Näytetään tekstit, joissa on tunniste liha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liha. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Broileripata

Broileri-chorizopata

Jälleen yksi pataruoka. Niitä on ilmestynyt tänne blogiin aika monta, varsinkin sen jälkeen, kun sain äidiltäni iki-ihanan ovaalin Le Creusetin valurautapadan. Se on kivan kokoinen ja keraamisessa keittotasossani sattuu olemaan sille juuri sopiva soikea keittoalue.

Itseasiassa minulla on nyt kaksi valurautapataa, soikea (sopiva) ja pyöreä (aika iso), jonka hankin opiskeluvuosinani ollessani kesätöissä Kokkipuodissa. Molemmissa on niin sanottu vesikansi, jolloin ruokaan tarvitaan vain vähän nestettä: kannen syvennykseen laitetaan kylmää vettä, jolloin kannen sisäpinta kerää höyryä. Höyrypisarat tippuvat pikkuhiljaa ruoan päälle ja valelevat sitä samalla. Ihan kiva lisäominaisuus, vaikka useimmiten käytänkin kantta ihan tavalliseen tapaan, ilman vettä.


Broileripata
4–6:lle

1 kg broilerin koipi-reisipaloja
150 g chorizoa (raakamakkaraa)
öljyä ruskistamiseen
2 punasipulia lohkottuna
4 valkosipulinkynttä viipaloituna
3 paprikaa, eri värisiä, lohkottuna

3 tomaattia kuutioituna
1–2 vihreää chiliä renkaina
2–3 chipotle-chiliä adobo-kastikkeessa*, paloiteltuna
1 ½ rkl balsamietikkaa
3 laakerinlehteä
1–1½ tl suolaa
ripaus sokeria
nippu tuoretta timjamia
(kanalientä tarvittaessa)

Ruskista broilereita öljyssä padassa. Purista joukkoon chorizo-makkarat kuoristaan ja jatka ruskistamista.
Siirrä lihat lautaselle odottamaan.
Lisää hieman öljyä pataan ja paista sipuleita ja paprikoita hetken aikaa.
Lisää tomaatit, chilit, mausteet ja ruskitetut lihat.
Hauduta pata kypsäksi ja lisää tarvittaessa nestettä, esimerkiksi kanalientä.
Tarjoa riisin tai hyvän leivän kanssa.

*Aikamoinen sanayhdistelmä - chipotle-chili adobo-kastikkeessa. Kyseessä on savustettu chili, yleensä jalapeno-chili, joka säilötään adobo-kastikkeeseen. Adobo-kastike on puolestaan, mausteinen chilikastike, jota käytetään esimerkiksi marinointiin tai lisukkeena sellaisenaan. Chipotle-chilejä adobo-kastikkeessa myydään pienissä säilyketölkeissä ja niitä saa nykyään hyvin varustetuista ruokakaupoista. Jos et käytä kaikkia chilejä kerralla, siirrä loput esimerkiksi kannelliseen rasiaan ja säilytä jääkaapissa. Itse olen pakastanut loput chilit, jotta ne eivät unohtuisi jääkaappiin. Pakastimesta niitä on kätevää ottaa ruoanlaittoon tuomaan täyteläisyyttä ja potkua erilaisiin ruokiin. 


Kevät on saapunut!



Olen leikannut omenapuut ja aloittanut haravoinnin. Pienen pihapöydän ja tuolit asettelin sammaleiselle nurmelle, jotta voisin istahtaa ja ihmetellä kevään etenemistä. Aurinko tuo kummasti eloa, ohikulkijatkin iloisesti tervehtivät.



maanantai 12. tammikuuta 2015

Juures-possupata

Kyljykset padassa


Padat ovat ihania pakkasella. Tässä padassa koko ateria valmistuu kerralla, kun perunatkin kypsyvät mukana. Herkullista lientä jää yleensä jäljelle ja siitä valmistan seuraavana päivänä keiton lisäämällä joukkoon pakastimesta papuja tai kikherneitä ja muita kasviksia.

Uskokaa tai älkää, mutta nuo kuvassa olevat timjamit ovat puutarhastani: kävin lumen alta kaivamassa. Aika ihana yrtti, kun säilyy niin pitkään vihreänä.


