lomalla

Oi, kylläpä hiihtoloma onkin maistunut hyvältä! Muutama päivä ilman työarjen velvoitteita, päiväkotipäiviä ja läksynlukua. Tilalla pitkiä aamuja, roimasti ulkoilmaa, yökyläilyä ja lepposia ystävien tapaamisia. Oi!

On ollut riemullista saada viettää päivän paras aika omien kanssa. On kokkailtu, lätkitty korttia, katettu pöytä kauniisti ja herkuteltu, veivattu takapihan rinnettä ylös ja alas, selätetty mahatautipyörremyrsky, katseltu vanhoja valokuvia ja huokailtu kuorossa, kun sirpukka tapailee sanoja.

Lomalla olen päässyt livahtamaan omille kävelyilleni tuohon lähimetsään. Vetämään syvään henkeä, palaamaan ajatuksissani kaihoisiin kotiäitiaikoihin, vanhoihin muistoihin ja tunnelmiin. Kamera tietenkin reippailuseuranani.

Harmillisesti päivä pari sitten tajusin, että kamerarukka pitää kummaa helinä-ääntä. En sitten näköjään millään osaa pitää tarpeeksi hyvää huolta teknisistä laitteista. Lähipiiri tietää, kuinka minulla on tapana pestä ja pudotella kännyköitä. Kännykästäni en osaa olla kovinkaan huolissani, mutta kamerastani kyllä. Nyt en kyllä muista edes kolauttaneeni kameraa. Jotain kuitenkin on käynyt, sillä kapistus kuulostaa aivan helistimeltä. Kuvia se kyllä ottaa. Toistaiseksi. Joutuukohan tässä vielä ennen kesää kameraostoksille?!?

Loma on siis selvästi vapauttanut energiaa kotiasioihin, askarteluun ja kaikenlaiseen näpräykseenkin. Neulepuikot ovat saaneet lomalla kyytiä silloin tällöin. Yllä olevat siniharmaat sukkaset kakkoselle Austermann Stepistä valmistuivat jo kyllä ennen lomaa.

Jo joku tovi sitten aloitin mustavalkoisen Baktus-huivin neulomisen. Olin jo niin kyllästynyt lainaamaan äidin huivia. Hetken jo luulin, ettei huivi valmistu ikinä, mutta nyt olenkin jo loppusuoralla. Pian minulla on siis ihkaoma seebranraitahuivi!

tsahkal

Harmaat kirjoneulelapaseni valmistuivat kipakoiden pakkasten aikaan. Juu-u, niistä tuli minun ikiomat ja kerrassaan loistavat! Istuvat käteen oikein mallikkaasti ja ovat kauniin väriset. Olo on myönnettäköön pollea, sillä päihitin kirjoneulekammoni. Näitähän voisi neuloa kirkkaammissakin väreissä. 

Tsahkal
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 2,5 mm

Leppeä talvisää hemmotteli meitä viikonloppuna. Kroppa ja mieli huusi jo kovasti raitista ilmaa ja liikettä. Viikonloppu meni ulkoillen ja tietysti huushollaten. Viikolla kun molemmat jutut jäävät minimiin. Uraputkessa kun ollaan. Eipä muuten arvattu, mikä ilo takapihan rinteestä meille onkaan muuttaessamme nykyiseen kotiimme.

Harju on osoittautunut varsinaiseksi minilaskettelurinteeksi. Koululaiset painavat mäkeä suksin ja laudoin. Pienimmät pulkalla ja stiigalla. Takapihalla on tekemisen meininki. Hyppyreitä ja reilejä on pakerrettu kovalla innolla ja meno on myönnettäköön mahtavaa!

Aurinkoa alkavaan viikkoon!

lillebror

Kesäloma on vienyt meitä sinne tänne. Lähelle ja kauemmas. Vajaalla miehityksellä ja toisinaan ihan koko komppanialla. Kesä on tuntunut oikealta kesältä. On ollut ilo seurata lasten riemua, polskuttelua, taitoa elää täysillä. Paljaat varpaat vilkkaavat, kesäistä pyykkiä narulle kuivumaan ja jäätelöä välipalaksi. Minäkin, joka olin vielä joku aika sitten henkeen ja vereen syysihminen, olen oppinut löytämään iloja muistakin vuodenajoista. Hyvä minä!

