RESEPTI • Aito kalakeitto

Puskantakaa-reseptit pyrkivät olemaan ilmastoystävällisiä, mutta helppoja ja maukkaita, keskittyen oman sadon hyödyntämiseen. Reseptit ovat useimmiten omia sovelluksia jostain löydetyistä resepteistä tai ihan omasta päänahasta revittyjä kokeiluja...

Siis miksikö kirjoittaisin blogipostauksen han tavallisesta kalakeitosta? No siksi, että olen syönyt aivan riittävästi mauttomia, tylsiä kalakeittoja. Kauhulla muistelen kouluvuosien litkua, jossa lillui jotain harmahtavaa, jota epäilen kalanlihan jäännöksiksi.

Pienellä vaivalla saat sata kertaa paremman keiton ja olet ekologisempi samalla. Wohoo!

Ei poppaskonsteja, ei kommervenkkejä – yksinkerainen salaisuus piilee liemessä. Hyvää keittoa et lyö kasaan vartissa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mutta kiemi valmistuu huolettomasti, itsekseen. 

Ensinnäkin, käytä tuoretta kalaa. Kun haet sitä kaupasta, osta tuore, kokonainen kala. Näet, että silmät ovat kirkaat, eivätkä painuneet. Se tuoksuu "eimillekään", eikä kalaiselta. Muista seurata WWF:n kalaopasta. Jos ostat lohikaloja, niin suosi luomukalaa (todella harvoin saatavilla), kotimaista kirjolohta tai norjan kassilohta. Älä osta kotimaista villiä lohta, se on uhanalainen laji. Ihan kuin norppaa söisi, pelkkä ajatus sattuu.

Sitten itse asiaan. Kun ostat kalan, pyydä se fileoituna ja ota perkeet mukaan. Pyydä, että poistavat kidukset, niin se ei unohdu kotona. 

Osta lisäksi sellainen kala, jota osaat ruotia. Emme halua ruotoja emmekä mitään kalahiutaletta keittoon, vaan kunnollisia ruodottomia paljoa! Jos olet epävärma ota lohikala. Niiden ruodot kulkevat rivissä fileessä keskilinjan yläpuolella, paksuimmassa kohdassa. Tunnustele sormella ja nyppäise ruoto kerrallaan helevattuun. Ukko käyttää tähän pieniä pihtejä, ei ollenkaan hullumpi värkki! 

Joissain kaupoissa saa peratessa nahatkin irti fileestä, mutta ei aina. Ota siis ruotimisen jälkeen terävä veitsi ja nirhaa nahka pois. Se tehdään nahka leikkuulautaan päin ja on ihan oikeasti vaikeinta tässä koko prosessissa. Pläh. Mutta kun se on tehty, on ainut kinkkinen juttu tehty. Eikä yhtään haittaa, vaikka filestä tulee vähän ruma – palasiksihan se kuitenkin laitetaan. Laita fileet takaisin jääkaappiin odottamaan.

Sitten perkeet esille. Tarkista, että kidukset on poistettu. Niistä tulee kitkerä maku liemeen, niitä et halua. Sitten perkeet suuren kattilan pohjalle mäisk. Heivaa perään pari sipulia kuorineen, leikkaa ne vaikka neljään osaan. Ja pari porkkanaa, ne rumimmat ja partaisimmat kaapin pohjalta. Nekin voi laittaa pariin osaan, mutta ei tarvitse pilkkoa. Maustepippuria tai valkopippuria kokonaisena sekaan, perään suolaa ja laakerinlehti.

Tässä on tulossa ahvenlientä. Ehkä vähän reilussa määrässä vettä...

Kun kaikki on kattilassa, lisää kylmä vesi. Niin kylmä, kuin hanasta tulee. Laita sitä niin paljon, että kala ja vihannekset kutakuinkin peittyvät. Sitten liesi päälle, ihan pienelle. Tässä se juju piilee. Kalan valkuaisaine hyytyy 40 ja 60 asteen välillä ja sen jälkeen kalasta ei juurikaan irtoa makua liemeen. Eli mitä pidemmän aikaa saat liemen pysymään lle tuon lämmön, sen enempi saat perkeistä irti. Itse pidän liemen tekoa onnistuneena, jos aikaa menee pari tuntia kiehahtamiseen. 

Anna liemen olla liedellä rauhassa, mene vaikka katsomaan salkkareita välillä. Kyllä se siitä. Voit kuoria pinnalta vaahdot loppuvaiheessa sillä tuohan ei pahemmin kiehu. Kun kiehahtaminen on tapahtunut, kaaada liemi lävikön läpi kulhoon. Ja muista se kulho! Kerran kaadoin ajatuksissani pitkään ja hartaasti ongitun, peratun ja keitetyn pikkuahvenliemen viemäriin. Ei näin!

Jos liemi tuntuu kovin vetiseltä, voit hyvin antaa sen kiehua kasaan hieman tässä vaiheessa, kun perkeet ja vihannekset on poistettu.

Jos et syö keittoa heti, laita liemi jääkaappiin tai pakasta se. Sitten on aina valmis pohja pika-kalakeitolle. Jos perkeet jää yli kun teet jonkun toisen kalaruoan, voit hyvn pakastaa perkeetkin ja tehdä tuhdimman liemen myöhemmin, kun plakkarissa on useammat perkeet. Silloin lykkäät jäiset perkeet kattilaan ja varmasti lämpiää hitaasti.

Alkaa olla valmista lohisoppaa. Pinnalla on sitä itseään - täyttä makua!

Itse keitto on sitten niin nopea ja yksinkertainen, kuin keiton tekeminen vain voi olla. Kuutioi kalanfileet. Kuutioi myös vihanneksia maun mukaan: pala lanttua, pari isoa porkkanaa, naurista, palsternakkaa – ihan mikä sulle maistuukin ja keitä niitä sopivan kauan liemessä. Meillä sekaan joutuu lisäksi yleensä kukkakaalia ja vihreitä papuja. Nämä kuitenkin kypsyvät niin nopeasti, että ne saavat mennä liemeen vasta hetkeä ennen valmistumista. Jos haluat valkoisen liemen, kaada sekaan purkillinen (2 dl) kaurakermaa. Ja ihan vihoviimeiseksi, kun olet maistanut ja maustanut liemen, niin laita sekaan kuutioidut fileet. Anna niiden kypsyä pari-kolme minuuttia ja avot!