Juures-possupata
4:lle

4 porsaankyljystä
100 g chorizo-tuoremakkaraa viipaleina
öljyä paistamiseen

1 iso sipuli
6 perunaa
3 porkkanaa
1 palsternakka
noin 7 ½ dl vettä
2 rkl Worcestershire-kastiketta
1 tl kuivattua timjamia tai iso nippu tuoretta
rouhittua mustapippuria

Suurus
1 dl paksua maustamatonta jogurttia
1 rkl vehnäjauhoja

Koristeluun tuoretta timjamia

Kuori ja paloittele sipuli ja juurekset isoiksi lohkoiksi.
Kuumenna tilkka öljyä isossa padassa ja ruskista kyljykset ja makkarat. Siirrä lihat hetkeksi lautaselle.
Paista padassa hetken aikaa sipuleita ja juureksia. Lisää lihat pataan ja vettä sen verran, että kaikki juuri ja juuri peittyvät. Lisää mausteet ja hauduta kannen alla noin tunnin ajan.
Sekoita jogurtti ja vehnäjauhot ja lisää pataan varovasti sekoittaen. Anna padan porista vielä muutama minuutti. Maista, lisää tarvittaessa mausteita ja koristele timjamilla.


sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Lammaspata

Karitsan lapa

Lammaspataan sujahti reilusti paprikoita ja paprikaa myös mausteena. Savupaprikaan olen aiemmin suhtautunut varauksella, mutta tähänkin ruokaan se sopi todella hyvin. Pata oli vahvaa, herkullista ja liha niin pehmeää, että melkein karkasi haarukasta.

Lammaspata
6:lle

1 ½ kg karitsan lapaa paloiteltuna
öljyä ruskistamiseen
3 sipulia lohkottuna
6 valkosipulinkynttä viipaloituna
3–4 (suippo)paprikaa suikaloituna
1 rkl paprikajauhetta
1 tl savupaprikajauhetta
3 laakerinlehteä
muutama rosmariinin oksa
1 ½ tl suolaa
2 dl punaviiniä

Ruskista liha valurautapadassa kahdessa erässä. Siirrä lihat odottamaan.
Ruskista sipulilohkoja muutama minuutti. Lisää valkosipulit, paprikat ja mausteet ja sekoittele hetken aikaa. Lisää viini ja lihat.
Siirrä pata uuniin ja hauduta kannen alla 175 asteessa runsas 2 tuntia.





Keväinen metsä
Sipoonkorven metsäpolut olivat vielä viikonloppuna paikoin jäisiä. Puikkelehdin metsän kautta pahimpien paikkojen ohi, en kaatunut. Istahdin kivelle syömään eväitä ja nautin auringonlaskusta tikan nakuttaessa kelottunutta puuta ja mustarastaan livertäessä iltalauluaan.









sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Poro-sieniruukku


Riistakäristys on herkullista talviulkoilun jälkeen. Poronlihat muhivat ensin padassa sienten kanssa ja päätyvät sitten ruukuissa uuniin taikinaristikon koristamina. Olen tarjonnut tätä sellaisenaan, mutta perunamuussi lisänä selättää nälän lopullisesti.
 
Poro-sieniruukku
4:lle

25 g voita
750 g poronkäristystä
1 sipuli
1 palsternakka
1 dl käsiteltyjä mustatorvisieniä tai suppilovahveroita
noin 2 dl vettä
1 ½ tl suolaa
½ tl rosmariinia
½ tl timjamia
1 laakerinlehti
5 katajanmarjaa

3 levyä lehtitaikinaa
Voiteluun kananmunaa

Kuumenna voi padassa ja ruskista lihat kahdessa erässä.
Kuori ja hienonna sipuli.
Pese, kuori ja kuutioi palsternakka.
Lisää sipuli, palsternakkakuutiot ja sienet lihan joukkoon.
Lisää vesi ja mausteet. Hauduta kypsäksi matalalla lämmöllä, noin 1–2 tuntia. Lisää tarvittaessa nestettä.
Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Annostele poropata annosvuokiin. Varmista, että pohjalla on hieman nestettä.
Anna lehtitaikinalevyjen sulaa leikkuulaudalla noin 20 minuuttia. Leikkaa taikinapyörällä levyistä nauhoja ja asettele ristikoksi lihapadan päälle. Voitele ristikot kananmunalla.
Kypsennä uunissa 10–15 minuuttia. Tarjoa sellaisenaan pikkuruokana. Mikäli tarjoat pororuukkua pääruokana, tarjoa lisänä peruna- tai juuressosetta ja puolukkasurvosta.



