sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Sukkaa pukkaa

Sain kuin sainkin otettua kuvia, tokikaan en kovin laadukkaita. En oikein osaa käyttää muita putkia kuin sitä suosikkiani, joka nyt on mennyttä kalua. Nyyh. Mutta näillä mennään. Alla siis kuvat neuleliivistä, jonka tein itselleni töihinpaluuksi. Joo, edelleenkään se ei ole ollut kertaakaan päällä. Hitsin vitsi, jääköhän se kaapin perälle. Pöh. 



Villasukkien tekeminen on ollut mun tämän kesän juttu. Ihan kummallista, että minua innostaa neuloa kesällä, kun aikaisemmin puikot ovat pysyneet jäähyllä. Tein Poikaaselle norsukirjoneulesukat ja kuten jo aikaisemmin kirjoitinkin, että tuo kuvion tasaiseksi saaminen on kovin haastavaa. Sain pulmaan kuitenkin hyvän vinkin, jota aion vastaisuudessa kokeilla: kuvio kannattaa tehdä isommilla puikoilla kuin muu työ. Norsukuvio on facebookin Voihan villasukka -ryhmästä napattu. 

Kantapää näissä sukissa on vähän hölmön näköinen. Minä kun olen aika vähän tehnyt villasukkia ja vielä vähemmän tätä suosikkikantapäätäni tiimalasia, niin huomasin näitä tehdessäni, ettei olisi kannattanut vaihtaa väriä. Ajatuksenani oli tehdä hieno harmaa kantapää, mutta en muistanutkaan sitä, että kesken kantapään teon tiimalasissa käydään koko kierros etupuolellakin eikä siinä oikein voinut väriä vaihtaa. Joten sitten päätin tehdä yhtä paksun raidan kuin tuo resori on. Hiukkasen hölmön näköiset tuli. Luulen kuitenkin, ettei Poikaasta haittaa.  


elefantit marssii näin

2 kommenttia: