Kuuma olet, tuli, ja roihuat kovin, loittone minusta liekki! Viittani kytee, vaikka kohotan sitä, turkkini polttaa tuli.
Odinn:
Nidavelliriin, pohjoiseen on noussut Sindrin suvun kultainen sali; Okolnirissa kohosi toinen, Brimirin juomasali, jättiläisen.
Auringosta etäällä hän erottaa salin, Naströndillä se on, pohjoiseen on ovi; räppänästä pisaroina putoilee myrkky, käärmeiden selkiä on palmikoitu seiniin.
Ja hän, joka on palannut, näkee; mutta näkeekö lopun ja onko loppu onnellinen? Kuunnelkaa, vaietkaa viisaat, hän näkee.
Näkijätär:
Kahlasivat kuohuvaa virtaa valapattoiset miehet ja murhaajasudet, ja ne jotka viettelivät toisen vaimon; Nidhöggr oli siellä, imi vainajain verta, susi raastoi toisia - joko tiedätte vai ette?
Grimnir:
Istuin tulien keskellä kahdeksan yötä, ei ruokaa kantanut kukaan.
Odinn:
Kuulkaa näkijätärtä, sokeaa naista, hän näkee.
Näkijätär:
Idässä, Rautametsässä, istui vanha vamo ja kasvatti Fenririn heimokuntaa: näistä yksi on oleva kerran kuun rosvo, hahmolta peikko.
Hänen ravintonaan ovat miesten ruumiit, hän saastuttaa verellä jumalten sijat, aurinko tummuu ja suvilla on sitten epävakaiset ilmat - joko tiedätte vai ette?
Grimnir:
Minut on tuleen sidottu, istun tulen vankilassa. Mutta joko kuulen äitini äänen, joko nousee kapinaan manalle mennyt kansa?
Näkijätär:
Kummulla istui siellä ja harppua soitti jättinaisen paimen, iloinen Eggther; hirsipuulehdossa yllä lauloi koreanpunainen kukko, Fjalarr.
Aasoille kiekui Gollinkambi, se herättää kaikki Herjafödrin miehet; maan alla laulaa toinen lintu, Helin kartanon noenpunainen kukko.
Grimnir:
Tuskani ovat kovat, enkö tätä kipua kestä? Nyt kun kahleitani polttaa tuli, joka kasvaa; onko ainoa pakoni täältä kuolema?
Veljekset taistelevat, toinen lyö toisen, sisarusten lapset hylkäävät suvun; paha on aika, huoruutta paljon, kirvesaika, veitsiaika, murtuneet kilvet, myrskyaika, susiaika maailmanlopun alla, ainoakaan mies ei armahda toista.
Odinn:
Kuulkaa! Nyt sokea näkee, tuntematon tietää!
Näkijätär:
Mimirin pojat liikkuvat, ja perikadon ääntä julistaa kaikuva Gjallar-torvi, kovin puhaltaa Heimdallr, on korkealla torvi, Odinn puhuttelee Mimirin päätä.
Vavisten seisoo Yggdrasill, saarni, ikipuu valittaaa, nyt on jättiläinen irti, Helin tien kukijat pelkäävät kaikki, kunnes Surtrin sukulainen ahmaisee saarnin.
Odinn:
Mitä aasoilla on? Mitä haltioilla on? Koko Jötunheimar ryskää, ovat käräjillään aasat; kääpiöt voihkivat kiviovillansa, tunturien viisaat - joko tiedätte vai ette?
Hrymr saapuu idästä, ylhäällä kilpi, hirmuisena kiemuroi maailmankäärme, käärme iskee vettä, kotka kirkuu, repii ruumiita, harmaa; Naglfar on irti.
Odinn:
Vaikka aurinko mustuu. Katsokaa, hän näkee! Vaikka tähdet pimenevät ja taistelun savu verhoaa kuun. Katsokaa, hän näkee!
Näkijätär:
Idästä liukuu laiva yli meren, tuo Muspellrin joukot, ja Loki ohjaa; jättiläiset saapuvat seuraten sutta, ja sen väen mukana on Byleistrin veli.
Surtr tuo etelästä korventavaa tulta; sodanjumalain aurinkoa säihkyy miekka, kallioita särkyy, jättinaisia sortuu, miehet käyvät Heliin, halkeaa taivas.
Nyt Hlinille tulee toinenkin murhe, kun Odinn käy sotimaan sutta vastaan ja Belin uljas surmaaja iskee Surtriin, Friggin sydänystävä saaa surmansa siellä.
Odinn:
Vaikka mustuu kuu ja pimentyneenä on taivas. Katsokaa, Näkijätär näkee, Ennustaja, sokea ennustaa!
Kuulkaa, jos teillä on korvat, kuulkaa, miten valittaa maailmanpuu. Nähkää, jos pystytte katsomaan sokaistuvin silmin.
Nyt lähestyy Hlödynin loistava poika, Odinnin vesa käy käärmeen kimppuun; tämä, raivokas, tappaa Midgardrin turvan; kotinsa on jätettävä kaikkien miesten; Thorr pystyy astumaaan tuskin yhdeksän askelta käärmeen luota, hän, kunniastaan varma.
Katsokaa Näkijätärtä; hän näkee!
Näkijätär:
Aurinko mustuu, maa luhistuu mereen, taivaalta sortuvat säteilevät tähdet, roihuten palaa elämänpuu, korkeat lieskat taivaalle lyövät.
Hän näkee; hän näkee vieläkin kauemmas, hän näkee. Näkijätär: Minä näen, miten kohoaa toisen kerran maa, iäti vihreä, merestä esiin; kosket kuohuvat, kotka lentää, tunturilta se pyytää kalaa.
Aasat kokoontuvat Idavöllrille, he haastelevat siellä maan hirmuisesta vyöstä ja muistavat mahtavan menneisyyden ja Mahtijumalan muinaiset riimut.
He löytävät jälleen lautapelin levyt ruohon keskeltä, kultaiset, kauniit, ajassa ammoin omistamansa.
Kylvämättä kasvavat pellot, paha parantuu kaikki, Baldr palaa; Hroptrin saleissa asuvat Hödr ja Baldr, sodanjumalat oivat - joko tiedätte vai ette?
Odinn:
Hän näkee salin, soreamman kuin päivä, se on kullalla katettu ja kohoaaa Gimlessä. Nuhteettomat ihmiset asuvat siellä, ja heillä on aina mukanaan onni.
.......
Näkijätär:
Mahtaja nousee mahtiin ja voimaan, tuo väkevä yllä, joka ohjaa kaiken.
Nyt lähestyy lentäen tumma lohikäärme, pimeästä vuoresta se välkehtien lentää, höyhentensä kätköissä kantaa ruumiita, Nidhöggr. Nyt näkijätär poistuu.
Käräjiin kävivät kaikki aasat, ja yhdessä istuivat aasattaret. Jumalat pohtivat perinjuurin, mitä tiesivät Baldrin pahaenteisset unet.
Niin Odinn nousi, iäkäs Gautr, pani satulan selkään Slepnirille, hän ratsasti syvälle synkkään Heliin ja kohtasi hurtan joka Helistä nousi.
Ylt´yleensä veressä oli sen rinta ja se loitsujen isälle ulvoi pitkään. Yhä ratsasti Odinn, maa kumisi alla, tuli Helin korkeiden hallien eteen.
Itäiselle ovelle ratsasti Odinn, hän tiesi, missä lepäsi tietäjätär, kunnes pakolla kutsuttu nousi ja puhui.
Näkijätär:
Kuka mies se on, tämä outo mies, joka minulle määräsi vaikean matkan? Lumi peitti minua, sade pieksi ja liotti kaste, olin kuolleena kauan.
Odinn:
Olen nimeltä Vegtamr, Valtamrin poika, puhu Helistä minulle, kuin minä maasta. Ketä varten on sormuksin somistettu penkit ja kauniit istuimet kimaltavat kultaa?
Näkijätär:
Baldrille täällä on tehty simaa, kilpi kattaa kimaltavan juoman. Mutta pelossa elävät mahtavat aasat. Väkisin puhuin ja vaikenen nyt.
Odinn:
Älä vaikene tietäjätär, kyselen vielä, kunnes tarkoin sen kaiken tiedän: kenestä sukeaa Baldrin surma, kuka päästää päiviltä Odinnin pojan?
Näkijätär:
Hödr kantaa sinne kuuluisan puun, hänestä aukeaa Baöldrin surma, hän päästää päiviltä Odinnin pojan. Väkisin puhuin, vaikenen nyt.
Odinn:
Älä vaikene, tietäjätär, kyselen vielä, kunnes tarkoin sen kaiken tiedän: kuka Hödrille kostaa katalan työn ja saattaa roviolle Baldrin surman?
Näkijätär:
Rindr Länsisaleissa synnyttää Valin, yksiöisenä sotii Odinnin poika, ei käsiään pese, ei hiuksiaan kampaa, ennenkuin saa roviolle Baldrin surman. Väkisin puhuin, vaikenen nyt.
Odinn:
Älä vaikene, tietäjätär, kyselen vielä, kunnes tarkoin sen kaiken tiedän: keitä ovat neidot, jotka itkevät armasta, kohottaen taivaalle liinojen kulmat?
Näkijätär:
Sinä et ole Vegtamr, niinkuin luulin, vaan olet Odinn, iäkäs Gautr.
Odinn:
Sinä et ole näkijätär, viisas nainen, vaan olet kolmen tursaan äiti.
Näkijätär:
Mene kotiin Odinn, ole ylpeä aina, älä palaja enää ihmisten luokse, ennenkuin Loki pääsee irti ja jumalten tuomion päivä on tullut.
Jumalten valtias, Freyr, virka, mitä tahtoisin tietää: miksi istut salissa yksin, ruhtinas, pitkät päivät?
Freyr:
Paljastaisinko sinulle, poika, mieleni raskaan murheen? Alfrödull hohtaa joka ainoa päivä, ei kaipaukselleni koskaan. Skirnir:
Niin suuri ei voi murheesi olla, että minulle et sanoa saata, ikiaikoina olimme yhdessä nuoret, me taidamme toisiimme luottaa.
Freyr:
Gymirin kartanolla kulki se neito joka on minulle mieleen; käsivarret loistivat, loivat valon kaikkiin vesiin ja ilmaan. Näin rakastanut ei nuori mies ole neittä ikinä ennen, mutta aasa ja haltia ainoakaan ei meidän suo yhdessä olla.
Skirnir:
Siis annan ratsu, joka tohtii rientää läpi sokaisevan lepattavan liekin, ja anna miekka, joka itsestään sotii jättien joukkoa vastaan.
Freyr:
Minä annan ratsun, joka tohtii rientää läpi sokaisevan lepattavan liekin, ja annan miekan, joka itsestään sotii, jos kantaja vain on viisas.
Skirnir:
Yö ulkona mustuu, aika on mennä yli märkien tunturimaiden, yli huurretursaiden teiden, me palaamme kahden tai kahden jäämme hirmuisen hiiden valtaan.
.....
Skirnir:
Kerro, paimen, joka kummulla istut ja tarkkaat kaikkia teitä, kuinka pääsen neidon puheille ja vältän Gymirin koirat?
Paimen:
Kuolemaanko vihitty vai vainaja lienet?
Puheisiin et voi ikinä päästä Gymirin tyttären kanssa.
Skirnir:
Voi parempaakin tehdä kuin puhjeta parkuun, jos eteenpäin aikomus on, määräpäivä on minulle pantu ja mitattu elämäni aika. .....
Gerdr:
Mikä on se meteli minkä kuulen kaikuvan kartanolla? Järisee maa ja järkkyvät siitä Gymirin kartanot kaikki.
Palvelusneito:
Ulkona on mies, hän on satulasta astunut, laskee ratsunsa ruohoon.
Gerdr:
Kutsu hänet sisään, hän tulkoon saliimme juomana jaloa simaa, vaikka aavistan kyllä, että tuolla seisoo veljeni surma.
.......
Oletko haltia vai aasain poika vai viisas vaani? Miten tulit yksin liekkien yli meidän taloomme tänne?
Skirnir:
Enpä ole haltia, en aasain poika, en viisas vaani, vaikka tulin yksin liekkien yli teidän taloonne tänne.
Minulla on yksitoista kultaista omenaa, Gerdr, ne omiksesi annan, jos sovimme, että Freyr saa sinulle läheinen ystävä olla.
Gerdr:
Yhtätoista omenaa en ikinä huoli mieliksi kenenkään miehen, niin kauan kuin elämme, emme koskaaan asu yhdessä Freyr ja minä.
Skirnir:
Sormuksen saat, joka paloi silloin, kun poltettiin odinnin poika, kahdeksan sormusta yhtä suurta se luo oka yhdeksäs yö.
En sormusta ota vaikka onkin se palanut, kun poltettiin Odinnin poka, Gymirin kodissa riittää kultaa, voin isäni aarteita jakaa.
Skirnir:
Näetkö tyttö tämän taipuisan, sorjan, miekan, jota kädessä kannan? Katkaisen sillä sinulta kaulan, jos tahtoani et täytä.
Gerdr:
En siedä pakkoa, siihen en suostu mieliksi kenenkään miehen, jos löydät Gymirin, luulenpa, että tarpeeksi tapella saatte.
Skirnir:
Näetkö, tyttö, taipuisan, sorjan miekan jota kädessä kannan? Sen terään on vaipuva vanha jätti, isäsi on kuoleman oma.
Tätä taikavarpua tottelet kyllä, sinut taivutan tahtooni, tyttö, saat siirtyä sinne missä sinua ei ikinä näe ihmisen poika.
Kotkan kummulla kyyhötät aamuin, tähyät maasta pois, tuijotat Heliin päin, inhoat tuokaa enemmän kuin inhottaa ihmistä kiiltävä käärme.
Olet kummajainen, jos esille käyt, tuijottakoon Hrimnir, tähytköön jos kuka, jää maineesi varjoon jopa jumalten vahti, töllötä porttisi takaa.
Houre ja kaipaus, hulluus ja hätä, kasvakoot kyyneleet ja murhe; istu siihen niin sinulle manaan summat surut, kaksinkertaiset kiusat.
Julmat aaveet ahdistakoon sinua jättien asunnoissa aina! Huurretursaiden pariin joka ainoa päivä huono, hoiperrat, heikko, hoiperrat! Itku ilon sijaan on posanasi aina ja kyynelin kurjuutta kärsit.
Kolmipäisen tursaan saat kumppaniksi ottaa tai elää ilman miestä. Suru syököön järkesi, jäytäköön murhe! Ole kuin ohdake ahdettu kasaan, kun on ohitse korjuuaika!
Odinn on suuttunut, ylimmäinen aasa, sinulle on suuttuva Freyr, Sinä ilkeä tyttö, olet vetänyt yllesi jumalten vihan.
Kuulkaa tursaat, jättiläiset kuulkaa, koko Suttungrin suku sekä aasain seura, kuinka minä kiroan kuinka minä kiellän neidolta miehen seuran, neidolta miehen ilon!
Hrimgrimnir on se tursas joka tulee sinut naimaan Helin aidan alla. Puun juurella siellä ryysyläiset juottavat sinulle vuohen virtsaa. Et jalompaa juomaa ole ikinä juova mieltäni myöten, neito, mieltäsi vasten, neito!
Thurs-riimun teen ja kolme riimua, himon ja kiiman ja halun, minä taidan ne poistaa kuin piirsinkin, jos tarpeen on tehdä niin.
Gerdr:
Ei, paljon ennemmin terve, poika, ota malja muinaista simaa, vaikka en olisi ikinä luullut, että voisin suostua vaaniin.
Skirnir:
Tahdon tietää asiani tarkoin, ennenkuin käännyn kotiin: miten pian on Njördrin mahtava poika saava kohdata sinut?
Gerdr:
Barri on nimeltään, niinkuin tiedämme, tyyni lempeä lehto. Yhdeksän yön päästä Njördrin pojalle Gerdr suo siellä ilon.
........
Freyr:
Sano ennen kuin satulasta astut ja yhtään askelta otat: mitä sait aikaan jättiläisen mailla onneksi molempien meidän?
Skirnir:
Barri on nimeltään, niinkuin tiedämme, tyyni, lempeä lehto. Yhdeksän yön päästä Njördrin pojalle Gerdr suo siellä ilon.
Freyr:
Yö on pitkä, pitkiä kaksi, miten voin kestää kolme? Usein on kuukausi lyhyempi ollut kuin puoli ikävän yötä.