lauantai 12. tammikuuta 2013

Täytetyt uuniperunat


Mietin tovin onko täytetty uuniperuna pikkuruoka, kun lisäsin tähän tekstiin tunnisteet. Päädyin tunnisteissa myös pikkuruokaan, mutta niin täyttävää peruna oli, että minulle riitti yksi vaikka olin juuri tullut pitkältä lenkiltä.

Täytteitä on kiva tehdä erilaisia, mutta hyvin pärjää yhdelläkin. Meillä oli tänään tarjolla kalatäytettä, salaattia ja uunituoretta juureen tehtyä ruisleipää. Keittiössä on nyt mukavan lämminn, kun uuni on ollut päällä monta tuntia.

Täytetyt uuniperunat
4:lle

4–8 isoa perunaa (Rosamunda)
½ rkl öljyä

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Pese perunat juuresharjalla, kuivaa talouspaperilla ja voitele kauttaaltaan öljyllä.
Pistele perunoiden kuoriin haarukalla reikiä ja nosta perunat pellille leivinpaperin päälle.
Kypsennä perunoita uunissa noin tunnin ajan. Varmista kypsyys kokeilemalla haarukalla.
Viillä kypsiin perunoihin veitsellä ristiviillot, anna hetken jäähtyä ja purista varovasti niin, että peruna ”aukeaa”.
Täytä perunat haluamallasi täytteellä. Kukin täyte riittää noin 4:lle perunalle.

Kalatäyte
150 g kylmäsavustettua kalaa
pieni pala purjoa
2 dl ranskankermaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Paloittele savukala pieniksi kuutioiksi.
Pese purjo huolellisesti ja hienonna.
Sekoita kala ja purjo ranskankerman joukkoon ja mausta.

Lihatäyte
75 g savustettua lihaa, esim. poroa
200 g tuorejuustoa
2 rkl maitoa
½–1 tl raastettua piparjuurta
ripaus suolaa

Sekoita tuorejuusto notkeaksi ja ohenna maidolla.
Suikaloi liha ja sekoita kaikki ainekset keskenään.

Kasvistäyte
1 dl kuorettomia manteleita
400 g pakasteherneitä sulatettuna
nippu mintunlehtiä
1 rkl sitruunamehua
½–1 tl suolaa
2 rkl öljyä

Mittaa mantelit monitoimikoneen kulhoon ja jauha hienoksi.
Lisää mantelijauheen joukkoon herneet, mintunlehdet, sitruunamehu ja suola ja soseuta mahdollisimman hienoksi.
Lisää monitoimikoneen syöttöaukosta öljyä pikkuhiljaa, kunnes sakeus on sopivaa. Tarkista maku.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Broileri-ohravuoka ja kylvösuunnitelmia


Luulliset broilerit ovat maukkaita, kun ne saavat rauhassa muhia uunin lämmössä. Teen broilereista usein kahta eri versiota samalla uunin lämmittämisellä. Seuraavaksi päiväksi on mukavasti ruoka valmiina, jos on kiireinen päivä, ja sopivasti hieman erilainen ruoka. Laitoin toiseen vuokaan pohjalle täysjyväohraa (Torino), pakastimesta maissia ja oman pihan papuja. Toiseen vuokaan puolestaan ohrahelmiä, joiden päälle sujahti punasipuleita ja viimeinen pussillinen pakastettuja omenalohkoja. Lisäilin mausteita joukkoon ja asettelin broilerit päälle. Selvästi on kevät tulossa, kun pakastinta tyhjentelen. Jääkaapista löytyi vielä purkillinen omenachutneya, joka sopi loistavasti tuon omenaisen version seuraksi.

