2000 kilometriä Ranskan maanteillä

Kaikki alkoi siitä, kun halusin  sisarusmatkan Lappiin. Lapin ideasta kehittyi Pariisi ja Pariisi laajeni Normandiaksi ja sieltä sitten köröttelimmekin yhtä tietä pienen KA:ni verkkaisesti kiihtyvillä hevosvoimilla pitkin ja poikin - ylös ja alas takaisin kotiin Kölnin kulmille.

Matkaan mahtui siis hirvittävä määrä kilometrejä, alkumetrien kaatosade, helteisiä hetkiä Pariisin kaduilla, ihania pieniä kahviloita sivukaduilla ja ravintoloita, joissa ei ole turisteja nähty. Kymmeniä sovitettuja kenkiä, ihana vanha pappa, jonka miniputiikista oli pakko ostaa Esprin musta collegepaita päivänkakkaroin ja toinen samanmoinen vanha Herra ja hänen Muusansa, joiden luona ihailimme alastomia keramiikka-taideluomuksia ja ostimme vaatteita, kun vanha Herra pudotteli hintoja sitä mukaa, kun me sovitimme kaapuja. Oli  yksi ex-mies ja aamupala Pariisin kattojen yllä. Oli paljon viiniä, oli uskomaton huvila ja vielä uskomattomampi puutarha-puisto ja tiibettiläisiä karhunkokoisia koiria ja Napoleonin huviloita ja pihalla oma viiniviljelmä ja mehiläisiä, joiden viiniä nautiskelimme helteisessä aamuhetkessä ennen kuin kohdistimme KA:mme nokan kohti Normandian rantoja ja Atlantin aaltoja.

yhden miehen talo...


5 nautinnollista päivää, jotka ottaisin takaisin HETI! Nauroimme katketaksemme, kun "Liisa" = Navi ei tahtonut ohjeista huolimatta uskoa, että halusimme Pariisiin emmekä Hollantiin. "neu Berechnung" - uudelleen laskenta - oli Liisan lempilause ja se kaikui vielä yölläkin unen läpi. Ensin Liisa ei halunnut Pariisiin ja sitten se ei halunnut muualle kuin Pariisiin.

Satoja pieniä ravintoloita ja viinitupia pitkin Pariisin katuja. Kaikkiin ei vain mitenkään ehtinyt, vaikka mieli olisi tehnyt.

Pariisin kattojen yllä ja edessä häämötti Eifel-torni

mielenkiintoisia rakennelmia löytyi vanhojen Jugend-talojen välistä.

Pariisin kukkulalla sosiaaliasunnotkin voivat olla näin kauniita!





Ajoimme Pariisista Normandiaan pitkin pikkuteitä, jotka veivät meidät läpi kylien ja halki valtaisien vehnäpeltojen - posotellen kerrostalon korkuisten peltokoneiden perässä, kun ranskalaiset maanviljelijät käyttivät hellepäivät puidakseen viljansa ja aiheuttaakseen lomaruuhkan kapeilla teillä. Liisa oli sitä mieltä, että kiusasimme sitä huviksemme ja käski meidän katsella parempia teitä. Tuskin kukaan ennen meitä tai meidän jälkeemme tekee matkaa Pariisista Normandiaan, tarkalleen sanottuna Barneville-Carteret-nimiseen pikkukylään 8 tuntia!!! Junalla matka sujuu neljässä tunnissa, mutta me pysähdyimmekin aina, kun näkyi kaunis kaupunki. Jotkut pyöräilijät estivät etenemisen ja jouduimme katsomaan merkillisennäköisiä kulkuneuvoja, kuten pyörien päällä kulkevia vesipulloja ja Nestlé kaakaopakkauksia...Tour de France on muuttunut vuosien saatossa varsin kaupalliseksi!

Barneville-Carteret. Ranta oli aivan tyhjä, kun kuuden aikaan illalla saavuimme pikkukylään  ja seuraavana aamuna tori veti enemmän puoleensa kuin meri. Minä sen sijaan täytin reppuni sileillä kivillä ja simpukan kuorilla. Meidän sukuvikamme on kivet. Jo Mikko Attila aikoinaan hioi suomalaisesta puna- ja harmaagraniitista kivimalleja, kaipa sitä lapsenlapsetkin sitten ovat oppineet haalimaan kiviä taskuihinsa.

Kotona Saksassa kivet pääsevät puutarhaan ja simpukankuoret löytävät tiensä englantilaisten Lilliput Lane-talojen ympärille.  Niin helposti saadaan suurvallat sopeutumaan toisiinsa.

Matkan jälkeen on mennyt aikaa ajatusten selvittelyyn.  Tänään istuimme jalat uima-altaassa ja pää varjossa, 34 asteen helteessä. Ei pilven hattaraakaan näkynyt taivaalla, mutta illan ukkonen viilensi hellettä muutamalla asteella. Huomenna on kaste ja toivottavasti sade jättää meidät rauhaan.

jotensakin jalat uuvuksissa

kuin olisi kävellyt himalajan yli! Kunto alkaa nousta päivä päivältä, mutta tänään sain todellakin jalkani väsyksiin. Matka ei ollut kovin pitkä, vain 13-14 km, mutta jotenkin vain tuntui kuin olisin ollut pakomatkalla Siperiasta. Jalka nousi hyvin, maisemat ympärillä rehevän vihreitä ja pysähdys  1582 rakennetussa maalaistalossa, joka nykyisin toimii jo 8. sukupolvessa hotellina. Erityisen suosittu häiden vietto paikkana. Omenakakku ainakin maistui kerman kera juuri niin ihanalta kuin Itävallassa pitääkin maistua.

 sisääntulo Hotel / Landgasthof Schloss Kammer

ja sisältä

saunaosasto, jossa heinäsängyt!

pellonpiennarta takaisin hotelliin

Huh mikä päivä!

