tiistai 28. elokuuta 2012

Big Shot, hups.

Noniin nyt se on sitten minullakin. Näin siinä kävi. Pitkään sain vastustettua, mutta viikonloppuna tapasin kaksi naista jotka saivat minut innostumaan Big Shotista ja aloin löytää mahdollisuuksia, jotka saivat minut syttymään tähän vekotukseen. Käsitys siitä, että Big Shottia tarvittaisiin vain rönsyilevään skräppäykseen osoittautui täysin vääräksi. Tällä vekottimella saa myös aikaan yksinkertaisen kaunista ja tyylikästä, toki moni rönsyilevä skräppäys työkin on sitä, mutta ei minua askartelijana. Lintu-stanssi oli saatava ensimmäisenä, niin kaunis. Juu eli tästä voi päätellä, että kohta kaappini pursuaa erilaisia stansseja, koska niitähän on vaikka kuinka monta erilaista ja ihanaa. Seuraava hankinta on tagi-stanssi ja ihania vanhoja puhelin- ja avain- stansseja on myös saatavilla. Tule joulu tule.. ;)

Te jotka olette myös pystyneet tämän hankinnan välttämään, niin tiedoksi, että kyseessä on kuvioleikkuri, jota voidaan kuulemma kutsua "leikkureiden kuningattareksi". Big Shot leikkaa niin huopaa, kangasta, nahkaa kuin kartonkiakin, oikeastaan kaikkea sitä mihin saksetkin pystyvät.  Stanssi on siis se leikkuuterä, joita löytyy todella iso valikoima eri  kuvioita. Googlettamalla Big Shottia löydät videoita ja muuta tietoa. Kätevän aloituspakkauksen saat ostettua Sinellistä. Kurkkaahan Sinellin sivuille, sillä sieltä löydät monia upeita töitä, joita on mm. Big Shotin avulla toteutettu.




Siinä samassa kun innostuin Big Shotista, innostuin myös kutistemuovista! Huhhei mikä materiaali, niin hauska ja helppo! Kutistemuovia myydään mm. Sinellissä A4 arkeissa ja muistuttaa kalvoa. Siitä pystyy leikkamaan erilaisia kuvioita ja sitä pystyy leimata tai värittää jopa puukynillä.  Kannattaa huomioida, että kutistemuovi kutistuu kuumetessa noin neljäsosaan alkuperäisestä. Itse kuumensin linnut uunissa uunipellillä leivinpaperin päällä noin 175 asteessa reilun minuutin ajan. Kuumentuessaan lintu käpristyi ensin kuppimaiseen muotoon, jonka jälkeen laskeutui tasaiseksi. Korvis koukulle tein reijittäjällä reijän ennen kuumentamista. Mitäs tykkäätte? Ensimmäinen pari lensi jo naapurin korviin!






perjantai 17. elokuuta 2012

Kelloa vailla?

Kauanhan tämäkin projekti on odottanut toteutustaan. No, vuosia. Kymmenen minuutin homman jälkeen voin todeta, että noh olishan tähän ollut aikaa aikaisemminkin. Kellokoneiston osto, vuoan pesu, reijän poraus ja koneisto paikoilleen > valmis! Mutta hei, entinen kello omalla paikallaan näyttikin paremmalta kuin tämä eli nyt tämä on paikkaa vailla.  Vaikka tästä tykkäänkin en ehkä voi enää säilöä kaikkea tulevaisuuteen, joten nyt kysyn onko joku tuttu tai tuntematon tälläistä vailla?




tiistai 14. elokuuta 2012

Uusi Ihana!

Torstaina se tulee nähtäväksi teille kaikille! Uusi ilmettään kohottanut Ihana - lehti! Hakekaa ihmeessä omanne lehtipisteeltä! 



sunnuntai 12. elokuuta 2012

Matkalaukkuja

Muutamat huokaukset ja silmien pyöräytykset ennen näiden kotouttamista... Eli julistan matkalaukkujen metsästyksen päättyneen! Kaikki kolme löytyi yhdestä ja samasta paikasta huippu edullisesti - jes! Toki mahtuuhan tuohon pinoon vielä pari.. ;) Kätevästi nämäkin kätkevät sisäänsä vaikka mitä! Nojoo, sain jo kommentteja kuinka sitten siivotessa painavien laukkujen nostelu on ärsyttävää, mutta hei, eihän näitä voinut jättää lunastamatta? Täytän ne siis jollain kevyellä, hih...