Meidän päprioriteettimme harjoittelussahan oli hoitaa synnytyksiä joten aina kun prelabour wardilla oli synnyttäj(i)ä niin olimme siellä. Pre labour ward on iso huone jossa kuusi potilaspaikkaa. Sänkyjen välissä on ohuet verhot ja tarvittaessa siirrettävä seinä.
Huoneen päädyssä on yhteinen WC. Täällä työskenteli yksi kätilö ja apuja sai tarvittaessa muilla asemilla olevilta. Tänne otettiin synnyttäjiä aika kevyin kriteerein, kun me suomessa olisimme lähettäneet heidät kotiin odottelemaan synnytksen aktiivivaihetta otettiin heidät täällä sisään jo latenssivaiheessa vaikka kaikki tietää että latenssivaihe voi kestää todella kauankin.
Perustelut oli vähän heikot ett miksi näin mutta toissaalta ymmärrän että kotiinkaan ei kaikkia voi lähettää kun kotimatka voi olla pitkä ja liikenneruuhkat hidastaa sairaalaanpääsya sitten kun oikeesti H-hetki on käsillä.
Saimme myös kolme jumppapalloa lahjoituksina suomesta jotka annoimme heti alussa sairaalalle. Ne otettiin avoimesti vastaan ja olivat käytössä jatkuvasti. FMH ei voinut tarjota kipulääkkeitä synnyttäjille sillä meillä ei ollut mitään sikiönmonitorointilaitteita vaan kuuntelimme sydänäänet torvella/dopplerilla säännöllisin välein aktiivivaiheessa. Kaikki kipulääkkeethän voivat vaikuttaa sikiöön joten ymmärrettävää ettei niitä voitu antaa. Sen sijaan tuimme naisia hengittämään oikein ja hyödyntämään palloa. Olimme todella paljon läsnä ja lähellä synnyttäjiä. huomasimme myös että naiset tukivat toisiaan sekä henkisesti ett myös ihan hieromalla toistensa selkiä. Miehiä tai muita tukihenkilöitä ei suvaittu myöskään mukaan sillä osasto oli avoin ja synnyttäjien yksityisyyttä haluttiin vaalia. kun tilanne salli, sai miehet ja muut perheenjäsenet tulla piipahtamaan, muuten synnyttäjät saivat olla omaisten kanssa odotuskäytävällä.
Kun ponnistustarve tuli, siirryimme synnyttjän kanssa viereiseen huoneeseen jossa oli kaksi synnytyssänkyä. He kävelivät sinne ja kiipesivät sängylle. Olimme valmistaneet synnytysvälineet apupöydälle valmiiksi, tai no melkein aina ne oli valmisteltu. Siellä suosivat että nainen synnyttäisi gyn asennossa mutta sillä minä ja Ellen hoidimme kaikki synnytykset kun olimme paikanpäällä annoimme synnyttäjien etsiä hyvä asento jossa punnata. Lapset synytyvät fysiologisesti samoin missä päin maailmaa olemmekaan ja kätilöntyön ulosauttoaputekniikkakin oli heillä sama kun meillä. Synnytyksen aikana seurattiin sikiönsydänääniä dopllerilla tai torvella.
Vauvan synnyttyä nostimme hänet äidin rinnuksille, leikattin napanuora, näytettiin äidille vauva ja tämän sukupuoli ja istten vietiin vauva huoneen takanurkassa olevaan vauvapöydälle jossa se kuivattiin, katotiin Apgar pisteet ja annettiin K vitamiini suun kautta sekä silmävoide tulehduksia estämään ja napanuorantynkään Hexicordia jotta se kuvuisi nopeammin, tropiikissa kun kuumuus altistaa tulehduksille. Sitten vauvalle kirjoitettiin ja laitettiin id-ranneke ja kapaloitiin jotta äiti saisi vauvan syliinsä kun hänet oli valmisteltu synnytyspöydältä. Synnyttäjällekin annettiin oxytociinia lihakseen synnytyksen jälkeen, aivan kuten suomessakin, auttaen kohtua supistumaan ja vähentämn vuotoa = komplikaatiota.
|
suojavaatteet päällä synnytyspöytää valmistelemassa |
Tämän jälkeen äiti ja vauva siirtyivät takaisin pre labour wardiin petiinsä jossa heitä seurattiin pari tuntia ennkuin siirtyivät osastolle huoneensa. Siinä myös autettiin vauvaa rinnalle ja kerrottiin hyödyistä pitää vauvaa iholla.