Nyt lomalla olen saanut erityisen tehokasta aikaa kunkin veljeksen kanssa yksikseen. Se on tuntunut hyvältä ja tärkeältä. Esikoisen kanssa matkasin muutamaksi päiväksi lentokonereissuun. Se oli pökerryttävän hyvä matka. Opimme paljon, toinen toisiltamme. Juttelimme hurjasti. Sain kertoa pojalleni nuoruuden matkoistani, opettaa sikäläisten ihmisten tapoja, väläytellä hippusia kulttuurieroista. Itse puolestani sain kaikessa rauhassa uppoutua esiteinin ajatuksiin ja turinoihin. Oli myös virkistävää tavata matkalla nuoruudenaikainen ystävättäreni, muistella vanhoja, kätkättää pikkutytön lailla ja ihmetellä elämää. Reissusta jäi niin monta hyvää asiaa pohdittavaksi, uuden innoittajaksi, lisää opiskeltavaksi. Lankaa en muuten kantanut kotiin kerän kerää, vaikka siellä jos missä sitä sukkalankaani olisi ollut tarjolla. 

 Futishuuma ei ota meillä laantuakseen. MM-kisojen loputtua viisi isointa miestäni suuntasivat pääkaupunkiimme palloa potkimaan. Minä jäin polskuttelemaan kotikulmille pikkuisimman kanssa. Voitte arvata, että tirriäinen on tiukasti kiinni minussa, kun tupa on niin hiljainen. Ei kuulu isoveljien tuttuja ääniä, eikä syli vaihdu alvariinsa. Nyt pikkuinen pysyttelee aamusta iltaan visusti lähelläni, mieluiten hikisessä sylissäni. Huh!

 Helteellä silmukat liikkuvat nahkeasti puikoilla. Sain kuitenkin työstettyä seiskaveikat villatakeiksi. Toisiksi pienin lillebror sai harmaa-omppu-sävyisen takin. Pienimmäinen ruskea-beesi-oranssin. Jätin neulomatta kuvioneuleet ja hunajakennot, sillä kaipasin pojille pelkistetympiä takkeja. Tällä kertaa villaneuleet esittelyssä ilman mannekiineja. Huh huh!

Pikkuveli
Lanka: 7 veljestä, 280g
Puikot 3,5 mm
Koko: 4vee

Napit kaivoin nappilootasta, joka täyttyy pitkälti kierrätysnapeista. Puhki kuluneet vaatteet riisutaan ennen roskista toimivista napeista sun muista ja jemmataan äidin lootaan. Five...tuo napin teksti hymyilyttää.

Lanka: 7 veljestä ja Janne, 200g
Puikot: 3,5 mm   
Koko: 1vee

sitä sun tätä

Ehdin jo hätkähtää, että kuukausi kuluu, etten jätä merkkiäkään sivuilleni. Täällä siis ollaan, mutta kovin laiskasti olen jaksanut paneutua päivityksiin. Lieneekö siellä enää kukaan kuulolla?!? Kauniin kesäillan päätteksi kuitenkin muutama rivi.

Kesälomalle on käyty ja viisikko täysvahvuudessa pyörii seuranamme aamusta iltaan. Meille kuuluu varmasti ihan samaa kuin muillekin (lomaileville) lapsiperheille: rantaleikkejä, urheiluleirejä, uimakoulua, retkiä lähelle ja kauemmaskin, jäätelöä ja pallopelejä. Päivääkään ilman pallon pompotusta ei muuten kulu. Nyt jo nuorimmainenkin hivuuttaa itseään kohti palloa!

Isoimmista olen saanut mukavasti apua pieniin maalauspuuhiin. Piha-aitaa maalasimme heti loman aluksi. Se hohtaa nyt valkeana ja kauniina. Jenny-mummin perintönä saatu Tikkakosken ompelukone on saanut myös muodonmuutoksen. Rautaosa muuttui ruskeasta mustaksi. Ompelukäyttöön kapistus ei enää itselläni tule, apupöytänä ehkä. Muisto rakkaasta mummistani on minulle tärkeä juttu. Pöytäosan kohtalo on vielä epäselvä. Käsittelenkö vanhan pöytätason, vai kiinnitänkö ehkä ihan uuden tason. Projekti siis kesken. Siitä ehkä lisää myöhemmin...   

