Es ist nicht rictig Warm aber auch nicht kalt. Die Sonne ( der komische gelbe, runde Ball am Himmel) scheint. Und mir scheint die Sonne auch, da ich am Wochenende mit Iida spielen darf. Ich kann sogar singen....das hat Mikael mir damals verboten, als ich versuchte abends Ihm Kinderlieder vorzusingen. Seit dem wollte ich nicht mehr singen aber Iida meinte, dass "Mummi" gut singen kann.
Viikonloppu edessä, aurinko paistaa (se omituinen keltainen pallo tuolla taivaalla). ja minulle paistaa aurinko, kun saan leikkiä viikonloppuna Iidan kanssa. laulelen jopa lastenlauluja, joita en ole vuosikausiin laulanut. Mikael kielsi minua laulamasta, kun kerran yritin laulella hänelle iltalauluja. Iidan mielestä mummi voi hyvinkin laulaa, hän tanssii mukana Finjan kanssa. Kenties minä sittenkin osaan vähän laulaa.
Heute war ein sehr merkwürdiger Arbeitstag; wir haben PULLA (die Finnische Zimtschnecken) gebacken für unsere Gäste am Montag. Das ganze Büro roch wunderbar. Wir haben die Fenster und Türen verriegelt, dass der gute Geruch nicht so schnell rauszieht. Und wir haben schon mal vorgetestet - puuh, mmmmmm - lecker.
Ich wünsche allen meinen lieben Lesern und Leserinnen erholsames Wochenende. Bis Montag!
Tänään oli aika merkillinen työpäivä, sillä toimistomme tuoksui juuri leivotulle pullalle. Paistoimme ihan suomalaisia korvapuusteja ja rahkapullia maanantaista kokousta varten. Taisimme maistellakin niitä melkoiseet määrät, sillä nyt maha on kuin pieni potkupallo....
Nyt nautin aurinkoisesta viikonlopusta ja toivon kaikille rakkaille lukijoilleni hyvää viikonloppua.
Isoäidin opettamat käsityöt ovat saaneet minut innostumaan ja haalin kaikki käyttökelpoiset vanhat kankaat. Kaiken voi käyttää uudelleen. Mukana Frieda - kissa, ja 4 lastenlasta.
perjantai 21. tammikuuta 2011
tiistai 18. tammikuuta 2011
Uusi Pöytä - der neue Tisch!!
Tässä se nyt sitten on! Puupölkky! Pöytä! Designobjekti! Ostettu Kürtenin joulumarkkinoilta eräältä puusepältä. Tämä oli niin suomalainen, niin väkevä ja niin rehellisen puinen, etten voinut olla ostamatta sitä. Ja painoa sillä oli kuin Kölnin tuomiokirkon Paksulla Petterillä (Dicke Pitter, 24 tonnia ja maailman suurin vapaana riippuva kirkonkello). Mikael kantoi sen autosta autotalliin, jonne se sitten unohtui - kuten monet minun joululahjani. Muistettiin joulun jälkeen, että jossain on vielä jotain, jonka olin hankkinut lahjaksi. Niin sai Guido yllättäen jälkikäteen vielä yhden joululahjan.
Hier ist es endlich, der Holzkloz. Der Tisch! Designobjekt. Gekauft auf dem Weihnachtsmarkt in Kürten. Es ist so Finnisch, so stark und so echt Holz, dass ich es nicht da lassen konnte. Und es wiegt fast so viel wie der "Dicker Pitter" im Kölner Dom (24 Tonnen, der grösste frei schwinkender Glocke der Welt). Mikael hat den Holzkloz-Tisch aus dem Auto in die Carage getragen, wo er fast in vergessenheit geriet - wie so viele meiner Weihnachtsgeschenke. Nach Weihnachten habe ich gedacht, es gäbe noch irgendwas irgendwo und so hat Guido plötzlich doch noch sein Weihnachtsgeschenk bekommen!
lauantai 15. tammikuuta 2011
taas uusi konserttielämys lisää. Brahmsin Konsertto D-duuri viululle
ja johtajana JUKKA-PEKKA SARASTE, joka on WDR:n eli Westdeutscher Rundfunk ´in uusi pääkapellimestari tämän vuoden alusta. Konsertti oli siis tavallaan hänen työkautensa avajaiskonsertti.