Synnytyksen jälkeen kätilö siivosi synnytyssängyn ja puhdisti instrumentit.
Luppoaikana leikattiin ja taiteltiin isoista harsorullista kompresseja, pakattiin instrumentit synnytyssetteihin, revittiin ns pumpulia ja pyöriteltiin palloiksi ja tilattiin vähissä olevia tarvikkeita. Tosin aika usein tilattiin liian pieniä määriä ja monesti olimme vailla hanskoja, lääkkeitä tai muuta sellaista tarpeellista. Osastolla on myös oma strerilisaatiokone jonne leikkurin hoitajat vievät synnytyssetit ja kompressit sterilisoitavaksi.
|
synnytyssettejä sterilisoitavaksi |
Koimme monenlaisia synnytyskiä ja tapasimme monia erilaisia synnyttäjiä. Jotkut tapaukset ovat jääneet, ja pysyvät, mieleen. Olin esimerkiksi yhtenä päivänä neuvolan puolella kun vastaanotin todella nuoren tytön jolla oli ollut verenvuotoa jo muutaman päivän ja huoli oli suuri. Hän kertoi odottavansa kaksosia ja olevan 26 raskausviikolla. Sairaalamme ei ole varusteltu vastaanottamaan ennenaikaisia vauvoja, meillä oli vain happea ja lämpöä antaa eikä lastenlääkäriäkään. Hän meni kumminkin ultraan jossa todettiin molempien sikiöiden olevan elossa mutta kohdunkaulan hävinneen. Hänellä oli kipuja ja otimme hänet pre labour wardiin tutkittavaksi. Hän oli jo liki täysin auki siinä kohtaa ja totesimme kokeneen osastonhoitajan kanssa ett vauvojen on parempi syntyä sairaalassamme kuin matkalla isompaan yksikköön.
Valmistelimme tytön tulevaa varten ja niinkuin heillä on tapana kannustettiin häntä jumalan sanoin. Hoidin synnytyksen apunani luokkakaverini Ellen ja osastonhoitajamme. Paikalle tuli kyllä muitakin kätilöitä avuksi ottamaan vauvoja vastaan. Supistukset olivat heikkoja joten tyttö sai oxytociinitipan avuksi. Pieni vauva A syntyi hienosti raivotarjonnalla ja pääsi pian lämpölampun alle kuivateltavaksi. En ollut ennen nähnyt saatikka hoitanut kaksoissynnytystä mutta siinä tilassa kaikki tuntui vain luistavan eikä meistä kukaan sen enempää stressannut tilanteen vakavuutta. Vauva B oli perätajonnassa ja saimme sen hienoti asettumaan synnytyskanavaan ulkoisen tuen avulla. Sen lisäksi että oli eka kaksoissynnytykseni sain myös ensimmäisen perätilani hoidettua. Vauva B syntyi hienosti ja oli yhtä pieni kun A:kin. Molemmat saivat happiviikset kavoilleen ja pumpulia ylleen sekä peittoja ja jäivät lämpölampun alle. Äiti voi olosuhteeseen nähden hyvin ja oli rauhallinen.
Sikiön keuhkot alkavat kehitty vasta 26 viikolla joten se ett nämä kaksoisvauvat prjäsivät pelkillä happiviiksillä oli iso ihme, ultrakin oli todennut heidät vain 27 viikkosikis.
