KINDLE - uusi kirjani

Sain joululahjaksi Kindlen. Pienen elektronisen kirjan, johon voin koota oman kirjastoni. Kindleen mahtuu tiedotteen mukaan 1400 kirjaa, siis pienen kyläkirjaston sisällys. Jos Kindleni täyttyy, voin siirtää kirjoja takaisin Amazonin tiedostoihin ja hakea ne takaisin milloin takaisin ilman maksua. Kindleni on pieni, painaa vähemmän kuin kovakantinen romaani, mutta hiukan enemmän kuin 130 sivuinen pokkari. Se kulkee mukana pienessä kotelossaan (jonka ompelin huovasta) ja voin avata kirjan sivut juuri siitä kohdalta, johon lukemisen lopetin. Ilman kirjanmerkkiä. Luen mielelläni monia kirjoja yhtäaikaa ja silloin Kindle on ihanteellinen seuralainen.

Haluan pitää silti paperista kirjaa kädessäni. En aio luopua kirjojen ostamisesta, vaikka lataankin joka päivä uusia ilmaisia kirjoja Kindleeni. Kaikki vanhat klassikot ovat ilmaisia ja tammikuun 6. päivään saakka voin ladata joka päivä yhden kirjan ilmaiseksi ja joka päivä saan yhden kirjan 2,99 eurolla. Myös suomalaisia kirjoja löytyy jonkinverran, mutta pääasiassa lataan saksan- ja englanninkielisiä kirjoja.

Amerikassa Kindleläiset voivat lainata toisiltaan kirjoja. Saksassa se ei vielä onnistu. Lisäksi usalaisilla on jo Kindlekirjasto, josta voi lainata kirjoja. Sitäkään ei meillä saksalaisilla ole. Uskon kuitenkin, että se mahdollisuus tulee pian, kun Kindlet yleistyvät.

Tämä ei ole kirjojen tuho. Kuka voisikaan jättää oikean kirjan ostamatta? Oikea kirja tuntuu hyvältä kädessä ja tuoksuu paperille, sanoille, elämälle.Kindle on myös miellyttävä kädessä. Se on pehmeäntuntuinen, vaikka onkin kova. Se on helppo pitää kädessä, sen sivut siirtyvät helposti eteenpäin ilman rasittavaa sivun kääntämistä touch kuvaruudulla, pieni napin painallus kirjan kyljessä riittää.

Uusien kirjojen lataaminen on helppoa ja nopeaa. Minulla on ollut jo kauan aikaa tili Amazonilla ja siksi kirjat menevät heti tilin kautta maksuun. Pidän myös Kindlen kuvista, jotka vaihtuvat aina, kun kirja suljetaan - tai unohdan sen päälle ja kirja sulkeutuu itsestään.

Turvallisuuden vuoksi aion laittaa salasanan, ettei kukaan voi tilata kirjoja nimelläni, jos Kindleni katoaisi.

Olen ihastunut pieneen Kindleeni. Se on kätevä matkoilla, kun muuten sulloisin matkalaukkuni täyteen kirjoja, jotka vievät tilaa ja painavat. Nyt voin ottaa kirjastoni mukaan ja paino on aina vain samat 170 grammaa.

Kindlen sivut ovat pohjaväriltään harmahtavia. Pidän siitä, ettei silmäni rasitu hohtavan valkoista taustaa vastaan. Kirjasimet ovat yhtä tarkkoja kuin kirjani sivuilla. Tuntuu siltä kuin lukisin oikeaa kirjaa (tuoksu vain puuttuu)

Olen lukenut joulun jälkeen jo Baskervillen koiran ja muutaman muun klassikon. Ihastuin ikihyviksi, kun sain Paroni von Münchhausenin seikkailut käteeni. Mihin lienee oikea kirjani kadonnut? Muistan kansikuvan, jossa Paroni kiskoo itsensä hevosineen suosta. Samaa arvoa kuin vanhoilla kirjoilla ei Kindlellä ole, mutta se on kätevä, kun pitää kantaa paljon kirjoja mukanaan.

Hauskoja lukuhetkiä! Kirjasta tai Kindlestä.

Kuuset loppuivat ennen aattoa!

jokavuotinen kuusenhakumatka olisi päättynyt ikävästi, jos emme olisi tänä vuonna ehtineet kuusipuunhakuun ajoissa. 22.12 olivat kuuset kaikki loppuneet meidän kylämme kuusimetsästä! Mietin millä vauhdilla pitää Saksassa puiden kasvaa, että kaikki joulua viettävät perheet saavat oman kuusensa? En ole vielä ehtinyt tehdä laskelmia enkä taulukkoa, mutta eiköhän se tässä tämän päivän aikana selviä.

Meillä on onneksi kuusi - ja kaunis onkin. Suora, sopivanmittainen, vihreä ja neulaamaton. Friedhelm totesi, että kuusi on jo vanha tuttu juttu eikä tänä vuonna yrittänyt kiivetä edes alimmille oksille saati kiskoa palloja irti oksilta. Se ei myöskään yritä juoda vettä kuusen telineestä. Jouluseimi vei sen huomion tänä vuonna ja Friedhelmin lempipaikaksi muodoistui Jeesus-lapsen vahtiminen. Saattaisihan käydä niin, että joku viisaista tietäjistä ottaisi pienen vauvan mukaansa ja katoasi kaukoitään ilman, että Friedhelm sitä huomaisi. Siksi on parasta istua kaikkien tietäjien ja aasien ja lampaiden edessä vahdissa.

Me saimme oman pienen joululapsemme hiukan joulun jälkeen, mutta hän on ihanin joululahja!Isovanhempien ylpeydellä - toiseen kertaan - hivelemme pieniä sormia ja ihmettelemme uuden elämän syntyä. Lapsesta säteilee rauha, jota ihmiset etsivät turhaan lahjakasoista, hiljentymiskursseilta tai retreteistä. Rauha on vastasyntyneessä lapsessa.

Talvi tuli - talvi meni. Lumen alta hohtaa kauniin vihreä ruoho, tulppaanin nipukat puskevat päätään mullan alta, pensaissa on jo isot silmut enkä oikein jaksa enää uskoa talventuloon. Lumilapio voi rauhassa viettää hiljaisia päiviä autotallin lämmössä. Huomiseksi on luvattu sadetta emmekä voi edes lähteä valkoisella urheiluautolla lentokentälle. Auto kastuisi. Minusta tuntuu joskus, että se on tehty sokerista. Miehet ovat joskus merkillisiä autojensa kanssa. Ei minun kastuminen huolestuta samalla tavalla kuin Auton kastuminen, mutta asiat täytyy nähdä oikeassa suhteessa ja pistää oikeaan järjestykseen!

Saksan politiikassa tapahtuu: mahdammeko saada kahden vuoden sisällä jo toistamiseen uuden presidentin? Liittopresidentti Wulff on sotkeutunut edullisten lainojensa vyyhtiin. Anteeksipyynnöstä ja pahoitteluista huolimatta hänen asemansa maan presidenttinä horjuu kuin Mikaelin rakentama korttitalo ravintolan pöydällä. Lisäksi Saksan taloudellinen tilanne vetää suut suppuun : velkataakka on noussut ennätyskorkealle,ja summa on niin iso, ettei sitä tavallinen kuukausipalkkainen edes jaksa tajuta. Velkaa on 2,027 biljoonaa euroa. Ja lisäksi puolueiden / hallituksen tulee päättää mitä tehdä oikeistoradikaalipuolueella. Sallitaanko NPD puolueeksi vai kielletäänkö se kokonaan.

Tärkein ratkaisunpaikka on kuitenkin tänään ja tässä: leikkaanko tukan lyhyeksi vai en? Lähden kampaajalle.
Kuva tulee seuraavassa blogissani.

Iloisia välipäiviä ennen uuden vuoden lupauksia.

WIR HABEN ES GESCHAFT! ES SCHNEIT! MEILLÄ ON TALVI!

Heute morgen, um 8.00 Uhr habe ich aus dem Fenster geschaut und es hat "geluntat" = geschneit. Das ist Guido´s Finnisch...aber egal wie man es sagt; WIR HABEN ES GESCHAFT, wir haben WINTER. Wenigstens hier oben in Bechen.

 Heute Morgen die Blumen auf dem Balkon. Schneeblumen. Tänä aamuna parvekkeella oli lumikukkia.

 Guido als "Testfahrer" für eine neue Finnische Schneeschaufel. Tänä aamuna Guido testasi uutta Suomesta tuotua lumilapiota. Kesti ensilumen.

Jetzt müssen wir nach Essen, zur Uniklinik fahren. Wieder diese regelmäsige Kontrolle. Heute abend bin ich wieder zurück und kann weiter nähen oder skifahren. (alles gut gegangen. Die Oberärztin sagte, dass innerhalb von 6 Monaten habe ich eine neue Leber, wenn Gott so will.)

