Näytetään tekstit, joissa on tunniste intinarmeijan touhuja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste intinarmeijan touhuja. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Déjà-vu

Olen jatkanut pyöräilyä edellisen postauksen jälkeen, ja sen kertaisesta kokemuksesta viisastuneena alkanut varata enemmän aikaa polkemiseen, jos perillä pitää olla määräaikaan mennessä. Kun ei tarvitse polkea kieli vyön alla, olo ei ole aivan niin kamala, mutta ei kunto viikossa niin paljon kohene, ettei ponnistus tuntuisi missään.

Yhtenä päivänä, edelleen hieman veren maku suussa, tuli tunne, että olen kokenut tämän ennenkin. Siis déjà-vu, mutta muistin sitten saman tien, mistä tuttuuden tunne oli peräisin. Samanlaisen olotilan olen kokenut x vuotta sitten, kun juoksin maastopukuun ja taisteluvarustukseen sonnustautuneena pitkin länsisuomalaista kangasmetsää. Silloin kyllä aloituskunto oli taatusti parempi kuin tällä hetkellä, mutta toisaalta olosuhteetkin olivat vaativammat kuin pyörällä polkiessa. Vaikka kuinka olisi ylämäkipyöräilystä kyse.

Alokasaika oli yhtä paikasta toiseen juoksemista, ja yleensä kantamuksena oli noin kymmenen kilon verran erilaisia sotilaallisia tarvekaluja. Kun ottaa huomioon, että esimerkiksi taisteluvyötä eli tietynlaista "liiviä", jossa varusteet kivääriä lukuunottamatta kulkevat kätevästi mukana, ei ole suunniteltu keskimittaiselle naiselle (vaan keskimittaiselle miehelle), jolloin sen ei tukeudu vyötärölle vaan lantiolle eli täysin väärään kohtaan, voisi sanoa vaikkapa, että ergonomia ei ole aivan kohdallaan. Oman lisänsä juoksemiseen toi myös mainittu kangasmaasto, jossa vauhtia ei ollut tarkoitus hidastaa silloinkaan, kun reitille sattui pehmeää hiekkaa. Ja tätä treenia jatkui noin kaksi kuukautta.

Eihän tuollaista liikuntaa kukaan tervejärkinen ihminen siviilissä harrasta, eikä siihen oikein ole mahdollisuuksiakaan kenelläkään taviksella. Mutta jos selvisin siitä hengissä, ja alokasajan lopulla koko homma tuntui jo huomattavasti helpommalta, niin eiköhän tämä pieni ja kevyt pyöräilyhaastekin tästä ala sujua ennen pitkää. Pitää vain toivoa vähäsateista kesää, sillä millään ihan kamalla koiranilmalla ei enää tässä iässä viitsi lähteä pyöräilemään, jos ei ole pakko.

No niin... Menipä vaihteeksi nuoruuden muisteluksi, mutta näitähän sattuu.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Pinkka ja muuta pilkunviilausta

Kiki kyseli edellisen postauksen kommenteissa, josko hänen jälkikasvunsa mahdollisesti saa oppia kauniiden pinkkojen tekoa, kun muutaman muutaman vuoden kuluttua siirtyy Puolustusvoimien hellään huomaan. Vastaus on kyllä. Tällaisia taitoja siellä todellakin oppii ja vieläpä heti kättelyssä. Jos jokin tuntuu vaikealta, asiaa harjoitellaan, kunnes se onnistuu.

Tässä lyhyt selonteko Kikille ja muillekin kiinnostuneille siitä, mitä kaikkea varusmiespalveluksessa on muun muassa mahdollista oppia varsinaisen sotimisen lisäksi. HUOM! Toimenpiteiden yksityiskohdissa on varuskuntakohtaisia eroja.

Vuoteen petaaminen. Punkkaa eli vuodetta ei todellakaan todellakaan jätetä petaamatta päiväksi. Ensin tyyny ja peitto asetellaan siististi patjalle, sitten niiden päälle viritetään sinivalkoruudullinen päiväpeitto. Päiväpeitto vedetään kireälle ja sen reunat tungetaan siististi patjan alle. Ruutujen tulee olla samassa linjassa patjan sivujen kanssa. Toisen henkilön pedatulle punkalle ei ole syytä istahtaa ilman lupaa.