Ohjelma koostui Brahmsin viulukonsertosta ja minulle täysin tuikituntemattomasta Arnold Schönbergin Pelléas ja Mélisande- nimisestä teoksesta, johon kuulemma myös Sibelius on säveltänyt musiikkin.Katsoin ennen konserttiin menoa Youtubista ja Wikipediasta - miten ihmeessä sitä ennen vanhaan on selvitty ilman internettiä ja Wikipediaa??? - hiukan taustaa tuohon kappaleeseen. Murha-rakkaus-Mitäs muuta. Ei kai yhtään opusta eikä oopperaa ole kirjoitettu ilman yhtä tai kahta tappoa, itsemurhaa tai rakkausdraamaa.
Näin yksinkertainen teema ja niin monimutkainen teos!! Alun ja lopun jonkinverran melodinen ja rauhallinen sävelkulku räjähti mielettömäksi patarumpujen / 4 kappaletta on yhdelle sinfoniaorkesterille jo aikamoinen suoritus / pasuunoiden, harppujen /niitäkin löytyi taas kaksi / ja järisyttävän jousiston tulivuorimaiseksi purkaukseksi. Ja aina välillä piccolot ja huilut yrittivät vetää kauniin Melisanden osaa. Välillä meteli nousi lähes korviahuumaavaksi jylinäksi ja ihmettelen miten pasuunoiden ja varsinkin viulistien korvat kestivät pitkän konsertin lukemattomat lähes äänivallin rikkovat räjähdykset...ei missään negatiivisessa mielessä MELU, mutta jollen olisi tiennyt mistä kaikessa pauhussa ja jylinässä oli kyse, olisin välillä vetänyt kädet korville!
Orkesteria johti siis ´Jukka-Pekka Saraste, jonka työ palkittiin loistavilla abloodeilla ja hänet taputettiin 4 kertaa takaisin lavalle.
Konsertin ensimmäisen osan, Brahmsin Viulukonserton solistina oli Arabella Steinbacher. Kevyt kuin henkäys, mutta erittäin voimakas otteeltaan. Hän on vuoden Mikaelia nuorempi, aloittanut viulun soiton jo 3-vuotiaana ja ja valittu v. 2007 vuoden taiteilijatulokkaaksi. Eikä hänen viulunsakaan ole mikään ihan tavallinen, vaan Stradivarin vuoden 1716 Cremona. Esitys oli loistava, ei siksi, että viulu oli niin arvokas ja vanha, vaan hänellä oli uskomaton ote viuluun. Hyvin rauhallinen, mutta heti alusta alkaen sellainen tunne, että henki hiljeni. Salissa olisi kuullut hiussoljenkin putoamisen, kukaan ei uskaltanut edes yskähtää, kun hän soitti.
Nyt olen kuullut kaksi tosi mahtavaa konserttia viikon aikana. En ole pitkään aikaan nauttinut näin valtavan hyvästä musiikista, mutta se johtuu siitä, etten ole yksinkertaisesti saanut lähdetyksi Kölniin konserttiin. Aina on ollut olevinaan niin paljon muita asioita, jotka ovat estäneet lähtemisen. Kun yhden kerran saa oven auki niin seuraava ovi onkin jo raollaan...
