Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elokuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elokuva. Näytä kaikki tekstit

18. maaliskuuta 2013

Ventovieras

PAUL TORDAY
Kirjasampo 2012, 315 sivua 

   Luin kirjan Ventovieras. Se on ihan luettava, ainakin jos on kiinnostunut psykologiasta tai psykiatriasta.
   Lukiessani tuli usein mieleen elokuva "Kaunis mieli", jonka näin joku vuosi sitten. Aihepiiri on sama: skitsofreniaan sairastuneen miehen tarina. Tosin juonen kulku lopulta kulkee eri suuntiin. Toinen kohti katastrofia, toinen päähenkilön pärjäämiseen sairautensa kanssa.
   Olen aina ollut kiinnostunut ja hieman perehtynytkin ihmisen psyykestä. Ihmisen mieli on kuin kaukainen planeetta, paljon tiedetään mutta enemmän on sitä, mitä ei tiedetä.
   Kirja sai pohtimaan, miikä on sairasta ja missä on terveen ja sairaan raja. Onko terveys määritelty sen mukaan miten suurin osa ihmisistä käyttäytyy ja tuntee. Sairas ihminen elää ajoittain ihan eri todellisuudessa kuin ns. normaalit. Hänellä on oikeasti monta todellisuutta. Mikä niistä sitten on oikea.
   Nykyajan lääketiede pystyy vaikuttamaan aivojen kemiaan niin, että henkilö pystyy elämään yhteisössämme, ainakin joten kuten. Hän käyttäytyy niinkuin yhteisön tavat määräävät.
   Lääkityksen huono puoli on että tunteet häviävät ja koko maailma muuttuu latteaksi ja henkisellä puolella häviävät värit ja muodot.

   Kirjan päähenkilö toimi kuten robotti. Kun hän päättää lopettaa lääkkeiden syönnin. värit palaavat ja elämä muuttuu mielekkääksi. Hän pystyy taas tuntemaan rakkautta ja iloa. Mutta vähitellen palaavat myös harhat ja sairas todellisuus. 
   Elokuvan päähenkilö myös lopetti tai vähensi lääkitystään. Hän oli huippuälykäs ja oppi tulemaan harhojensa kanssa toimeen. Kirja on hyvä, elokuva loistava, Suosittelen kumpaakin. 
   MIRJA

21. huhtikuuta 2012

Elokuvissa

Kotimainen elokuva elää jälleen vilkasta kauttaan eli nähtävillä on monenmoista tarinaa. Itse katsoin Saara Cantellin Tähtitaivas talon yllä, joka kertoi tarinan kolmen sukupolven naisista samassa talossa. Koskettava tarina lähtien 1940-luvun sodan vuosista ja päätyen tähän päivään.

Tähdittämässä oli nimekkäitä näyttelijöitä, mutta myös erittäin raikkaita uusia kasvoja sekä tosi ilmeikkäitä lapsia. Näytettiin suuria lähikuvia mm. ihmiskasvoista, mikä minua miellytti kovasti.
Suosittelen. Dokumentti

Aivan toisenlainen elämys oli sitten taas Rouva Presidentti, joka kertoi vastikään tasavallan presidentin virastaan luopuneesta Tarja Halosesta ja hänen arkipäivästään puolentoista vuoden ajalta. Mukava oli seurata niin ihan tavallista arkea kuin ulkomaan matkojakin mm. eksoottiseen Afrikkaan. Ja pääsivätpä Miska ja Ronttikin "filmitähdiksi".

Tätä dokumenttia vaivasi niin monesti suomalaista elokuvaa haittaava seikka eli epäselvä äänitys. Puoleen väliin ääni oli monesti niin heikko, ettei saanut selvää, mille esim. lastentarhavierailulla naurettiin. Tekstitys oli på svenska ja sen olisi toivonut myös olevan på finska.

Mutta katsottava nauha kauken kaikkiaan ja asiallinen eli esikuvansa "näköinen".

HILKKA

9. marraskuuta 2011

Elokuva: Missä kuljimme kerran

   Luin pitkästä aikaa blogia ja huomasin, ettei elokuvasta ja teatterista ole mitään, joten päätin "panna lusikkani siihen soppaan".
   Katsoimme jokin aika sitten Hesassa Tennispalatsissa pyörivän Westön kirjan perusteella tehdyn elokuvan Missä kuljimme kerran. Siihen oli valittu romaanista paljon sotakohtauksia, jotka eivät ole meikäläisen mieleen koskaan eikä missään. Mutta muuten siinä oli minulle uusia kasvoja (ruotsinkielisiä näyttelijöitä), joita en ole nähnyt teatterin tavalla, enkä tv:ssa, joten se oli raikas tuulahdus. Paljon oli suuria lähikuvia kasvoista yleensä, mikä minua miellyttää. Epookki oli oikein: kauniita vanhoja pukuja ja interiöörejä siis.
   Elokuvahan sai melko keskinkertaiset arviot, mutta ei huono lainkaan mielestäni. Tarinaa tuki se, että oli lukenut kirjan.

   HILKKA

31. tammikuuta 2011

Hella W

      Käytiin eilen elokuvissa katsomassa paljon puhuttu Hella W. Kokemuksesta jäi itselleni kassin pohjalle lähinnä pään pudistelua. Sirkka puolestaan ilmaisi asian toteamuksella, että olisi Hella Wuolijoessa ainesta paremmankin tekemiseen.
      Ehkä pettymyksen aiheuttivat omat virheelliset odotukset nähdä "elävinä kuvina" Hellan elämää ja toimintaa vähän laajemminkin. Filmi kuitenkin keskittyi ainoastaan hänen oletettuun toimintaansa vakoojana sodan pyörteissä, ja siinäkin lähinnä vain kuulusteluihin ja viimeisten kymmenien minuuttien aikana kohteluun vankilassa ja kirjoittamiseen siellä.
      Varsinainen henkilökuva Hella Wuolijoki -nimisestä vaikuttajasta jäi kovin ohueksi. Hänen virolaista syntyperäänsä korostettiin useallakin maininnalla, mutta esimerkiksi menestystä liike-elämässä sivuttiin vain tilikirjojen selaamisella ja suorittamalla kertaalleen lyhyt ohikävely sahalla. Rakkaudetonta suhtautumista tyttäreensä Vappuun käsiteltiin tämän uloskävelyyn päättyneessä keskustelukohtauksessa. Wuolijoen toiminta kansanedustajana ja Yleisradion pääjohtajana sivuutettiin lyhyellä valkokankaalle filmin lopuksi ilmestyneellä tekstillä.
      Wuolijoen kirjallinen tuotteliaisuus sen sijaan oli hyvin esillä. Suomalaisille katsojille se lienee on niin tuttua, että näytelmien esittely niiden pohjalta tehtyjen elokuvien katkelmina oli turhaa. Se tuskin innostaa ketään hakeutumaan uudelleen vanhojen filmien pariin ja vaikutti näinkin laajasti esitettynä lähinnä ajantäytteeltä.
      Nykyelokuvien tyyliin kaikki, mitä tapahtui, tapahtui savun keskellä - tupakansavun, jonka kaltainen verho leijaili katsojien tajuntaan heti alkuteksteistä lähtien. Useimmiten kuvan vaihtuessa ensin sytytettiin savuke tai otettiin lähikuva suupielessä tai kädessä olevasta jo savuavasta tupakasta. Piilomainontaako? Hauska yksityiskohta asiassa oli, että ilmeisesti vanhempi etsivä (AL) ei suostunut keinotekoisesti imemään savuavaa pötköä, joten hän joutui riiputtamaan suupielessään palamatonta natsaa.
      Kuten alussa totesin, odotukseni poikkesi tyystin näkemästäni. En osannut kuvitella näkeväni vain noin tunnin kestävää kuulustelujaksoa ja varttitunnin vankilakohtausta, vaan jonkinlaisen läpivalaisun Hella Wuolijokeen, jonka persoona omissa mielikuvissani kulminoituu toimintaan kirjailijana ja Yleisradion pääjohtajana.
      Ainesta muuhunkin käsittelyyn Wuolijoessa olisi ollut. Samoin aikaa, sillä filmin kesto oli vain 1.15. En tiedä, mikä filmin loppujen lopuksi oli tarkoitus olla. Ainakaan elämänkerta se ei ollut, ei myöskään toimintafilmi. Jäljelle jäi omalta kohdaltani lyhyt savuava katkelma erään ihmisen eräästä elämänvaiheesta.
      Elokuvan taustahenkilöiden onnistumiseen tai näyttelijäsuorituksiin en puutu. Niiden arvioinnissa minua huomattavasti pätevämpiä löytyy tässäkin pienessä lukupiirissä.

Pisteitä (0-5): 2
MATTI