Talvi

Tammikuuta on tallattu yli puolenvälin niin pakkasessa, kuin jäätävissä keleissä. Minä nostan kättä kunnon talvelle, sen puhtaanvalkoisille hangille ja raikkaalle ilmalle. Mehän potkaisimme uuden vuoden kunniaksi jälleen kelkat liikkeelle ja kävimme etsimään aurinkoisen rinteen kuvataksemme villapaidat. 

Neuloin nämä molemmat syksyllä. Ensinnä omani, Kajastus, joka on ohuempi Lettlopista tehty. Miäs löysi omasta joulupaketistaan Big Kajastuksen, jonka neuloin Alafosslopista. Päässäni minulla on Halla-pipo. Kuvauspäivänä pakkasta oli yli 10'. Ei siinä kauaa mennyt, kun saatiin kuvat purkkiin. 

Pelkissä villapaidoissa ei kyllä tarennut liikkua, mutta ne ovat hyvä välikerros, kun päällä on tuulensuojaa. Nautin talven kirpakoista keleistä, kun harvemmin minun silloin tulee hiki 😂

Esla potkukelkat ovat ihanan kevyet menopelit, joiden kanssa liikkuminen on sujuvaa menoa. Tasapainoilu on välillä hukassa ja kivet, no senhän nyt arvannette, ne tökkii ja tappaa vauhdin. Eihän nyt toki mitään kilpalaskentaa suoriteta, mutta pakkohan se on kovempaa päästä alamäkeen, kuin toisen. Ikä!

Joulu siivottiin pois viikolla. Loputkin koristeet saimme omiin koloihinsa, kun pikkaisen mööbleerattiin taas varastoja uudestaan. Ei ollut ihan tunnin homma kerätä kaikki pois, kun jokaisen esineen kohdalla oli huutomerkki. Lasia! Liian painava! Itse tehty!

Uusien koristeiden ja alennusmyyntien kanssa olin hyvin kohtuullinen. Vain kaksi uutta Pähkinänsärkijää, ei yhtään koristepalloa. Jotain pientä ja helposti siirrettävää kylläkin. 

Erilaiset kuusikoristeet, niin kevyet, kuin painavat lasiset odottivat useamman päivän inspiraatiota. Näiden pakkaaminen suunniteltiin huolella. Varmasti niin huolella, ettemme löydä niitä uuteen jouluun. Minkään paikkaa ei saisi muuttaa, kun muisti ei muutu samaan tahtiin. Hukassa olemme jo nyt. Miäs sanoi, että kirjoita päiväkirjaan marraskuun lopun kohtaan mistä nämä löytyvät. 

Kelkoilla jälleen. Vielä viime sunnuntaina oli hyvä keli lähteä kelkoittelemaan, kun tien pinta oli luminen ja tiivis. Tällä kertaa päädyimme varjokuviin. Päivällä aurinko nousee vielä hyvin matalalle, heittäen pitkän varjon eteemme. Hikilenkin jälkeen hetki huilia ja niin epätavallinen iltapäivä, kyläreissu edessä. 

Olen kyllä auttamattomasti huonoin ihminen lähtemään kylään, vaikka kutsua pukkaa. Itse kutsun vielä vähemmän, vaikka meillä olisi aina avoimet ovet. Oli kyllä kiva kohtaaminen päivittäisten asioiden parissa. Hyvää tarjottavaa ja matka lyhyt ja tuttu.

Maanantaina oli vielä kaunista ja lumista, aamun sininen hetki. Iltakurssi lasin parissa jatkui tauon jälkeen. Oli taas kiva palata työn pariin, tavata tutut kasvot ja toivottaa uudet kurssilaiset tervetulleiksi joukkoomme. Samalla ajolla tein vähän pakkaushankintoja viikon suunnitelmiini. 

Kun maanantai oli talvi, niin tiistaista alkoi kevät! Voi viutilo mikä liukkaus. Parin aiemman talven muistot ja tunnut kropassani olen pyytänyt etsimään lasten vanhan kelkan kuistinpieleen turvaamaan kulkuani kotipihassa. En halua enää yhtäkään liukkaankelin oppituntia. Sivuteillä ajaminen on aina oma haaste, mutta hyvin olen pysynyt ojien välissä. Niin että pois alta, mummo liikkuu!

Kun joulukoristeet on saatu järjestykseen, laitoin samalla toisen vaihteen silmään ja siirsin lankani uuteen järjestykseen. Mahdollisimman paljon pois silmistäni ja sitä varten hommasin MrTokmannin halpuutuspäiviltä kolme isoa muovilaatikkoa. Niiden sisältö on nyt päivitetty omaan muistiin, suunnitelmat ovat niiden osalta selkeät. Yllätyn aina itsekin, kuinka vuoden aikana lankapinot pienenee, tulee tyhjiä matkalaukkuja, joissa on projektilankoja aina vain vähemmän ja vähemmän. 