Jumalat puhuvat öisin II
Vaftrudnirin runo Odinn: Frigg, anna neuvo, sillä aion matkaan, menen viisaan Vafthrudnirin luokse. Haluan tutkia muinaistiedon, mitä mahtava jätti muistaa. Frigg: Ennemmin toivoisin Odinn, Joukkojen isä, että jäisit jumalten pariin, sillä tiedän, että ei jäteistä yhtään Vafthrudnirin veroista löydy. Odinn: Matkasin paljon, kokeilin paljon, sain mahtitietoa monta. Nyt mielin tietää, millaista on viisaan Vafthrudnirin luona. Frigg: Siis onnekas lähtö ja onnekas paluu ja olkoon matkassa onni! Pidä terävä ymmärrys Ihmisten isä, sanakilvassa jättiläisen kanssa. ..... Kertoja: Odinn matkasi mittaamaan tuon mahtajan syvää mieltä, tuli Imrin isän asunnolle ja astui sisään. ....... Odinn: Terve, iätön jätti! Taloosi tulin, tahdoin tavata sinut. Kysyn ensiksi, jätti, oletko viisas vai vallanko kaikkiviisas. Vafthrudnir: Mkä mies se on minun salissani, kenenkä kanssa puhun? Et astu salista ikinä ulos, jos et voita viisaudessa. Odinn: Kulkuri olen, tulen kulkutieltä, janoisena jouduin taloon, on virvoitus tarpeen, vaelsin kauan, ota vieras vastaan jätti. Vafthrudnir: Älä kulkuri puhele permannolla, ota salista sija ja istu! On nähtävä varsin, ken viisaampi on, vieras vai tietäjävanhus. Odinn: Kun köyhänä saavut rikkaan saliin, puhu viisaasti tai ole vaiti. Suupaltti piankin joutuu pulaan keskellä kovien miesten. Vafthrudnir: Sano siis, kulkuri, joka permasnnolla seisot ja aiot onneasi koettaa, minkä niminen on se orhi joka aamuin tuo ihmisten ilmoille päivän? Odinn: Skinfaxi on se orhi, joka aamuin tuo ihmisten ilmoille päivän. Itägooteille se on orheista paras, aina sen harja hohtaa. Vaftfrudnir: Sano siis, kulkuri, joka permannolla seisot ja aiot onneasi koettaa, minkä niminen on orhi joka idästä vetää yön jälleen jumalten ylle? Odinn: Hrimfaxi on se orhi joka idästä vetää yön jälleen jumalten ylle, joka aamu vtaa sen turvasta vaahto, niin laaksoihin lankeaa kaste. Vafthrudnir: Sano siis, kulkuri, joka permannolla seisot ja aiot onneasi koettaa, minkä niminen on joki, joka rajana jakaa jumalten ja jättiläisten maat? Odinn: Ifing on joki joka rajana jakaa jumalten ja jätttiläisten maat, avoimena virtaa iäti sen vesi, joki ei koskaan jäädy. Vafthrudnir: Sano siis, kulkuri, joka permannolla seisot ja aiot onneasi koettaa, minkä niminen on kenttä jolla kerran sotivat suopeat jumalat ja Surtr? Odinn: Vigridr on kenttä jolla kerran sorivat suopeat jumalat ja Surtr, se on sata peninkulmaa kaikkiin suuntiin, niin on sen määrätty mitta. Vafthrudnir: Viisas olet, istuhan, vieras, jätin penkillä puhellaaan kahden. Tutkitaan hallissa, panttina henki, ken voittaa viisaudessa. ..... Odinn: Minä matkasin paljon, kokeilin paljon, sain mahtitietoa monta; kuka ihmisistä elää, kun oon ihmisten yllä se viimeinen tuima talvi? Vafthrudnir: Lif ja Lifthrasil lymyävät silloin kahden Hoddmimirin metsään; aamukaste on atriana heillä, he siittävät uuden suvun. Odinn: Minä matkasin paljon, kokeilin paljon, sain mahtitietoa monta; mistä tulee aurinko sileälle taivaalle, kun sen on tuhonnut Fenrir? Vafthrudnir: Alfrödull synnyttää ainoan tyttären, ennenkuin susi sen sieppaa, neito rasastaa äitinsä teitä, kun jumalten tuho on tullut. Odinn: Minä matkasin paljon, kokeilin paljon, sain mahtitietoa monta, keitä ovat neidot jotka nähdään meren yllä, väkevät viisaat neidot? Vafthrudnir: Mögthrasilin kunnaiden yli käy kolme nuorten neitojen ryhmää, he saapuvat ihmisten suojelijoina, vaikka syntyivät jättien sukuun. Odinn: Minä matkasin paljon, kokeilin paljon, sain mahtitietoa monta; kutka aasoista hallitsevat aasain maita, kun Surtrin liekki sammuu? Vafthrudnir: Jumalkodissa Vidarr asuu ja Vali, kun Surtrin liekki sammuu, Mjölnirin saavat Modi ja Magni, kun Vingnir on väsynyt sotiin. Odinn: Minä matkasin paljon, kokeilin paljon, sain mahtitietoa mont; mikä tulee syyksi Odinnin surmaan, kun jumalten tuho on tullut? Vafthrudnir: Ihmisten isän ahmaisee susi, mutta Vidarr sen voittaa ja kostaa, hän siinä sodassa halkaisee sudelta kahtia kylmän kidan. Odinn: Minä matkasin paljon, kokeilin paljon, sain mahtitietoa monta; mitä Odinn, ennenkuin astui roviolle, kuiskasi poikansa korvaan? Vafthrudnir: Sitä kukaan ei aavista, mitä olet ammoin kuiskannut poikasi korvaan; olen muinaistiedot ja aasain tuhon sanellut tuomituin suin; nyt on kilpani käyty Odinnin kanssa, olet kaikista viisain aina. https://www.youtube.com/watch?v=TUM79ahevBA
Näkijätär: Minä olen sokea. Koskaan en ole mitään nähnyt. Siksi näen siksi tiedän. Odinn: Mitä sinä näet? Mitä sinä tiedät? Muistatko muinaiset, taidatko kertoa kaiken alun? Näkijätär: Sinä tahdot, Valfödr, että tulkitsen taiten, mitä ihmisten muinaisvaiheista muistan. Ja muistanko kauemmas. Minäpä kerron. Muinaissyntyiset jätit muistan, joiden keskellä kasvoin ammoin; yhdeksän maailmaa, puun yhdeksän juurta, jalon maailmanpuun mullan alla. Aikojen alussa Ymir eli, ei hiekkaa, ei vettä, ei viileää merta, ei maata ollut, ei taivasta yllä; oli suunnaton kita, ei kasvanut ruoho. Grimnir: Kuuma olet, tuli, ja roihuat kovin, loitttone minusta, liekki! Viittani kytee, vaikka kohotan sitä, turkkini polttaa tuli. Odinn: Mutta miten maa luotiin, jos ei mitään ollut? Miten sai syntynsä maailma tästä? Näkijätär: Borrin pojat kohottivat pohjan, he jotka Midgardrin, mahtavan loivat; kivikamaraan paistoi etelästä päivä, ja maasta versoi viheriä laukka. Odinn: Sanoit, että päivä paisoi. Mutta mitenkä oikein oli taivaan laita? Näkijätär: Kuun kumppani, aurinko, etelästä hipoi oikealla kädellään taivaan reunaa; aurinko ei tiennyt asuntonsa saleja, tähdet eivät tienneet sijaansa, kuu ei mahtinsa määrää tiennyt. Grimnir: Istuin tulien keskellä kahdeksan yötä, ei ruokaa kantanut kukaan. Näkijätär: Jumalat kävivät käräjätuoliin, korkeat pitivät keskenään neuvoa, he nimesivät yön ja yön suvun, he nimesivät aamun ja keskipäivän ajan, iltapäivän ja ehtoon ajanlaskua varten. Odinn: Aasat kohtasivat Idavöllrillä, he pystyttivät temppelit ja pyhäköt ylväät, he tekivät ahjot, takoivat kultaa, valmistivat työkalut, väänsivät pihdit. Näkijätär: Jumalat kävivät käräjätuoliin, korkeat pitivät keskenään neuvoa. Odinn: Niin siitä parvesta saaapui kyllin, kolme aulista ja väkevää aasaa. Ei heillä sielua, ei henkeä ollut, ei verta, ei ääntä, ei hipiän väriä. Minä tiedän saarnin, se on Yggdrasill, valkosora vihmoo sen korkeaa vartta; siitä lähtevät kasteet, jotka lankeavat laaksoon, se Urdrin kaivolla viheriöi aina. Näkijätär: Sieltä tulevat neidot, jotka tietävät paljon, nuo kolme asuvat saarnin alla; Urdr on yksi, toinen on Verdandi - he kaiversivat puuta - Skuld on kolmas; he antavat ehdot, he jakavat arvat, ihmislapsille mittavan osan. Odinn: Varmaa on tämä, jos tutkit riimuja, jumalilta saatuja mahtajain sauvoja, jotka väkevä puhuja värjäsi, on viisainta olla vaiti. Grimnir: Kuuma olet, tuli, ja roihuat kovin, loittone minusta, liekki! Viittani kytee, vaikka kohotan sitä, turkkini polttaa tuli. Näkijätär: Muistan, miten syttyi ensimmäinen sota, kun he lävistivät keihäillä Gullveigin ja Korkean hallissa polttivat hänet, hän, kolmesti syntynyt, kolmesti paloi, usein, ei harvoin, mutta yhä hän elää. Grimnir: Istuin tulien keskellä kahdeksan yötä, ei ruokaa kantanut kukaan. Odinn: Jumalat kävivät käräjätuoliin, korkeat pitivät keskenään neuvoa: pitikö aasain antaa hyvitys vai jumalain keskenään jakaa uhrit. Grimnir: Minut on tuleen sidottu. Istun tulen vankilassa. Näkijätär: Odinn sinkosi silloin keihään: niin oli alkanut ensimmäinen sota, aasojen linnan aita murtui, kentälle läksivät loitsuinensa vaanit. Odinn: Jumalat kävivät käräjätuoliin, korkeat pitivät keskenään neuvoa: kuka oli petoksella pilannut ilman ja antanut jäteille Odrin neidon? Näkijätär: Thorr iski silloin, suuttuen kovin, hän ei monesti istu kun kuulee moista; niin särkyivät valat ja vannotut liitot, lujat mahtavat sanat, jotka sitoivat heitä. Odinn: Hän tietää hyvin, että Heimdallrin kuulo on taivaalle yltävän pyhän puun alla; Vallfödrin pantista virtaa sen ylle soran täyttämä koski - joko tiedätte vai ette? Näkijätär: Hän istui ulkona, kun vanhus saapui, levoton aasa sitoi hänet silmin. Grimnir: Mitä kyselette minulta? Mitä tutkitte yhä? Minä tiedän, Odinn, mihin silmäsi kätkit: maineikkaaseen Mimirin kaivoon. Mimir juo simaa joka ainoa aamu Valfödrin pantista - joko tiedätte vai ette? Näkijätär: Minä näin Baldrille, Odinnin pojalle, veristyneelle jumalalle varatun kohtalon: näin, miten kohosi tasankojen ylle hentoinen, kaunis mistelikasvi. Se oksa juuri, näöltä niin ohut, oli murheen ase, Hödr sen ampui. Baldrin veli viipymättä syntyi, yön vanhana taisteli Odinnin poika. Hän ei käsiään pessyt, ei sukinut päätään, ennenkuin sai roviolle Baldrin surman; mutta Fensalirissa Frigg itki Vallhöllin tuskaa - joko tiedätte vai ette? Grimnir: Kuuma olet, tuli, ja roihuat kovin, loittone minusta, liekki! Viittani kytee, vaikka kohotan sitä, turkkini polttaa tuli. Odinn: Hän näkee: Näkijätär: Hveralundissa lojuu vanki, ja vanki on näöltään kuin viekas Loki, siellä istuu Sigyn, hän on iloa vailla miehensä tähden - joko tiedätte vai ette? Grimnir: Istuin tulien keskellä kahdeksan yötä, ei ruokaa kantanut kukaan. Odinn: Jääkylmiin laaksoihin idästä laskee vyöryttäen veitsiä Slidr-virta. ------ Näkijätär: Mahtaja nousee mahtiin ja voimaan, tuö väkevä yllä, joka ohjaa kaiken. Nyt lähestyy lentäen tumma lohikäärme, pimeästä vuoresta se välkehtien lentää, höyhentensä kätköissä kantaa ruumiita, Nidhöggr. Nyt näkijätär poistuu.