Kadonneet silmälasit.

muutamia kohtia eilisestä päivästä en "muistanut" kertoa Guidolle. Totuuden muuttamisesta ei ollut kyse, koska en yksinkertaisesti kertonut mitään. en totuutta enkä totuuden vierestä. En pieniä valkoisia valheita enkä käyttänyt kiertoilmaisuja.

Aamu aukeni hiukan pilvisenä ja viileämpänä kuin edellisenä päivänä. Otin pitkähihaisen puseon mukaan - mikä koitui silmälasien kohtaloksi. Kuljen joka päivä korvakuulokkeet korvilla ja opikskelen italiaa. Tai ainakin kuvittelen niin. Toisinaan kuuntelen vain italialaista musiikkia ja yritän ymmärtää sanoja. Matkan varrella sää muutui taas helteiseksi ja riisuin pitkähihaisen puseron, pistin korvakuulokkeet korville ja silmälasit roikkuivat t-paidan kauluksessa. Kävelin parisen kilometriä - tulin linnaan ja riisuin aurinkolasit ja tartuin silmälaseihin - joita ei sitten enää ollutkaan t-paidan kauluksessa roikkumassa. Paniikki! En tule toimeen ilman silmälasejani.  En näe lukea - en ommella - en kirjoittaa. Enkä ehdi hankkia uusia laseja ennen kuin ajamme Riitan kanssa Pariisiin heti kotiin palattuamme. Enkä tiedä mitä sanon Guidolle!!!! pysähdyin hetkeksi miettimään missä viimeksi olisin voinut kadottaa lasit. Missä riisuin puseroni, kun helle yllätti? Missä pysähdyin katsomaan ankanpoikasia? Palasin takaisin seuraten tienvartta. Ei missään laseja. Itku tuli kurkkuun ja mietin jo miten selittäisin lasien katoamisen Guidolle. Kävelin parin kilometrin matkan takaisin ja kyselin vastaantulijoilta olivatko sattumalta nähneet silmälaseja. Olin varma, että joku oli jo ajanut niiden yli. Korkeintaan löytäisin vääntyneen kasan sanoja ja rikkoutuneet lasit. Kukaan ei ollut nähnyt lasejani. Palasin takaisin samaa tietä seuraten tarkasti tienreunoja. Seisoin paikallani ja tarkkailin ympäristöä kuin vihikoira. Vastaan tuli nainen polkupyörällä - kädessä silmälasini!!!!!! "madame, are these your glases?"  olisin voinut suudella naista. tai ainakin rutistaa tukehduksiin. Hän antoi lasit minulle ja kiitin tuhannesti. tuntui kuin maailma olisi yhtäkkiä muuttunut vieläkin aurinkoisemmaksi. Hän sanoi erään miehen antaneen lasit hänelle. Kuulemma joku reppuselkäinen, vaaleatukkainen nainen etsi laseja....se olin minä. Maailmassa on rehellisiä ihmisiä. ihmisiä, jotka haluavat auttaa toisia. Uskomatonta. Olin niin helpottunut, etten tiennyt mitä olisin tehnyt.

Kävelin hetken eteenpäin - kevyesti kuin höyhen. Järven rannalla istui pieni kissa, panta kaulassa ja vieressä nuori aviopari. Käsittämätöntä kuinka heidän kissansa istui siinä kaikessa rauhassa katselemassa pieniä sorsanpoikasia - eikä edes yrittänyt karkuun. Ilman hihnaa, aivan tyynenä kuin hyvin koulutettu koira. Minun oli pakko kysyä kuinka he olivat saaneet kissansa tottelemaan niin loistavasti. Halusin oppia sen tempun myös Friedhelmille. " es ist nicht unser Katze" - ei se ollut heidän kissansa!  ja samalla hetkellä kissa päätti ottaa hatkat ja hyppäsi pusikkoon - hännätön pieni kissa. Kuului kai jollekin paikalliselle asukkaalle ja käveli vapaana kuten kaikki kissat ruukaavat kävellä. MUTTA - nuoren avioparin saksan kielestä kuulsi suomalainen painotus. "oletteko te suomalaisia?" kysyin. Juu, olivathan he. Olivat asuneet aikaisemmin Zell am See' ssä ja olivat nyt lomalla. Urheilullisia ja treenattuja molemmat. Olivat kiertäneet kaikki vuoret 30 km säteellä ja tänään heillä oli välipäivä, kun oli luvattu sadetta - vaan olikin taas hellettä. Seisoimme ainakin tunnin siinä juttelemassa, kunnes heidän piti lähteä tuttavansa luokse, joka oli ostanut talon vuoren rinteiltä. Niin he lähtivät ja minä jatkoin matkaa - helpottuneena, että olin saanut silmälasini takaisin eikä minun tarvinnut opetella kissan kouluttamista.

on vaikea kuvitella tällä hetkellä yhtään kauniimpaa paikkaa asua kuin näillä vuorenrinteillä, auringonpaisteessa.

suurinpiirtein tässä kohdassa kadotin silmälasini...

kaikki eivät ehkä sittenkään osaa rakentaa taloja niin, että niistä tulisi suhteellisesti kauniita....tai sitten tämä liitännäisosa on yksinkertaisesti pudonnut avaruudesta ja jäänyt autotallin kattoon kiinni. Kauniiksi tätä ei voi parhaalla yritykselläkään sanoa.