Kuusvee syö ainekset mieluiten raakana - kalaa myöden...

Itse asiassa meillä vaikeinta tässä kalakeiton teossa on se että kuusvee hyörii vieressä ja napsii ensin leikkuulaudala kukkakaalit suihinsa ja sen jälkeen raa'an lohen. "Sushi on hyvää". Mitäs siihen sanomaan. Tedään ensi kerralla sushia?

Eli lyhyesti:
- osta tuore kala ja ota perkeet mukaan, paitsi ei kiduksia!
- ruodi fileet ja poista nahka, laita fileet jääkaappiin odottamaan
- isoon kattilaan perkeet, sipulia ja porkkanaa, sekä pippueita, suolaa ja laakerinlehti
- jääkylmää vettä niin, että perkeet kutakuinkin peittyvät
- liesi pienelle ja odota, odota, odota
- kun kiehahtaa, siivilöi liemi talteen
- keitä kasaan vielä, jos tuntuu laihalta

- keittoon laitetaan kuutioituja juureksia ja vihanneksia maun mukaan, tilliäkin jos tykkää
- lisätään purkki kaurakermaa (kaksi, jos on todella iso keitto)
- viime hetkellä lisätään kalakutiot, ne kypsyvät parissa minuutissa

Bon appétit!

-----------------------------------------------

Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

RESEPTI • miniomeletit uunissa

Puskantakaa-reseptit pyrkivät olemaan ilmastoystävällisiä, mutta 

helppoja ja maukkaita, keskittyen oman sadon hyödyntämiseen. Reseptit 

ovat useimmiten omia sovelluksia jostain löydetyistä resepteistä tai 

ihan omasta päänahasta revittyjä kokeiluja...

Miniomeletti on kiva herkku, jonka voi syödä heti lämpimänä tai kylmänä näin talviloman retkellä. Lisäksi sen voi varioida loputtomiin. Uunissa kypsentäminen ei ole kovinkaan ekologista, mutta mikrossa tästä ei vaan tule sama asia. Eli.

• 4 luomu-munaa
• 1,5 dl maitoa tai kaurakermaa
• suolaa & pippuria
• herkkuja täytteeksi, tai vaikka jonkun kastikkeen jämät

Ota muffinssivuoka, siis sellainen pelti, jossa muffinssikuopat ja voitele se. Sekoita munat ja maito keskenään ja lisää pippuria ja suolaa. Kaurakerma on ekologisempi vaihtoehto ja tuo ihanasti täyteläisyyttä.

Laita vuokien pohjalle mitä haluat. Kypsennettyjä vihanneksia, ripaus juustoa, jotain itse pyydystettyä kalaa, sientä – ihan mitä vain. Itselaitan aina sipulia, sillä se vaan antaa ruokiin "sitä jotain". Kuhunkin kuoppaan menee reipas ruokalusikallinen täytettä, eli tähteet toimivat tähän tarkoitukseen erinomaisesti. Kaada munamaitoseos päälle, älä kuitenkaan täytä vuokia kokonaan, tai ne kuplivat kypsennysvaiheessa yli.

Sitten uuni 200 asteelle ja kypsennä miniomeletit n. 20 minuuttia. Ne "kohoavat" uunissa paljonkin, mutta lässähtävät kun viilenevät. Irroitaminen voi olla himppasen hankalaa, kannattaa varovasti pyöräyttää veitsi reunan ympäri.

Näihin laitoin fetaa, tomaattia, paistettua sipulia ja tomaatti-chilikastiketta, sekä yrttimaustetta reilusti. Namskis! Vähän oli tekemistä irroittamisessa, mutta oli kyllä vaivan arvoista.

Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

Ihan ihme hillo - eiku marja

Joka kesä pitää olla joku hassu kasvi kokeilussa, josta ei yhtään tiedä, mitä seuraa. Viime talvena kylvin ihmemarjan, wonderberry. Siemenet tilasin briteistä kun tuttavat tekivät kimppatilauksen.

Tässä plantussa on hyötykasville uskomaton 30 päivän itämisaika! Hölmönä kylvin nuo kuivumisherkkiin turveruukkuihin ja kuudesta siemenestä iti lopulta anoastaan kaksi. Olin kyllä jo vähän luovuttanut. Mutta sieltä ne tulivat.

Pikkutaimet näyttivät kovasti paprikoilta. Ja kasvoivat nopeasti tanakoiksi pikkupuskiksi ikkunalaudalla. Toukokuussa kun aloitin karaisun, oli niissä jo ensimmäiset pikkumarjat! Korkeutta plantuilla oli siinä vaiheessa ehkä 35 cm.

Kesän mittaan sain katua, että istutin pensaat kasvihuoneen ovensuun kohdalle. Pituutta noille kertyi parisen metriä ja nuo kaksi pensasta levisivät melkein toiselle puolelle kasvihuonetta. Pakko oli sitoa nuo pensaat narulla tiiviimmin, tai ei olisi päässyt ohi. Nämä siis vaativat suuren tilan!

Satoa kasvarin katossa asti...

Ihmemarja on sukua tomaatille, munakoisolle ja perunalle ja hämmästyttävästi suuri osa suvun edustajista ovat TODELLA myrkyllisiä. Suomessa kasvaa villinä kutakuinkin ihmemarjan kanssa samannäköinen mustakoiso, joka on suhteellisen myrkyllinen. Näitä ei kannata sekoittaa toisiinsa!

Kinkkistä ihmemarjan kohdalla on siis se, että marja on myrkyllinen siihen asti, että se on kunnolla kypsä. Ja siihen menee aikaa. Marja näyttää erehdyttävän kypsältä tooooodella pitkään. Helpoin tapa erottaa raaka marja kypsästä on sen litistäminen. Kun hedelmäliha on lilaa eikä vihreää, on marja kypsä.

Etusormen välissä on raa'an marjan siemeniä, kämmenen puolella kypsää kamaa.

Jos itse kasvi kiinnostaa, niin tässä on siitä enempi tietoa: paisleycarrot.com

Kiehuu, kiehuu.

Ihmemarjan makuhan ei ole juuri minkäänlainen kypsänäkään. Suoraansanottuna aika tylsä ja mitäänsanomaton. Seurasin planttua ensimaistiaisten jälkeen vähän aprikoiden – olisikhan tästä mihinkään? Mutta luotin interwebin lupaukseen hyvästä hillosta ja hoidin homman loppuun.

Sadonkorjuun jälkeen keitin siis helpon hillon:

Yksi osa hillosokeria kolmeen osaan marjaa. Sekaan yhden appelsiinin kuoret ja sen mehu, ainakin se riitti kun tein noin kolmesta litrasta marjaa. Keitetään aika pitkään, tuo on kovin juoksevaa tavaraa, eikä meinaa kiinteytyä millään. Purkitetaan ja annetaan seistä parisen viikkoa.

Tässä näkyy marjan mahtava väri, kun appelsiinin kuori on pinnalla.

Ja tuli muuten hyvää! Ehkä rinnastaisin enempi marmeladiin kuin hilloon, mutta nyt tiedän, mitä talven ajan tulee laitettua paahtoleivälle, nimittäin ihmehilloa. Tämä marmela-hillo sopii varmasti myös erinomaisesti joulutortun tapaisiin leivonnaisiin, missä hillon maku pääsee kunnolla esille.

Kuumensin purkit ennen purkittamista, mutta liian kuumiksi ja yksi purkki sanoi sopimuksensa irti.
Roskiinhan tuo oli heitettävä, ettei tulisi syöneksi lasinsiruja. Nyyh.

Herkku-herkku nam!

Keräsn myös talteen siemeniä oikein kunnolla. Vaan hiiret olivat käyneet popsimassa 95% niistä, mokomatkin!

Koska tämä oli hauska kokeilu, niin ajattelin jakaa keräämäni siemenet sinulle, jos haluat kokeilla tätä erikoisuutta ensi kesänä (niitä jäi onneksi reilusti hiirtenkin jälkeen). Laita Puskantakaa-facebooksivun postauksen alle heppauksesi. Siemeniä riittää kahdeksalle ensimmäiselle. Saat siemenet postittamalla minulle kirjekuoren, jossa on valmis palautusukori itsellesi, tai voit noutaa pussukan minulta. Wonderberryn kylvöaika alkaa kohta olla käsillä, joten heppaa pian!

Resepti • Helppo juustofondue

Tämä resepti on kaukana ekologisesta tai terveellisestä, mutta talvi vaatii pientä juhlaa aina välillä. Tämä ukkoni bravuuri, juustofondue, on ihan parasta suureen tai pieneen juhlaan. Kavereille ollaan useasti tarjottu tätä juhlarokana ja harva ei ole maininnut asiasta jälkikäteen. Viimeksi syötiin fondueta uutenavuotena ihan perheen kesken ennenkuin mentiin ulos katsomaan räiskintää ja tässä siitä teille siitä repsutti kun kerrankin tajusin räpsiä muutaman kuvan.

Paprikajauhe, luomuvalkkari, valkosipulin kynsi, maizenaa ja kolmea eri juustoa: emmental, gruyére ja ritari.

Fonduen teko on kaiken lisäksi helppoa, kunhan vain omistat fonduekeittimen. Vai mikäsennimionkaan. Etkä unohda tarkistaa, onko sitä polttonestettä (sinolia?) ajoissa.

Viinissä pulppuaa mausteet.

Eli hanki nämä, jos teet neljälle:

- kolmea eri juustoa: emmental (puna- tai mustaleimaista), gruyére ja ritari, yhteensä kilon verran, jokaista noin kolmasosan verran painosta.
- 2 dl valkoviiniä
- 1-4 valkosipulinkynttä, maun mukaan
- maizenaa
- paprikajauhetta
- mustapippuria
- vaaleaa patonkia, jos otat esipaistettuja patonkeja, niin kolme patonkia riitää neljälle hengelle.

Paista patonki ja leikkaa se noin 5 cm kuutioihin. Raasta juustot ja hienonna valkosipuli. Sytytä tulitsydeemi ja laita se padan alle.

Kaada valkoviini pataan, perään valkosipuli, mustapippuri ja paprikajauhe.

Odota, että pata lämpiää niin, että seos alkaa pulppuamaan. Silloin lisätään juusto kourallinen kerrallaan sekoitellen. Odota välillä, että juusto sulaa kunnolla.

Kun kaikki juusto on sulanut ja sekin pulppuaa, jää pataan vähän rasvaista lillua, sen saa aisoihin kun päälle ripottelee vähän maizenaa ja sekoittelee pari minuuttia. Säädä tuli pienemmälle ennen ruokailua, ettei herkku pala pohjaan.

Sitten patonkia puikkoon ja eikun dippaamaan! Nam!

Odotetaan, että kuumenee.

Juusto sekaan hiljalleen. Tämä on tuskallisin hetki, joka tuntuu pidemmältä, kuin oikeasti on.

Lillut kuriin maizenalla ja eikun herkuttelemaan!

Valkoviini liottaa juuston rasvan. Jos rasvalillua jää paljon pintaan, oli viiniä liian vähän, laita seuraavalla kerralla enemmän. Viinin alkoholihan kerkeää kiehua pois ennenkuin pääsee maistelemaan, joten tämä on ihan turvallinen ruoka lapsillekin.Moni käyttää ranskanleipää patongin sijasta, mutta taktisesti patonki voitaa, sillä fiksu painaa puikkonsa vähintään yhden kuorireunan, mieluiten kahden läpi. Ei putoa pala. Jos pala putoaa juuston sekaan, niin on erilaisia sääntöjä, mitä pitää tehdä. Juoda kirsikkaviinaa, laulaa laulu tai vaikka mitä. Keksi vaikka oma sääntö!Mutta muista, että tuli ja kuuma, sulanut juusto eivät ole leikin asia! 

Ipana saa aina kaksi tikkua, niin saa laskea toisen lautaselle viilenemään sillä välin, kun kauhoo seuraavaa palaa.

Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

Resepti • Kriikunajuoma K18

Syksyllä isäni kehoitti tyhjentämään kriikunapuut. Olin hieman vastahakoinen, sillä viimevuotisia kriikunahilloja oli vielä jäljellä. Ihan sikahyväähän se on, mutta yksi perhe ei voi syödä sitä määrää hiloja, mitä on tullut tehtyä viimeiset pari vuotta. Silloin isäni heitti idean, että briteissähän noista tehdään liköörimäistä juomaa.