Pinkka päiväpeitosta. Yöksi päiväpeitto taitellaan jakkaran päälle, eli siitä tehdään pinkka. Pinkka tehdään hyvin tarkkojen ohjeiden mukaan, sen tulee olla täydellinen neliö, joka on täsmälleen jakkaran kokoinen, ja ruutujen tulee ehdottomasti olla suorassa. Tämä on todellinen taitolaji, jossa jyvät karsitaan akanoista. Pinkan teon tulee onnistua yhdessä minuutissa, joka alussa tuntuu todella lyhyeltä ajalta.

Kaapin pitäminen järjestyksessä. Jokaisella varusmiehellä on henkilökohtainen kaappi vaatteita ja muita varusteita varten. Kaapin sisällön järjestys on tarkkaan määritelty ja kaikkien saman tuvan kaappien tulee näyttää identtisiltä. Osa vaatteista (kaikki housu-takki-yhdistelmäpuvut, kauluspaita yms.) ripustetaan henkareihin. Ne vaatteet, jotka sijoitetaan hyllylle (t-paidat, alushousut, poolopaidat, villapaidat) laskostetaan ja asetetaan siisteihin pinkkoihin niin, että laskostetun vaatteen/pinkan leveys on täsmälleen sama kuin hyllyn leveys. Minun varusmiesaikanani Sotilaan käsikirjaa saattoi vaatteita tehdessä käyttää mittatikkuna, sillä silloisen painoksen pitkä sivu oli täsmälleen saman pituinen kuin hyllyn leveys. Aikaa myöten opin laskostamaan vaatteet oikeiden mittojen mukaan myös silmämääräisesti.

Kenkien kiillotus. Varusmies saa käyttöönsä kahdet varsikengät, joista pitää huolehtia niin, että ne pysyvät hyväkuntoisina. Koska varsikengillä liikutaan maastossa, on olennaista, että ne plankataan huolellisesti SA INT -kenkävoiteella. Voide sisältää runsaasti rasvaa, joka tekee kengistä vedenpitävät. Kenkien tulee myös kiiltää plankkaamisen jälkeen. Kengät tulee muutenkin puhdistaa aina käytön jälkeen ja plankkaamisen tulee tapahtua oma-aloitteisesti. Lomille lähtiessä jalassa olevien varsikenkien siisteys tarkastetaan ennen lomille lähtöä. Kenkiä plankataan varsin usein, ja jokainen varusmies saa käyttöönsä oman kenkäharjan sekä kenkävoidetuubin. Voiteen loppuessa lisää saa varusvarastolta.

Yleinen omista tavaroista huolehtiminen. Varusmiehen tulee omatoimisesti huolehtia siitä, että kaikki hänen varusteensa ovat kunnossa. Likaantuneet varusteet puhdistetaan ja rikki menneet vaihdetaan ehjiin. Myös vaatteiden tulee olla puhtaat, ja varusmies huolehtii itse likaisten vaatteiden vaihdosta puhtaisiin varusvarastolla. Vaatteita tai muita varusteita ei saa kadottaa tai ehdoin tahdoin rikkoa. Ne ovat Puolustusvoimien omaisuutta. Kadonneesta tai tuottamuksellisesti tai huolimattomuuden vuoksi rikkoutuneesta varusesineestä joutuu maksamaan korvauksen. Mikäli kyseessä on ns. sotatarvike (useimmiten sarjanumeroitu esine), sen kadottamisesta tai rikkomisesta seuraa esitutkinta, jonka tuloksena voi olla muunkinlainen rangaistus kuin rahassa maksettava korvaus.

Siivoaminen. Tupa siivotaan päivittäin sekä lounaan että päivällisen jälkeen. Tämä on askare, johon kaikkien tuvan asukkaiden tulee osallistua. Tuvalla saattaa olla siivousvastuullaan myös esim. pätkä perusyksikön käytävää tai saniteettitila. Tuvan siivouksessa lattia pyyhitään kostealla mopilla, roskakori tyhjennetään ja pölyt pyyhitään. Tarkistetaan myös, että punkat ovat siistit. Tuvan esimies tai vastaava henkilö tarkastaa siivouksen ja joko hyväksyy tai hylkää sen. Hylkäämisen sattuessa tupa siivotaan paremmin ennen uutta tarkastusta. 

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Identtinen dilemma

Peruskoulutuskausi läheni loppuaan ja kouluttajat haastattelivat joukkueensa alokkaita, aakkosjärjestyksessä tietenkin. Tarkoituksena oli keskustella siitä, miten varusmiesten koulutus jatkuu p-kauden jälkeen ja kuulla myös alokkaiden omia ajatuksia asiasta.

Alokas Metsälä TM astui sisään, sulki oven perässään ja tervehti kouluttajia ovelta kantapäät yhdessä.

- Olkaa hyvä, kehotti yliluutnantti osoittaen tuolia ja vilkaisi papereitaan. - Metsälä, Metsälä... Timohan te olette, eikö niin?
- Teemu, herra yliluutnantti, korjasi alokas.
- Aivan, aivan... Tässähän ne teidän paperinne ovat, yliluutnantti sanoi. - Katsotaanpa nyt ensin tähänastista suoritusta.

Luutnantti, joukkueen kakkoskouluttaja, kävi läpi Metsälän P-kokeiden pisteet, ampumataitotestin ja Cooperin testin tulokset sekä totesi hänen osallistuneen kaikille marsseille ja muutkin suoritukset näyttivät olevan tehty. Vapautuspäiviä tähän mennessä oli kertynyt kolme. Ei rangaistuksia eikä ojennuksia. Numeroilla mitattuna alokkaan peruskoulutuskausi oli tähän mennessä sujunut varsin keskimääräisesti.

- Mitä te nyt itse ajattelette jatkosta? Kiinnostaako teitä jokin tietty koulutushaara? kyseli yliluutnantti.
- No, velipojan kanssa ollaan juteltu, että me voitais ruveta vaikka viestimiehiksi, tai sitten ihan kiväärimiehiksi, jos viestilinjalle ei päästä, Metsälän vastaus kuului.
- Kumpi teitä itseänne kiinnostaa enemmän? luutnantti puuttui puheeseen yrittäen saada täsmennystä.
- Me kun ajateltiin...
- Siis te itse. Jos nyt unohdetaan se velipoika hetkeksi.
- Ai minä itse vai? En mä oikein tiedä... Mutta me ollaan kyllä juteltu siitä viestilinjasta velipojan kanssa, alokas vastasi hieman hämmentyneen oloisena.
- Viestilinja siis ykkösenä ja kiväärilinja toisena toiveena, yliluutnantti huokaisi ja raapusteli merkintöjä papereihinsa. - Entäpä sitten miehistö vai johtajakoulutus? Miten suhtaudutte aliupseerikouluun? Vastustatteko vai oletteko halukas? Vai suhtaudutteko siihen neutraalisti?
- Ei me kyllä kauhean halukkaita olla, alokas vastasi. - Mutta kyllä kai me aukkiin kuitenkin mennään, jos niin käsketään. Että ei me niinku varsinaisesti vastusteta sitä.
- Olikos teillä tästä asiasta jotain henkilökohtaista mielipidettä? luutnantti kysäisi yrittäen pitää naamansa peruslukemilla.
- Henkilökohtaista? Mitä se niinku tarkoittaa? alokas oli ymmällään.
- Että onko teillä ja veljellänne mahdollisesti eriäviä mielipiteitä asiasta, tarkensi luutnantti.
- Ei kai meillä... Kyllä me siitä juteltiin, että pitäiskö meidän mennä aukkiin, kun me ollaan mietitty poliisikoulua ja siitä saisi pisteitä, mutta sitten me tultiin siihen tulokseen, ettei me sitten ehkä kumminkaan sinne pyritä, kun meillä on kyllä muitakin suunnitelmia, pohdiskeli alokas.
- Vai niin... Merkitään tänne sitten että "ei vastusta", yliluutnantti huokaisi entistä syvempään. - Siinä olikin sitten kaikki. Voitte poistua, ja käskekää seuraava sisään saman tien.

Alokas Metsälä TM poistui ja samalla ovenavauksella sisään astui seuraava alokas, jonka nimilapussa luki "alok Metsälä TM", sulki oven perässään ja tervehti kouluttajia ovelta kantapäät yhdessä. Hänet pyydettiin istumaan, ja keskustelu alkoi samaan tapaan kuin edellisenkin alokkaan kanssa. Ainoa ero oli, että tällä kertaa etunimeksi varmistettiin Timo. Keskustelun kulku oli jotakuinkin samanlainen kuin edellä, koulutustoivomukset täsmälleen samat, mutta pari lisäfaktaa kouluttajat saivat tältä alokkaalta selville. Alokkailla Metsälä TM ja Metsälä TM ei ollut ainoastaan täsmälleen samat tulokset kaikissa p-kaudella testatuissa asioissa vaan myös yhteinen auto ja yhteinen kännykkä.

