikki nämä historiallisesti täysin autenttisia malleja, niin vastaus on ei. Emme parkinneet itse nahkoja, emme valmistaneet itse lankoja, emmekä ommelleet luuneuloilla tai sianharjaksilla, emmekä värjänneet nahkoja verihelttaseitikillä. Käytimme nykyaikaisia materiaaleja, kuten teollisesti kasvisparkittua nahkaa, narvivärejä, vahattua polyesterlankaa jne. Eli noudatimme käytännöllisyyden ja aloittelijaystävällisyyden periaatteita - emmehän olleet tekemässä näitä mitään museota varten.

Kaiken kaikkiaan, kurssi oli menestys ja näitä tullaan pitämään jatkossakin. Seuraava varmistunut kurssi on Helenan pitämänä Äänekosken Kansalaisopistolla tammikuussa 2014.

Lopuksi voisin kertoa hieman tulevaisuudesta, behold! Olen perustamassa Mannilan Kyläsuutarin kanssa yhteistä pajaa Jyväskylään syksyllä 2013 ja alamme valmistaa jalkineita. Tähän liittyen tulen tekemään erillisen blogin, joka keskittyy nykyaikaisiin jalkineisiin. Näin ollen täällä aiemmin nähdyt kenkä-postaukset jäävät lajinsa viimeisiksi ja Valkoinen käsi niin blogina kuin toiminimenä tulee keskittymään keskiaika-, koru- yms töihin, jotka eivät liity nykyaikaisiin mittatilaus- tai ortopedisiin jalkineisiin. Tulevalla pajallamme Jyväskylän Palokassa saatetaan joskus pitää myös tämänkaltaisia kursseja, jos innokkaita riittää ja aikaa on.

Eräskin Säykkiläinen teki oikein viikatut reunat varren suuhun! 

Kurssilla ehdittiin myös tehdä oheistöitä

Värjäri vauhdissa

Nyylausta, eli reunan tiivistystä ja kiillotusta uritetulla puupalikalla

Simo näyttää, miten liiat leikataan pois koukkuteräveitsellä

Kaikki sai kengät valmiiksi ja niistä tuli todella hienoja!






sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kuvallinen kehityskertomus ja mainos kurssista

No niin, pitkästä aikaa tämän blogin kimpussa. 

Kuten sanottua, olen ollut elokuusta 2012 Kankaanpäässä SATAEDUn jalkinelinjalla puuhaamassa kenkiä.
Olen painanut niitä siellä pää punaisena ja kehitys on ollut aika huomattavaa. Tässä kuva kustakin projektista jalkineiden valmistuksen tiimoilta, joistain erikoisemmista tulee ehkä myöhemmin myös oma tarinansa, jossa on vähän vaihekuviakin, jotta näette, mitä kaikkea ne kengät pitävät sisällään...

Mutta nyt: on with the show:


Tohvelit, ensimmäiset valmistamamme jalkineet. Tehtiin saapaslestille ja pienellä massiivikumisella kiilakorolla.


Derby-mallin kävelykengät. Tehty samalla lestillä kuin toffelit. Pinta vesipuhvelia, sisus taisi olla sikaa. Korko on rakennettu nahkalevyistä, eli toisin kuin kaupan kengissä, missä on yleensä muovikorko, jonka päällä on nahkaviilu, joka lähtee melkein puhaltamalla repeilemään...



Toiset derbyni, mitkä valmistettiin rinta rinnan ekan parin kanssa. Naudannnahkaa pingottuna jatsari-lestin päälle.. Mainiot tanssikengät!


Ensimmäinen yritelmäni ja prototyyppini sandaleteista - täysin oma sivuprojekti, jotka eivät siis kuulu mihinkään opetussuunnitelmaan. Hirveä määrä typeriä mokia ja epäjohdonmukaisuuksia, mutta ihmehän se olisi, jos olisin heti mennyt Manolo Blhanikista vasemmalta ohi :D


Sandalettien kakkosversio, tällä kertaa vähän tuhmemman tytön tyylisinä. Lisäsin takaleen, ohensin remmejä, vaihdoin lestiä, korkoa ja oikeastaan ihan kaikkea. Nämä läpäisivät tulikokeensa joulukuussa 2012 kun vaimoni tanssi kuin villikissa nämä jalassa, eikä kumpikaan mennyt rikki. Tämän tuotekehitysprojektin tavoitteena on siis saada aikaiseksi sellainen malli, jota voisin mahdollisimman pienellä konekannalla valmistaa itse, ilman että kustannukset nousevat pilviin. Uskoisin, että varsinainen ehkä joskus pientuotantoon menevä malli on aikaisintaan kymmenes proto. Ne viilattavat asiat pienenee koko ajan... Erittäin mielenkiintoinen projekti, koska en ole aiemmin ollut orientoitunut niinkään naisten kenkiin. Täysin uusi maailma minulle.

Isälleni värkkäämät vähän tuunatut derbyt. Nämä liittyi nimensä mukaiseen tehtävään, jossa piti tuunata derby-kenkää menemättä ihmeempiin kaavamuutoksiin. Eli näissä on lähinnä kärjen kaarta muotoiltu, lisätty koristeharkotus ja sen vaatimat lisät allemenovaroihin. Niin ja tietysti tuo kelttikuvio tuolla kärjessä. Meidän piti valmistaa 2-4 paria erinäköisiä derbyjä, joten tein parhaani





Vaimolleni valmistamat vesipuhveli-mateennahka-derbyt. Nämä ovat sinänsä jo melkoinen ylpeyden aihe, koska niistä tuli oikeasti todella nätit. Koristetikkaukset noudattelee minulle tyypillistä 'haltiamaista' linjaa, värimaailma on klassinen ja arvokas. Ja tuo mateennahka on vaan niin kaunista. Se on näitä meidän itse parkitsemia fisuja, joka on siis niin eko-nahkaa, kuin nahka voi kuunaan olla. Eli siinä prosessissa käytetyt aineet ovat kraanavesi, pajun kuoresta uutettu parkkiliemi ja rypsiöljy.


Ja sitten toisiksi viimeiset tuunatut Derbyt, joiden valmistus olikin sitten jo melkoinen näytelmä. Ne tilasi lähes sokkona ystävättäreni Mirjam Lehtonen, joka on designerina Revelations Oy:llä. Hän antoi minulle siis vapaat kädet tietyin reunaehdoin, jotka liittyi lähinnä käyttötarkoitukseen ja siihen, etteivät ne saa olla liian vaisut ja hillityt.
Siinä on nyt sitten helmiäisviolettia nautaa edesssä, valkoista takana, kultaa varren harkotuksessa, varren suussa terenauhana ja randina vähän erilaista, lehtikullattua nahkaa. Pieni platformi EVAsta (Etyylivinyyliasetaattia) ja solukumista. Koron läpi on tosiaan porattu 41mm reikä, jonka läpäisee 42mm rosteriputki. Nettokorkoa tuli muistaakseni noin 65 mm ja lesti oli suomalaisittain todella kapea E-laajuuden lesti (suomessa yleensä naisten kengät ovat laajuutta G). Kulutuspohjana pienipyramidista kumilevyä. Jos joku joskus haluaa tällaiset kengät, niin voin sanoa, että alle tuhannella eurolla on minulta turha tulla pyytämään. Sen verran raskas projekti käsityömäisesti valmistettuna, ilman valmiskomponentteja. Mutta niinhän se on, että uniikkikappaleet ovat uniikkikappaleita ja niillä on uniikkihinta.

Tämä oli raskaudestaan huolimatta erittäin hauska ja mielenkiintoinen projekti, koska muotokieli oli minulle niin epätyypillistä ja liioitellun lolitamaista söpöyttä yhdistettynä astetta rouheampaan teräksiseen menoon.
Viimeistelen vielä yhdet derby-korkkarit, jonka jälkeen alan puurtaa reunoskenkien parissa...