Katselin internetistä taidetarjontaa. Essenissä on kuun loppuun asti impressionistien näyttely, jossa on esillä sellaisia tauluja, joita ei ole koskaan aikaisemmin ollut Euroopassa taidenäyttelyissä. Ne ovat Venäjän museoista ja yksityisten henkilöiden kokoelmista, jotka on joskus aikoinaan ostettu Ranskasta erään taidekeräilijän toimesta ja ovat nyt Euroopassa näytteillä. Sinne tekisi mieli mennä. http://www.museum-folkwang.de/de/ausstellungen/aktuell.html
Bonnissa on myös mielenkiintoinen näyttely Napoleonista. Se kestä onneksi vielä Huhtikuuhun asti, joten sinne ehdin kaikessa rauhassa vielä mennä. http://www.bundeskunsthalle.de/ausstellungen/napoleon/index.htm
Tässäpä tätä kulttuuripuolta. Siivosin tänään koko talon, alakerrasta yläkertaa ja ensin kuuntelin Vivaldin viulukonserttoa mutta totesin Lavatanssit huomattavasti reippaammaksi siivousmusiikiksi ja huitelin pesurätin kanssa kuin liito-orava pitkin parketteja. Välillä joutui Friedhelm tanssipartneriksi. Se kestää jo nykyisin aika hyvin foxrotin, mutta jos alan hiukankin heitellä sitä, se näyttää epäilyttävän vihamieliseltä luimukorvineen ja päästän sen vapaaehtoisesti lattialle. En halua oksentelevaa kissaa juuri pestyille lattioilleni.
Talo tuoksuu puhtaalle ja nyt on mukava istua taas Kuplassa, nauttia hetki hiljaisuudesta. Ulkona on keväinen tunnelma, vesisade loppui yöllä, mittari näytti aamulla jo +8 astetta. Nyt kirkonkellojen lyödessä kolmea, mittarikin on noussut jo 15 asteeseen. Guido soitti Lapista aamulla ja ilmoitti mittarin näyttävän MIINUS 31 astetta. Tuskin muistan sellaisia lukuja. Mitä ihmiset pistävät päällensä, etteivät palelluta itseään? Tänään radiossa eräs nainen toivoi jo tämän keväisen sään jatkuvan kesää kohti, että hän pääsisi ruoputtelemaan talven jäljiltä paleltuneita kukkapenkkejään. Minulla ei ihan vielä viherpeukalon kohtaa kutita, mutta vein parvekkeelta rumat ruskeat kukkarangat kompostiin. Kenties voisin pikaisesti istuttaa viime syksynä unohtuneet kukkasipulit, että ehtivät nousta maasta ennen toukokuuta. Ehkä voisin tehdä sen vaikka tänään iltapäivällä, mutta harkitsen vielä jaksanko nousta tästä. Viuhtomisen jälkeen vähän ramasee.
Mukavaa viikonloppua, pakkasessa tai helteessä.
Ohjelma koostui Brahmsin viulukonsertosta ja minulle täysin tuikituntemattomasta Arnold Schönbergin Pelléas ja Mélisande- nimisestä teoksesta, johon kuulemma myös Sibelius on säveltänyt musiikkin.Katsoin ennen konserttiin menoa Youtubista ja Wikipediasta - miten ihmeessä sitä ennen vanhaan on selvitty ilman internettiä ja Wikipediaa??? - hiukan taustaa tuohon kappaleeseen. Murha-rakkaus-Mitäs muuta. Ei kai yhtään opusta eikä oopperaa ole kirjoitettu ilman yhtä tai kahta tappoa, itsemurhaa tai rakkausdraamaa.
Näin yksinkertainen teema ja niin monimutkainen teos!! Alun ja lopun jonkinverran melodinen ja rauhallinen sävelkulku räjähti mielettömäksi patarumpujen / 4 kappaletta on yhdelle sinfoniaorkesterille jo aikamoinen suoritus / pasuunoiden, harppujen /niitäkin löytyi taas kaksi / ja järisyttävän jousiston tulivuorimaiseksi purkaukseksi. Ja aina välillä piccolot ja huilut yrittivät vetää kauniin Melisanden osaa. Välillä meteli nousi lähes korviahuumaavaksi jylinäksi ja ihmettelen miten pasuunoiden ja varsinkin viulistien korvat kestivät pitkän konsertin lukemattomat lähes äänivallin rikkovat räjähdykset...ei missään negatiivisessa mielessä MELU, mutta jollen olisi tiennyt mistä kaikessa pauhussa ja jylinässä oli kyse, olisin välillä vetänyt kädet korville!