Metsälöiden jälkeen luutnantti ja yliluutnantti pitivät kahvitauon ja pohtivat siinä samalla kaksosten tilannetta.

- Mitäs me näille Metsälöille oikein tehdään? Pitäisikö ne erottaa toisistaan? Saisivat vähän itsenäistyä.
- Se olisikin ilmeisesti täysin uusi tilanne molemmille. Luuletko, että ne selviäisivät siitä?
- Ei kai ne nyt koko ikäänsä aio kylki kyljessä olla.
- Siltä se kyllä vähän kuulosti. Minä olen välillä käskenyt ne eri ryhmiin ihan tarkoituksella, mutta jotenkin ne aina ovat kuitenkin sitten päätyneet samaan ryhmään. Ja aina ne ovat pari, jos jotain tehdään parittain. Ja sitä paitsi kun kaikki tulokset ovat samat, niin millä perusteella käsket yhden yhdelle ja toisen toiselle linjalle?
- Entä muut suoritukset? Voisiko niiden perusteella tehdä jotain eroa?
- Mutta kun ei niissä ole mitään eroa. Ja jos onkin, en minä ainakaan pysty sanomaan, kumpi niistä on kumpi. Täysin identtiset naamat, eikä nimikirjaimistakaan ole apua.
- Entäs ryhmänjohtajien arviot? Kai ryhmänjohtajat osaavat ne erottaa toisistaan?
- No katsotaanpa... Metsälä TM ja Metsälä TM... Ei helvetti, nämä arviothan ovat sanasta sanaan samanlaiset!
- Ei sitten ollut apua niistäkään...
- No ei... En minä kyllä muista, että tällaista pariskuntaa olisi ennen tullut vastaan. Onhan meillä ollut kaksosia täällä ennenkin, ja pari vuotta sitten oli ne identtiset tytöt...
- Joo, ne isotissiset lettipäät!
- ...mutta eivät nekään olleet näin samanlaiset.
- Jos pidettäisiin arpajaiset?
- Kai se sitten on aika sama, arvotaanko koulutushaarat vai mennäänkö mutulla.
- Nyt mä keksin! Arvotaan toinen niistä kolmoskomppaniaan. Meiltähän lähtee sinne joka tapauksessa seitsemän taistelijaa niiden vajetta paikkaamaan.
- Tai vielä parempi, annetaan ne molemmat kolmoselle. Sitten ne ei enää ole meidän ongelma.
- Onko se ongelma, jos ne ovat täällä molemmat?
- No periaatteessa kai ei, mutta ei niitä kyllä aukkiin voi laittaa, jos ne ei pystykään toimimaan itsenäisesti.
- Ei johtajakoulutukseen, siitä olen kyllä samaa mieltä. Mutta kyllä minua henkilökohtaisesti ihan hiukkasta enemmänkin saattaa häiritä, jos en pysty erottamaan taistelijoita toisistaan. Joten viestimiehiä niistä ei ainakaan tehdä, minä en niitä ristikseni ota. Mutta kiväärilinjalle voidaan laittaa.
- Tehdään niin. Saadaan samalla maksettua Niemiselle takaisin sen viimekertainen jäynä. Varmaan muistat vielä ne edellisen saapumiserän Espan sissit, jotka se lykkäsi meille.
- Aivan! Ja laitetaan samaan pakettiin vielä se yksi vasuri.

***
"Haasta minut kirjoittamaan"
Tämä tarina on vastaus Na-tan antamaan haasteeseen, joka kuului seuraavasti: "ehdotan sanaksi 'kaksoset sotilasalokkaat' ja tyylilaji huumori".

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Kierre

Vihreäksi maalatun maastokuorma-auton lavalta voi tulla alas monella eri tyylillä, mutta alastulossa kannattaa huomioida, jos yllä on taisteluvarustus - täynnä erilaista tavaraa oleva taisteluvyö ja rynnäkkökivääri - joka painaa kymmenen kiloa ja tekee liikkumisen tietyissä tilanteissa vähemmän ketteräksi.

Turvallisin tapa on kavuta alas hallitusti avattua takalautaa tikkaina käyttäen. Tämä on yleensä vähiten riskialtis tapa, kunhan katsoo, ettei onnistu jollakin ilveellä saamaan vaikkapa jalkaansa jumiutumaan johonkin rakoon ja päätyä roikkumaan jalastaan ylösalaisin - ei siinä kyllä kovin kauan roikuta, siitä pitää painovoima huolen - tai vaihtoehtoisesti tekemään spagaatin, jota ei tiennyt pystyvänsä tekemään. Kiinni jäämisen vaara ei ole erityisen suuri, mutta aina joskus joku onnistuu tässäkin.

Jos on kiire eikä arastele tömähdystä, jota se edellä mainittu, päälle ripustettu kymmenen lisäkiloa tehostaa, voi hypätä alas. Automallista riippuen matka lavalta maahan on noin puolitoista metriä, ja laskeutumispaikkaa kannattaa nopeasti arvioida katseellaan ennen hyppäämistä. Asfaltille tömähtäminen on hieman ikävämmän tuntuista kuin jollekin pehmeämmälle alustalle.

Jos takalautaa ei jostakin syystä avata, alas pääsee kapuamalla sen ylitse. Ensi näkemältä tehtävä saattaa vaikuttaa hankalalta keskimittaiselle tai sitä lyhyemmälle naiselle, mutta tässäkin auttaa suunnittelu. Kaikenlaisia ulokkeita voi käyttää askelmina, myös vetokoukkua, ja käsillä kannattaa ehdottomasti ottaa tukeva ote takalaudan reunasta. Täysin mahdollinen tehtävä siis.

On myös mahdollista tulla alas kierteellä, mutta se ei ole suositeltavaa. Jos vaikkapa ottaa kunnolla kiinni vain toisella kädellä lavan kulmasta ja asettelee jalkansa hieman huolimattomasti niin, että askel lipsahtaa, voi päätyä pyörähtämään puolitoista kierrosta oman pystyakselinsa ympäri, jonka jälkeen laskeutuminen maahan tapahtuu todennäköisesti takapuoli edellä. Kierre aikaansaa sen, että alastulo on suhteellisen vauhdikas. Tätä ei suositella, ei todellakaan. Takapuoleen sattuu.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Nainen sanelee

Patteriston henkilökunnan liikuntapäivään oli kokoontunut lähinnä nuorempaa polvea. Päivän teemana oli itsepuolustus ja kontaktilajit, joihin löytyi omasta takaa osaavia kouluttajia. Vänrikki T oli nyrkkeilijä ja erityisen kiinnostunut myös Krav Magasta sekä painista. Hänen suuri haaveensa, jota hän ei millään tavalla salaillut, oli päästä jonain päivänä kokeilemaan lähitaistelutaitojaan käytännössä. Vänrikki S taas oli monipuolinen lähitaistelu- ja itsepuolustusekspertti, jota ei ollut poikamaisesta ja viimeisen päälle trimmatusta vartalostaan huolimatta mitään vaikeuksia tunnistaa naiseksi aina kunnossa olevan meikin ja nutturan ansiosta.

Päivä aloitettiin lämmittelyllä, salia päästä toiseen juosten paria palomiehenotteella kantaen niin, että kantaja ja kannettava vaihtuivat aina salin päähän tullessa. Sitten siirryttiin varsinaisiin teeman mukaisin  lajeihin, ja jossain vaiheessa päivää vuoronsa sai sotilaspaini.

Sotilaspaini muistuttaa enemmän sumopainia kuin kreikkalais-roomalaista tai vapaapainia. Säännöt ovat hyvin yksinkertaiset. Painijat kamppailevat maahan piirretyn ympyrän sisällä. Pisteitä voi saada kahdella tavalla: saamalla vastustajan astumaan ympyrän ulkopuolelle tai nostamalla hänet ilmaan. Otetta ei saa ottaa vyötärön alapuolelta, ja vastustajaa saa ainoastaan nostaa tai työntää, ei heittää.

