Toffeesukkaset
valmistuivat jo aikapäivää sitten. Piti ihan kurkistaa sivuiltani, joko
olin esitellyt sukat. En muistanut millään. Selvästikin sitä luulee
tekevänsä asioita, vaikkei tosiasiassa teekään. Sama pätee toisinaan
huushollaukseen. Luulin taas aamulla järjestelleeni huushollin siistiin
kuntoon, mutta ympärilleni katsoessani en ole enää siitä varma.
Kolmivuotias pyörremyrsky on tainnut pyyhkäistä tästä ohi. Ehkä jollain
reilu kolmikymppiselläkin on osansa asiassa. Työhuoneen lattia ja
olohuoneen pöydät ovat nimittäin lehtileikkeiden peitossa. Innostuin
näet pakkaspäivän ratoksi leikkelemään inspiroivia kuvia vuosia
marinoituneista naisen- ja sisustuslehdistä. Ihanat ideat, suuret
suunnitelmat ja uudet unelmat kansien väliin...
Mutta siis ne sukkaset...
Neulomisnautinto oli huipussaan, kun pitkästä aikaa pääsin tikuttelemaan sukkia, joita aina tarvitaan. Primavera-sukkien ohjetta olin tainnut tavata jo vuosi sitten, mutta vasta nyt ohje nappasi kunnolla. Sukista tuli oikein mukavat, mallineule sopivan pelkistetty ja langasta tulee hyvälle mielelle. Olihan lanka ihan just minua varten värjätty. Kiitos vielä .k!

Primavera-sukat
Lanka: Zitron Trekking, 75g
Puikot: 2,25mm
Uudet sukkaset ovat taas puikoilla ja hyvällä mallilla. Ulkoa opitulla reseptillä. Tiedättehän sen?!? Eikä edes tylsistytä, vaikka ovat jo ties monennet tällä ohjeella. Rakas ystävä saa takuuvarmasti hyvät sukat!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti