Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Jouluinen hedelmätorttu

 

Torttuvuoka, johon kumottaessa muodostuu syvennys, on tosi kätevä. Vuoka on pelastanut minut pulasta monta kertaa. Pohja paistuu tuota pikaa ja täytteitä voi varioida mielensä mukaan lopputuloksen ollessa mehevä ja yksinkertaisen kaunis.

Jouluinen hedelmätorttu
 
Pohja 
2 kananmunaa
¾ dl sokeria
¾ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl kanelia 

Kostutus 
noin ½ dl maitoa 

Täyte 
100–150g halvaa
2 dl rahkaa
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl vaniljasokeria
½ tl inkivääriä
2 dl kermaa 

Päälle 
hedelmiä tai marjoja 

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Voitele ja korppujauhota torttuvuoka, johon kumottaessa muodostuu syvennys. Voit myös paistaa taikinan tavallisessa kakkuvuoassa.
Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi sähkövatkaimella.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahdon joukkoon varovasti käännellen.
Kaada taikina vuokaan, tasoita pinta ja paista uunin alimmalla ritilätasolla 10–15 minuuttia.
Jäähdytä torttu. Kostuta tortun pohjaa ja reunoja voitelusiveltimellä.
Valmista täyte kulhossa sekoittamalla rahkan joukkoon hunaja, vaniljasokeri ja inkivääri.
Vaahdota kerma ja lisää rahkaseos kermavaahdon joukkoon. Mikäli täyte on liian löysää, vatkaa vielä hieman.
Murustele tai kuutioi halva ja ripottele torttupohjalle.
Levitä kerma-rahkatäyte ja koristele hedelmillä tai marjoilla.



       Oikein hyvää ja tunnelmallista joulua kaikille!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulupuuro


Riisipuuro taitaa kuulua aika monen kodin jouluperinteisiin. Niin meilläkin. Jos teen puuron vähälaktoosisesta maidosta, käytän erilaisia vippaskonsteja, jotta puuro ei muuttuisi väriltään rusehtavaksi. Pitkä haudutusaika vaikuttaa värin muuttumiseen (Maillard-reaktio), joten olen yrittänyt lyhentää hauduttamista mm. turvottamalla riisejä etukäteen tai lisäämällä maitoa pikkuhiljaa, kuten risottoa valmistaessa. Olen myös joskus keittänyt puuron veteen ja lisännyt lopuksi kermaa tai veteen sekoitettua maitojauhetta. Useimmiten keittelen puuron kuitenkin laktoosittomaan maitojuomaan, jolloin väri ei juurikaan muutu. Uunipuuro on mielestäni ihan parasta, mutta harvoin se pysyy kauniin valkoisena.

Riisipuuro
4:lle

4 dl vettä
2 dl puuroriisiä
7 dl maitoa
½ tl suolaa

Mittaa vesi ja riisit pinnoitettuun kattilaan.
Kuumenna kiehuvaksi ja keitä, kunnes vesi on imeytynyt riiseihin, noin 10 min.
Lisää maito ja sekoita, kunnes puuro alkaa poreilla.
Pienennä lieden tehoa ja sekoittele niin kauan, että puuro poreilee enää aivan hiljalleen. Hauduta kannen alla kypsäksi välillä sekoittaen, noin 40 minuuttia.
Lisää lopuksi suola.


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Taatelileivokset


Taatelikakku tuo lapsuuden joulujen tuoksut ja maut mieleeni. Taateleissa on hieman toffeemainen maku ja siksi ne sopivat hyvin leivonnaisiin. Raikas kuorrutus vielä krunaa nämä mehevät taateliset herkkupalat.