Jumalat puhuvat öisin, alkuperäisidea Mitä tämä on? Mysteerivihkimys? Shamanistinen matka Eddan jumalrunojen maailmaan? Näytelmä ilman näyttelijöitä? Avantgardistinen teatterikokeilu? Valosta, musiikista, lavasteista, ääniefekteistä ja runoista koostuva poikkitaiteellinen happening? Luultavasti kaikkea tätä. Ennen kaikkea "Jumalat puhuvat öisin" on visuaalisuuteen, musiikkiin ja runoihin perustuva kokonaistaideteos Eddan jumalten vaiheista, viikinkimatka maailman luomisesta maailman loppuun. "Jumalat puhuvat öisin" on 7-ulotteinen tilataideteos. Kemin Kaupunginteatterin studioja siihen lavastetut veistokset - abstraktit jumalat, moderni maailmanpuu, Fenrir-susi ja nykykulttuurin jätteistä rakennettu Heli, helvetti, muodostavat taideteoksen kolmiulotteisen rungon. Sen neljäs ulottuvuus on valo, viides musiikki, kuudes Eddan teksti ja seitsemäs aika. Aika maailman luomisesta maailman loppuun, viikinkiajasta meidän aikaamme ja esityksen kesto studion tilassa. "Eddan jumalrunot" ovat keskimäärin tuhat vuotta vanhaa tekstiä. Väitän että runot tai runoelma kestää ja kantaa tuhannen vuoden läpi, ei voi olla huono. Siksi näytelmän lähtökohtana olen pitäytynyt mahdollisimman pitkälle alkuperäistekstissä, Aale Tynnin siitä tekemässä hienossa suomennoksessa. En väsy ihailemaan Eddan jumalrunojen visuaaalsta voimaa, sen psykedeelisiä näkyjä, luomiskertomuksen visioita ja maailmanlopun karmivia kuvia. Eddan näytelmäsovitus, sen teatterillinen esitystapa on sen sijaan mahdolliimman moderni. Koska tuhatvuotisen tekstin jumalmaailmasta, viikinkiajan maailmankäsityksestä, on mahdotonta tehdä mitään näköispatsasta, olen hylännyt koko tämän lähtökohdan. Yggdrasillin juurella sotureita viimeiseen taisteluun kutsuva Gjallar-torvi on korvattu syntetisaattorilla ja sähkökitaralla, musiikillinen toteutus liikkuu jossain rock-runo-oopperan ja nykymusiikin sinfonian välimaastossa. Esitys on nykytaidetta, sen multivisuaalisia mahdollisuuksia hyväksi käyttäen: valotilataideteos. Näytelmä ilman näyttelijöitä? Sitäkin esitys on. Varsinaisia roolihenkilöitä ei näyttämöllä esiinny: pääosissa ovat veistokset, valo ja nauhalta tuleva äänimaisema sekä Eddan viiltävän kaunis runoteksti. Ensyklopedia ajassa Eddan jumalrunoissa on jotakin samaa kuin Nobel-runoilija Harry Martinsonin Aniarassa: ne ovat ensyklopedia ajassa, tilassa ja tietoisuudessa. Niiden kuvista löytyy visioita, jotka tuovat mieleen Danten jumalaisen näytelmän. Ne ovat syväsukelluksia ihmiskunnan alkuperäiseen muistiin, matkoa alitajunnan syvyyksiin, sen perimmäisiin ja likaisimpiin syövereihin ja paluuta takaisin inkarnoituneena, puhdistuneena, katharsiksen läpikäyneenä. Eddassa maailma ja jumalat tuhoutuvat viimeisessä taistelussa, mutta Näkijättären ennustuksen loppu on optimistinen: maa, iäti viherjöivä, kohoaa toisen kerran merestä. Aasat kokoontuvat Idavöllrille, he haaastelevat siellä maan hirmuisesta vyöstä ja muistavat menneisyyden, mahtijumalan riimut, kokoavat jälleen lautapelin levyt. Näen Eddan jumalrunoissa myös yhtymäkohtia meidän aikaamme. Mitä muuta maailmanlopun visiot, viimeisen taistelun hurjat näyt tuovat mieleen kuin ekokatastrofin uhan. Näyttämöllisesti olen korostanut näitä yhtymäkohtia, asettanut kysymyksen siitä, onko moderni teknologia ja materialismi se helvetinkone, Fenrir-susi, joka viimeise taistelun koittaessqa pääsee irti, suistaa jumalat sijoiltaan, syöksee maan mereen? Mutta Näkijättären ennustuksen tavoin on mahdollisuus toiseenkin vaihtoehtoon: luoda maailma, jossa ruoho viheriöi iäti, jumalat pelaavat lautapeliänsä ja nuhteettomat ihmiset elävät maan päällä ikuisen rauhan aikaa. Joko tiedätte vai ette? Ehkä vain Näkijätär tietää...
Mahtaja nousee mahtiin ja voimaan, tuo väkevä yllä, joka ohjaa kaiken.
"Nyt lähestyy lentäen tumma lohikäärme, pimeästä vuoresta se välkehtien lentää, höyhentensä kätköissä kantaa ruumiita Nidhöggr. Nyt Näkijätär poistuu."
Menen nyt kauas oman mukavuusalueeni ulkopuolelle päätettyäni kirjoittaa musiikkiaiheisen blogitekstin.
Miksi
sitten kuitenkin ryhdyn tähän mielipuoliseen puuhaan. Kuuntelen
musiikkia sujuvasti (tosin monen mielestä hyvin outoa musiikkia) ja
minulla on muuan fb-kaveri joka aika usein laittaa melko
mielenkiintoisia musiikkilinkkejä. Niinpä muutama päivä sitten
etusivultani huomasin musiikkilinkin norjalaiseen riimutekstien ja
Eddan pohjalta toimivaan Wardruna yhtyeeseen. Kuuntelin yömusiikkina
Gap Var Ginnungan ja se kolahti. Mutta Yggdrasil seuraavana yönä
lävisti minut kuin Odinnin sinkoama keihäs viimeisessä sodassa.
Päätin
ottaa selvää Wardrunasta tarkemmin, sillä vaikka itsekin olen
kiinnostunut riimukirjoituksista ja tehnyt oman näytelmäversion
Eddan jumalrunoista, olen hyvin passiivinen musiikinkuuntelija ja
Sub-tvn katsoja (korkeintaan Simpsonit sieltä), ja varmaankin
ainoita ihmisiä Suomessa joka ei Wardrunasta tai Viikingeistä
mitään koskaan kuullutkaan. Ainakin you tubessa kahta ensimmäistä
lp-levyä on kumpaakin käynyt kuuntelemassa yli miljoona ihmistä.
Mikä
ihmeen Wardruna?
Wikipedia
kertoo: ”Wardruna
on Einar "Kvitrafn" Selvikin vuonna 2003 perustama
musiikkiprojekti, joka ammentaa sanoituksensa skandinaavisesta
muinaisuskosta, pohjautuen riimukirjoituksiin. Soittimina yhtye
käyttää pääasiassa historiallisia soittimia sekä muina
äänilähteinä esimerkiksi puita, kiviä ja vettä. Wardrunan
musiikkia esiintyy tv-sarja Viikingeissä.” Viikingithän on taas
tv-sarja joka on pyörinyt sub-tv:llä vuodesta 2014 lähtien ja uusi
tuotantokausi alkaa jälleen 31.8.
Wardrunan keulahahmo Einar "Kvitrafn"
Selvik kertoo eräässä haastattelussa elvyttävänsä musiikkia
tuntemattomasta kansanperinteestä:
”1980-luvulla ja 1990-luvulla oli
aika, jolloin radioasemat ja MTV etsivät suurien markkinoiden
löytämiseksi uutta musiikkia. Mutta näinä päivinä, pikemminkin
ei. Tällaisessa paitsiossa Norjan musiikillinen hanke luotiin.”
Selvik on entinen melkoisen kuuluisan
metallimusiikkiyhtyeen Gorgorothin rumpali, joka vuonna 2003 laati
musiikkihankkeen Wardruva, joka lähti hänen kiinnostuksestaan
pohjoisesta spiritismistä. Hänelle merkitsivät suuresti riimut,
erityisesti Futhark, maailman vanhimmat riimuaakkoset. Hän ryhtyi
työskentelemään Gorgorothin nokkamiehen Gaalin (Kristian Epstedal)
ja Linda Fay Hellan kanssa yhdistääkseen eeppisen kertomuksen,
ympäristön ääniä ja musiikkia, jonka juuret ovat antiikin
folklore-perinteessä.
Heidän ensimmäinen levynsä ”Runaljod
– Gap Var Ginnunga” ilmestyi kuuden vuoden kypsyttelyn jälkeen
vuonna 2009. ”Haasteita aiheutti muun muassa muinaisten
musiikki-instrumenttien tekeminen. Siinä vaiheessa oli hyvin vähän
ihmisiä jotka tiesivät millaisia ne ovat olleet saati soittaneet
niitä. Piti etsiä joku joka osaisi niitä tehdä tai tehdä itse.