Orkesteria johti siis ´Jukka-Pekka Saraste, jonka työ palkittiin loistavilla abloodeilla ja hänet taputettiin 4 kertaa takaisin lavalle.
Konsertin ensimmäisen osan, Brahmsin Viulukonserton solistina oli Arabella Steinbacher. Kevyt kuin henkäys, mutta erittäin voimakas otteeltaan. Hän on vuoden Mikaelia nuorempi, aloittanut viulun soiton jo 3-vuotiaana ja ja valittu v. 2007 vuoden taiteilijatulokkaaksi. Eikä hänen viulunsakaan ole mikään ihan tavallinen, vaan Stradivarin vuoden 1716 Cremona. Esitys oli loistava, ei siksi, että viulu oli niin arvokas ja vanha, vaan hänellä oli uskomaton ote viuluun. Hyvin rauhallinen, mutta heti alusta alkaen sellainen tunne, että henki hiljeni. Salissa olisi kuullut hiussoljenkin putoamisen, kukaan ei uskaltanut edes yskähtää, kun hän soitti.
Nyt olen kuullut kaksi tosi mahtavaa konserttia viikon aikana. En ole pitkään aikaan nauttinut näin valtavan hyvästä musiikista, mutta se johtuu siitä, etten ole yksinkertaisesti saanut lähdetyksi Kölniin konserttiin. Aina on ollut olevinaan niin paljon muita asioita, jotka ovat estäneet lähtemisen. Kun yhden kerran saa oven auki niin seuraava ovi onkin jo raollaan...
Katselin internetistä taidetarjontaa. Essenissä on kuun loppuun asti impressionistien näyttely, jossa on esillä sellaisia tauluja, joita ei ole koskaan aikaisemmin ollut Euroopassa taidenäyttelyissä. Ne ovat Venäjän museoista ja yksityisten henkilöiden kokoelmista, jotka on joskus aikoinaan ostettu Ranskasta erään taidekeräilijän toimesta ja ovat nyt Euroopassa näytteillä. Sinne tekisi mieli mennä. http://www.museum-folkwang.de/de/ausstellungen/aktuell.html
Bonnissa on myös mielenkiintoinen näyttely Napoleonista. Se kestä onneksi vielä Huhtikuuhun asti, joten sinne ehdin kaikessa rauhassa vielä mennä. http://www.bundeskunsthalle.de/ausstellungen/napoleon/index.htm
Tässäpä tätä kulttuuripuolta. Siivosin tänään koko talon, alakerrasta yläkertaa ja ensin kuuntelin Vivaldin viulukonserttoa mutta totesin Lavatanssit huomattavasti reippaammaksi siivousmusiikiksi ja huitelin pesurätin kanssa kuin liito-orava pitkin parketteja. Välillä joutui Friedhelm tanssipartneriksi. Se kestää jo nykyisin aika hyvin foxrotin, mutta jos alan hiukankin heitellä sitä, se näyttää epäilyttävän vihamieliseltä luimukorvineen ja päästän sen vapaaehtoisesti lattialle. En halua oksentelevaa kissaa juuri pestyille lattioilleni.
Talo tuoksuu puhtaalle ja nyt on mukava istua taas Kuplassa, nauttia hetki hiljaisuudesta. Ulkona on keväinen tunnelma, vesisade loppui yöllä, mittari näytti aamulla jo +8 astetta. Nyt kirkonkellojen lyödessä kolmea, mittarikin on noussut jo 15 asteeseen. Guido soitti Lapista aamulla ja ilmoitti mittarin näyttävän MIINUS 31 astetta. Tuskin muistan sellaisia lukuja. Mitä ihmiset pistävät päällensä, etteivät palelluta itseään? Tänään radiossa eräs nainen toivoi jo tämän keväisen sään jatkuvan kesää kohti, että hän pääsisi ruoputtelemaan talven jäljiltä paleltuneita kukkapenkkejään. Minulla ei ihan vielä viherpeukalon kohtaa kutita, mutta vein parvekkeelta rumat ruskeat kukkarangat kompostiin. Kenties voisin pikaisesti istuttaa viime syksynä unohtuneet kukkasipulit, että ehtivät nousta maasta ennen toukokuuta. Ehkä voisin tehdä sen vaikka tänään iltapäivällä, mutta harkitsen vielä jaksanko nousta tästä. Viuhtomisen jälkeen vähän ramasee.
Mukavaa viikonloppua, pakkasessa tai helteessä.
tiistai 11. tammikuuta 2011
Antti Siiralan Mozartin pianokonsertin Nr.20 d.mollin tulkinta Kölnin Philharmonian säestämänä
Siirala näyttää korkeintaan 12-vuotiaalta poikaselta istuessaan flyygelin takana, mutta ensivaikutelma pettää, sillä 31-vuotiaan "pojan" ote koskettimilla on uskomaton kokemus.Siirala on tehnyt ensi esiintymisensä jo 7-vuotiaana orkesterin kanssa, joten kokemusta häneltä löytyy. Vuonna 1977 hän voitti Wienissä kansainvälisen Beethoven pianokilpailun nuorimpana siihenastisena voittajana. Brysselissä hän jopa johti orkesteria pianonsa takaa, kun orkesterin kapellimestari oli sairastunut yllättäen eikä siihen hätään löydetty uutta kapellimestaria. Hän on haluttu pianisti ympäri maailmaa ja eilisen konsertin jälkeen en yhtään ihmettele miksi. En ole mikään asiantuntija arvostelemaan jonkun pianistin soittotyyliä, mutta olin täysin hänen soittonsa lumoissa. Kuten miltei täysi sali kuulijoita Kölnin konserttisalissa.Hänet taputettiin neljä kertaa takaisin lavalle ja hän oli niin uskomattoman raikkaan tuntuinen, olemuksessa ei ollut mitään diivamaista ylpeilyä. Hän kiitti monta kertaa orkesteria ja yleisöä ja tuntui olevan hämillään suuresta suosiosta, vaikka on varmasti suuremmilla lavoilla ympäri maailmaa saanut vieläkin raikuvammat ablodit.
Konsertin toinen puoli oli Schostakowitschin Sinfonia Nr. 5 opus 47 d-molli. Konsertin alussa oli noin tunnin mittainen selostus Schostakowitschin Sinfonian synnystä, sen tarkoituksesta ja siitä miksi se oli ylipäätänsä kirjoitettu. Yllätyin itsekin sinfonian monipuolisuudesta. Täydellinen hiljaisuus, viulut, jotka tuskin heinäsirkan siritystä kuuluvammin värisyttivät ilmaa ja sitten nopeat muutokset täydelliseen paniikin omaiseen räjähdykseen - ja harppujen hauraat välähdykset välissä - saivat kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Sinfonia on tehty vastaukseksi stalinin neuvostorealismille. Se on taistelu vihamielisessä ympäristössä, jossa Schostakowitschin oli pyristeltävä eteenpäin. Sinfornia sai ensi esityksensä 1937 Leningradissa ja otettiin loistavasti vastaan. Sinfonia on täynnä kaksoismerkityksiä, joilla Schostakowitsch on kritisoinut omalla tavallaan silloista valtaa vastaan.
Orkesteria johti Michael Sanderling, joka on yksi kysytyimpia kapellimestareita. Hänen uskomattoman kapeat ja pitkät sormet tuntuivat liikkuvan kuin tanssija orkesterin edessä. Myöhemmin sain tietää, että hän on ollut ennen kapellimestarin uraansa erittäin kysytti sellisti. Hän suhisi ja puhisi ja puhkui kuin iso paha susi kolmen pienen porsaan talon edessä ja sai kuin saikin seinät kaatumaan..Ei pelkästään konsertin kuunteleminen ollut mielenkiintoista vaan Sanderlingin esiintyminen sen edessä sai usein suupielet nousemaan. Hän on todella loistava kapellimestari.
