Iltapäivällä olin nälkäinen kuin susi ja väsynyt. Nuokuin nolosti kokouksessa ja taistelin pitääkseni silmäni auki. Voi kunpa olisi voinut kaivaa työn esiin, olisin varmasti pysynyt tikkana hereillä, jos olisin saanut pyöritellä silmukoita samalla.
Postissa odottaa paketti Tapiolta. Siellä kököttää yksivärisiä peruslankoja, yksi vyyhti Trekking Hand Artia ja muutamat puikot. Mitään lankaa ei ole yli sataa grammaa, joten kasa sukkia on tiedossa. Haaveilen myös siitä, että uskaltaisin aloittaa elämäni ensimmäisen ison kolmiopitsihuivin. Pelkään osaamiseni, kärsivällisyyteni ja älyni puolesta. No, tunnetusti, jos saan jotain päähäni, innostus joko hiipuu jo ennen kuin ehdin edes aloittaa tai sitten pusken homman loppuun saakka. Jos vielä parin viikon päästä kuolaan noita huivimalleja, luon silmukat ja teen sen vaikka sydänverellä.
Äidillehän tein huivin äitienpäiväksi, mutta ei se ole pitsiä, se(kin) on varrasvirkattu. Ei se ole sama! Eikä se ole mulle :)
Musta on hassua, että nykyään pidän sukkia ehdottomasti kiehtovimpana neuleena tehdä. Ennen vihasin sukkia, en tehnyt niitä koskaan. Tietenkin kantapään vuoksi, kuinkas muuten. Tein kyllä lapasia tusinoittain, kirjoneuleena yleensä. En pitänyt peukaloiden tekemisestä, mutta se oli olevinaan huomattavasti vähempi vaiva kuin kantapää ja kantapohjan kavennukset. Nykyään taas lapanen on mielestäni turha kapistus. Joudun töissä käyttämään itse siistejä vaatteita eli mokkahansikkaita ja baskereita villapipojen ja tumppujen sijaan. Samalla lapasista tuli mun maailmassa ihan typeriä. Peukalo tuntuu huomattavasti isommalta hommalta kuin kantapään kääntäminen. Niin muuttuu maailma, Eskoseni.
Ekologiset langat ovat alkaneet kiinnostaa kovasti. Tuntuu hieman pahalta tilata uusiseelantilaista merinoa, joka on käynyt Saksassa värjättävänä, kun Suomessakin on lampaita ja värjääjiä. Vietin eilen tunnin-pari netissä etsimässä kotimaista alpakanvillaa. Alpakkatiloja on kuitenkin jo paljon, joten villaakin on saatavilla. Vain pari tilaa mainosti kuitenkin valmiiksi kehrättyä lankaa. Ja niistäkin yksi käski varautua noin puolen vuoden odotukseen. Aika synkkää! Olisi ihana saada ekologisesti lähellä tuotettua alpakkaa, joka olisi ehkä vielä jossain pienkehräämössä kehrättyä. Tukisi suomalaista työllisyyttäkin samalla. Värjätä voisin vaikka itsekin. Vinkki jollekin yritykselle - tilausta olisi. Jos joku lukija tietää hyvän paikan ostaa kotimaista alpakkaa tai alpakkasekoitetta, vinkatkaa!
Onko kukaan kokeillut värjätä koirankarva-lampaanvillasekoitetta? Löysin sitä vaaleanharmaana ja kiinnostaisi kokeilla, miten koirankarva vääntyy vaatteeksi. Muutkin kokemukset aiheesta kiinnostavat kovasti.
Muutama ihminen oli merkinnyt blogini suosikikseen blogilistalla. Olin yllättynyt ja hieman imarreltukin - olenhan tällä käsityöbloggauksen puolella ihan mahdottoman keltanokkainen. Lisäksi olen aina ollut huono saamaan valmista. Kiitos siis luottamuksesta :) Toivottavasti saan jatkossa sen verran aikaan, että kehtaan näyttää naamaani täällä ja tuottaa teille jotain luettavaa (ja tietenkin katseltavaa).