Kävin bussilla Saarfeldenissä vaateostoksilla. Teen niin joka kerta, kun olen täällä. Tyttöystäväni on neljän muotiliikkeen sisäänostaja ja hänellä on makua löytää minulle vaatteita, jotka ovat sitä paitsi aina alennusmyynnissä, kuten eilenkin. Voiko olla parempaa paikkaa naiselle kuin muotiliike, jossa myyjä kantaa sovituskoppiin toinen toistaan ihanampia vaatekertoja ja sitä saa sitten sovitella mielensä kyllyydestä kuin pieni ruhtinatar. "saisiko olla lasillinen kuohuviiniä tai kupillinen espressoa..." valitsin kupillisen espressoa. Halusin pitää pääni kylmänä ja selvänä laskua maksettaessa...250 euroa no jaa, ostin vaatteita taas moneksi vuodeksi. Vaatteet, jotka ostin jo 7 vuotta sitten samasta liikkeestä, ovat yhä käytössä. Jos jaan 250 euroa seitsemällä tai kymmenellä vuodella olen oikeastaan voiton puolella. Pistän tästä päivästä lähtien joka päivä vuoden ajan 68 centtiä säästöpossuuni, niin vuoden kuluttua olen säästänyt eilen käytetyn summan takaisin. Niin yksinkertaista tämä on. Sitä paitsi, kun kannoin vaatekasan hotelliin ( yritin ensin piilotella pusseja selkäni takana, kun Guido tuli vastaan..), hän totesi vain, että pidätkö osan vaatteista vai kaikki.  Joskus olen nimittäin tehnyt niin, että olen tuonut läjän vaatteita hotelliin ja illalla kokeiltuani kaikkia, olen valinnut joukosta parhaimmat ja vienyt loput takaisin liikkeeseen. Huomenna menen maksamaan laskun. Puolustuksekseni todettakoon vielä, että Guidon paidat maksavat noin 30 euroa kappale ja hän ostaa aina 5 paitaa kerralla eli se tekee jo 150 euroa, siihen kaksi paria kenkiä á 50 euroa, olemme samassa summassa kuin minun eilinen hankintani. Guidon paidat päätyvät uusiokäyttöön erilaisiksi kasseiksi, päiväpeitoiksi tai vauvan mekoiksi. Kenkiä puunataan ja puhdistetaan niin, että niillä kävelee reilusti parisen vuotta elleivät ne ole jotain halpatuotantoa Kiinasta, mutta äitini ohjeiden mukaan köyhällä ei ole varaa halpoihin vaatteisiin eikä kenkien laadusta saa koskaan tinkiä. Sen ohjeen olen aina yrittänyt pitää mielessä. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, jolloin olen langennut muodikkaisiin halpakenkiin ja ensimmäisen sateen tullessa joko kanta tai pohja on irronnut ja olen heittänyt kengät lähimpään roskakoriin - ja surrut menetettyjä euroja, joilla olisin ostanut mielummin vaikka hyvän pizzan tai säästänyt rahat vähän kalliimpiin kenkiin.

Eilen kävivät huonesiivoojat vaihtamassa lakanat ja siivoamassa huoneen. Olen sanonut heille, ettei huonettamme tarvitse siivota päivittäin, kun heillä on kädet täynnä työtä arabihuoneiden raivaamisessa. Siellä ei kuulemma aivan yhtä nopeasti siivota huoneita, kun asukkaat hakevat pizzat huoneeseen, mutta unohtavat heittää roskat roskakoriin, kylpyammeet ovat vettä puolillaan - samoin kuin kylpyhuoneen lattia - puhumattakaan muusta pikkuroinasta lattioilla.. Kun tulimme kotiin / hotelliin kuvasin sänkymme:

peitoista oli muodostettu sydän ja aamutakit olivat sängynreunoilla, päällä pieni suklaalevy. Tämä oli kuin hääsviitti! Onneksi meillä on iso huoneisto, on ihanaa, kun pääsee liikkumaan huoneesta toiseen eikä ole sidottu yhteen pieneen makuuhuoneeseen. Emme olleet varautuneet näin isoon huoneistoon, jossa on makuuhuone, iso olohuone ja keittiö sekä kylpyhuone ja vessa. tämä on kuin normaali kaksio - vain parveke puuttuu, sillä olemme tällä kertaa kadun puolella. hotelli oli varattu viimeistä huonetta myöten, kun kysyimme huoneita, mutta hotellin johtaja oli jotenkin "tyhjentänyt" yhden varatuista huoneista ja saimme tämän sviitin. Yleensä meillä on hotellin toiselta puolelta samanlainen huoneisto ja siinä on parveke ja näkymä uima-altaalle ja vuorille. Olimme onnellisia, että meille yleensä löytyi huone hotellista, emmekä olleet osaneet varautua tällaiseen isoon huoneistoon.

Jätin 5 euroa huonesiivoojille tuosta ihanasta sydämenmuotoisesta peittorakennelmasta. Se oli todella ihana yllätys!