Lopuksi vielä maininta, että olen yhdessä vaimoni Helena Vuorion (aineopettaja, tekstiili- ja tekninen käsityö) kanssa järjestämässä heinäkuussa 2013 keskiaikaisten jalkineiden valmistuskurssin Kankaanpään opistolla. Kurssi alkaa ma 15.7.2013 klo 12.30 ja päättyy pe 19.7.2013 klo 13.00.Sinne siis! Klikkaa itsesi tästä kurssin sivuille. Ilmoittautuminen alkaa 11.2.2013 klo 17.00.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Shoes for dummies: Korkokengistä

Tässä viestissä käsittelen hajanaisesti ennenkaikkea naisten korkokenkiä, tulevan valmistajan ja huolestuneen miehen näkökulmasta.

Aloitetaanpa tämä pikku videopläjäyksellä:


Kun olette talttuneet myötähäpeältänne ja naurultanne, niin miettikääpä miksi näin kävi?
Mistä tämä johtui, että tuo nuori nainen kompuroi kriittisesti?
Kenen vika se viimekädessä oli?

Mistä johtuu, että kaikki korkkareilla kävelevät naiset eivät kompuroi tuolla tavalla? Mistä johtuu, että joidenkin naisten kävely on vaan aivan käsittämättömän sulavan näköistä vaikka heillä on yli 10 cm nettokorkoa? Miksi jotkut taas kävelee niillä kuin ankat?

Koska olen mies joka ei harrasta korkokenkäkävelyä, tyydyn toistelemaan oppimaani teoriaa ja järkeni puhetta omakohtaisten kokemusten puuttuessa. Henkilökohtaisesti myös tunnustan olevani jossain määrin altis hyvin kävelevän naisen vaikutukselle. En tiedä miksi, mutta siinä on vaan sitä jotain hyvin viehättävää, joka toimii kuin häkä. Ja nimenomaan silloin, kun kävely on luontevan ja vaivattoman näköistä. Sitten taas jos ei osaa kävellä koroilla, niin... no, demonstroidaanpa tätäkin hieman:



Korkokengät ovat erikoiskengät, joilla kävellään ihan eri tavalla kuin tennareilla, sen tietää idioottikin. Mutta: kuinka moni oikeasti siirtää tämän tiedon käytäntöön? Uskallan väittää, että tuonne runwaylle menevät mallit treenaavat ainakin keskivertoemäntää enemmän korkeilla koroilla kävelyä. Jos siis nämä samat ihmiset osaavat kävellä vastaavan näköisillä, hyvin korkeilla koroilla, niin vian täytyy olla kengässä itsessään.

Syyttävä sormeni kääntyy suunnittelijoiden, designereiden suuntaan. Kenkien ja etenkin naisten korollisten avokkaiden suunnittelu on vähän kuin suunnittelisi lentokonetta. Ei kannata astua lentokoneeseen, joka lähinnä näyttää kivalta. Ei kannata luottaa lentokoneeseen, jonka suunnittelija ymmärtää lähinnä jännän visuaalisuuden päälle. Molemmissa on tietyt säännöt, joiden puitteissa tuote on suunniteltava. Nämä säännöt määrää anatomia ja fysiikan lait. Lentokoneessa täytyy olla siivet ja vielä tietyssä muodossa, jotta saadaan noste. Korkkarissa täytyy olla oikeanlainen pohja ja sen kärjen täytyy muodostaa tietty käynti, jotta kävely voi olla millään tapaa jouhevaa. Tämä taas on kengässä suoraan yhteydessä koron korkeuteen ja kulmaan, aivan kuten lentokoneessa siipi on suunniteltava koneen painoon ja moottoritehoon suhteutettuna. Ja sitten kun vielä yhdistää siihen avokkaan rakennehaasteen, eli että siinä ei ole mitään remmiä, joka lukitsisi jalan kenkään kantapään ja jalkarinnan ympärykseltä, päästään siihen, että kengän täytyy istua paremmin kuin parhaan hansikkaan.  Tämä siksi, että avokkaalla kävely on sitten vähän sama kuin jos lentäisi avomallin lentokoneella ilman turvavöitä. Se vaan ei onnistu, ellei istu hyvin.

Kenkä voi olla hyvä, vaikka se olisikin outo. Tästä tosin en menisi takuuseen...