Neulonutkin olen. Täti toivoi itselleen samanlaista huivia kuin siskollaan. Valmista tuli. Hitaasti, mutta varmasti. Huivi on pelkistetty ja pehmeä. Ihanaa silkkivillaa. Huivia puikotellessani seikkailin Huvikummussa, Melukylässä, Saltkråkanissa, Tatun ja Patun kanssa Helsingissä ja vaikka missä. Juuri sopiva neule sadunluvun ohessa. 

Ainaoikein vain IV

Lanka: Wetterhoffin Sivilla, 4 kerää

Puikot: 4 mm

Samanlainen helppo neule oli keväällä vihertävä baktus-huivi, jonka neuloin Drops Delight-langasta. En tiedä, mitä mietin aloittaessani huivia, sillä sehän kutittaa ihan hirveästi. Nähtäväksi jää, muuttuuko huivi sukiksi vai kietaisenko sen vain takin päälle.

Baktus-huivi

Lanka: Garnstudion Drops Delight, 3 kerää

Puikot: 4 mm

Kesäkuussa olen sanonut hyvästejä seiskaveikoille ja nalleille. Sukkasia on valmistunut jämäkeräsistä useita. Yksiin sain aikaiseksi palmikoita, muihin raitoja. Palmikkoiset, Saltkråkan-sukat, ojensin äidilleni viimeksi tavatessamme.

Saltrkåkan

Lanka: 7 veljestä

Puikot 3,5 mm

Hieman varauksella suhtaudun kyllä noiden sukkien kestoon. Yllätyin nimittäin, että olemme saaneet Kirpun Nalle-sukat ihan nyppyisiksi muutamassa viikossa. Tylsää! Regian sukkia en ole kyllä nähnyt nyppyisinä ikinä. Nytpä tiedän, mihin lankaan annan itseni luvan sortua, jos reissuillani lankakauppaan eksyn...

lomalla

Voi pojat, miten olenkaan nauttinut aurinkoisista kevätpäivistä ja omenankukkasista. Turisin päivä pari sitten ystäväni kanssa ja totesimme yhdessä tuumin, että tänä vuonna omenankukkaset ovat tehneet erityisen vaikutuksen meihin molempiin. Onko meillä ollut vain enemmän aikaa ihastella omenapuita? Vai onko kukinta ollut tänä vuonna jotenkin erilainen? Emme ole kumpainenkaan ykkösluokan hortonomeja, joten vastaus jää meille arvoitukseksi...

Kevätjuhlaviikolla tonkaisin lankalootaani ja sain viime hetken idean muistaa kolmosemme eskariopea Kerttu-sukilla. Kahdesta muhkeasta violetin värisestä villakeräsestä piti aikoinaan tulla minulle kunnon saapassukat, mutta haaveeksi vain jäi. Toisen kerän adoptoin anopille, toisesta tuli nämä pitsisukkaset.

Kerttu-sukat

Lanka: 1 kerä 7 veljestä

Puikot: 3,5 mm

Pikapikaa ennen eskareiden juhlailtaa puikot suihkivat. Ja ne muuten suihkivatkin. Pakko painottaa vielä aiempaa: viime hetken idea. Langanpäät päättelin hetki ennen juhlaa ja sukat ojensimme juhlan jälkeen ilahtuneelle opettajalle. Jäi selvästi sellainen olo, että puikottelu kannatti.

Kasvituntemukseni on tosiaankin heikolla tolalla. Kerttu-sukkien kaveriksi askartelin kortin ottamastani valokuvasta, mutten tunnista kasvia laisinkaan. Rikkakasvi? Ken tunnistaa? Saa vinkata!

Viimeksi käsityötapaamisessamme heitin muuten ilmaan, josko neuloisi niin, että lankalootan pohja näkyisi. Tai ihan vaikka koko lankaloota tyhjäksi. Sain epäilyttäviä katseita, eikä se herättänyt kannatusta kanssaneulojissani. Miksi ihmeessä neuloisit kaiken pois? Niinpä.

Aavistus moisesta haasteesta on kuitenkin ollut ilmassa. En ole ostanut lainkaan uutta lankaa, enkä ole edes sellaisesta haaveillutkaan. Pään on täyttänyt ihan muunlaiset ajatukset ja parasta terapiaa ovat olleet "aivottomat", helpot neuleet. Puuvillalanka onkin saanut kyytiä, ja nyt on käynyt niin, että huushollin puuvillalanka on loppu, slut, finito!