Ylikersantti B - rouva ylikersantti - oli kokeillut sotilaspainia varusmiesaikanaan useampaan kertaan, mutta aina miespuolisen vastustajan kanssa, jolloin mies oli sanellut tahdin. Vaikka pariksi valikoitui yleensä saman pituinen taistelija, miehet olivat poikkeuksetta B:tä rotevampia, joten pisteiden ottaminen vastustajaa nostamalla tai työntämällä ei onnistunut. Ainoa mahdollisuus oli ollut yrittää nopeita väistöliikkeitä, jotka mahdollisesti harhauttivat vastustajan ulos ympyrästä.

Vänrikki S ja ylikersantti B olivat saman kokoiset ja porukan ainoat naiset, joten he valikoituivat luonnollisesti painimaan keskenään. Kaksi paria kerrallaan otteli kaksi minuuttia ja muut seurasivat. Ottelut olivat rennon tuntuisia, ja katselijatkin kommentoivat otteita leppoisasti jutellen. Sitten tuli naisparin vuoro.

Rouvat vänrikki ja ylikersantti ottivat aluksi tuntumaa toisiinsa, koska eivät olleet ennen otelleet toisiaan vastaan. Ylikersantti otteli ensimmäistä kertaa naista, fyysisesti melko tasavertaista vastustajaa vastaan, ja huomasi kerrankin pystyvänsä jopa tekemään jotakin tulematta heti nostetuksi ilmaan. Tämä sai hänet kokeilemaan pisteiden tekemistä tosissaan. Vänrikki huomasi ylikersantin aikomukset eikä kilpailuhenkisenä ihmisenä missään tapauksessa aikonut antaa periksi.

- Hei, tulkaas katsomaan! Naiset painii ihan oikeasti, huomasi joku miehistä.

Painikehän ympärille kerääntyi saman tien yleisöä, jota tämä ottelu kiinnosti paljon enemmän kuin muut. Naiset sen sijaan keskittyivät toistensa vääntämiseen, ja tässä ottelussa tahdin saneli nainen. Tai oikeastaan kaksikin.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Lovea ja musiikkia


Peppone jakoi rakkautta ja pieni palanen siitä päätyi myös minulle. Kiitos! Jos joku ei vielä tunne Hänen Pyhyyttään, apotti Pepponea, kehotan viipymättä klikkaamaan itsensä Luostarin portille ja astumaan rohkeasti sisään.


I love your blog – tunnustuksen säännöt:

  • Kopioi post it-lappu blogiisi.
  • Kiitä linkin kera bloggaajaa joka tunnustuksen myönsi.
  • Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro heille siitä kommentilla.
  • Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka se onkin kerrottu post it-lapulla ja toivo että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Lukulistani ei ole edelleenkään kovin pitkä, joten annan lovea tällä kertaa eteenpäin vain kahdelle bloggaajalle. Marjaana ja Rantakasvi, olkaa hyvät!


Lovesta päästäänkin sitten sopivasti love metalin kautta eiliseen päivän sanaan musiikki.

Kuvittele mielessäsi seuraava:

On helmikuu ja olet Lapissa, kello on viisi aamulla ja on pimeää. Istut maastokuorma-auton hytissä yhdessä kuljettajan ja parin muun ihmisen kanssa. Kuljettaja ajaa kovaa vauhtia kapeaa tietä, jonka molemmin puolin on korkeat lumivallit. Auton valot pyyhkivät tietä, mutta valokeilan ulkopuolella näkyy vain lunta ja pimeyttä. Kuljettaja on laittanut CD:n soittimeen. Kukaan ei puhu mitään, kuuluu vain täysillä oleva musiikki.

Tämä

torstai 2. toukokuuta 2013

Rintaneula

Päivän sana on rintaneula, ja ryhdyin miettimään, mitä rintaneuloja mahdollisesti olen joskus käyttänyt. Sellaisia kyllä löytyy laatikoista joitakin, mutta eipä niitä oikeastaan ole koskaan tullut käytettyä kuin aivan satunnaisesti. Rintakoru on jotenkin hankala. Se vaatii sopivan vaatteen ja sellaisia vaatteita minulla ei juurikaan taida olla.

Sitten keksin kaivaa esille aarrearkun, jossa ei ole koruja vaan muunlaisia muistoja. Esitelläänpä niistä nämä rinnassa pidettävät, joita todellakin olen käyttänyt aikanaan. Silloin, kun oli niihin sopiva asukin.