Taatelileivokset
12–15 palaa

Taikina
1 pkt taateleita (250 g)
2 ½ dl vettä
100 g voita
1 dl kermaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria

Kuorrute
100 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g maitorahkaa
1 ½ dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl jauhettua inkivääriä

Koristeluun kuivattuja karpaloita

Mittaa taatelit ja vesi kattilaan. Keitä matalalla lämmöllä, kunnes taatelit ovat pehmenneet, noin 15 minuuttia. Soseuta taatelit sauvasekoittimella tai survimella.
Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vuoraa suorakaiteen muotoinen vuoka (20 x 30 cm) leivinpaperilla. Leikkaa ylimääräinen paperi pois.
Kuutioi voi ja lisää kuumaan taatelisoseeseen. Sekoita, kunnes voi on sulanut.
Kaada taatelisose taikinakulhoon ja lisää kerma, sokeri ja fariinisokeri. Lisää munat yksi kerrallaan ja sekoita hyvin.
Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe, sooda ja vaniljasokeri ja lisää ne varovasti käännellen taikinan joukkoon.
Kaada taikina vuokaan ja paista noin 30 minuuttia. Kokeile kypsyyttä puutikulla. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, pohja on kypsä.
Jäähdytä pohja hyvin. Kuorrutta leivonnainen mieluiten vasta seuraavana päivänä, maut ovat silloin tasaantuneet.
Kuorrutetta varten notkista tuorejuusto vispilällä sekoittaen. Lisää joukkoon rahka, sokerit ja inkivääri. Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle, leikkaa terävällä veitsellä neliöiksi ja koristele. Säilytä jääkaapissa.





Tunnelmallista joulua kaikille!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Hedelmäinen joulupitko


Jouluksi leivon aina perinteisiä joulupullia. Kokeilin täksi jouluksi myös tällaista hedelmäistä pitkoa ja siitä tuli tavattoman hyvää. Toinen pitko syötiin saman tien ja toinen on pakastimessa.

Hedelmäinen joulupitko

1 dl kuivattuja karpaloita
1 dl rusinoita
1 dl kuivattuja kuutioituja aprikoosinpaloja
1 dl sukaattia tai muita hillottuja hedelmiä
½ dl omenatuoremehua
1 (luomu)appelsiini

2 dl maitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
½ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
½ tl muskottia
2 kananmunaa
noin 8 dl vehnäjauhoja
100 g voita huoneenlämpöisenä

Voiteluun sulatettua voita
Koristeluun tomusokeria

Liota kuivattuja marjoja ja hedelmiä omenamehussa. Sekoita välillä.
Pese appelsiini hyvin ja kuivaa. Kuori uloin oranssi kerros ja hienonna.
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja kaada isoon kulhoon.
Murenna hiiva maitoon ja sekoita hyvin.
Sekoita joukkoon sokeri, suola, mausteet ja munat.
Lisää vähän yli puolet jauhoista hyvin sekoittaen.
Lisää loput jauhot vähitellen, toisella kädellä alustaen tai yleiskoneella. Alusta taikinaa noin 10 minuuttia.
Lisää voi pieninä paloina sekä liotetut marjat ja hedelmät liemineen sekä appelsiinin kuori. Jatka alustamista, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Lisää tarvittaessa jauhoja.
Peitä kulho leivinliinalla ja anna taikinan kohota lämpimässä paikassa lähes kaksinkertaiseksi, vähintään puoli tuntia.
Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle leivinpöydälle. Alusta taikinaa, kunnes se on kiinteää ja jaa taikina kahtia.
Kauli taikinat soikeiksi levyiksi. Rullaa levyt ja siirrä ne pellille leivinpaperin päälle saumakohta peltiä vasten. Leikkaa rullan päältä puhtailla taloussaksilla paloja, älä kuitenkaan leikkaa pohjaan asti. Käännä palat vuorotellen vasemmalle ja oikealle. Anna pitkojen kohota leivinliinan alla.
Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Voitele pitkot sulatetulla voilla ja paista uunin keskitasossa noin 30 minuuttia, kunnes pitkot ovat kullanruskeita.
Voitele pitkot vielä kerran heti uunista oton jälkeen ja siivilöi pinnalle reilusti tomusokeria.
Jäähdytä ja kääri pitkot folioon.





sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kalamureke



Meille joulu ei yleensä tule ilman haukimureketta. Hauki on kyllä vielä kalastamatta, mutta katsotaan jos siima vielä kiristyisi. Hauesta puheen ollen, joidenkin mielestä se on ihan roskakala. Olen aivan eri mieltä! Murekkeesta tulee aivan loistavaa haukifileistä. Olen kerran tehnyt tämän samaisen murekkeen vahingossa ahvenista ja sekin oli loistavaa – ihan kerrassaan loistavaa. Niin tai näin, mureke on joulun suurta herkkua tai uuden vuoden aterian päätähti.

Kalamureke
6–8 hengelle

500 g nahatonta haukifileetä
1 dl vaalean leivän murusia
3 dl kermaa tai kermamaitoa
1 ½ tl suolaa
ripaus valkopippuria
3 kananmunaa
100 g voita, sulatettuna

Koristeluun sitruunaa

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vuoraa suorakaiteen muotoinen 1 ½ litran vetoinen vuoka leivinpaperilla.
Jauha kala aivan hienoksi esimerkiksi monitoimikoneessa (ruodotkin jauhautuvat).
Turvota leivän murusia kermassa isossa kulhossa.
Lisää kermaseoksen joukkoon jauhettu kala, mausteet ja sulatettu voi.
Vatkaa kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita käännellen seokseen.
Kaada murekeseos vuokaan, peitä leivinpaperilla ja vielä foliolla, ja pane vuoka isoon uunivuokaan alimmalle ritilätasolle. Kaada lämmintä vettä uunivuokaan ja kypsennä mureketta vesihauteessa noin tunnin ajan.
Anna murekkeen levätä hetken aikaa ennen kumoamista.
Koristele sitruunaviipaleilla tai -lohkoilla ja tarjoa lämpimänä tai kylmänä.

Mureke on herkullista myös pakastettuna, mutta sen rakenne muuttuu aavistuksen hauraaksi.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Speltti-karpalokeksit


Nämä speltti-karpalokeksit ovat niin hyviä, että ne pitää piilottaa, jos luulee tarjoavansa niitä joulun kahvipöydässä.

Speltti-karpalokeksit
noin 25 kpl

50 g voita
2 dl spelttihiutaleita
3/4 dl sokeria
½ tl leivinjauhetta
1 pieni kananmuna
½ dl kuivattuja karpaloita tai 3/4 dl pakastettuja

Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Sulata voi ja anna hetken jäähtyä.
Sekoita kulhossa hiutaleet, sokeri ja leivinjauhe.
Lisää sulatettu voi ja sekoita. Lisää kananmuna ja karpalot.
Nosta taikinasta kahden lusikan avulla nokareita pellille leivinpaperin päälle. Jätä hieman leviämistilaa.
Paista noin 10 minuuttia uunin keski- tai ylätasossa.
Nosta keksit pelliltä vasta vähän jäähtyneinä. Säilytä kannellisessa rasiassa.

Mikäli haluat oikein rapeita keksejä, siirrä valmiit keksit ritilälle ja pidä 100 asteisessa uunissa noin tunnin ajan.






perjantai 7. joulukuuta 2012

Ruusukaalisalaatti


Löysin kaupasta toissapäivänä kauniita pieniä ruusukaaleja. Pikku pallerot pääsivät ostoskärryyn hetimiten. Tämä ihana salaatti on värikäs ja sopii hyvin myös joulupöytään.