Pipotehdas käynnistyi alkukuusta ja tuotanto alkoi vaaleansini-ruskearaidallisesta piposta pikkuisimmalle. Yhtäkkiä huomasin puikottelevani jo toista, kolmatta, neljättä...

 Nyt on sitten kasa ihan mukavia käyttöpipoja!

ich atme ein, ich atme aus

Äidin baktus-huivi valmistui ja sain ojennettua pehmeän talvimuistamisen jo reilu viikko sitten. Tarkkasilmäisenä tyttärenä olen huomannut äidin käyttävän uutta raitahuiviaan tosi paljon. Sopii hänelle kuin nenä päähän. Puuvillaisena huivi on ihanan pehmeä. Onnistuin!

Seebranraitaa II
Ohje: Baktus-huivi
Lanka: Mandarin Petit, 100g mustaa ja 100g vitivalkoista
Puikot: 2,5 mm 

Meillä itäsuomalaisilla loma vetelee viimeisiään. Viikko on tuonut tullessaan täsmähoitoa neulojan/ pikkuvauvan kanniskelijan hartioille. Murtsikkasauvat ovat olleet vauhdissa lähes joka päivä.

Milloin milläkin kokoonpanolla ollaan kuunneltu suksien suhinaa ja linnunlaulua, istahdettu kannonnokalle ja kaivettu repusta evästä. Ilokseni lapset kyselevät hiihtämään joka päivä. Muistan, että minua sai lapsena maanitella ladulle. Nyt isompana ei maanitteluja enää tarvita. Toisinaan pääsen livahtamaan ladulle ihan yksinkin juomapullon tahi kameran kera. Voi pojat, mikä nautinto on ihastella maailmaa ja hengittää vapaasti. Välillä ihan yksin.

 

Tänään innostuimme kokeilemaan lumikenkäkävelyä. Menomatka sovitulle eväspaikalle meni mainiosti kahden pienimmän istuessa ja nukkuessa ahkioissa. Lumi pöllysi kun koulukkaat laittoivat menemään kengillä Höytiäisen rannalla. Eväsreppua avatessa alkoi tosin pienimpien konsertti. Toisella nälkä. Toisella vilu ja väsy. Kotimatka oli aavistuksen toisenlainen, mitä suunnittelimme, mutta selvisimme kotiin asti. Eikä edes tuo konsertti taltuttanut intoa kokeilla lumikenkäpuuhaa uudemman kerran. Mukavaa on!

voimaa

Aika on tuntunut muuttuneen hetkessä. Tunsin nimittäin jo aavistuksen syksyä auringonpaisteessa tänään. Aamu ei ollut enää kesäisen lämmin, silmäni harhailivat punastuviin pihlajanmarjoihin ja syyskesän kukkiin. Ajatuksissa jo tenavien syysjutut, koulut ja kerhot. Yhtäkkiä huomasin jääneeni kaksin kuopuksen kanssa. Hemmamammana taas.

Isä ja poika kallioilla.

Ajoittain on pakko karata koneelle katselemaan lomakuvia. Niillä jaksan varmasti pitkän syksyn ja talven. Niistä saan takulla voimaa. Minä, henkeen ja vereen syysihminen, huomaan nauttineeni pitkään nukutuista aamuista, vinutteluista ja venyttelyistä sängyssä, lomasta ja veden loiskeesta. Kesästä.

Huokaus.

Olimme juuri ennen uutta rytmitystä kuopusta lukuunottamatta reissussa saaristossa. Pikkuisimman nauttiessa kummiensa täyshoidosta lomailimme viikon ajan ystäväperheemme seurassa pikkuruisella, kauniilla Lapon saarella. Joka päivä huokailin ja mietin, millaista elämä olisi, jos naapurina olisikin meri. Taivas tarjosi parastaan ja saimmekin nauttia varsinaisista hellepäivistä koko viikon.

Kalaonnea.

Lapset nauttivat vedestä, onkimisesta, kallioista, haaveilusta, mustasta leivästä ja pannarista. Saaristokoira Marski ilahdutti. Lossit, färjat, kalliot ja punaiset asfalttitiet tulivat tutuiksi.

Haaveilua.

Me vanhemmatkin osasimme ottaa irti lomasta sen tärkeimmän. Unohdimme ajankulun, uskaltauduimme mekin mereen ja ihastelimme saaristolaiselämää.