Jos tekisin, siis jos, vuosisuunnitelman tai tavoitteen, niin se saattaisi liittyä johonkin suurempaan projektiin. Ei lankavaraston pienentämiseen, ehei, sehän on minun inspiraation lähde. 

Tänä aamuna heräsin taas melko aikaisesti. Viikolla kuutamoyöt valvotti ja oletin, että kun kuu kaatuu, kaadun minäkin. Toisin kävi. Käyn kierroksilla ja sehän tarkoittaa, että aikainen lintu madon nappaa. 

Oletko huomannut, että blogiini on tullut käyttöön hakutoiminto? Itse testasin sen näppäryyttä tätä tekstiä kirjoittaessani. Toimii hyvin ja löytyy sivun yläosasta. Samoin otin käyttöön kielenkääntäjän, se on vastaavasti sivun alareunassa. 

Kaiken ylimääräisen säätämiseni korjasi vanhin poikamme, kun mamma taas hosuu. Voikaatten hyvin ja hyvää viikonloppua kaikille, 

Terhi

FNV

 Vietimme viime viikonlopun reissussa, kun tytär kysyi haluammeko nähdä tyttöjen syksyllä alkaneen voimistelijaharrastauksen joulunäytöksen. Pikainen kalenterin selaus, osta liput myös meille. Lähes samassa lauseessa tein vastakysymyksen, voidaanko olla yö? Vaikka välimatka ei ole pitkä, on yhteinen aika lyhyt, kun kaikilla on omat juttunsa ja tyttöjen kanssa vietetty aika näytöspäivänä lähinnä kikattavien kakkiaisten jännitystä.

Mukavan yhteisen viikonlopun ja hyvin nukutun yön jälkeen kaikki oli valmiina päivätapahtumaan, jonne saavuimme kävellen. Ylellistä meille, jotka lähtevät aina autolla mihin vaan. 

Venla, vanhempi sisar, on huolehtivainen ja rauhallinen. Kertoi jännittävänsä ensimmäistä voimistelunäytöstään. Tsemppasin. Halasin ja kerroin monen olevan ensimmäistä kertaa esiintymässä. Ryhmän jäsenillä oli yhteinen väri, sininen paita.

Vanessa, pikkusisko, astetta energisempi meni ja touhusi jo edellisenä päivänä esiintymisasunsa kanssa. Hänellä oli punainen pyjama.

Tytöllä on omat pienet juttunsa, joten väistätkö mummi.

😀

Olimme paikalla tuntia ennen esitystä, joten saimme olla hyvän tovin tyhjien katsomorivien valtiaita. 

💕

Isä ja tytär. Vävy jutteli viereisessä katsomorivissä tuttujensa kanssa, kun hääräsin kamerani kera riviltä toiselle.

Tytär vei ensin Venlan odottamaan omaa esiintymistään aulaan hyvissä ajoin ja palasi paikoilleen kuvaamaan esitystä. Ohjelmalistasta näki aina minkä ryhmän vuoro oli esiintyä. Joten minäkin olin valmiina. Nappasin videon, josta pätkin muutaman kuvan muistoihin bloggeriin.

Ryhmä 14

Venla keskellä

Rytmissä pysyminen ja liikkeen laajuus on pitkällistä harjoitusta. Tässä ryhmässä on hyvä vauhti ja iloinen meno.

Alhaalla vasemmalla

Nauhat mukaan ja loppuheilutukset yleisölle, kiitos.

Nuorempien ryhmä pääsi yllättämään mummin, kun edellisen ryhmän esiintyminen oli peruuntunut. Siitäkin huolimatta sain videon, josta nappasin kuvamuistoja. 

Ryhmä 25

Vanessa keskellä

Pienet puna-asuiset esiintyjät pysyivät hyvin musiikin tahdissa, toisesta toiseen seuraten esityksen kulkua. 

Päivän aikana näimme monta upeaa ja taidokasta esiintyjäryhmää. Kehittyviä ja liikkuvia nuoria, ryhmänohjaajia, jotka liikuttivat nuorempiaan. Hienoa juniorityötä 💓

Päivän päätteeksi enin jännitys meni ohitse, mutta esiintyminen kihelmöi vielä, kun lähetimme kuvaamamme esityksen tyttöjen katsottaviksi.

Hiukan ennen esitystä tytär teki meille pikahoidot omalla työpaikallaan. Yrittäjän työpäivät ovat arjessa, mutta kehtaamme kysyä mahdollisuutta hoitolan joustavuuteen myös viikonloppuna.

Kauneushoitolan toimipiste on ollut näissä tiloissa jo useamman vuoden. 

Tässä tilassa on kaksi erillistä yrittäjää, jolloin molemmilla on omat työpisteet.

Kauneus alkaa siitä hetkestä, kun päätät olla oma itsesi

Pian olen valmiina

Ja mitä saisi olla? No, itse haluaisin nätit kynnet ja pari lisäripseä. Olisi aika muokata tämä terveisä haudasta ilme astetta pirteämmäksi. 

Siihen ei tänään ole aikaa, eikä äippä kaikki ole mahdollista 😂

Tmi Sonja Oras, Forssa.

Terhi

Syksyn värit

Kahden kuukauden irtisanomiseni on päättynyt. Tänä aikana minulla ei ole ollut työvelvoitetta. Olen kotoillut, tehnyt vähän palkkatöitä ja sitten taas kotoillut. Olen yrittänyt pitää itseni kiireisenä, mutta välillä se on ollut vaikeaa. Oma paska olo paisuu ja itkukierteet pyrkii alaluomiin. Mitä minä nyt teen, kun en halua tehdä yhtään mitään!

Viimeksi lähdin opiskelemaan, ja sen jälkeen taas ja siinä välissä opiskelin vähän lisää. Nyt minua ei kiinnosta yhtään lisäopinnot. Ei! Rajansa se on minunkin huumorintajulla, kun mikään ei riitä.

Olen tosi turhaantunut, väsynyt ja ärtynyt. Tiedän syyn, mutta se jääköön sanomatta. En halua jossitella, siunailla, enkä päivitellä. Olen tyytynyt osaani ja kahden kuukauden aikana päättänyt, että nyt on minun hetkeni. Ei ole vaikea pukea sanoiksi iän tuomaa vaikeutta pyrkiä uuteen. Minun koulutukseni ei tule riittämään oikeasti yhtään mihinkään.

En suostu tekemään vuorotyötä, enkä viikonloppuja. Ja näistä molemmista joudun pyörtämään puheeni, että minulle löytyy uusi työ. Olen tehnyt kaikkia työaikamuotoja, yrittäjyyttä, monta samanaikaista työsuhdetta. Olen kokemusasiantuntija työelämässä. 

Olen aina laittanut kroppani koville, joutunut tekemään raskasta työtä, että olisiko jo minun aikani saada jotain minun jäsenilleni kevyempää? Ei kai minun täydy jaksaa vain kahdeksan tunnin työpäivää, kun vuorokaudessa pitää saada aikaan muutakin kuin työpäivä. 

Kun selaan vapaita työpaikkoja, niin huomaan kiinnostuvani aina vain vähemmän. En ole kiinnostunut puhelinmyynnistä ja ylipäätään mistään myyntityöstä. En kaupanalasta, en siistijän töistä. En mistään satojen kilometrien viikkoajosta, enkä itseäni ylikuormittavasta.

Otan ja ilmottauduin työttömäksi, aktivoidun ja löydän sen työn, joka odottaa minua.

Työntekijänä olen tehokas, innostuva ja paneutuva. En sano olevani sosiaalinen, helposti oppiva, enkä kaikkien kanssa toimeentuleva. Se on ihan pötypuhetta, kun kuulee sanottavan noin. Minun työsarkani on pitkä ja jos näitä sanoja on edes puolet ympärilläni hääränneistä käyttänyt haastatteluhetkellä, niin valehtelevat. Iso osa sisään päässeistä on itsekeskeisiä, omaan napaansa tuijottavia ja silmänsä kaikelta sulkevia. 

Olen rehellinen, se tulee aina näkymään. Sanon, kun on sanottava, mutta joskus on hyvä pitää suunsa kiinni. Tee työsi, älä näy! Äläkä ainakaan kuulu. 

Hallitus on kaikessa viisaudessaan ja meidän antamalla hyväksynnällä leikannut työttömyystuen lokakuun alusta. Juuri me saamme tuon huonomman osan, kun tehtaan antama päiväys on laitettu lokakuun alkuun. Kiitos ja kumarrus tästä hyvästä asioiden hoidosta ja näkemyksestä!

Näin ne asiat hoidellaan ja ollaan niin pahoillaan tapahtuneesta. Voi, voi. Onko työelämä yhtä kusetusta? On se. Kun meillä menee hyvin, osataan olla kiitollisia. Vai ollaanko? Sen jälkeen olkaa omillanne. 

Minulla on työelämää edessäni vielä paljon. Edelleen olen pohtinut, miksi en antanut asian edetä sairaseläkkeeseen nelikymppisenä, kun sitä minulle ehdotettiin? 

Huokaisen syvää, pöydänpinnat pysyy pölyistä puhtaana. 

Terhi