Vaellus sateessa

sade alkoi juuri, kun lähdin vaeltamaan vuorille. Kuin tilauksesta. Metsässä rapisi ja ropisi ja tuoksui ja oli hikisen märkää. Ilma huokui kuin hiillos. Olin märkä hiestä enkä vesisateesta ennen kuin pääsin puoliväliin vuorta. Maisemat sekä ylös vuorille että alas laaksoon pilvistä ja sateesta huolimatta salpaavat henge. On aivan sama sataako täällä vai ei, ympäristö on aivan sanoinkuvaamattoman kaunis. Sade tuo hehkuvan vihreyden esiin, aurinko saa järven kimaltelemaan kuin tuhannet timantit hangella. Hiljainen metsä, jossa kirkkaat kauriin silmät kurkistelevat jostain puiden oksistosta ja varovat herättämästä ohikulkevien mielenkiinnon. Matkalla ylös vuorille ei tosin kovin montaa matkalaista tullut vastaan. Kenties vesisade vaikutti vaellushalukkuuteen.

Kun pääsin vuoren puoleenväliin, jossa nautin todella ihanan välipalan ja luin taas satavuotiaan seikkailuista, pilvet katosivat kuin sormen napsauksella. Alhaalta laaksosta nousi pehmeä usva, kun aurinko lämmitti niityt. Yhtäkkiä koko taivas oli sininen eikä sateesta ollut tietoakaan. Palasin takaisin laaksoon. Ilman sateenvarjoa. Lehdet pudottivat pisaroita, vaikka sade oli jo ohi.

näkymä puolimatkasta alas laaksoon.

matkalla metsän läpi, sateen jälkeen.

kun auringonsäteet läpäisevät sateisen metsän

ja mustakaavut olivat taas liikkeellä. Kun ohitin heidät, naisten kasvot olivat vapaina, mutta kun saavuimme tien päähän, edessä kulkenut mies käski nähtävästi naisten peittää kasvot kokonaan, kun yhtäkkiä kaikki vetäisivät huivit kokonaan kasvojensa eteen. Metsässä ei ollut ketään näkemässä heidän kauneuttaan.

aurinko paistoi ja metsät hohtivat vihreinä. Alppitalot vuoren rinteillä olivat kuin Heidi-kirjoista

Iltapäivän aurinko muuttui taas illan sateeksi, mutta lämpötila ei laskenut kuin muutaman asteen hellelukemista.

Toivottavasti huomenna on yhtä kaunis sää. Lähden bussilla Saarfeld'eniin. Pieni ostoskierros paikallisissa vaatekaupoissa. Sekin täytyy kokea kaiken tämän vaelluksen keskellä.

Helle jatkuu

Hiki tuli pintaan, kun kävelin pistävässä auringonpaisteessa kymmenisen kilometriä, mutta hyvää se tekee jaloille ja keuhkoillekin. Sydän hakkaa entistä enemmän ja lihakset vahvistuvat. Tätä voisi kutsua ennaltaehkäiseväksi hoidoksi ennen leikkausta. Nautin upeista maisemista, vaikka pilvet valuivat paikka paikoin kuin harsovaippa pitkin vuoren rinnettä. Keskellä taivasta oli auringon mentävä aukko ja  sieltä sitä lämpöä tuli kuin saunan uunista. Jalat kulkivat kuin itsestään. Olin päättänyt tehdä joka päivä vähintään 10 km kävely- tai pyöräilylenkin ja tänään suuntana oli Bruck.

Bensan hinta on kadehdittavan "halpa"; vain 1,41 (E10) ja tänään 1,44 euroa / litra.
Talojakin ehdin matkan varrella ihailla ja löysin muutamia hyvin moderneja vanhojen, tyypillisten itävaltalaisten talojen keskellä. eivät silti olleet mitenkään maisemaan sopimattomia.

Tietenkin nuo puiset itävaltalaiset alppimaja-talot ovat silmälle ilo, kun katselee niiden valtavaa kukkaloistoa parvekkeilla.uusissa, moderneissa kivitaloissa ei ole samaa tunnelmaa, mutta huoneet ovat isoja, valoisia ja maisemia voi ihailla aivan eri tavalla kuin pienistä ikkunoista, joita vanhoissa - ja uusissakin alppitaloissa suositaan. Jokainen rakentaa omalla maullaan, mutta olisi todella harmi, jos kaikki vanhat alppitalot katoaisivat kuvasta. Kaikella on kaksi puolta; kätevyys ja esteettisyys. Jos oikein hyvin yhdistää, molemmat osapuolet kohtaavat samassa talossa.

ja jos on oikein paljon rahaa niin voihan sitä rakentaa vaikka linnankin.

kapeat kujat kulkevat ylitse pursuavien kukkapaljouksien keskellä ja jokainen puutarha yrittää olla kauniimpi kuin toinen. Kylän keskellä kohoaa aina kirkko ja ympärillä vahtivat vuoret kylän rauhaa.

Pyöräretki ja villieläimiä

Me olemme eksyneet väärään maahan. En ymmärrä mitä ihmiset ympärillä puhuvat. Itävallan saksaa olen oppinut hiukan ymmärtämään, mutta tämä toinen "kotimainen" tuottaa ongelmia. Ensi kerraksi opettelen edes muutaman sanan arabiaa, että voin kohteliaasti hymyillen sanoa edes huomenta aamupalalla. Olin taas ainoa t-paitainen ja olisin halunnut vetää edes kylpytakin päälleni. Miten äkkiä sitä tuntee olevansa  yksinäinen ja väärässä joukossa.