Lapon upeat talakset.

Lankaa olin varannut reissun päälle riittävästi mukaan ja nautinkin tikuttelusta automatkoilla ja rannalla laiturin nokassa. Kapsäkeissäni toin tuliaisina Ahvenanmaan luomulampaiden villalankoja, joista olen suunnitellut neulovani tumppuja syksyn viimoihin. Noita luomulampaita suunnistimme tervehtimään ihan tilalle asti. Somia olivat.

Ulfsbyn luomulammas.

Nyt työn alla on miljoona neuletyötä. Kummallinen tilanne minulle. Jo pidempään valmiina ollut alpakkainen on odottanut esittelyään. Kuvatkin ovat olleet koneella jo arvatenkin kuukauden verran.

Shaalikaulusjakku
Ohje: Moda 5/2008
Lanka: Sandnes Garn Alpakka, 500g
Puikot: 3,5mm ja 4mm

Aloitin neuletakin neulomisen keväällä muutaman tuumailun jälkeen. Ostamastani langasta ei syntynytkään poolokauluksellista paitaa, sillä ihoni ei olisi varmaankaan kestänyt sitä kutitusta. Silmiini osuikin sitten juuri tälle alpakkalangalle suunniteltu shaalikaulusjakku, joka viehätti yksinkertaisuudellaan.

Pari muutosta tein ohjeeseen: vyön sijaan tein napinlävet ja kiinnitin napit sekä neuloin pituutta helmaan pari kolme senttiä lisää. Lopputulos oli mieluinen. Tervetuloa syys ja talvi!

Ennen kaikkea neuleen passeli koko ja suklainen väri ihastuttaa minua. Napit löytyivät yllätttävän jouhevasti paikallisesta lankakaupasta. Muutaman piston taidan joutua ompelemaan napinläpiin, jotta napit pysyvät varmemmin kiinni. Nähtäväksi jää, millainen neuletakki on parin kuukauden päästä normaaliolosuhteissa, kun kapenen taas. Ihana tosin, että nytkin on joku neule, johon mahdun.

Adjö. Lappo! Tavataankohan vuoden päästä taas?!?

soittoniekkoja ja ykssenttisiä

Odotettu kesälomareissu isompien poikasten kanssa on takana. Muutaman päivän aikana ehdimme tallettaa monen monta ihanaa asiaa, ihmetystä ja hämmästystä muistoihimme. Erityisen mieluista oli seurata lasten huomioita, katseita, päättelyä ja reagointia vieraalla maalla. Silmät pyöreinä seurasin poikasten kirmaavan jäätelöjonoon kaksistaan mukanaan muutamia vieraan kielen sanoja, innolla odotin lasten kysymyksiä ja vastailin taitojeni mukaan.

Vaan kumpi on parempi: matkakuume reissun alla vai kuume (ja ryydyttävä oksennustauti) reissun päällä?!? Meille osui harmiksemme tuo jälkimmäinen. Kaukaa Pohjolasta veimme mukanamme pöpön ja koko reissun ajan meistä oli joku kipeänä. Itsekin makasin kaksi iltaa kuumehoureessa lisukkeineen päivineen, päivät tallustin lääkkeen voimalla pystyssä.

Kaikesta huolimatta reissuun kannatti lähteä. Tunsimme kaikki maailman avartuneen. Mutta mistä kaikesta ehtiikään kolmessa päivässä nauttia? No esimerkiksi Bremenin kaupungin soittoniekoista, idyllisen hansakaupungin historiasta ja vaikuttavasta arkkitehtuurista, ystävällisistä ihmisistä, brezeleistä, tieteestä, auringonpaisteesta ja sadekuuroista sekä kesäjuhlista Weser-joen rannalla. Poikien mieleen oli erityisesti Werder Bremen-pelikortit, keskeltä kaupunkia metsästetty leikkipaikka erilaisine kiipeilytelineineen, Saksanmaalla käytettävät yks- ja kakssenttiset sekä retki sikäläiseen Heurekaan. Herkuttelu jäi tällä reissulla hyvin vähäiseksi, olosuhteiden vuoksi.