Se vaati aikaa.”
Toisen levyn ”Runaljod – Yggdrasil”
tekeminen kestikin vain vajaat neljä vuotta, se ilmestyi
maaliskuussa vuonna 2013. Yggdrasil liittyy Eddan jumalrunoihin, se
on maailmanpuu, joka yhdistää yhdeksän maailmaa skandinaavisessa
mytologiassa. Sitä muistuttaa Kalevalan pyhä tammi, maailmanpuu,
jonka merestä noussut kääpiö tulee ja kaataa.
Mutta tämä oli vasta alkua. Wardrunan
näkyvä esiintyminen tv-sarjassa Viikingit alkoi aiheuttaa kohua.
Ohjelmien tuottajat ottivat lopulta yhteyttä Selvikiin suoraan ja
pyysivät häntä Trevor Morrisin (Borgias) kanssa tekemään
Viikingit-sarjalle musiikkia. Sub-tv:ssä vuodesta 2014 pyörinyt
sarja jatkuu jälleen elokuun lopusta lähtien. Mutta samaan aikaan
Wardruna on jatkanut omaa projektiaan ja uusi levy ilmestyy kolmen ja
puolen vuoden odottelun jälkeen 21. lokakuuta, jonka jälkeen
Wardruna lähtee kiertueelle. Esimakua uudesta levystä saa pari
päivää sitten you tubessa ilmestynyt uudelle levylle tuleva
kappale Odal.
Miten Wardruna syntyi?
Einar ”Kvithrafn” Selvik:
Lapsena olin todella kiinnostunut
muinaisten viikinkien tarinoista ja historiasta. Se oli niin
erilainen kuin monoteistinen tapa nähdä maailmassa mustavalkoinen
hyvä ja paha. Se on paljon monimutkaisempi. Teininä kiinnostukseni
esoteerista ja henkistä kohtaan vanhoissa perinteissä syveni. Mutta
ei ollut ketään tulkitsemassa näitä asioita musiikillisesti.
Halusin antaa siitä musiikillisen kuvan ja tunsin tarvetta tehdä
jotain joka antoi minulle enemmän merkitystä henkilökohtaisesti.
Tein ensimmäisen Wardruna-tallennuksen
vuonna 2002-2003 ja kesti seitsemän vuotta tehdä koko prosessi
loppuun, hankkia muinaissoittimia ja tehdä niitä. Kun ryhdyin
kaivamaan lähdemateriaalia, törmäsin välineisiin mitä minun oli
hankittava. Siinä vaiheessa oli hyvin vähän ihmisiä jotka olivat
tehneet tai soittaneet niitä. Jonkun piti rakentaa ne tai sitten
rakentaa itse. Se oli pitkä ja työläs prosessi, mutta hyvin
palkitsevaa.
Luonnolliset instrumentit ovat
erilaisia kuin muut musiikilliset välineet millä olen
työskennellyt. Ne ovat tavallaan elossa ja niillä on oma tahto.
Tein noitarummut vanhalla tavalla: en ampunut eläintä, mutta nyljin
sen, rusketin sitä ja kaavin ihosta. Se oli hyvin yksitoikkoinen ja
aikaa vievä prosessi, mutta itse asiassa varsin kaunis, koska siinä
herätetään eläin henkiin uudessa muodossa. Se on omaa
henkilökohtaista, animistista tapaa tarkastella oman instrumentin
tekemistä ja sen jälkeistä prosessia.
Wardrunan musiikki perustuu riimuihin,
joista vanhimmat ovat Futhark, varhaisimmat tunnetut riimuaakkoset.
On paljon väärinkäsityksiä, koska meillä on hyvin vähän tietoa
Elder Futharkista, jopa riimujen nimet ja niihin perustuvat
rekonstruoinnit ovat peräisin runologisesti vasta 1800-luvulta.
Sana ”Rune” kuljettaa mukanaan eri
merkityksiä: Se voi tarkoittaa foneettista järjestelmää, kuten
kirjoitettuja kirjaimia, salaista, tietoa, taitoa, esoteerista
viisautta tai maagista laulua. Kuten suomalaisessa kansanperinteessä
maagisia kappaleita on aina kutsuttu riimuiksi. Kun tiedettiin riimut
”salaisuuksista” se oli korkein aste mitä voi olla. Se on
jotain, mitä lähestyn suurella kunnioituksella.
Meillä on kolmea erilaista
riimurunoutta: norjalaista, islantilaista ja anglosaksista, ne ovat
kuin sananlaskuja tai arvoituksia, jotka on tarkoitettu opettamaan
sinua. Tehdessäni niistä esitettyä musiikkia, luova konseptini on
tulkita niitä omissa tiloissaan:
Jos työskentelen B-riimun kanssa, joka
symboloi koivuja, menen ulos metsään ja soitan koivuja. Jos teen
töitä veden kanssa, käytän veden ääniä, seison keskellä jokea
koko laulun tekemisen ajan. Ajatuksena on kaapata asiaan paikkoja ja
toteuttaa musiikkia niiden ehdoilla.
Miten tapahtui siirtyminen
metallimusiikista tähän uuteen?
Vaikka minulla on metallitausta, bändit
kuten Gorgoroth olivat vain työtä. Sen lisäksi, että se on
erittäin voimakasta taiteeellista ilmaisua, minulla ei ollut siinä
mitään, johon olisin voinut yhdistää luovaa ääntä. Kun aloin
soittamaan Gorgorothissa ja tutustuin Kristianiin, huomasimme, että
olemme kiistattomasti pakanoita ja hyvin kiinnostuneita omista
juuristamme ja historiasta. Kun aloitin Wardrunan, oli minulle
luonnollinen asia ottaa hänet mukaan ja alusta lähtien olen
esittänyt hänelle ideani. Loimme koko konseptin yhdessä. Olen
ollut yllättynyt, että niin monet metallis-ihmiset ovat ottaneet
vastaan Wardrunan ja vastakaiku on ollut valtava.
Olen tehnyt tämän hankkeen ajaakseni
ulos omia henkilökohtaisia näkemyksiäni. Kaikki muu on bonusta.
Kun jompikumpi teollistuu, elintarviketeollisuus tai musiikkiala,
ravinto häviää. Uskon että yhä useammat ihmiset haluavat
ravintoa musiikista. Aikanaan Black Metallissa oli niin paljon
pyrkimystä luoda musiikkia, tekniikka ja äänen laatu olivat
toissijaisia. Nykyään se on enemmän tekniikka-pohjaista, ja kuinka
hyvä äänen laatu onkaan.
Mutta musiikki on täysin
ainutlaatuinen tekemisen tapa ja miten käy ellemme hyödynnä sitä?
Äänen voima, sanojen voima, joka valtaa oman tahdon ja äänen,
ovat keskeisiä ainesosia pohjoisessa esoteerisessa perinteessä.
Miten pääsit mukaan tekemään
tv-sarjaa Viikingit?
Aluksi sarja piti kuvata täällä
Norjassa. Yritin ottaa heihin yhteyttä, koska ajattelin, että he
tarvitsivat joitakin ääniä minulta, mutta en saanut ideaa läpi
kenellekään. Noin 3 tai 4 kuukautta ennen ensimmäiseen
tuotantokauden alkua otimme yhteyttä Viikinkien tuotantoon ja
halusivat lisensoida melkoisesti musiikkiamme. He saivat paljon
positiivista palautetta musiikista.
Kun he alkoivat työstää toista
kautta he halusivat kuulla enemmän minun sydämen ääntäni
sarjassa. Niinpä he kysyivät olisinko kiinnostunut työskentelemään
yhdessä sarkan pääasiallisen säveltäjä Trevor Morrisin kanssa.
Me huomasimme nopeasti, että haluamme työskennellä yhdessä ja
tämä yhteistyö oli tuloksellista. Koko projekti on ollut hyvin
opettavainen, ja olen todella kiitollinen siitä, miten hyvin minun
musiikkini on vastaanotettu.
Mikä on trilogian kolmannen ja
viimeisen albumin suunnitelma?
Tärkein suunnitelma on tehdä hyvä
levy, jonka toivottavasti saan valmiiksi vuoden 2015 loppuun mennessä
(ilmestyy lokakuussa 2016). Olen ollut tiukasti uskollinen
alkuperäiselle visiolleni, mutta se on hyvin aikaa vievää.
Musiikkiteollisuudessa onnistumisessa
on ensinnä kyse hyvän musiikin tekemisestä ja toiseksi siitä,
että sitä kuunnellaan. Musiikin tekeminen Viikinkeihin antaa
Wardrunalle suuren mahdollisuuden hurmata uusia kuulijoita. Näen
että Wardruna pystyy tavoittamaan paljon laajemman yleisön, sillä
vaikka työskentelen syvällä norjalaisessa muinaiskulttuurissa,
teemat joiden kanssa olen työskennellyt ovat yleismaailmallisia.
Kyse on ihmisen suhteesta luontoon,
toisiinsa ja johonkin meitä suurempaan. Se on jotain uskoon
liittyvää, sillä tavalla kuin ihmiset yleisesti uskoon
suhtautuvat. Tunnen, että tämä kaikki on vasta alkua.
Wardrunan musiikista
Pariinkin kertaan Einar ”Kvitrafn”
Selvik toteaa tuossa haastattelussa on Wardrunan musiikkiprojekti on
ollut työläs ja aikaa vievä muinaissoitinten tutkimisesta ja
rakentamisesta lähtien. Levyjä tehdessään hän on työskennellyt
jonkin sellaisen äärellä jota kukaan muu ei ole aiemmin tehnyt.