Mikä uskomaton näky kohtasi aamulla aikaisin, kun vedin verhot ikkunan edestä. Pihalla oli kaunista kuin vanhanajan postikortissa. LUNTA. Ja sitä sataa koko ajan suurina rätteinä. Pakkasta on sen verran, ettei lumi ehdi sulaa ja maa on aivan valkoinen. Jopa niin, että siellä voisi jo hiihtää, kun ei nyt aivan mahdottomia hankikelejä vaadi. Lähdemme tänä aamuna Esseniin sairaalaan tavalliseen kontrolliin ja illaksi tulen kotiin; ompelemaan lisää kasseja, pusseja, joulutähtiä. Nyt vain ystäville ja kylänmiehille. Huomenna haen tavarani Kuninkaan Ladosta takaisin ja ne, jotka ovat jääneet myymättä päätyvät joululahjapusseihin....odottakaat vaan te kaikki siellä, joulupukki tuo tänä vuonna pehmeän paketin.

LUNTA TULITAIVAANTÄYDELTÄ

Maisema näyttää jouluiselta jatuntuu taikkaan talviselta. Paljon ei lunta viime yönä ehtinyt sataa, mutta sekin vähä valaisee maisemaa ja sinisen taivaan pilkistäessä lumipilvien takaa, ruskeat katotkin saavat aivan erityisen kauniin hohteen.

Joku poropeukalo oli kaatanut mukillisen glögiä minun kasseilleni joulumyyjäisissäja vaikka pesimme ne eilen ja silitimme, ei niistä enää myyntiin ole. Harmillista. Olin ahertanut niin monta viikkoa kassieni kanssa ja nyt jouduin ottamaan ne kaikki pois. Olen tehnyt uusia kännykkäkoteloita, jotka vein kassien tilalle.

Tunnelma kuninkaan ladossa on yhä lämmin ja jouluinen. Väkeä riittää, vaikka minun pienet kassini eivät tee niin hyvin kauppaansa kuin olin toivonut, mutta kyllä kassa silti kilahtelee. Olen sitä enemmänkin sitten kannattanut naapurin kauppaa; suklaata....

kännykkäkoteloita eri mallisia ja vähän eri kännykkämalleille tarkoitettuja.

Paikalla oli taas jouluseimen tekijä ja hänellä oli aivan ihania seimiä. Sain häneltä yhden lampaan ja tähden, jonka voin ripustaa oman seimeni yläpuolelle loistamaan. Siinä on patterilla toimiva tähti.

Erilaisia seimiasetelmia.Minä pidän omastani,kun se on pieni ja kätevä pitää pöydällä.Asettelin pöydälle kuusen havuja ja joulutähden ja isoja käpyjä pihakuusestamme. Nyt koko pöytä  on saanut uuden jouluisen ulkomuodon. Friedhelm kävi tutustumassa seimen  asukkaisiin, mutta totesi kaiken olevan liian pientä - ehkäpä hiukan elotonta hänen leikkeihinsä, joten seimi on saanut olla rauhassa.

Nyt lähden takaisin joulumarkkinoille. Tulin vain kotiin vaihtamaan lämpimämmät kengät jalkaani.

JOULUMYYJÄISET KUNINKAAN LADOSSA

Kuningas "Heribert" järjestää vuosittain ladossaan joulumyyjäiset yhdessä joulukuusen myynnin kanssa. Pienestä alkunsa saanut kuusimyynti oli lauantaina varsinainen turistirysä. Pellonpientareelle puski hevosta jos jonkinlaista: oli pientä ja suurta ja hirnuvaa. Rekisterikilpien mukaan kaukaisimmat tulivat miltei sadan kilometrin päästä ja 2 valtavaa bussia sylki sisuksistaan kuusen ostajia jopa Eifelin takaa. Sellaista ihmispaljoutta en aikaisempina vuosina ole yhdellä kertaa ladossa nähnytkään. Kuuset tekivät kauppansa, Heribert kuljetti traktorillaan lapsia ja aikuisia kuusimetsään. Parhaimmat kuuset löytää tietenkin, kun itse käy metsästä hakemassa. Mekin löysimme kuusen miltei etsimättä; se seisoi suoraan nenämme edessä ja päätimme napata sen ennen kuin ensi viikonloppuna metsä on tyhjennyt.