Ennen kuin tauti valtasi minut ja askeleeni alkoivat painaa, ehdin kyllä ostaa itselleni pehmeitä tuliaisia. Kahmaisin keskustan tavarataloista mukaani sylillisen Regian sukkalankaa, josta saan tikuteltua useammatkin sukat. Erityisen iloinen olin löytäessäni herkullista ruskeata tweed-lankaa, josta aloitin sukkia jo reissussa. Eihän nyt viiden tunnin junamatkaa Hämeestä kotikonnuille voinut ihan jouten olla. Sukat valmistuvat taas kerran sisuksiini syöpyneellä Paraphernalia-ohjeella. Hitaasti, mutta varmasti.

Jonkinmoinen keskittymiskyvyn puute on selvästi vaivannut, sillä olen aloittanut useamman neuletyön ja intoa on riittänyt vain muutaman kerroksen verran. Pian taas huomaan penkovani lankavarastojani, seikkailevani Ravelryssä ja suunnittelevani, mitä kaikkea pitäisi ja olisi ihana neuloa syksyksi. Pienessä hetkessä saan työhuoneen lattian peittymään lankakoreista, puikkokoteloista, ohjelehdistä sun muista.

Keskimmäisen yläkuvan langatkin ovat päässeet puikoille. Ostin nuo langat viime syksynä Helsingin kädentaitomessuilta ja ehdin jo hukata vyötteet. En millään muista, mistä messukojusta langat ovat ja mitä lanka lanka on. Pehmoista, huopuvaista  kuitenkin.

Kolmas nappisilmämme toivoi langoista itselleen talvipipoa. Toiveissa on kaksivärinen pipo, jossa on kaksi sarvea. Eilen illalla sadepäivän päätteeksi pipo eteni kuin salama. Valmistumassa on kyllä kaksivärinen pipo, mutta sarvia siinä vain yksi. Saa nähdä, mitä poika tuumaa.

vetreät näpit

Neulojan näpit ovat toipuneet vähitellen lähes viikon mittaisesta liikuntalomasta urheiluopistolla. Olipa ihana huomata uusien lihasryhmien olemassaolo, liikuttaa jäseniä porukalla, viettää juhannusta uusien ihmisten kera, nähdä lasten riemu liikkuessa ja tulla kotiin ehjänä, yhtenä kappaleena ja liikunnasta nauttineena. Tosin pohkeet jumissa, mutta sehän ei onneksi estä neulomista.

Neulojan näpit vertyivät hikiset hanskat kädessä kuntonyrkkeillen, rehevässä luonnossa sauvakävellen, poikasten kanssa palloillen, jättipallojumpassa ja kuntopiireissä. Ihaninta taisi kyllä olla järvellä melomassa. Se vapauden tunne, upea luonto ympärillä, hyvä juttuseura...



Automatkat taittuivat taas neuloen. Matkalla sain aikaiseksi kuopukselle raitasukat syksyä varten. Luulin neulovani hirvittävän suuret sukat, mutta taitaa pojalla vaan olla hirvittävän iso jalka. Jospa nuo menevät alkusyksyn. Ainahan voi uudet syksymmällä neuloa. Poika on tohkeissaan sukista, sillä malttoi hetkeksi pysähtyä palloilun lomassa esittelemään sukkia kameralle.



Sukkabuumilla ei ole loppua, sillä puikoilla on taas uudet sukat. Nyt neulominen käy joutuisasti, sillä sekä malli että lanka ovat vanhat tutut. Työn alla jo toiset Paraphernaliat Sisusta.

hiihtoloma

Me idän ihmiset pääsimme odotetulle hiihtolomalle, ja säänhaltijat ovat hemmotelleet meitä auringolla ja mukavalla pakkassäällä. Itse tosin otin lomaan vauhtia räntäisestä pääkaupungista isojen poikasten kera ja vasta tänään pääsen sivakoimaan ladulle. Helsingin räntä ja harmaus ei meitä haitannut, sillä ohjelmassa oli paljon mukavaa touhua: tiedettä, sukuloimista ja kädentaitomessut! Buukatessamme matkaa en tosiaankaan tiennyt moisista messuista. Täysi yllätys minulle siis! Eilen illalla kannoin sitten selkä vääränä ihania, minulle täysin uusia lankoja kotiin, ja sormet syyhyten mietin, mikä uusista langoista pääsee ensimmäiseksi puikoille.