Kun äiti oli siirretty sänkyynsä pre labour wardin puolelle tuli hänen äitinsä ja isoäitinsä (perinteiset maasai naiset) hänen tuekseen. He puhuivat vain maa kieltä jota minä en osaa kuin pari sanaa.Tuore äiti tulkkasi minulle ett he halusivat minun olevan läsnä kun he rukoilivat vauvojen puolesta. Synnyttjän äiti otti minua kädestä ja rukoili Enkai (jumala)lle. Sinä hetkenä adrenaliini laantui ja ymmärsin minkä suuren ihmeen äärellä olimme ja kyyel valui poskelleni kun kuuntelin rukousta jossa kiittivät minua ja pyysivät jumalan huolehtivat vauvoista.
Vauvat siirrettiins ittemmin ambulanssilla, isoäidin ja isoisoöidin kera isompaan sairaalaan.
Äiti jäi meille yön yli seurantaan ja seuraavana päivnä kun hänen äiti ja isoäiti hänet haki kotiin kertoivat he että molemmat vauvat vielä elivät.
Toisena päivänä hoidin naista synnytysosastolla joka ei puhunut kuin maa kieltä ja vähän swahilia. Swahilintaitomme oli sunnilleen yhtä hyvät. Hoidin häntä 13 tuntia, hän oli myös perinteinen maasainainen ja oli synnyttänyt esikoisensa kotonansa mutta vauva oli menehtynyt synnytykseen. Itse synnytyksessä ei ollut mitään merkittävää mutta olin niin ylpeä itsestäni kun hoidin hänet swahiliksi. Hän sai pienen repeämän joka piti ommella mutta hän ei siihen suostunut vaikka kerroin että puudutamme. Hänen mies oli käytävällä odottamassa häntä ja lopulta jouduin hakemaan hänet synnytyssaliin ja kertoa hänellekin miksi haava piti ommella ja miksi meidn pitäisi saada painaa kohtua että se tyhjenstyisi. Hän ymmärsi ja komensi vaimoaan tottelemaan meitä. Maasai naisten tulee totella heidän miehiään ja vaikka se feministille on paha paikka pakottaa nainen toimenpiteeseen miehen luvalla niin olen iloinen että tässä tapauksessa meillä oli oljenkorsi. mielummin näin kun että hänelle tulisi komplikaatioita. Mainittakoon että maasait elävät alkeellisesti eikä hygienia ole samaa kuin mihin me eurooppalaiset olemme tottuneet.
Loppujen lopuksi kun olimme saaneet hänet kuntoon ja hän sai vauvansa oli hän kiitollinen avustamme.
|
Ellen kuuntelee sydänääniä |
|
Yhtenä viikkona "meille" syntyi kaksi kohtukuolemaa ja yksi joka menehtyi synnytyksessä. Ne olivat rankkoja hetkiä. Oli kumminkin helpompi suhtautua kohtukuolemiin jolloin synnyttjäkin tiesi mikä lopputulos odottaa. Ensisynnyttjä joka menetti esikoisensa synnytyksessä oli mulle rankka kokemus. Olin apukätilönä ja kuuntelin sydänniä tasasin väliajoin kunnes ne viimeiseen puoleen tuntiin ei kuulunut enää, siinä vaiheessa on vaikea tietää johtuiko se siit ett vauva oli niin alhaalla kanavassa että oli vaikea saada sykettä kuulumaan vai oliko tilanne kuinka kriittinen. Ei siinä kumminkaan muu auttanut kuin auttaa vauva ulos. Elvytimme häntä tuloksetta. Kapaloin ja pitelin sylissä kunnes äiti oli valmis.Seisoin kaapin takana ja itkin vauva sylissäni. Itkin surullista tilannetta ja itkin sitä että lääkri ei toiminut oletusteni mukaisesti eikä kertonut äidille että vauva oli menehtynyt. Kun lääkäri ei näkynyt otin sen tehtäväkseni kertoa kohtalosta samalla kun näytin äidille vauvaa. Itkimme yhdessä hetken kunnes hän pyyhki kyyneleensä ja totesi "its ok".
Olimme läsnä ja tuimme naisia tilanteen mukaan. Kapaloimme vauvan ja annoimme äidille pidettäväksi. Otimme heille valokuvat muistoksi.
Jälkeenpäin osastonhoitaja ja lkäri otti meidät vaaleaveriköt juttusille ja kävimme tunteitamme läpi. Se oli hienoa heiltä, he näkivät että nyt pitää tuulettua ja selvittä tilanne. Kerroin lääkärille kuinka pettynyt olin kun noin iso asia jäi harteilleni ja kuinka oletin hänen toimineen, hän kuunteli, ymmärsi ja kertoi näkemyksensä. Lopulta ilma oli puhdistunut. Ristiriitaista onkin että me länsimaalaiset leikimme jumalia ja oletamme korjaavamme kaiken lääketieteellisesti, emme salli kenenkään kuolevan sillä voimme korjata tilanteen. Olemme vieraantuneet kuolemasta emmekä anna luonnolle tilaa. Keniassa usko Jumalaan on vahva ja ilmeni FMH:lla myös. Naiset jotka menettivät lapsensa saivat lohtunsa Jumalalta eivtkä he kyselleet "miksi, miksi miksi?" niinkuin me länsimaalaiset teemme, niinkuin minä ja Ellen teimme. Heitä lohduttaa tieto että Jumalalla on suunnitelma ja Jumalan tahto on mikä määrittää kohtalon. Hetkinä kaipasin moista vahvaa uskoa.
Viimeisenä harkkapäivänä meitä koeteltiin kaikista suunnista. Aamu alkoi rauhallisena kunnes oven eteen ajoi auto ja mies joka huusi apua. Vasta myöhemmin selvisi ett nainen oli synnyttänyt viidennellä kuulla keskenmenon kotona yön aikana ja nyt vointi oli heikentynyt. Löysimme napanuoron roikkumasta jalkojenvälistä ja yritimme saada istukkaa ulos tuloksetta. Naisen verenpaineet laski yhtäkkiä 59/28, hän sai tipan ja verensiirron. Nukutuksessa gynekologi poisti istukan manuaalisesti, kohdunsuu oli jo sulkeutunut synnytyksen jäljiltä ja istukka oli jäänyt kohtuun. Lopulta nainen tokeni ja jäi lepämään. Samanaikaisesti osastolla oli uudelleensynnyttäjä jota hoidin myös. Ellen oli menossa leikkaussaliin vastaanottamaan sectio vauvaa kun yhtäkkiä synnyttjni ilmoitti että hänen lapsivesi oli mennyt pallolla. Ellen kerkesi vain leikkuriin, joka myös siis pre labour wardin vieressä, kun hälytin hänet takaisin " tää syntyy nyt". nainen psi juuri ja juuri pallolta hänen pedilleen eikä ollut mahistakaan siirtyä synnytyssaliin. Kerkesin juuri saamaan hanskat käteeni ja kädet tukemaan välilihaa kun vauva jo pulahti ulos ! Olimme verisiä ja sotkusia eikä meillä ollut mitään välienitä lähettyvilläkään. Mutta vauva ja äiti voi hyvin. Lopulta kaikki järjestyi ja Ellen jatkoi leikkuriin josta hän sitten pian saapuikin tuore tulokas sylissä vauvapöydälle.
Asiaan kuuluu että meillä oli kaikki lääkkeet loppu, kaikki hanskat loppu eikä steriilejä instrumenttejäkään ollut valmiina, vaan kaikki oli vielä koneessa. Kaikki NaCl ja Ringer tipat oli loppu, onneksi leikkaurissa oli. Lopuksi pystyi vain nauramaan tilanteelle ja lounasaikaan saapui viel toinenkin synnyttäjä joten saimme molemmat synnytykset viimeisen päivän kunniaksi!
|
Ellen ja raskaanaoleva kolleega poseeraa synnytyskuvaa |