Ja sitten, rakkaat naiset, jos yritätte ratkaista ongelman valitsemalla liian pienet kengät, niin minulla on vain yksi sana: vaivaisenluut.




Jos nyt lopuksi mietitään tällaista matemaattista yhtälöä, josta ammattilaiset käyttävä termiä hinta.
Nämä ovat nyt karkeistettuja lukemia, mutta antavat hieman perspektiiviä ajatuksillenne.

Kengän hinta voidaan jakaa koostuvaksi muutamasta eri osasta:

Kauppias 50%
Verottaja 23 %
Materiaalit 9%
Valmistus 9%
Muu sirkus 9%

Eli siinä vaiheessa kun olette ostamassa 24,99 € hintaisia avokkaita, jotka näyttää ihan kivoilta ja on tosi halvat, niin kysy itseltäsi, että kuinka hyvät materiaalit voi saada 2,24 eurolla? Entä millainen ihminen on se, joka tekee ne kengät, maksaa sähköt ja vuokrat ja koneet ja kaikki tuosta toisesta 2,24 eurosta.
Kuinka hyvät kengät voi saada noilla lähtökohdilla?

Jos olet sitä mieltä, että on huono asia kun nykyään tehdään asiat vaikeasti korjattaviksi ja helposti rikkoutuviksi, niin osta ennemmin kunnon kengät. Hyvät kengät kestävät oikein huollettuina vuosikymmeniä.

Kerron tähän väliin yhden tarinan.

Oli vuosi 1997 ja olin yläasteen kahdeksannella luokalla. Kaksi ystävääni haaveili autoista. He kertoivat minulle tohkeissaan että joku jossain myy sellaisia autoja, jossa on kuplavolkkarin tekniikka, mutta siihen päälle on laitettu Porchen pellit. Käytännössä he halusivat helvetin hyvännäköisen menopelin halvalla. He halusivat antaa vaikutelman vauhdista, varallisuudesta ja voimasta. Sääli vaan, että sinä siunaamana, kun kone käynnistyisi, sen säälittävä rätkätys karistaisi suomukset kaikkien silmiltä. He olivat nuoria teinipoikia hassuine unelmineen, mutta jos katsot kaduilla käveleviä naisia, niin kuinka moni heistä elää kenkineen samaa unelmaa?

Jos mietitte sitä mielikuvaa, millaisen itsestänne haluatte antaa vaatteillanne visuaalisena viestinä, niin voitte miettiä joitain adjektiiveja. Jos adjektiivit ovat vaikkapa tyylikäs, mukava ja älykäs, niin miettikää vielä toisenkin kerran kun aiotte ostaa kengät, joista tulee mieleen halpa, väärän kokoinen ja huonosti tehty. Ja sitten käykääpä vaikka tässä osoitteessa tunnelmoimassa suomalaista osaamista. Jos minä olisin nainen ja minun olisi etsittävä itselleni teollisesti valmistetut korkokengät, niin kääntäisin katseeni Italiaan. Opettajani korostavat sitä koko ajan, että Italiassa on niin valtava perinne korkokengistä, että ne ovat suorastaan taikureita. Siellä osataan tehdä korkeitakin korkoja, joilla on oikeasti ihan hiton hyvä kävellä. Mutta sielläkin kannattaa miettiä tuota hinta-asiaa, ei niitä saa alelaarista neljälläkympillä, kuten jotain kiinalaisia muovikenkiä.

Loppuun vielä pikku videonpätkä... Kiinnittäkääpä huomio siihen, miten tuo opettaja kävelee. Kyse ei ole vain siitä, että hän on jumalaisen sorja, vaan hänen kehonhallintansa on huippuluokkaa. Tästä aiheesta olisi niin paljon sanottavaa, että on pakko raapia tästä joskus toiste toinen kirjoitus. Nyt lopetan tähän. Kiitos ja hei.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Hevosen Haarniska osa 1: valmistus

No niin, yksi haastavimmista pitkistä projekteistani lähestyy päätöstään.