Huuhdotut ja kuivatut kriikunat isoihin purkkeihin.

Hahaa! ajattelin. Ja eikun netin syövereihin. Ja juupa, helppoahan se on kuin heinänteko. Hain Alkosta (vähän punastellen) neljä puolen litran pulloa vahvinta kossua, mitä heillä siellä oli. Eli 50%. Selitin vielä kassalla mihin tarkoitukseen olin niitä hankkimassa. Vastasivat minulle muovisesti hymyillen tyyliin "joopa joo".

Sitten hyökkäsin puskien kimppuun. Meillä ei mökillä ole kunnon tikkaita, joten nappasin kainaloon keittiöjakkaran ja painelin vuohenputkimereen. Iskin jakkaran maahan ja kapusin. Ja lensin suoraan namalleni alas tikkailta. Onneksi en kuusveen niskaan. Eihän maa kantanut moista hökötystä ollenkaan. Mutta paremman puutteessa jatkoin, aina joku jalka upposi ja kiikuin esimerkillisesti vinossa ja välillä alas rysähtäen. Kuusveelle taisi jopa tulla sanottua "älä sit tee tällaista". Hyvä äiti.

No, sitten itse tavaran valmistukseen.

Näyttäisi olevan kaksi tapaa tehdä kriikunajuoma. Joko pistellään hedelmät täyteen reikiä ja odotellaan 1-2 kk tai ollaan pistelemättä ja odotellaan 5-6 kk. Minä päätin pistellä reikiä ja odotella syyskuusta jouluun.

Eli lyhykäisyydessään:

• puoli kiloa sokeria (ihan maksimissaan, ensi kerralla kokeilen yhden purkin kokonaan ilman sokeria, sillä lopputulos oli todella makea)
• pari litraa kriikunoita
• puoli litraa vahvaa viinaa (esim. vodkaa, halvinta mahdollisinta)

Sokeria niskaan ja sitten vodkaa perään.

• parin litran lasipurkki

Pistele muutama reikä jokaiseen kriikunaan (käytin haarukkaa). Kaada ne purkkiin ja sokeri perään. Lopuksi viina perään ja kansi kiinni. Kääntele purkkeja välillä, muutaman päivän välein, kunnes sokeri on liuennut. Anna seistä muutama kuukausi. Avaa ja juo. Jos haluat, voit purstaa marjoista viimeiset mehut ja pullottaa koko komeus. Sokeri- ja alkoholipitoisuutensa vuoksi juoma säilyy pitkään. Itse säästin kosanderipullot ja lopputulos melkein mahtui niihin.

Itse juomahan on laimeampaa alkoholipitoisuudeltaan kuin viina, minkä purkkiin kaataa, mutta tämä ei kuitenkaan, todellakaan ole alaikäisille tarkoitettua juomaa! Itse ajattelin kokeilla tehdä tästä shampanjadrinkin uutena vuotena. Veikkaan, ettei tule pahaa.

Kansi kiinni ja käännellään muutaman päivän välein.

Kun marjat ja sokeri olivat purkissa, en uskonut viinan enää mahtuvan, 
purkki oli jo aivan täynnä! Videosta näkee, kuinka ilma hiljalleen tulee 
pois sokerin ja marjojen seasta ja lisää voi taas kaataa. 

Ilmavaivapurkki, hehee!

Mutaman kuukauden jälkeen purkissa näyttää tältä.

Eikun kansi auki ja maistelemaan!

Ah! Maku on enempi kirsikkainen kuin luumuinen. Erittäin makea, täyteläinen ja mehuisa. Petollinen, sanoisin myös!

Minua jäi vielä harmittamaan runsas yllijäänyt määrä kriikunoita. Maistelin yhtä, ja totesin siinä olevan jotain kirsikkaista rommirusinamaisuutta. Joten hiljaisena iltana pullotin juomat ja samalla otin ja kaivelin kivet kriikunoista. Surautin hedelmät kevyesti sauvasekoittimella ja lopputulemana oli viisi purkillista K18-hilloa (kriikunoita oli  tekeytymässä *kröhöm* neljä purkkia). Toiminee superhyvin vaniljajäätelön kanssa. Pitääkin kaivaa jäätelökone esille pitkästä aikaa! "Hillosta" saa myös lapsiystävällisen kuumentamalla, mikä ei säilyvyyden kannalta ole huono ajatus muutenkaan. K18-hillo on alkoholipitoista ja sokeripitoista, mutta en ole varma kauanko se säilyy jääkaapissa. Enkä usko, että se jää sinne niin pitkään, että säilyvyysaika selviää!

Tämä jäi jäljelle, Hmm. Ovatko oliiveja, viinirypäleitä, vai mitä? 

Kivet ulos plup ja loput kulhoon. Sitten sauvasekoittimella surrur ja lopputuloksena herkkua kaupan päälle!

Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!
---------------------------------

RESEPTi • Toffeinen omenahillo

Puskantakaa-reseptit pyrkivät olemaan ilmastoystävällisiä, 

mutta helppoja ja maukkaita, keskittyen oman sadon hyödyntämiseen. 

Reseptit ovat useimmiten omia sovelluksia jostain löydetyistä resepteistä 

ja pyrin kertomaan lähteen, mikäli se on edelleen muistissa. 

Ikean paperisesta muffinssivuoasta saa hauskan "myssyn" purkille.

Tänä vuonna omenaa tulee aivan simona. Olisi pitänyt karsia raakileita kovalla kädellä, sillä suuresta määrästä johtuen omput ovat pieniä ja putoavat herkästi. Syy suureen satoon oli aivan julmettu kukinta keväällä, omppupuut olivat kuin pilvenhattaroita viikon veran. Sääli, kun en saanut hyvää kuvaa siitä.

Nomutta, omputhan pitää hyödyntää, ja ihanan toffeeinen herkkuhillo on kyllä aivan parasta. Se kruunaa kaiken jäätelöstä paahtoleipään. Itse käytän sitä lakkahillon sijasta leipäjuustonkin kera. Slurps.

Eli tee näin:

Poimi omenoita. Mielellään himppasen ennenkuin ovat aivan kypsiä. Osta hillosokeria. Kaiva kaapista purkkeja ja suurin kattila. Ja eikun toimeen.