Neuleharrastus on kokenut viime päivinä käsityömessujen lisäksi muitakin iloja, mutta myös harmillisia takaiskuja. Sille ihanaiselle, alpakkaiselle neuletakille kävi ihan hassusti. En oikein löydä sanoja kuvaamaan tapahtunutta. Palaan asiaan tuonnempana, kun olen saanut vielä vähän etäisyyttä tapahtuneeseen. Suureksi harmikseni voin vain todeta, ettei neuleesta tullut uutta lempineulettani, vaikka sitä kovasti toivoinkin.

Neuleiloja olen kokenut sitäkin enemmän, sillä sain tartutettua neulomisvimman veljeni vaimoon, jonka puikoilta on valmistunut viikon sisään monen monta ihanaa asustetta. Veljeni perheen lomaillessa luonamme viikko sitten oli tunnelma huushollissamme mukavan leppoisa: lankakeriä lattioilla ja pöydillä, puikkojen kilkettä ja suuria neulevisioita. Vietin siis kälyni ja kolmen tomeran koululaisserkuksen kanssa rentouttavia neulehetkiä varttuneemman miesväen pyörittäessä ruokataloutta.

Touhukkaiden päivien lomassa olen saanut valmiiksi yhdet Fabel-sukat sekä esikoisen harmaan Kuhilas-pipon. Piposta tuli pojalle tosi mieluinen, eikä pojan silmää häiritse löysät oikeat silmukat, äidin silmää kyllä. Jälkikäteen olen harmitellut, etten ollut täysin sisäistänyt vinkkiä kiertäen neulotuista oikeista silmukoista.

Kakkonen tilasi itselleen myös äidin neuloman pipon, "tiukkapipon", joka ei saa pyöriä päässä. Poika on tosi luottavainen, ettei piposta tule liian tiukka, vaikka silmukoita on vain 130, puikot 2,5 mm ja lankana Gjestalin Baby Ull. Nyt oikeat silmukat on neulottu kiertäen, ihan joka ikinen. Tulee tosi napakkaa ja siistiä neulosta, hyvä niin. 

Mutta nyt neulejutut sikseen ja ladulle!

luuripussi ja lomailua

Elokuu tulla tupsahti, mutta leppoisa loma-arki jatkuu vielä viikon päivät. Ihanaa, kun säänhaltijat hemmottelevat! Tämä lämpö tuntuu mukavalta, vaikka syysihmiseksi tunnustaudun. Auringossa en pitkään viihdy, mutta aurinkovarjon alla on mukava viettää iltapäivähetkeä neuloen. Ja suuri nautintohan on nähdä naperoiden nauttivan vesileikeistä, vihreästä nurmesta ja kesäjutuista.

Viimeisimmällä kesälomareissulla sain aikaiseksi pienen, pinkin luuripussukan ihanalle, kikkarapäiselle kummitytöllemme. Puhelimitse tuli tarkat toiveet väristä ja napista, kakkosvaihtoehdotkin olivat selvät. Oli siis helppo neuloa. Väritoive oli vaaleanpunainen. Lankakaupan hyllyssä lepäili kerä tätä punasävyistä Tennesseetä ja näin värin kauniina vaaleanpunaisena...kunnes ulkona tajusin ostavani selkeästi pinkkiä lankaa. Hetken haukoin henkeäni, kun en moiseen väriin ole poikasten äitinä tottunut, mutta lähipiiri vakuutteli, että juuri tuollaisesta väristä pikkutytöt tykkäävät. Hyvä niin! Tämän luuripussin ojensin siis tuliaisena reissullamme:

Viime päivinä olen aloittanut useamman neuletyön: kuopukselle sukat, vaaleanpunaisen nutun ja syysmyssyn. Kaikki neulomukset ovat siis vielä keskeneräisiä. Yleensä keskityn vain yhteen työhön, mutta nyt tuntuu ihan mainiolta neuloa vaaleanpunaista puutarhassa, sukkaa sohvalla ja myssyä autoreissulla. Toisaalta tuntuu, ettei mikään työ etene joutuisasti kuten ennen, mutta jospa lähipäivinä olisi jotain uutta esiteltävää.

Vadelmassa olemme käyneet koko pesueen kera. Ykkönen ja kakkonen poimivat marjoja ahkerasti kippoon, kolmonen suoraan suuhunsa. Tomera yksivuotiaamme lyö meille rattaista tahtia ja pitää seuraa jokeltelullaan.