Euroopan haarniskatyyli: suuria levyjä


Vuonna 2008 aloin keskustella hyvän ystäväni Riikan kanssa siitä, kuinka olen harrastellut erinäisten haarniskojen väkertelyä. Olin vasta tullut uuteen työpaikkaan, jossa tapasin hänet. Oikeastaan vasta tutustuttuamme Riikka eräänä kauniina päivänä läväytti minulle ehdotuksen, että tekisinkö hänellekin haarniskan. Olin tuossa vaiheessa tehnyt vasta haltiahaarniskani, joka nykymittapuullani tuntuu karkean alkeelliselta hökötykseltä, vaikkakin rakkaalta sellaiselta. Tyrmistyin: "tajuatko millainen homma siinä on", kysyin. Riikka ei ollut moksiskaan, tuumasi vaan että paljon varmaan - mutta oikeastaan se ei tulisi hänelle, vaan hänen hevoselleen. Siinä vaiheessa veti hiljaiseksi. Siis että hevoselle. Osaan hät'hätää tehdä ihmiselle jonkinlaisen peltihökötyksen, nahasta myös - mutta hevonen on jo eläimenä minulle niin vieras, että miten hitossa minä sellaisen tekisin. Jouduin kyselemään yhteisiltä työkavereiltani Riikan mentyä kahville, että kun en häntä vielä silloin tuntenut, että onko hän ihan vakavasti otettava ihminen. Ja vastaus oli, että hän jos kuka on vakavasti otettava ihminen, etenkin hevosiin liittyvissä kysymyksissä.

Pikkuhiljaa uskalsin myöntyä, että voidaanhan me katsoa että mitä tällainen projekti edellyttäisi. Sovimme, että koska työmäärä olisi joka tapauksessa valtava, eikä lopputuloksesta ole välttämättä mitään takeita, niin hän maksaa lähinnä materiaaleista rahalla ja työstä työllä - eli opettaa minua ratsastamaan. Näin homma pysyisi jotakuinkin balanssissa.

Alkoi hillitön suunnittelu-urakka. Tein milloin missäkin luonnoksia erilaisista hevospanssareista, joita löydän edelleen jostain papereista, joihin ne eivät varsinaisesti kuuluisi. Luonnokset vaihtelivat todella fantasia-henkisistä panssareista aina jämptiin milanolaiseen tyyliin. Tiedustelinpa internetissä flaamilaistakin muotia Karva-Opelin suojaksi, mutta laihoin tuloksin. Warusseppäin killan vanhalla foorumilla jengi on varmaan naureskellut että joopa joo - poika on nyt vähän eksyksissä tai muuten vaan pihalla, kun sielläkin aiheesta kyselin. Liekö epäilivät trolliksi. Kyselin flaamilaista, koska kyseessä on Friisiläinen hevonen, joten olisi hyvä pukea polle oman kulttuurin suojiin. Opin kuitenkin, että hevoshaarniskat olivat euroopassa aika samankaltaisia, mutta muuttuivat ajan myötä aina vaan suuremmista levyistä tehdyiksi, kattavammiksi ja painavammiksi (kunnes niistä luovuttiin). Suurempia haarniskojen erot olivat 'lännen' ja 'idän' välillä, kuin euroopan sisällä. Siinä missä länsi-euroopassa suosittiin isoja levyjä, bysanttilaisen ja lähi-idän kulttuurien vaikutuspiirissä tunnuttiin suosivan enemmän rengas-, suomu- ja lamellaarihaarniskoja.
Ottomaanien pieniä levyjä
Itä-venäläisiä lamellaarihaarniskoja


Pidättelin pitkään työhön ryhmistä ja hyvä niin. Satuin nimittäin tuurilla löytämään Puolustusvoimain varikon myyjäisistä kasan todella vaikesti saatavaa nahkaa, ja vieläpä halvalla. Espanjalaista noin 4-5mm paksua härän selkää, joka on ihan järkyttävän vahvaa tavaraa. Sitä pitää leikellä peltisaksilla, kuviosahalla tai jollain yhtä järeällä kapineella, ellei halua hinkuttaa mattopuukolla ikuisuutta. Se on osoittautunut mitä loistavimmaksi materiaaliksi useiden projektien myötä. Se on tämän haarniskan pääraaka-aina ja takaa sen, ettei Sälli saa niin helposti siipeensä. Omissa testeissäni noin 46 paunaisella jousella ammuttu leikkurinuoli teki tähän materiaaliin noin 1,5 cm lävistyksen suorassa kulmassa ammuttaessa, joten suojan arvo suhteessa painoon on erinomaisen hyvä.