Ladossa oli tunnelma ylimmillään. Vanhanaikainen joulutunnelma. Joululaulut soivat, valtavassa grillissä tuoksuivat kunnon bratwurstit ja kyljykset, glögiä sai juoda niin paljon kuin halusi ja maksu oli sen mukaan mitä halusi antaa. Keskellä latoa seisoi yhtä iso kuusi kuin Vatikaanin torilla. Lato on kuin Iisakin kirkko. Korkeutta riittää. Heribertin traktorikokoelma näyttää miltei leluilta seinien vieressä. Katon rajaan rakennettu taso on kuin museo. Vanhoja työkaluja, härveleitä jos jonkinlaisia ja kaikkialla pieniä ja suuria kuusia. Tänä vuonna joulukäsitöiden myyjiä oli edellistä vuotta enemmän. Minun pienen pöytäni vieressä oli sopivasti suklaan myyjä. Myyntivoittoni virtasivat tryffeleiden sekaan. Kaikki suklaaherkut oli käsintehtyjä. Kylässämme on nuori kondiittori, joka valmistaa itse kaikki suklaapallerot, suklaakuuset ja suklaajoulupukit. Toisella puolella oli mies, joka teki vanhoista hirsistä jouluseimiä. Ne olivat todella upeita. 18 vuoden odottelun jälkeen sain vihdoinkin itselleni oman jouluseimen. Se on poppeli-puusta ja kirsikkapuusta tehty, petsattu luonnonaineilla tummaksi ja katolla on kiviä ja jäkälää. Jeesus-lapsi, Maria ja Jooset sekä 3 itäisen maan viisasta miestä ovat puettu käsintehtyihin vaatteisiin. Pidän niistä enemmän kuin pelkistä paljaista keramiikka tai puuhahmoista. Seimi on löytänyt paikkansa olohuoneen pyöreällä pöydällä ja laitan vielä seimen alle kankaan sekä lisään käpyjä ja jäkälää ja ehkä hankin muutaman lampaan kedolle.

 Minun pikkupöytäni ja kissakassit ja kassikissat. Taustalla näkyvät seimet, joista minä omistan nyt yhden.

 Jos ei tästä löydä joulukuuseen koristeita niin sitten ei mistään. On pulleita kiiltäviä enkeleitä ja kimaltelevia joulutonttuja ja hopeisia poroja...

 Tämän seimen hinta on ollut aikoinaan 1500 d-markkaa. Se olikin melko iso ja täynnä lampaita, lehmiä ja paimenia.

Pihalle tuli yllättäen kaksi aasia. Bechen on ns. Aasi-kylä, joten ilman aaseja ei olisi edes joulua.
Becheniläiset ovat aikoinaan kulkeneet aaseilla Kölniin myymään tuotteitaan ja koska aasit kulkevat tunnetusti omaan tahtiinsa - hitaanpuoleisesti - tulivat becheniläiset aina myöhässä markkinoille. Bechenin tuotteet olivat sen verran kuuluisia, että kölniläiset odottivat kärsivällisesti, kunnes Bechenin aasit saapuivat paikalle. Bechenin keskustan liikenneympyrän vieressä on Aasi-patsas ja Bechenin tunnus on Aasi. Me olemme siis aika aaseja.

Bechenin aasit.

Sunnuntaina oli Leverkusenissa pohjoismaiset joulumarkkinat. Loimulohi oli jo syöty, kun tulimme, mutta Tiinan Baarissa oli tunnelma katossa. Tutustuimme uusiin suomalais-saksalaisiin ja muutaman kaako-minttulikööri-mukillisen jälkeen kylmä sääkään ei enää vaivannut. 

Lähden pelastamaan pientä Jeesus-lasta Friedhelmin leikeistä. Sen mielestä seimi on oiva leikkipaikka. Mielenkiintoisia tuoksuja, hauskoja hahmoja ja oljista saa vielä pientä purtavaakin. Olin varma, että kun tulemme kotiin, Friedhelm on heitellyt niin viisaat tietäjät kuin Joserin ja Mariankin pihalle tallista ja istuu itse kuninkaana keskellä niittyä, mutta se on aika hyvin jättänyt seimikuvaelman rauhaan.

94. itsenäisyyspäivää vietettiin sittenkin "Linnassa"

Miten sitä on ennen eletty ilman INTERNETTIÄ? Kun Linnan Juhlat katsottiin mustavalkoisena ja myöhemmin värien ilmaannuttua odotettiin jännittyneenä mitä Maria Melinillä on päällään. Tänä vuonna Melinin vertaisena kuningattarena oli ehdottomasti laulaja Jenni Vartiainen. Upea puku sai upean kantajan.