Aamu aukeni harmaana ja pilvet roikkuivat kattojen tasalla. Säätiedotus lupasi sadetta ja Wienissä oli 36 astetta ja aurinkoista. Matka Wieniin olisi kestänyt 4 tuntia, päätimme jäädä harmauteen ja toivoa parempaa säätä. 3000 metrin korkeudessa paistoi aurinko. Guido ehdotti ajoa vuorille. Ennen kuin olimme ehtineet edes aamupalalta takaisin, pilvet olivat häipyneet ja aurinko helotti yhtä kirkkaana kuin vuorilla. Olemme olleet täällä 20 vuoden ajan emmekä kertaakaan eläinpuistossa! Virhe päätettiin korjata tänään. 7 euroa per henkilö ja kiersimme aivan fantastisissa maisemissa karhuja, susia, ilveksiä ja - eurooppalaisia apinoita - !!!! ihailemassa. en edes tiennyt, että täällä asustelee apinoita metsissä. Gibraltarin apinat ovat eurooppalaisia.

Susia emme nähneet. Aitaus oli niin suuri, ettei susista ollut keskipäivällä jälkeäkään. Karhut loikoilivat auringon paisteessa ja ilvekset oikoivat käpäliään kuin meidän Friedhelm sängyn päällä.

 imetystauko

Pysähdystauko. Kierros järven ympäri polkupyörillä.

Mustakaapuinen levähdystauolla. Olen ihmetellyt kuinka puhtaita Zell am Seen kadut ovat ja nyt tiedän vastauksen: mustakaapuiset vetävät mukanaan pölyn ja roskat mukanaan - kadut pysyvät puhtaina. Ihmisten mielipiteet jakautuvat suhteessa mustakaapuisiin. Toisille he tuovat elinkeinon ja rahan ja toisille he ovat  välttämätön paha, josta voisi luopua. Miksi me emme hyväksy sitä, että toiset pukeutuvat mustiin ja toiset valkoisiin? Pukeutuvathan nunnatkin pitkiin kaapuihin, eikä meistä kukaan osoittele sormella heidän peräänsä.

Näkymä Zell am See'n toiselta puolelta. Täällä istuimme auringonpaisteessa ja nautimme lounaan ankkojen ja kalojen seurassa, takanamme 8 komeaa italialaista moottoripyöräilijää. Alppitie on vienyt viikon sisällä jo kaksi moottoripyöräilijää. Tänään lensi kaksi pelastushelikopteria vuoria kohti, joten voi olla, että kuolleiden määrä tällä viikolla nousee...

Näkymä eläinpuistosta vuorille. Jäätikkö tuo jokena veden alas laaksoon. Voisin katsoa tätä maisemaa tuntikausia enkä koskaan kyllästyisi vuorien vaihtelevaan vihreyteen.

Tänä iltana on järven rannalla lazer-musiikki-show 21.30. Nyt lähdemme syömään turkkilaiseen ravintolaan kreikkalais-italialaista ruokaa....siis itävallassa!

Zell am See vai Dubai?

siinäpä kysymys. Olenko Itävallassa vai jossain arabivaltiossa? Katukuvan mukaan  sijoitun lähemmäs Dubaita kuin Eurooppaa, mutta maksuvälineenä kelpaa Euro ja hiekkaerämaan sijalla ympärillä kohoavat vuoret  ja edessä kimmeltää järvi. Tietenkin se voi olla fata morgana, joka häviää huomenna, kun herään uuteen päivään, mutta tällä hetkell katukuvan minihameiset naiset ovat selvästi vähemmistönä. Mustakaapuiset olennot vaeltavat pitkin kaupungin katuja ja kaikki - huom! KAIKKI kilvet ovat arabian kielellä. Otin hotellin aulasta esitteen eikä kielitaitoni riittänyt sen lukemiseen. Taisin avatakin sen väärinpäin.

On kesäaika - hiukan ennen Ramadaa ja puolet arabialaisista maailmankansalaisista ovat lähteneet lomalle kohti Itävaltaa. Venäläiset ovat löytäneet Suomen ja Arabit Itävallan ja Zell am Seen. Paikalliset liikemiehet, hotellinomistajat ja ravintoloitsijat ovat joutuneet taipumaan sen tosiasian eteen, että turistit tuovat rahaa, tulivat he sitten mistä maailman kolkasta tahansa. Palveluja on annettava kaikilla kielillä, kaikille kulttuureille sopivaksi. Hotellin henkilökuntaa on täydennetty arabiankieltä osaavilla mieshenkilöillä ja aamupalapöydässä on "Vakuutus siitä, että liha ja muut elintarvikkeet vastaavat islamin lakeja" - lappusia.

Naisista ei näy kuin silmäripset, ellei sitten silmiä peitä vielä valtavat aurinkolasit. Ne, jotka eivät ole pukeutuneet kokomustaan, maata laahaavaan kaapuun ovat sitten vetäneet pitkän talvipalttoon vaatekertojensa päälle. Lämpömittari lähenee 30 astetta, mutta Dubain 46 asteeseen verrattuna tämä on heille kai syksyn viileyttä.

Miten syödä jäätelöä, kun kasvojen edessä on lappu, joka peittää suun? Luulin, että naiset ottavat syödessään laput pois, mutta mitä vielä. Jäätelö työnnetään lapun alle, suurin piirtein kohti suuta ja lopputulos on sitten sama kuin jos antaisit vuoden vanhalle 3 jäätelöpallon tötterön ja katsoisit vierestä mitä menee suuhun ja mikä valuu viereen. Pöydät ja pöydän aluset ovat yhden arabinaisseurueen jäljiltä paratiisi nälkäisille koirille ja kissoille. Kaikki ruoka on lattialla ja pöydillä. Hotellin henkilökunnan mukaan huoneet remontoidaan suurinpiirtein jokaisen vieraan jäljiltä. Roskakorit ovat tyhjät, kun kaikki heitetään vain pitkin lattioita.

hotellin vastaanoton unkarilainen työntekijä kertoi erään arabinaisen tulleen hänen luokse - täydessä sotisovassa niin, ettei silmiäkään näkynyt - ja kysyi iloisena: "vieläkö muistatte minut? Olin viime vuonna täällä samassa hotellissa!. Judith katsoi vähän hämmästyneenä naista, josta ei todellakaan nähnyt yhtään mitään mistä olisi voinut arvata kuka kaavun alla oli ja vastasi sitten yhtä iloisena: Voi tietenkin muistan..."

Tunsin olevani alaston t-paidassani ja polvien yli menevässä hameessani. Ehkä ensi vuonna pitää muistaa pakata kaapu mukaan.

 kiersin taas perinteiseen tapaan järven - 12 km - ja nautin ihanasta auringonpaisteesta.

Katsotaan mihin päädyn huomenna: siihen mennessä hauskaa kesäpäivää kaikille.

pikku pusseja ja sairaalaan..

Tilkkujen loput on nyt vuorossa. Jos kaikki tilkkujen loput ompelisin, tekisin vuoden verran pikkupusseja. Johonkin vain täytyy kaikki ylimääräinen kangas käyttää. Vetoketjutkin sattuvat olemaan niin ihmeellistä kokoa, että jokaiseen lähtöön löytyy nyt pussukka.

Tein yhden prototyypin kässäkkäkassarasta. Se on sellainen ranteessa kuljetettava pikkupussukka. Naapurin rouva ihastui siihen heti ja pussukka löysi uuden omistajan. On aina mukava huomata, että kasseille on käyttöä, kun niitä niin mielellään ompelee. Mitähän muuta tekisin, jos ei olisi tuota ompelua? mönkisin kai puutarhassa päivät pitkät, tai väsyttäisin miniäni ja tyttäreni ainaisilla vierailuillani. On parempi pysytellä vähän kauempana myös omista lapsistaan, ettei liikaa tuppaannu heidän elämäänsä. Joskus tahdon unohtaa sen - innoissani. Annettakoon se anteeksi mummille. Yritän muistaa soittaa ja ilmoittaa tulostani.

Kesähelteet tulivat taas käymään. Oli ihana kävellä tunnin lenkki mahtavissa maalaismaisemissa, nuuhkia vastaleikatun heinän tuoksua ja katsoa, kun heiniä ajettiin rullille.  Ennen vanhaan ne olisi nostettu seipäille. Jokainen aurinkoinen hetki on käytettävä hyväksi jos aikoo saada lehmilleen ruokaa talveksi. maanviljelijät tekevät 24 tuntisia päiviä. ja me kuluttajat valitamme ruuan kalleutta.

Huomenna on taas sairaalapäivä. 30 pistettä on täynnä ja kännykästä on tullut jatkuva seuralainen. Joskus vain en  kuule sen soittoa...varsinkaan öisin, kun nukun. Pelottaa miten käy, jos en kuule puhelinta sitten, kun pitäisi.

Jos saan lääkäreiltä luvan, lähdemme perjantai aamuna Itävaltaan. Minä lomalle, Guido töihin - alppien keskelle. Kauniimpaa lomapaikkaa saa hakea. On vettä ja on vuoria. Rakastan Zell am See 'tä. Se on aivan uskomaton lomapaikka. Ellei nyt aivan virtaamalla tule vettä taivaalta tai lunta keskellä kesää, kuten viime vuonna! Otin villapuseroita laukun täyteen ja yhden lumisen päivän jälkeen tulivat helteet takaisin enkä minä päässyt edes uima-altaalle, kun ei uimapuku kuulunut talvivarusteisiini.

NRW:n alueella alkavat kesälomat perjantaina ja tiet ovat varmasti tukossa joka suuntaan. Liittyykö kesän alkuun, mutta kiinteistövälitykset ovat täynnä taloja ja tontteja. Hiukan mietiskelemme pitäisiköhän rakentaa talo, kun hinnat ja korot olisivat edullisia.  Hätkähdin myös huomaamaan, että kuulumme molemmat nyt tähän plus 50 ryhmään, jolle tarjotaan "altersgerechtes wohnen" - Exklusive Häuser für die Generation 50plus" !!! WAU. Meille tarjotaan omia "meidän ikäryhmälle" sopivia taloja. Mitähän ne mahtavat olla? Tasamaastoa, ei portaita, suihkut ilman korotuksia jne. Onhan se mukava, kun 50-vuotiaille suunnitellaan omia taloja, joissa on helppo kulkea vaikka rollaattorilla, mutta olemmeko me viisikymppiset jo sitä "ikäluokkaa", jonka pitää ottaa huomioon ikääntymisen tuomat ongelmat?? En tunne olevani lainkaan vanha enkä ainakaan valmis asumaan vielä talossa, jossa ei ole portaita tai korotuksia. Ehkä pitäisi ruveta jo ajattelemaan tulevaisuutta vanhana.
Sisareni ehdotti sellaista naisten kommuunia yksin asuville naisille ja minusta se on aivan fantastinen idea. Setäni ja tätini, jotka molemmat ovat ylittäneet 80 ikärajan, laajentavat vain taloaan eivätkä ajattele tippaakaan mitään vanhenemista. Äitini kävi aina tapaamassa "vanhuksia", kun puhui 10 vuotta itseään nuoremmista henkilöistä. itse hän ei missään nimessä ollut mikään vanhus vielä 80-vuotiaana, eikä ole sitä vielä 90-vuotiaanakaan, vaikka käyttääkin rollaattoria.