Leikkaa omenoista kodat ja muut kovat kohdat pois ja paloittele. Ei tarvitse olla mitenkään pikkukuutiota, itse leikkaan noin 4x4 cm paloiksi. Tai jotain sinnepäin. Ja jätä ihmeessä kuoret sekaan!

Leikkaaminen on puuduttavaa. Jos ei ole seuraa, niin laitan jonkun dokumenttiohjelman pyörimään areenasta.

Täytä kattila omenen paloilla (silleen turhan täyteen tietty, että tippuu reunojen yli kun sekoittaa). Sitten hillosokeria perään. Itse laitan 5 litran täpötäyteen kattilaan suoraan pussista ranneliikkeellä vajaan pussillisen tai koko kilon sokeria, riippuen omenen makeudesta. Sokeria pitää olla paljon, tämä nyt ei ole mikään raakaruoka-terveyspöperö vaan ihan ehtaa herkkua!

Sokeri ja omena ne yhteen soppii, pannaan ne pussauskoppiin!

Laita levy päälle ja kaada desi-pari (kattilan koosta riippuen) vettä päälle. Muuten omput helposti palavat pohjaan alkuvaiheessa. Alussa pitää nimittäin kääntää omenoita koko ajan, kunnes alkavat mehustua. Siihen menee ehkä viitisen minuuttia. Kun mehustuminen alkaa, riittää sekoittaminen silloin tällöin. 

Toffeen maun saat hilloon keittämällä sitä pitkään, ainakin pari tuntia. Väri muuttuu vaaleasta ruskeaksi tai ompun lajikkeesta riippuen punaruskeaksi. Slurps! Voit myös maustaa hillon miten haluat – kanelilla, inkiväärillä tai jopa chilillä. 

Voit myös kypsentää hillon uunissa, jolloin tarvitset ISON uunipadan tai -vuoan. Hilloainekset sinne ja uuniin noin puoleksitoista tunniksi. Välillä tätäkin kannattaa sekoittaa, ettei sokeri pala. Itse koen ongelmallisena riittävän suuren astian löytämisen, jos hilloa alkaa keittämään, niin ei sitä nyt herranjestas tehdä kahta purkkia. 

Kun hillo on muuttunut siirappiseksi ja ruskeaksi voit vielä soseuttaa sen sauvasekoittimella jos haluat tasaisemman hillon. Purkita se sitten kuumana puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin ja säilytä viileässä. Mitä suuremman satsin teet kerralla, sen ekologisempaa!

Vasemmalla viiden litran kattila, jossa juuri "alkukääntö" meneillään. Oikealla edellinen satsi
kaadettuna kolmen litran kattilaan, melkein purkitusvalmiina.

Itse käytän tiskikoneessa pestyjä purkkeja, jotka kuumennan 175-200 -asteisessa uunissa parisenkymmentä minuuttia ennen purkitusta (käytännössä aika on pidempi kun sitä aina laittaa purkit sinne uuniin ajoissa). Lisäksi keitän kannet kymmenisen minuuttia (vähintään – kattila tulee aina laitettua liedelle liian myöhään). Käytännössä nappaan uunista purkin kerrallaan ja kiehuvasta vedestä pikku pihdeillä yhden kannen kerrallaan sitä mukaan, mitä purkitan. JOS haluaa hienostella, niin purkit voi liottaa vuorokauden verran pelkässä vedessä. Silloin vikatkin pöpöt heräävät ja kuolevat varmemmin uunissa. 

Muista tarkistaa, että kansien keskikohouma on painunut sisälle, kun purkki on jäähtynyt. Minusta on jotenkin kovin tyydyttävä ääni, kun keittiöstä alkaa kuulua "plop" kun ne kannet painuvat sisään.

Jos lykky käy, niin jää tilkka yli, joka on liian pieni purkitettavaksi. Se on heti pakko laittaa kuumalle paahtoleivälle heti kun hillo vaan viilenee niin paljon, ettei polta itseään rakoille. 

Mmmm, ihania oman puun omppuja!

Lyhyesti resepti menee näin:

5 litraa paloiteltuja omenoita

1 kg hillosokeria (maun mukaan)

Pohjalle tilkka vettä

Kiehauta koko ajan sekoittaen kunnes oenat alkavat mehustua, sen jälkeen sekoita välillä. Keitä noin kaksi tuntia, kunnes hillo muuttuu ruskeaksi ja siirappiseksi. Jos haluat sileämmän hillon, käytä sauvasekoitinta ennen purkitusta.



---------------------------------
Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

RESEPTI • Raikastava hellejuoma

Puskantakaa-reseptit pyrkivät olemaan ilmastoystävällisiä, 

mutta helppoja ja maukkaita, keskittyen oman sadon hyödyntämiseen. 

Reseptit ovat useimmiten omia sovelluksia jostain löydetyistä resepteistä 

ja pyrin kertomaan lähteen, mikäli se on edelleen muistissa. 

Tällaisina päivinä, kun on liian kuuma mihinkään, kun kasvit ja nurmikko huutavat vettä ja itse likkumattakin tuskastelee hikisenä mahdollisimman vähissä vaatteissa, on raikas viilentäjä enemmän kuin tervetullut.

Tämän juoman sovelsin, kun ukon olisi tehnyt mieli teetä, mutta totesi olevan liian kuuma moiselle. Ja juoma piti saada nopeasti, ei mitään siirappien keittelyitä, kiitos!

Hain pihasta kolme kunnon oksaa pyöröminttua, pari pientä oksaa piparminttua ja noukin jääkaapin perukoilta mojitoon joutumiselta välttyneen limen. On muuten todella vaikea sulkea jääkaappia tällä kelillä, kun seisoo hikeä valuvana bikineissä jäätävän ilmavirran edessä ja vaan tekisi mieli hypätä pää edellä matotölkkiin ja vetää jääkaapin ovi kiinni perässä. Uih!

Noniin, repsuttiin. Kuten yleensä, määriä ei tullut mitattua, tee oman maun mukaan, maistele välillä.

Siinä raaka-aineet.

Viisvee (joka on muuten kohta kuusvee) riipi lehdet oksista ja vippsi ne kahden reilunkokoisen kannun pohjille. Kiehautin muutaman desin vettä ja kaadoin päälle, niin että lehdet just ja just peittyivät. Näin ne saivat kuumaa ja luovttivat kunnolla väriä ja makua. Viisvee sekoitteli "teetä". Mitä pidempään liottelee ne kuumassa vedessä, sen vahvempaa mehua saa.