Armeijaa edeltävässä elämässäni en ollut koskaan harrastanut vapaaehtoisesti minkäänlaista urheilua. Jotain lievästi liikunnallisia harrastuksia minulla kyllä oli ollut, mutta varsinaisen motivaation liikkumiseen sain vasta, kun oli selkeä tavoite: pitää pysyä mukana miesten vauhdissa. Juoksin koko palvelukseenastumista edeltävän vuoden niin säännöllisesti ja tunnollisesti, että tuloksia syntyi. Palvelusajan ensimmäisessä Cooperin testissä tuli siihenastisen elämäni paras tulos, jonkin verran päälle 2400 m, joka entiselle liikunnan vieroksujalle oli suorastaan loistava. Sillä tuloksella sai hopeisen juoksumerkin lomapuvun rintapieleen laitettavaksi.
Peruskoulutuskaudella harjoitellaan sotilaan perustaitoja kuten aseen käsittelyä ja ampumista. Ensin on kuivaharjoittelua ilman ammuksia ja kun tietyt rutiinit on opittu, siirrytään ampumaradalle ampumaan tauluihin. Ampumataitoa testataan palveluksen aikana muutaman kerran, ja ampumataitotestin tuloksen perusteella voi saada vaikkapa tällaisen hopeisen ampumamerkin. Ampumaradalla suoritettavissa kouluammunnoissa en ollut aivan parhaimmillani. Olin keskinkertainen, en huono enkä hyvä. Sen sijaan taisteluammunnoissa, joissa ammutaan maastossa eri etäisyyksillä esiin ponnahtaviin maalilaitteisiin, pääsin sitten loistamaan.
Peruskoulutuskauden eli alokasajan jälkeen varusmiehet saavat omaan aselajiinsa erikoistuvaa koulutusta. Johtajakoulutukseen valitut aloittavat aliupseerikurssin, jossa opiskellaan sekä johtamista ja kouluttamista että omaa erikoisalaa. Aliupseerikurssi kestää vajaat neljä kuukautta ja sisältää sekä koulun penkillä istumista ja teorian opiskelua että käytännön harjoituksia maastossa. Myös kokeita pidetään - niitäkin sekä teoreettisia että käytännöllisiä, ja johtamistaidot ovat jatkuvassa syynissä. Kurssin lopuksi aliupseerioppilaat ylennetään alikersanteiksi. Aliupseerikurssin risti on merkki kurssin hyväksytystä suorittamisesta.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Mustelma

Päivä maastossa oli takana, ja komppanian käytävällä laahusti väsähtäneen oloista porukkaa kohti tupia. Aseet telineisiin, tetsarit tupaan ja taas takaisin käytävälle aseenpuhdistusvälineiden kanssa. Huollon järjestystä - ensin aseen ja muiden varusteiden huolto, sitten henkilökohtainen huolto - oli taottu alokkaiden päähän, ja ennen pitkää käytävällä istuikin rivi taistelijoita jynssäämässä rynnäkkökivääreitään puhtaaksi.

Naisten tuvassa alkoi aseiden puhdistuksen jälkeen henkilökohtaisten vaurioiden vertailu, kun naiset riisuivat maastopukujaan ja valmistautuivat lähtemään suihkuun.

- Mun ritsikoissa on männynneulasia ja hiekkaa. Ei ihme, että alkoi kutittaa loppumarssilla.
- Hei, et ole ainoa. Ja sitä paitsi mulla on niitä myös alushousuissa.
- Mä luulin päässeeni jo eroon rakoista, mutta taas on yksi iso kantapäässä.
- Mulla on molemmissa, ja lantiolla taitaa olla hiertymä.
- Sama juttu. Mistä saisi S-kokoisen tetsarin? Nämähän on mitoitettu 180-senttiselle miehelle, ja asettuu ihan liian alas meikäläisellä.
- On muuten käsivarsi hiukan kipeä. Taas vaihteeksi.
- Näytäs! Joo, se on se sun kestomustelma.
- Mitä sä oikein teet? Outo paikka mustelmalle.
- Kypärä hakkaa käsivartta, kun en saa sitä tiukemmin kiinni tetsariin. Ihan kiva sinänsä, ettei sitä tarvi pitää päässä koko aikaa, mutta aina kun juoksen tai vedän maihin niin se heilahtaa toiselle sivulle.
- On muuten aika komean kokoinen tuo sun mustelmasi eikä väriäkään puutu.
- Joo-o... Pitää varmaan ottaa valokuva muistoksi siltä varalta, jos se vaikka joskus häviää.