Puoliyö on ohitettu ja minä menen herättelemään tuon telkkarin eteen nukahtaneen aviopuolisoni. en käsitä mikä ihmeen voima telkkarilla on. lähetetäänkö sieltä jotain unisäteitä, kun joka ikinen ilta hänen silmänsä lupsuvat heti, kun telkkari on avattu. Hän ei ehdi nähdä ensimmäisiä vuorosanoja lempiohjelmastaan, kun sohvan suunnalta kuuluu ensin tasainen hengitys ja sitten vielä tasaisempi kuorsaus.

Hyvää yötä!

Musta-valkoinen kassi

Verhonrenkaiden uusiokäyttö

Verhonrenkaillekin löytyy käyttöä, kun ompelee kassin, johon sattuu tulemaan liian lyhyet kantohihnat. Olen niin kitsas, etten raaskisi leikata pitempiä kantohihnoja kuin mitä kankaan leveys sallii. Onneksi  vanhojen verhojen renkaat olivat vielä tallella ja pistin ne kantohihnojen jatkeeksi. Nyt kassia on helpompi kantaa, kun se ylettyy hyvin olkapäille. tietenkin kassissa on ne tavanomaiset standarditarvikkeet eli vetoketjutasku ja avainrenksu.

Tänään mekin siirryimme makkarasiivun ohueen televisiokauteen ja HD-terävyyteen. Nyt on kosmetiikkatuotteilla tekemistä, kun jokaikinen naurunryppy pitää peittää. Hiuksista erottaa harmaat sävyt ja kasvoleikkausten määrä tulee kasvamaan. Mikä tarkkuus. Vesipisarat pomppivat erillisinä vesiputouksista ja kalojen suomut voi laskea yksitellen. WAU! meidän entiseen telkkariin verrattuna ero on kuin linnunhiekalla ja Kroatian mustakivirannoilla! Mihinkähän meidän silmämme vielä tullaan totuttamaan??

Ikean kankaasta saa vahvoja kasseja ja tämä "harlekiini"-kassi on tarpeeksi syvä, että isotkin ostokset mahtuvat siihen, kuten myös kansiot, jos sitä käyttää vaikka toimistolaukkuna ja kantaa työt iltaisin kotiin. Vähän isompikin läppäri mahtuu sisään. Kassin korkeus on 48 cm ja leveys 38 cm.

Laukun sisäosa on vanhasta lakanasta, jossa on Casablancasta tuttu laulu; ..a kiss is just a kiss...

Nyt pitäisi tehdä vielä muutama kassi tuttaville, parit nenäliinakotelot ja sitten haluan väsätä Iidan nukelle uuden garderobin. Eiväthän nuketkaan aina voi samoissa rääsyissä kulkea.

Löysin tosi hauskan mallin muovipusseista tehtäviin kasseihin, joten luultavasti uusiokäyttö-harrastus jatkuu.

Aurinko paistaa, Friedhelm kehrää vieressä niin, että pöytä tärisee ja Guido säätelee uutta leluaan olohuoneessa.  117 cm diagonaalisesti mitattuna l. 46 " on aika iso laite, mutta jotenkin se vain "katoaa" olohuoneeseen. Olisin halunnut mielummin valkoisella reunalla, mutta niitä ei jostain syystä valmisteta sarjatuotantoon. Kaikki ovat mustia.

Iloisia kesähetkiä!

50-vuotispäivät grillaten

Kesä on muistuttanut monella tavalla Linnanmäen vuoristorataa; pitkiä, hitaita ylämäkiä on tänä vuonna riittänyt ja ne ihanat helteiset kesäpäivät ovat hurahtaneet ohi kuin radan äkkijyrkät alamäet; hiki on noussut pintaan, mutta vain hetkeksi.

Eilen oli kesä. Iltapäiväksi oli luvattu grillisäätä ja se piti paikkansa. 13 henkeä eli koko perhe ja vähän ylikin, saatiin mahdutettua grillikatoksen pöytien ympärille. Lasikatos lämmitti kuin suurennuslasi, muttaeipähän kolottanut meidän 50-vuotta täyttänyttä Ukki-Guidoa. Suuri juhlapäivä oli jo 27.6, mutta koska hän ei halua juhlia eikä varsinkaan tehdä numeroa vuosien täyttymisestä, luotimme säätiedotuksen lupaamaan kesään kutsuen lapset, lapsenlapset ja iso-isovanhemmat juhliin.
Iida leikki hiekkalaatikolla puiden katveessa, Miia riemuitsi suihkukaivon lorinasta ja pikkuinen Julia-vauva nukkui vauvauntaan vaunuissaan. Ei ole yksinkertaisesti mitään ihanampaa maailmassa kuin saada lapset ja lapsenlapset yhteen.

Sain tyttökaveriltani Lappeenrannasta pienen kirjan, jota voin aina kantaa mukanani. Se muistuttaa minua isovanhemmuuden ihanuudesta, vaikka se tunne ei varmasti koskaan satu katoamaan - ainakaan huomaamatta.

"isoäiti on se, joka ostaa sinulle tavaroita, joita äitisi mielestä et oikeasti tarvitse!

"mummi on lapsenvahti, joka katselee telkkarin sijasta lapsia"

Isovanhemmuus on myös erittäin hienovarainen rooli. On oltava tarkkana siinä, ettei laajenna reviiriään toiselle puolelle aitaa. olen aina yrittänyt pitää huolen siitä, että kysyn ensin poikani vaimolta mitä hän haluaa minun ostavan lapsille, etten todellakaan hanki sellaista, joka äidin mielestä on turhaa. (paitsi ihan joskus - mutta annan ne turhat tavarat ensin äidille) Enkä koskaan mene kylään soittamatta ensin. Joskus on vaikea odottaa viikko, että tapaan Iidan ja Miian, mutta tiedän, että lopulta kuitenkin sellainen hetki järjestyy, että voimme viettää iltapäivän tai pari tuntia yhdessä kirjaa lukien tai leikkien.

Olenpa onnistunut tässä jalkapallon katsonta hulinassa ommella yhden kassin Hollantiin. Virkkausinnostukseni on laajentunut vauvanpeitoksi. pieniä neliöitä on niin hauska virkata, että toivoisin jalkapallokisojen jatkuvan vielä parisen viikkoa. peitto ei ole vielä valmis.

Julian peitto olisi jo valmistunut, jos Bergisch Gladbachista olisi löytynyt kauppa, josta olisin voinut ostaa vanua peittoon. On älytöntä lähteä yhden vanun perässä Kölniin. Mieheni lupasi hoitaa asian, mutta vanua ei ole vielä näkynyt. Jos kyseessä olisi ollut uudet renkaat urheiluautoon, niin uskoisin, että meillä olisi jo kolmet parit uusia renkaita.

Peitosta laitan kuvan, kunhan saan vanun.

Laukku on Ikean kankaasta ja renksuina ja reunana on tyynyliina, joka sattui olemaan samaa sävyä laukun knassa. olin aikeissa laittaa kantohihnat entiseen tapaan kassin reunaan, mutta sitten näin kuvan jostain kassista, jossa hihnat olivat pohjassa. Tajusin vasta ompeluvaiheessa, että sisälle ompelemani vetoketjutasku oli
jäädä hihnojen ompelun alle. Piti vähän keplotella, etten ommellut taskua kiinni. Sisällä on perinteiseen tapaan avainrenksu. Sen olen todennut erittäin käytännölliseksi, kun kassiin on sullottu maitopurkit ja pakastepizzat ja sitten seison vesisateessa kotiovella ja etsin avainta kassin pohjalta - vaan enpä etsi enää, kun avaimet ovat aina helposti löydettävissä avainrenksusta.

Kassin sisus ylhäältä päin katsottuna. Renksun teen aina messuilta haalimistani kaulahihnoista, joihin yleensä kiinnitetään messukortti tai jotain muuta. Monet firmat jakavat näitä ilmais-mainoslahjoina. Jos joku ei tiedä mitä niiden kanssa tehdä niin minä otan ne ilomielin vastaan.

Neliöitä, joita on mukava näprätä automatkalla, telkkaria katsoessa tai lääkärin vastaanotolla. Ehkä näistä valmistuu peitto, kunhan noin 120 neliötä on valmiina...

Aurinko paistelee, taivas näyttäytyy sinisenä. Helsingin kisoja seuratessa olen ihaillut kesänsinistä taivasta ja kuunnellut saksalaisten urheiluselostajien ihmettelevän valoisia iltoja ja aurinkoa, joka laskee noustakseen heti uudelleen - eikä edes auringon lasku tuo kaupunkiin pimeyttä. Huokaus - olisinpa siellä nauttimassa valoisista kesäöistä jossain Rauman vanhassa kaupungissa - puutarhassa mukavien naapureiden kera.

Opetan suomea eräälle täkäläiselle poliitikolle, joka haluaa oppia suomea. Hän kertoi käyneensä Raumalla ja ihastuneensa sikäläisiin puutaloihin. Hän on työnsä puolesta jollain tavalla erikoistunut vanhojen rakennusten kunnostamiseen - en tiedä ihan tarkkaan hänen varsinaista ammattiaan, mutta hän kertoi koputelleensa puutalojen laudoituksia ja selitelleensä sitten ihmettelemään tulleille talon asukkaille, että hän rakastaa vanhoja taloja...Olivat kuulemma kaikki antaneet hänen koputella seiniään. Suomalaiset ovat kai - ainakin Raumalla - tottuneet jos jonkinmoisiin ulkomaan eläjiin, jotka koputtelevat seiniä tai pudottelevat peräti ikkunoita alas, kun eivät tiedä, että vanhojen talojen ikkunat eivät aina ole kiinninaulattuja...

Entinen perhelääkärini ilmestyy huomenna Raumalle. Saa nähdä mitä hän saa aikaan, kun hän rakastaa vanhoja kirkkoja...

Jos eteiseenne ilmestyy outo tyyppi, joka naputtelee, koputtelee ja kuuntelee seiniänne, se ei välttämättä ole televisiolupatarkastaja eikä entisen N-liiton vakooja (eikä edes nykyisen venäjän vakooja) vaan joku ihan tuiki tavallinen saksalainen poliitikko, joka tutkii suomalaisten talojen rakennekestävyyttä. Antakaa vain koputella, kyllä se sieltä aikanaan lähtee kohti kotimaataan.