Niinpä Wardrunan ensimmäinen levy
Gap Var Ginnunga ilmestyi vasta 2009, lähes kuusi vuotta
musiikkiprojektin perustamisen jälkeen. Toinen levy Yggdrasil
valmistui jo nopeammin, ”vain” neljässä vuodessa, ja ilmestyi
vuonna 2013. Trilogian kolmas osa Ragnarök siis ilmestyy siis
ilmestyy jälleen nopeammin kolmen vuoden valmistelun jälkeen 21.
lokakuuta 2016, vaikka väliin mahtuu Viikingit sarjan
musiikkiprojekti.
Miten osaisin kuvata Wardrunan
musiikkia?
Ensimmäinen levy Gap Var Ginnunga on sisällöltään
hyvin shamanistinen levy. Siinä lauletaan riimutekstien pohjalta
tehtyä musiikkia muinaisnorjaksi ja norjaksi, joista kummastakaan
kielestä mitään ymmärrä. Siinä yhdistetään musiikillisesti
muinaissoittimia, luonnon ääniä, puiden, kivien ja veden tai
korppien ääniä, muinaiskansansanmusiikkia, siperialaista
kurkkulaulua ja nykymusiikin teemoja shamanistiseksi
musiikkirunoelmaksi. Se kolahti minuun heti vaikka alkoi syvemmin
aueta vasta kolmannella kuuntelukerralla.
No enhän ymmärrä toisenkaan osan
Yggdrasil sanoituksista mitään, mutta levyn nimen perusteella se on
teemaltaan tutumpi ja ensi kuulemalta musiikillisesti monipuolisempi
ja mielenkiintoisempi. Yggdrasilissa Wardruna on ilmeisesti riimujen
lisäksi käyttänyt lähdemateriaalina Eddan jumalrunoja, joista
itsekin olen 1980-luvulla toteuttanut musiikkirunoelman Jumalat
puhuvat öisin.
Yggdrasilhan on Eddan maailman puu,
joka mainitaan Eddan jumalrunoissa kahdessa jaksossa: Näkijättären
ennustuksessa ja Griminirin runossa.
Eddan suomentanut Aale Tynni pitää
Yggdrasilia yhtenä pohjoisen mytologian suurenmoisimmista
kuvitelmista. Se on ensimmäinen puu, ikipuu, saarni joka tuhoutuu
vasta maailmanlopussa. Se vertautuu Kalevalan maailmantammeen, mutta
on siis huomattavasti pitkäikäisempi. Odinn on ollut ripustettuna
tähän puuhun eräänlaisessa mysteerivihkimyksessä. Sen juurella
on lähde jossa on ylen viisaan jättiläisen Mimirin puhuva pää.
Puun alle oli myös kätketty se torvi jolla puhallettiin kerran
kutsu viimeiseen taisteluun.
Pyhän puun vierellä asuivat nornat,
jotka olivat jumaltenkin yläpuolella. He kaiversivat puuta,
leikkasivat riimuja ja jakoivat ihmisille elämänosat. Heidän
nimensä olivat Urdr (Menneisyys), Verdandi (Nykyisyys) ja Skuld
(Tulevaisuus). Yggdrasilin latvassa istuu kotka ja sen juurella on
joukko käärmeitä, joista pahin on Nidhöggr. Se on hirvittävä
ruumiita syövä lohikäärme, joka nakertaa elämänpuun juurta.
Sekä kotka että käärme esiintyvät monien kansojen
elämänpuu-tarinoissa.
Pohjolan kansojen muinaisuskoon kuului
myös usko maailmanloppuun. Sen joka on syntynyt täytyy lopulta myös
kuolla: Tulee luonnottoman pitkä talvi, joka jättää henkiin vain
yhden ainoan ihmisparin. Fenrir-susi pääsee irti, sen pojat
nielevät auringon ja kuun. Loki pääsee kahleistaan, jättiläiset
tulevat suurena rintamana taisteluun jumalia vastaan. Odinnin soturit
ratsastavat niitä vastaan ja kun taistelu lopulta päättyy, ovat
sekä hyökkääjät että puolustajat lopulta kaatuneet. Maa on
suistunut mereen, taivas sortunut, elämänpuu palanut ja koko kosmos
on tuhoutunut.
Mutta Näkijätär ennustaa myös
maailman uudelleen syntymisen: siellä nousee uusi lempeä jumalsuku
pelaaman viileässä lehdossa lautapelejänsä.
Vain muutama päivä sitten ilmestyi
you tubeen esimakuna tulevasta Ragnarök-levystä ensimmäinen
kappale Odal, jonka perusteella tulevasta trilogian päätösosasta
tietenkin on vielä mahdotonta sanoa mitään. Jään odottamaan
Ragnarökin ilmestymistä lokakuussa ja sitä seuraavaa
levynjulkistuskiertuetta, sillä Wardrunan musiikissa on koko ajan
keskeisenä toiminnallisena aspektina ollut sen esittäminen livenä
konserttiareenalla. Koko Wardrunan tähänastinen tuotanto sekä myös runsaasti Viikingit sarjan musiikkia löytyy you tubesta.
Viime päivinä olen vaeltanut enemmän mielessäni ja
elokuvafestivaaleilla kuin ulkona maisemassa. Järjestin neljä päivää
kestävät tupaantuliaisetkin, jotka lopulta päädyin viettämään yksin kuin
kirkonrotta. Olihan tämäkin erikoinen tupaantuliaiskokemus. Perjantaina
täytin kuitenkin heti aamusta ruokintapänikät jyväsillä, otin repun
selkääni ja lähdin pyöräilemään Taipaleentielle onnettomuuspaikalle
täydentämään jyvävarastoa. Mutta! Joku JYVÄJEMMARI oli ehtinyt ensin ja
käynyt kauhakuormaajalla tyhjentämässä koko 40 tonnin jyvävuoren
paikalta. nyt jyväset lienevät jo jossain myllyssä seulottuina ja
kuivattuina ja pikapuoliin kaurahiutaleiksi muuttuneina lähikauppojen
hyllyillä. Minulle ei oltu jätetty mitään! Pettyneenä
poljin kotiin, otin olkalaukun ja jatkoin kylille. pysähdyin
Kaukolanrantaan siksi ajaksi kuin siellä tarkeni ja jatkoin kirjastoon.
Kaukolanrannassa ei ollut mitään erityistä. Tavanomaiset lintuparvet,
joki on jo sorsista tyhjentynyt eikä veden pinnassa kellunut kuin kahden
litran tyhjä muovipullo Mustasaarta ja merta kohti. II Lauantaina
kiiruhdin jo aamusta elokuvajuhlille. Laskin että taide-elokuvaa
Renoirista oli katsomassa 25 ihmistä, mutta siitä toisaalla. Elokuvan
jälkeen kävin Matin-tuvan viereen avatussa Hyvän Mielen Joulupuorissa
kysymässä saisiko sinne runokirjoja ja taidekortteja myyntiin. Ei
saanut. Sain kuitenkin vinkin Kriikun myllyn joulumyyjäisistä, jotka
alkavat kuun lopussa ja yritän viedä sinne. Jatkoin
Kirkonkosken yli Sankarikujalle. Nyt oli paljastunut omituisen
kivirykelmän tarkoitus. Sen takana oli toinen vanhempi muistomerkki ja
sen takana vanha hautausmaa, jolla sankarihaudat. Nyt en kuitenkaan
lähtenyt tutkimaan vanhaa hautausmaata. Mukana oli äitini idioottikamera
ja kuin turisti räppäsin kuvan muistomerkistä ja koulun edessä olevasta
Kirja-Matin muistopatsaasta. Pyöräilin
Komiallekirkolle. huomasin että se on niin korkia, että piti peruuttaa
kirkosta parinsadan metrin päähän parkkipaikan takalaidalle ennen kuin
kirkko mahtui kuvaan. Vaelsin uudelle hautausmaalle
toiseen kertaan. Kuvailin hautakiviä, kunnes filmi loppui. Ajattelin
että hautausmaat ovat rauhallisia ja rauhoittavia paikkoja. Yleensäkin
uusissa paikoissa mieluiten kuljeskelen hautausmailla, joissa
kiteytettynä voi nähdä monen ihmisen elämän. Ja mieleen tulee maineen ja
kunnian ja elämänkin katoavaisuudesta. Tällä
hautausmaalla on jokin muistolehto. Siellä vanhat sammaloituneet kivet
muistuttavat elämän hetkellisyydestä ja kivien pysyvyydestä.
Muistolehdon takana on muuallehaudattujen muistomerkki, jonka
kivirakennelma on koottu kadunreunakivien kaltaisista laakapaasista,
jotka on pinottu sojottamaan eri ilmansuuntiin. Paikalla oli muutamia
hautakynttilöitä ja muuan ylistarolais-thaimaalainen pariskunta
sytyttämässä juuri jollekin muuallenukkuneelle kynttilää. Vaelsin
hautausmaata. Katselin ja kuvasin varakkaiden talokkaiden ja
kauppiaiden mahtipontisia obeliskeja ja varattomien
vaatimattomuudessaaan kauniita kiviä ja puuristejä, katselin hautoja,
joiden vainajia on muistettu kynttilöin ja niitä jotka ovat unohdettuja
ja jääneet hoitamattomiksi. III Jatkoin
jälleen jättömaakukkulalle, otin repun selästä, repusta olvin, käärin
sätkän ja ryhdyin katselemaan ja kuuntelemaan marraskuista maisemaa.