tiistai 26. helmikuuta 2013

Koukku

Onko alokas oikeakätinen? No sitten se oikea jalka taaemmas. Noin! Ja kädet nyrkkiin. Pois se peukalo nyrkin sisältä. Nyrkit ylös leuan tasolle, leuka alas, käsivarret suojaavat rintaa. No niin! Nyt näyttää paremmalta! Jalat liikkeeseen. Ja sitten lyönti. Tähdätkää leukaani! Oikea suora, käsi kiertyy kämmenselkä ylöspäin. Hyvä! Ja käsi palautuu heti suojausasentoon. Vasen suora, sama juttu. Vielä uudestaan, vasen! Oikea! Älkää lopettako liikkumista. Leuka pysyy alhaalla. Oikea! Lisää voimaa lyöntiin. Vartalo kiertyy mukana. Vasen! Vasen! Oikea! Uh... Ai perkele... Teillä on aika napakka oikea koukku.


perjantai 25. tammikuuta 2013

Maisema

- Siinä on näky, jossa silmä lepää, ajatteli luutnantti Jurva katsellessaan vastaperustettua tukikohtaa sadan metrin päästä. - Muodot on rikottu ja komentoteltan kamiinan piippukin suunnattu ohjaamaan savut kuusen oksistoon. Aika hyvin sulautuu maisemaan. Nämä apinathan alkavat jo osata naamioimisen, mutta kyllä on syytäkin, kun kotiutuminen on pian edessä.

Jurva asteli kohti tukikohtaa tupakkaa poltellen ja itsekseen myhäillen. Tämä päivä oli alkanut hyvin. Siirtymiskäsky oli annettu kello kaksi yöllä ja neljältä oli saavuttu uuteen paikkaan. Nyt kello oli vähän yli viisi ja kaikki näytti olevan valmista. Aurinkoakin vaikuttaisi olevan luvassa täksi päiväksi. Hyvä niin, sillä viimeiset kaksi päivää vettä oli tullut välillä taivaan täydeltä. Varusmiehille pienimuotoinen kurjuuden maksimointi ei tehnyt pahaa, mutta luutnantti oli mielestään viettänyt jo riittävän monta sateista kesää maastossa. Sitäpaitsi patteriston komentaja oli tulossa tänään tarkastamaan harjoitusjoukkoja, ja kyllähän tätä maisemaa kelpasi esitellä oikein päivänvalossakin.

- Herra luutnanttii! kiekaisi yksi ryhmänjohtajista Jurvan tullessaan hänen kohdalleen.
- No?
- Naamioverkkoja ei ole riittävästi. Komentoteltan tuolle sivulle tarvittaisiin vielä yksi.
- No perkl... Onhan niitä tähän asti ollut riittävän monta. Tuliko kaikki mukaan edellisestä paikasta?
- Kyllä tuli, mutta kun nyt naamioitiin tuo kontti vähän paremmin, niin siihen meni enemmän verkkoja.

Jurva vilkaisi konttia. No ilmankos sen naamiointi olikin näyttänyt niin hyvältä. Siihenhän oli viritetty ties kuinka monta naamioverkkoa. Jurva punnitsi vaihtoehtoja pari sekuntia. Normaalisti hän olisi käskenyt tehdä kontin naamioinnin uudelleen, mutta patteriston komentaja saattoi tulla milloin tahansa. Silloin ei mikään saisi enää näyttää keskeneräiseltä.

- Käykää ottamassa verkko tuolta kauimmaisen majoitusteltan takapuolelta, mutta katsokaakin, että tämä puoli näyttää edelleen hyvältä.

Patteriston komentaja ei missään tapauksessa tulisi majoitustelttojen suunnalta, siellä oli pelkkää ryteikköä, eikä muutenkaan menisi niiden lähelle.

- Peltola! Mäki! karjui ryhmänjohtaja.
- Herra alikersantti! tykkimiehet hyppäsivät pystyyn näreen juurelta.
- Hakekaa naamioverkko taaimmaisen majoitusteltan takapuolelta. Esimiesnaamiointi. Vauhtia!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...