Ruusukaalisalaatti
4:lle

300 g ruusukaalia
2 pientä porkkanaa
pieni hapokas omena
2 rkl kuivattuja karpaloita
tuoretta rosmariinia
1 rkl sitruunamehua
1 rkl öljyä

Huuhdo ruusukaalit ja poista niistä mahdollisesti tummunut kanta.
Pese ja kuori porkkanat ja höylää ohuiksi lastuiksi.
Kiehauta vähän vettä, mausta suolalla, lisää ruusukaalit ja keitä noin 5 minuuttia. Lisää porkkanalastut ja keitä vielä noin 5 minuuttia.
Leikkaa omena ohuiksi viipaleiksi. Paloittele hieman karpaloita ja hienonna rosmariini.
Kun ruusukaalit ovat kypsiä, valuta ne sekä porkkanat ja huuhdo heti kylmällä vedellä, jotta kaalien kaunis väri säilyy. Puolita halutessasi ruusukaalit.
Kaada kasvikset laakealle vadille ja sekoita varovasti joukkoon omenaviipaleet, karpalot ja rosmariini. Lorauta päälle sitruunamehua ja öljyä.



Talventörröttäjät
Eikö olekin hieno sana?





sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Pähkinäinen aroniakakku


Pakastimestani löytyi vielä muutama rasia marja-aronian marjoja. Tämä erittäin herkullinen pähkinäinen kakku sopii hienosti adventtiaikaan tai vaikka joulupöytään.

Pähkinäinen aroniakakku

3 kananmunaa
2 dl sokeria
50 g voita, sulatettuna
1 dl kermaviiliä
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g mantelimassaa
3 dl pakastettuja marja-aronian marjoja

Pähkinäkuorrute:
3 dl pähkinöitä (esim. hassel, pekaani, cashew)
50 g voita
½ dl sokeria
½ dl hunajaa
2 rkl vehnäjauhoja
½ tl kanelia
2 rkl maitoa

Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota irtopohjainen kakkuvuoka.
Vatkaa kananmunat ja sokeri sähkövatkaimella vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
Sulata voi pienessä kattilassa. Heti kun voi on sulanut, siirrä kattila pois levyltä ja sekoita joukkoon kermaviili. Kaada seos muna-sokerivaahtoon ja sekoita varovasti.
Raasta mantelimassa.
Sekoita keskenään kuivat aineet, raastettu mantelimassa ja marja-aroniat ja lisää ne taikinaan varovasti käännellen.
Kaada taikina leivitettyyn vuokaan ja paista uunin alatasossa noin 40 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Kokeile kakun kypsyyttä puutikulla. Jos raakaa taikinaa ei tartu tikkuun, kakku on kypsä.
Valmista kakun kypsyessä pähkinäkuorrute. Paloittele pähkinöitä hieman pienemmiksi. Mittaa kaikki kuorrutteen aineet kattilaan, keitä matalalla lämmöllä noin 5 minuuttia.
Kaada kuorrute valmiin, kuuman kakun pinnalle. Siirrä uuniritilä keskitasolle ja jatka kakun paistamista vielä noin 5 minuuttia.
Jäähdytä kakkua hetken aikaa, irrota vuoan reunus ja siirrä kakku lastan avulla ritilälle tai tarjoiluastiaan.



Talvi on tullut!








sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Täytetyt punasipulit


Olen puuhastellut viikonloppuna puutarhassa. Eilen nappasin maljakkoon nipun omenaminttuja – marraskuun lopulla siis. Niistä hauduttelin illalla teetä. Tee ei ollut ihan niin aromikasta kuin kesällä, mutta tuoksu oli entisensä. Puutarhassa on vielä yllättävän paljon yrttejä: timjamia, sitruunamelissaa, salviaa, oreganoakin. Sipuleiden täytettä varten hain tänään ison nipun timjamia ja pari salvian lehteä. Samalla aurinkokin näyttäytyi! Syksyllä sisälle siirtämäni rungollinen rosmariini voi oikein hyvin ja kasvattamassani basilikassa on vielä muutamia vihreitä lehtiä. Hienonsin yrtit ja sekoitin tahnaksi vuohenjuuston kanssa. Sillä aikaa laitoin ristiviilletyt sipulit kiehumaan. Niiden hieman pehmittyä ja auettua täytin sipulit juusto-yrttitahnalla ja siirsin uunin lämpöön. Sipulit muuttuvat uunissa makeiksi ja solmivat täydellisen liiton vahvan juuston ja yrttien kanssa. Vastustamattoman hyviä!

Täytetyt punasipulit
4–8:lle

8 keskikokoista punasipulia
½–1 tl suolaa

iso nippu tuoreyrttejä (esim. rosmariini, timjami, basilika)
1 valkosipulinkynsi
100 g sinihome- tai vuohenjuustoa

Kuori punasipulit, leikkaa aivan pieni pala pois kannasta ja leikkaa sipuleiden päihin ristiviillot.
Kiehauta kattilassa vettä, mausta suolalla ja keitä sipuleita noin 10 minuuttia.
Pane uuni kuumenemaan 200 asteeeseen.
Hienonna yrtit ja valkosipulinkynsi. Sekoita haarukalla juuston kanssa tahnaksi.
Nosta sipulit reikäkauhalla uunivuokaan vieri viereen, anna hetken jäähtyä ja avaa sipuleita ristiviilloista hieman.
Paina jokaiseen sipuliin lusikan avulla yrtti-juustotahnaa. Peitä vuoka kannella tai foliolla. Paista sipuleita uunissa, kunnes ne ovat pehmeitä, niiden koosta riippuen noin 30 minuuttia. 



maanantai 2. tammikuuta 2012

Loppiaista kohti


Jos pikkuleipärasian pohjalla on vielä pipareita, ja kätköissä valkosuklaata, näitä makeisia kannattaa kokeilla. Mielestäni kaikki valkosuklainen on yltiömakeaa, joten siihen pitää varautuman. Yksi pala riittää!

Valkosuklaamakeiset
(noin 30 palaa)

200 g valkosuklaata
½ dl kermaa
25 g voita
1 rkl hunajaa
8 piparkakkua
3 dl maissihiutaleita
1 dl cashewpähkinöitä

Valmista suklaan sulattamista varten vesihaude: mittaa kattilaan vettä ja aseta kattilan päälle sopivasti asettuva toinen kattila, kulho tai syvä lautanen. Kuumenna kattilassa oleva vesi, mutta älä keitä voimakkaasti. Pane ylempään astiaan suklaa tasakokokoisina paloina, kerma sekä voi. Sekoita seosta varovasti, älä vatkaa. Kun suklaa on sulanut, ota kulho pois kattilan päältä ja lisää hunaja.
Murskaa piparkakut sormin isoon kulhoon. Palaset kannattaa jättää melko isoiksi, noin pikkusormen pään kokoisiksi paloiksi. Murskaa maissihiutaleita myös hieman. Halkaise cashewpähkinät neljään osaan sormin tai paloittele ne veitsellä leikkuulaudan päällä.
Kaada suklaaseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita.
Kaada makeisseos melko paksuksi kerrokseksi noin 20 x 30 cm:n suuruiselle alueelle leikkuulaudalle leivinpaperin päälle. Siirrä leikkuulauta jääkaappiin ja anna makeisseoksen jähmettyä muutaman tunnin ajan.
Kun makeisseos on jähmettynyt, leikkaa terävällä veitsellä makeislevy ruuduiksi. Siirrä ruudut varovasti rasiaan irralleen toisistaan. Jos makeiset eivät mahdu rasiaan yhteen kerrokseen, leikkaa leivinpaperipala kerrosten väliin. Säilytä makeiset jääkaapissa.

Uusi vuosi on alkanut
Sateita riitti joulukuussa, vähän aurinkoakin. Muutama kuva vielä vihreistä nurmista, kukista ja sorsista viime viikolta. Tänään sataa lunta täällä ja kuvat vaihtuvat pian valkoisiksi. Kunpa lumipeite nyt pysyisi!












Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...