Ajattelin että tänne jättömaalle minä oikeastaan kuulunkin,
syrjäytyneenä, syrjäytettynä. Minut yllätti hautausmaan
ja kirkon takana kiekuva kukko. Hautausmaan yhteydessä se toi mieleen
Eddan jumalrunoissa, näkijättären ennustuksessa esiintyvät kolme kukkoa: "Kummulla istui siellä ja harppua soitti jättinaisen paimen, iloinen Eggther; hirsipuulehdossa yllä lauloi koreanpunainen kukko, Fjalarr. Aasoille kiekui Gollinkampi, se herättää kaikki Herjafödrin miehet; maan alla laulaa toinen lintu, Helin kartanon noenpunainen kukko." Ihmettelin minkä värinen on Helin noenpunainen kukko ja kirjoitin "omasta kukostani" runon: Hautausmaan takana kiekuu kukko, annan sille nimeksi Gollinkambi. Herätteleeköhän se vainajia vai siunaako ikuiseen uneen? Olin
hautausmaan laidassa jättömaalla. kunnes hämärä laskeutui,
auringonlaskussa pilvet olivat käsittämättömän värisiä. Vastakkaisella
itäisellä taivaanrannalla oli outo punakeltavihreä halo. Illan
hämärtyessä paikan yli lensi kolmisenkymmentä lokkia jonnekin yöpymään. Minä
otin repun selkääni, hain pyöräni ja lähdin polkemaan kylille ja
kotiin. ABCn tasakaton yli löensi matalalta suuri varpushaukka joka
laskeutui läheisen maatalon pihakuusiin. Minä taas jatkoin kotiani kohti
ajattelematta enää mitään erityistä.
Eddan jumalrunojen juuret kaivautuvat syvälle menneisyyteen, islantilaisen muinaisrunouden maailmaan, pakanuuden ajan Skandinavian myyttiseen hämärään. Yksinkertaistettuna voisi sanoa, että Edda on viikinkien Kalevala viikinkiajalta. Ensimmäiset Eddan pohjana olevat kirjoitetut tekstit ovat peräisin 1200-luvulta.
Eddan runojen ensimmäinen tunnettu muistiinmerkitsijä on Snorri Storluson (1178 – 1241), jonka pääteoksina pidetään proosan ja mytologian oppikirjaa proosa-Eddaa sekä Norjan kuninkaiden kronikkaa Heimskrindia (suom. Kuningastarinoita). Käsikirjoituksissaan Snorri siteeraa laajalti myös runo-Eddaa, jonka alkuperäisin säilynyt käsikirjoitus Codex Regius 2365 on kirjoitettu muistiin 1200-luvun jälkipuoliskolla, siis vasta Snorrin kuoleman jälkeen.
Käsikirjoitus 2365 ei ole itsenäinen teos vaan kopio kahdesta aiemmasta käsikirjoituksesta, joita ei ole löydetty. Oliko jompikumpi niistä Snorrin kirjoittama? Islannin kansalle ja skandinaaveille Snorri Storlusonin nimi merkitsee joka tapauksessa samaa kuin Elias lönnrot meille.
Samoin kuin Kalevala ei myöskään Edda ole kenenkään yksittäisen henkilön runoilema eepos. Varmalta näyttää, että Eddan tekstit ovat alun perin suusta suuhun kulkeutunutta ja sukupolvelta toiselle periytyvää kansanrunoutta.
Kielitieteellisen tutkimuksen perusteella on voitu selvittää ainoastaan se, että Eddan runot kieltä, jota puhuttiin viikinkiajalla 800 – 1050 ja tämän jälkeisenä aikana Norjassa, Islannissa ja Norjan ”alusmaissa”.
Eräät historialliset yksityiskohdat viittaavat siihen, että Eddan runot ovat syntyneet yli 1000 vuoden kuluessa 400- ja 1600-luvun välisenä aikana, valtaosaltaan ilmeisesti kuitenkin viikinkiaikana. Ei voida myöskään sanoa, että Eddan runot olisivat alkuperältään nimenomaan islantilaista runoutta. Ainakin yksi Eddan runoista on alkuperältään grönlantilainen ja koko Eddan juuret kasvavat yhtä hyvin Norjassa kuin Islannissa.
Islanti asutettiin Norjasta käsin vasta 800-luvun loppupuolella. Kun Harald Kaunotukka vuonna 872 voitti Hafsjordin meritaistelun ja alisti valtaansa miltei koko Norjan, lähtivät monet suurmiehet maasta. Heitä siirtyi Tanskaan ja jopa Ranskaan, mutta eniten maastamuuttajia lähti Islantiin. Lähtiessään he veivät mukanaan myös arvokkaan henkisen omaisuuden, yhteisgermaanisen kansanperinteen.
Sankarirunot ja jumalrunot
Eddan runot voidaan jakaa kahteen päätyyppiin, Sankarirunoihin ja Jumalrunoihin. Tämän ryhmityksen mukaan ne on myös suomennettu erillisiksi eepoksiksi.
Eddan sankarirunot ovat kansan historiankirjoitusta runomuodossa, ne sisältävät muistoja ja heijastumia germaanikansan ikivanhasta menneisyydestä, dramaattisista vaiheista, joita elettiin kauan ennen kuin niitä osattiin vielä kirjoittaa muistiin.
Eddan sankarirunojen joukossa keskeinen runosarja on Völsungrien ja Gjukungrien vaiheista kertovat runot, joilla on myöhempi muinaissaksalainen paralleeli: Nibelungenlaulu. Runoissa viitataan tapahtumiin, joiden keskeinen henkilö on kuningas Sigibert II. Sigibert sai surmansa vuonna 575 jouduttuaan veljensä Chilperikin puolison Fredelungan vihan kohteeksi. Samoin runoissa viitataan vuonna 437 tapahtuneeseen taisteluun, jossa hunnit voittivat Reininmaalla asuvat burgundit, joita johti heidän kuninkaansa Cundicarius, Eddassa Gunnarr.
Kansainvaellusten alkuaikojen tapahtumia heijastelevat kaksi viimeistä Codex Regiuksen runoa, Gudrunin yllytys ja Hamditin laulu. Niissä esiintyy itägoottien kuningas, mahtava Ermanarik, joka noin vuonna 376 haavoittuneena ja hunnien ahdistelemana riisti itseltään hengen – runoissa hänen nimensä on Jörmunrekkr, julmuri.
Eddan jumalrunot sisältävät viikinkien luomiskertomuksen ja maailmanselityksen. Edda ei kuitenkaan muodosta yhtenäistä eeposta Homeroksen Iliaan ja Odysseuksen tai Lönnrotin Kalevalan tavoin. Edda koostuu joukosta erillisiä runoja joissa usein viitataan samoihin henkilöihin ja tapahtumiin. Eddan jumalrunojenkin sisältö on hyvin vaihteleva, jopa hajanainen.
Majesteettisen alkurunon Näkijättären ennustuksen luomiskertomuksesta ja maailmanlopputunnelmista siirrytään opetusrunoihin, sananlaskuihin, jumalten ja jättiläisten välisiin sanasotiin ja rakkausseikkailuihin tai jopa jumalalliseen skandaalikronikkaan. Kreikkalaisten jumalten tavoin myös viikinkijumalat ovat luonteeltaan hyvin inhimillisiä.
Jumalrunojen maailmanselitys
Eddan maailmanselitys on poimittavissa lähinnä kolmesta runosta: Näkijättären ennustuksesta, Vaftrudinirin runosta ja Grimnirin runosta. Itse otin runokollaasin ”Jumalat puhuvat öisin” -käsikirjoituksen pohjaksi näiden lisäksi ennustusrunon Baldrin unet sekä rakkauskertomuksen ja kosiomatkaa kuvaavan Skirnirin runon.
Alussa oli vain tyhjyys, valtava kita, Ginnungapap. Sana merkitsee maagisten voimien täyttämää alkutilaa. Siellä syntyi Ymir-jättiläinen, maailman ensimmäinen elävä olento, kaksineuvoinen kantaisä. Vaftrudrinin runo väittää hänen syntyneen siitä myrkystä, jota Elivagar-vedet loiskuivat. Ymir puolestaan synnytti yksinään jättiläissuvun, ’huurretursaat’, joiden jälkeläisiä jumalrunoissa elävät jättiläiset ovat.
Ymiriä ruokki Audhumla-lehmä, kuurasta syntynyt. Kun tämä lehmä nuoleskeli kuuran peittämiä kiviä, tuli kivistä esiin Buri niminen miespuolinen olento. Burin poika Borr nai jättiläisneidon ja heidän lapsiaan olivat veljekset Odinn, Vili ja Ve. Näistä tulivat ensimmäiset jumalat, aasat.
Näkijättären ennustuksen mukaan Borrin pojat kohottivat pohjan, nostivat maan merestä ja määräsivät taivaankappaleiden paikat. Vaftrudnirin runo ja Grimnirin runo kertovat, että maailman luomiseksi surmattiin Ymir-jättiläinen. Hänen lihastaan tehtiin maa, luista vuoret, verestä meri, kallosta taivas, otsasta pilvet taivaalle. Hänen kulmakarvoistaan luotiin Midgardr, keskinen maailma. Luotiin suuri joukko kääpiöitä ja viimeiseksi ensimmäinen ihmispari Askr ja Embla. Snorri selittää että ihmiset luotiin puista. Askr merkitsee saarnia, Embla jalavaa.
Jumalten asuinalue Asgardr sijaitsi alkujaan Midgardrin lähellä ikään kuin siirtokuntana, mutta myöhemmässä ajattelussa se sijoitettiin taivaalle.