Tätä tyyliä mukailin aika paljon.  Saksalainen, 1480-1500-luku.
Valitsin haarniskan muodoksi eurooppalaisen 1400-1500-luvun mallin, josta lähdin soveltamaan. Siinä on jossain määrin ylläoleva saksalaistyylinen pääosa, maximilian-tyylinen karja-auramainen rintapanssari ja yksinkertainen niveltyvä niskapanssari. Kaikki osat ovat nahkaa, mutta liitoskohtia ja tiettyjä osia on vahvistettu sekä teräksellä, että messingillä. Väriteema on musta & kulta. Heh heh, nyt onkin sitten näiden upeiden museokappaleiden jälkeen hyvä läväyttää omat autotallikyhäelmät, jotka ehkä vähän saattavat kalveta näiden hertuoille ja keisareille tehtyjen aikansa Rolls Roycejen rinnalla. Mutta joo, 'nuff said.

Eräs luonnos, josta lähettiin hiomaan lopullista muotoa

Vielä jokseenkin fantasia-vaikutteinen pahvimalli...
...josta muovautui kuitenkin yhtenäisempi kappale...

...jota oli hyvä kuivattaa muotoon roska-astiaa vasten :D
Sil van der Strove Hoeve ei ollut moksiskaan, mutta minua naurattaa
Niskapanssaria ei luonnollisestikaan tehdä yhdestä palasta



sen täytyy elää hevosen liikkeiden mukaan
Koristeniittien kiinnitystä liian täydessä autotallissa
Suoja kytketään kypärään ja satulaan

Ilman kypärän niskaremmiä se valui ja veti niskasuojan rumasti pystyyn.
Rynnäspanssaria tulee

Viimeistä niittausta vailla

Heraldinen lilja-koriste

Sopii hyvin!

Kupumainen muoto antaa tilaa hevosen jaloille

Haarniska on nyt muutamia viimeisiä viilauksia vaille valmis. Rynnäspanssarissa on viisipistekiinnitys, joten se kelluu nätisti Sällin kupeilla. Toivottavasti. Ainakin se saadaan tekemään pian niin, kunhan sitä sovitetaan vielä kerran ennen luovutusta ja sitten saatte nähdä koko helahoidon sen varsinaisen oriin päällä. Ja saattaapa olla, että lähiaikoina näette panssaroidun ratsastajankin.

"A horse! a horse! My kingdom for a horse!"

-Richard III, Shakespeare

Kuvat:
http://www.georgehernandez.com/h/xMartialArts/Media/Armor/Anatomy_EquestrianToo.jpg
http://farm5.staticflickr.com/4078/4817190966_cb30132fe1_o.jpg
http://kachi-snimka.info/images/bfi1291590435q.jpg
http://www.amnh.org/exhibitions/horse/images/md/06bv_war_armor_560.jpg
Muut kuvat ovat omiani, joita saa käyttää ainoastaan minun luvalla.


tiistai 10. huhtikuuta 2012

Nahkurin orsilla osa 3, Valkoisen Käden vaimo

Taas on nahan parkitushommiin ruvettu. Jatkan kertomusta, jotta kaikkien ei tarvitse opetella tätäkään taitoa ihan kantapään kautta, vaan voi hyödyntää muiden kokemuksia päästäkseen alkuun. Viime kerrasta on kulunut sen verran aikaa, että taas jaksaa tehdä uusia kokeiluja. Tällä kertaa on uutta oppia kalannahan parkitukseen haettu kansalaisopiston kurssilta, jossa opettajana toimi Saija Lehtonen. Monet kurssilla käydyt asiat olivat jo tuttuja, mutta muutama uusi tekniikka osottautui kalannahan parkitusta helpottavaksi ja kurssi innosti aloittaaman jo isommillakin määrillä nahkaa (3 ämpäriä nahkoja).
Pajulla parkittu nahka on tummempaa ja punertavampaa kuin mimosalla parkittu
Tällä kertaa halusin käyttää parkitukseen vain suomalaista paju- ja sekaparkkia, kun viime kerralla tein kokeiluja teollisella Mimosaparkilla. Rasvaukseen käytän rypsiöljyä, joka ei kuormita ympäristöä tai ole vaaraksi iholle, toisin kuin Ensul-rasva.
Pajuparkin keittoa