Sillä välin minä kaadoin pari desiä sokeria juomalasiin, kaadoin tilkan kuumaa vettä perään ja sekoittelin. Helpompi ja nopeampi saada sokeri liukenemaan niin (miten niin hetimullenyt). Jaoin sokeriliemen kahden kannun välillä ja viisvee sekoitteli. Sitten vaan kannut täyteen kylmintä mahdollisinta hanavettä. Ja viisvee sekoitteli jälleen ja maisteli.

Sillä välin leikkasin yhden luomulimen siivuiksi. Mehu oli viisveen makuun vielä hiukan aikuista, joten liottelin desin sokeria lisää ja kippasin joukkoon. Vettä kannuihin menee yhteensä (silmäarviolta) kolme litraa. Käytä itse just niin paljon sokeria kuin omaan suuhun tuntuu sopivalta.

Lopuksi limenrenkaat kannuihin ja maistelemaan. Toinen kannu meni suoraan jääkaappiin viilentymään entisestään. Ensmmäisten lasien viilentäjiksi otettiin jääpalat avuksi. Tämä hellejuoma tietenkin paranee, jos se saa seistä hetken ja maustua, mutta kyllä ensimmäinenkin lasi maistui ihanalta! Illalla lasiin sekaan voisi kaataa tilkan bacardia. Jos meillä olisi bacardia.

Valmista, eipä kestänyt kauaa!

Tärkeintä reseptissä on piparminttu. Sitä ei saa olla liikaa tai tuntuu kuin joisi hammastahnaa, vaan just sen verran, että se jättää suuhun viileänraikkaan tunteen piiiiitkäksi aikaa. Ah!

Minttujahan saa hankittua taimistoilta, mutta ole varovainen sen istuttamisen kanssa - minttu on todella ärhäkkä leviämään! Itse olen pitänyt sitä ainoastaan isoissa ruukuissa tai rajatuilla alueilla (joista se väistämättä karkaa).

Eli lyhennettynä suurinpiirtein-mitoilla:

- 3 iiisoa oksaa pyöröminttua (tai muuta mietoa minttua)
- 2 pienehköä oksaa piparminttua
- 3 litraa vettä
- yksi luomu lime
- sokeria maun mukaan (aloita puolellatoista desillä)

Enjoy!

RESEPTI • Paras purkkisärki

 Puskantakaa-reseptit pyrkivät olemaan ilmastoystävällisiä, 
mutta helppoja ja maukkaita, keskittyen oman sadon hyödyntämiseen. 
Reseptit ovat useimmiten omia sovelluksia jostain löydetyistä resepteistä 
ja pyrin kertomaan lähteen, mikäli se on edelleen muistissa. 

Kesällä joka ikinen ipana haluaa ongelle. Mutta mitä ihmettä pitäisi tehdä niille miljoonalle pikkusärjelle jotka ovat innokkaan kalastajan saalis? Ja joka vielä olisi helppoa ja hyvää? Särjestähän ei tule mitenkään hehkeää kalakeittoakaan. Vastaus on purkkikala! Ihan superhyvää, helppoa ja ekologistakin. Vähän siinä saa näprätä, mutta lomalla on ihana näperrellä. Huomaan, että taidan olla purkitusfriikki. Mutta on vaan niin kiva tehdä kerralla paljon ja purkitetuttuja tuotoksia ei ole kiire syödä pois.

Eli miten purkkikala toimii? Tässä reseptissä ei ole oikeastaan mitään selviä grammaohjeita, kaikki tehdään oman maun mukaan. Mutta tässä perusohje.

Ensin otat vastaan särkisaaliin. Vaikka kuinka pieni fisu kelpaa ja sekaisin voi olla ihan kaikensorttista pikkukalaa. Perkaa kalat, leikkaa pois päät, kidukset kiduskaarineen ja evät. Lahnat on hyvä suomustaa, niiden suomut ovat hehtaarin kokoiset, muita ei tarvitse suomustaa. Leikkaa vielä "sillipaloiksi".

Tämänkertainen pikku saaliimme perattuna ja saamassa pientä savukäsittelyä grillissä. Nam!

Sitten otat puhtaat purkit esille. Puhdas tarkoittaa tiskikoneessa jossain vaiheessa käytettyä, ei tarvitse olla steriiliä. Paras koko on sillipurkki, ne ovat silleen suunniteltu sopiviksi annospurkeiksi.

Leikkaa sipuli kuutioiksi (määrä riippuu kalan määrästä), ota esille pippuria ja suolaa sekä luomuketsuppipurkki.

Tämä sipuli oli vähän turhan suuri tälle kalamäärälle. Mutta sipuliahan sopii laittaa oman maun mukaan.

Laita ensin purkkien pohjalle kerros sipulisilppua ja lado siihen sitten kerroksittain kalapaloja, sipulia, hippusen suolaa ja pippuria ja ketsuppia kunnon struuttaukset. Päällimmäiseksi vähän sipulisilppua ja niskaan kunnon loraus öljyä. Ei purkin täydeltä, vaan niin, että pohjalle kertyy muutama sentti.

Purkit valmiina uuniin. Yhdessä vain on ketsuppia, ja sitäkin aällä kertaa, ettei savun maku peity.

Voit myös testata erilaisia mausteita, tässä reseptissä kuvatut kalat savustimme ensin samalla kun savustimme muutakin ruokaa. Näistä purkeista osasta tehtiin ketsupillista ja osasta ketsupittomia.

Sitten laitat kannet päälle kevyesti (ei silleen hampaat irvessä kiinni) ja siirrä ritilälle kylmään uuniin. Laita alle uunipelti, sillä usein joku purkki kuplii yli, ja on himppasen helpompi pestä uunipelti kuin uuni (been there, done that). Lämpö 125 asteeseen ja odota neljä tuntia. Sitten väännä kannet kunnolla kiinni, polta käpäläsi pariin otteeseen siinä samalla, laita purkit heti takaisin uuniin ja anna purkkien jäähtyä uunin kanssa.

Säilytä purkkisärki jääkaapissa. Jos et syö hetinytpois, niin nämä säilyvät pitkään! Tässä kuvassa syödään kaksi vuotta sitten tehtyä kalaa. Ihan koemielessä olen jättänyt avaamatta, mutta nyt oli ihan pakkosaada. On edelleen oikein hyvässä iskussa, nam!

Tässä purkki pöydässä, eikä yhtään häpeä kaupallisten tuotteiden rinnalla!

Uuni hauduttaa kalan sörsseliksi. Silmä erottaa selkärankaa ja vaikka mitä, mutta suu ei enää erota niitä! Vau! Vähän tuota voisi verrata sardiineihin, mutta on vielä pehmeämpää ja täyteläisempää (etenkin jos on käyttänyt kunnolla ketsuppia). Meillä tämä ruoka kelpaa pikkukalastajalle todella hyvin. Purkkisärki on aivan mahtavaa tavaraa uusien pottujen kanssa, leivällä tai vaikka missä.

Viisvee jätti parhaan viimeiseksi! Sanoi itse kysymättä, että oma kala on parempaa kuin kaupan.

Mitä suuremman satsin teet kerralla, sen ekologisempi. Tässä reseptissä käytetään uunia pitkään, joten fiksuinta on täyttä se kerralla kunnolla. Olen parhaimmillaan tehnyt puolen kauppakassin verran purkkisärkeä kerralla. Siinä meni toki tovi, että sain kalat käsiteltyä, mutta oli se sen arvoistakin.

Sissi tuli lopuksi pesemään ylijäämävoinokareen. Ylimääräkalaahan ei jäänyt. Ja muutenkin tomaatti ja sipuli
ovat kissoille myrkyllisiä yhtään suuremmissa määrissä. Maitotuotteetkaan eivät ole kissanruokaa...

RESEPTI • Vännä helpot herkkutortut

 Puskantakaa-reseptit pyrkivät olemaan ilmastoystävällisiä, mutta helppoja ja maukkaita, 

keskittyen oman sadon hyödyntämiseen. Reseptit ovat useimmiten omia sovelluksia 

jostain löydetyistä resepteistä ja pyrin kertomaan lähteen, mikäli se on edelleen muistissa. 

Katsoin toissapäivänä televisio-ohjelmaa, jossa joku ohimennen sanoi "but I made tarts". Piti googlettaa, että mitä ne nyt sitten tarkalleen ovat. Jaa, erilaisia piirakoita, näemmä. Ohjelmassa vilahti miniversioita, ja sillä istumalla keksin, että viisveen pomimat raparperinvarret sopisivat sellaisiin täydellisesti. "Tartin" voi täyttää vaikka millä, eli täysin poropeukaloleipurina sovelsin tietty ihan oman täytteen (ja jännitin jälleen kerran, tuleeko syötävää vai nielläänkö taas irvistellen).

Piiraista tulikin kannelliset versiot, eli pikkuisia torttuja! Ihana vahinko. Eikä tarvinnut antaa isän koiralle salaa, vaan tästä tuli sellainen herkku, että oksat pois! 

Tämä ei kyllä voineen, juustoineen ja uunin lämmittämisineen mikään ilmastoherkku ole, mutta lähiruokaversiona tämän voisi toteuttaa oikein hyvin. Enkä todellakaan suosittele laihduttajille...

Taikina:

125 g huoneenlämpöistä voita

100g maustamatonta tuorejuustoa

2,5 dl vehnäjauhoja

Kuorrutus:

1,25 dl sokeria

1 rkl vehnäjauhoja

1 muna (lumu)

60g sulatettua voita

2 tl vaniljasokeria

Täyte:

Raparperihilloketta

Taikina: sekoita huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto mahdollisimman tasaiseksi tahnaksi. Lisää jauhot ja vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Vuoraa 12 muffinssin vuoan kolot reunoihin asti taikinalla. Aseta jääkaappiin odottamaan. Vuokien vuoraaminen vaatii vähän näpertelyä, mutta muutoin on kyllä maailman helpoin taikina.

Kuorrutus: Sekoita jauhot, vaniljasokeri ja sokeri keskenään. Lisää muna ja vatkaa kuohkeaksi (käytä sähkövispilää, kestää parisen minuuttia sillä). Lisää lopuksi vielä sulatettu ja jäähtynyt voi. Helppo nakki.

Keitä raparperihilloketta (tämä on ehkä paras tehdä ensin, että se kerkeää jäähtymään). Ota siis raparperinpalasia ja paaaaljon sokeria kattilaan (eli maun mukaan, sokeia voi hyvin lisätä loppuvaiheessa, jos maku on liian ärtsy). Lirauta tilkka vettä kattlan pohjalle (ettei kattila kärähdä ennenkuin raparperi alkaa mehustumaan) ja laita kattila hellalle. Sekoita koko ajan ja keitä kunnes raparperi kiehuu vähän rikki. Tarkista sokerin määrä maistamalla ja anna hillokkeen viiletä. Tanakampaa hlloa saat, jos käytät tavallisen sokerin sijasta hillosokeria. Pari keskikokoista vartta raparperia riittää, mutta keitä ihmeessä liikaa, raparperihilloke on niin hyvää muutenkin. Vaikka viilillä, puurossa tai vaikka paahtoleivällä. 

Laita taikinalla vuorattuihin muffinssikoloihin hilloketta kolmasosa - puolet tilavuudesta ja kuorrutus-sörsseliä yhtä paljon. Jätä tyhjää puolen sentin tai sentin verran, että kuorrutuksella on vähän tilaa kohota.

Paista uunissa 150-175 asteessa puolisen tuntia tai kunnes kuorrute on kullanruskeaa. 

Anna viiletä sen verran, ettet polta suuta!

Tästä tuli niin hyvä (ja eritoten helppo) kokonaisuus, että pitänee kokeilla erilaisilla täytteillä pitkin kesää. Tokkopa kaikkia täytteitä tarvitsee keittää hillokkeeksi, etenkään marjat. Viisvee toivoi jo vadelmatäytteisiä, itse haaveilen omena-kaneli-calvados -versiosta. Ja voisi kokeilla mustikkaa. Ja karviaisia. Ja pallo vaniljajäätelöä kylkeen. Ja luulen, etten tänä kesänä pääse laihtumaan.

Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

Tomaatinsiemenet multiin änn-yy-tee-NYT!

Hei te muut harrastepuutarhuroijat! NYT on oikea aika laittaa tomaatit multiin! Wohoo!

Tomaatinkasvatus on hauska pikku projekti, joka ei ole vaikea ja josta voi saada paljon iloa jos muistaa olla stressaamatta lopputulosta. Kuten joku viisas sanoi, tärkein ei ole lopputulos, vaan matka. Tomaatisa saa nauttia paljon jo ennen sadonkorjuuta, sillä sitä saa hypistellä ja tuoksutella mikä on iso osa kyseisen plantun lumoa.

Noniin. Perusohjeisiin, siis.

Eli kipinkapin hankkimaan taimimultaa. Se on hyvä ostaa kaupasta eikä sooloilla jollain epämääräisellä tavaralla, sillä siemenet tykkäävät vähäravinteisesta mullasta. Kovin ravinteikas multa estää pidemmän idätysajan vaativia siemeniä itämästä, tämän opin tänä keväänä. Lisäksi taimimulta on tauditonta ja rikkaruohotonta. Ei olisi kiva huomata kasvattavansa pikkukoivuja 15 kappaletta...

Herkullisia siemenlajikkeita löytyy nykyään laajalti. Kurkkaa puutarhaliikkeiden, rautakauppojen ja erilaisten nettikauppojen valikoimia. Valitse muutama erilainen, tomaatteja ei ole erikseen vaikeita tai helppoja!

'Schellenbergs favorit' - suurin kasvattamani pihvitomaatti!

Tomaatin taimikasvtuksen pika-ABC on tässä:

Black cherry on yleinen ja aivan mahtavan satoisa!

- Auringonvaloa on riittävästi tomaatin esikasvatuksen aloittamiseksi maaliskuun alusta alkaen, jos sinulla on aurinkoinen ikkuna. Kerkeät saamaan satoa vielä, vaikka kylväisit vasta maalis-huhtikuun vaihteessa.
- Kylvä siemenet ehdottoman puhtaisiin ruukkuihin. Käytettyjen ruukkujen huuhtelu ei todellakaan riitä, vaan kuuraaminen, liottaminen, pihassa pakastaminen ja vaikka uunissa kuumentaminen tai tiskikoneessa käyttäminen on suositeltavaa taudinaiheuttajien hävittämiseksi.
- Pidä kylvös kosteana (ne pikkuiset kasvarit kennostoilla ovat oikein hyviä alussa, kelmun alla jotenkin aina kasvaa hometta), pienikin kuivahtaminen väärään aikaan tappaa siemenen. Vältä kuitenkin homehtumista.
- Kun taimet ovat kasvattaneet ensimmäiset oikeat lehtensä sirkkalehtien jälkeen, on aika koulia. Kouliminen tarkoittaa omaan kasvupurkkiin siirtämistä ja kouliminen vauhdittaa kasvua. Kouli ottamalla plantun lehdistä kiinni, ei varresta. Teelusikalla myllää juuret varovasti mullasta ja istuta omaan ruukkuunsa. Tomaatti kannattaa upottaa alimpia lehtiä myöden multaan (puutarhamulta tai musta multa on tällöin jo hyvä), sillä se kasvattaa juuria pitkin vartta ja taimesta tulee vahvempi.

Jokaiselle omansa, meillä pidetään kirsikkatomaateista.

- Ruukun koko saa olla reilu, se saisi olla noin puolen litran vetoinen. Esimerkiksi pestyt ja aukileikatut maitotölkit ovat suosittuja (muista rei'ittää pohja).
- Sitten kasvattelet sisällä tasaisessa kosteudessa ja mahdollisimman aurinkoisessa. Tue tainta sitomalla se keppiin, jos se alkaa lerpsahtamaan.
- Odota kunnes hallat ovat varmasti ohi. Silloin alkaa rumba. Tomaatti pitää karaista ennen ulos tai kasvihuoneeseen istuttamista (karaista kannattaa kaikkia sisällä kasvatettuja planttuja). Karaiseminen tarkoittaa päivittäistä ulkoilutusta, ulkoilmaan totuttelemista. Planttu hinataan jonnekin varjoisaan paikkaan ja vielä mielellään varjostetaan jollain harsolla. Ja tuodaan yöksi sisälle turvaan. Tätä jatketaan vähintään viikon, mielellään kahden verran ja on työläin osuus tomaatin kasvattamista.
- Kun lopulta on ulosistuttamisen aika, upotetaan taimi jälleen niin syvälle kasvualustaan, kuin mahdollista (jotkut jopa istuttavat taimen kyljellään tai kieputtavat vartta monta kierrosta mullan alla istuttaessaan amppelitomaattia).

Siementen kestää suurinpiirtein 3-7 vuorokautta itää, pieni lämpö ei ole haitaksi. Kovin kylmällä ikkunalaudalla voi tulla ongelmia. Kylvöksen voi siis pitää pimeässä mutta lämpimässä, vaikka lattialämmityksellä kylppärissä, sillä siemen ei vaadi valoa itääkseen. Heti kun itää, niin siirto valoon vaan.

Ensimmäinen onnistunut kylvökseni jokunen vuosi sitten...

Huomaa, että tomaatteja kannattaa kylvää säästeliäästi, sillä siementen itämisprosentti on korkea vielä vuosienkin jälkeen. Parhaimmillaan olen nähnyt 130% itämisprosentin, kun muutama siemen on ollut jotenkin tuplasiemen. Itse kylvän kaksi siementä per lajike, että on varataimi. Varataimet yleensä tyrkytän ystäville ja kolleegoille. Ensimmäisenä vuonna kylvin 15-20 siementä per lajike ihan varmuuden vuoksi. Olin lievästi sanottuna pulassa tomaatintaimien kanssa kun ikkunalaudat, ruukut ja multa loppuivat...

Tomaatti on kiitollinen kasvatettava, se nimittäin antaa paljon anteeksi ja törpöinkin amatöörikasvattaja saa yleensä maistaa edes muutaman työn hedelmän. Myöhemmin keväällä tulee tomaatinhoidosta lisätekstiä, lannoituksista ja tuennoista, en jätä pulaan tällä aloitustiedolla. Ja jos kaikki menee täysin mönkään, haet keväämmällä taimet torilta tai taimitarhalta. Joten, go for it!

-----------------------------

Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!