Yhdeksän maailmaa
Maailmoita oli luvultaan yhdeksän. Ihmisten maailman ohella oli kaksi jumalmaailmaa, aasojen ja vaanien maailmat. Vaanit olivat kasvullisuuteen ja hedelmällisyyteen liittyviä jumaluuksia, joita Skandinaviassa on palvottu ennen aasauskonnon maahantuloa.
Näkijättären ennustus kertoo aasain ja vaanien sodasta, ensimmäisestä sodasta, jonka jälkeen osapuolet jakoivat keskenään vallan. Njörd-jumala, vaani, jäi aasojen joukkoon ja hänen lapsensa, hedelmällisyyden jumala Freyr ja rakkauden jumalatar Freyja, olivat kunnioitettuja jumaluuksia.
Vaaneja lähellä olivat haltiat, alfit. Heillä oli oma maailmansa, kaksikin maailmaa, sillä heitä oli kahta laatua, valoisia ja ns. mustia haltioita, jotka kuuluivat pahantahtoisiin demoneihin. Kääpiöiden maailma oli maan alla. He asuivat luolissa ja takoivat jalokiviä ja koruja jumalillekin.
Jossakin idän suunnassa oli jättiläisten maailma. Thorr-jumala kävi siellä usein heitä vasaroineen kurittamassa. Odinn matkasi jättiläisten maailmaan mittaamaan tietojaan viisaan Vaftrudnirin kanssa. Kaikki jättiläiset eivät välttämättä olleet pahoja. Runot kertovat eräistä kauniista jättiläisneidoista, jotka tulivat jumalten puolisoksi.
Jättiläissukua oli myös Odinnin ottopoika Loki, joka maailmanlopun lähestyessä oli hirvittävine poikineen käyvä jumalten kimppuun. Lokin poikia olivat iso Fenrir-susi, joka maailmanloppuun asti makasi kahlittuna virran suussa, sekä Midgardsorm, Maailmankäärme, joka itse asiassa kuului kosmiseen järjestelmään: viimeiseen asti se vesien alla maaten ympäröi ihmisten maailmaa mahtavan vyön tavoin.
Pohjoinen oli idän ohella paha ilmansuunta. Runot sijoittivat sinne joskus jättiläisiäkin, mutta varsinaisesti siellä sijaitsi Hel, kuoleman valtakunta. Sen valtiatar, joka myös oli nimeltään Hel, oli Lokin tytär. Hänen Manalansa alla oli vielä syvempi vainajala, Nilfhel, jonkinlainen syvä helvetti. Heliin joutuivat tauteihin ja vanhuuteen kuolleet, sodassa kaatuneet Odinn kokosi saliinsa Valhölliin, jossa he viettivät aikaansa viimeistä taistelua odottaen.
Etelää skandinaavit eivät yleensä ajatelleet jättiläisten asuinsijaksi. Siellä vallitsi tulen demoni Surtr, joka maailmanlopun koittaessa oli pääsevä valloilleen.
Yggdrasill – maailmanpuu
Kaikkia yhdeksää maailmaa suojasi mahtava puu, pyhän elämänveden kostuttama ja elämänantaja. Se kasvoi kaikkeuden keskuksessa. Sen latva ulottui jumalten asumuksiin ja juuret ulottuivat syvälle maan alle, Heliin asti. Se oli iäti viherjöidä saarni, Yggdrasill.
Yggdrasill on pohjoisen mytologian suurenmoisimpia kuvitelmia. Nimi merkitsee Yggrin eli Odinnin ratsua ja viittaa taruun, jonka mukaan Odinn oli ripustettuna tähän puuhun eräänlaisessa mysteerivihkimyksessä. Puun juurella oli lähde, jossa oli Mimir-jättiläisen puhuva pää. Mimir oli ylen viisas, Odinn sai häneltä neuvoja. Alkujaan hän lienee ollut veden henki. Puun alle oli kätketty myösse torvi, jolla puhalletaan kerran kutsu viimeiseen taisteluun.
Yggdrasillin vierellä asuivat suuret nornat, kolme kohtalotarta. He olivat itse jumaltenkin yläpuolella. He kaiversivat puuta, he laikkasivat riimuja, he jakoivat elämänosat. Heidän nimensä olivat Urdr ’Menneisyys’, Verdandi ’Nykyisyys’ ja Skuld ’Tulevaisuus’.
Yggdrasillin latvassa istuu kotka ja sen juurella on joukko käärmeitä. Pahin niistä on Nidhöggr, hirvittävä ruumiita syövä lohikäärme, joka nakertaa elämänpuun juurta. Sekä kotka että käärme esiintyvät monien kansojen elämänpuu-tarinoissa, kotka ylimmän voiman edustajana, käärme syvyydessä piileviä voimia edustaen.
Viikinkien jumalat
Viikinkien jumalista tärkeimmät olivat Odinn, Thorr ja Freyr. Odinn oli ylin. Hän oli sodan ja sotureiden jumala. Sotureille hän neuvoi kiilanmuotoisen taistelujärjestyksen, saattoi lainata suosikeilleen miekan tai keihäänsä. Soturit turvasivat häneen kuolemansa hetkellä ja toivoivat pääsevänsä Valhölliin.
Odinn oli myös runoilijoiden jumala: hän oli hankkinut ihmisten ja jumalten käytettäväksi innoitusta antavan siman ja itse sitä juonut. Hän oli suuri maagikko, osasi samanoida ja hallitsi riimut sekä osasi lukea niihin liittyvät loitsut. Hän oli aina etsimässä tietoa ja pystyi tunkeutumaan jopa manalan salaisuuksiin, seurasi hirtettyjä ja manasi vainajia puhumaan. Hänessä oli demonisia piirteitä. Tämän lisäksi hän etsi innokkaasti rakkausseikkailuja ja oli etevä naamioituja. Hänellä oli lukemattomia nimiä, jotka viittasivat hänen eri ominaisuuksiinsa.
Thorr oli ukkosen jumala ja samalla ihmisten väkevä turva. Hän oli herkkä suuttumaan ja silloin Thorr sinkosi vasaransa, taivas jyrähteli, maa järkkyi. Thorr piti jättiläiset kurissa ja taisteli demoneja vastaan. Hän varjeli myös hautojen rauhaa: joistakin hautakivistä on löydetty vasaran kuvia ja vasara oli Thorrin ase. Kristinuskon tunkeutuessa sotaisena Norjaan ihmiset turvautuivat lähinnä Thorriin: hänen vasaransa vastasi kristittyjen ristiä.
Freyr, vaani, Njördrin poika, oli hedelmällisyyden jumala. Hän hallitsi sadetta ja päivänpaistetta , antoi ihmisille onnea ja rikkautta. Häntä ylistettiin rauhan jumalana, mutta hän oli myös urhea soturi. Viikinkiajan tarustossa kerrotaan Freyrin takoneen kultaharjaksisen karjun, jonka loiste valaisi koko yön. Lisäksi hän omisti ihmeellisen laivan, jolla oli ainainen myötätuuli ja jonka saattoi taittaa kokoon niin pieneksi, että se mahtui taskuun.
Edda-runoissa Freyr esiintyy vain yhdessä runossa, Skirnirin runossa ja siinäkin sivuosassa. Skirnir tekee rakkaudesta riutuvan Freyrinpuolesta kosiomatkan, kosii jättiläisen tytärtä Gerdriä. Freyrin ja Gerdrin yhtymisen arvellaan kuvaavan vuosittaista kulttimenoa, hedelmällisyysriittiä, josta käytetään nimitystä Hieros gamos, pyhät häät.
Jumalattarista tärkeimmät olivat Frigg ja Freyja. Frigg oli aasatar, jumaläiti, Odinnin puoliso. Alkujaan hän oli avioliiton suojelijatar. Hän näki Odinnin tavoin tulevat asiat. Freyja, Freyrin sisar oli vaanien sukua. Hänestä kerrotaan, että jättiläisetkin tavoittelivat häntä ja hän oli ollut jättiläisten vallassakin. Hän oli itkien joutunut etsimään miestään Odria. Hän valitsi luokseen puolet kaatuneista, Odinnin valitessa toiset puolet Valhölliin.
Maailman ja jumalten tuho
Näkijättären ennustuksen ja koko Eddan jumalrunojen vaikuttavimpia kohtauksia on maailmanlopun kuvaus. Maailmanloppu on odotettu, ennustettu viisaalle Odinnille, kohtalonomainen ja väistämätön jumalten tuhon ja tuomion päivä.
Luonnottoman pitkä talvi, Fimbulvetr, jättää eloon yhden ainoan ihmisparin. Fenrir-susi pääsee irti, sen pojat, kaksi sutta nielevät auringon ja kuun. Loki pääsee kahleistaan, jättiläiset saapuvat suurena joukkona taisteluun jumalia vastaan. Surtr lähtee liikkeelle tulta levittäen. Muspeirin pojat, tulevat demonit, ratsastavat pimeän metsän halki. Odinnin hallin kaikki 540 ovea avautuvat ja Odinnin soturit ratsastavat kohtaamaan vihollisen hyökkäystä. Koko maailma on myllerryksessä.
Kun taistelu lopulta päättyy, ovat sekä hyökkääjät että puolustajat saaneet surmansa, elämänpuu on palanut ja koko kosmos tuhoutunut. Mutta Näkijättären ennustuksen loppu on optimistinen: maailma syntyy uudestaan, jumalat pelaavat jälleen lautapeliään ja uusi maailma on edellistä lempeämpi.