Broileri-ohravuoka I
4:lle

2 dl täysjyväohraa
3 ½ dl vettä
150 g vihreitä pakastettuja papuja
2 dl pakastemaissia
3 maustamatonta broilerin koipi-reisipalaa
öljyä
1 tl suolaa
1 ½ tl Provencen yrttiseosta

Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Mittaa uunivuokaan ohra ja kaada päälle vesi. Lisää pakastepavut ja -maissit ja sekoita hieman. Ripottele päälle osa suolasta ja yrttiseoksesta.
Leikkaa broilereista halutessasi rasvaiset nahan reunat pois. Asettele broileripalat kasvisten päälle, valuta hieman öljyä ja mausta lopulla suolalla ja yrttiseoksella.
Paista uunissa noin 45 minuuttia.

Broileri-ohravuoka II
4:lle

2 punasipulia
1–2 omenaa
2 dl ohrahelmiä
4 dl vettä
1 rkl balsamietikkaa
3 maustamatonta broilerin koipi-reisipalaa
öljyä
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria

Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Kuori ja lohko punasipulit ja omenat.
Mittaa uunivuokaan ohrahelmet ja kaada päälle vesi. Lisää sipulit ja omenat. Mausta balsamietikalla ja ripauksella suolaa.
Leikkaa broilereista halutessasi rasvaiset nahan reunat pois.
Asettele broileripalat vuokaan päällimmäiseksi, valuta hieman öljyä ja mausta suolalla ja pippurilla.
Paista uunissa noin 45 minuuttia.

Kylvösuunnitelmia
En ole vielä kylvänyt yhtään siementä. Ensin vähän haaveilen, sitten suunnittelen ja ensi viikolla kylvän. Suunnitelmissani puutarhaan päätyvät isolehtiset basilikat ja todennäköisesti punalehtibasilika. Kelloköynnökset onnistuivat viime vuonna kasvilampun alla niin hyvin, että niitä kylvän myös.

Salkopavut tuottivat mahtisadon, niitä on pakastimessa vieläkin muutama pussi. Taimet vievät vähän tilaa kasvaessaan ylöspäin, joten ne sopivat hyvin ruukkuviljelyyn. Salkopavun siemeniä aion ostaa OmaPiha -messuilta. Persilja on kaksivuotinen ja toivon, että se nousee vanhalle paikalleen, eli en kylvä. Tomaatteja kokeilen ehkä kasvattaa muutaman ja vien auringon lämpöön eteläiselle parvekkeelle, jossa viihtyvät hienosti myös basilikat. Lehtikaali ja mangoldi menestyvät lievässä varjossa, niitä kylvän loppukeväästä tai hankin taimena. Ne viihtyvät ruukussa ja ovat kauniin koristeellisia myös.


Parveke on hyvä paikka salaateille, koska etanat eivät ole hoksanneet tulla sinne. Rosmariini ei talvehtinut, mutta sinnitteli tammikuuhun asti. Uusi taimi on hankintalistalla ja se pääsee parvekkeen lämpöön.



Stevia on kellarissa, mutta näyttää elottomalta. Otan sen kokeeksi sisälle. Jos lehtiä ei ilmesty, hankin uuden taimen. Kesäkurpitsoita on oltava. Niitä on niin helppo ja hauska hoitaa. Kukatkin ilahduttavat kauneudellaan ja ovat syötävän hyviä. Pallokurkku oli helppo ja maukas, sitä kylvän ehdottomasti myös tänä keväänä. Chilin taimen yritän ostaa samalta myyjältä Annalasta, sillä viimevuotinen tuotti valtavan määrän upean punaisia palkoja.


Jostain syystä raitapunajuuret ovat kasvaneet kasvimaallani muhkeiksi, mutta tavalliset ovat kituuttaneet. Raitaa siis tänäkin kesänä. Pieniä perunan mukuloita on niin ihana nostaa maasta, että vaikka tilaa on vähän, taidan raivata pienen alueen potuille. Kehäkukkiakin on johonkin saatava!

Näin paljon suunnitelmia – saa nähdä mitkä toteutuvat.