Avasin pullon ex-DDR:n juhjajuomaa, pussin länsimaista hapatusta eli Chipsejä ja keräsin tyynykasan selkäni taakse nauttiakseni täysin siemauksin Friedhelmin seurassa juhlat alusta loppuun. Kike Elomaan ja miehensä kommentteja kauhistellen tajusin yhtäkkiä mihin suuntaan Suomen politiikka on ajautumassa, jos Suomen seuraava presidentti olisi perussuomalainen. Minun kesämökkini osto jäisi tekemättä. Tuskin minulle enää epäsuomalaisena maata edes myytäisikään. Sotainvaliidina voisin vielä saada jonkinlaisen oikeuden olla Suomessa, mutta sekin on kuoleva osa suomalaisuutta.Mannerheim-ristin kantajia on enää yksi elossa.Perussuomalaiset haluaisivat varmaankin uuden sodan saadakseen kunniakkaita sotilaita, joita voisi aina kutsua Linnan juhliin. Arvostan suuresti itsenäisyytemme puolesta taistelleita miehiä ja naisia, mutta sotainvaliidiudella ei mielestäni saa kerätä itselleen lisäpisteitä.

Suomen politiikan pohdinnasta siirryn tärkeämpiin aiheisiin: Lisää pussukoita! Olen ollut ahkera viime aikoina. Ommellut Bechenin "kuninkaan ladon" joulupuumyyjäisiin pusseja, kasseja ja muuta tarvetavaraa. Tässä esittelen ylpeänä tuloksiani:

 Pikkupussukoita on syntynyt kuin sieniä kuusen alle. Tässä muutamia esittelykappaleita. Nämä ovat ns. Lunch Bag - pusseja.

 Sain Riitalta Raumalta puolivalmiita kasseja, ihanista kankaista tehtyjä. Laitoin niihin vuoret ja kantohihnat ja nyt lähetän ne Riitalle takaisin. Saa nähdä kuka kassit löytää joulupaketistaan.

Tämä on se Imatralle lähtevä kassi, josta olin ensin ajatellut tehdä tyynyn, mutta siitä tulikin kassi.Eeron Kuplassa on näkyvillä kudin, jossa on vanhoista lakanoista tulossa kassi naapurin teini-ikäiselle tytölle. Hän halusi saada puuvillakankaista kudotun kassin.

Täällä oli hetken aikaa miltei talvinen olotila. Ensin tuli rakeita, sitten lunta ja lopuksi ropisi vettä. Viime viikon lähes kesäisen lämpimät päivät ovat ohi. Talvi tekee tuloaan ja joulu lähestyy. Me odotamme miltei varpaisillaan jouluaattoa. 24.12 on laskettu aika toiselle lapsenlapsellemme.Joudun odotukseen liittyy jotain aivan uutta tunnetta. 3 vuotta sitten tiesimme, että ensimmäisen lapsenlapsemme odotettu tulo siirtyisi joulun jälkeen ja niin Iida toi 10.1 auringon elämäämme. Lapsenlapsi on jotain niin käsittämättömän ihanaa, ei pelkästään siksi, ettei enää tarvitse olla kasvatusvastuussa vaan saa nauttia lapsen kanssa touhuamisesta ilman vanhemmuuden vastuuta. Lapsenlapsi on hyppy uuteen rooliin. Pehmeämpään ja rennompaan. Oma lapsi siirtyy minun aikaisempaan rooliin ja minä seuraan omien isovanhempieni jalanjälkiä. Se on äärettömän rikas kokemus.Oma mummini oli huomattavasti vanhempi tullessaan isoäidiksi kuin minä olen ollut, mutta jokainen isoäiti luo omannäköisensä.mummi-mamma-hahmon. Minun mummi-roolini oli työssäkäyvän mummin rooli. Nyt, kun olen ollut kotona, ehdin paljon useammin Iidan luokse ja seuraan tarkemmin hänen kehitystään ja kasvuaan. Harmaahapsisesta sukkaakutovasta mummosta olen aika kaukana, vaikka kudin pysyykin kädessä. Lauleskelen hassuja omakeksimiäni lastenlauluja, kun sanat eivät muistu mieleen. Mikael kielsi minua laulamasta, kun yritin nukuttaa häntä tuutulauluilla. Kansakoulun laulunopettajani huomautti koelaulun yhteydessä, että voisin valita jonkun vähän helpomman kuin "oksalla ylimmällä"...
Ymmärsin yskän enkä koskaan päässyt kuoroon laulamaan.Mummit voivat tehdä muutakin kuin suunnitella uraa oopperalaulajana. Opetan Iidan ompelemaan hassuja vaatteita. Käsityönopettajani kääntyisi nyt haudassaan. En oppinut ompelemaan edes suoraa saumaa saati sitten vaatteita, mutta kaikkea sitä elämänsä aikana voi opetella ja opettaa jopa muille. Kankaita voin painaa Iidan kanssa ja värjätä villalankoja mustikan varvuilla tai kaarnan paloilla. Minusta taitaa tulla kaarnamummi.

JOULUTÄHTI

Joulutähti on syntynyt. Kauan sitä väkersinkin, kun unohdin miten olin sen joskus ommellut. Lainasin "Oman"=isoäidin (sen, joka täytti 102 vuotta!) pöydältä joskus vuosia sitten hänelle ompelemani tähtiliinan ja yritin muistella miten sen oikein rakensin. Yhden kerran otin pientä takapakkia; purin parit ompeleet, kun yritin mutkan kautta suoraan.

Tähti syntyi sittenkin:

Isoäidille tekemäni tähti on tummempi, sini-vihreävoittoinen, mutta halusin saada vähän iloisemman. Vihreää oli enää pieni pätkä, joten oli pakko tyytyä siihen mitä talosta löytyi. Nuo kankaat olen ostanut joskus 20 vuotta sitten Rovaniemeltä! Ovat miltei jo antiikkia.Mutta miten paljon joulukankaat vaihtavat kuosia? Eivät oikeastaan lainkaan.

Isoäidin tähti.

Löysin yhden viime talvena aloitetun tilkkutyön, josta olin kai aikonut tehdä tyynyn, mutta päätin tehdä siitä kassin. Muistin tänään luvanneeni eräälle vanhalle tädilleni (ei sukulaistäti, mutta muuten vaan täti) Imatralla käydessäni, että teen hänelle uuden kassin, kun vanhasta kassintekeleestäni olivat kantohihnat jo niin kuluneet, ettei jäljellä ollut rihmaa ohuempaa kannatinta. Tuloksena on siis "tyyny"-kassi. Aika tuotteen parantaa, sanoi isoäitinikin aina, kun ei ihan tarkalleen tiennyt mitä tilkkutöistä syntyy. Hänen tilkkutyönsä olivat varsinaisia tilkkutöitä, sillä siihen aikaan ei ollut kauppoja, joista hankkia upeita Fasset Kaffetin kankaita. Piti purkaa ja paikata ja paikatutkin kääntää kertaalleen ja sitten, kun ei enää mihinkään muuhun voinut kangasta käyttää, se pistettiin palasiksi ja ommeltiin muiden kertaalleen paikattujen kanssa yhteen ja tuloksena oli todella ihanan kirjavia peittoja ja tyynyjä.

Tämä ei välttämättä ole talvikassi, mutta yllättäen värit olivat aika talvivoittoisia mielestäni. Pidän log cabin-tilkkutöistä. niitä on hyvä soveltaa vaikka miten päin ja saada aina uusi kuvio aikaan.

Tänään ei satanut, joten kävin hakemassa puutarhasta männyn ja kuusen oksia takan reunalle. Pentikin porot saivat ympärilleen sopivan maiseman. En tiedä vielä laitanko tänä vuonna jouluvalot oksiston sekaan. Iltamyöhällä valot hohtavat poroille tietä.

Korkkiruuvipuustani otetuista oksista yhdistin langalla kattoon sopivan koristeen. Se on roikkunut yleensä vain joulun aikaan siinä, mutta viime vuonna oksilla roikkuvat lasikoristeet alkoivat olla niin vaikeasti poistettavissa, että päätin jättää sen koko vuodeksi ilahduttamaan. Tänä talvena ostin yhden ainoan lisäkoristeen, josta olin haaveillut jo kauan aikaa. Pieni keiju peilailee itseään ympäröivistä lasipalloista.

Satuhahmo on vähän eksynyt lasikoristeiden sekaan, mutta on tyytynyt kohtaloonsa.

Tietokoneeseemme iski jouluväsymys. Keskustelin erittäin ystävällisen rouvashenkilön kanssa Telekom-hotline-avunanto puhelimessa ja sain tietää, että "splitter" on kai rikki. Se sanoo minulle vähemmän kuin jos hän olisi kertonut DAX in tämän hetkisen kurssin. Ongelma ei ollut sillä ratkaistu, mutta jonkinlaisen suunnan saimme mahdolliseen ongelmaan, joka vaivasi meitä jo sunnuntai aamusta lähtien. Tietokoneen vian myötä huomasin taas kuinka riippuvainen olen online-tilasta. Huh, miten ihmeessä esi-isämme keskiajalla selvisivät kuninkailleen lähetettävistä salaisista tiedonannoista!!?? Pitäisi kai ostaa hevonen jos ei tietokone toimi.Nyt onneksi yhteys on olemassa ja pelkäämäni bittiavaruuteen kadonnut kirjoitukseni löytyi sittenkin täältä koneen sisältä. Kello on taas lähes puolenyön ja ompelen neljättä laukkua. Eilen väsäsin vesisateen säestämänä 4 tilkkulaukkua ja tähden ja tänään LUMISATEEN myötä olen tehnyt lumenvärisiä laukkuja. Talvi tuli yhtäkkiä ja yllättäen - ropinalla. Ensin räiski rakeita ja sitten maa valkeni kuin Rudolf Koivun satukuvissa.

Lopetan tältä illalta ompelun ja kerään kissan kainalooni ja menen nukkumaan.

Isoäidin 102-vuotissyntymäpäivät!

Kameraani on iskenyt jouluvika; se pitää vaihtaa uuteen. Trician ja Jessien kanssa otetut kuvat ovat kaikki epäselviä. En minä sentään niin paljon juonut, etten olisi ehtinyt tarkentaa tai ehkä, kun nyt vierailun aikana nautin jopa lasillisen viiniä. Ajattelen näin, että jos kerran aikovat tuon maksan vaihtaa niin onpahan ainakin syy sen vaihtoon. Ei sitä vaihtomaksaa enää kai kenellekään muulle tarjota. Jos noita perinnöllisiä kystiä ei olisi niin maksani olisi miltei ihanne maksa. En juo, en polta enkä syö rasvaisia ruokia. Tätä ei pidä käsittää maksamainoksena. En aio luopua siitä ennenkuin löytyy uusi ja parempi tilalle.

Kamerani aion vaihtaa jos ei näistäkään kuvista tule mitään: Olen vihdoinkin taas ommellut 5 päivän tauon jälkeen ja tein yhden lastenkassiprototyypin.

Käsilaukku Iidalle. Tämän piti olla prototyyppi, mutta taitaa jäädä viimeiseksi lajissaan. Tai sitten muutan kassin kantohihnojen tyyliä. Kankaan sisällä on pyykkinarua, joka pitää hihnat kauniisti kaarella, mutta niiden ompeleminen oli aika hankalaa. Muuten kassissa ei ollut mitään vaikeaa. Tikkaus vain vei oman aikansa.

Olen joka vuosi tehnyt takkahuoneeseen amaryllis joulukoristeen. TÄnä vuonna kävi niin, että siitä tuli kaikessa kiireessä adventtikranssi. Olin niin tohkeissani vieraiden takia, etten yksinkertaisesti ehtinyt metsään hakemaan kuusenoksia, joten adventtikranssi jäi tekemättä. Sunnuntai aamuna istuimme kaikki kauniisti katettuun pöytään aamupalalle ja silloin sen huomasin: KRANSSI PUUTTUU. 4 punaista kynttilää amaryllisten seassa teki kukka-asetelmasta Adventtikranssin. Aamupala ja 1. Adventti oli pelastettu.

 Amaryllis Aventtikranssi.Viimehetken ratkaisu, mutta sopii ihan hyvin vaikkea ollutkaan alunperin kranssiksi tarkoitettu.

Marraskuun alussa katkoimme puutarhan puita ja korkkiruuvipuustamme tuli melko kalju. Keräsin kasan oksistoa talteen kransseja varten. Enemmänkin olisin oksia saanut ottaa, mutta nyt oli tyydyttävä siihen minkä ehdin haalia ennen kuin miehet kantoivat oksat kaatopaikalle. Sain 5 kranssia aikaiseksi, yhden jätin itselleni. Yleensä olen lahjoittanut tai myynyt kaikki tekemäni kranssit, mutta tänä vuonna halusin jättää oveen yhden meillekin iloksi.

Ompelin valtavan kasan kangassydämiä ja tähtiä ja nyt niitä riittää vaikka ensi jouluun. Tein yhden kranssin riippukoivun oksista ja pelkistä valkoisista sydämistä. Se näytti hyvin suomalaiselta. Yksinkertaiselta. En millään olisi raaskinut luopua siitä, mutta halusin antaa sen lahjaksi hyvälle ystävälleni ja nyt se roikkuu muualla jouluista tunnelmaa tuomassa.

Tänään emme ole tehneet mitään erikoista. Vettä on satanut koko päivän. Ikkunasta heijastuu vesipisaroiden seasta kylän jouluvalot. Meidän jouluvalot ovat kasvaneet pensaaseen kiinni. Sen nimi on nyt "Jouluvalopensas" En ole ennen nähnyt jouluvaloja, jotka kasvavat pensaan mukana. Laitan pihalle lyhtyjä, mutta nyt vesisateessa nekään eivät viihdy ulkona.Kurpitsat täytyy huomenna heittää menemään.Ettei käy niin kuin viime vuoden pääsiäismunille, jotka 2 viikkoa sitten kiskoin yläkerran korkkiruuvipuusta irti!