Konsertti oli siis kaikinpuolin mahtava elämys. 14.1 olisi toinen mielenkiintoinen konsertti, nimittäin WDR:n sinfoniaorkesterin konsertti, jota johtaa heidän uusi kapellimestarinsa Jukka-Pekka Saraste.
Nyt jatkan kotoista iltaani mielessä eiliset Mozartin ja Schostakowitschin sävelet.
Friedhelm kehrää vieressäni Kupla-tuolissa, jonne se nykyisin hyppää jo itsekseen ilman pelkoa siitä, että tuoli katoaa sen alta. Yleensä kissat eivät pidä liikkuvista tuoleista, koska niiden on vaikea päästä hyppäämään tuolin sisään tai ne pelkäävät tasapainon kadottamista, mutta Eeron Kuplassa Friedhelm istuu yhtä mielellään kuin minäkin. Tässä me kaksi kaverusta istumme vierekkäin ja kehräämme - Friedhelm vähän kovaäänisemmin kuin minä, ellen sitten nukahda ja kehräämistäni kutsutaan kuorsaamiseksi!
Konsertin toinen puoli oli Schostakowitschin Sinfonia Nr. 5 opus 47 d-molli. Konsertin alussa oli noin tunnin mittainen selostus Schostakowitschin Sinfonian synnystä, sen tarkoituksesta ja siitä miksi se oli ylipäätänsä kirjoitettu. Yllätyin itsekin sinfonian monipuolisuudesta. Täydellinen hiljaisuus, viulut, jotka tuskin heinäsirkan siritystä kuuluvammin värisyttivät ilmaa ja sitten nopeat muutokset täydelliseen paniikin omaiseen räjähdykseen - ja harppujen hauraat välähdykset välissä - saivat kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Sinfonia on tehty vastaukseksi stalinin neuvostorealismille. Se on taistelu vihamielisessä ympäristössä, jossa Schostakowitschin oli pyristeltävä eteenpäin. Sinfornia sai ensi esityksensä 1937 Leningradissa ja otettiin loistavasti vastaan. Sinfonia on täynnä kaksoismerkityksiä, joilla Schostakowitsch on kritisoinut omalla tavallaan silloista valtaa vastaan.
Orkesteria johti Michael Sanderling, joka on yksi kysytyimpia kapellimestareita. Hänen uskomattoman kapeat ja pitkät sormet tuntuivat liikkuvan kuin tanssija orkesterin edessä. Myöhemmin sain tietää, että hän on ollut ennen kapellimestarin uraansa erittäin kysytti sellisti. Hän suhisi ja puhisi ja puhkui kuin iso paha susi kolmen pienen porsaan talon edessä ja sai kuin saikin seinät kaatumaan..Ei pelkästään konsertin kuunteleminen ollut mielenkiintoista vaan Sanderlingin esiintyminen sen edessä sai usein suupielet nousemaan. Hän on todella loistava kapellimestari.
Konsertti oli siis kaikinpuolin mahtava elämys. 14.1 olisi toinen mielenkiintoinen konsertti, nimittäin WDR:n sinfoniaorkesterin konsertti, jota johtaa heidän uusi kapellimestarinsa Jukka-Pekka Saraste.
Nyt jatkan kotoista iltaani mielessä eiliset Mozartin ja Schostakowitschin sävelet.
Friedhelm kehrää vieressäni Kupla-tuolissa, jonne se nykyisin hyppää jo itsekseen ilman pelkoa siitä, että tuoli katoaa sen alta. Yleensä kissat eivät pidä liikkuvista tuoleista, koska niiden on vaikea päästä hyppäämään tuolin sisään tai ne pelkäävät tasapainon kadottamista, mutta Eeron Kuplassa Friedhelm istuu yhtä mielellään kuin minäkin. Tässä me kaksi kaverusta istumme vierekkäin ja kehräämme - Friedhelm vähän kovaäänisemmin kuin minä, ellen sitten nukahda ja kehräämistäni kutsutaan kuorsaamiseksi!
sunnuntai 9. tammikuuta 2011
UUTTA VUOTTA
nuo ihanat valkoiset hanget ovat pian muistoa vain. Vettä on satanut kaksi päivää, joet tulvivat, mutta 90-luvun valtavat tulvat eivät uusiudu, ainakaan viimeisten säätiedotusten mukaan.
Uusi vuosi alkoi Saksassa uuden elintarvikeskandaalin säestämänä. Munista on löytynyt dioxinia, joka aiheuttaa syöpää. 78 kertaa korkeammat määrät dioxinia kuin "sallittu". Elintarvikeministeri ilmoitti, ettei ole syytä huoleen...silti joka 5. saksalainen jättää aamiaismunansa ostamatta.Me ostamme munat suoraan biomaanviljelijältä.
Muuten elämä on alkanut miellyttävällä tavalla. Huomenna vietämme Iidan 2-vuotissynttäreitä ihmetellen miten aika kiitää.Kävin tänään leikkimässä "piiri pieni pyörii" ja "körö körö kirkkoon" Iidan luona. Siellä se pikku saksalais-suomalaislapsukainen lauleskelee puhtaalla suomenkielellä ja hokee "hämä hämähäkki kiipes langalle" ja huitoo käsillään aurinkoa ja sadetta...se lämmittää sydäntä, kun näkee kuinka pieni lapsi omii kaksi kulttuuria, kaksi kieltä ja jatkaa eteenpäin suomalaista kielitaustaansa. Mielenkiintoista myös nähdä kuinka täysin saksalainen pikkulapsi oppii siinä sivussa suomenkieltä laulun ja leikin avulla. Iidan samanikäinen serkku kutsuu minua mummiksi, kiittää suomeksi ja lauleskelee suomalaisia lastenlauluja siinä missä Iidakin. Ei ole tarkoitus tehdä hänestä suomenkielistä tai edes kaksikielistä vaan antaa hänellekin mahdollisuus oppia leikkien toista kieltä - oli se sitten suomenkieli tai vaikka kiinankieli - koska tieteellisesti on todistettu, että kun lapsi oppii yhden vieraan kielen oman äidinkielensä lisäksi, toisten kielten oppiminen myöhemmässä vaiheessa on huomattavasti helpompaa.
Olen saanut kauan kaipaamani Läppärin, jonka sain ihan itse asennettua niin,että pääsin internettiin. WAU. Istun tällä hetkellä olohuoneessa, Kuplassa, läppärini tammipölkyn päällä - ostin sen joulumarkkinoilta guidolle joululahjaksi. Ja eikös taas käynyt kuten muinoinkin - miltei perinteeksi muodostunut unohtaminen;
Olin piilottanut tämän melko isohkon puupölkyn autotalliin, Guidon valkoisen urheiluauton taakse. Onneksi Mikael oli mukana, muuten pölkky olisi joskus päätynyt takkapuiksi, kun Guido olisi sen löytänyt eräänä kauniina talvisena päivänä... Pari päivää sitten Mikael tuli käymään ja kysäisi noin vain sivumennen: oletko ehkä unohtanut taas kerran yhden joululahjan? Juoksin alakertaan ja Mikael raahasi tonnin painoista tammipölkkyä, joka ihastutti Guidoa, koska se on niin täysin erilainen kuin meidän kaikki "normaalit" huonekalumme. Minusta tämä on juuri sopiva läppäripöydäksi. On sopivan korkuinen, levyinen ja ehdottomasti luontoystävällinen. Puun repeämistä voi seurata miltei päivittäin. Ehkä tämä joskus päätyy takkapuuksi, mutta jotain niin suomalaista tässä pikkupöydässä on, etten voinut jäättää sitä ostamatta.