Toteutuvat tai eivät, haaveilen jo istahtavani tuonne puutarhakeinuun multaisine käsineni odottamaan kasvun ihmettä ja kesän satoa!

maanantai 27. helmikuuta 2012

Lihapata


Pataruoat ovat talvella niin käteviä. Padan muhiessa liedellä, ehtii hiihtää tai ulkoilla pitkän lenkin. On mukava palata kotiin, kun ruoka on valmiina vain lisuketta vailla. Tein edellisellä kerralla tälle padalle nopeaa couscousia, mutta eilen keittelin ohrahelmiä – nopeita nekin. Osa tykkäsi ruoasta enemmän couscousin kanssa, minun mielestäni juuri ohra oli paras lisuke.

Lihapata
6–8:lle

800 g naudan ja/tai porsaan suikalelihaa
2 rkl öljyä
3 porkkanaa
2 punasipulia
4 valkosipulinkynttä
2 tl juustokuminaa
2 tl jauhettua korianteria
2 tl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta tai cayennepippuria
ripaus kanelia
2 tl suolaa
400 g tomaattimurskaa
1 prk kikherneitä (tai n. 3dl keitettyjä)
150 g kuivattuja luumuja
n. 3 dl vettä


Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista.
Ruskista lihat padassa öljytilkassa useassa erässä. Siirrä ruskistetut lihat toiseen astiaan odottamaan.
Pese, kuori ja viipaloi porkkanat.
Kuori ja lohko punasipulit ja valkosipulinkynnet.
Lisää pataan öljyä ja kuullota kasvikset. Lisää kaikki mausteet ja sekoittele hetken aikaa.
Lisää kasvisten joukkoon ruskistetut lihat, tomaattimurska, huuhdotut ja valutetut kikherneet ja luumut.
Lisää vesi, sekoita ja hauduta 2–3 tuntia.
Tarjoa couscousin tai ohran kanssa.





sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Täytetyt räiskäleet


 Letut ovat mielestäni ihan parhaita hillon kanssa, tosin mikään ei voita ranskalaisia Crêpes Suzetteja, mutta joskus on kiva tehdä lettuja myös suolaisella täytteellä. Tämä ohje on vanha. Olen kehitellyt sen aikanaan erityisesti lapsille maistuvaksi, mutta ovat ne kelvanneet aikuisillekin. Olisi kiva kuulla mitä täytteitä te olette lettuihin laittaneet?

Täytetyt räiskäleet
(8 kpl)   

Lettutaikina:
4 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
½ dl grahamjauhoja
2 kananmunaa
ripaus suolaa
2 rkl öljyä
Paistamiseen voita

Vatkaa ensin puolet maidosta ja muut aineet isossa kulhossa. (Näin taikinaan ei tule paakkuja.)
Kaada loppu maito kulhoon, sekoita ja anna taikinan turvota hetken aikaa.
Kuumenna paisitinpannussa nokare voita. Kun voi on kuohunut ja hieman ruskistunut, säädä levy keskiteholle ja annostele pannulle ohut kerros taikinaa. Paista ja käännä räiskäle, kun pinta on hyytynyt.
Paista kääntöpuolta vielä hetki ja siirrä lautaselle.

Täyte:
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
200 g jauhelihaa
1 dl vettä
½ dl ketsuppia
1 tl paprikajauhetta
1 tl basilikaa
1 tl oreganoa
ripaus mustapippuria
½ tl suolaa
1 ½ dl pakastemaissia
Kuorruttamiseen juustoraastetta

Hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi.
Ruskista jauhelihaa paistinpannulla. Lisää hetken kuluttua sipulit ja jatka paistamista.
Lisää pannulle vesi ja mausteet. Anna kiehua hetken aikaa.
Lisää lopuksi pakastemaissi ja kuumenna.
Pane uuni kuumenemaan 250 asteeseen ja voitele uunivuoka.
Annostele täytettä kullekin räiskäleelle, kääri rullalle ja nosta uunivuokaan.
Ripottele rullien päälle juustoraastetta ja siirrä vuoka uuniin noin 5 minuutiksi. Räiskäleet ovat valmiita, kun juusto on kullanruskeaa. 

Talvinen taivas 
Nämä kuvat otin klo yhden jälkeen päivällä. Epäröin kannattaako rantaan lähteä kuvaamaan lainkaan, kun oli niin suunnattoman harmaata. Pienen metsikön takaa avautuikin upea taivas.












Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...