Tämän illan ohjelmassa on yksi joulutähti.Nappasin sen eilen isoäidin kahvipöydästä.Olen tehnyt sen joskus vuosia sitten ja unohtanut kuinka sen ompelin. Eilen oli siis Guidon äidin äidin 102 vuotias syntymäpäiviät. Päivänsankari jaksoi istua 4 tuntia kahvipöydässä ja söi kakkua kuin olisi rikkonut ennätystä. Ehkäpä rikkoikin viimevuotisen. Kuohuviini maistui ja nähtävästi yöunikin. Vielä muutama vuosi sitten Oma juhli puoleenyöhön, mutta nyt hän ei enää jaksanut. Hän kysyi eilen: "Paljonkas minä täytänkään tänään?" ja kun sanoimme, että 102 vuotta tuli täyteen, hän huokaili ja voivotteli, että ei kai hän niin vanha ole!

Hänen muistinsa toimii vielä aika hyvin, tosin hän ei heti tunnistanut minua, mutta ei kai sitä kaikkia vieraita yhdessä hässäkässä muista - ei edes 102 vuotias. Hän seurasi pikku Iidan touhuamista ja naureskeli ääneen aivan kun olisi muistanut jotain omasta lapsuudestaan. Hän huomasi Nicin pyöreän vatsan ja sanoi, että pian taitaa tulla toinenkin vauva. Niin tulee, sillä laskettu aika on 24.12!!

Guidon isä täytti samana päivänä 75 vuotta.  Jotenkin vain Oman syntymäpäiviä on aina vietetty suurieleisemmin. Ehkä siksi, että Oma on aina ollut Guidon isää edellä! Isoisän eläessä Guido ja Opa viettivät samana päivänä syntymäpäiviään. Ainoastaan Guidon äiti saa aina viettää päivänsä yksin.

Odottamatonta takapakkia

Heikkous ei siirrä kiviä eikä vuoria. Sen sijaan hentoinen uskon hiven voi siirtää vuoria. Ajatukset pyörivät paikallaan eikä aina löydy ovea, jonka kautta voisi siirtyä seuraavaan huoneeseen. Ei ikkunaa, josta saisi valoa hämäryyteen. Uuden aamun valo on lumettoman päivän pimeyttä eikä ajatusten ääriviivat erotu selvinä. On vain katkeilevia mielikuvia. Sytytän kynttilän ja katse pysähtyy tuijottamaan sen liekkiä. Ajatukset eivät edes harhaile. Ne ovat pysähtyneet. Hetki kasvaa ja venyy kuin kuminauha. Odotan miltei sen katkeamista, että pääsisin liikkeelle.  On niin paljon tekemistä ja tunne, että aika loppuu ennen kuin ehdin tehdä kaiken sen minkä haluaisin tehdä, kun aikaa vielä on. Päässä pyörii kiire, mutta ajatus on pysähtynyt. Luen pientä kirjaa, jonka sain tädiltäni.  Sen on kirjoittanut Anna-Mari Kaskinen. Löysin tämän runon:

"Miksi et uskaltaisi muutosta kaivata?
Miksi et voimaa saisi esteitä raivata?
Miksi et yrittäisi?`Kaikki on valmista.
Vaikka työ kesken jäisi, aina on toivoa.
Vaella aamuun uuteen, vielä on hämärää.
Katsele tulevaisuuteen, vaikka se usvaan jää.
Höyhen ja kovuus kiven. Kaikki on sinussa.
Hentoinen uskon hiven voi siirtää vuoria."

Olen katsellut vanhoja valokuvia. Kun olin pieni ja leikin mummin ja ukin pihalla Ranualla. Istuin keinussa Imatralla. Juoksin veteen Puumalassa. Kohtauksia hetkistä, jotka tuoksuvat männyn kaarnalle lämpimässä metsässä, tuntuvat tuulena hiuksissa ja pehmeinä painalluksina jalan alla. Puumalan hiekkaranta. Savusauna kirpeä tuoksu.

Epävarmuus ja pelko, pakatut matkalaukut ja juna-asemat. En se ollut minä, se oli äitini nuorena tai ehkäpä se oli isoäitini, joka kasasi kiireessä omaisuutensa laukkuihin. Välissämme on näkymätön lanka, joka vetää kaikki yhteen. Syntyneet ja syntymättömät. Jokaisella on oma tiensä kuljettavana. Tienviitat ovat vain niin himmeitä, kuluneita eikä kaikkia polkuja valaise lamput. On kuljettava tunnustellen. Sydän pamppaillen, mutta eteenpäin. Ukkini elämänohje: Pää kylmänä ja jalat lämpimänä. Näin sitä mennään eteenpäin.Uuteen aamuun ja uuteen tulevaan. Ehkä huominen ei ole enää yhtä hämärän peitossa.