Rasvan ja lihan kaavinta

Huuhtelua

Parkitusmenetelmänä käytin ns. jääkaappiparkkia, jossa nahat saavat lillua parkkiliemessä 3-6 viikkoon. Osa nahoista on ämpäreissä lasitetulla parvekkeella. Ongelmana tässä on liemien jäätyminen joka hidastaa parkkiintumista.
Alussa siis pakasteessa olleet nahat (made, kuha, kirjolohi, taimen, hauki) sulatetaan kevyesti ja aloitetaan kalvojen ja rasvojen kaavinta esim. puukolla. Kun nahat ovat puhtaat, liotetaan niitä kylmässä (veden lämpötila ei saa missään vaiheessa kohota yli 20 asteiseksi, ettei pilaantuminen käynnisty) astianpesuainevedessä ja sitten huuhdellaan vielä vedessä.
Aluksi tein hyvin laimean vedellä laimennetun parkkiliemen, jota vaihdetaan joka päivä ensimmäisen viikon ajan. Sitten nahat saavat olla jo vahvemmassa liemessä ja viimeisellä viikolla pelkässä parkkilimessä. Parkkiintumisasteen oppii pikkuhiljaa tunnistamaan ja kannattaa tehdä leikkuutesti, jotta näkee onko nahka läpiparkkiintunut.
Parkkiliemi
Läpiparkkiintunut nahka puristellaan ylimääräisestä vedestä ja rasvataan ruokaöljyllä. Tämän jälkeen alkaa pehmitysvaihe jossa nahka kuivuu samalla. Tähän voi käyttää erilaisia apuvälineitä, kuten seinäkahvaa, hankarautaa, raakinpuuta tai turkkurinpenkkiä. Itse käytin apuna pöydänreunaa ja puupulikkaa. Tyyli on vapaa. Tätä pyöritelyä ja venyttelyä jatketaan kunnes nahka on sopivan pehmeä ja kuiva.  Huomattavasti mukavampaa ja kevyempää hommaa kuin hirven nahan pehmitys viime kerralla. Jätin lopuksi nahat painon alle suoristumaan. Tämän erän lopputulokseen, erityisesti taimenen ja mateen nahkoihin, olen tyytyväinen.

Tästä projektista poimittua:
Alunaparkittu kuha jäi koppuraiseksi
  • Kalannahat ovat sopivan pieni työ aloittaa parkitusharrastus, samat perusasiat pätevät muihinkin nahkoihin.
  • Hauki osoittautui hauraammaksi nahaksi eikä niin näyttäväksi.
  • Suomut irtoavat aika hyvin ilman työlästä kalkki- tai tuhkakäsittelyä, ihan vain parkkivedessä pitkään ollessa.
  • Alunaparkki ei ollut ihan niin helppoa kun Harrastajanahkurin käsikirja lupasi, en suosittele.
  • Myös muut puunkuoret soveltuvat parkitsemiseen, kuten kuusi, leppä, koivu, mutta pajuparkki tuntuu tehokkaimmalta ja antaa kauniin punertavan sävyn.
  • Seuraavaksi kokeilussa on nopeampi kananmuna/rasvaparkki
  • Suositeltava opus Sisnaa Poronnahkaa
  • Näitä  kirjoja en ole vielä saanut käsiini Kalannahka, Eskelinen & Fiskskinn, Rahme

Lopuksi vähän lisää kuvia, valmiista ja puolivalmiista tuotteista:

Hiussolkia Lorienin hengessä

Puolivalmiita rannekkeita

Kännykkäkotelo iPhonelle