Huomenna menen konserttiin kuuntelemaan suomalaista pianistia Antti Siiralaa. Konsertista enemmän seuraavassa blogissa.Siiihen asti toivotan kaikille ystävilleni ja tutuilleni hyvää uutta vuotta.
Uusi vuosi alkoi Saksassa uuden elintarvikeskandaalin säestämänä. Munista on löytynyt dioxinia, joka aiheuttaa syöpää. 78 kertaa korkeammat määrät dioxinia kuin "sallittu". Elintarvikeministeri ilmoitti, ettei ole syytä huoleen...silti joka 5. saksalainen jättää aamiaismunansa ostamatta.Me ostamme munat suoraan biomaanviljelijältä.
Muuten elämä on alkanut miellyttävällä tavalla. Huomenna vietämme Iidan 2-vuotissynttäreitä ihmetellen miten aika kiitää.Kävin tänään leikkimässä "piiri pieni pyörii" ja "körö körö kirkkoon" Iidan luona. Siellä se pikku saksalais-suomalaislapsukainen lauleskelee puhtaalla suomenkielellä ja hokee "hämä hämähäkki kiipes langalle" ja huitoo käsillään aurinkoa ja sadetta...se lämmittää sydäntä, kun näkee kuinka pieni lapsi omii kaksi kulttuuria, kaksi kieltä ja jatkaa eteenpäin suomalaista kielitaustaansa. Mielenkiintoista myös nähdä kuinka täysin saksalainen pikkulapsi oppii siinä sivussa suomenkieltä laulun ja leikin avulla. Iidan samanikäinen serkku kutsuu minua mummiksi, kiittää suomeksi ja lauleskelee suomalaisia lastenlauluja siinä missä Iidakin. Ei ole tarkoitus tehdä hänestä suomenkielistä tai edes kaksikielistä vaan antaa hänellekin mahdollisuus oppia leikkien toista kieltä - oli se sitten suomenkieli tai vaikka kiinankieli - koska tieteellisesti on todistettu, että kun lapsi oppii yhden vieraan kielen oman äidinkielensä lisäksi, toisten kielten oppiminen myöhemmässä vaiheessa on huomattavasti helpompaa.
Olen saanut kauan kaipaamani Läppärin, jonka sain ihan itse asennettua niin,että pääsin internettiin. WAU. Istun tällä hetkellä olohuoneessa, Kuplassa, läppärini tammipölkyn päällä - ostin sen joulumarkkinoilta guidolle joululahjaksi. Ja eikös taas käynyt kuten muinoinkin - miltei perinteeksi muodostunut unohtaminen;
Olin piilottanut tämän melko isohkon puupölkyn autotalliin, Guidon valkoisen urheiluauton taakse. Onneksi Mikael oli mukana, muuten pölkky olisi joskus päätynyt takkapuiksi, kun Guido olisi sen löytänyt eräänä kauniina talvisena päivänä... Pari päivää sitten Mikael tuli käymään ja kysäisi noin vain sivumennen: oletko ehkä unohtanut taas kerran yhden joululahjan? Juoksin alakertaan ja Mikael raahasi tonnin painoista tammipölkkyä, joka ihastutti Guidoa, koska se on niin täysin erilainen kuin meidän kaikki "normaalit" huonekalumme. Minusta tämä on juuri sopiva läppäripöydäksi. On sopivan korkuinen, levyinen ja ehdottomasti luontoystävällinen. Puun repeämistä voi seurata miltei päivittäin. Ehkä tämä joskus päätyy takkapuuksi, mutta jotain niin suomalaista tässä pikkupöydässä on, etten voinut jäättää sitä ostamatta.
Huomenna menen konserttiin kuuntelemaan suomalaista pianistia Antti Siiralaa. Konsertista enemmän seuraavassa blogissa.Siiihen asti toivotan kaikille ystävilleni ja tutuilleni hyvää uutta vuotta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)